Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6983 jäsentä  •  418360 viestiä  •  20016 aihetta
Toivottakaa tervetulleeksi MAAPPE, uusin jäsenemme.

Kirjoittaja Aihe: määrittämätön diabetes  (Luettu 10205 kertaa)

vodek

  • Vieras
määrittämätön diabetes
« : Elokuu 23, 2016, 16:35:18 ip »

Diabeteksen kirjo tuntuu laajenevan kasvavaa tahtia. D1- ja D2-diagnoosien väliin on tullut lisää uusia määritelmiä.
Itse olin ensin D1, mutta uusin näkyy olevan E.14, eli määrittämätön diabetes.
"Liian hyvän" hoitotasapainon vuoksi olen siirretty takaisin yleisen sairaanhoidon piiriin. Ei siinä sinänsä mitään, sillä viimeisin lääkärini oli parempi kuin edelliset kaksi, poteroihinsa juuttunutta d-lääkäriä.
Piikkihoitoisena en syö enää d-liiton "määräämiä" hh-määriä, mutten todellakaan elä millään nälkäkuurilla. Voin sanoa jopa, että päinvastoin. Tietenkään en mässäile nopeilla hiilareilla, eikä ole nykyisin tarvekaan.
Tarve on sensijaan puhua siitä, että kaikki hoitokeinot, myös vaihtoehtoiset, on paras ottaa huomioon ja käyttöön. Vaikkapa Ruotsin malliin.
Myös uusia ja ENNAKKOLUULOTTOMIA tutkimuksia tarvitaan!
Kirjattu

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #1 : Elokuu 23, 2016, 19:41:48 ip »

Joudun näköjään joka kerta tekemään jotain lisäyksiä.
En halunnut mitenkään aliarvioida alaan erikoistuneita d-lääkäreitä, vaan tiettyä suppeutta joilla he usein tekevät päätelmänsä.
Omalla kohdallani en ollut koskaan lääkärikäynneillä kysyttäessä salaillut ajoittaista kovaakin kupin ottoani.
Kenties tästä johtuen d-lääkäri päätteli, että kyseessä on sekundäärinen diabetes(E.13) haimatulehduksen seurauksena. Kun kerroin, ettei sellaista ole ollut, hän keksi, että sen voi muka kärsiä oireettomastikin.
Hänen "diagnoosinsa" perusteella oli odotettavissa rasvaripuli, paha kutinatauti ja ilmeisen nopea kuolema.
Onneksi hieno vanhempi d-hoitaja tiesi paremmin ja osasi kertoa, ettei kohdallani tästä voi olla kysymys. Hänellä oli tietoa myös muista asioista, joista lääkäreillä taas ei.

 

Kirjattu

rasvis

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3631
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #2 : Elokuu 24, 2016, 10:22:53 ap »

Ehhkä voisimme saada siis taas uuden taudin: Epämääräisen 1.ja 2.tyypin välisen alkoholismista johtuvan määrittelemättömän diabeteksen ja siihen inskan oheen vaikka joltain Tanskalaiselta lääkejätiltä uusi oheislääke ? Tämä ei tarkoitettu ketjun aloittajalle irvailuksi, vaan ihan noin yleisesti.
Kirjattu

pæve

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1194
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #3 : Elokuu 24, 2016, 12:18:28 ip »

Alkoholin aiheuttama dee tunnetaan kyllä. Siinähän on vuosien saatossa päihdepuolella opittu seuraamaan sitä, milloin lääkitystä ei enää tarvita lainkaan. Itselläkin ollut yksi asiakas.
Kirjattu
Karjalasta kajahtaa :)

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #4 : Elokuu 24, 2016, 14:49:52 ip »

Rasvikselle terveisiä. Se ei ole mitenkään uusi tauti, vaan vanhastaan tunnettu, kuten peeve kirjoitti. Tietääkseni se on diabeteksen pahin muoto, johon ei ole lääkettä.
Taitaa olla niin harvinainenkin, ettei lääkkeen keksimisestä ehkä tulisi suurbisnestä.
Edellytän kyllä lääkäriltä edes jonkunlaista etiikkaa, ettei aleta vetelemään hatusta höyrypäisiä "diagnooseja" ilman kunnon tutkimusta. Uskon ja toivon, että tämä lääkäri oli poikkeus.
Myöhemmin minulle kerrottin, ettei hän ole enää HUS:n palveluksessa ja joku olikin muuttanut hänen tekemänsä "diagnoosin". Joten siinä mielessä kaikki hyvin.
Kirjattu

