Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6989 jäsentä  •  418480 viestiä  •  20020 aihetta

Kirjoittaja Aihe: Pahin hypomoka?  (Luettu 33417 kertaa)

zebra1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 4638
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #15 : Huhtikuu 15, 2005, 11:57:00 ap »

Voi apua! Toi Xenian juttu oli ihan paras, ihan kuin pahimmista painajaisista! Eipä kyllä Fillarikaan jää paljon jälkeen. Kiipeillä nyt yöllä parvekkeelta toiselle kalsareissa...  

Mulla ei ole mitään juttuja hypoista. Olen silloin tosi tylsä: pikkasen heikottaa ja imaisen vaan nopeasti pillimehun. Alkuaikoina olin tosin aika pahantuulinen ja saatoin ärähdellä vieraillekin, mutta nykyään hypot on ns. helppoja ja vaivattomia. Siis voiko toisten kamalista hypokokemuksista olla kade  
Kirjattu
Levemir, Humalog ja metformiini
Keinotekoisesti hengissä, mutta tiukasti elämässä kiinni

RAR

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 10917
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #16 : Huhtikuu 15, 2005, 12:34:00 ip »

Minä muistan nuo Xenian hypomokakertomukset hyvin sieltä Treen tapaamisesta!    Tuo taisi olla se pahin ja sitten se kaalin ostaminen...

Minulla ei ole koskaan ollut niin voimakasta hypoa, että olisin ruvennut "sekoilemaan". Kädet on kyllä tärisseet ja hiki valunut, mutta järki sentään toiminut. Onneksi tunnen herkästi ekat hypo-oireet selvästi, eikä minulle ole juurikaan tullut halua pitkittää silloin tankkausta.

Keiju
Kirjattu

Marja68

  • Intoilija
  • Viestejä: 236
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #17 : Huhtikuu 15, 2005, 13:41:00 ip »

Mä voisin myös kirjoittaa romaanin mun hyposeikkailuista. Mulle pahimmat hypot ovat sattuneet prota+actra-aikaan joko raskausaikana tai laihduttaessa.

Ensimmäisessä sekoiluhypossa mun mies vei mut sairaalaan ensiapuun. Olin ollut siellä todella agressiivinen. Makasin tipassa ja aloin heräillä. Jos joku lääkäri yritti lähestyä minua tähtäsin häneen heti mojovan potkun. Löin lääkäreitä ja hoitsuja, jotka yrittivät tulla pitelemään minusta kiinni, että joku voisi ultrata vauvaa. Kiroilin ja huusin. Mies oli kuulemma hävennyt silmät päästään. Sitten kun rauhoituin niin iski ihan kamala päänsärky. Raskausaikana en saanut edes mitään lääkettä siihen, huh huh. Pari päivää piti viettää sairaalassa tarkkailtavana ja häpeämässä.

Seuraavassa kunnon hypossa olin taas raskaana. Mies herätti mut omasta sängystä, akvaario oli lattialla rikkinäisenä, pakastin oli auki ja sulaneita pakastemansikoita oli joka puolella kämppää. Ei naurattanut silloin. Ensimmäinen lapsi oli onneksi hoidossa.

Viimeisin kunnon hypo-irroittelu sattui muutamia vuosia sitten kun yritin laihduttaa epätoivoisesti. Muistan, että yritin laittaa netti-yhteyttä pois päältä mutta en osannut. Sitten piti lähteä alakertaan, mutta en osannut avata lasten turvaporttia rappujen yläpäästä. Muistan kuinka minulla suoranaisesti välähti ja päätin kavuta portin yli. Alhaalla muistin yht'äkkiä että mun piti tavata yksi kaveri kaupungilla. Lähdin saman tien ulos ja paiskasin oven mennessäni kiinni. Vasta ulkona huomasin, että ei ollut kenkiä jalassa eikä ulkovaatteita päällä. Oli talvi. Naapuri onneksi pelasti minut pulasta. Hän kysyi, että soitetaanko Kimmolle (mun mies) ja mä vaan olin tyynesti kysynyt, että kuka se on. Tää juttu jatkui vielä tosi kauan, naapuri syötti mut täyteen sokeria ja riisui mun märät sukat jalasta ja puki mulle puhtaat sukat jalkaan. Jostain oli myös löytänyt miehen puhelinnumeron ja soittanut sille. Muistan kun hän antoi puhelimen minulle käteen ja käski soittaa Kimmolle. Minä en käsittänyt mitä koko laitteella piti tehdä, kuka on Kimmo ja miksi sille pitäisi soittaa.
Vihdoin ukko tuli ja pelasti minut. Hän oli tosi vihainen ja vei minut ensiapuun. Siellä mittasivat multa sokerit (yli 11) ja halusivat soittaa mun hoitavalle lääkärille. Mä raukka en tiennyt mikä mun lääkärin nimi oli, se oli kamalaa. Mun järki oli koko sen päivän ihan jähmeessä ja mies vaan kiukutteli.

