Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6962 jäsentä  •  418058 viestiä  •  19987 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi annenanne, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: Mitä konkreettista liitto aikoo tehdä turvatakseen liuskojen riittävän saannin  (Luettu 11833 kertaa)

RAR

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 10917

Parasta tietysti olisi, jos D-liitto itse vastaisi näihin. Mutta vastaan siltä osin, miten itse ymmärrän liiton toiminnan: kun olimme sille Kohtauspaikan tapaamisessa, sain liiton edustajilta sen käsityksen, että se on ottanut tahallisesti tällaisen "asintuntija" taustavaikuttajan roolin. Eli ei pidä kovin näkyvästi "älämölöä" medioissa, kuten moni muu potilasjärjestö. Siksi ehkä tuntuu siltä, ettei liitto "tee mitään".
Mitä se asiantuntijarooli sitten kokonaisuudessaan tarkoittaakin. Sen osannee liiton edustajat vastata paremmin?
 
Tuohon liuskajakeluun on yritetty koko ajan vaikuttaa liiton suunnalta, mutta minkä mahtaa, jos kaunpunki/kunta ei suostu jakamaan, niin ei suostu! Vaikka siitä on hallinto-oikeuden päätös tms., kuka ykstyinen lähtee käräjöimään kaupunkia/kuntaa vastaan? Tosin tätä menoa jos terveyden/sairauden hoitoa vielä leikataan, sekin päivä ehkä nähdään...

Itse pidän mm. D-keskusta kursseineen erittäin suurena saavutuksena. Se ei ole kovinkaan itsestään selvyys muissa maissa.

Keiju - EI liiton edustaja, joka tässä mainittakoon, ettei jää epäselväksi
Kirjattu

Pete²

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3511

Liiton sivuilta lainattua:

Liittokokous kokoontuu joka neljäs vuosi.Jäsenyhdistykset valitsevat liittokokousedustajat, joiden lukumäärä määräytyy yhdistyksen jäsenmäärän perusteella. Liittokokous valitsee puheenjohtajiston ja liittovaltuuston sekä päättää järjestön tavoiteohjelmasta. Liittovaltuusto vastaa liiton toiminnan päälinjoista ja kokoontuu keväisin sääntömääräiseen kokoukseensa. Lisäksi kukin valtuutettu työskentelee aluetoimikunnassa (ks. alueellisen toiminnan sivut). Liittovaltuusto valitsee jäsenet liittohallitukseen, jonka puheenjohtajana toimii liiton puheenjohtaja

Jos siis haluaa itse vaikuttaa se käynee näin:

oman paikallisyhdistyksen toimintaan mukaan ennen kaikkea vuosikokoukseen, tavoitteena saada paikallisyhdistyksen hallitukseen mahdollisimman monta samoin ajattelevaa

Pääkaupunkiseudun yhdityksen kevätkokous tässä:

keskiviikkona, 27.4.05 klo 18 00 kulttuurikeskus Annantalossa, Helsingissä, Annankatu 30. Käsitellään sääntömääräiset asiat sekä kuullaan katsaus ajankohtaisiin asioihin. Kokousasiakirjat ovat saatavilla yhdistyksestä viikkoa ennen kokousta (Malminkatu 24 D 38, Kamppi) sekä kokouspaikalla.

Jäseniä on noin 7500, kotisivuilta en löytänyt esim. vuosikopkoustenpöytäkirjoja tms.

Jos näihin tosiaan haluaa päästä mukaan lienee viisainta hiemanj untata ennen kokoukssia eli kerätä porukkaa ja sopia yhteisistä ehdokkaista ja kerätä mahodollisimman paljon valtakirjoja niiltä jotka eivät tule paikalle

Ensin kannattaa kuitenkin selvittää miten tämä kokous edustaminen oikein toimii siitä ei kerrota misssään..

(sekin kait kertoo yhdistyksen kulttuurista jotain)
Kirjattu
D2 tod 98,
ennen paljon pillereitä nyt vain pikaa ja pitkää
YHH max 100 g/vrk miel alle 50 g/vrk

Misty

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 2695

Mielestäni diabeetesliiton laisella instanssilla on kaksi tehtävää:

1. Asiantuntija-organisaationa toimiminen, tiedon välittäminen jne... Tässä liitto onkin onnistunut hyvin

2. ETUJÄRJESTÖNÄ TOIMIMINEN -> Nähdäkseni tätä ei tehdä. Liiton jatkuva häntä koipien välissä juokseminen on edesauttanut sitä, että kuntapoliitikot ym. päätöksentekijät voivat kävellä yli miten haluavat (ja sitä asiaa ei muutama hallinto-oikeuden päätös muuta!)

Meillä on Suomessa julkisen terveydenhuollon puolelta sisätautilääkäreitä ja professoreja diabeeteksen tiimoilta läjäpäin -> eli asiantuntijoita ei dibbendaalioireyhtymän puolelta hirveästi liitosta tarvita! Mutta missä on JÄSENTEN ETUJÄRJESTÖ?
Kirjattu

Yogi

  • Veteraani
  • Viestejä: 1803

Lainaus
2. ETUJÄRJESTÖNÄ TOIMIMINEN -> Nähdäkseni tätä ei tehdä.
Tuossakin on kaksi tasoa. Liitto ajaa diabeetikkojen etuja. Lähinnä tämä merkitsee eräänlaisena lausunnonantoautomaattina toimimista. Liitto lähettää kirjelmiä aina sinne, missä diabeetikoiden eduista päätetään. Tampereen tapaamisessa kävi hyvin selville, että liitosta lähtee kunnioitettava määrä paperia ns. päätöksentekijöille.

Toinen taso on kansalaisjärjestönä toimiminen. Eli liitto auttaa diabeetikoita organisoitumaan itse puolustamaan etujaan. Pääroolissa ovat tällöin paikallisyhdistykset vähän tuohon tapaan kuin Pete tuossa ylempänä ehdotteli. Liitto voi antaa tukeaan, mutta vastuussa toiminnasta olemme me diabeetikot.

Jos paikallisyhdistykset tuntuvat liian kaavoihinsa kangistuneilta, niin mikä estää perustamasta vaikka nettiyhdistystä, Kohtauspaikan diabeetikot ry? Toiminnan muodot voisivat olla hyvinkin radikaaleja. Eivät ehkä nyt kadunvaltaajien keinoja, mutta jotain vastaavaa. Perinteiset nimienkeruukampanjat onnistuvat nettissä myöskin mainioisti. Liuska-adressi vaan liikkeelle. Kuka ehtii ensiksi Diarum vai Kohtauspaikka?