Reiska

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3153
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #5 : Elokuu 24, 2016, 15:26:54 ip »

vodek, tästä on ollut juttua ehkä jo aiemmin mutta kertaisitko miksi se sinun diagnoosi vaihdettiin E.14=määrittelemätön.
Tehtiinkö jotain tutkimuksia jotka viittaavat siihen että ei ole D1 tai sen jokin alatyyppi kuten Lada ?
Kirjattu
D1 vuodesta 1977, pumppu 80-luvulta lähtien.
A-C Spirit Combo + Aviva Combo vuodesta 2012. A-C Insight 3/2020.
Humalog vuodesta 1996, vastaava Liprolog 9/2019. PumpCart/Novorapid 3/2020.
Libre/MiaoMiao/xDrip+ 8/2018. Dexcom G6 sensori/G6 appi/xDrip+ 3/2020.
Nightscout ja Android APS 12/2018.

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #6 : Elokuu 24, 2016, 17:20:32 ip »

Reiska, olen lukenut täältä lähes vastaavaa ketjua ja myös Sinun ansiokkaita kirjoituksiasi siellä. Muistaakseni siellä oli enemmän kuitenkin puhe Ladasta.
Alkuunhan varma tieto oli D1, mutta sitten sitä alettiin muuttelemaan. GAD-vastaainetestin perusteella se ei ollut Lada.
E.14 on siis viimeisin. Kanta-tiedostosta ei ilmennyt kuka sen diagnoosin on tehnyt ja miksi.
Ilmeisesti lisätutkimuksia ei ole tarkoitus tehdä, sillä en ole enää erityishoidon piirissä.
Kirjattu

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #7 : Elokuu 24, 2016, 18:13:48 ip »

Eksyin alkuperäisestä aiheesta vähän sivuraiteelle, mutta yritän nyt palata varsinaiseen asiaan.
Koska meillä ei ole valtakunnallista d-rekisteriä, emme tiedä paljonko meitä on.
Onko E.14 (määrittelemätön d) diabeteksen uusin määritelmä? Sehän ei kerro itsessään mitään. Onko se alkuperäinen sairaus vai muuntunut ajan mittaan? Onko se autoimmuunisairaus vai jotain muuta?
Ymmärrän, että rahoitus on tiukassa, mutta eikö meillä mitään tutkimuksia  tehdä?
Tietääkö joku asiasta enemmän?
Ps. Kupittelu ja railakas meno on jäänyt vähiin ja parempi niin.
Kirjattu

pæve

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1194
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #8 : Elokuu 24, 2016, 18:53:05 ip »

Tätä voisit varmaan kysyä esim päihdepuolen isommista yksiköistä. Oma näppituntuma oli, että asiakkailla oli usein ollut ensin haimatulehduksia putkeen, sitten kun kuivilla pidempään, saatiin lääkkeet purettua alta aikayksikön asumisyksiköissä, kun ruokailu säännöllistä.
Kirjattu
Karjalasta kajahtaa :)

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #9 : Elokuu 24, 2016, 21:07:36 ip »

Kiitos peeve tiedoista, mutta minua ne eivät koske. Voihan noista olla jollekin vinkiksi. Vaikea on kyllä uskoa, että päihdeyksiköt näistä asioista paljonkaan tietäisivät kun ei niistä tiedä muutkaan.
Takavuosien ajoittaiset!! juomingit kyllä menivät reippaasti yli kohtuuden rajan. Jos sellaisesta tulisi yleisesti haimatulehduksia ja diabetesta niin tänne pitäisi kuskata insuliinia tankkiautoilla.
Ehkä ei olisi pitänyt puhua koko alkoholista mitään, koska siitä tuntuu seuraavan usein väärinkäsityksiä.
Vastedes en puhukaan, sillä kupitteluni on nykyään liki nollatasoa.
Kirjattu

Reiska

  • Lentävä kynä
  • Viestejä: 3153
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #10 : Elokuu 24, 2016, 21:37:25 ip »

Koska meillä ei ole valtakunnallista d-rekisteriä, emme tiedä paljonko meitä on.
Onko E.14 (määrittelemätön d) diabeteksen uusin määritelmä? Sehän ei kerro itsessään mitään. Onko se alkuperäinen sairaus vai muuntunut ajan mittaan? Onko se autoimmuunisairaus vai jotain muuta?
Tuollaisen termin olen kyllä nähnyt mutta sitä ei tunnuta kovin paljon enää käytettävän ja en löytänyt kuvausta mitä tarkoittaa mutta eipä se taida muuta voida tarkoittaa kun
- diabetes todettu verensokeritason yms. kriteerien perusteella
- ei pystytä kuitenkaan laittamaan mihinkään tunnettuun diabtestyyppiin (D1, D1/Lada, D2, Mody jne.)

