Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6989 jäsentä  •  418480 viestiä  •  20020 aihetta

Kirjoittaja Aihe: Pahin hypomoka?  (Luettu 33879 kertaa)

Antsu1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 18083
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #30 : Huhtikuu 16, 2005, 11:06:00 ap »

Tuosta Nikan jutusta tuli mieleen, että mä taas ottaisin mieluumin toimivat jalat (ja siinä samalla toimivan puheen) hypoihini  

Minä kun asun yksin, niin noista toimivista jaloista olisi paljon hyötyä esim. jääkaapille könytessä. Toki aivotoimintakin saisi olla normaalia eli tajuaisi hiilareita olevan yöpöydällä eikä edes yrittäisi keittiöön. Mulla on useammankin keran tapahtunut, että kun hypo pääsee sille ajatustoimintaa häiritsevälle tasolle, niin aivoihin ei mahdu kuin yksi ajatus: hiilarit ja sitten sen yhdistyy automaatisesti kotona keittiöön ja muualla kotiin. Niinpä yöpöydän hiilarit häipyvät mielestä kuten esim. kaupungilla taskussa olevat hiilarit.

Muistan miten yhden öisen hypon jäljiltä olin kaksi viikkoa sairaslomalla, käsi lastassa. Heräsin nimittäin yltäpäältä hikisenä vuoteesta ja eka ajatus (vai oliko se vain refleksinomainen tapa - sokeria nopeasti => keittiöön) oli, että nyt nopeasti keittiöön. Yritin nousta ylös, mutta kun jalat eivät kantaneetkaan, rojahdin päin makkarin seinää käsi ja pää edellä. Yritin sitkeästi päästä jaloilleni, mutta edes konttausasentoon jalkani eivät suostuneet, kramppasivat vaan.

Voimat olivat kuitenkin tallella ja niinpä lähdin käsivoimin vetämään itseäni lattialla kohti keittiötä. Matkan aikana hain käsilläni vetotukea mistä vain sain, sängyn jalasta, ovien pielistä, tuolin ja pöydän jalasta... Lopulta pääsin keittiöön ja sitten oli vielä se raskain osuus, piti päästä jaloilleen, jotta ylti yläkaappiin sokeriastialle. Sekin onnistui työpöydän avustuksella.

Muistan miten onnellisena pidin sokeriastiaa käsissäni ja laskeuduin takaisin lattialle makaamaan. Sokeripaloja siinä sitten tyytyväisenä rouskuttelin (en ylenmäärin, vaan ihan sellaisen normaalin annokseni, oisko ollut 5-7 kpl). Ja sitten annoin väsymykselle vallan ja nukahdin keittiön lattialle.

Siitä vähän myöhemmin jo terävöityneenä menin suihkun kautta takaisin vuoteeseen ja sitten jälkeenpäin ihmettelin kämppäni "uudelleen sijoutettua kalustusta". Vuode 45 astetta kääntynyt, samoin pöytä, tuoli nurin, matot mykkyrällä jne.

Vasta seuraavana päivänä tuli kipu ja kirvely: käsiselässä hiusmurtuma, takaraivolla reilu verestävä kuhmu.
Kirjattu
Antsu1
D1 vuodesta 1966 - Accu-chek Spirit ja Novorapid 09/2007 alkaen

Maaria.

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 739
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #31 : Huhtikuu 16, 2005, 13:20:00 ip »

Tässä asiassa taidan olla onnekas. Minulla nimittäin hypon ainoat oireet ovat hikoilu (vain yöllä), väsymys, heikko olo, huono keskittymiskyky ja kärttyisyys. Mutta tajuan nopeasti, että kyseessä on hypo ja ihan loogisesti syön ja toimin. Keskittyminen on huono siten, etten pysty esim. laskemaan mitään monimutkaista tai kunnolla älyämään jonkun toisen pitkiä juttuja. Mutta en haahua minnekään, tiedän tarkkaan mistä otan syömiset ja voin tarvittaessa sanoa, että nyt on vs matalalla.

En tiedä, missä mulla menee alaraja. Kun aloitin Humalogin, oli paljon 1:llä alkavia sokruja ja joskus allekin sen. Kerran keskustelin ihan fiksuja puhelimessa ja sen päätteeksi mittasin lukeman 0,7 mmol. Nyt kun matalia on vähemmän, tunnen ne jo aiemmin eikä alle 3 sokruja ole ollut aikoihin.

