Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6983 jäsentä  •  418361 viestiä  •  20016 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi Humpy Dumpy, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: Masentunut vanhempi  (Luettu 10202 kertaa)

HERMES

  • Vieras
  • Viestejä: 3
Masentunut vanhempi
« : Marraskuu 22, 2005, 08:47:00 ap »

Onko kukaan diabetes-lapsen vanhempi sairastunut itse masennukseen lapsen sairastuttua? Meidän ensi kuussa kaksi täyttävä tytär sairastui elokuussa eli reilut kolme kuukautta ollaan taudin kanssa nyt eletty. Käytännössä on mennyt ihan hyvin, verensokerit ovat pysyneet melko lailla tasapainossa ja pistämiset menevät mallikkaasti. Pikkuhiljaa vaan on oma olo pahentunut.. minulla on taipumusta paniikkihäiriöön ja nyt on ollut kohtauksia aika useasti ja mieliala on välillä tosi matalalla. Kun diagnoosi tehtiin tuntui, että kyllä tässä pärjätään ja tämän kanssa vaan on elettävä, mutta se oli näköjään isompi isku, kun alussa osasi ajatella. En osaa enää nauttia niistä asioista, mitkä ennen tuntuivat hienoilta ja ahdistus valtaa välillä mielialaa rankalla kädellä. Löytyykö ketään, jolle olisi käynyt samoin?
Kirjattu

kaktus

  • Matkailija
  • Viestejä: 63
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #1 : Marraskuu 22, 2005, 10:49:00 ap »

Hei! Meillä diabetesta takana jo viisi vuotta ja nyt alkaa tuntua, ettei millään jaksa. Alkuvuodet meni melko tasapainossa mutta nyt murrosiässä on mennyt todella hankalaksi. Tasapainoa ei tahdo löytyä millään. Ja tämä tietysti äitinä ahdistaa. Esim. viime yönä mittasin klo 4, sokerit 30,1 (!!), korjasin pikalla ja sitten pyörin ja valvoin kuuteen asti ja mietin menikökän sinne päinkään. Kun ajattelen aikaa taaksepäin niin tuntuu, että olen jo vuosia 'sairastanut' jonkinlaista lievää masennusta. Ulospäin saattaa vaikuttaa ihan normaalilta, mutta koen ahdistuksen sellaisena möykkynä jossain pallean tienoilla, en edes muista aikaa jolloin sitä ei olisi ollut. Olo on sellainen turtunut, jotenkin tunteeton ja kylmä. Huoli lapsen voinnista on tällä hetkellä jokapäiväinen. Kuten Hermes kirjoitit, alussa tuntuu että kyllä tässä pärjätään eikä oikein - onneksi - käsitä, mitä on tulossa. Kaikki saatava tieto helpottaa alkuvaiheessa, valitettavasti käytäntö on kuitenkin jotain ihan muuta. Millä tavalla olet pystynyt hoitamaan itseäsi? Onko paniikkihäiriöön lääkitystä? Voitko joskus lähteä johonkin yksin? Harrastuksia? Oletan näköjään, että olet äiti ja päävastuussa lapsen hoidosta, onko näin? Luulen, että jos en olisi näiden viiden vuoden aikana jatkuvasti lisäten harrastanut erilaisia liikuntamuotoja, olisin varmasti vaipunut masennukseen rankemmin. Tässäpä se vaikeus helposti onkin: jos on masentunut ei jaksa lähteä liikkeelle, mutta jos lähtee liikkeelle, masennus helpottuu.