Itse olen vanha ja väsynyt, mutta en asetu poikkiteloin, jos nuoremmat jaksavat. Voin kyllä kuvitella vastareaktion, joka seuraa ennemmin tai myöhemmin. Jossain MOT-ohjelmassa jyrätään liitto liuskafirmojen juoksupoikana. Sanottakoon vielä, että en näe näitä eri rooleja liiton toiminnassa vastakkaisina vaan toisiaan tukevina.
Kirjattu
Aina napit vastakkain ollaan Pöystin kanssa. Ei ole hyvä tämä Pöysti.

080750

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 978

Liuskajakelusta vielä:
Jos oikein muistan niin eilen saapuneessa lehdessä oli liuskajakelusta kirjoitus ja siinä mainittiin että LIUSKAMÄÄRÄ ON SUOSITUS EI MÄÄRÄYS.
Kirjattu

freestyle2168

  • Vieras
  • Viestejä: 20

Jos liuskoja halutaan saada sama määrä jokaiselle diabeetikolle niin se pitää olla laissa määritetty. Nyt on vain Suosituksia ja koska veroja vain alennetaan niin en usko että sitä sinne koskaan saadaan Ainaki kuntaliittto on sitä vastaan kovasti - aiheuttaisi kustannuspaineita.

Alla olevasta tutkimuksesta selviää että moni on huonossa tasapainossa vaikka saavatkin liuskoja tarpeeksi. Ehdotin tutkimuksen tekijälle että tekisivät hoitotasapaino vertailun kaupunkien/kuntien välillä jossa ei ole rajoituksia ja toisissa on. Kuulemma sitä ei voi tehdä?. Vissiin on niin arkaluontoista - kuntien päättäjät voisivat tehdä siitä vieläkin huonompia päätöksiä? Minusta se pitäisi tehdä niin nähtäisiin onko liuskamäärillä vaikutusta hoitotasapainoon? Me Diabeetikot sanomme että on mutta MIKÄ ON TOTUUS??

Alla Timo Vallen tutkimus

 http://www.diabetes.fi/lehdet/diablaak/juttuarkisto/04hoitotasapaino.htm

Syyskuu 2004

Diabeteksen hoitotasapaino Suomessa vuosina 2000-2001
Timo T.Valle
Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaa Dehkoa käynnistettäessä päätettiin diabeetikoiden hoitotasapainoa kartoittavan tutkimuksen tekemisestä. Kansanterveyslaitoksen toteuttama tutkimus osoittaa, että diabeteksen kokonaisvaltainen hoito on hyvin vaikeaa. Vain pieni osa diabeetikoista on hyvässä hoitotasapainossa, kun huomioon otetaan sokeritasapainon lisäksi muut lisäsairauksien kehittymiseen liittyvät riskitekijät.

Diabetes on merkittävä kansansairaus, jonka moninaiset pitkäaikaiskomplikaatiot merkitsevät yksittäisille potilaille suuria ongelmia ja aiheuttavat huomattavaa kuormitusta terveydenhuollolle. Diabeteksesta koituvat lisäkustannukset Suomessa ovat vuosittain noin 500 miljoonaa euroa (1-2). Valtaosa hoitokustannuksista kertyy diabeteksen lisäsairauksista. Lisäsairauksia voidaan ehkäistä erityisesti diabeteksen hyvällä, kokonaisvaltaisella hoidolla. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana on saatu selvää näyttöä myös siitä, että hyvällä glukoositasapainolla voidaan vähentää sekä tyypin 1 diabeteksen (3) että tyypin 2 diabeteksen (4-5) pitkäaikaiskomplikaatioita. Hyvän glukoositasapainon merkitystä ovat painottaneet myös viime vuosina julkaistut kotimaiset hoitosuositukset (6-9).

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin diabetesasiantuntijaryhmä selvitti diabeteksen hoidon laatua Suomessa vuonna 1993. Tutkimus mittasi ensimmäisenä maailmassa glukoositasapainoa valtakunnallisesti edustavaan otokseen perustuen (10-11). Keskimääräinen HbA1c-pitoisuus oli 8,6 % (mediaani 8,5 %). Vajaalla neljänneksellä tutkituista glukoositasapaino oli erittäin huono (HbA1c-pitoisuus yli 10 %). Tyypin 1 diabeetikoilla HbA1c:n mediaani oli 8,6 % ja tyypin 2 diabeetikoilla 8,4 % (taulukko 1). Tutkimus osoitti, että suomalaisten diabeetikoiden keskimääräinen sokeritasapaino oli vuonna 1993 vielä kaukana senaikaisesta tavoitetasosta.

Tutkimus on toistettu Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelman Dehkon puitteissa. Tässä tutkimuksessa suomalaisten diabeetikoiden hoidon laatua kuvaavat tiedot kerättiin vuosilta 2000-2001. Glukoositasapainon selvittämisen lisäksi tavoitteena oli kartoittaa valtakunnallisesti myös muiden tärkeiden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden hoitotilannetta. Tutkimukseen osallistui 3 580 sattumanvaraisesti mukaan valittua yli 15-vuotiasta suomalaista diabeetikkoa.

Tutkimustulokset
Potilaista puolet oli miehiä ja puolet naisia. Potilaiden mediaani-ikä oli 59 vuotta (vaihteluväli 15-93 vuotta). Diabetesdiagnoosi oli tehty keskimäärin 47 vuoden iässä, ja tauti oli kestänyt keskimäärin yhdeksän vuotta. Tyypin 1 diabeetikoita oli tutkimuksen kriteerien mukaan 26 prosenttia kaikista tutkituista ja tyypin 2 diabeetikoita 56 prosenttia. Painoindeksin mediaani oli 27,8 kg/m2 (27,9 kg/m2 vuonna 1993). Tyypin 1 diabeetikoiden painoindeksin mediaani oli 24,6 kg/m2 (25,0 kg/m2) ja tyypin 2 diabeetikoiden 29,3 kg/m2 (29,0 kg/m2). HbA1c-arvo oli mitattu kyselyä edeltävän vuoden ajalta yhteensä 3 463 potilaalta (97 prosenttia tutkituista).

Kaikkien diabeetikoiden HbA1c-mediaani oli 7,9 %. Miesten ja naisten välillä ei ollut merkitseviä eroja. Tutkituista neljäsosalla HbA1c oli alle 7,0 %, kolmasosalla se ylitti 8,5 % ja joka kahdeksannella potilaalla HbA1c oli yli 10 %. Keskeiset tutkimustulokset on koottu taulukkoon 1.

Taulukko 1. Diabeetikoiden hoitotasapaino vuosina 1993 ja 2000–2001.
Luvut ovat mediaaneja.