Ensiavusta muistan kuinka tuijotin Accu-check mittarin hyppiviä palloja, se kruunasi mun olotilan.

Onneks viimeisestä toilailusta on jo muutama vuosi. Lantuksen ja Novorapidin aikana ei järki ole jättänyt ihan noin totaalisesti.
Kirjattu

Nikka

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1108
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #18 : Huhtikuu 15, 2005, 13:47:00 ip »

Ei herrajee..Fillarin öinen kiiipeily oli hauska..onneksi en kuullut sitä livenä  
Kirjattu

Guest

  • Vieras
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #19 : Huhtikuu 15, 2005, 13:56:00 ip »

Mulle ei ole sattunut kovin pahoja hypomokia, mutta kun joskus 1980-luvulla olin juuri ruokatuntiaikaan rattaissa istuvan lapseni kanssa pankkiautomaatilla maksamassa laskuja niin numerot alkoivat hiljalleen hämärtyä ja sormet ei enää löytäneet oikeille automaatin näppäimille. Tovi siinä vierähti, kun sitkeänä ihmisenä tunnettuna yritin vielä yrittämisen jälkeenkin maksaa laskupinoa lähinnä vain miettimällä miten se oikein tapahtuu.

Pahimpaan ruuhka-aikaan jonoa kertyi taakseni kymmenisen metriä ja minä vaan pohdiskelin laskun maksua ja sitä voisinko kysyä neuvoa takanani olevalta. Jossain vaiheessa olin päättänyt, että keskeytän laskujen maksun, kun se ei kertakaikkiaan onnistu, mutta vielä piti saada pankkikortti pois automaatista ja siihen olisin tarvinnut apua.

Lapseni istui koko ajan kiltisti rattaissaan ja muistan ajatelleeni, että hän on niin pieni, ettei osaa neuvoa eikä kyllä yltäisi automaatin näppäimillekään.

Siinä vaiheessa alkoi tulla huono olo ja jalat pettää ja minä näytin takanani olevalle parikymppiselle miehelle ranteessani olevaa diabetesranneketta, jolloin tämä lähti saman tien hakemaan läheisestä mäkkäristä 2 lasia tuoremehua ja hänen takanaan oleva mies haki pankin puolelta tuolin alleni.

Oli siinä mukava istuskella laskujen maksamisen sijasta, kun nuoret miehet juottivat ja pitivät huolta    Heti kun aloin taas tajuta kunnolla tuli kamala huoli siitä, kun toinen miehistä oli hakenut omalla kustannuksellaan mehut ja yritin tarjota hänelle korvausta. Mies sanoi ystävällisesti tarjonneensa mehut minulle eikä niitä tarvitse maksaa.

---------

Toinen moka sattui joitakin vuosia sitten, kun vävyehdokas oli meillä yötä ja minä olin vahingossa ottanut iltapalaboluksen kahteen kertaan. Pian nukahtamisen jälkeen heräsin hypotuntemuksiin ja juodessani pillimehua alkoi päässä sumentua. Silloin huusin naapurihuoneeseen nuorelle parille, että mulla on huono olo ja sokerit alhaalla ja soittakaa sinne, mistä saa aina apua.

