Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6746 jäsentä  •  415126 viestiä  •  19771 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi Emmi.nurminen, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: Diabulimia  (Luettu 4888 kertaa)

kikki

  • Vieras
  • Viestejä: 3
Diabulimia
« : Joulukuu 18, 2017, 00:16:15 ap »

Olen 25 vuotias nainen ja diabetestä sairastanut 20 vuotta todella vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisin pitkäsokeri oli niin korkea ettei tarkkaa lukemaa edes saatu. Parhain tulos viimeisen 10 vuoden ajan taitaa olla 10 luokkaa.. Komplikaatioita on silmissä (lievät muutokset) sekä neuropatiaa jaloissa. Jalkojen tunnossa puutteita sekä jatkuvia hermosärkyjä, hikoilun ja karvojen kasvun loppumista.

Kuten jo mainitsin niin hoitotasapaino ollut todella vaihtelevaa ja suurin syy tähän on se kun huomaan painon nousevan hyvän tasapainon mukana. Harrastan liikuntaa säännöllisesti ja olen 180/65 tällä hetkellä. Muutaman viikon jaksan tsempata ihan kunnolla kunnes iskee ahdistus painosta ja syömisestä ja sitä on helppo hallita insuliinien pois jättämisellä. Painoa putoo itsestään kun antaa sokerien heilua jatkuvasti yli 20.

Noin kuukauden ajan tilanne on ollut todella paha. Juon päivittäin vettä niin paljon että se vaikuttaa suolatasapainoon sekä verenpaineeseen. Alhaisimmillaan mitattu 76/54. Koko ajan on huono olo, oksettaa, väsyttää ja silmät sumeat.

Olen käynyt asiasta juttelemassa lääkärini kanssa ja tuntuu etten oikein saa haluamani apua tähän. Lähetteen sain ravintoterapeutille josta en saanut mitään irti sillä tiedän kuinka syödä hyvin ja monipuolisesti. Ongelmana on se että en pistä syömiselleni insuliinia lihoamisen pelossa.

Nyt kuitenkin ollaan jo siinä pisteessä että en jaksa enää tätä jatkuvaa pahaa oloa ja sitä että koulu ja työt kärsivät sen takia. Unen laatukin ollut pitkään huono jatkuvien jalkasärkyjen vuoksi kun heräilenn 3-5x yöllä kävelemään ympyrää. Tällä hetkellä tuntuu että motivaatiota löytyisi jos saisi siihen tukea ja ymmärrystä mukaan.

Onko muita joilla ollut sama tilanne? Miten olette saaneet apua ja mistä?
Kirjattu
-kiku-

ERKKU

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 467
Vs: Diabulimia
« Vastaus #1 : Joulukuu 18, 2017, 09:46:06 ap »

Kikki, olet vielä nuori, elämä edessäsi. Diabeteksen luonteen ja sen vaikutukset on syytä tuntea hyvin. Sen hoito ei onnistu arvaamalla ja olettamalla asioita. Se on tunnettava täsmällisesti vähän samaan tapaan kuin hyvän ammatin vaatimat tiedot. Kun tietoja ei ole hyvin saatavilla ja ne eivät "jotenkin " sovi sen hetkiseen tilanteeseen tulee epätoivoinen tunne, jota ei voi sitten hallita. Nyt kerron kaikesta moitteista huolimatta mikä Sinulle olisi hyväksi. Koska tietosi ovat "tunnetasolla", voisit perehtyä Dr. K. Bernsteinin kirjallisuuteen ja joka kuukautisiin teleseminaareihin. YouTubesta löytyy kohta 200 lyhyenpää ja pidempää juttua diabeteksesta. Lohdutuksena kerrottakoon, että kyseinen herra sai d:n 40 luvulla ja vasta liuskojen ja mittarien tultua markkinoille -69 aloitti omat tutkimuksensa. Hän oli jo huonossa jamassa, mutta on saanut monia komplikaatioita palautettua ainakin normaaleimmiksi ja vain saamalla sokeritasonsa TERVEEN IHMISEN tasolle. Mutta antakoon itsensä kertoa loput.
Itse käytän hänen menetelmäänsä ( lähinnä ruokavalio ) ja tunnen sairauden hoidon melko "helpoksi", ei ole tuskaista. Tämä ei vaadi mitään ihmeellistä, vain oleellinen tieto...se riittää ja toimii sen mukaan. Itse koin hankalia hypoja n. 5 vuotta ennen nykyistä tilannetta. Enkä palaa enää takaisin. Tässä luettelo, josta voi aloittaa.
https://www.youtube.com/playlist?list=PLs_TA02I6IvV6-1s2pL4BPhvMo0Ck_lcY
Kirjattu