 Tyypin 1 diabetes Tyypin 2 diabetes
1993  
HbA1c (%) 8,6 8,4
Painoindeksi (kg/m2) 25,0 29,0
2000–2001
HbA1c (%) 8,5 7,6
Painoindeksi (kg/m2) 24,6 29,3
LDL-kolesteroli (mmol/l) 2,7 3,1
Verenpaine (mmHg) 130/80 150/84

Tyypin 1 diabetes
Tutkimukseemme osallistui 928 tyypin 1 diabeetikkoa, joista 925:ltä oli mitattu HbA1c edeltävän vuoden aikana. Valtaosa (76 %) heistä oli sairaalan poliklinikan potilaita. Neljäsosalla ensisijainen hoitopaikka oli terveyskeskus. Sairaaloiden ja terveyskeskusten potilaiden glukoositasapainossa ei ollut eroja. Tauti oli todettu keskimäärin 14 vuoden iässä. Kolmasosalla diabetes oli diagnosoitu 10-vuotiaana tai nuorempana, viidesosalla 15-20-vuotiaana ja neljänneksellä tutkituista yli 20-vuotiaana. Taudin mediaanikesto oli 18 vuotta.

Glukoositasapainon mittarina käytetty glykosyloituneen hemoglobiinin HbA1c:n mediaani oli 8,5 %. Vuonna 1995 julkaistussa tyypin 1 diabeteksen hoitosuosituksessa hyvänä hoitotasapainona pidetään HbA1c-arvoja, jotka alittavat 7,5 %. Kohtalaisena glukoositasapainona pidetään 7,5-8,5 %:n tasoa, huonona 8,6-10,0 %:n ja hälyttävän huonona 10,0 %:n ylittäviä HbA1c-arvoja (7). Tämän mukaan 21 prosenttia tutkituista tyypin 1 diabeetikoista oli hyvässä hoitotasapainossa. Kohtalaisessa glukoositasapainossa oli 29, huonossa tasapainossa 30 ja hälyttävän huonossa 19 prosenttia tutkituista. Miesten ja naisten glukoositasapaino oli samanlainen. Diabeteksen kestolla oli selvä vaikutus HbA1c-arvoon. Parhaimmassa hoitotasapainossa olivat alle neljä vuotta diabetesta sairastaneet. Tutkittavien HbA1c-arvon mediaani nousi aina 13-15 vuotta sairastaneisiin saakka.

Parhaimmassa hoitotasapainossa olivat normaalipainoiset tyypin 1 diabeetikot. Sekä ali- että ylipainoisilla glykemiataso oli huomattavasti koholla normaalipainoisiin verrattuna. Myös diagnoosi-iällä ja potilaan iällä tutkimushetkellä oli merkitystä glukoositasapainon kannalta. Parhaimmassa glukoositasapainossa olivat yli 15-vuotiaana sairastuneet tyypin 1 diabeetikot. Huonoimmassa tasapainossa olivat diabeetikot, jotka olivat 15-20-vuotiaita tutkimuksen aikaan. Tämän joukon HbA1c-mediaani oli 9,9 %. Kaikissa muissa ikäryhmissä HbA1c-mediaani vaihteli 8,2:n ja 8,5 %:n välillä.

Tyypin 1 diabeetikoiden low density -lipoproteiinin eli LDL-kolesterolin mediaani oli 2,7 mmol/l. Miehistä 21 prosentilla LDL-kolesteroli oli yli 3,4 mmol/l. Naisista tämän arvon ylitti vain 15 prosenttia. Tyypin 1 diabeetikoista niin sanotuista 1-2-3-4-5-tavoitteista (high density -lipoproteiini eli HDL-kolesteroli yli 1 mmol/l, triglyseridit alle 2 mmol/l, LDL-kolesteroli alle 3 mmol/l, kokonaiskolesterolin ja HDL:n suhde alle 4 sekä kokonaiskolesteroli alle 5 mmol/l) kauimpana oltiin kokonaiskolesterolin osalta. Kokonaiskolesteroli oli 55 prosentilla tutkituista alle 5 mmol/l. LDL-kolesteroli oli kahdella kolmasosalla alle 3 mmol/l ja 43 prosentilla alle 2,6 mmol/l. Paasto-triglyseridipitoisuus oli 88 prosentilla tutkituista alle 2 mmol/l ja 83 prosentilla alle 1,7 mmol/l. HDL-kolesterolipitoisuus oli 94 prosentilla yli 1 mmol/l ja 86 prosentilla yli 1,15 mmol/l.

Tyypin 1 diabeetikoilla verenpaineen mediaani oli 130/80 mmHg. Mikäli tavoitetasona pidetään verenpainetasoa 130/80 mmHg tai alle, sekä systolisen että diastolisen tavoitteen oli saavuttanut 42 prosenttia potilaista. Verenpaine oli puolella potilaista alle 135/85 mmHg ja 62 prosentilla alle 140/90 mmHg. Naisten verenpaine oli hieman alempi kuin miesten. Naisten systolinen verenpaine oli keskimäärin 4 mmHg matalampi kuin miesten. Taudin kestolla oli vain marginaalinen merkitys verenpainetason kannalta. Systolinen painetaso oli sitä korkeampi, mitä iäkkäämpi tutkittava oli tutkimushetkellä.

Tyypin 2 diabetes
Tutkimusotokseen tuli mukaan 2 021 henkilöä, joilla oli todettu tyypin 2 diabetes (kaikki 40-vuotiaana tai vanhempina sairastuneet sekä tabletti- ja dieettihoitoiset 30-39-vuotiaana sairastuneet). 97 prosentilta oli mitattu HbA1c-arvo kyselyä edeltävän vuoden aikana. HbA1c oli mitattu 94 prosentilta ruokavalio-, 97 prosentilta tabletti-, 99 prosentilta insuliini- ja 99,7 prosentilta yhdistelmähoitoisista. Vain 11 prosenttia tyypin 2 diabeetikoista oli hoidossa sairaalan poliklinikassa. Taudin keston mediaani oli kuusi vuotta. 15 prosenttia tutkituista oli sairastunut tutkimusta edeltävän vuoden aikana. Kolmannes potilaista oli sairastanut diabetesta vähintään kymmenen vuotta ja kahdeksan prosenttia vähintään 20 vuotta. Tauti oli todettu keskimäärin 56 vuoden iässä. Tyypin 2 diabeetikoista 16 prosentilla oli pelkkä ruokavaliohoito. 47 prosentilla hoitona olivat tabletit ja 16 prosentilla insuliini. Tablettien ja insuliinin yhdistelmähoito oli 21 prosentilla tyypin 2 diabeetikoista.