Onko keneltäkään vanhemmalta koskaan lapsen kontrollikäynnillä kysytty, että miten vanhemmat voivat?
Kirjattu

HERMES

  • Vieras
  • Viestejä: 3
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #2 : Marraskuu 22, 2005, 11:00:00 ap »

Lääkitystä ei vielä ole, mutta soitin tänään työterveyteen ja sain ajan ensi perjantaiksi, joten ehkä silloin ainakin saan niin sanotusti "lääkityksen kohdalleen". Kuusi vuotta sitten söin paniikkihäiriöön masennuslääkettä kuusi kuukautta ja se auttoi tosi hyvin ja tähän asti olen pärjännyt sitten ilman lääkettä. Olen kuten arvasit äiti ja meillä on lisäksi maaliskuussa neljä vuotta täyttävä poika, joka myös tarvitsee vielä paljon huolenpitoa ja huomiota, mutta joka välillä oikuttelee ja riitelee kaikesta ja tuntuu, että sitä ei oikein jaksaisi. Olo on aivan kuten kuvailit kylmä ja tunteeton ja usein on "pala kurkussa". Pystyn kyllä puhumaan miehelleni, mutta siihenhän ei oikein ole aikaa ennen kuin lapset nukkuvat ja silloin olen yleensä aika uupunut, etten oikein jaksa syvempiä keskusteluja käydä. Lisäksi tuntuu, että mieheni suhtautuu tähän kaikkeen niin järkevästi. Kaikilla on huonoja päiviä ja niistä sitten taas selvitään jne. Hän ei oikein ymmärrä, että välillä itkettää koko ajan. Yritän kyllä harrastaa liikuntaa, mutta illat kun ovat niin lyhyitä töiden ja kotitöiden jälkeen, ettei tunnu aika riittävän. Ja lisäksi minulle tulee vähän huono omatunto, jos illalla lähden harrastamaan jotakin omaa.. No, ei kai tässä muu auta, kun tsempata ja jollakin tavalla yrittää löytää ne pienet ilonaiheet ja nauttia niistä!
Kirjattu

memmu

  • Matkailija
  • Viestejä: 84
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #3 : Marraskuu 22, 2005, 11:20:00 ap »

Meiltä ei ainakaan ole kyselty.Olen jo pitkään käynyt lääkärissä vatsavaivojen takia.Sain mahahermoja rentouttavaa lääkettä mutta kivut jatkuvat.Eilen olin varjoainekuvauksessa muttei mitään löytynyt siitäkään.

Hoidan tytön lähes yksin miehen ollessa pitkiä päiviä töissä,ja muutenkin vähän laiskanpuoleinen ottamaan osaa mihinkään kotona tapahtuvaan.
Aina on kiire viemään lapsia harrastuksiin ja muistamaan siinä samalla piikit ja hiilarit ajallaan.

Tein lääkärissä depressiotestin ja se meni yhdellä pisteellä lievän masennuksen puolelle,mutta lääkäri totesi ettei se varmaankaan ole masennusta vaan tämän elämäntilanteen aiheuttamaa väsymistä.

Tuntuu että kuljen päivästä toiseen kuin robotti hoitaen kaiken tarvittavan.Omaa aikaa ei ole kuin näin aamupäivällä kun lapset on koulussa ja silloinkin kuljen kännykkä mukana jos koululta soitetaan ja kysellään neuvoja.

Lisän tähän kaikkeen tuo työttömyys.Olin koulun keittiöllä 2,5 vuotta sijaisena ja kun paikka tuli auki emäntä valitsi siihen kaverinsa.Silloin hän arvosteli minua kun en jäänyt kotiin sairaan lapsen kanssa ja nyt kuulemma ihmettelee miksi olen lasten kanssa kotona.Teki niin tai näin aina tekee kaiken väärin.

Nyt kun sitten ajatteli että ollaan hetki kotona ja koitetaan saada sokerit jonkinlaiseen kuriin on työkkäri koko ajan kimpussa.On soiteltava sinne ja tänne tai sitten haettava sairaslomaa jos ei voi ottaa töitä vastaan.

