Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
3 jäsentä  •  418480 viestiä  •  20020 aihetta

Kirjoittaja Aihe: Masentunut vanhempi  (Luettu 10312 kertaa)

millimommola20

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #30 : Marraskuu 29, 2005, 13:43:00 ip »

No niin, enhän minä sentään mikään mola ole  
Ei minun äidilläni ollut vertaistukea, ei yhtään skipaletta, ja kolme lasta, eikä hän sekoillut, vaan hoisi ja opetti myös minut hoitamaan. Ottakaa oppia siitä, sillä sipuli. Jos teillä on jotain muita mielenterveydellisiä ongelmia, ne pitää hoitaa muualla, sitten ehkä kykenette hyväksymään tosiasiat ilman turhia rutinoita  
Kirjattu

millimommola20

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #31 : Marraskuu 29, 2005, 13:49:00 ip »

On minulla omia lapsiakin, mutta lapsiin täytyy pystyä myös luottamaan. Ymmärsittekö pointin???
Minun äitini on mitä lämpimin ihminen  
Kirjattu

kaktus

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #32 : Marraskuu 29, 2005, 13:55:00 ip »

Tässä Millimommolan kommentissa näkyy selvästi tällaisen pitemmän viestiketjun ongelman: jossain vaiheessa alkuperäinen aihe jotenkin katoaa ja alkaa tulla kommentteja ihan asian vierestä. Alkuperäisessä viestissä ei suinkaan hermoiltu lapsen puolesta (siis tietysti sitäkin sisältyy masennukseen) vaan masennuksesta, jonka tulolle ei voi mitään. Lapsen diabetes ei silloin varmasti ole ainoa syy mikä sen aiheuttaa, se on yleensä monen asian summa. Olisihan todella ihanaa olla aina positiivinen ja iloita kaikesta ja ottaa hymyillen vastaan surkeatkin asiat. Ei kukaan ole sellainen.

Hermes aloitti hyvän keskustelun, kiitos siitä.
Kirjattu

marjukka

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #33 : Marraskuu 29, 2005, 14:08:00 ip »

kai me diabeetikot muistellaan omia kokemuksia lapsuudesta ja jollekin ne voivat olla huonoja, ihan kuin kaikille muillekin ihmisille. minä en ainakaan halua syyllistää ketään oman kokemukseni kertomisella. diabeetikon on varmasti vaikea ymmärtää mitä vanhempi kokee, ihan kuin vanhemman on vaikea ymmärtää mitä diabeetikko kokee.

itse olin jo 11 kun sairastuin. muistan että äitini oli hyvin järkyttynyt ja surullinen vuosikausia. hän itki ja itki, kuulin miten syyllistynyt hän oli että hän koki sairauden tulleen oman sukunsa kautta minulle iltatähdelle ja että voivoi mitä kauheaa tästä tulevaisuudelleni seuraa. itse olin siitä ihmeissäni ja suhtauduin siihen aika vihamielisesti, varsinkin murrosiän tullen. sairastuessani en sitä osannut surra kovinkaan paljon enkä ainakaan kauaa. toisten säälittely ja reagointi, itkeminen takiani, diabeteksesta asian tekeminen provosoi omaa uhmaani. kuulin sen siten että ihan kuin olisin mennyt jotenkin pilalle, vaikka näin sitä ei sanottu.

nykyään aikuisena ymmärrän ettei äiti voinut sille mitään. hän säikähti, syyllistyi, varmaan masentuikin. minä syyllistyin kun en voinut parantua äidin mieliksi! se ei takuulla ollut hänen tarkoituksensa mutta tuskassaan oli kykenemätön näkemään mitä minulle diabeteksen lisäksi kuului. en saanut enää nukkua öitä rauhassa kun heräteltiin koko ajan. äiti lopetti leipomisen ja marjamehun tekemisen kun niissä oli sokeria. minusta tuntui että osa äidin tärkeistä rakkaudenosoituksista loppui niiden myötä ja tilalle tuli leipä- ja liharyhmä (80-luvun ruokasuosituksia).

