Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6900 jäsentä  •  416957 viestiä  •  19922 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi Tyypin 1, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: Richard Bernsteinin historia  (Luettu 1898 kertaa)

ERKKU

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 536
Richard Bernsteinin historia
« : Heinäkuu 19, 2019, 20:08:11 ip »

Tein oman aiheensa tälle, koska ei muualle oikein sopinut. On helppo joko lukea tai olla lukematta. Artikkeli on melko pitkä ja englannin kielellä.
https://www.army.mil/article/208922/critical_thinking_doctors_patience_yields_new_diabetes_treatment_and_approach?fbclid=IwAR31xiilP7EWHqNXhWOi5VnJ4HEKn7mnMlhM-w38oiqKmWVLNdk_IpkJyl8
Kirjattu

ERKKU

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 536
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #1 : Heinäkuu 26, 2019, 16:37:04 ip »

Minua kiinnostaa, miten hoidettiin diabetes ennen liuskojen/ ja ruokainsuliinin/ perusinsuliinin tulon. Tuliko perus-/ruokainsuliini samaan aikaan liuskojen kanssa ? Jotain hajatietoja on mutta ei kovin selkeää näkemystä asiasta ei ole. Täällä on useita, jotka ovat käyneet läpi "vanhan" tavan. Itse olen vasta 15 vuotta sairastanut tätä ja liuskat olivat jo käytössä. Joskus 70-luvun lopussa tunsin yhden ykkösen, joka hoiti sairautta ruisleivällä ja virtsan sokerin mittauksella. Tämä normaalin työajan puitteissa. Silloin en tuntenut tautia. 
Kuka (ketkä) mahtaa olla perus-/ruokainsuliinin käytön kehittäjä ?
Kirjattu

Reiska

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3030
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #2 : Heinäkuu 26, 2019, 19:50:10 ip »

Tuliko perus-/ruokainsuliini samaan aikaan liuskojen kanssa ? Jotain hajatietoja on mutta ei kovin selkeää näkemystä asiasta ei ole.
Kyllä sen kaltaiset ns. lyhytvaikutteiset insuliinit kuten Lente ja Actrapid oli käytössä jo 70-luvun alkupuolella ja niillä hoidettiin nimenomaan aterian jälkeistä vs nousua. Actrapidia saa vieläkin apteekista. Nykyiset pikainsuliinit ovat hieman nopeampia eikä niin pitkään häntiviä kuin nuo lyhytvaikutteiset ja niitä tuli käyttöön vuoden 1995 jälkeen, ensin Humalog ja sitten myöhemmin Novorapid ja Apidra.

Aluksi vs tasoa arvioitiin virtsaan erittyvän glukoosin avulla mittaamalla ns. pissaliuskoilla tai Clinitest tabletti koeputkeen jne.
Arviointi perustui ns. munuaiskynnykseen eli noin 10 mmol/l jonka yläpuolella glukoosia alkaa erittyä virtsaan.

Vs tason mittaaminen sormenpäästä liuskuilla oli kyllä mahdollsita jostain 70-luvulta lähtien mutta se piti tehdä vertaamalla liuskan värisävyä purkin kylkeen ja liuskat piti ostaa apteekista itse. Käytännössä sitä ei tehnyt kukaan koska myös sormenpään reittäminen oli siihen aikaan aivan käsittämättömän kivuliasta sellaisilla metalliliuskoilla. 80-luvulla tuli käyttöön parempia sormenpään reittäjiä.

80-luvun alkupuolella yleistyi sellaiset vs mittarit jotka luki tuon samaisen liuskan värisävyn optisesti eli ne eivät toimineet vielä sillä periaatteella mitä nykyiset vs mittarit.

Nämä hienommat mittarit ja liuskat tuli vasta 90-luvun alkupuolella ja niitä alkoi saamaan jo myös välinejakelusta.
Kirjattu
D1 vuodesta 1977, pumppu 80-luvulta lähtien.
A-C Spirit Combo / Humalog + Aviva Combo vuodesta 2012.
Libre/MiaoMiao/xDrip+ 8/2018. Android APS 12/2018.

