Kohtauspaikka



Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  
6989 jäsentä  •  418480 viestiä  •  20020 aihetta

Kirjoittaja Aihe: Elämänilon löytäminen?  (Luettu 3825 kertaa)

Taavitar

  • Vieras
  • Viestejä: 12
Elämänilon löytäminen?
« : Kesäkuu 13, 2009, 22:11:09 ip »

Lapsen diagnoosista tulee huomenna kuluneeksi kolme viikkoa. Elämä on jotenkin niin sekaisin omassa päässä. Milloin sitä alkaa nähdä jotain mukavaakin elämässä? Ettei tarvitsisi hymyillä vain läpi kyynelten...
Kirjattu
******************************************
poika 05/03
Dm1 todettu 05/09
Accu-chek pumppu 05/10 Novorapidilla

Tanjaleena

  • Vieras
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #1 : Kesäkuu 13, 2009, 22:37:25 ip »

diagnoosista toipuminen vie aikaa aika kauan.. mä oon sairastanu nyt päälle 5 vuotta niin mullakaan ei oo vielä elämäniloa löytyny.
Kirjattu

Marre78

  • Jäsen
  • Viestejä: 118
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #2 : Kesäkuu 13, 2009, 23:37:35 ip »

Kyllä aurinko teillekin vielä paistaa! Vaikka kaikki tuntuu sinusta/perheestä vielä hirvittävän vaikealta ja ikävältä niin pikkuhiljaa elämä vaan alkaa normalisoitumaan ja arki luistamaan. Minusta ensimmäinen askel parempaan on asian täydellinen hyväksyminen.

Oman poikani diagnoosista tulee pian 2v ja minäkin kyselin siinä alkushokissa täältä että koska se kaikki viha, ahdisus, pelko ja järkytys oikein loppuu... Ja niinhän se menee ettei sitä kukaan varmasti voi sanoa, on niin yksilöllistä! Meillä kuitenkin tosi nopeasti päästiin normaaliarkeen kiinni, 1-2kk diagnoosista elettiin melkein kuin ennen. Alkuun tuntuu että diabetes hallitsee koko elämää mutta hiljalleen se toivottavasti kääntyy toisinpäin, te hallitsette enemmän D:tä kuin se teitä!

Hienoa että löysit tiesi tänne keskustelemaan! Kaikkea hyvää teille tämän inhan D:n alkumetreillä ja aurinkoista kesää kaikesta huolimatta!
Kirjattu
D-poitsu -01, sairastunut -07
Animas-pumppailija!

mommi

  • Aktiivinen
  • Viestejä: 492
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #3 : Kesäkuu 14, 2009, 07:58:39 ap »

Lainaus:

Lapsen diagnoosista tulee huomenna kuluneeksi kolme viikkoa. Elämä on jotenkin niin sekaisin omassa päässä. Milloin sitä alkaa nähdä jotain mukavaakin elämässä? Ettei tarvitsisi hymyillä vain läpi kyynelten...




Minulla meni vuosi kyynelehtiessä. Toinen vuosi suuttumuksen vallassa. Perheleirit ja keskustelut, sekä täydellisen sokeritasapainon tavoittelun mahdottomuuden hyväksyminen lopulta auttoi. Anna itsellesi ja lähimmäisillesi aikaa. Lapsesi ei kadonnut minnekään. Sama ihana lapsi se on edelleenkin. Ihmettelee vaan, että mitäs tämä häslinki nyt sitten on (jos on pieni). Halauksia ja tsemmpiä!!!
Kirjattu
It's allright to cry...Raindrops from your eyes may make you feel better.

hyrskynmyrsky

  • Jäsen
  • Viestejä: 121
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #4 : Kesäkuu 14, 2009, 15:12:01 ip »

Meillä lapsen diagnoosista on nyt noin 2,5 vuotta, lapsi oli silloin 4-vuotias. Me oltiin lapsen syntymästä asti Dipp-tutkimuksessa mukana ja vasta-aineet nousivat positiivisiksi jo tytön ollessa 2-vuotias. Aloimme silloin jo "odottaa" taudin puhkeamista.

Alkuun meilläkin oli kuitenkin vaikeaa sopeutua, mutta nyt se kuuluu meidän perheen arkeen. Olemme alusta asti päättäneet suhtautua lapseen normaalina lapsena ja emme ole antaneet diabeteksen muuttaa elämäämme paljoakaan. Kaikki menot mennään niinkuin ennenkin, vaatii vain enemmän säätämistä, mutta kaikki on kuitenkin onnistunut. Etelänmatkan olemme tehneet kerran vuodessa, kuten ennekin. Hoito-tasapainossa olemme olleet tarkkoja, hobis 6,2.

Nyt en enää ajattele juuri milloinkaan entistä. Meillä asiat sujuvat hyvin ja emme ole antaneet diabeteksen hallita perhettämme. Me olemme normaali perhe, jossa asioita järjestellään hieman enemmän.