synergia

  • Matkailija
  • Viestejä: 71
Vs: Diabulimia
« Vastaus #2 : Joulukuu 18, 2017, 09:52:10 ap »

Itse näkisin että voisi olla hyvä jos pääsisit psykologin luokse juttelemaan asioita. Syömishäiriöt myös se ettei pistä lihomisen pelossa ovat aina psyykkisen puolen ongelmia enkä usko että d-lääkärillä ja hoitajalla on osaamista auttaa sinua tarpeeksi asiassa.


« Viimeksi muokattu: Joulukuu 18, 2017, 09:55:09 ap kirjoittanut synergia »
Kirjattu

synergia

  • Matkailija
  • Viestejä: 71
Vs: Diabulimia
« Vastaus #3 : Joulukuu 18, 2017, 15:02:32 ip »

Mulle d-hoitaja vuosia sitte ehdotti psykologilla käyntiä ku itellä hobis huiteli 13 ja paino oli tietenki tosi alhainen. Sieltä kannattaa lähteä apua hakemaan eli ole d-hoitajaan yhteydessä ja kerro avun tarpeesi. Uskon että teoria puoli sulla hallussa eli miten tulisi syödä ja liikkua, mikä hyvä vs taso... Mutta jos psyykkisesti väsynyt ni silloin ei voimat riitä huolehtimaan itsestä

Harmi ettei lääkäri tarjonnut muuta apua kun ravitsemusterapeutilla käynnin. Omalla kohdalla d-hoitaja oli se joka näki pintaa syvemmälle. Lääkäri moitti vain huonosta tasapainosta
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 18, 2017, 15:07:51 ip kirjoittanut synergia »
Kirjattu

pitkälinja

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 666
Vs: Diabulimia
« Vastaus #4 : Joulukuu 18, 2017, 16:28:18 ip »

Joo, henkisellä puolella tuo kippu on. Pelkäät lihoamista, mutta olet peloissasi paennut huomattavasti pelottavampaan ja vaarallisempaan, (tappavaan), olotilaan. Mieluummin vaikka hyvinvoiva lihavakin, kun kaksi metriä maan alla, - olet nuori nainen.  ;)

Koska tiedät miten syödään ja minkä verran insuliinia tarvitset sokeritasapainon säilyttämiseksi terveellisissä lukemissa, niin ainut vaihtoehto on nyt pannat tiedot täytäntään, voittamalla tuon lihomisen pelkosi.

Minä olin laiha kuin "kusimato", mutta sitten aikanaan tulivat asialliset insuliinit ja mittavälineet kotioloihin, nyt paino on kolminumeroinen luku. Parempi tämäkin kun korkeat sokerit, ei niitä enään 60 vuotta sairastettuaan kestäisikään, - 67 vuotiaana.