Tyypin 2 diabeetikoiden, niin naisten kuin miestenkin, HbA1c:n mediaani oli 7,6 %. Lääkkeettömässä hoidossa olevien potilaiden HbA1c-mediaani oli 6,4 %. Tablettihoidossa olevien diabeetikoiden HbA1c-mediaani oli 7,4 %. Yksinomaan insuliinilla hoidettujen HbA1c-mediaani oli 8,3 % ja yhdistelmähoidossaolevien 8,4 %. Yksinomaan ruokavaliolla hoidettuja lukuunottamatta hoitotulokset olivat parempia kuin vuonna 1993. Ruokavaliohoidossa olevista tyypin 2 diabeetikoista neljänneksellä HbA1c oli 7 % tai enemmän. Tablettihoidossa olevista vastaavan arvon ylitti 67 prosenttia, insuliinihoidossa olevista 83 prosenttia ja yhdistelmähoidossa olevista 89 prosenttia potilaista.

Tyypin 2 diabeetikoista parhaassa glukoositasapainossa olivat ne, joiden diagnoosi oli tehty tutkimusta edeltävän kolmen vuoden aikana (HbA1c-mediaani 7,0 %). HbA1c-taso nousi diabeteksen keston mukana 10-12 vuoden ajan diagnoosista. Mitä vanhempi diabeetikko oli ollut diagnoosin aikaan, sitä paremmassa glukoositasapainossa hän oli. 45-vuotiaana tai nuorempana diagnosoiduilla HbA1c-mediaani oli 8,1 % ja yli 70-vuotiailla 7,2 %. Painoindeksillä ei ollut merkitystä mittaushetken glykemiatasoon.

Tyypin 2 diabeteksen kotimaisia hoitosuosituksia on annettu vuoden 1993 jälkeen kolme kertaa. Tutkimuksen aikana voimassa oli Diabetesliiton lääkärineuvoston hoitosuositus vuodelta 1994. Sen mukaan hyvänä hoitotasapainona pidettiin alle 6,0 %:n HbA1c-arvoja, tyydyttävänä tasona 6,1-8,0 %:a ja huonona yli 8 %:n meneviä mittaustuloksia (6). Tämän suosituksen mukaan tyypin 2 diabeetikoista 10 prosenttia oli hyvässä, 52 prosenttia tyydyttävässä ja 38 prosenttia huonossa glukoositasapainossa. Vuonna 2000 Dehkon toimenpideohjelmaan kirjattiin asiantuntijatyöryhmän hoitotasapainosuositus. Sen mukaan hyvänä hoitotasapainona voidaan pitää insuliinihoitoisilla alle 7,5 %:n HbA1c-arvoja ja tabletti- ja ruokavaliohoitoisilla alle 7,0 %:n tasoa, välttävänä tasoa 7,5-8,9 % ja huonona arvoja, jotka ovat 9,0 % tai yli (8). Tämän suosituksen perusteella 35 prosenttia tutkituista olisi ollut hyvässä hoitotasapainossa, 44 prosenttia välttävässä ja 20 prosenttia huonossa hoitotasapainossa. Vuoden 2002 lopulla professori Hannele Yki-Järvisen johtama asiantuntijaryhmä julkaisi oman suosituksensa, jonka mukaan tyypin 2 diabeetikon hoitotavoitteena pitäisi pitää alle 7,0 %:n HbA1c-tasoa hoitomuodosta riippumatta (9). Tämän kriteerin mukaan 31 prosenttia tutkimukseen valikoituneista tyypin 2 diabeetikoista oli hyvässä glukoositasapainossa.

LDL-kolesterolipitoisuuden mediaani tyypin 2 diabeetikoilla oli 3,1 mmol/l. Naisten LDL-kolesterolitaso oli hieman korkeampi kuin miesten. LDL-kolesteroli oli silloisen suosituksen mukainen eli alle 2,6 mmol/l 28 prosentilla tyypin 2 diabeetikoista. Kolmella neljäsosalla potilaista HDL-kolesteroli ylitti 1 mmol:n/l, ja 58 prosentilla se ylitti 1,15 mmol/l. Triglyseridipitoisuus oli 56 prosentilla alle 1,7 mmol/l. Kokonaiskolesteroli oli 42 prosentilla alle 5 mmol/l. Korkein LDL-pitoisuus oli diabeetikoilla, joiden tauti oli diagnosoitu hiljattain sekä niillä, jotka olivat sairastaneet pisimpään. Diabeetikon iällä ei ollut merkitystä LDL-kolesterolipitoisuuden kannalta.

Tyypin 2 diabeetikoiden verenpaineen mediaani oli 150/84 mmHg. Tutkituista 26 prosentilla verenpaine oli alle 140/90 mmHg. Jos tyypin 2 diabeetikoiden verenpaineen hoidossa pyritään normaaliväestöä tiukempiin tavoitteisiin, vain murto-osa diabeetikoista on hoitotavoitteessa. Verenpaine oli alle 135/85 mmHg 18 prosentilla tutkituista. Verenpaine oli 130/80 mmHg tai alempi 14 prosentilla ja 160/90 mmHg tai enemmän 16 prosentilla tutkituista. Peräti 65 prosentilla tutkituista ainakin toinen verenpainelukema ylitti viimeksi mainitun rajan. Erityisesti systolisen verenpaineen osalta jäätiin kauaksi hoitotavoitteista. Vajaalla kolmasosalla potilaista systolinen verenpaine oli yli 160 mmHg ja vain 29 prosentilla lukema oli alle 140 mmHg.

Miesten verenpainelukemat olivat paremmat kuin naisten. Miesten verenpainemediaani oli 4/2 mmHg alempi kuin naisten. Pelkällä insuliinilla hoidettujen potilaiden verenpaine oli paras. Insuliinilla hoidetuista 30 prosentilla verenpaine oli alle 140/90 mmHg. Tableteilla hoidetuista potilaista 25 prosenttia, ruokavaliolla hoidetuista 24 prosenttia ja yhdistelmähoidossa olevista 23 prosenttia oli saavuttanut tämän verenpainetason. Tutkittavan iällä oli suurempi merkitys verenpainetasoon kuin taudin kestolla. Erityisesti systolinen paine nousi tutkittavan iän mukana. Diastoliseen paineeseen iällä tai taudin kestolla ei ollut vaikutusta.

Hypoglykemiat
Kysyimme diabeetikon lääkäriltä tai diabeteshoitajalta, oliko tutkittavalla ollut hypoglykemiatuntemuksia edeltävän vuoden aikana. Tietoja kertyi 2 475 tutkittavalta, joista 673 voitiin luokitella tyypin 1 diabeetikoiksi ja 1 629 tyypin 2 diabeetikoiksi.

Tyypin 1 diabeetikoista 81 prosenttia ilmoitti kokeneensa hypoglykemiatuntemuksia. Hypoglykemioita oli ollut vuoden aikana 87 prosentilla hyvän glykemiatason saavuttaneista (HbA1c alle 7,5 %) ja 73 prosentilla hälyttävän huonossa tasapainossa olevista (HbA1c yli 10,0 %).