Näitä juttuja on jännä lukea, tässä asiassa tuntuu kuin olisi eri sairaus muiden kanssa. Nauraakin on saanut, kertokaa lisää!  
Kirjattu

Antsu1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 18083
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #32 : Huhtikuu 16, 2005, 13:56:00 ip »

Pitäisköhän mun perustaa jo "Antsun toilailut" niminen säie, koskapa taas olen äänessä  

Maarian teksiin sanoisin, että kyllähän minäkin suurimman osan alkavista hypoista saan kiinni siis jo aluvaiheessa eli siinä 3-3,5 sokereissa. Etenkin töissä huomaa helposti milloin esim. ajatusta vaativa ongelmaratkaisuhomma alkaa takkuamaan. Mutta sitten kun on oikein säpinää, muutenkin rasittunut tai muuta normaalista poikkeavaa, niin silloin tapahtuu noita ylilyöntejä. Niin ja tietenkin yöllä, koskapa mä en herää ennenkuin tilanne on jo hurahtanut vähän liian pitkälle.

Ja taas tulee mieleen yksi "hypo-toilailu", jossa tosin ei jalat eikä ajatuskaan pettäneet, petti joku muu.

Onko teistä kukaan joutunut juomaan sellasta Colonsteril -nimistä ätlöä nestettä (jauhe sekoitetaan veteen ja siten juodaan...)?

Kolonoskopiaa varten piti tuota juoman ja peräti 5 litraa noin 5 tunnin aikana. Jo edeltäkäsin piti keventää ruokavaliota.

No minä olin kaikkien oppien mukaan keventänyt ruokavaliota, vähentänyt insuliineja ja lopulta koitti tyhjennysilta. Olin saanut erillisen ohjeen kuinka paljon piti vähentää niin pitkävaikutteista (prota) kuin pikainskaakin tai oikeastaan pikainskahan jäi kokonaan pois tuon reilun vuorokauden ajaksi.

No tuota karmean makuista juomaa sitten olin saanut jo kaksi litraa alas sohvalla loikoillen (ja vessassakin oli jo vähän, mutta vain vähän istuskeltu    ), kun simahdin ja heräsin myöhemmin hikisenä ja - arvata saattaa - p****sena sohvalta  :mad:  Sokerit oli kaikista valmisteluista huolimatta tippuneet ja tulos oli kyllä aika sotkua.

Suihkun ja muun siivoilun jälkeen yritin keskittyä uudelleen tuon litkun juomiseen, mutta niin paljon tuossa aikaa meni, etten koko viittä litraa saanut kitattu. Jäi kolmeen litraan, koskapa nukkuakin piti ja tutkimus oli jo aamu-kahdeksalta. Onneksi olin keventänyt jo ateriat mahdollisimman hyvin, joten tuo satsi riitti ja tutkimus saatiin tehdyksi.

Mutta ei kyllä ollut mukava herätä tuohon tunteeseen, etä mulla on p****t housussa  
Kirjattu
Antsu1
D1 vuodesta 1966 - Accu-chek Spirit ja Novorapid 09/2007 alkaen

Toukokuu1965

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 17459
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #33 : Huhtikuu 16, 2005, 19:08:00 ip »

Nikalle ja muillekin: Ei minunkaan lähipiirini, lähinnä aviopuolisoni, ottanut aiemmin kovin tosissaan matalia sokereitani. Sitten kun sen ekan aikuisiän sokin sain, niin johan muuttui ääni kellossa! Nykyään hän huolehtii joka ilta sokerit ennen nukkumaanmenoa eikä hermostu yhtään, kun keskellä parasta uniaikaa sähläilen mittarin kanssa ja koluan mitatessani. On nimittäin mittari tai lamppu tai milloin mikäkin tippunut aika monta kertaa ja vierinyt sängyn alle keskellä yötä.
Parasta siinä karmeassa sokissa olikin se, että oma hoitomotivaationi kasvoi hurjasti ja samalla läheisteni tiedonjano kasvoi ja halu auttaa tarvittaessa parani roimasti. Olen kyllä itsekin saanut kuulla mieheni suusta kuinka kyllästynyt hän on elämämme säännöllisyyteen ja lukuisiin sairauksiini, mutta kyllästynhän niihin välillä itsekin. Itkuhan siinä tietysti tulee ja itsetunto putoaa monta pykälää, mutta sitten nousee sisu...
Kirjattu
"Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä, ja heti!"

Pumppu 5/2007, Paradigm Veo 4/2013.