Sä tarviit nyt vertaistukea ja kannustavaa rakkautta. Hyväksyvää rakkautta, ensiksi itseltäsi, että hyväksyt itsesi sellaisena kun olet, jos lihavampana täytyy rakastaa, niin rakasta silti.  :)
Kirjattu
Hämeen hidas, D1

rasvis

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3602
Vs: Diabulimia
« Vastaus #5 : Joulukuu 18, 2017, 16:30:49 ip »

Kyllä, ykkösillä kaikkien inskojen pois jättäminen on huolestuttavaa (tässä kyse oli kai pikainskojen pois jättämisestä) , samoin kaikki muu oireilu. Erikoissairaanhoitoon vain lähetettä, jos ei ole jo. Esim. Helsingissä Kivelän mt puolella  on diabetekseen erikoistunutta mt hoitoa.
Kirjattu

080750

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 898
Vs: Diabulimia
« Vastaus #6 : Joulukuu 18, 2017, 17:04:12 ip »

Painoindeksisi alkaa olla jo lähellä alipainoa. Huomioi että lihas painaa enemmän kuin rasva.
Kirjattu

pitkälinja

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 666
Vs: Diabulimia
« Vastaus #7 : Joulukuu 19, 2017, 00:23:34 ap »

Paineissa elävälle ei yhtään enään lisää paineita, esim. puheilla normaaleista sokeriarvoista.

On olemassa hyvät rajat, jotka nykyinsuliineilla voidaan saavuttaa riskeeraamatta. HbAic 6,5-7,5 ykköstyyppisillä. Pois turhat paineet. Terveiden arvot ovat vain terveillä, ja pysyvät niissä automaattisesti.

Nyt juuri oli Iltalehdessä kaveri, jonka tien auraaja löysi tienposkesta, sokerit 0,6 ja kaveri tajuttomana autossaan tien levähdyspaikalla. Aina siis hiilareita mukaan. Eikä liian tiukkoja tavoitteita, joilla vaarantaa henkensä. Viime käynnillä juuri kuulin lääkäriltäni, että liian alhaiset sokerit ovat vaarallisempia terveydelle.

Itsensä hyväksymisestä tämä avaajan ongelma lähtee. Diabeetikoilla on ylimääräisiä paineita tässäkin asiassa.

Monet nuoret naiset kärsivät anorektisista ongelmista aina hengenvaaraan saakka, vaikka ovat ns. "terveitä". Olipa syy mikä tahansa, joka estää hyväksymästä itseään ja orjuuttaa, niin rohkeasti purkamaan pakettia ammattiauttajan kanssa.  :)
Kirjattu
Hämeen hidas, D1

ERKKU

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 467
Vs: Diabulimia
« Vastaus #8 : Joulukuu 19, 2017, 10:40:22 ap »

Valitettavasti näitä tapahtuu. Jos lääkäri (-t) olisivat hoitaneet hommansa ehkä tässä ei oltaisi, aikaa ollut ja mahdollisuuksia.
Kirjattu

pitkälinja

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 666
Vs: Diabulimia
« Vastaus #9 : Joulukuu 21, 2017, 00:04:51 ap »

Ihminen on kovin monimutkainen kokonaisuus, itsensä kanssa sovussa eläminen vaatii vähintään 40-50 vuotta intensiivistä harjoittelua. Joku varmaankin onnistuu vähän lyhyemmässäkin ajassa?

Nykyisin huudetaan lääkäriä ja poliisia apuun päivittän.

Lääkäreillä on oma osuutensa diabeetikoiden hoidossa, mutta rikkaampia ihmisiä kiinnostaa kovasti raha ja heillä kaverit eduskunnassa hoitamassa fyrkat "kotiin". Veronmaksu ei ole enään kovin IN Tämä tietää sitä, että köyhemmille diabeetikoilla on edessään paremmista lääkkeistä ja hoidoista luopumista, - pikkuhiljaa. Rahavirtojen priorisoinnista eduskuntatalolla tämä on ensisijaisesti kiinni.

