Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6974 jäsentä  •  418239 viestiä  •  20000 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi Riikka Lindholm, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: D1 ja sukulaiset?  (Luettu 1896 kertaa)

Guest

  • Vieras
D1 ja sukulaiset?
« : Toukokuu 14, 2004, 08:57:00 ap »

Miten sukulaiset teillä ovat suhtautuneet diabetekseen?
Meillä tulee vastaan sääli ja voivottelu se ei ole kovin mukavaa.
Kiitos teille!
Kirjattu

vilpukka

  • Vieras
  • Viestejä: 6
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #1 : Toukokuu 14, 2004, 11:56:00 ap »

Hei !
Meillä sukulaiset suhtautuvat hyvin eri tavoin.
Äidin puolen sukulaiset hieman vähättelevät taudin vakavuutta suhtautuen siihen ihan liian kepeästi. Isän puolen sukulaiset taas voivottelevat ja voivottelevat.
Itse äitinä tuntuu, että kaikkien asenne on väärä, koska ei itsekään vielä oikein osaa asennoitua koko hommaan. Toisaalta mieluummin pidän lapseni lähellä oman puolen sukulaisia, jotka eivät tee asiasta mitään suurta numeroa.
Kun lapsemme (myös tyttö-01) sairastui, tuntui sille, että hänen lapsuutensa loppui siihen paikkaan. Mutta niinhän se on, että se lapsuus loppuu, jos aikuiset ympärillä antavat sen loppua jatkuvalla säälittelyllä ja voivottelulla. Se ei auta, vaan tuo vaan negatiivista energiaa pikkuisen ympärille. Tämän d-asian kanssa on nyt vaan opittava elämään.
Voimia ja hyvää kevättä !
Kirjattu

Sokeritoppa

  • Jäsen
  • Viestejä: 114
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #2 : Toukokuu 14, 2004, 14:24:00 ip »

Heipä hei
Meillä poika, nyt 11 v., sairastui 10-vuotissyntymäpäivänsa aikoihin runsas vuosi sitten. Siitä sukulaisten suhtautumisesta: Valitettavasti klassinen anoppi-miniä juttu saa tässä lisää tehoa mutta nyt on niin, että miehen äiti ja muut miehen puolen sukulaiset suhtautuvat mielestäni tosi tylsästi. Kuvitelkaa, että kertaakaan tämän runsaan vuoden aikana he eivät ole vaivautuneet kysymään (ainakaan minulta eli äidiltä) miten meillä oikeastaan menee pojan sairauden kanssa. Muiden sairauksia (ohímeneviä flunssia ym) kyllä voivotellaan ja korostetaan liiankin kanssa. Kylässä ollessa saan taistella ja selittää miksi pojalle annetaan Canderel kaakaota eikä sokerilla maustettua. Eli saan ymmärtää hösöttäväni. Sama muiden makeiden ruokien kanssa. Mieheni ei pysty äidilleen sanomaan mitään vastaan. Vaikka sitten terveyden kustannuksella. Onneksi pikainsuliini on nyt tullut avuksi. Jo lopuksi viime äitienpäivänä sain kuulla suuret ihmettelyt siitä, että mikä minuakin nyt voi väsyttää. Enhän tee muuta kuin 10 tunnin työpäivän (8 työhön + 2 matkoihin) hoidan kuuden hengen perheen, ja stressaan sairaan pojan puolesta, lisäksi tietysti sairaalassa käynnit ym muut asiaan liittyvät jutut. Mutta tulihan purkaus, yritetään eteenpäin.
Kirjattu

SatuSinikka

  • Jäsen
  • Viestejä: 174
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #3 : Toukokuu 14, 2004, 14:56:00 ip »

Tässä muutama kommentti:

Lisätään vähän vielä sitä tehoa: anoppi sanoi, että hoitaa kyllä d-lapsen kunhan joku muu hoitelee sen pistämisen. Siis että diabetes olis pelkkää insuliinin pistämistä ja sillä selvä?? Voi, voi...ei onnistu.  

Minun äiti (mummu): oli yhtä kauhuissaan kuin minä pienen lapsenlapsen sairastuessa diabetekseen. Hän tuli kuitenkin jo sairaalaan opettelemaan hoidon perusteet ja on nykyisin korvaamaton apu meidän perheellemme! Kiitos mummulle!  