080750

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 951
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #3 : Heinäkuu 26, 2019, 20:05:07 ip »

Olen sairastunut v 1957 ja silloin normaalikäytössä oli "pitkäinsuliini". Jostain arkistotiedoista löysin (työskentelin sairaalassa) että jo silloin minulle oli käytetty Actrapidia. Se kuitenkin poistui pois kuvioista ja vasta ehkä 1970-luvun lopussa pyysin sitä taas käyttööni ja sainkin.  En muista milloin virtsan sokereita alettiin mittaamaan liuskoilla. Sairaalassa virtsa pistettiin lasiputkeen ja kuumennettiin spriiliekissä. Väri kertoi sokeripitoisuuden. Silloin verensokerimittareita oli vain osastokäytössä. Oman ensimmäisen mittarin OSTIN ehkä 80-luvun puolivälissä. Minulla muistaakseni ensim pikaruokainsuliini kuvioihin tuli vasta joskus 2000-luvulla
Kirjattu

ERKKU

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 536
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #4 : Heinäkuu 26, 2019, 21:38:21 ip »

Minulla on tuo Actrapid " hitaisiin " hiilihydraatteihin (eli proteiineihin) reseptin mukaan. Nopeisiin taas on Fiasp. Yhtä hyvin kävisi Novorapid. Actrapid on kuitenkin sen verran nopea, ettei sitä voi käyttää perusinsuliinina. Kaiketi esim 50 luvulla oli jo tietämys perusinsuliinin ja ruokainsuliinin tarpeesta. Mutta tarpeellisia välineitä ei vielä ollut. Vai loksahtivatko palikat paikoilleen vasta kunnon veren sokerimittarin jälkeen ? Oliko niin, että homma hoidettiin yhdellä insuliinilla ja ruokailut piti hoitaa siinä sopivissa kohdissa ?
Kirjattu

Reiska

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3030
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #5 : Heinäkuu 27, 2019, 11:07:40 ap »

Kaiketi esim 50 luvulla oli jo tietämys perusinsuliinin ja ruokainsuliinin tarpeesta. Mutta tarpeellisia välineitä ei vielä ollut. Vai loksahtivatko palikat paikoilleen vasta kunnon veren sokerimittarin jälkeen ? Oliko niin, että homma hoidettiin yhdellä insuliinilla ja ruokailut piti hoitaa siinä sopivissa kohdissa ?
Kyllä tietämystä perusinsuliinin ja ateriainsuliinin ideasta oli varmasti jo ennen 70-lukua mutta eri asia miten insuliineja sitten saatiin
valmistettua. Minun käsitykseni on että aluksi insuliinit oli luonteeltaan "pitkähköjä" mutta mutta ei myöskään ilman selviä huippuja ja ateriaoita ja välipaloja piti sitten sovitella että lopputulos oli tyydyttävä. Kun ekat lyhytvaikutteiset tuli jossain vaiheessa niin nekään ei olleet sillä tavalla ideaalisia etteikö niidenkin takia pitänyt hieman aterioita ja välipaloja sovitella. Minullakin oli aluksi sekä aamupäivän että iltapäivän välipala kun 70-luvun lopulla aloitin aluksi Monotardilla ja sitten myöhemmin siihen lisättiin Actrapid sen takia kun oma insuliinin tuotanto vähitellen hiipui.

Vs mittausvälineet ja diabetestutkimukset toi kyllä myöhemmin 80-luvulla ja senkin jälkeen lisää tietoa mitä esim. perusinsuliinin annostelulta vaaditaan. Esim. aamunkoittoilmiöstä saatiin ensimmäiset tiedot vasta 80-luvulla ja myöhemmin on selvinnyt että sekin on erittäin yksilöllistä.

Samaten ateriainsuliinin osalta on käynyt niin että proteiinin ja rasvan vaikutusta on arvuuteltu moneen kertaan vuosien varrella ja
siinäkin on ollut ongelmana se että se on hyvin yksilöllistä ja tilanteesta johtuvaa ja sentakia yksinkertaisia ja kaikille sopivia ohjeita on vaikea antaa vaikka ateriabolus annettaisiin pumpun erikoisboluksilla.
Kirjattu
D1 vuodesta 1977, pumppu 80-luvulta lähtien.
A-C Spirit Combo / Humalog + Aviva Combo vuodesta 2012.
Libre/MiaoMiao/xDrip+ 8/2018. Android APS 12/2018.