Omasta aktiivisuudesta tämä d;n hoito on myös paljon kiinni, tieto lääkkeet ja hoitomotiivi.  :)
« Viimeksi muokattu: Joulukuu 21, 2017, 00:06:50 ap kirjoittanut pitkälinja »
Kirjattu
Hämeen hidas, D1

consequence

  • Aloittelija
  • Viestejä: 35
Vs: Diabulimia
« Vastaus #10 : Joulukuu 28, 2017, 15:08:32 ip »

Ymmärrän aloittajan ongelman, erityisesti siitä, että lääkäri ei ota tosissaan. Itse en tarkoituksella koskaan ole pitänyt korkeita sokereita, mutta hba parhaimmillaan noin 10v sitten oli 14,1%. Hban parannuttua 9-->noin 7 viimeisen reilun kahden vuoden aikana on painoakin tullut reilu 10kg lisää. Olen nyt 167/68. Ja 28v. Ja se ärsyttää ja ahdistaa. Lääkäriä ei painnonousu kiinnosta, koska olen silti normaalipainoisen rajoissa. Se tietohan ei itseäni lohduta yhtään vaatekaapin uusimisen ja turvonneen ja huonon olon kanssa.

Mutta! Mulla motivaationa toimi silmien muutokset ja laseroinnit. Siitä alkoi hban parannus tosissaan. Sekä toive lapsen hankkimisesta. Olen mielummin lihava ja toivottavasti joskus vielä äiti, kuin laiha ja lapseton sokea, kun asiaa tosissaan mietin.

Kerran sulla on tietotaitoa, niin ehkä voisit tiputtaa sokereita jonkun verran, tavoittelet eka vaikka että ne olisi 13 sen 20 sijaan. Sit kun oot paremmasta tasapainosta saanut kiinni, niin sit vaan urheilulla kilot kuriin. Tätä metodia koitan itse mentaalisesti käyttää. Psyka tai terapeutti on varmasti hyödyksi, jos sellaiselle pääset! Tsemppiä
Kirjattu

sinikkap

  • Vieras
  • Viestejä: 19
Vs: Diabulimia
« Vastaus #11 : Tammikuu 12, 2018, 16:17:43 ip »

Sairastuin -11 syksyllä, eli reilu kuusi vuotta sitten. Siitä lukuunottamatta paria kuukautta yhden kesän aikana olen elänyt vasta viimeiset reilu 1.5 vuotta terveellisesti. Tai siis, hoitanut itseäni, vaikka välillä se onkin tietysti ollut vaikeaa, ja 15-20 sokeriarvojakin toki on. Olen 26-vuotias. Tietystikään sairasteluhistoriani ei ole tuon kummoisempi, mutta itselleni se tuntuu sekin liian isolta ajalta, kun mietin miten huonosti minulla välillä meni. En varsinaisesti pyrkinyt pitämään sokereita koholla kittaamalla esim. sokerimehuja laihtumisen toivossa, vaan söin "normaalisti" ja jätin pistämättä. Aina, kun lähdin yrittämään siitä kierteestä pois pääsyä, alkoi turvotus ja jätin asian sikseen. Ahdisti suomeksi sanottuna. Pahimmillaan minulla hobis on ollut jotain reilu 11%, sikäli suht. """hyvä""" silti. Hengästytti koko ajan, piti juoda saakelisti ja juosta vessassa. Ei jaksanut mitään ja silmissä musteni helposti. Jaloissa tunnot sun muut lääkärien tutkimana on ok, vaikka olenkin halunnut päästä ENMG-tutkimuksiin, sillä uskon että jotain häikkää näissä on. Särkyjä ja pakotusta.

Sitten kun tapasin mieheni niin alkoikin tuo tulevaisuus kiinnostaa enemmän. Ja mahdollinen raskaus. Päätin, että nouskoon paino, mutta mieluummin valitsen kuitenkin sen kuin kaikki mahdolliset komplikaatiot (joita ei tähän saakka ole nyt tullut noiden jalkaoireiden lisäksi muuta). Nyt siis diagnoosivaiheesta (paino silloin alempi mitä ala-asteen lopussa) +18 kg, ja painoahan tässä nyt on selvästi tullut tuosta hoitotasapainon parantamisestakin joku 12-14 kg. Niin lyhyessä ajassa vielä.