Nuoripari tuli apuun ja vävyehdokas syötti sitä mukaa lisää hunajaa, kun minä sotkin. Hetken kuluttua saapuivat ambulanssimiehet ja minä istuskelin edelleen sängyllä ihmettelemässä mitä he täällä tekevät. Aikoivat laittaa tipan käteen, mutta en antanut kättäni, vaan sanoin, tässä vaiheessa jo itse tajuavana, että olin juonut 2 pillimehua ja syönyt karkkia + hunajaa kuten naamasta näkyy ja se riittää. Käskivät kuitenkin juoda sen glukoosiliuoksen suoraan pullosta ja pyysivät vielä tytärtä hakemaan muutaman voileivän ja jogurtin ettei tule uusia hypoja yön aikana. Ja minähän söin kiltisti kaikki juustolla, salaatilla, tomaatilla ja kurkulla kauniisti höystetyt voileivät, etteivät vaan vie mukanaan sairaalaan...

Seuraavan kerran heräsinkin siihen, että taas oli huono ja oksettava olo, mutta sokerit tällä kertaa pilvissä.
Kirjattu

maikki69

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 412
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #20 : Huhtikuu 15, 2005, 13:58:00 ip »

Itse menin ennen Lanyusta monia kertoja shokkiin. Löin monta kertaa omaa aviomiestäni ja ambulanssikuskeja, potkin lääkäreitä. Ja purin hampaita yhteen ja enkä suostunut syömään. Kerran soitin vakituiselle taksikuskille keskellä yötä ja sanoin olevani menossa jonnekin, mutta onneksi kuski tiesi sairaudestani ja oli taju7nnut minun olevan shokissa ja soittanut miehelleni että kannattaisi antaa ruokaa.Onhan sitä monta kertaa saanut hävetä kun on saanut shokin. Nykyään kun liikun anopin kanssa  hän vie minut kahden tunnin välein syömään ja mittaamaan sokerit ja on aina siirappipullon kanssa vieressä.
Kirjattu
Kokemus on se minkä saa. kun ei saa sitä mitä haluaa.....


Humalog pumpussa

Antsu1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 18083
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #21 : Huhtikuu 15, 2005, 14:39:00 ip »

Täytyypä todeta, että kyllä nuo mun hypo-kohellukset kalpenee teidän muiden rinnalla    Mutta ehkäpä se johtuu siitä, että minä rauhoitun hypon iskiessä. Ja toisaalta saattaapi olla syynsä myös sillä, että kukaan ei koskaan ole kertonut mahdollisista pahemmista mokista    Itseltä kun pakenee tuo muisti ja vieraat harvemmin on myöhemmin valistamassa noista tapahtumista.

Tuon aidanmaalaamisjutun jo kerroinkin ja muut ovat suunnilleen tasoa:

- puristan olkalaukkuani epätoivoisesti syliini ajatuksena "tätä ette vie" istuessani kadulla nojaten hotelli Palacen seinään jalkojen petettyä alta - ja seuraava muistikuva onkin sitten ambulanssista.

- istun sanattomana työpöytäni ääressä ja ihmettelen miksi joku ravistelee minua koko ajan hokien älä nuku. Yritän sanoa että kaikki on ok, mutta sanoja vaan ei tule. Lopulta joku tuikkaa piikin käsivarteen (työterveyslääkäri), ambulanssimiehet tulevat paikalle ja mun olokin alkaa helpottamaan (päivystyskeikka kuitenkin edessä, kun eivät laske yksin kotiin)

- havahdun vuoteessani vapaudenpatsaaseen: ambulanssimies seisoo vuoteen ääressä käsi ylhäällä tippapulloa pidellen ja kaverini istuu vuoteen reunalla hiljaisen oloisena. Aiemmin kaverini oli herännyt (sattui olemaan mun luona yötä) ja todennut mun nukkuvan jotenkin  normaalia raskaammin hengittäen eikä hän ollut saanut minua heräämään tai reagoimaan mihinkään.