Reiska

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3030
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #6 : Heinäkuu 27, 2019, 11:56:56 ap »

Noista insuliinien kehityksestä vielä että oikeastaan eniten 70 ... 80-luvulla puhuttiin sika ja nautainsuliinin puhdistamisesta niin että siitä ei tulisi pistoskohtiin ongelmia, kovettumia ja rasvakatoa. 70-luvun lopulla tuli esim. Actrapidin nimen eteen MC lyhenne eli Monocomponent. Se liittyi jotenkin insuliinin puhdistamiseen ei toivotuista aineista. Ja se valmistus oli myös ongelmallista kun siat ja naudat ei tahtonet riittää. Sitten ne keksi nämä keinotekoiset valmistustavat joiden ansiosta insuliinia taas riittää. Kait se Actrapidikin on nykyisin valmistettu keinotekoisesti eikä enää eläimien haimoista.
Kirjattu
D1 vuodesta 1977, pumppu 80-luvulta lähtien.
A-C Spirit Combo / Humalog + Aviva Combo vuodesta 2012.
Libre/MiaoMiao/xDrip+ 8/2018. Android APS 12/2018.

Reiska

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3030
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #7 : Heinäkuu 27, 2019, 12:15:19 ip »

Pitkävaikutteisen insuliinin (perusinsuliini) ja pikainsuliinin (ateriainsuliini) soveltamista sanoisin niin että vasta 90-luvulla kun tuli paremmin hallittavat pitkävaikutteiset ja erityiseti pikainsuliinit (Humalog, Novorapid) niin alkoi pistoshoitona paremmin onnistumaan se teoria että pikainskalla hoidetaan puhtaasti ateriat ja pitkä hoitaa perusinsuliinin.

Silloin tuli vähitellen käyttöön ns. annoslaskurit joissa ateriannos lasketaan syötyjen hiilareiden ja tarvittavan vs korjauksen avulla. Ne jotka ovat opetelleet annostelun 70- ja 80-luvulla saattavat vieläkin käyttää vakio inska annoksia ja vakio ateria-aikoja ja sovittavat ja korjaavat vs tasoa pikemminkin aterian hiilareiden määrää muuttelemalla niinkuin oli tapana silloin aikoinaan.

Tyypillisesti silloin aikoinaan otettiin lisää lyhytvaikutteista korjaukseksi vain kun vs taso oli selvästi yli 10 mmol/l tai jopa ketoaineita. Myös kun ei ollut vs mittareita itsellä niin tietysti annoslaskuri tyyppisen välineen käyttö oli poissa laskuista. Kunnon koti vs mittarit tuli 90-luvun alussa mutta liuskoja oli käytössä rajoitetusti aluksi. Sitten kun niitä sai vapaammin 90-luvun lopulla niin alkoi ilmestymään niitä annoslaskureitakin.
Kirjattu
D1 vuodesta 1977, pumppu 80-luvulta lähtien.
A-C Spirit Combo / Humalog + Aviva Combo vuodesta 2012.
Libre/MiaoMiao/xDrip+ 8/2018. Android APS 12/2018.

tapsa

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3165
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #8 : Heinäkuu 27, 2019, 18:07:01 ip »

Mielenkiintoisia muistelmia. Minulla alkoi insuliinihoito 1953, en muista ihan ensimmäisten nimeä, mutta  aika pian insuliiniksi tuli Protard Medica-etiketillä varustettu tuote. 1950-60 lukujen vaihteessa vakiintui Novon Lente-niminen insuliini. Kaikki edellä mainitut yhtenä pistoksena aamuisin.

Joskus 1960-luvulla lisättiin aamunkoittoa kumoamaan Actrapid aamupistokseen samassa ruiskussa Lenten kanssa. 1980-luvun lopulla Actrapid lisättiin myös iltapistokseen johon myös pieni Lente-annos tuli mukaan.

Verensokerimittarin ostin 1970-luvun lopulla silloisen lääkärin, kokeneen kunnanlääkärin vahvasti suositeltua.

Ns monipistoshoito alkoi 1992 kun tuo erinomaisesti toiminut Lente alkoi olla hankalasti saatavaa. Actrapid aterioille ja Protaphan perusinsuliinin tehtävään. Toimi ihme kyllä muutaman kuukauden kuin ajatus, mutta ei enää sen jälkeen.