MUTTA
Jaksan nyt urheilla ja elää. Mieliala on parempi, heti jos sokerit on korkeat (nykyään yli 12 arvot järkyt) niin on ärtyneisyyttä jne.. Lihakset kasvaa, kun ne silloin ennen vain surkastui surkastumistaan, mistä tietysti painoa tulee joo, mutta en voi kiistää kyllä rasvakerroksenkaan kasvamista  8) Nyt yhden keskenmenon kokeneena ja uudelleen raskautumista yrittävänä toivon, että olisin viisastunut aiemmin. Nyt tuon tasapainon pitäminen on vielä kovin haasteellista, kun sitä tottui niihin tapoihin, ettei laske hiilareita tai mittaa sokereita tai pistäkään aina, tai varsinkaan tarpeeksi.
Kirjattu
since 10/2011
Levemir
Humalog
Libre

pitkälinja

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 666
Vs: Diabulimia
« Vastaus #12 : Tammikuu 13, 2018, 04:58:55 ap »

Hyvä, valaiseva kirjoitus sinikap.   Todellakin, kun insuliinia pouuttuu niin hiilihydaattien valkuaisten ja rasvojen käyttäminen kokonaisuudessaa elimistön hyväksi häiriintyy. Sokeria alkaa erittyä vitsaan, solut eivät saa tarvitsemaansa rakennus ja polttoainetta. Väsymys tulee, hermosto alkaa reagoimaan kuvaamallasi tavalla. Hermorungon tyvikalvon paksuuntumisesta johtuva alaraajoje särky tuntuisi tässä vaiheessa liian varhaiselta.

Puhun nyt itsestäni. 60 vuoden sairastamisen jälkeen jaloissa tuntuu jonkinlaisia vieraita tuntemuksia, vaikkakaan ei särkyä ja tuntokin on tallella, herkkää värinätuntoa lukuun ottamatta. Ensimmäisen 30 vuoden aikana näistä ei juuri mitään tiedettykään, - mistään hopiksista tai hepiksistä. Pikkupoikana muistan mitanneeni joskus 5 litraa virtsaa vuorokaudessa. Olisikohan taulukot riittäneet? Vuorokausivirtsat kerättiin ämpäriin tuolloin ja niistä mitattiin sokerit paljonko sokeria tuli raakana lävitse. Minulla on muistikuva, että joskus olisi ollut yli 100 g sokeria vuorokausivirtsassa, eli kakkipussillisen verran kustiin pelkkää sokeria.

Elettiin sitä ennenkin, vaikka ojan takana oltiin, - eikös jossakin ollut tällainen sanonta.
Elimistöt ovat tietenkin erilaisia, toisille tulee elinmuutoksia mm. silmänpohjien ja munuaisten verisuonistoon, hermorunkojen tyvikalvot paksuuntuvat, jalkoja särkee, munuaisten toiminta heikkenee etc.  Kolmisenkymmentä prosenttia taitaa olla onnekkaista, joille ei juurikaan elinmuutoksia tule. 

6 vuotta diabetestä ja nuori ihminen. Luulen että jalkojen särkyyn on jokin muu syy, kun diabetes?  ;D  Mutta hyvä meininki sinukkap, hoitaa kannattaa, kun se on nykyisin jo mahdollista. On hyvän aineet ja mittarit joilla tilanne selviää nopeasti. Löpöä tarpeen mukaan nahan alle.
Kirjattu
Hämeen hidas, D1

unse

  • Vieras
Vs: Diabulimia
« Vastaus #13 : Tammikuu 16, 2018, 22:04:15 ip »

Hei,
täällä yksi 16 vuotta sairastanut naikkonen, joka osaa samaistua tuohon tarinaan hyvinki paljon. Itsellä tosin insuliinin pois jättämiset ja sokerien korkealla pitämiset liittyi lähinnä sairaalloiseen hypopelkoon ja paniikkihäiriöön, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna kyllä siinä oli aavistus syömishäiriötäkin. Olihan se niin helppoa ahmia ja jättää pistämättä, ja siten olla hoikka. Ja jotenkin on iskostunut takaraivoon oman äitini kommentti silloin 14-vuotiaana heti diagnoosin jälkeen; "noh, ainakaan susta ei sentään voi tulla ikinä lihavaa".