mun harras toiveeni on että keskustelkaa täällä ja AIKUISTEN kesken suruistanne lapsen sairauteen liittyen, tämä on siihen hyvä paikka. hoitakaa masennuksenne ammattiavun ja lääkityksen ja tarpeeksi pitkien sairauslomien kanssa. vanhempien masennusta hoidettaessa hoidetaan myös mutkan kautta lapsia ja turvataan heidän kasvuolosuhteitaan. kohdelkaa lasta kuten ennen sairastumista, hoitoon liittyviä toimia lukuunottamatta. älkää tehkö perheessä suuria erityisjärjestelyjä sairauden takia, ainakaan kaikkea kerralla. olkaa mahdollisimman tasapuolisia sisarusten suhteen. älkää puhuko lisäsairauksista pelotteena tai tulevaisuuden uhkana ja esteenä.

on teillä mahtavat haasteet vanhempina. minä (diabeetikko) toivon että saisin joskus lapsen. jos lapsesta tulee diabeetikko, on sairastuminen minulle varmasti suru kun taas lapsi on ilo.
Kirjattu

Miisamari

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #34 : Marraskuu 29, 2005, 15:09:00 ip »

Jokainen varmasti kokee asioita tavallaan ja ajattelen, että myös surullisuus ja blues -mieliala ovat ihan normaaleita tunteita normaalielämässä kaikilla. Se ei suinkaan vaikuta oman lapsen diabeteksen hoitoon eikä tapaan suhtautua lapseen, ja siksihän täällä kirjoitetaan koska lasten kuullen/lapselle ei voi näitä asioita kaataa. Totta kai lasta kohdellaan kuten muita, mutta vanhemmalla on myös oikeus surra niitä vastoinkäymisiä joita elämä antaa. Emme varmaan ole sen huonompia äitejä ja isiä kuin ns. terveiden lasten vanhemmat. Lapseen toki luottaa, mutta kun hän sairastuu vuoden ikäisenä niin eipä siinä paljon hoitovastuuta muutamaan vuoteen jaella hänelle itselleen. Toki iän myötä ja kypsymisen/ymmärryksen lisääntyessä myös lapsen vastuu itsestään kasvaa. Nyt kun lapsi on 4 -vuotias, hän joskus osaa ilmoittaa matalan sokerin tuntemukset ja tietää että pistämättä ei voi syödä. Kukin diabeetikkolapsi on yksilö kuten ei-diabeetikotkin, sekin pitäisi muistaa ennen "besser-wisser" -töksäysten esille tuomista. Hienoa Millimmola että sinun äitisi on jaksanut hoitaa kaiken täydellisesti, mekin pyrimme mahdollisimman hyvään suoritukseen mutta elämä ei aina ole vain ruusunpunaista unelmaa. Mielenterveysongelmat toki hoidetaan tarvittaessa tämän palstan ulkopuolella jos siihen on tarvetta, ja lapset hoidamme varmasti hyvin vaikka välillä kyynel painaa silmäkulmaa. Ihan positiivista otetta ja asennetta elämään heille opetetaan, mutta robotteja emme ole. t.miisa
Kirjattu

millimommola20

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #35 : Marraskuu 29, 2005, 16:06:00 ip »

Masennus mikä masennus. Sehän tässä juuri aiheena oli. Herätys juuri siitä. En ole poikennut poluilta yhtään senttiä. Tässä oli vain niin hyvä sauma kirjoittaa, olen näet lueskellut muitakin kirjoituksia kuin vain tämän.
Kyllä minunkin vanhemmilleni asia oli silloin shokeeraavaa, mutta itkut itkettiin, lyhyesti, nikskasta kiini ja elämään. Mitä te tekisittekään jos lapsenne kuolisi, tai sairastuisi syöpään, miettikääpä taas hiukan.
Mahtavatkohan teidän lapsenne käydä täällä lueskelemassa näitä kirjoituksia? Vai onko teidän elämänne liian helppoa, kun on aikaa itkeskellä työpaikalla ja muuallakin.
Kirjattu

memmu

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #36 : Marraskuu 29, 2005, 16:55:00 ip »

Kärkkäät sanomisesi sopivat paremmin sinne hevostalli.net keskusteluun.Siirry sinne ja anna meidän äitien keskustella!!!!
Kirjattu

memmu

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #37 : Marraskuu 29, 2005, 17:21:00 ip »