Toivon teille voimia ja aivan varmasti kaikki tuntuu kohta sujuvan jo paljon paremmin. Mitä luonnollisemmin vanhemmat suhtautuvat asiaan, sitä paremmin lapsikin siihen sopeutuu.  
Kirjattu

Seibe

  • Jäsen
  • Viestejä: 128
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #5 : Kesäkuu 14, 2009, 23:59:50 ip »

Meillä pojan diagnoosista tulee pian puoli vuotta ja koko ajan helpottaa. Aluksi kaiken pelon ja ahdistuksen lisäksi tiuhat yömittaukset aiheuttivat ihan fyysistä uupumistakin. En ole vieläkään hyväksynyt pojan sairautta - mahdanko koskaa hyväksyäkään, mutta pyrin kuitenkin hoitamaan pojan parhaan kykyni mukaan ja pyrin antamaan hänelle samat mahdollisuudet kuin sisarelleen. Tunnustan, kyllä mua pojan sairaus suoraan sanottuna vituttaa, toisina päivänä tosi vähän ja toisina hyvinkin paljon. Mutta uskon peittäväni tunteeni niin, ettei poika sitä huomaa. Alkuvaiheen synkistä ja ahdistavista ajatuksista olen onneksi päässyt eroon. Itselläni helpotti, kun sain arjen rutiinit pyörimään. Perheemme kohdalle osui keväällä paljon muutakin sairautta ja vastoinkäymistä, joten kevät oli muutenkin meille tosi vaikeaa aikaa.

Kyllä mulle vieläkin kyyneleet tulevat silmiin, kun tuttaville kerron pojan sairaudesta, mutta nykyään pystyn kokoamaan itseni nopeasti.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi ja kyllä niitä mukavia asioista rupeaa pikkuhiljaa taas löytymään:)
Kirjattu
Poika -06, jolla 1DM -08, A-C Combo cum Novorapid 9/12 lähtien.

idänunikko

  • Jäsen
  • Viestejä: 152
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #6 : Kesäkuu 15, 2009, 17:10:42 ip »

Meillä tulee loppukesällä 2vuotta siitä kun tyttö sairastui.Oli se vaan karmeeta aluks, lääkäri sanoi että se on puolen vuoden kriisi koko perheelle, luulin ensin ettei meille mitään tule, mutta tasan puoli vuotta meni ennenkuin oltiin tasapainossa. Kaikki ois ollut helpompaa jos olisimme tunteneet jonku täältä päin jolla ois myös sama sairaus, siis vertaistuki puuttui.Sitten meidän diabeteshoitaja on huono, hänen olisi pitänyt huomata myös lapsen henkinen puoli yms.... rankkaa oli, mutta meillä on täysin elämä voittanut ja kaikki on muuttunut iloksi .Tsemppiä teille toivotan...
Kirjattu

meekuu

  • Intoilija
  • Viestejä: 348
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #7 : Kesäkuu 15, 2009, 21:46:34 ip »

meillä 13kk poika sairastu vuos sitte maaliskuussa..eli reilu vuos tätä suoraan sanottuna paskaa ollaan eletty! Pumppu on tuonut valtavan vapauden tässä sairaudessa, oikeestaan kaiken mitä tässä nyt edes voi tulla. Kaksipistoshoidon jälkeen tuntuu kun ois osittain edes terve lapsi tullut takaisin vaikka ei terveillä roikukkaa takapuolessa tommonen kone mutta jos konetta ei katso niin kovin vapauttavaa on! suosittelen, etenki jos on pieni lapsi johon ei monipistoshoidon pistosmäärään riitä "tilat" piikittämiselle.
Vieläkin itkettää ja suoraan sanottuna vituttaa kaikki, jotku itkee lapsen korvatulehduskierteitä ja huomaan että ajattelen "oispa meilläkin tollaset ongelmat"  
Kirjattu
poika 02/07
sairastu 03/08
Animas pumppu 05/09 lähtien

viikari

  • Jäsen
  • Viestejä: 191
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #8 : Kesäkuu 16, 2009, 13:15:48 ip »

Tsemppiä alkutaival on rankkaa täytyy yrittää keksiä positiivisia asioita hetkiä. Itku voi olla herkässä ja haastattelijoita/arvostelijoita/päivittelijöitä paljon. Toisaalta kertominen asiasta helpottaa vaikka saakin itkeskelyä niellä. Varmasti tuo 1/2v "shokkiaika" on aika paikkaansapitävä. Kannattaa vain pyrkiä arjessa eteenpäin toimia ja liikkua kuten ennenkin nähdä muita jne.Sitä vain menee ja tietää että kyllä tän asian kanssa oppii elämään onneksi hoitokeinot on keksitty jne.Helppoa tosin ei ole varmasti milloinkaan vaikka elämänilonsakin saa takaisin. Kyllä moni varmasti vuodattaa kyyneleitä, milloin siitä kun erilaisuus korostuu tai joku mäntti ajattelemattomuuttaan väläyttää jotain tai näkee oman pikkuisensa pahoittavan mielensä. Pienistä asioista kitisijät nostaa karvat pystyyn.
Ihanaa on kuitenkin nähdä lapsensa aurinkoiset kasvot ja sen elämänilon, joka lapsesta kumpuaa. Nauttikaa hetkistä ja ajatuksesta, että kyllä d- kanssa pärjää ja lohdutuksena vaikeuksissa meitä on monia samojen asioiden kanssa paineskelevia. Nyt olen tätä palstaa lukiessa napannut itselleni lohdutuksen siitä, jottei harva aikuinenkaan 1-d aina osaa d:tään tulkita ennakoida ja vaihteluita vs: heilläkin on. Helpotusta teille toivoen ja kaikkein eniten niitä voimia ja tukea. Ihanaa kesää
Meillä d:tä takana 1 1/2v ja pian d:lapsen sisarus täyttää 1-v.
Kirjattu
D.synt.2004
3-pistos P+A,L(N)