Alkoi perusinsuliinin haku ja monien kokeilujen jälkeen ensin Lantus aamuisin alkoi välttävästi hoitaa virkaansa, ja lopulta sitten Levemir kahtena pistoksena. Ja jo Lantuksen aikana NovoRapid ja Humalog vuorottelivat ateriainsuliinina.

Ja sitten 2005 pumppuhoitoon.

Outoa on, että HbA1c-arvot eivät juurikaan hoidon ja insuliinin muutoksista muuttuneet. Vasta pumppuhoito on sokeritasoa parantanut, mutta lisännyt valtavasti säätöjen tarvetta ja vs-seurantaa. Kaiken kaikkiaan lukemat sormenpäämittauksessa ovat olleet herkkiä hyppimään ylös ja alas.

Uskon, että liikunnan määrällä ja ajoittamisella on ollut suuri positiivinen vaikutus vs-hallinnassa ja tietenkin on pitänyt katsoa mitä, milloin ja paljonko syö ja juo.
Kirjattu
tapsa, d1 vuodesta 1953, Animas-pumppuhoitoa  yli 14 v ja nykyisin Lispro:lla

ERKKU

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 536
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #9 : Heinäkuu 31, 2019, 21:30:49 ip »

Ei näytä ennen, ei kovin kauaksi taaksepäin, olleen hoito helppoa. Ennen kuin oli hyvät pitkävaikutteiset insuliinit homma oli hoidettava kuitenkin jotenkin. Silloin oli ehkä ruokapuolella rajoituksia. Johonkin aikaan oli hiilihydraattirajoitus, joskus oli rasvaruoka ok. Nykyisin saat syödä mitä tahansa ja oletus on, että insuliini hoitaa lopun. Mutta onko lopputulos nyt parempi kuin ennen ? Varmaankin on.
Kirjattu

Susihukka65

  • Veteraani
  • Viestejä: 1511
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #10 : Elokuu 07, 2019, 17:52:43 ip »

Kaiketi esim 50 luvulla oli jo tietämys perusinsuliinin ja ruokainsuliinin tarpeesta. Mutta tarpeellisia välineitä ei vielä ollut. Vai loksahtivatko palikat paikoilleen vasta kunnon veren sokerimittarin jälkeen ? Oliko niin, että homma hoidettiin yhdellä insuliinilla ja ruokailut piti hoitaa siinä sopivissa kohdissa ?

Ei näytä ennen, ei kovin kauaksi taaksepäin, olleen hoito helppoa. Ennen kuin oli hyvät pitkävaikutteiset insuliinit homma oli hoidettava kuitenkin jotenkin. Silloin oli ehkä ruokapuolella rajoituksia. Johonkin aikaan oli hiilihydraattirajoitus, joskus oli rasvaruoka ok. Nykyisin saat syödä mitä tahansa ja oletus on, että insuliini hoitaa lopun. Mutta onko lopputulos nyt parempi kuin ennen ? Varmaankin on.

Hyviä kysymyksiä ja pohdintaa ja hyviä kommentteja vastanneilta.

Jotakin insuliinivalmisteiden kehittelytyön historiasta:

Alkuaikojen insuliinivalmisteiden aiheuttamat vasta-ainereaktiot, jotka ilmenivät muun muassa vaikeina iho-ongelmina, osattiin jo tuolloin yhdistää valmisteiden epäpuhtauksiin, ja insuliinivalmisteiden tutkimus- ja kehittelytyötä onkin tehty yhtä kauan kuin on ollut pistettävää insuliinia. Toinen alkuvuosikymmenien ongelma ja syy tutkimus- ja kehittelytyön jatkamiseen oli valmisteiden lyhyt vaikutusaika: ihmisen fysiologinen insuliini on "actrapidia", eikä sian yhden ja naudan kahden aminohapon poikkeavuus ihmisinsuliiniin verrattuna tee eroa vaikutusaikaan. Toki vaikutuksen alkamista pidensi silloin ja pidentää nykyään se, että pistetyn insuliinin on kamppailtava tiensä hidastavan rasvakudoksen läpi ja taitettava pitkä matka ennen kuin se on perillä maksan porttilaskimossa.