Habazo

  • Intoilija
  • Viestejä: 292
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #34 : Huhtikuu 16, 2005, 20:24:00 ip »

Voi hyvät hyssykät meitä hölmöjä diabeetikkoja!!!On kuin itse noi tarinat olisin kirjoittanut, jokaisessa  jotain tuttua...Kyllä sitä ihmettelee että hengissä olemme selvinneet!! Minäkin olen monet hyposeikkailut kokenut ja muutamasta foorumilla kertonutkin. Päällimmäisinä tulee mieleen muutama tapaus joista lyhyesti voisin kertoa.

Noin 16v. tarrasin vappuna Espalla tuntematonta nuorta naista rinnoista kun luulin hypossa/hieman kännissä näkeväni unta...ei kiva. Siinä kaveri sai kiskaistua minut tilanteesta pois hysteerisesti nauraen...

Sain koulussa noin parinsadan ihmisen edessä kohtauksen kesken luennon, minut kannettiin salista ulos ja luento keskeytettiin, outch!

Heräsin kylpyhuoneen lattialta ja huomasin että makasin suihkuverhoon kietoutuneena. Olin kylpyammeessa kaatuessani kaatanut koko ammeen. Amme vuorostaan oli kaatuessaan kolahtanut lavuaarin irrottaen sen seinästä! Onneksi mikään ei pahasti hajonnut, paitsi tietysti omat paikat...

Sählypelin jälkeen ostin kahvilasta huonon olon takia vajaalla sadalla markalla suklaata, söin mutta ei vaan sokerit noussut. Kun rahat loppu kaveri jatkoi suklaan kantamista pöytään, mihin siinä vaiheessa olin jumahtanut. Paha olohan siitä suklaan survomisesta tuli joten rupesin siinä keskellä kahvilaa oksentamaan. Ja sitähän sitten tulikin tuutin täydeltä ympäri pöytää ja ennen kaikkea omaan syliini...eikiva! Siinä
istuin sitten puolisen tuntia muiden pällisteltävänä eikä kaverikaan ymmärtänyt ambulanssia hälyttää paikalle. Puhumisesta ei tullut mitään mutta aina välillä jotain sain tungettua suuhun, ja sitten taas välillä oksensin lisää. Kaveri ymmärsi vihdoin ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ostaa glukoositabuja ja niiden avulla tulin joksenkin tolkkuihini. Niin paljon ainakin että pystyin kävelemään vessaan hieman putsaamaan itseäni. Iljettävyyden huippu oli kun huomasin oksennusta olleen alusvaatteita myöten...Taitaa kyllä olla kaikista noloin tilanne koska itse muistan siitä lähes kaiken.

Onhan noita duunissa joskus sattunut, kerran treeneissä, auton ratissa (auto lunastukseen) jne.jne...Hauskaksi muistoksi kyllä kaikista lukisin ainoastaan tuon Espalla törttöilemisen, mutta voihan sitä onneksi jälkikäteen lähes kaikelle nauraa!

Aivan loistavia juttua kaiken kaikkiaan, ja ehkä parasta näissä on se että nämä luettuani tuntuu helpommalta nauraa omille törttöilyille, kiitos siitä teille!
Kirjattu
"...and to bodly go, where no diabetic has gone before..."

Nikka

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1108
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #35 : Huhtikuu 17, 2005, 00:28:00 ap »

No joo, pakkoleiri omaisille kuulosti kivalta  

Mutta tuli mieleeni yksi hypojuttu, ei nyt mikään moka oikeestaan..
Sisältää uskonnollisia viittauksia,joten ei sitten saa suuttua. Toinen henkilö oli oikein ystävällinen ja kiltti mutta ehkä vähän pihalla..

Olin yhtenä vuonna joulun alla pienessä ruokakaupassa ostamassa viimeisiä joulusapuskoita. Olin jo aika väsynyt kierrettyäni tuntikausia kaupungilla,joten en ihan heti tajunnut matalia.Mittaria ei ollut mikana eikä kyllä mitään syömistäkään itsellä.

Jono oli aika pitkä ja tunsin siinä jonottaessani että sokerit alkoi tippua kovaa vauhtia. Kanoin jollekin siinä jonossa (omasta mielestä kassalle),että mulla on nyt tosi paha olo ja otin kassan vierestä pari suklaapatukkaa ja menin hyllyn taakse muka katsomaan säilykkeitä. Söin siinä samalla. Näin sivusilmästä,kuinka kassa tuijotteli minua sellasesta peilistä,joka on seinässä kiinni.

Olo alkoi olla tosi hutera mutta jonoon tuli koko ajan lisää ihmisiä. Hylly oli matala,joten en ollut mitenkään piilossa.