Voivotteluja on tullut yllättävän vähän. Olen ilmoittanut etukäteen aikataulumme ja moni on järjestänyt esim. syntymäpäivät sopivaan kellonaikaan. Tosin myönnän, että on joitakin sukulaisia, joilla ei enää käydä. Emme kaipaa sääliä vaan avointa ja asiallista keskustelua. Huumorikaan ei ole pahasta  

Muutamassa kylässä on laitettu iso monipuolinen hedelmävati esille, josta voivat kaikki syödä. Se on ilahduttanut meitä kovasti! Jotkut osaavat ottaa paremmin huomioon kuin toiset.

Satu
Kirjattu
Keskustelemassa diabeetikon äitinä

MIMMI2

  • Vieras
  • Viestejä: 14
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #4 : Toukokuu 14, 2004, 15:13:00 ip »

Hei!
meillä myös tuo sääli ja voivottelu on aika yleistä miehen sukulaisten keskuudessa eivät oikein tahdo ymmärtää koko sairautta.
Onneksi on ihania ystäviä joilta saa tukea ja apua tarpeen tullen!
Kirjattu

Sokeritoppa

  • Jäsen
  • Viestejä: 114
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #5 : Toukokuu 14, 2004, 16:38:00 ip »

Se on totta, että diabeteksen hoito ei tosiaan ole vain pistämistä. Itse asiassa meillä poika ei onneksi koskaan kammonnut pistämistä eli se puoli sujui hyvin. Ja ajan myötä pistämisestä tulee todella rutiinia eli se on vain yksi asia muiden joukossa. MUTTA SE KAIKKI MUU. Eli verensokerin tasapainon säilyttäminen kun siihen vaikuttaa kaikki mahdollinen esim. liikunta vaikuttaa todella paljon, mieliala vaikuttaa (Hyvällä mielellä tuntuu verensokeri olevan matalampi) jännitys. Eli meidän omaisten pitää oppia ennustajiksi, meidän täytyy osata ennustaa, meneekö lapsi esim pelaamaan futista ja kuinka pitkäksi aikaa haluaa mennä koska se vaikuttaa annoksen määrään. Esim iltauimisen jälkeen aamun arvot ovat matalammat kuin muuten. Ruuat vaikuttavat eri lailla, hitaat ja nopeet hiilarit.
Esim flunssa pamautti arvot taivaisiin. Sitten kun antoi reilummin insuliinia, sokeri oli yhtäkkiä 2,2. Olemme vielä jäykässä kaksipistoshoidossa, lisänä pikainsuliini tarvittaessa. Tämä siksi, että poika ei haluaisi pistää koulussa. Kesällä siirrymme monipistoshoitoon pikainsuliinia käyttämään.
Ja sitten yleensä tämä ruokien hiilarimäärien arvioiminen, on sekin yksi opettelu muun mukana.
Mutta se lohtu on, että tällä palstalla kaikki varmaan tietävät mistä on kyse iloineen ja suruineen. Hyvää kesää kaikille.
Kirjattu

Kata75

  • Vieras
  • Viestejä: 22
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #6 : Toukokuu 14, 2004, 21:08:00 ip »

Hei!
Kun tulimme mieheni kanssa kotiin eka sairaalapvän jälkeen, oli anopin kommentti että joku oli hänelle kertonut että se on nyt tullut siitä kun olen raskausaikana polttanut tupakkaa, kyllä se tuntui pahalta kun jo muutenkin syytti itseään että mitä tuli tehtyä väärin. Ja vieläkin tulee aikoja että itsesyyttely alkaa. Mutta nykyään se on lähinnä sitä voivottelua anopin puolelta että voi voi kun ei se nyt saa mitään syödä (muille lapsilleni antaa karkkia), vaikka olen sen kertonut että mitä saa syödä. Sitten anoppi melkein joka kerta jaksaa sanoa että eikö se nyt parane. Ei enää jaksa selittää, ja anoppi ihmettelee että miksi  käydään niin harvoin kylässä! Minun sukulaiseni ovat ottaneet asian hyvin, kysellään miten menee ja muutenkin ymmärretään paljo paremmin,ainakin minun mielestäni. Mutta hyvää viikonloppua kaikille!!! :Kata
Kirjattu