Jo 1930- ja 1940-luvuilla insuliinivalmisteiden vaikutusaikaa onnistuttiin pidentämään lisäämällä niihin sinkkiä ja protamiinia. Näiden keksintöjen ansiosta markkinoille tulivat keskipitkävaikutteiset insuliinit: NPH-insuliinit ja lenteinsuliini. 1950-luvulla lentejä oli jo kokonainen tuoteperhe. Ongelmina tuon ajan (keski)pitkävaikutteisissa insuliinivalmisteissa olivat ailahtelevaiset vaikutusajat ja huomattava vaikutushuippu.

Lainauksia artikkelista Insulin preparations with prolonged effect:

"[...] the limitations of those initial, unmodified insulin preparations were quickly recognized; most notably, their relatively “short action” meant that multiple daily subcutaneous injections were required."

"The first successful attempts to prolong insulin's action were achieved by modifying its formulation with additives such as protamine and zinc, culminating in the production of “intermediate-acting” neutral protamine Hagedorn (NPH) insulin in the 1940s and the lente family of insulins in the 1950s. However, NPH and lente insulins were still associated with several limitations, including considerable variability of effect and a pronounced peak in their time–action profile."

"In the 1980s, the focus of research moved toward the modification of insulin itself with the aim of producing a “long-acting” insulin that would better satisfy basal insulin requirements over the entire day. Once-daily insulin glargine was the first “long-acting” insulin analog in clinical practice, followed by once- or twice-daily insulin detemir and, more recently, insulin degludec [...]."

¤¤¤

Laurence D. Chalemin kirjassa Thrive with Diabetes on oikein hyvä Timeline of insulin research.
Kirjattu
D1 vuodesta 1971
Medtronic MiniMed 640G ja Humalog

Susihukka65

  • Veteraani
  • Viestejä: 1511
Monokomponentti-insuliineista
« Vastaus #11 : Elokuu 07, 2019, 18:31:09 ip »

Selailin Kohtauspaikan insuliinijuttuja ja huomasin toisessa ketjussa tapsan viestin monokomponentti-insuliineista. Aiheesta jotakin:

Minulla on hämärä muistikuva, että nuo eläinperäiset insuliinit alun perin tehtiin sekä sian että naudan haimasta. Tuo uudistus esim Actrapid- insuliinissa oli se, että luovuttiin naudan haimoista niukan saatavuuden takia (ehkä muutenkin?), ja käytettiin vain sian haimaa insuliinin tuottamiseen. Siitä Novo Nordisk- insuliineille lisänimi MC eli MonoComponent (yksi komponenttinen).
Kertokoon, jos jollain on oikeampaa tietoa.

Monokomponentti-insuliini voi olla mitä tahansa eläinperäistä insuliinia: nauta- tai sikainsuliinia taikka sikainsuliinista entsymaattisesti muunnettua humaani-insuliinia. Kriteerinä on valmisteen puhtaus.

Monokomponentti-insuliini sai nimensä siitä, että se koostuu lähes täysin yhdestä (= mono) komponentista, joka on insuliinimolekyyli itse. Monocomponent (MC) oli Novon käyttämä nimitys; Eli Lillyn vastaavat insuliinit olivat 'single component' (SC) ja Nordisk Insulinlaboratoriumin 'rarely immunogenic' (RI).

Ennen MC-laatuisten insuliinien aikaa, kun keruu- ja puhdistusmenetelmät olivat kehittymättömämpiä, insuliinivalmisteet sisälsivät monenlaisia epäpuhtauksia. Näitä olivat

(1) Ei-hormonaaliset haimaperäiset proteiinit
(2) Proinsuliini sekä 'intermediate insulins', joita syntyy proinsuliinin muuntuessa valmiiksi insuliiniksi
(3) Keruu- ja puhdistusprosessien vuoksi rakenteeltaan muuttuneet insuliinimolekyylit
(4) Muut haimaperäiset hormonit kuin insuliini: glukagoni, haiman polypeptidi (PP), somatostatiini ja vasoaktiivinen intestinaalinen peptidi (VIP).

Nämä kaikki olivat immunogeenisia eli käynnistivät käyttäjässään immuunireaktion. Niinpä ennen MC-laatuisten insuliinien aikaa insuliinihoitoisilla diabeetikoilla kiersi veressään mitä moninaisimpia vasta-aineita, joita syntyi elimistön reagoidessa sekä valmisteen insuliiniin että epäpuhtauksiin. Joidenkin tutkimusten mukaan osa epäpuhtauksista toimi lisäksi adjuvantteina insuliinivasta-ainereaktioissa eli tehosti insuliinivasta-aineiden syntymistä ja tapahtuman tallentumista elimistön immunologiseen muistiin.