Siis mä muutun totaalisen tylsäksi ja lisäksi multa pettävät jalat alta melko nopeasti, joten siksi kait en pahemmin ehdi koheltamaankaan muiden näkösälle. Eli mun tilanteet on aika totaalisen tylsiä  
Kirjattu
Antsu1
D1 vuodesta 1966 - Accu-chek Spirit ja Novorapid 09/2007 alkaen

Toukokuu1965

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 17459
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #22 : Huhtikuu 15, 2005, 14:58:00 ip »

On tää todellakin nyt nimensä mukaan "kohtauspaikka"! Näitä juttuja lukiessa muistui mieleen nuoruudesta yksi juttu. Oltiin kotibileissä, ihan viattomissa tosin ja mulle tuli huono olo. Alkoi huippaamaan ja oksetti. Silloin mitään mittareita ollut, sokerit ja hypot piti päätellä omasta olosta ja tietysti päättelin sokrujen olevan alhaalla. Tyttökaverit syöttivät mulle leipää ja muistan ikuisesti, kun yksi poika tuli keittiöön ja kysyi suurella suullaan: SAIKS TOI KOHTAUKSEN?
Suututti, sillä osasin kyllä itsekin puhua jo 12-vuotiaana! Vanhempani eivät olleet kotona eikä kännyköitä oltu vielä keksitty, joten ystäväni isä haki minut kotiin lepäämään. Jälkeenpäin äiti oli mulle vihainen, en kyllä vieläkään ymmärrä miksi ja jouduin maksamaan kyydistä kaverini isälle. No, en sentään viikkorahoista!  :confused:
Kirjattu
"Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä, ja heti!"

Pumppu 5/2007, Paradigm Veo 4/2013.

Ellu

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 823
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #23 : Huhtikuu 15, 2005, 18:15:00 ip »

Tuli tosta Marja68:n kertomuksesta mieleen oma hypo-tietokone-toilailu. Istuin eräs ilta tekemässä harkkatyötä koneella. Yritin sitten lähettää valmista työtä itselleni sähköpostiin, josta se on helppo poimia koulussa seuraavana päivänä. En vain yksinkertaisesti saanut sähköpostia lähetettyä. Painelin epätoivoisesti nappuloita, mutta minulla ei ollut käsitystäkään siitä, miksi en saanut lähetettyä postia. Tiesin, että olen lähettänyt lukuisia sähköposteja ja että minun tulisi osasta se homma. Lopulta olin niin epätoivoinen, etten osannut muuta kuin istua ja itkeä suureen ääneen. Poikakaveri sitten ryntäsi katsomaan, että mitä ihmettä touhuan. Mehun ja siripirien jälkeen sain sen sähköpostin sitten lähetettyä ilman ongelmia.
Kirjattu

Antsu1

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 18083
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #24 : Huhtikuu 15, 2005, 21:33:00 ip »

Tuo hypo-tietokonetoilailu on mullekin tuttua, PC:n kanssa kun teen päivät pitkät töitä  

Kerran olivat työkaverit taas löytäneet mut huoneestani istua toljottamassa puhumattomana. Tiesivät mistä oli kyse, mutta eivät uskaltaneet sentään syötävää suuhun työntää, kun minä en tarjoiluja vastaan ottanut ja itse suuhuni laittanut vaan soittivat työterveyshoitajan paikalle.

Tämä näppäränä tyttönä toi makeaa juotavaa mukanaan ja minä tietenkin kilttinä tyttönä join, kun huulille annettiin    Hetken päästä oli olo jo niin hyvä, että totesin kaiken olevan ok ja sanoin lähteväni kotiin.

Porukka häipyi ympäriltäni ja minä aloin tekemään kotiinlähtövalmisteluja eli sulkemaan sovelluksia koneeltani... Ähersin ja ähersin, mutta en saanut sovelluksia suljettua. Painelin vaikka mitä ja lopulta hermostuin ja jätin koneen siihen edes saamatta sitä lukituksi (ohjeiden vastaisesti).

Seuraava tenkkapoo tuli ulko-ovella, kun en tajunnut miten pääsisin ulos. En siis osannut käyttää kulkukorttia. Seikkailin pari kierrosta käytäviä pitkin ja löysin itseni taas kulkukaappien luota, mutta vieläkään ei rakusttanut miten pääsisin ulos. Sitten tuli joku mies, joka hämmästyksekseni sain lasisien kulkukaapin oven auki ja meni välikköön, ja minä kärppänä perässä. no eihän se systeemi hyväksynyt kuin yhden kerrallaan, joten jouduimme molemmat palaamaan takaisin sisälle. Lopulta kaveri auttoi mut sivuovesta ulos ja pääsin jatkamaan kotimatkaani.