Eli jotta voitaisiin tilastoissa  laittaa johokin lokeroon on keksitty tuo.

Usein näkee maininnan että diabetestyyppejä löytyy todennäköisesti vielä paljon lisää ja oikeastaan enää ei ole selvää jakoa eri tyyppeihin vaan D1:n ja D2:n väliin muodostuu diabetestyyppien tiheä spektri.

Ilmeisesti näitä harvinaisempia ei olekkaaan niin tärkeää saada johonkin tunnettuun luokkaan kunhan nyt insuliinipuutoksesta johtuvat ja muut pysyvät omassa ruodussaan koska hoidossa ja lääkityksessä sillä voi olla paljonkin merkitystä.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 24, 2016, 22:11:29 ip kirjoittanut Reiska »
Kirjattu
D1 vuodesta 1977, pumppu 80-luvulta lähtien.
A-C Spirit Combo + Aviva Combo vuodesta 2012. A-C Insight 3/2020.
Humalog vuodesta 1996, vastaava Liprolog 9/2019. PumpCart/Novorapid 3/2020.
Libre/MiaoMiao/xDrip+ 8/2018. Dexcom G6 sensori/G6 appi/xDrip+ 3/2020.
Nightscout ja Android APS 12/2018.

pæve

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1194
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #11 : Elokuu 24, 2016, 21:53:41 ip »

Kiitos peeve tiedoista, mutta minua ne eivät koske. Voihan noista olla jollekin vinkiksi. Vaikea on kyllä uskoa, että päihdeyksiköt näistä asioista paljonkaan tietäisivät kun ei niistä tiedä muutkaan.
Takavuosien ajoittaiset!! juomingit kyllä menivät reippaasti yli kohtuuden rajan. Jos sellaisesta tulisi yleisesti haimatulehduksia ja diabetesta niin tänne pitäisi kuskata insuliinia tankkiautoilla.
Ehkä ei olisi pitänyt puhua koko alkoholista mitään, koska siitä tuntuu seuraavan usein väärinkäsityksiä.
Vastedes en puhukaan, sillä kupitteluni on nykyään liki nollatasoa.
Kommenttini ei sisältänyt arvostelua, olin ammatiltani päihdetyöntekijä, joten tiedän yleiseksi, ja siksi toisekseen, minua ei muiden juominen ole koskaan kiinnostanut kun ammatillisesti. Pohjatietona tuo on hyödyllinen, mutta maamme on raitistineita väärällään, ja vielä enemmän on raitistumattomia. Älä tuosta piittaa ❤  ainakaan minun takiani. Jokaisen aikuisikä on täynnä muutosia.
Kirjattu
Karjalasta kajahtaa :)

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #12 : Elokuu 25, 2016, 00:07:27 ap »

Anteeksi peeve. Kiivastuin aivan turhasta. Se oli omaa ajattelemattomuuttani.
Kirjattu

vodek

  • Vieras
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #13 : Elokuu 26, 2016, 12:07:15 ip »

Peeve. Sinähän tarkoitit vain hyvää, mutta tosiaan käsitin väärin. Vielä kerran, anteeksi. Paha tapani on kirjoittaa ensin ja miettiä vasta sitten. Siksi jututkin rönsyilevät miten sattuu.
Reiska. Olit taas nähnyt vaivaa vastauksessasi. Kiitos.
E.14 diagnoosin kuvaus löytyy ja tosi lyhyt se onkin: määrittämätön.
Siihen kai lienee näillä näkymin tyytyminen.
Kirjattu

pæve

  • Vanha tekijä
  • Viestejä: 1194
Vs: määrittämätön diabetes
« Vastaus #14 : Elokuu 26, 2016, 16:44:26 ip »

Peeve. Sinähän tarkoitit vain hyvää, mutta tosiaan käsitin väärin. Vielä kerran, anteeksi. Paha tapani on kirjoittaa ensin ja miettiä vasta sitten. Siksi jututkin rönsyilevät miten sattuu.
Reiska. Olit taas nähnyt vaivaa vastauksessasi. Kiitos.
E.14 diagnoosin kuvaus löytyy ja tosi lyhyt se onkin: määrittämätön.
Siihen kai lienee näillä näkymin tyytyminen.
Nou hätä. Itse kullakin palaa joskus kii 😊
Kirjattu
Karjalasta kajahtaa :)
 

Linkkejä