Ensimmäinen Novon MC-insuliini oli vuonna 1973 markkinoille tullut nautainsuliini. Hieman myöhemmin myös Nordisk julkisti oman erittäin puhtaan insuliinivalmisteensa, joka oli sikainsuliini. Toisin kuin Novo, Nordisk oli lopettanut nautainsuliinien kehittelytyön ja valmistuksen jo 1967, koska niiden oli havaittu aiheuttavan huomattavasti enemmän vasta-ainereaktioita kuin sikainsuliinien. (Novo ja Nordisk olivat kilpailevia yrityksiä aina vuoteen 1989 asti.)

1980-luvun alussa markkinoille tuli sekä Novolta että Nordiskilta MC-laatuinen humaani-insuliini, joka valmistettiin sikainsuliinista mutta josta saatiin aminohappojärjestykseltään ihmisinsuliinin kanssa identtinen vaihtamalla entsymaattisesti yksi aminohappo toiseen (alaniini treoniiniin). Tämä vähensi vasta-ainereaktioita entisestään.

MC-, SC- ja RI-insuliinien käyttö alkoi hiipua, kun geeniteknologian avulla (yhdistelmä- eli rekombinantti-DNA-tekniikalla hiiva- tai kolibakteerisoluissa) valmistettavat humaani-insuliinit yleistyivät potilaskäytössä. Nykyään eläinperäisiä insuliineja käytetään enää vain poikkeustapauksissa.



© Novo Research Institute
(Julkaisusta J. Markussen et al: Human Monocomponent Insulin. Chemistry and Characteristics. 1983)

Kuvassa on kolme elektroforeesissa ajettua insuliinivalmistenäytettä. Vasemmalla on sikainsuliinivalmistetta, jonka puhdistusaste on vanhemman polven insuliinivalmisteiden kaltainen. Keskellä on MC-sikainsuliinivalmistetta ja oikealla MC-humaani-insuliinivalmistetta. Insuliinimolekyylit näkyvät kussakin näytteessä suurena tummana pallukkana. Kuvasta näkee, että MC-insuliinivalmisteissa on [~]pelkästään insuliinimolekyylejä, kun taas vanhemman polven kaltaisessa insuliinivalmisteessa on paljon muutakin eli niitä kohdissa 1 - 4 lueteltuja epäpuhtauksia, jotka näkyvät kuvassa pienempinä ja ohuempina tummina kuvioina insuliinimolekyylipallukan ylä- ja alapuolella.

Oxford Reference - monocomponent insulin
http://www.oxfordreference.com/view/10.1093/oi/authority.20110803100206121

Novo Nordisk History Book (pdf)
- voi ladata Novon sivulta tai suoraan tästä

Novon MC-insuliinien mainos (historian havinaa; jostain syystä minusta aika koskettava)
Kirjattu
D1 vuodesta 1971
Medtronic MiniMed 640G ja Humalog

Susihukka65

  • Veteraani
  • Viestejä: 1511
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #12 : Elokuu 07, 2019, 19:10:59 ip »

Suomalaisen insuliinihoidon lähihistoriaa (voi ladata Duodecimin sivulta):

Tero Kangas
Insuliinin annostelu diabeetikolla (1975)

Artikkelissa ykköstyypin diabetes jaetaan neljään kehitysvaiheiseen sen mukaan, kuinka paljon (tai lainkaan) omaa insuliinintuotantoa on vielä jäljellä. Kehitysvaihe määrää sen, tarvitaanko perusinsuliinin (Lente tai NPH) oheen Actrapid, kuinka monta pistosta vuorokaudessa tarvitaan ja miten ne ajoitetaan.

Kiinnostavasti oman insuliinihoitoni kehitys näyttää noudattaneen varsin tarkasti artikkelin esittämiä eri kehitysvaiheiden hoitosuosituksia.