Bussipysäkille meno onnistui, ja koko kotimatka iha hyvin. Seuraavana päivänä menin vähän jännittäen töihin katsomaan mitä koneelleni kuului - no sielähän se odotteli valmiina. En sentään ollut saanut sitä pahemmin sekoamaankaan omine epämääräisillä sekonäppäilyineni. Jälkeenpäin kävin töissä tälle "kulkukaappikaverille" (hyvänpäiväntuttu) selittämässä tilannettani, koskapa en halunnut mitään hurjia "työpaikkajuopottelujuttuja" liikkeelle ja olihan tuo ihmetellyt outoa käytöstäni, etenkään kun en pahemmin  mitään puhunut ja olemuskin oli vielä vähän hurjuva.

Näin näitä juttuja tulee muiden toilailuista mieleen, mitähän seuraavaksi  
Kirjattu
Antsu1
D1 vuodesta 1966 - Accu-chek Spirit ja Novorapid 09/2007 alkaen

Nikka

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1108
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #25 : Huhtikuu 15, 2005, 23:31:00 ip »

Mulla on juuri päinvastainen ongelma,joka on ihan oikeasti ongelma avun saamisen kannalta. Eli edes kunnon hypossa(sokerit yhden pintaan) ei mene puhe sekavaksi, ei järki katoa eikä mene jalat alta. Menen kyllä itkuiseksi mutta kun saatan itkeskellä liikuttavissa tilanteissa muutenkin ei se kiinnitä välttämättä kenenkään huomiota.Olen ärtsy luonne ja hiillyn helposti muutenkin,joten sekään ei ol mitenkään poikkeus.

Eli minusta ei yleensä huomaa,että olo on jo aivan kestämätön. Myöskään toiminta ei hyydy eli menen vaan syömään tai juomaan ja pystyn syömään ja juomaan itse hyvinkin matalissa sokereissa.

 Hankalaksi tilanteen tekee se, että läheiseni eivät A/ tunnista hypoa   B/suhtaudu siihen vakavasti  C/ pidä esim. 1.2 mmol/l sokereita juuri minään, vaan lähtevät vaikka ulos kävelylle tai toiseen huoneeseen vaikka sanon, että en ehkä selviä tästä tai että voitteko katsoa etten mene tajuttomaksi tai edes soittaa apua, jos niin käy.

Mun vanhempien luona esim. ei edelleenkään yleensä ole sokeria, hunajaa, mehua tms sopivaa hyporuokaa,koska " ei meillä h**vetti soikoon ole itsellekään mitään mehuja erikseen, ota pakkasesta punaherukkaa*...

Eli en yleensä pyydäapua, koska en saa sitä kuitenkaan ja pahotan vaan mieleni kerjäämisestä. Kuulostaa varmaan kamalalta mutta ehkä tämä on joko koulinut selviämään yksin tai sitten olen saanut tällasen hyvän selviytymisen,koska apu on kiven alla. Ei mun vanhemmat mitään hirviöitä ole mutta mun sairaus ei vaan kuulu ykköskiinnostuksenkohteisiin elämässä.

Olen joskus ajatellut alkaa kouluttaa läheisiä siihen, että ihan oikeesti voi joskus tulla tosi kyseeseen, mutta miten se tehdään??? Helpointa on pitää aina omat eväät käden ulottuvilla ( no en sentään koko ajan kulje mehupilli suussa mutta kassissa on aina kunnon hypon varalle jotain).

Puolisoni ja hänen perheensä sentään tajuavat ottaa asian ihan tosissaan ja mehu ilmestyy nenän alle nopeasti vaikka en tarvitsisikaan..

Mutta joskus yöaikaan pelkään silti,ettei tilanne näytä niin vakavalta miltä se tuntuu. En ole kovin hyvä pitämään puoliani,kun on joutunut selviämään yksin. Yhden kerran olen luovuttanut kaiken tankkauksen jälkeen ja sanonut umpiuniselle puolisolle " Se on sitten sun homma soittaa ambulanssi,jos en herää tästä"...Vastaus jäi kyllä mieleen: " Älä v***u ala isotella keskellä yötä"... Tosin epäilen, ettei tajunnut että kyseessä oli hypo ja takana jo puolen tunnin tankkaus,mutta ei tee ihan heti mieli pyytää apua uudestaan.