**DONOTDELETE**

  • Vieras
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #7 : Toukokuu 14, 2004, 23:02:00 ip »

Lisää anoppiosastoa: Kun lapsemme sairastui, mieheni kävi kertomassa asiasta äidilleen. Sen jälkeen anopista ei kuulunut kolmeen viikkon yhtään mitään. Kertaakaan ei soittanut ja kysellyt mitä kuuluu, onko lapsi vielä sairaalassa tms. Ja sama linja jatkuu edelleen (viisi vuotta jo). Ikinä hän ei ole mitään kysynyt, jos asiasta yrittää keskustella, puheenaihe vaihtuu. Ei käsittääkseni tiedä diabeteksesta yhtään mitään eikä haluakaan tietää. Eli siis täydellinen välinpitämättömyden linja. Muut sukulaiset suhtautuvat vaihtelevasti, mutta kerroin tämän anoppijutun, koska se on mielestäni "huippujuttu".
Kirjattu

sirsal

  • Vieras
  • Viestejä: 6
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #8 : Toukokuu 15, 2004, 12:13:00 ip »

Isovanhemmille pienenä vinkkinä.Minä olin todella kauhuissani kuullessani tyttären pojan sairastumisesta varsinkin kun suvussa tai lähipiirissä ei ollut ketään d-ihmistä ja asia aivan outo. Ammattini on teollisuudessa. MUTTA jo ensimmäisestä päivästä lähtien hain tietoa sairaalasta, tuttavilta, netistä, kirjastosta, tutuilta lääkäreiltä jne.laitoin sähköpostia esim.Myllyn Paras firmaan ja pyysin ruokaohjeita ja sain. Sairaalassa sain opetusta pistämiseen mutta onhan siinä muutakin esim. miten iho pidetää hyvänä ja näihin käy Bepanthen ja tyrniöljy. Nämä ole todennut ainakin mummulassa käytettynä erittäin hyväksi.Ulkomailla käydessä ole apteekkien vankka asiakas näissä asioissa.Ruoka-asiat on hyvä opetella todella perusteellisesti jo 2-d lisääntymisen takia koska siitä voi olla hyötyä muös itsellekin.Eli mitä enemmän sinulla on tietoa sitä normaalimpaa elämää vietät.Kiitos Satu sanoistasi ter. Justuksen mummu.
Kirjattu

Tintturiina

  • Aloittelija
  • Viestejä: 39
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #9 : Toukokuu 17, 2004, 15:24:00 ip »

Täytyy laittaa kommenttia anoppien puolesta. Meillä anoppi tuli jo sairaalaan ja pisti insuliinit valvovien silmien alla. Anoppi on ammatiltaan sairaanhoitaja, mutta ei ole aikaisemmin hoitanut lapsi-diabeetikkoa. Alkuun lapsi vastusteli tosi paljon mikäli pistäjä ei ollut vanhempi, mutta nyt hän on tottunut pistäjän muuttumiseen.
Tällä hetkellä hän on ainut hoitajamme päiväkodin lisäksi. Kävimme miehen kanssa helmikuussa kahdestaan risteilemässä ja anoppi oli kaikkien kolmen lapsen kanssa kotona. D:n hoito ei ollut täydellisen onnistunut, mutta tärkeintä, että anoppi uskalsi tehdä päätökset hoidosta itsenäisesti ja lapset olivat tyytyväisiä mummon kanssa. Hänkin oppi arvostamaan eloamme uudella tavalla.
Kirjattu

M64

  • Vieras
  • Viestejä: 8
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #10 : Toukokuu 17, 2004, 16:31:00 ip »