Joitakin poimintoja:

"Insuliinihoidossa päästäisiin todennäköisesti lähimmäksi fysiologista tilaa antamalla lyhytvaikutteista insuliinia (Actrapid®, neutraali tavallinen insuliini) ennen jokaista ateriaa. Tätä onkin suositeltu toistuvasti parhaana hoitomuotona, muita tällaisen hoitomuodon toteuttaminen on siksi hankalaa, että sen käyttö näyttää rajoittuvan vain kaikkein labiileimpiin diabeetikkoihin."

"Rationaalisin tapa ratkaista insuliinin valinta ja annostelu taudin kehitysvaiheen vaatimalla tavalla on lyhyt- ja keskipitkävaikutteisen insuliinin kombinoitu käyttö sekä tarvittaessa kahden vuorokautisen insuliiniannoksen käyttö [...]. Kliinikot ovat osanneet antaa näitä insuliineja järkiperäisesti jo paljon aikaisemmin kuin niiden käytön perustana olevat ilmiöt (endogeenisen insuliininerityksen vähentyminen ja loppuminen) on kyetty osoittamaan ja todistamaan."

"[...] potilaan insuliinin annostelu tulisi aina muokata hänen olojensa mukaiseksi [...] eikä siis potilasta ja hänen elämäänsä jonkin annostelun mukaiseksi."

"Pediatrit ovat meillä jo kauan osanneet käyttää kahden antokerran menettelyä, joka sisätautilääkäreiden keskuudessa on ollut melko tuntematon. Tästä on valitettavan usein ollut seurauksena, että monen nuoren potilaan insuliininannostelu on muutettu takaisin yhteen vuorokautiseen annokseen hänen siirryttyään pediatrilta sisätautilääkärille. Näin siitäkin huolimatta, ettei tällaiselle menettelylle ole perustetta."

¤¤¤

Ja vielä toinen katsaus historiaan:

Markku Saraheimo ja Kari Kortelainen:
Kuolemantuomiosta elinkautiseksi - Diabeteksen hoito on edennyt pitkän matkan vajaassa sadassa vuodessa

Miten käsittämättömän vähän aikaa kaikesta on:

"Tero Kangas toi Suomeen monipistoshoidon aikuisdiabeetikoille ja Hilkka Hiekkala lapsille. Yleisesti hyväksytty hoitomuoto siitä tuli vasta 1980-luvulla."

(Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistyksen 70-vuotisjuhlajulkaisusta vuodelta 2018)
 
« Viimeksi muokattu: Elokuu 07, 2019, 19:46:19 ip kirjoittanut Susihukka65 »
Kirjattu
D1 vuodesta 1971
Medtronic MiniMed 640G ja Humalog

Susihukka65

  • Veteraani
  • Viestejä: 1511
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #13 : Elokuu 07, 2019, 20:12:07 ip »

Ja vihoviimeiseksi omaa historiikkia. Varsinkin 70-luvulla mutta jossain määrin vielä 80-luvullakin perusinsuliini hoiti osin myös ateriainsuliinin tehtäviä. Perusinsuliinin vaikutusprofiilin mukaan sijoitettiin välipaloja sopiviin kohtiin päivää estämään verensokerin liiallinen lasku. Koska insuliinin annostelussa jouston mahdollisuuksia ei juurikaan ollut, ateriat olivat varsin säntillisiä niin koostumukseltaan (keittiövaa'alla mitattuja) kuin ajoitukseltaankin.

Sairauden alkuvaiheessa, kun omaa insuliinintuotantoa oli vielä jäljellä, insuliinina oli pelkästään Lente yhtenä pistoksena vuorokaudessa; alimmillaan - kesällä -72, vajaa vuosi sairauden puhkeamisen jälkeen - annos oli noin puoli yksikköä vuorokaudessa; "noin" siksi, että puolen yksikön tarkkuudella annostelevia ruiskuja ei ollut. Kun oma insuliinintuotanto hiipui ja annokset suurenivat, pistoskertojen määrä kasvoi kahteen ja mukaan tuli Actrapid. Kaikkia minulla käytössä olleita insuliineja en muista, mutta viimeinen perusinsuliini ennen insuliinianalogeja ja monipistoshoitoa oli Protaphane, jonka käyttö alkoi minulla 80-luvulla ja jota annosteltiin kolmesti vuorokaudessa. - Insuliinianalogeista on sellaisia muistoja, että pikainsuliinia sanottiin "raketti-insuliiniksi" ja että tuntui luonnottomalta, että pitkävaikutteinen insuliini oli kirkasta.