Ruokavaliolla tai tableteilla hoidetuista tyypin 2 diabeetikoista vain harvat olivat kokeneet matalan verensokerin tuntemuksia. Sen sijaan 47 prosentilla insuliinihoitoisista tyypin 2 diabeetikoista oli ollut hypoglykemioita edeltävän vuoden aikana (kahdella kolmasosalla pelkässä insuliinihoidossa olevista ja yhdellä kolmasosalla yhdistelmähoidossa olevista). Tyypin 2 diabeetikoista, joiden HbA1c oli alle 7,0 %, hypoglykemioita oli kokenut edellisen vuoden aikana 5 prosenttia ruokavalio-, 20 prosenttia tabletti-, 50 prosenttia insuliini- ja 33 prosenttia yhdistelmähoitoisista.

Yhteensä 53 potilaan hypoglykemia oli vaatinut sairaalahoitoa. Näistä 12 potilasta oli tarvinnut hoitoa useammin kuin kerran edeltävän vuoden aikana. Enimmillään hoitokertoja oli kuusi vuoden aikana. Neljätoista tyypin 2 diabeetikkoa (vähemmän kuin prosentti tyypin 2 diabeetikoista) oli joutunut hakeutumaan sairaalaan hypoglykemian takia. Näistä kahdeksalla oli pelkkä insuliinihoito (3 prosenttia insuliinihoitoisista tyypin 2 diabeetikoista), kolmella yhdistelmähoito (0,9 prosenttia) ja kolmella tablettihoito (0,4 prosenttia). Hypoglykemiakysymykseen vastanneista tyypin 1 diabeetikoista 5 prosenttia oli joutunut turvautumaan sairaalahoitoon hypoglykemian takia.

Pohdinta
Tutkimuksemme kertoo monia mielenkiintoisia asioita diabeteksen hoidosta Suomessa. Päällimmäinen huomio on, että hoitotulokset ovat vielä kaukana asetetuista tavoitteista. Diabetes Control and Complications Trial (DCCT) -tutkimus julkaistiin vuonna 1993 (3). Se vahvisti hyvän glukoositasapainon merkityksen tyypin 1 diabeteksen hoitotavoitteena. Tutkimuksemme ajankohta oli siis otollinen sen mittaamiseksi, miten tärkeimmän tyypin 1 diabetesta koskevan kliinisen tutkimuksen tulokset ovat siirtyneet käytäntöön. Tutkimusvuosien 1993 ja 2000-2001 välillä myös monet tyypin 1 diabetekseen liittyvät hoitokäytännöt ovat uudistuneet. Ensimmäinen pikainsuliini, lisproinsuliini, tuli Suomeen vuonna 1996. Insuliinin annostelu on myös helpottunut insuliinikynien kehittymisen myötä. Lisäksi asiantuntijaryhmät työstivät DCCT-tutkimuksen pohjalta tyypin 1 diabeteksen hoitosuosituksen jo vuonna 1995. Suositus asetti hyvän glukoositasapainon taudin keskeiseksi hoitotavoitteeksi. Näistä seikoista huolimatta kohonneen verensokerin hoitotulokset eivät näytä parantuneen vuoden 1993 jälkeen. Tätä tukee havainto vuonna 1998 käynnistyneestä FinnDiane-tutkimuksesta, jossa selvitetään nefropatian genetiikkaa. FinnDianeen osallistuneista runsaasta 3 000:sta tyypin 1 diabeetikosta 24 prosenttia oli hyvässä hoitotasapainossa (12).

Tutkimuksemme mukaan 15-20-vuotiaiden tyypin 1 diabeetikoiden tilanne oli erityisen heikko. Lisäksi huonossa hoitotasapainossa olivat tyypin 1 diabeetikot, jotka olivat sairastuneet alle 15-vuotiaina. Heistä vain 16 prosenttia oli hyvässä tasapainossa, ja heidän HbA1c-mediaaninsa oli 8,9 %. Tutkimuksemme viittaa siihen, että eniten tukitoimia ja muutoksia tarvittaisiin murrosikäisten diabeetikoiden hoidon suunnitteluun ja toteuttamiseen. Nykyään valtaosa nuorista on huomattavassa hyperglykemiassa vuosikausien ajan.

Tyypin 1 diabeetikot ovat tutkimuksemme mukaan huomattavasti useammin hyvässä hoitotasapainossa verenpaineen ja lipidien kuin verensokerin osalta. Valtaosalla tyypin 1 diabeetikoista sekä HDL-kolesteroli- että tryglyseridipitoisuudet ovat tavoitetasolla, ja lähes puolella potilaista LDL-kolesterolitaso on alle 2,6 mmol/l. Verenpaineen mediaani on suomalaisilla tyypin 1 diabeetikoilla hienosti 130/80 mmHg. Kuitenkin neljäsosalla potilaista systolinen verenpaine ylittää yhä 145 mmHg ja diastolinen 85 mmHg.

Tyypin 2 diabeetikoiden glykemian hoito on tutkimuksemme mukaan mennyt suuren harp- pauksen kohti parempaa viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Vuosien 2000-2001 hoitotasapainotulokset ovat huomattavan hyviä verrattuna vuoden 1993 tilanteeseen. Tutkimuksemme mukaan kohonneen verensokerin hoito on nyt aggressiivisempaa kuin vuonna 1993. Tämä näkyy erityisesti insuliinin ja tablettien yhdistelmähoidon yleistymisessä. Yhdistelmähoidon toteuttaminen näyttää olevan lisäksi tehokkaampaa kuin aiemmin. Aktiivinen pyrkiminen hoitotavoitteeseen, treat to target, onkin ainoa oikea tapa toteuttaa tyypin 2 diabeetikoiden hoitoa.

Hoitotulokset ovat parantuneet kaikissa lääkehoitoryhmissä vuoden 1993 jälkeen. Vaikka hoitotulokset ovatkin parantuneet, tavoitteisiin on yhä matkaa. HbA1c-arvo ylittää 9 % viidenneksellä tyypin 2 diabeetikoista, ja suuri osa potilaista ei ole päässyt asiantuntijaryhmien asettamiin hoitotavoitteisiin. Erityisesti insuliinia saavat ovat kaukana hoitotavoitteista. Tableteilla hoidetuista 33 prosentilla, insuliinilla hoidetuista 17 prosentilla ja yhdistelmähoitoisista vain 11 prosentilla HbA1c oli alle 7 %. Näin siitäkin huolimatta, että tutkimuksessamme vain kolmasosa yhdistelmähoitoisista raportoi kokeneensa hypoglykemiatuntemuksia edeltävän vuoden aikana.