Siinä kaupan vieressä tai aika lähellä on erään pienen uskonnollisen herätysliikkeen kirkko. Siinä nojaillessani kuulin,kun kaupan ovi kävi ja nuori naisääni kysyi:" Hei, haluatko jutella kanssani Jeesuksesta"..Ja joku vastasi äkäisenä "No en varmaan halua.." Sama toistui muutaman kerran,kunnes tämä ääni kysyi jostain ihan vierestäni saman. En oikein jaksanut enää vastata mitään,vaan jatkoin syömistä ja sanoin,että mikäs siinä.

Tyttö kertoi jotain mutta kun en jaksanut kuunnella ja alkoi itkettääkin kamalasti.Jono oli edelleen pitkä ja tyttö  jatkoi juttuuan. Kuulin vaan joitain sanoja sieltä täältä ja olo oli tosi kamala. Sanoin,että mun on pakko päästä kotiin tai en jaksa enää. Tyttö sanoi,että siltä hänestäkin usein tuntuu ja ajattelin,että hyvä,toi tietää että nyt on tosi kyseessä,eipä tässä sitten varmaan mitään hätää.

Istuin sellaselle isolle kurkku(säilyke)purkille ja aloin itkeä. Tyttö piti pienen tauon, mutta jatkoi heleästi: Ihan totta, KAIKKI pääsee kotiin. Mietipäs sitä". Parahdin oikein kunnon vollotukseen ja jatkoin siinä samalla suklaan syömistä. Väyhän aikaa tyttö jatkoi juttuaan ja kysyi jotain mutta en millään jaksanut kun itkeä edelleen.Sutten hän sanoi vähän hätääntyneenä :
" Mutta ei sun sitä NYT tarvii  miettiä kun on tää joulu ja kaikki" ja hävisi jonnekin.

En yhtään muista miten siitä kaupasta ulos pääsin tai minne se tyttö hävisi. Mahtoi olla kokemus tai ehkä hän sai arvokasta lisäkokemusta erilaisen kuulijan kanssa asioimisesta..
Kirjattu

saaruska

  • Matkailija
  • Viestejä: 72
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #36 : Huhtikuu 17, 2005, 15:00:00 ip »

On toisaalta tosi IHANAA tietää, että minä en ole ainut maailmassa jolle tulee näitä "pimeitä hetkiä"!!

Minullekin niitä sattui sillon protan aikaan jokunen. Kerran mies herätti aamulla aikaisin minut. Tarkoituksena oli, että vien miehen töihin ja auto jää näin ollen minulle päiväksi käyttöön. No meikä tyttö hyppäsi sängystä topakkana (päällä oli reisi pituinen punainen yöpuku ja jalassa punaiset villasukat...) ja tyrkkäsin lenkkarit jalkaan ja syöksyin ulos. Onneksi oli kesä aikaa ja kello oli ONNEKSI puoli kuusi aamulla.

No mies oli tullut perässä ulos ja katellu mitä se vaimo oikein touhuaa. Oli antanu minun haroa auton kahvoja ja auton kylkiä kaikessa rauhassa. Olin tosiaan antaumuksella tutkinut autoa ja kiertänyt sitä ympäri. vissiin olin miettiny, että kuinkahan tämä reissun teko onnistuu, kun en pääse autoonkaan... Päivällä auringossa näkyi ihanasti meikän sormen jälkiä ympäri autoa.

Mies oli avannu mulle oven ja päästäny minut sisälle autoon istumaan ja sen jälkeen oli käyny tekemässä minulle koktailin (vesilasi+kuuunnolla sokeria). Oli antanu minun nautiskella rauhassa tehojuomaa siellä autossa. Mies itse oli sisällä nauttinut sillä aikaa kaikessa rauhassa kahvia. Oli ajatellut, että kyllä se sieltä tulee sitte ku sille tuntuu.

Enpä tiedä kuinka kauan olin kesäaamusta autossa nautiskellut, mutta kun aloin älyämään jotain, olin tosi hämmästynyt, että mitä ihmettä mää täällä teen!? Ei muuta ku nolona sisään hiukka matalaa profiilia pitäen ja miettien, että kunhan kukaan naapuri ei vain olisi nähnyt. Mies kysäisi, jotta jokos jotain älyät ja minä siihen, että kyllä vissiin. Ei muuta kun kuivempaa vaatetta päälle ja ruokaa koneeseen ja mieskin pääsi sitten loppujen lopuksi töihin.