Ensimmäinen ja koko lapsuusikäni lääkäri oli järkevä ihminen, jolla ei ollut pyrkimyksiä asettaa elämäämme tarpeettomia rajoituksia. Olin kaksivuotias, kun perheeseemme tuli vene ja isän viisiviikkoinen kesäloma alettiin viettää "merillä" eli veneillen Suomenlahdella oloissa, joita monet pitäisivät karuina tai alkeellisina. Kun kuusivuotiaana sairastuin, lääkäri ei ollut millään muotoa vaatimassa meitä luopumaan kesänviettotavastamme, vaikka esimerkiksi jääkaappia ei veneessä ollut eikä juuri yhteydenpitokeinoja ulkomaailmaankaan (jossakin vaiheessa tuli meri-VHF-puhelin). Insuliinit säilyivät meriveden viilentämässä pilssissä, samoin Glucagenit, ja voinnin seuraaminen Clinitest-kokein sujui sekin ilman sen suurempia ongelmia. Lapsuuden kesät merillä olivat onnellista aikaa.

Joskus heikkona hetkenä tulee tunne, että vuosien kuluessa, kaiken edistyksen myötä, taudin kanssa säheltämisen määrä vain lisääntyy ilman sen kummempaa lopputulosta. Mutta kyllähän totuus on, että vaikkapa verensokeritasojen seuranta on muuttunut aivan käsittämättömällä tavalla. Ensimmäisen oman sensorikäyrän seuraaminen tuntui lähes taianomaiselta (oo, tuohon se vs-käyrä oikeasti piirtyy! ;D ), mutta jo verensokerin sormenpää-omamittausten tulo aikanaan oli käänteentekevä asia.

Kuten aikaisemmissa kommenteissa on kerrottu, alkuaikojen kotikemistin Clinitest-patteristolla (koeputki, pipetointia ja reagenssitabletti) tehdyillä virtsansokerimäärityksillä munuaiskynnyksen alapuoliset verensokeriarvot olivat täysin hämärän peitossa; 0 % saattoi olla yhtä hyvin tarkoittaa verensokeriarvoa 2 mmol/l kuin arvoa 9,9 mmol/l. Niinpä varsinkin ennen liikuntaa pyrittiin 0 %:n sijaan arvoon "vähän" (hiukan munuaiskynnyksen yläpuolella, ehkä 11 - 12 mmol/l). Muistan kerran kun äiti oli hieman huolestunut, kun luokan terveystarkastuksen jälkeen terveydenhoitaja oli soittanut kotiin ja iloisena kertonut, että minun näytteessäni ei ollut ollut lainkaan sokeria ja koko luokka on nyt - syömättä - mennyt ulos lumeen peuhaamaan.

Clinitest-kokeiden vaihtuminen virtsatestiliuskoihin oli suuri käytännön helpotus, mutta munuaiskynnyksen alapuolisiin arvoihin se ei tietenkään tuonut mitään lisäinformaatiota, ei myöskään parannusta siihen, että virtsanäytteet väistämättä antoivat tietoa jo ohi menneestä tilanteesta. Vasta omaseuranta verestä toi näihin epäkohtiin muutoksen.
Kirjattu
D1 vuodesta 1971
Medtronic MiniMed 640G ja Humalog

D1-1978

  • Veteraani
  • Viestejä: 1758
  • Levemir, Humalog, D1
Vs: Richard Bernsteinin historia
« Vastaus #14 : Elokuu 08, 2019, 21:24:32 ip »

Tapsa, lopettiko Protaphane toiminnan kokonaan sinullakin? Minulla ainoa insuliini, jolle on tullut vasta-aineita, mutta silloin lääkärin mukaan juuri Protaphane jouduttiin vaihtamaan monelta.

Susihukka: kerrankin löytyi toinenkin, jonka annos oli alussa 0.5 yks!! Facebookissa sain kommentin, että eikö olisi ollut sama olla pistämättä  ;D Oma diagnoosi tehtiin 12% arvolla ilman sokerirasitustestiä 1979 ja honeymoon kesti tosiaan kokonaiset 3v. Äiti sairaanhoitaja, niin tunnisti heti laihtumisen, janon ja väsymyksen.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 08, 2019, 21:27:40 ip kirjoittanut D1-1978 »
Kirjattu
 

Linkkejä