Kun olin lapsi, eikä mittareita ollut ja silloisilla inskoilla tuli rajuja hypoja, katsottiin (ihan lääkärin ohjeesta) kellosta voiko jo olla nälkä. Eli hypoja ei voinut olla,jos ei olut vielä oikea aika suhteessa edelliseen ruokaan. Jouduin jemmaamaan ja jopa varastamaan ruokaa hypoihin. Se on tehnyt sen, etten luota kenenkään apuun ja hyväntahtoisuuteen viime kädessä vaan mieluummin varaudun etukäteen.

Pelastus on tietysti myös hyvät tuntemukset ajoissa. Ihme kyllä en pelkää etukäteen hypoja pitämällä sokereita korkealla mutta se johtuu vaan siitä, ettei shokkeja ole ollut.

Nyt kun olen lukenut ja kuullut noita " Koskaan ei ollut mitään sattunut ja sitten heräsin sairaalassa"- juttuja, olen alkanut pelätä enemmän kun ennen, mutta edelleenkään ei tätä pelkoani lähipiiri ota tosissaan enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä..
Kirjattu

Ellu

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 823
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #26 : Huhtikuu 16, 2005, 00:09:00 ap »

Tää ei liity alkuperäseen otsikkoon, mutta tuohon Nikan juttuun. Kauan sitten sairastuneiden diabeetikoiden läheisille pitäisi järjestää pienimuotoinen kurssi (pakollinen, jos sinne ei muuten porukkaa ilmaannu   ), jossa selvitetään, mitä hoito nykyään on ja se että ei se beetikko pelleile, kun sokeri on alhaalla. Jos ei ihan konkreettista apua tarvitse, niin ainakin sitä on hyvä pitää silmällä, kunnes sokeri nousee Ammattilainen voisi olla vakuuttavampi, kuin itse beetikko, joka on aina jotenkin selvinnyt. Mulla ei vanemmat/avopuoliso jätä pulaan, mutta jotkut kaverit saattaa mennä menojaan ja jään yksin hypovapinassa etsimään evästä. Kun en oo ikinä niiden nähden sokkiin mennyt, niin ei ne sitä mahdollisuutta osaa ottaa huomioon.
Kirjattu

Xenia

  • Intoilija
  • Viestejä: 351
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #27 : Huhtikuu 16, 2005, 00:16:00 ap »

Kun nyt kerran muistutettiin niin kai mun täytyy kertoa se kaalin osto juttukin... Pitkä juttu, mutta toivottavsti opettavainen.

Olin siis kerran töiden jälkeen työkaverin luona teellä työpäivän päätteeksi. Kun olin lähdössä huomasin, että olo oli hiukan huono ja pyysin kaverilta mehua ennen kuin lähtisin. Hän sanoi, ettei mehua ollut ja niin minä (hölmö!!) lähdin kotia kohti mumisten, että kävisin tuossa alakerran Ruokavarastossa (olin ollut kuulemma jo jotenkin outo!). Ruokavarastoon on todistettavasti päässyt, sillä samaisen  työkaverin mies oli nähnyt minut siellä. Olin seissyt keskellä kauppaa iso keräkaali kädessäni ja katsellut tuimasti kanssa-asiakkaitani. Sitten olin mennyt kassalle ja tuijottanut erittäin vihaisesti edessä seisovaa nuorta miestä ja ottanut tuimasti hänen sätkätupakkansa (en ole ikinä moista tarvinnut) omalle puolelle seuraava asiakas-merkkiä. Hän nosti ihmetellen tupakkapurunsa takaisin ja minä entistä vihaisemmin takaisin. Mies oli vielä ottamassa ostostaan takaisin, kun myyjä oli sanonut (ilmeisesti katseeni oli ollut tosi tuima   ) pojalle, että ota uusi tuosta hyllystä ja anna tuon tytön pitää tuo... Tässä vaiheessa työkaverin mies, joka ei siis tuntenut minua kuin ulkonäöltä oli jatkanut matkaansa. Ihmetellyt kuulemma kovasti, että mitä aineita olin ottanut. En siis tiedä mitä kaupassa sen jälkeen tapahtui. Kaalista tai sätkätupakasta ei sen jälkeen ole havaintoja   .