Kerran sitten lasten pienenä olessa oli sokrut laskeutuneet liian alas aamuyöllä nukkuessa. Sillonki oli mies rukka töihin lähössä ja siihen aikaan hänellä työmatkaa oli 100 km. Se oli päätelly, että ei jouda jäämään minua elvyttämään ja oli soittanut minun vanhemmille, että tulkaahan kattomaan tyttären perään. No minun äiti oli sitte hätäpäissään lyöny laukkuunsa siirappipurkin ja oli hypänny pyörän selkään. asuivat siihen aikaan n. ½ km:n päässä. Mies oli kyllä yrittänyt syöttää muistaakseni jugurttia, mutta enhän minä ollut suostunut mitään syömään. Jugurtti löytyi sängyltä myöhemmin.

Äitinikin oli yrittänyt syötellä minua, mutta olin niin vakaasti päättänyt olla syömättä, että olin laittanut jopa tyynyn pääni päälle ja samalla kiljunut, että EI minun tarvii syödä. Äitee kertoi myöhemmin pelänneensä, että tukehdun siihen tyynyyn. Olipa äiti yrittänyt minulle laittaa siirappia limakalvoillekkin, mutta minä olin purrut sormet ruvelle äidiltä. No äitee oli sitten päättänyt soittaa ambulanssin.Äiti oli sitten vaan sanonu väärän osotteen ja oli nähnyt sen ampparin toisen talon pihassa makuuhuoneen ikkunasta. Ja eiku vaan taas pyörän selkään ja ampparin perään. Pääsihän se amppari sitten lopulta meille ja minäkin siinä vaiheessa olin jo hiukan yhteistyökykyisempi. Seurasin kiltisti omin jaloin hoitajia lanssiin.

Muistan vielä tänäkin päivänä nähneeni unta nikotiini sumutteesta. Mies yritti päästä tupakoinnista eroon sellasella suihkeella ja minä näin unta, että mulle yritettiin sitä tunkee.. Vaikka ihmiset vaan yritti ruokkia...

Kyllä se on vallan kummallinen se tunne silloin kun hypo totaalisesti yllättää. Onneksi Lantuksen avulla niistä on päästy!

Kyllä on jälkeenpäin huvittanut. D-hoitajatakin hiukka nauratti, kun kuvailin stoorin.
Kirjattu

Tea

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 5191
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #37 : Huhtikuu 17, 2005, 20:33:00 ip »

Tarkemmin ajateluna, taisin saada omista kokemuksistani nyt pohjakosketuksen, tosin vähän myöhässä (syytä seuraavaan stooriin on haettu kyllä muualta kuin hyposta, mutta nyt kun näitä juttuja lukee, voisin melkein väittää hypon olleen kyseessä ja tapahtumien rekonstruoinnissa on ollut apua ympärillä touhua seuranneista ;-):

Juttu tapahtui 90-luvun alussa, jolloin en pahemmin harrastanut mittailua, pistokset hoidin kuitenkin ok. Insuliineina taisi olla Humulin (pitkä) ja Humalog (lyhyt), jollen ihan väärin muista.

No, kävin veljeni suosituksesta akupainannassa (kokeilemassa), jossa hoitaja käsitteli vain jalkateriäni samalla jutellen. Tunninn hoito teki tosi uniseksi ja hoitaja kehottikin välttämään raskaampaa tekemistä loppupäivänä. Olin kuitenkin sopinut opiskelijakavereitteni kanssa treffit samalle illalle Hgin keskustaan ja koska olin etuajassa, päätin mennä kahvilaan juomaan teekupposen. Sen jälkeen alkaakin olla vaikeuksia pitää kirjaa tekemisistään, verensokeri lähti laskemaan ilmeisen nopeasti.

Istuin siis kahvilassa, jonne kaveritkin saapuivat tunnin sisään. Olin kuulemma ollut ihan tajuttoman iloinen ja kikatellut tosi hyväntuulisena. Jatkoimme matkaa Uudelle Ylioppilastalolle (Mannerheimintien vieressä), jossa ystäväni hoiteli jotain juttujaan opiskelijajärjestön tiloissa. Tilat sijaitsivat ullakkokerroksessa ja keksin yhtäkkiä, että ulkona on tosi hieno ilta-auringonpaiste - siispä siitä sitten ullakkoikkunasta suoraan katolle paistattelemaan päivää! Normaalipäivinä pelkään kuollakseni korkeita paikkoja, mutta sinä päivänä oli vain tärkeää päästä 7. kerroksen tasalla olevalle katolle...