Jotenkin on kaikki niin sekavaa että tekisi mieli vaan piiloutua kaikelta johonkin.
Kirjattu

kolmonen

  • Matkailija
  • Viestejä: 65
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #4 : Marraskuu 22, 2005, 13:10:00 ip »

Diabetesta takana lapsella kohta kolme kuukautta ja olotila on välillä aika masentunut. Mulla on kans niin paljo hommaa isompien lasten harrastuksiin kuljettamisessa että ei oikein ehdi surra asiaa kunnolla. Se voisi ehkä auttaa. Nyt alkaa vasta tosissaan tajuta mitä tää elämä on. Nykyään me puhutaanki elämästä ennen ja jälkeen diabeteksen. Vertaistuki on musta paras juttu. Olen onnellinen siitä että voin olla kotona hoitamassa lastani näin sairauden alkuvaiheessa. En osaisi vielä edes neuvoa hoitajia kaikissa vastaantulevissa ongelmissa ku ittekin vasta opetellaan ja kokeillaan uusia juttuja. Täältä on saanu hyviä neuvoja!!!

Jaksamista kaikille!!!
Kirjattu

Marru

  • Jäsen
  • Viestejä: 118
    • www.veidols.com
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #5 : Marraskuu 23, 2005, 09:28:00 ap »

koen ahdistuksen sellaisena möykkynä jossain pallean tienoilla, en edes muista aikaa jolloin sitä ei olisi ollut. Olo on sellainen turtunut, jotenkin tunteeton ja kylmä.
Aivan samoilla sanoilla voisin kuvata omia tunteitani kuin Kaktus! Aiemmin ei ole mitään masennusta tms ollut, mutta kesällä todettu D lapsella oli minulle kova järkytys, ja tuntuu etten pääse tästä olotilasta eteenpäin millään. Ja se heijastuu moneen asiaan muutenkin. Toki hoidan työn ja arjen niin kuin ennenkin, ja reippasti yritän tsempata tytärtäni (ettei hänen tarvitsisi ottaa stressiä enää minun ongelmistani), mutta sisällä on hirveän paha olo.
Olen miettinyt ammattiauttajaa, mutta jotenkin en oikein usko niihin    ... Onko lääkkeistä todella apua vai turruttaako ne vaan robotiksi? Kertokaahan oletteko saanut apua psykologilta tms?
Kirjattu

memmu

  • Matkailija
  • Viestejä: 84
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #6 : Marraskuu 23, 2005, 18:38:00 ip »

Toissapäivänä kirjottelin ettei kukaan ole kysellyt vointia.Tänään tytön kuntoutusohjaaja soitti.Oli katsellut muutaman viikon takaisia papereita koulun palaverista ja oli huolissaan jaksamisestani. Tuntui kivalta kun joku välillä huolehtii.
Kirjattu

Lilja

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 425
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #7 : Marraskuu 23, 2005, 21:36:00 ip »

Kun lapsi sairastuu mihin tahansa pitkäaikaissairauteen, on vanhemmilla suuri mahdollisuus sairastua jossain vaiheessa masennukseen. Alkujärkytyksen jälkeen (jolloin hoidon opettelu ja tilanteen hyväksyminen jollain tavalla) vievät päähuomion, on aikaa oman itsensä kuuntelulle. Kun sairauden hoito ja voinnin seuranta on jatkuvaa ja yöunetkin häiriintyvät jatkuvasti, on ihme, ellei oireile itsekin jossain määrin.
Ainakin joissakin sairaaloissa vanhemmille järjestetään mahdollisuus psykologin kanssa  
jutteluun. Tätä kannattaa hyödyntää tai sitten hakea apua terveyskeskuksesta. Vertaistukiryhmistäkin saa tukea.
Jos oma vointi alkaa olla uupunut ja elämänilo kadoksissa, ei kannata arastella avun hakemista. Masennuslääkkeistä on hyötyä ja myös terapiasta.
´Lapsen sairaus on hirveä menetys ja sitä saa surra ja pitää vääryytenä. Vanhemmat tarvitsevat tukea omaankin jaksamiseen, jotta jaksaavat hoitaa ja tukea lastaan.
Kirjattu
"Löydän tien tai teen sen itse"

Sokeritoppa

  • Jäsen
  • Viestejä: 114
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #8 : Marraskuu 24, 2005, 10:47:00 ap »