Tutkimuksemme paljastaa, että hyperglykemian lisäksi myös muiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hoidossa on vielä runsaasti tehtävää, ennen kuin tyypin 2 diabeetikoiden osalta päästään hoitotavoitteisiin. Viime vuosien tutkimusvyöry on osoittanut kiistattomasti ne hyödyt, jotka tyypin 2 diabeetikoiden LDL-kolesterolin alentamisella saavutetaan. Statiinien käyttö onkin yleistynyt Suomessa erityisesti viime vuosien aikana. Tutkimuksemme kuvastaa tilannetta vuosina 2000-2001. Sen jälkeen hyperlipidemian hoitotilanne on saattanut parantua merkittävästi. Vuosituhannen vaihteessa laskennallinen LDL-kolesteroli oli hoitotavoitteessa (LDL alle 2,6 mmol/l) vain reilulla neljänneksellä tyypin 2 diabeetikoista. Paastohypertriglyseridemia ja matala HDL-taso olivat kohonnutta LDL-kolesterolipitoisuutta harvemmin tyypin 2 diabeetikoiden ongelmana. Triglyseridipitoisuus ylitti 2 mmol/l kolmasosalla potilaista, ja HDL-kolesterolipitoisuus oli alle 1 mmol/l neljäsosalla potilaista. Valtaosalla potilaista, jotka eivät ole lipidien suhteen hoitotavoitteessa, tilanne olisi helposti korjattavissa statiinilääkityksellä.

Verenpaine oli hoitotavoitteessa (alle 135/85 mmHg) vain viidesosalla tyypin 2 diabeetikoista. Tulos on yllättävä, sillä tutkimukset ovat osoittaneet kaikkein vahvimmin nimenomaan LDL-kolesterolin ja verenpaineen tehokkaan hoidon hyödyt.

Diabeteksen hyvä hoito on useiden tekijöiden summa, ja hoidossa tulisi keskittyä kaikkien mitattavissa olevien sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden korjaamiseen ja tupakoinnin lopettamiseen. Tyypin 2 diabeetikoiden hoitoon kannattaa lisätä pieniannoksisen asetyylisalisyylihapon (ASA) käyttö. Emme kysyneet tutkimuksessamme tupakointia koskevia kysymyksiä tai selvittäneet ASA:n käyttöä. Samaan aikaan tehdyn FinnDiane-tutkimuksen mukaan neljäsosa suomalaisista tyypin 1 diabeetikoista polttaa tupakkaa säännöllisesti (16).

Riskitekijöiden kokonaisvaltainen hoito on tutkimuksemme mukaan hyvin vaikeaa. Jos tavoitteina pidetään alle 2,6 mmol:n/l LDL-kolesterolitasoa, alle 135 mmHg:n systolista ja alle 85 mmHg:n diastolista verenpainetasoa sekä alle 7,5 %:n HbA1c-tasoa tyypin 1 diabeetikoilla ja alle 7,0 %:n HbA1c-tasoa tyypin 2 diabeetikoilla, tutkimuksemme mukaan vain 7 prosenttia tyypin 1 diabeetikoista ja 2 prosenttia tyypin 2 diabeetikoista oli saavuttanut kaikki hoitotavoitteet. Kun tavoitteet ovat hieman väljemmät (LDL 3,0 mmol/l tai vähemmän, verenpaine 140/90 mmHg tai vähemmän, HbA1c 8,5 % tai vähemmän tyypin 1 diabeetikoilla ja 8,0 % tai vähemmän tyypin 2 diabeetikoilla), 22 prosenttia tyypin 1 diabeetikoista ja 12 prosenttia tyypin 2 diabeetikoista saavuttaa tavoitteet. Peräti 10 prosentilla tyypin 1 diabeetikoista ja 13 prosentilla tyypin 2 diabeetikoista yhtäkään hoitotavoitetta ei ollut saavutettu. Jotta suomalaiset diabeetikot säästyisivät jatkossa nykyistä paremmin lisäsairauksilta, hoitoon on pa-nostettava rajusti.

Timo T. Valle
Tutkijalääkäri, Kansanterveyslaitos
Epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto
Diabeteksen ja geneettisen epidemiologian yksikkö
Mannerheimintie 166
00300 Helsinki
timo.valle@ktl.fi

Kirjallisuus
1. Kangas T, Aro S, Koivisto VA, Salinto M, Laakso M, Reunanen A. Structure and costs of health care of diabetic patients in Finland. Diabetes Care 19:494-497,1996.

2. Kangas T. Diabeetikoiden ja verrokkien terveyspavelujen käyttö ja kustannukset Helsingissä. Suom. lääkäril. 2001;56:1525-1531.

3. The Diabetes Control and Complications Trial Research Group. The effect of intensive treatment of diabetes on the development and progression of long term complications in insulin dependent diabetes mellitus. N Engl J Med 1993;329:977-986.

4. Ohkubo Y, Kishikawa H, Araki E, Miyata T, Isami S, Motoyoshi S, Kojima Y, Furuyoshi N, Shichiri M. Intensive insulin therapy prevents the progression of diabetic microvascular complications in Japanese patients with non-insulin-dependent diabetes mellitus: a randomized prospective 6-year study. Diab Res Clin Pract 1995;28:103-117.

5. UK Prospective Diabetes Study (UKPDS) Group. Intensive blood-glucose control with sulphonylureas or insulin compared with conventional treatment and risk of complications in patients with type 2 diabetes (UKPDS 33). Lancet 1998;352:837-853.

6. Uusitupa M, Nissén M, Salo SA, Taskinen MR. Aikuistyypin diabeteksen hoitosuositus 1994. Suomen Diabetesliitto ry:n julkaisusarja 1/1994.

7. Koivisto V, Knip M, Nikkanen P, ym. Nuoruustyypin diabeteksen hoitosuositus. Suomen Diabetesliitto ry:n julkaisusarja 1/1995.

8. DEHKO: Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelma 2000-2010. Diabetesliitto, 2000.

9. Rissanen A, Syvänne M, Taskinen MR, Yki-Järvinen H. Tyypin 2 diabeteksen hoitosuositus. Recallmed, 2002.

10. Valle T, Reunanen A, Koivisto V, Kangas T, Rissanen A. Suomalaisen diabeetikon hoitotasapaino. Duodecim 1997;113:1903-1912.

11. Valle T, Koivisto VA, Reunanen A, Kangas T, Rissanen A. Glycemic control in patients with diabetes in Finland. Diabetes Care 1999;22:575-579.