Niin piti vielä laittaa että helppoahan tämä on.Reilun vuoden kun olet herännyt kahdesti joka yö mittaamaan heittelehtivät sokerit ja siinä sivussa pyörität kaikki viisihenkisen perheen arkirutiinit ja diabeetikon insuliinit ja ruuat ajallaan.Kannattaa kokeilla kuinka kauan itse jaksat.
Kirjattu

millimommola20

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #38 : Marraskuu 29, 2005, 17:25:00 ip »

Lainaus
Alkuperäisen viestin lähetti memmu:
[qb]Niin piti vielä laittaa että helppoahan tämä on.Reilun vuoden kun olet herännyt kahdesti joka yö mittaamaan heittelehtivät sokerit ja siinä sivussa pyörität kaikki viisihenkisen perheen arkirutiinit ja diabeetikon insuliinit ja ruuat ajallaan.Kannattaa kokeilla kuinka kauan itse jaksat.[/qb]
Kirjattu

millimommola20

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #39 : Marraskuu 29, 2005, 17:33:00 ip »

No, niin, Asiaan. Minun äitini pyöritti viisihenkistä perhettä, eikä masentunut. Koko perhe söi samaa terveellistä kotiruokaa. Jos diabeteksen tasapainossa ilmeni jotain poikkeavaa, yhteys sairaalaan ja heti osastolle. Useimmiten kyseessä oli insuliinin vaihto, tai insuliinimäärän oikea säätely. Eiköhän ihan pienempienkin lasten hoidossa päde sama kuin aikuistenkin,eli jos lapsi on päivällä liikunut paljon, tai ei ollenkaan, illan (nukkumaanmenon) mittauksesta katsotaan tankataanko vai ei. Pienet lapset liikuvat yleensäkkin paljon, joten olisin tosi varovainen pikainsuliinien kanssa. Ja usko pois, olen jopa pyörittänyt 5-henkistä sakkia, enkä ole siihen kuollut. Ja olen siinä sivussa kokenut monenlaista, ja silti olen hengissä.
Kirjattu

memmu

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #40 : Marraskuu 29, 2005, 17:56:00 ip »

Kyllä täälläkin hengissä ollaan ja aiotaan olla vastakin mutta myös välillä niin väsyneenä,että jos istahtaa sohvalle ja laittaa silmät kiinni nukahtaa istualleen.
Kirjattu

kolmonen

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #41 : Marraskuu 29, 2005, 18:13:00 ip »

Hei MEMMU, HERMES ja muut aiheeseen asiallisesti kommentoineet!! Musta oli hieno juttu että masennuksestakin puhuttiin. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Sitä on turha kenenkään arvostella. Jos arvostella haluaa niin se näytti käyvän "hevostallipalstalla" aika mallikkaasti. Joten sinne vaan kaikki arvostelijat!! Pidetään tää palsta puhtaana sellasesta. VAI MITÄ??!!Jatketaan fiksulla linjalla niin ei ne arvostelijat jaksa kauaa täällä keikkua!!
Kirjattu

millimommola20

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #42 : Marraskuu 29, 2005, 19:08:00 ip »

Lainaus
Alkuperäisen viestin lähetti memmu:
[qb]Kyllä täälläkin hengissä ollaan ja aiotaan olla vastakin mutta myös välillä niin väsyneenä,että jos istahtaa sohvalle ja laittaa silmät kiinni nukahtaa istualleen.[/qb]
Nojoo,ei käy kieltäminen väsymyksestä, mutta se yöllisten sokereitten mittaaminen on mielestäni tarpeeton lisä.Insuliinin määrä pitäisi olla hienosäädön puolella, eikä jatkuvilla yöllisillä mittauksilla. Erikoissairaanhoidon puolelle kuuluu tasapainoitus, jotta edes suhtkoht sopiva määrä löydetään.Oikeanlainen informointi kouluille ruokailusta jne.Ei se diabeetikkolapsen hoitaminen saa viedä voimia, se kuulu mennä siinä sivussa, niinkuin muidenkin lasten hoito. Nostan kyllä hattua siinä sinulle, että olet noussut öisin, tuntuu vain tarpeettomalta rääkiltä.
Kirjattu

Ellu

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #43 : Marraskuu 29, 2005, 19:33:00 ip »

Hei kaikille!