Ja niin sitä mentiin. Ystäväni kääntyi viime hetkellä puhelimensa kanssa ja näki allekirjoittaneen punkevan pienestä kattoikkunasta katolle, otti vielä näkyvissä olevasta jalasta kiinni ja veti takaisin. Olin edelleen tavattoman hyvällä tuulella, mutta ei minuun varsinaisesti mitään järjellistä yhteyttä saanut. Loppupuhelunsa ajaksi hän sitten asettui ikkunan eteen ja antoi suolakeksin, jotta olisin pysynyt paikallani edes hetken, syömässä.

Kaverit funtsivat hetken verran, että kaikki ei ole kohdallaan ja päättivät, että nyt täytyy lähteä syömään (tiesivät kyllä, että minulla on diabetes, mutta ei se varsinainen tietoinen motiivi kuitenkaan ollut). Juoksimme portaat alas ja verensokerini laski entisestään. Pääsimme Mannerheimintielle, jossa äkkäsin yhtäkkiä suorastaan rakastavani kaikkia autoja, joita ohitse kulki. Ja syöksyin sekaan halaamaan autoja - keskellä iltaruuhkaa Helsingin pääkadulla ;-) Ja kaverini juoksivat minkä ehtivät perässä, torvet soivat ja puikkelehdimme parhaiden action-pätkien tyyliin kunnes ystäväni onnistuivat kampeamaan allekirjoittaneen pois tieltä.  

Tässä vaiheessa kumpikaan kavereistani ei enää halunnut mennä syömään keskustassa, vaan lähdimme kohti Espoon busseja tarkoituksena mennä Tapiolaan toisen ystävistäni kotiin. Bussissa tein samat temput kuin joku muukin täällä mainitsi, eli yritin epätoivoisesti maksaa matkan itse omilla kolikoillani, joista ei vaan saanut mitään tolkkua. Lopulta bussinkuljettaja "myi" minulle lapsille tarkoitetun huuhaalipun, jotta pääsimme ylipäänsä lähtemään...

Nuokuin jonkinlaisessa horteessa bussimatkan (ystäväni telkesivät meikäläisen ikkunapaikalle ja estivät näin ylimääräiset liikkeet bussimatkan aikana). Ystäväni kotona hemmot ryhtyivät sitten tekemään ruokaa. Itse otin puhelimen ja soitin veljelleni tosi kiukkuisena, että laittaa kaikki rahansa pöydälle, koska minä olen lähdössä Eestiin!

Päätettyäni puhelun keksin pöydältä ison lasivadin täynnä syysomenoita. Päätin ottaa ajankuluksi yhden syötäväkseni (tosin samalla kaadoin koko hoidon lattialle). Toikkarointini aiheutti sellaisen metelin, että toinen ystävistäni tuli keittiöstä katsomaan, mitä hittoa olohuoneessa oikein oli meneillään. No, siinä kertaalleen haukattu omena kädessä tulin salamannopeasti tulokseen, että nyt vanha pesäpalloilija näyttää kykynsä - paiskasin siis reilulla heitolla omenan keskelle ystäväni otsaa (heitto lähti reilusti yläkautta ja osui todennäköisesti siksi, että etäisyyttä oli kuitenkin vain muutamia metrejä ;-)! Hetken tuon jälkeen tipahdin sohvalle, enkä oikeastaan vironnut sinä iltana, höpisin vain kysyttäessä jotain kryptistä. Jossain välissä hemmot saivat juotettua mehua (mikä todennäköisesti pelastikin sitten pahemmalta).

Aamuyöstä havahduin samaiselta sohvalta ja olin tosi hämmentynyt: en tiennyt yhtään missä olin, tai keiden muiden hengitys kuuluu sieltä täältä huoneistosta - en vaan muistanut koko illasta mitään. Jostain iski mieleeni puheet Eestistä, joten olin vakuuttunut, että olen jo Tallinnassa. Yritin hakea valokatkaisijaa todella omituisista paikoista, koska "nehän ovat Eestissä ihan eri kohdassa kuin Suomessa".