12. Fagerudd J, Forsblom C, Pettersson-Fernholm K, Groop PH for the FinnDiane Study Group. Implementation of guidelines for the prevention of diabetic nephropathy. Diabetes Care 2004;27:803-804.
Kirjattu

tapsa

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3221

Nuo hoitotasapainotutkimukset ovat vain yksi kriteeri liuskatarpeen arviointiin (tai siis vs-mittaustarpeen arviointiin). Tarkoitan tässä lähinnä 1-tyypin diabeetikkoja.
Tavoitteet ovat hieman vastakkaissuuntaisia, kun toisaalta pyritään hyvään kolestrolitasoon, mikä yleensä edellyttää "kevyttä" ruokavaliota ja liikunnan lisäämistä, mitkä molemmat samalla lisäävät myös insuliiniherkkyyttä.
On ilmeistä, että parempi vs-taso on helpompi saavuttaa, jos paino on kohtalainen (siis ei aivan indeksisuositusten alarajoilla), mikä taas on helpompi saavuttaa hieman "epäterveellisellä" ateriakoostumuksella (esim. enemmän rasvaa, mikä samalla jarruttaa insuliiniherkkyyttä). Toki perintötekijätkin vaikuttavat.

Toisaalta vs pitäisi mitata ennen, aikana ja jälkeen liikuntasuorituksen, ennen autolla ajoa, aamuin ja illoin jne. (kuten on täällä todettukin), ja sitä suuremmalla syyllä, mitä insuliiniherkempi henkilö on kyseessä.
Ja jotta hypopelko ei invalidisoisi, pitää toimintakyvyn säilyttämiseksi mitata vs sitä useammin, mitä tiukempaan tasapainoon pyrkii.

Kohtuullisen harvat vs-mittaukset soveltuvat henkilöille, jotka ovat kotosalla, voivat valita, milloin välipalan nauttivat, eivät liiku tai liikkuvat vain kevyesti ja niille onnellisille, joilla mikään ei päivittäistä vs-profiilia järkytä (en tunne ketään tällaista).

Siis "diabetespotilaille" riittänee pienempi mittaustarve kuin sellaisille diabeetikoille, jotka elävät aktiivisesti ja mahdollisimman normaalia elämää. Ja tietynlaista kamikaze-henkeä tarvitaan pyrittäessä mataliin HBA1c-arvoihin.

Tuosta vs-mittauskellosta yhdistettynä insuliinipumppuun voisi kyllä edelleen unelmoida.
Kirjattu
tapsa, d1 vuodesta 1953, Animas-pumppuhoitoa  yli 14 v ja nykyisin Lispro:lla

Guest

  • Vieras

Hyvä kirjoitus tapsa ja hyvä, että otit vielä esille mm. tuon insuliiniherkkyyden ja autolla ajon. Minulla tuo insuliiniherkkyys on suuri ja liikunnan vaikutus sokereihin on todella suuri ja sen vuoksi vs on mitattava aina ennen liikuntasuoritusta ja viimeistään sen jälkeen, mutta yleensä myös liikunnan aikana riippuen liikunnan kestosta, rasittavuudesta, ajankohdasta, edeltävästä ajasta ja tekemisistä ja edellisestä boluksesta.
Kirjattu

Antsu1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 18083

Minullakin nyt liikunnan lisääntymisen myötä on tullut tarve mitata sokerit aina ennen liikuntaa eli yksi päivittäinen mittaus on tullut lisää (tai oikeastaan aterian jälkeinen mittaus onkin muuttanut nimensä liikuntaa ennen -mittaukseksi  

Liikunnan jälkeisiä mittauksia toki on, mutta ne ovat oikeastaan sama kuin "ennen ateriaa" mittaukset. Nimittäin pyrin suorittamaan reippaamman liikunnan aina vähintään pari tuntia edellisestä ruokailusta, jolloin tuo liikunnan lopettaminen yleensä sattuu lähes yhteen seuraavan ruokailun kanssa.

Ja omia mittauksiani toki vähentää se, että käyn töissä julkisilla kulkuneuvoilla, oma autoilu kuuluu oikeastaan vain viikonloppuihin. Niin ja silti mittauksia tulee keskimäärin vähintään se 5 päivässä  
Kirjattu
Antsu1
D1 vuodesta 1966 - Accu-chek Spirit ja Novorapid 09/2007 alkaen

skedepunk80

  • Vieras
  • Viestejä: 4

Heips!

Luultavasti ne liittokokoukset ovatkin niin hyvin juntattuja, ettei niiden järjestämiseen juurikaan tavallisen jäsenistön apua kaivata. Järjestögangterismi elää ja voi hyvin ainakin mikäli Pete²:n puheenvuoroon on uskominen.

Oma kokemukseni liiton paikallisosastotoiminnasta on puolentoista vuoden ajalta. Tammisaaren osastolta sain vain ruotsinkielisen kirjeen, jossa kerrottiin puurojuhlasta ja uintimatkasta ja sekin vain på svenska. Soitin sitten liittoon, kun halusin vaihtaa suomenkieliseen, vähän ”aktiivisempaan” osastoon. Kerroin, että minulle sopisi sekä Salo että Lohja. Minulle suositeltiin Lohjaa, koska siellä on enemmän toimintaa. (Salo lienee vanhan ystäväni Raiken yksityisaluetta!) Ehdin olla jäsenenä Lohjalla noin puoli vuotta, mutta mistään kokouksesta en kuullut yhtään mitään.

Sitten jo erosinkin liitosta, koska kirjoituksiani alettiin sensuroida ja jopa poistaa kokonaan Kohtauspaikalta. Parhaillaankin ip-numeroni on totaalisessa käyttökiellossa.

Innokkaana, uutena jäsenenä kyselin myös näitä paljon kiiteltyjä kursseja. Yllättävän pitkiä olivat jonotusajat ja omavastuut sitä luokkaa, ettei pienituloisella eläkeläisellä ole niille mitään asiaa. Tiedustelin silloin (nyt jo yli kolme vuotta sitten) Kohtauspaikalla, mikä on kurssilaisten vaihtuvuus. Sain kiukkuisen vastauksen, jonka mukaan minun olisi pitänyt tiedustella asiaa puhelimitse liitosta.

Mielenkiintoista on, että liitto ei salli juuri minkäänlaista kritiikkiä. Liitossa turvaudutaan myös vanhaan hyväksi koettuun menetelmään, silloin kun ei haluta kritiikkiä tai se tahdotaan kokonaan estää. Eipä tarvita muuta kuin joku uskotuista miehistä veisaamaan positiivisuusvirttä tai sitten leimataan toisinajattelija hulluksi, jopa yksityisessä kirjeenvaihdossa.

Joten oma johtopäätökseni on: Piiri pieni hyörii. Eurot siinä pyörii. Sormet sanoo soo, soo. soo. Kengän kannat koo, koo, koo. Ja taas mentiin.

terveisin Veera
Kirjattu

tv

  • Intoilija
  • Viestejä: 268

Yllä olevassa Vallen raportissa ollaan taas hoidattamassa diabetesta:
”... diabeteksen kokonaisvaltainen hoito on hyvin vaikeaa...”