Minulla ei ole lapsia, mutta olen itse ollut ykköstyypin diabeetikko 22 vuotta. Väsymyksen keskellä tämä ei ehkä tunnu uskottavalta, mutta voin sanoa että siellä tunnelin päässä tulee vielä näkymään valoa.

Sairastuin 2,5 -vuotiaana ja vanhemmat hoitivat minua. Vasta lähes parikymmentä vuotta sairastettuani ja muutaman vuoden itseäni kunnolla hoidettuani väsyin koko rumbaan. Aiemmat vuodet, jolloin päävastuu hoidosta oli itselläni, menivät hieman hälläväliäasenteella.

Kun aloin tosissani hoitaa itseäni, olin lähes samassa tilanteessa kuin vastasairastunut tai vastasairastunnen vanhemmat. Ekan kerran elämässäni tajusin, kuinka vaativa sairaus tämä on. Ja itkua tuhertaen mietin, että tästä ei ylös pääse, eikä valoa todellakaan näkynyt tunnelin päässä.

Aikuisena pystyn tuntemaan esim. matalat sokerit useimmiten, toisin kuin pieni lapsi, joka ei tuntemuksistaan osaa selkeästi kertoa. Mutta minulla oli kauhea tunne siitä, että koko tauti on vain ja ainoastaan minun vastuulla koko minun loppuelämän. En siis voi lähteä esim. laivalle tuulettumaan ja jättää diabetestani mummon luo hoitoon, vaan se D tulee aina mukana. Eikä vastuuta hoidosta voi jakaa, vaan se vastuu on vain itsellään, aina. En siis nähnyt mitään ulospääsyä tilanteesta.

Olin tuskastunut tilanteeseen melkein vuoden päivät ja tuona aikana opiskelut menivät huonosti. Pidin vain sokereita kurissa ja muuta en sitten oikein jaksanut, kuin itkeä. Ja sitäkään en sitten jossain vaiheessa.

Juttelin asiasta läheisten lisäksi diabeteshoitajalle, mutta kukaan ei voinut muuta kuin lohduttaa. Eikä se todella lohduttanut. Olin niin väsynyt. Olisin halunnut lomaa diabeteksesta edes päiväksi, mutta eipä onnistunut. Olin lisäksi tuolloin niin hysteerinen korkeista sokereista, että täydellisyyden tavoitteluun meni lähes koko aika.

Pikku hiljaa aloin taas nähdä ympärilläni niitä asioita, joista olin ennenkin iloinnut. Koska diabetesta en saa pois, enkä voi sitä antaa edes kenellekään hoitoon, päätin helpottaa elämääni muulla tavoin. Vaihdoin teknillisestä yliopistosta ammattikorkeakouluun, niin edes yksi osa elämästäni helpottui. En tiedä mikä lopulta sain ahdistuksen väistymään, ehkä se oli se aika. Nyt menee opinnot hyvin, sokerit on hyvin, mutta en saa hepulia satunnaisista korkeistakaan. Diabetes on taas vain yksi (inhottava kylläkin) osa arkea. Siitä en eroon pääse, mutta sen kanssa jaksan taas elää.

Jaksamista ja aikaa teille diabeetikkojen vanhemmille.
Kirjattu

memmu

  • Vieras
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #44 : Marraskuu 29, 2005, 19:34:00 ip »

Niinhän se välillä tuntuu,mutta kun insuliinimääriä ei ole vieläkään saatu kohdalleen.On soiteltu osastolle,oltu siellä ja nyt parin kuukauden sisällä kaksi sensorointia.Jälkimmäisen käyrät oli jo paremmat ei ollut alhaisia.Pitkää insuliinia vähennettiin ja käskettiin pikaa lisätä.Nyt kun laitan samoilla arvoilla ja ruuilla saman määrän iltapalalla insuliinia voi sokeri yöllä laskea kolmen pintaan tai olla lähempänä kahtakymmentä.

Sairaalassa lääkärit ovat ihmeissään ja ovat miettineet olisiko diabetes sekoitus sekä ykköstä että kakkosta.

Insuliinimäärät on olleet alusta asti kaksinkertaiset "normaalimääriin" verrattuna.
Kirjattu
 

Linkkejä