Tähän hapuilemiseen heräsivät sitten ystäväni, jolloin homma alkoi purkautua. Syömisen lomassa käytiin läpi saavutukseni illan aikana, toisaalta olin aivan typertynyt, toisaalta nauratti aivan mielettömästi, meno oli tosiaan ollut tiukempaa kuin parhaimpina ödläysiltoina vaikka tippaakaan en ollut alkoholia nauttinut :-P

Ja paras oli tosiaan se, että kun tulin kotiin löysin ruokapöydältä ison kasan rahaa, jotka veljeni oli puheitteni perusteella jättänyt pöydälle ja vieressä oli lappu: Hyvää matkaa! :-)
Kirjattu
Tea
DM tyyppi1 (Levemir & Humalog)

fillari

  • Veteraani
  • Viestejä: 1867
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #38 : Huhtikuu 17, 2005, 21:55:00 ip »

Näitä hypo seikkailuja sattuu varmaan monille ja erilaisia, niinkuin minullekin kotona ja missä milloinkin ja turha niitä hävetä, vaikka ne sattuisi julkisestikin, kun vaan saa apua.

Palaan tähän sairastumisen alkuaikaani, kun minulla oli Actrapid insuliini käytössä, niin silloin, niitä hypo juttuja oli vaikka mitä, ainakin minulla.

Olimme  silloisen avopuolison kanssa menossa etelään lomalle ja olin ennen matkaani myös lääkäriltä saanut jotain neuvoja, ruokien ym.  suhteen, että miten ulkomailla diabeteksen kanssa pärjätään.

Lähinnä ne olivat minulla vielä osittain teoria tasolla. Mutta muistan kun perillä etelässä oltiin niin kyllä se ilmasto ja muut vaikuttivat vs-käyttäytymiseen.

Päätimme yksi aamu vuokrata skootterin siitä hotellista ja lähteä vähän pitemmälle. Aamulla lähdin sitten sitä siinä hotellin vuokrauksesta hakemaan. Huomasin itsessäni jo ennen menoa, että ei kaikki ole hyvin kohdallani (sokerit), hieman horjuen, vaikka aamupalan olin haukannut.

No, ajattelin kuitenkin, että kai se tunne ohi menee (kun oli alkutilanne muutenkin diabeteksessa), kyllähän siinä yhden skootterin kerkiää käydä testaamassa.

Löytyihän sieltä vielä yksi vapaa. Varvastossut jalassa lähdin sitä testaamaan, no, kytkin ei toiminut kunnolla ja kaasu jämähti kiinni, sillä seurauksella,(varvastossut hajosi jo lähtöpaikalle) että ajoin suoraan johonkin hotellin edessä olevaan kukkapensaikkoon ja siellä olin tärissyt ja kaikkea en siitä lopusta muista, kun apua sain. (onneksi ei ollut kaktuspöheikkö)

Kuitenkin olo siinä helpottui sen aamupäivän aikana ja  ns.lounaan  jälkeen lähdimme rannalle.

Kävimme siellä uimassa aina eri aikaan, koska toinen jäi vartioimaan tavaroita, sillä aikaa. Sen verran lämmintä siellä varjon alla kuitenkin oli, että ,  minun huki oli käydä meressä uimassa.

Siellä sitten  rannan suuntaisesti uiden oman aikani ollessani.  Huomasin taas, nyt on jotain hämärää, rantaan päin menossa yritin katsoa missä meidän paikkamme on. Aurinko häikäisi ja ihan siinä rannalla olin jo ihan ulalla. Yritin mennä siihen, missä oletin paikkamme olevan ja siihen lösähdin.

Onneksi tämä avopuoliso oli huomannut tilanteen ja juosten kuulemma mehua ym. mukana ja juottaen sitä minulle. Virkosin siitä ja kova oli höpinä ympärillä ja pahoittelin tälle naiselle tapahtumaa.
Mutta hypobongaus ei ollut kyllä hassumpi, mihin kaaduin.  

Pakkohan se oli kuitenkin lippua seurattava.  
Kirjattu
fillari
DM1

Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitä on elettevä eteenpäin.

Sören Kierkegaard

Hippeli

  • Intoilija
  • Viestejä: 278
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #39 : Huhtikuu 18, 2005, 00:28:00 ap »

Tea, tuo sun omenalla kaverin päähän heittäminen sai aikaan hervottoman ääneen hekottamisen. Kaikkee sitä sattuu...  
Kirjattu

Tea

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 5191
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #40 : Huhtikuu 18, 2005, 10:53:00 ap »

Heh, toinen ystävistäni kuvaili ääntä iloiseksi mäsähdykseksi kun pirtsakka syysomena mäjähti keskelle otsaa mehut tirsuten hedelmän hajotessa - heitto lähti tosiaan kuin pesismatsissa ;-)