Mutta minun matkani jatkui, valitettavasti. En tiedä kuinka pitkän ajan päästä, mutta jossain vaiheessa olin päättänyt mennä bussiin, aivan oikein ja ihan oikeaan! En vain päässyt yhteisymmärrykseen rahoista kuljettaja naisen kanssa. Muistan hämärästi, kuinka se nainen sanoi minulle, että mene nyt istumaan, siinä oli ihan tasaraha. Todistaakseen sen hän avasi käden ja näytti. Katso nyt 8 markkaa... ja joka kerta kun hän sen kätensä avasi yritin ottaa niitä rahoja. En ole varma, mutta luulen, että siinä meni jonkin aikaakin kun vain seisoin ja tuijotin ja yritn aina tilaisuuden tullen saada niitä rahoja hänen kädestään. Bussimatkasta minulla ei ole muistikuvia, ennen kuin sitten päätin jäädä pois. Stop -nappulaa ei vain meinannut löytyä mistään. Ei hajuakaan mitä olen siellä bussissa touhuillut, mutta muistan, että olin jo hermostua kun sitä nappulaa ei vain löytynyt. Seuraavaksi muistan, kuinka  olin bussissa oven edessä ja yritin seisoa mahdollisimman suorana. Se tuntui olevan hirveän vaikeaa (olen varmaan heilunut kuin heinämies   ), mutta muistan, että oli  tärkeää, ettei kukaan huomaa minusta mitään outoa.

Bussista pois jääminen oli kamalaa. En tiennyt missä olin ja miten pääsisin pois. Ketään ei näkynyt missään. Olin kävellyt aivan keskellä autotietä, kun ohitseni ajoi punainen auto. Huomasin kuljettajan (luulin pojaksi) tuijottavan minua pitkään. Tuijotin takaisin kauhean vihaisen näköisenä. Auto tuli hetken päästä takaisin ja kaksi hyvää ystävääni (en ollut tunnistanut heitä) tuli takaisin ja kysyi, että missä olin ollut. Vastasin muina miehinä, että Saijan luona. Saija, joka ajoi autoa, sanoi, ettet sinä kyllä meillä ollut. Enhän edes asu enää täällä. Johon minä taas reteänä, että ai-niin-joo minä kävinkin tuossa Tean luona ja osoitin viereistä taloa. Saija tiesi, ettei Teakaan asunut siellä. Sitten vasta ymmärsin kysyä, että voisitteko viedä minut kotiin, minulla on hiukan heikko olo. Tytöt ottivat minut kyytiin ja veivät huoltoasemalle ja juottivat pari pillimehua. Sitten veivät kotiin pimpottivat ovikelloa ja sanoivat silloiselle poikaystävälleni, että olivat löytäneet minut hortoilemasta sekavana. Poikaystävä kysyi, että missä olin ollut, oliko minulla lompakko ja puhelin tallessa. Siinä vaiheessa yletön vihaisuus muuttui suureksi suruksi. Olin aivan onneton ja huusin ja paruin, etten tiennyt missä olin ollut ja oliko minulla enää mitään tallessa. Hiukan ruokaa ja lisää mehua niin rauhotuinhan minä siitä. Kaikki tavarat olivat myös tallessa. Niin paitsi, että minulla oli yksi ylimääräinen uusi paita hienosti viikattuna muovikassiin!