Hyvä Hermes, tartuit tärkeään aiheeseen. Meillä poika sairastui 10-vuotiaana eli vajaat kolme vuotta sitten. Rutiinien opettelu oli varmasti helpompaa kuin teillä, joilla lapsi on pienempi. Nyt tuntuu, että kun itse alkuaikoina skarppasi niin paljon, niin nyt, kun homma on jotenkuten asettunut arkipäivärutiiniksi (sen verran kun diabetes nyt yleensä rutiiniksi asettuu) on alkanut enemmän ja enemmän masentaa. Alakulo ikäänkuin hiipii hissukseen mieleen. Olen joutunut syömään masennuslääkkeitä (Remeron)ja ehkä ne nyt suurimmat mielenliikutukset tasoittavat. On vaan aina vaikeampaa lähteä töihin ja kynnys jäädä kotiin madaltuu. (ennen en ollut juuri koskaan poissa työstä). Ehkä pahinta on yhä useammin mieleen tuleva ajatus: Sitä pohtii ihan tosissaan, mitä järkeä tässä missään elämisessä on, pakertaa täällä päivästä toiseen, yrittää tehdä työtä, jota ei kuitenkaan kukaan juuri arvosta, tulevaisuuden pelko, vaikka kuinka teet asiat hyvin, matto vedetään alta jossain muodossa. Esim vakavan sairauden muodossa, sairauden, jolle et itse voi mitään. Ja usko tulevaisuuteen on horjunut. Se on ehkä se vaikein asia, että pelkää taas mitä pahaa seuraavaksi sattuu kohdalle. Mutta mutta, voimia teille kaikille kuitenkin, yritetään pitää "lippu korkealla" kaikesta huolimatta.
Kirjattu

burnout

  • Vieras
  • Viestejä: 5
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #9 : Marraskuu 24, 2005, 11:07:00 ap »

HEI MITEN MUIDEN LASTEN SOKERIT KOULUSSA KÄYTTÄYTYVÄT?
Kirjattu

Sokeritoppa

  • Jäsen
  • Viestejä: 114
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #10 : Marraskuu 24, 2005, 11:29:00 ap »

No meillä 12 vuotiaan sokrut pääosin koulupäivinä paremmat kuin esim sateisena viikonloppuna, kun istutaan tietsikan ääressä liikaa. Luultavasti liikkuu koulussa välitunneilla aika paljon tai sitten ruoka on koulussa vähähiilarisempaa kuin luulen. Monesti koulun jälkeen (kello 14-15) aika matalat sokrut.
Kirjattu

memmu

  • Matkailija
  • Viestejä: 84
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #11 : Marraskuu 24, 2005, 12:03:00 ip »

meillä eskarilaisella on viikon aikana vaihdellut ennen ruokailua 2,7:ä yli 13:sta.
Kirjattu

keijunkello

  • Vieras
  • Viestejä: 13
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #12 : Marraskuu 24, 2005, 14:52:00 ip »

Meillä tytön (6v) diabetesta takana nyt puolitoista vuotta. Lisäksi kaksivuotias sisarus uhmineen. Heti diabeteksen puhjettua olin töistä poissa "normaalit" kolme viikkoa opetellen kotona hoitoa ja pistämistä, hiilareiden laskemista. Noin kolmisen kuukautta (kuulemma hyvin normaali aika vanhempien väsymisen ilmenemiselle) sairauden puhkeamisen jälkeen jouduin jäämään töistä usean viikon sairaslomalle, koska totesin etten enää jaksa ilman lepäämistä. Pienemmän vein tällöin hoitoon, vaikka kurjalta tuntuikin kun itse olin kotona. Kerroin esimiehelle tilanteeni (hän hyvin ymmärtäväinen) ja sain työterveyshuollosta sairasloman. Olen ollut jälkeenpäin tähän ratkaisuun hyvin tyytyväinen. Kun kerroin esimiehelle tulevasta sairaslomasta, purskahdin itkuun, koska olin niin helpottunut siitä, että jokin ratkaisu tilanteeseen löytyi. Minä teen lasten vuoksi muutenkin osa-aikatyötä, eli 30 viikkotuntia (6h/pv), joka on ollut meidän perheen kohdalla lopistava juttu. Jaksan itse ja lapsetkin jaksavat paremmin. Ainakin meidän d-tyttö väsyy hyvin helposti eskari- ja hoitopäivistä. Miehen työpäivät ovat 10-11 tuntisia, joten kotiin ja lapsiin liittyvien asioiden pyörittäminen on minun vastuullani. Nyt olen työssä, mutta jatkuvasti hieman väsynyt. Tiedän oman jaksamisen rajat ja jos alkaa tuntua liian vaikealta, aion hakea sairaslomaa, en kuluttaa itseäni loppuun. Tietysti hyvin mielelläni kävisin töissä, koska pidän erityisen paljon työstäni, mutta kaikkeen ei aina jaksa revetä. Jaksamista ja joulun odotusta, meillä jo ensimmäiset piparit leivottu sekä taikinat maisteltu.
Kirjattu