No näitä tosiaan sattuu. On se muuten kumma, että hypovaiheessa jotenkin iskee se vallaton lapsi esiin, joka normaalipäivänä on aika piilossa. Toimintalogiikka ainakin lähtee suoraan yhdestä tai kahdesta perusajatuksenpoikasesta ("omenaa ei suinkaan ensisijaisesti syödä, se kun tuntuu kädessä ihan pesäpallolta, niin sillä heitetään"). Tai näin mieheni näitä hypohommia kuvailee...
Kirjattu
Tea
DM tyyppi1 (Levemir & Humalog)

Hiiri

  • Jäsen
  • Viestejä: 151
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #41 : Huhtikuu 21, 2005, 23:38:00 ip »

Oikeesti vakavalle asialle on ollut aivan pakko nauraa vedet silmissä    Kertakaikkisen mahtavia kommelluksia    Mun kommellukset ovatkin vain kiukkuisia, ilman mitään dramatiikkaa, koska ilmeisesti kuulun? sellaiseen ryhmään, jolla taju säilyy aika pitkään, olo vaan heikkenee. Matalin mittaus on ollut 1,2.

Olis kiva tietää miten näitä hypoja voisi tutkia. Siis siten, että mitä aivoissa tapahtuu pahassa hypossa/shokissa, kun tila muistuttaa jotain mikä seuraa, kun on napannut jotain vahvempaa... Alkaa halluja jo näkemään ja muutenkin osa aika euforisesti käyttäytymään. Tää on niin tätä D-huumoria, että parhaat palat tästä taudista saa irti juuri näiden pahimpien asioiden kautta  
Kirjattu
-Hymy on ikkuna, josta näkee, että sydän on kotona-

Nikka

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1108
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #42 : Huhtikuu 22, 2005, 00:00:00 ap »

Joo     Toissayönä olikin sitten taas rytinät, Vähän alle kahden sokerit..

Minä kun en ihan heti keskeytä toimiani matalissakaan sokereissa niin tutkin intohimoisesti nettihuutokaupan lastenkirjatarjontaa.

Löytyihän sitä sitten..
140e arvosta lastenkirjoja    Nuo siis käytettyjä. Plääh..

Olisin ne kyllä muutenkin ostanut mutta ehkä vähän hitaammassa tahdissa kun kahden tunnin aikana..

Ompahan ainakin mukulalla lukemista..

Ehdotuksia minne ne muutamakymmentä Pupu Tupunaa,Muumia ja Pekka Törppöhäntää pistetään?? Pitää vissiin nyt huutaa kirjahyllykin.
Kirjattu

Toukokuu1965

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 17459
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #43 : Huhtikuu 22, 2005, 09:48:00 ap »

Minä taas eilen hyposiivosin niin innokkaasti, että lopulta melkein konttasin jääkaapille.
Sain siivousinspiksen ja "unohdin" syödä. Siinä sitten sängyn alla kontatessani tajusin, että se on menoa nyt...Äkkiä mehua tai jotain! Olin kyllä huomannut oireet jo aikapäiviä sitten, mutta en malttanut keskeyttää puuhiani, vaikka toiminta oli jo melkoisen hidastettua. Lopulta oli jo niin kiire, etten enää ehtinyt mitata sokruja, vedin vaan jääkylmää simaa minkä pullosta lähti. Varmaan oli ollu tosi matalat lukemat, kun parin tunnin päästä sokerit oli 6,1 eikä korkeat kuten tavallisesti hypon jälkeen.
Iltapalaakin sain syödä kaksi kertaa ennenkuin uskalsin käydä nukkumaan. Tehokasta tuo siivoaminen! Onneksi näitä inspiksiä tulee mulle aika harvoin...
Kirjattu
"Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä, ja heti!"

Pumppu 5/2007, Paradigm Veo 4/2013.

zebra1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 4638
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #44 : Huhtikuu 22, 2005, 11:06:00 ap »

Netti on vaarallinen, kuten Nikan kertomus osoittaa. Muilla keinoin olis ehkä ollut vaikea tuhlata nopeasti tuollaista määrää käytettyihin lastenkirjoihin    Mutta hei, hyvään tarkoitukseenhan ne rahat meni.

Oikeastaan mä vähän ihmettelen, ettei mulla ole mitään kunnollisia hypokertomuksia. Kun mulla on toisinaan hypoissa sellainen hauska nousuhumalainen olo. Ajatus rientää tosi vilkkaasti, naureskelen ja höpötän levottomia.
Kirjattu
Levemir, Humalog ja metformiini
Keinotekoisesti hengissä, mutta tiukasti elämässä kiinni
 

Linkkejä








Ehdota vuoden 2020 diabetestekoa

Julkaistu 23.09.2020 | 08:54