Hobis oli parhaimmillaan muistaakseni jotain yli 17%, lääkärikin oli kummmissaan että voiko noin korkeita mitatakaan. Tuntui, ettei itsekään saanut kuitenkaan apua, pelkän toteamuksen että "olet melkoinen murheenkryyni", tai "pistä vähän rohkeammin". Tuntui ettei ketään oikeasti edes kiinnostanut. Sitä myötä ei minua itseäkään, miksi olisi?

Nuorena sain kyllä lähetteen psykologille mutta aika turhaa sekin oli kun ei halunnut sitä apua ottaa vastaan. Nyt, vasta kolmenkympin korvilla, on ruvennut heräämään todellisuuteen. Kun ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikeasti haluaa parantaa itseään, haluaa elää ja haluaa tulevaisuuden ja perheen ihanan miehen kanssa. Ei se lisäsairauksilla pelottelu ainakaan minuun auta, päinvastoin, pistää vaan ahdistumaan enemmän. Ja onhan niitäkin jo tullut, silmiä laseroitu muutamaan otteeseen.

En tiedä, itsellä se vaati vain sen "heräämisen". Ja nyt kun mietin, niin siihen auttoi psykologi jolla kävin itse asiassa muusta syystä kuin diabeteksesta. Hän ensimmäisellä kerralla sanoi mulle yhden lauseen joka kolahti: "sun on lakattava olemasta uhri, sun ei tarvitse suostua olemaan uhri." Sekään ei liittynyt sinällään tähän sairauteen, mutta itsellä se kolahti tämänkin osalta. Tämä on kuitenki sellanen sairaus, johon voi itse vaikuttaa niin paljon, se on vaan faktaa että sitä on ensin itse haluttava. Sen olen tässä käsittänyt, vihdoin ja viimein. Eikä tätä voi kukaan muu sun puolesta hoitaa, vain sinä itse. Tottakai siihen välillä tarvii tukea ja ihan älyttömästi voimia, sitä en kiellä, ja välillä tekee mieli vaan luovuttaa. Jo pelkästään ne korkeat sokerit v*tuttaa ja väsyttää niin paljo että haluais vaan vetää kunnon itkupotkuraivarit.

Ja varsinkin kun käsittää ettei kukaan oikeasti voi ymmärtää mitä tää sairaus on, paitsi diabeetikko itse. Minä sain avun siitä, että tajusin miten järjettömän vahva ihminen voinkaan olla, vastoinkäymisten kautta. Ja niistä muutamasta ihmisestä jotka ihan oikeesti on mun tukena, vaikkeivät täysin osaa ymmärtääkään.

Vielä on tosi pitkä matka hyviin hobiksiin (nyt jossain 10:n hujakoilla) mutta yritys on ensimmäistä kertaa elämässä ihan oikeeta, koska ensimmäistä kertaa sitä haluaa hoitaa itseään. Toivottavasti tämän ketjun aloittajakin löytää sen oman voimansa ja halunsa, mistä se ikinä löytyykään.  :)

Lisätään vielä sen verran että myös pumppuhoito ja nyt syksyllä saatu Libre ovat auttaneet huomattavasti motivaationkin osalta.
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 16, 2018, 22:10:32 ip kirjoittanut unse »
Kirjattu

TanjaM78

  • Vieras
  • Viestejä: 13
Vs: Diabulimia
« Vastaus #14 : Tammikuu 17, 2018, 00:09:14 ap »

Ihana kuulla, etten ole yksin hypopelkoni kanssa !!! Uskalsin onneksi puhua hoitajalleni, joka lähetti minut psyykkarille. ( tosin olen vieläkin varma, että ihmisiä on kuollut hypoon), mutta hereillä ollessani onneksi pystyn Librellä mittaamaan vaikka minutin välein.
Yöllä sokrut laskevat. Onneksi eivät kuitenkaan kriittiselle tasolle enää- kiitos Tresiban.
En ole kuitenkaan lihonut vaikka hobis on paremmassa tasapainossa.
Kirjattu
 

Linkkejä