Tuutikki

  • Matkailija
  • Viestejä: 91
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #13 : Marraskuu 25, 2005, 10:06:00 ap »

Hienoa Hermes, että otit asian puheeksi. Meillä on tyttö sairastanut d:tä juuri sen kriittiset kolme kuukautta ja kyllä välillä koville ottaa. Tuntuu,että koko tämän taudin "kauheus" paljastuu vasta vähitellen. Kaikki se vastuu, huoli ja jatkuva valvominen. Masentavaa minusta on se, että juurikaan valoa ei tunnelin päässä näy... Itsellä on jonkinlainen hoitoväsymys (vaikka tytön isä kyllä kantaa vastuuta ihan kiitettävästi) ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta kun ei voi. Miten teillä muilla esim. isovanhemmat osallistuu pistämisiin ja muuhun? Minä olen kovasti yrittänyt motivoida mummoja ja pappoja opettelemaan pistämisen, mutta ainakaan vielä eivät ole rohjenneet ja se kyllä hieman harmittaa. Vaikka eihän ketään pakottaa voi...
Kirjattu

emmu

  • Vieras
  • Viestejä: 12
Re: Masentunut vanhempi
« Vastaus #14 : Marraskuu 25, 2005, 10:35:00 ap »

Lapseni sairastui 1.5 vuotiaana. Oli tuolloin ainut lapsi. Olin kotona muistaakseni vajaa pari kuukautta sairastumisen jälkeen. Elämä meni sumussa. Heti kuukauden sairastamisen jälkeen oltiin sairaalassa viikko rotaviruksen takia. Minulla itselläni unohtui syöminen ja laihduin lyhyessä ajassa kymmenkunta kiloa, kunnes taas systemaattisesti aloin kiinnittää huomiota siihen, että syön. Toinen lapsi syntyi kun vanhempi oli 3.5 ja osoittautui atoopikoksi. Siinä vaiheessa omat voimat meinasi loppua. Sain selittämättömiä allergisia reaktioita, rytmihäiriöitä, vatsa oli jatkuvasti sekaisin, itkuherkkyys, väsymys, tässä listaa aluksi. Lapset onneksi kasvavat ja ongelmat muuttuvat. Olin kotona nuorimman hoitovapaan loppuun ja oikeastaan voi sanoa, että työhönmeno olisi voinut olla hyvä ratkaisu jo aiemmin. Lapsella on ollut eskarissa ja nyt koulussa todella hyvä hoito diabeteksen suhteen, joten hyvillä mielin hänet sinne vien ja saan itse olla työpäivän verran ajatukset jossain muualla ja minulla on aikuiskontakteja. Mutta silti kyllä aika ajoin väsyttää koko diabetes ja ainainen verensokerin mittaus. Mutta alkuaikoihin verrattuna elämä on kuitenkin paljon vapaampaa kuin alkuaikoina, kiitos uusien insujen. Tulevasta en jaksa miettiä, eletään päivä kerrallaan. Hyvää joulun odotusta kaikille.
Kirjattu
 

Linkkejä