Aikaa reissussa oli laskelmieni mukaan kulunut muutama tunti. Jälkikäteen kauheinta oli se, etten tiennyt missä olin seikkaillut tuon ajan. Olinko pyörinyt hullunkatse silmissäni kaupungilla (Turun  keskustassa), olinko kenties ajanut monta reissua bussissa, vai olisinko mahdollisesti lepuuttanut itseäni jossain torilla tai kadun kulmassa kaali tyynynä. Arvoitukseksi myös jäi mihin ja miksi olin hukannut kaalini. Olinko kenties suutuksissani nakannut sillä jotakuta päähän, vai olinko vain unohtanut sen viereiselle penkille bussissa? Ylimääräiselle paidallekin löytyi myöhemmin omistaja, se oli työkaverini. Olin ottanut sen lähtiessäni hänen eteisestään. Arvatkaas kuinka noloa oli selittää hänelle ja hänen miehelleen, että oli vain sokerit alhaalla, en minä yleensä ottele toisen omaa... niin ja kyllä minä normaali oloissa osaan kaupassakin jo käyttäytyä. Seuraavat puolivuotta punastelin myös aina naisbussikuskin nähdessäni.

Niin se opetus, jos hiukankin on huono olo syön heti. Hetken päästä en ehkä enää ymmärrä syödä.
Kirjattu
---------------
Xenia, D1, pumppuilija

fillari

  • Veteraani
  • Viestejä: 1867
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #28 : Huhtikuu 16, 2005, 00:30:00 ap »

Ihan alkuaikoina, minulle sattui noita hypo juttuja, aika useasti,  kun mulla oli vähän se tyyli, että pistetään insuliinit ja syödään päälle ruokaa.

Niinkuin aikaisempaan kirjoitukseeni vielä, olin kyllä vapissut ja puhunut sekavia, ne eivät tienneet, että mulla on diabetes, myöhemmin kyllä kerroin. Ihmettelivät, miten olen siitä parvekkeiden välistä päässyt, kun kissa just ja just mahtuu menemään ja vielä, et se oli neljäs kerros.
Mukava kuitenkin nauraa sitten jälkeenpäin.

Tähän laitan vielä yhden mokani, kun toimin silloin yrittäjänä ja olin maahantuojan järjestämässä palaverissa, missä oli n.15 yrittäjää, ympäri suomea.

No tilaisuuden järjestäjä, oli tietysti laittanut hienosti kaffee pöydän  siihen sivummalle ja oli purtavaa makeasta suolaiseen.

Kuuluihan siihen myös maahantuojan hienot puheet ja esitykset. En itse oikein tiedä, (muut kertoivat myöhemmin), jossain vaiheessa olin mennyt siihen sivulla olevaan pöydän ääreen ja alkanut popsimaan niitä kaffee pöydän antimia, välillä keksiä ja kinkkuleipää laittanut suuhun. Muut olivat hilpeissään hiukan nauraneet ja kuuntelivat maahantuojan puhetta.

Minä en ihan tarkkaan siitä alku tapahtumasta tiedä, mutta olin itse jotenkin alkanut virota siitä syömisestä ja katselin muita, kun joku vaan puhuu, minä istun sivummalla, keksiä ja leipää oli kädessäni. Mutta muistan, kun mua nolotti. Ajattelivat varmaan aluksi, et mikä ukko toi on.

Nousin ylös ja menin sinne missä muutkin istuivat ja sanoin vain, että täytyy teidän kaffee pöydän tuotteita maistaa, onko ne niin hyviä, kuin tuotteitanne kehutte.

Kaikkihan alkoi nauraa ja kerroin myöhemmin, mikä oli tilanne minulla.  
Kirjattu
fillari
DM1

Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitä on elettevä eteenpäin.

Sören Kierkegaard

annami

  • Intoilija
  • Viestejä: 307
Re: Pahin hypomoka?
« Vastaus #29 : Huhtikuu 16, 2005, 10:30:00 ap »

Voi vitsi, miksen aikaisemmin ollut lukenut tämän ketjun juttuja! Aivan hulvattomia! Siis kymmenen pistettä tuosta Xenian kaalinostojutusta ja anteeksi kamalasti että nauroin sille ääneen...  

Mä vaan olen niin tylsä, että pahinta mitä olen hypossa tehnyt on itkeä ääneen Turun Wiklundin kosmetiikkaosastolla. En ole ikinä edes shokkiin mennyt, höh  
Kirjattu
Ykköstyyppi v:sta 1985. Animas Vibe & Humalog 3.9.2013 alkaen, Dexcom-sensorointia.
Hypotyreoosi ja nivelreuma.
 

Linkkejä