Ainakaan ykköstyypin diabeteksen hoito ei ole vaikeata, se on mahdotonta –vielä toistaiseksi.

”Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin diabetesasiantuntijaryhmä selvitti diabeteksen hoidon laatua Suomessa vuonna 1993  ... Se vahvisti hyvän glukoositasapainon merkityksen tyypin 1 diabeteksen hoitotavoitteena ...”

Glukoositasapainolla (sokeritasapainolla) ei ole mitään merkitystä tyypin 1 diabeteksen hoitotavoitteena: tauti ei hoidu miksikään.

”... Nykyään valtaosa nuorista on huomattavassa hyperglykemiassa vuosikausien ajan ...”

Sokerihumalassako? Vai tarkoitetaanko tässä nyt supisuomalaista, selkeätä käsitettä ylisokerisuus tai liikasokerisuus?

”.. Diabeteksen hyvä hoito on useiden tekijöiden summa, ja hoidossa tulisi keskittyä kaikkien mitattavissa olevien sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden korjaamiseen ja tupakoinnin lopettamiseen...”

Millä tavalla tupakoinnin lopettaminen muka hoitaa diabetesta: ei mitenkään. Tupakoinnin lopettaminen hillitsee verisuoniston rappeutumista (kun ihminen ei perimältään kuitenkaan ole savupiipuksi luotu).

”...Riskitekijöiden kokonaisvaltainen hoito on tutkimuksemme mukaan hyvin vaikeaa...”

Riskitekijöitä ei voida kokonaisvaltaisesti lainkaan hoitaa yrittämällä hoitaa joitain hoitamattomissa olevaa tautia. On hoidettava verensokeria, mitä kautta hoidetuksi tulee verisuoniston kunto, joka on ihmisen terveyskuntoisuuden ydin. Ja muutkin terveyttä edistävät elämisen tavat on huomioon otettava.

”...Jotta suomalaiset diabeetikot säästyisivät jatkossa nykyistä paremmin lisäsairauksilta, hoitoon on panostettava rajusti...”

On panostettava, mutta ei diabeteksen hoitoon, vaan diabeteksen ensimmäisen seurausvaikutuksen eli kohonneen verensokerin hoitoon, missä sokerimittareiden testiliuskat ovat keskeinen osa. Ja kiitos siitä, että liuskoja terveyskeskustenkin jakelun kautta niinkin hyvin saadaan kuin nyt saadaan, kuuluu diabetes-liitolle.
Kirjattu

Konrad

  • Vieras

Ketjussa on käsitelty myös hyvin syvällisiä asioita Liiton toiminnasta. Nyt kuitenkin haluan esittää konkretiaa liuskojen käytöstä.

Miksi mitataan verensokeria? Ymmärtääkseni siksi, että verensokeritietoa käytetään hyväksi.

Ykköset mittaavat tyypilliseti ennen ruokailua sokerit, arvioivat ruoan hiilihydraatit ja pistävät inskat tämän mukaan. Tarkistavat vielä ruokailusta 1,5-2h jälkeen, oliko päättely oikein. Jos ei ollut, niin miksi ei?. Sama pätee inuliinia käyttäviin kakkosiin.

Kakkosia on lääkitykseltään monenlaisia. Ruokavaliohoitoisia, tabletti- ja/tai insuliinihoitoisia. Tässä kakkosten laajassa kirjossa on ymmärtääkseni myös todella erilaista mittausten suorittajaa. Jotkut eivät mittaa ollenkaan, jotkut mittaavat ilman, että tuloksia käytetään hyväksi. Riittävä syy ei ole terveyskeskusta varten. Mittauksilla on ohjattava omaa hoitoa. On katsottava liikunnan ja ruokien (erityiseti HH:n vaikutusta) verensokereihin ja osattava tehdä korjaavia toimenpiteitä ITSE.

Diabeteliiton asiantuntijat tuntuvat lähtevän siitä, että kaikki on lääkintähenkilöstön hallussa. Näin ei ole. Melkein kaikki on diabeetikon omassa hallinnassa. Yksi liuska/viikko hypottomalle kakkoselle on suoranaista pilkkaa omahoidon kannalta.
Kirjattu

Yogi

  • Veteraani
  • Viestejä: 1803

Konrad, sä olet ilmeisesti lukenut tuoreen FinOHTAn raportin verensokerin omaseurannasta. Nuo ajatukset tuntuvat olevan melko suoraan samoja kuin siellä?
Kirjattu
Aina napit vastakkain ollaan Pöystin kanssa. Ei ole hyvä tämä Pöysti.

Konrad

  • Vieras

Luin kyllä tuota raporttia. Tosin aika kursorisesti. Enimmät raportoinnit koskivat vain yleensä mittauksia eivätkä niiden perusteella diabeetikon (D2) itsensä tekemiä toimenpiteitä. Voi olla hyvinkin, että ohikin meni asiaa.    Hyvä, jos oli takaisinkytkentätoimenpiteistäkin mainittu.

Konrad (suosituksella yksi liuska/vk)
Kirjattu

msk

  • Jäsen
  • Viestejä: 130

Hei taas kaikki, meinasin jo mennä nukkumaan mutta pari sanaa kuitenkin. Ajattelinkin jo joku päivä sitten kirjoittaa, että liittokokous pidetään toukokuussa 2006. Onneksi se olikin jo havaittu. Tervetuloa vaan mukaan vaikuttamaan.

Nyt viikonloppuna pidetään järjestöpäivät Ellivuoressa johon arvelen tulevan 200-300 ihmistä, pääasiassa diabeetikkoja, mm miettimään miten yhdessä voisimme paremmin vaikuttaa kunnissa että diabeetikot saisivat hyvää hoitoa ja tarvitsemiansa hoitovälineitä. Järjestöpäivät ovat avoimia.

Diabetesliiton tavoite ei ole suinkaan olla hiljaa taustalla mutta ei suinkaan ole helppo saada ääntä aina kuuluviin tiedotusvälineissä. Se on havaittu viime aikoina esimerkiksi lääkekorvausasoissa. Kohtauspaikkatapaamisessa käydyistä keskusteluista on tainnut syntyä vähän väärä käsitys, kun ei kaikkea voinut juurta jaksain käsitellä.

Työtä luottamustehtävissä olevilla riittää niin liitossa kuin yhdistyksissä. Olisi todella kiva kun olisi isompi porukka jakamassa tehtäviä.

Liiton luottamushenkilöt ovat sitä varten että meihin saa ottaa suoraan yhteyttä, jos on epätietoisuutta.

terv msk   0400 709050
Kirjattu
 

Linkkejä