Hei 7v.tytön D1:stä takana n.6kk Meillä on isovanhemmat vähätelleet sairautta, aluksi oli kommentit että sehän paranee vanhemmiten. Sen verran kun ollaan puhelimitse oltu yhteydessä niin aina samat kommentit että "kaikki menee jo varmaan ihan hyvin ja tytärkin on ihan ok" Ja kun kerroin että olemme huolissamme kesästä kun hän jää n.4viikoksi yksin kotiin kun koulu loppuu ja me olemme töissä. Niin kommentit oli "kyllä te varmaan siitä selviätte" Jotenkin turha aina selitellä kuinka tärkeitä ovat välipalat,ruoka ja insuliinit kun eivät tunnu tajuvan sitä!        
Tuli yksi tapaus mieleen kun tyttö kävi naapurissa kaverin luona olivat tarjonneet jäätelöä no hän tietysti kertoi että on Diapeetikko ja näytti kaulakorua vielä. Naapuri tarjosi sitten Light limua se oli ok. mutta sen jälkeen oli kaatanut lasiin sokerilimua, että pitäähän hänen sitäkin saada juoda, no tyttöhän oli sen juonnut, välillä nuo ihmiset ovat vähän ajattelemmattomia ! KAIKESTA HUOLIMATTA HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE !
Kirjattu

peppi40

  • Jäsen
  • Viestejä: 124
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #11 : Toukokuu 17, 2004, 22:42:00 ip »

Hei!

Ihan vaan kommenttina, en usko, että ihmiset ovat ajattelemattomia, vaan he eivät vaan todellakaan tiedä.

Monet eivät tiedä, mitä sanoisivat ja voivat tällöin sanoa jotain ihan "tyhmää". Kuten minulle, kun toinen tyttäreni sairastui; eihän se mitään, sinullahan on jo yksi diabeetikko, kyllä se toinen menee siinä rinnalla, sinähän olet vahva. En oikein tuntenut sympatiaa häntä kohtaa sillä hetkellä.

Tai toinen ihan todella hieno ja koulutettu ihminen sanoi, että tyttäremme ei saa syödä nyt enää ollenkaan sokeria, kun siitähän menee shokkiin. Niinpä, ajattelin, mutten kuitenkaan loukkaantunut. Selitin hänelle hieman perusasioita diabeeteksesta, myös sen, ettei hän selviä enää pelkällä ruokavaliolla (kuten useimmat ensin kysyvät).

Aina välillä mietin, että mitä itse tiedän esim. astmasta tai jostain muusta sairaudesta ja sen hoitamisesta ihan oikein vai onko se vain näennäistä tietoa.

Jaksamista teille kaikille ja minä en edes muista elämää ilman diabetesta. Elämämme on antoisaa, tämä on meidän elämää.

T. Kahden d-tyttären äiti
Kirjattu

**DONOTDELETE**

  • Vieras
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #12 : Toukokuu 18, 2004, 09:27:00 ap »

sirsal onpas mukava kuulla, rttä isovanhemmatkin käyvät tällä palstalla...ehkäpä joku muukin sai tuosta vinkkiä!
Kirjattu

TeePee

  • Vieras
  • Viestejä: 7
Re: D1 ja sukulaiset?
« Vastaus #13 : Toukokuu 19, 2004, 11:46:00 ap »

Kuulostaa niin kovin tutulta...Meillä lähipiiri on kovasti opetelleet ruokavalio-juttuja ja säälittely on ollut aika minimissään. Paitsi aina niin rakas anoppini, joka sairaudesta kuullessaan teki heti selväksi ettei HEIDÄN suvussaan ainakaan ole yhtään diabetikkoa!! Ja sen jälkeen olen kuullut kaikki mahdolliset valitukset ja syyllistykset mitä ihminen voi vain keksiä...

Hän on tietävinnään kaiken paremmin kuin me jotka päivittäin joudumme asian kanssa elämään ja sen mukaan neuvoo miniäänsä neuvoilla joita kylän muijat ovat hänelle kuulopuheiden perusteella kertoneet. Lisäksi anoppi-kulta tuon taivaallista välittää hiilihydraateista, eli "voihan lapsi syödä hedelmiä kun eihän niissä ole sokeria" ja kovin mielellään antaisi kaikkea pientä ylimääräistä syömistä, selittäen "ettei nyt pienet määrät mitään tee"!!!!

 On kai sanomattakin selvää, etten mielelläni anopin luona vieraile.. Ja järkipuhe ei siihen rouvaan tehoa, kokeiltu on vaikka mitä  
Kirjattu
 

Linkkejä