Smade

  • Jäsen
  • Viestejä: 120
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #9 : Kesäkuu 17, 2009, 11:49:25 ap »

meillä taudin puhkeamisesta on nyt vuosi ja 2kk. Ja poitsu siis 2v ja rapiat. Mikä vuosi se onkaan ollut! Mä en olis ikinä uskonut että selviän hengissä, jos oisin etukäteen tiennyt millasta suoraanasanottuna helvettiä elämä voi olla.
Meillä on sokeritasapaino ollu ihan mitä sattuu jos sitä nyt todellakaan voi edes tasapainoksi kutsua... Siitäkin huolimatta että mä oon yrittäny "hitleröidä" tota tautia! Kaikkia asioita ei oo vaan luotu ymmärrettäväksi (sokereiden heittely!)
Voin kertoa että mennyt vuosi on tehnyt musta helvetisti vahvemman. Mutta myös katkeramman Välillä kun mulla oikein keittää tää tauti, tulen tänne purkautumaan. Ainakin tietää että on JOKU joka varmasti tietää miltä musta tuntuu.
Poitsusta ei pätkääkään huomaa että sillä joku tauti olis. Niinkuin Meekuu sen hyvin sanoikin että ainoa asia on että sillä roikkuu kone takapuolessa!  

Aika helpottaa, tässä tapauksessa ei valitettavasti paranna, mutta helpottaa. Mä olin ihan varma että kuolen itse tähän henkiseen tuskaan, alussa en halunnut edes kauppaan lähteä pojan kanssa, kun mietin että miten helvetissä tätä tautia kuuluu kaupassa kohdella! Mutta nyt suht rutiinilla kaikki menee, uskalsimpa jopa lähteä ruotsinlaivalle sen kanssa!

Tsemppiä!! Tule täältä hakemaan apua, kun oikei pahalta tuntuu!
Kirjattu
3-vuotiaan D-pojan YH-Äiti

juntti

  • Vieras
  • Viestejä: 5
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #10 : Kesäkuu 17, 2009, 12:36:14 ip »

Meillä 2 ykköstä mies ja poika. Meidän perheessä puhutaan kyllä kaikki halki ja on tultu siihen tulokseen, ettei sitä tautia tartte täydellisesti hyväksyä. Sen kans vaan opitaan elämään.
Kyllä on helpompi vaan opetella elämään sairauden kanssa ja antaa tulla höyryjen pihalle sillon kun oikeen ottaa tauti turmelukseen.
Kyllä meillä yritetään elää mahdollisimman normaalia elämää ja pitää päivä rutiinit hanskassa.  Vaan heti kun tulee jotain poikkeavaa ruoka aikoihin tai työasioihin, joutuu ensimmäisenä miettimään sokereita ja toimimaan sen mukaan. Kyllä tauti on meillä aina etusialla ja sitten tulee mietittyä muuta. Siihen vaan on tottunut 30v aikana.
Kyllä tulee mieleen teidän kokemuksia ja tuntemuksia lukiessa meidän perheen ahdistukset ja syylisyys tautien puhjettua. Kaikki on nyt onneksi takanapäin.
Jotenkin on vaan helpomii päästellä höyryt ulos, kun ajatella, että minun pitäisi vaan yrittä hyväksyä tämä sairaus.
Mukavaa juhannusta teille kaikille ja voimia taudinkans.
Kirjattu

pusu

  • Jäsen
  • Viestejä: 163
Re: Elämänilon löytäminen?
« Vastaus #11 : Kesäkuu 17, 2009, 15:50:37 ip »

Meillä on nyt vuosi takana... Ja onhan ollut vuosi! 2,5kk sen jälkeen, kun pojalla (tuolloin 2 v 4kk) todettiin dee, syntyi vauva... Niin paljon on muutoksia ja haasteita ollut, että kauheasti ei ole diabeteksen toteamiseen liittyviin tunteisiin ehtinyt paneutua vaan on täytynyt pitää "katse pallossa", että saa arjen jotenkin pyörimään.

Mun jaksamistani ja taudin hyväksymistä on helpottanut se, että olen törmännyt aikuisiin 1-tyypin diabeetikoihin ihan yllättävissä paikoissa. Se on auttanut ymmärtämään, että elämä tosiaan jatkuu, ja on diabeetikoiden elämässä muutakin kuin diabetes.
Kirjattu
Poika -06, D1 06/08
 

Linkkejä