Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6912 jäsentä  •  417187 viestiä  •  19933 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi Savoost, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: Nyt tämä äiti tarttee tsemppiä!!!  (Luettu 897 kertaa)

Guest

  • Vieras
Nyt tämä äiti tarttee tsemppiä!!!
« : Lokakuu 06, 2004, 15:43:00 ip »

...Taikka alan hakata päätä seinään...

6-v.tyttökultani on sairastanut kohta 2 vuotta D:tä ja koko ajan (lähes) tää on ollut yhtä takkua. Tuntuu siltä että tytön elimistö ei millään reagoi pistettyyn insuliiniin tai sitten jos reagoi niin menee ihan överiksi. Lyhyesti sanottuna sokruarvot sahaa koko ajan ihan älyttömästi. Ja yleensä ne sahaa vielä siellä tavoitearvojen yläpuolella... Koko sairastamisaika on kokeiltu eri insuliineja eri annoksilla mutta ei mikään tunnu toimivan. Kun olis edes kaksi peräkkäistä hyvää päivää!!! Huoli on kamala kun tiedän mitä pahaa jatkuvat korkeat sokerit voi aiheuttaa mutta kun ei ne pysy tasasena hetkeäkään. Hoitosuhde lääkäriin ja d-hoitajaan on tosi hyvät mutta ei se paljon lohduta kun sanovat että tätähän tämä välillä on.
MINÄ ÄITINÄ HALUAN ETTÄ TÄMÄ EI OLE TÄTÄ!!! Nyt on niin väsynyt olo tämän kanssa elämiseen että kaikki keinot tuntuu päättyvän samaan eli umpikujaan. Haluan täältä pois aivan uudelle tielle...Voisko joku vähän hinata...
Kirjattu

LauraKin

  • Intoilija
  • Viestejä: 317
Re: Nyt tämä äiti tarttee tsemppiä!!!
« Vastaus #1 : Lokakuu 06, 2004, 16:08:00 ip »

Huonoja päiviä seuraa aina hyvät päivät.
Mulla on itellä ollut monta vuotta niitä tahimisia ja sillon on tuntunut siltä että mitä vaan tekisin kun saisin pois tämän sairauden.
Nyt olen raskaana verensokerit pysyy pääosin 4-8 välillä ja omahoito tuntuu sujuvan kuin leikkiä.
On tuntunut jo pitemmän aikaa.

Mitään hyvää patenttiratkaisua en osaa tasapainon parantamiseen antaa.

Itse olen pelannut sillä menetelmällä ja saavuttanut tasapainon että jos sokrut ennen ateriaa korkeita/matalia niin pitkää inskaa lisätä/vähentää ja jos (yleensä) aterian jälkeen korkeita/matalia niin ateriainskaa suhteessa ruuan määrään pitää lisätä/vähentää.
Teillä on tietty kaikki kokeiltu ja varmaan tämäkin.

Sitten kannattaa tietty selvittää hoidettavalle itselleen miten tärkeää on kertoa aina rehellisesti jos on vaikka tehnyt mieli vähän namia...

Uskoa kuitenkin teille.
Älkää stressatko liikaa.
Monilla pienillä diabeetikoilla sokerit vaan sahaa ja siihen ei löydy mitään syytä.
Ei se niin vakavaa loppuviimeksi ole, ja kyllä toivoa vielä on.
Monet on edelleen hengissä ja voinneissa vaikka on 20 vuotta ollut huono tasapaino.
Kirjattu
minä-83>D1, pumppu ja humalog
Tyttö 05/05
Tyttö 06/06
Poika 07/09

tuikku

  • Aloittelija
  • Viestejä: 40
Re: Nyt tämä äiti tarttee tsemppiä!!!
« Vastaus #2 : Lokakuu 06, 2004, 17:27:00 ip »

yritä jaksaa yrittää...
sitähän meillekkin on hoettu.mulla on 9 v. poika joka sairastu muutama viikko ennen koulun alkua, ja edelleen tää tauti hallitsee meidän elämää totaalisesti. ystävät läks, kun kuulivat asiasta.lohduttivat että älä nyt sure:nyky päivänä D:n hoito on niin helppoo...  mutta koko aika ei olla saatu mistään lapsenvahtia että oltas jonnekkin päästy ilman poikaa.ns"ystävillä"on ollu aina kaikenlaista muuta menoo. joten jätin ystävät omaan arvoonsa ja hankin uusia , joilla on samanlaisia kokemuksia. 2 vuotta mekin ollaan menty vuoristorataa sokereiden kanssa, lääkärit lohduttaa..mutta pojan sormet ja jalat alkaa olla jo siinä kunnossa että miltähän ne näyttää muutaman vuoden päästä..jatkuvaa sokerin mittausts. mutta jaksetaan..niinhän meille on niin paljon annettu mitä jaksetaan kantaa...pappi lohdutti..
Kirjattu

Lilja

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 425
Re: Nyt tämä äiti tarttee tsemppiä!!!
« Vastaus #3 : Lokakuu 06, 2004, 22:36:00 ip »

Kyllähän tämä lapsen sairaus lujille ottaa. Ei siitä mihinkään pääse.
Olen huomannut, että omat mielialani kulkevat yhtä sokeriarvojen kanssa (tervettä ajatteluahan se ei ole) Eli sokeriarvojen ollessa suht kohdallaan oma elämä suunnilleen hymyilee. Sitten kun ollaan hakusessa suuntaan tai toiseen, niin kaikki on pielessä.

Surkuttelen joskus lapseni kohtaloa ja pidän koko elämää epäoikeudenmukaisena. Miksi minun lapseni ei saa elää kuten toiset ikäisensä, vaan on mittausten ,hydraattien ja huonojen olojen orja?

Mistä sitten saan voimaa?
Lapsen hymystä ja sinisistä silmistä. Hänen elämän ilostaan ja halustaan oppia uutta. Siitä, ettei hän (vielä) murehdi kohtaloaan.
Hänen energisyydestään ja uteliaisuudestaan elämää kohtaan. Ja ennen kaikkea urheudesta.

Olisiko tämä sitä, että tulisi olla lapsen kaltainen?
Kirjattu
"Löydän tien tai teen sen itse"
 

Linkkejä








Lääkehoito onnistuu yhdessä

Julkaistu 08.10.2019 | 15:07