Kohtauspaikka

Kohtauspaikka => Vapaa sana => Aiheen aloitti: RAR - Lokakuu 02, 2009, 09:01:52 ap

Otsikko: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 02, 2009, 09:01:52 ap
Olen kimalaisen kanssa samaa mieltä että tuo fillarin aloittama ketju alkaa olla aika raskas, joten tehdään nyt kuten HbA1c-ketjussa ja aloitetaan uudella otsikolla.

Eli mitä teille kuuluu?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: zebra1 - Lokakuu 02, 2009, 10:03:25 ap
Vähän vaihtelevaa kuuluu. Kielteisistä ei voi nyt kirjoittaa, koska ne koskee enemmän muita kuin mua. Mutta tosi iloinen olen työkuvioista, kerrankin.

Muutan parhaillaan uuteen työhuoneeseen, jossa on ikkuna ulos ja ihmisiä käytävällä. (Pienet on ilot, eikö vaan. ) Ja erityisen iloinen olen
siitä, että mua pyydettiin suomalaiseksi pääpuhujaksi yhden brittiläisen Ison Nimen rinnalle. Myönnän, kyllä hivelee itsetuntoa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 02, 2009, 10:30:35 ap
Huomasin, että viime perjantai-iltana ostamani 100 kpl teepussilaatikko on loppu  eli mulla menee siis 6 päivässä 100 teepussia ja laitan toki vain yhden pussin/kuppi. Eli 16 pussia/päivä. Onkohan tämä teenjuonti ehkä mennyt överiksi ? No oli se ainakin hyvä, että lopetin sen kahvinjuonnin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 02, 2009, 11:09:20 ap
Lainaus:

Olen kimalaisen kanssa samaa mieltä että tuo fillarin aloittama ketju alkaa olla aika raskas, joten tehdään nyt kuten HbA1c-ketjussa ja aloitetaan uudella otsikolla.

Eli mitä teille kuuluu?




Siitähän silloin aikoinaan tehtiin puolileikillään sellainen periaatepäätös, että ei katkaista eikä lopeteta ketjua, vaan yritetään päästä ennätysten kirjaan maiilman pisimmällä kohtauspaikalla tehdyllä viestiketjulla.

Mutta tottahan tuo on. Alkaa olla melkoinen mammuttidinosaurus koko ketju.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 02, 2009, 13:48:02 ip
iha hyvää kuuluu, pääsin sairaalasta kotilomalle ja palaan sunnuntaina takas.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 02, 2009, 14:07:33 ip
Voi kun kiva kuulla, Tanjaleena !
 Itse tein periaatepäätöksen olla lähtemättä mihinkään viikonloppuna (muuta kuin ehkä Silakkamarkkinoille sunnuntaina ) ja vaan nukkua ja ladata pattereita. Tulin just 45 minsan hieronnasta ja olo oli niin raukee, että oli pakko käydä pummimassa kaffet meidän henkilöstöravintolasta kun ei ois jaksanu muuten loppupäivää töissä
ps. saatoin avittaa yhtä söpöä poikaa saamaan työpaikan sieltä henkilöstöraflasta. Mä nimittäin rynnin sinne heti kun poika oli työhaastattelustaan lähteny ja kehuin, miten fiksusti nuorukainen oli ovesta sisään tullessaan esitellyt itsensä, kertonut asiansa ja kysynyt tietä. Minuun tekee aina iskemättömän vaikutuksen hyvinkäyttäytyvät nuoret miehet . Saattaapi tätä nähdä jatkossakin, jolloin silmätkin saa syödä kupuansa täytellessä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 02, 2009, 14:09:32 ip
pitäs kuulemma pitää sokerit samanlailla kuosissa ku tuolla osastolla mut saa nähä et onnistuuko se sit kuitenkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Lokakuu 02, 2009, 15:28:09 ip
Kiva kuulla susta, Tanjaleena! Millaista siellä osastolla on ollut? Toivottavasti olet viihtynyt siellä ja muutenkin menee ihan mukavasti. Masennuksesta parantuminen vie tietysti aikaa, mutta ainakin olet nyt toivottavasti päässyt hyvään alkuun. Vietä oikein mukava viikonloppuloma kotona!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 02, 2009, 16:04:08 ip
Lainaus:

Kiva kuulla susta, Tanjaleena! Millaista siellä osastolla on ollut? Toivottavasti olet viihtynyt siellä ja muutenkin menee ihan mukavasti. Masennuksesta parantuminen vie tietysti aikaa, mutta ainakin olet nyt toivottavasti päässyt hyvään alkuun. Vietä oikein mukava viikonloppuloma kotona!




ihan mukavaahan siellä on ja rentoo. Saa käyä ulkona ja olla kavereiden kaa sovittuna aikana. Kyllä mä siellä viihyn ku oon saanu olla kahen hengen huoneessa nyt yksin päälle viikon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päiviö - Lokakuu 02, 2009, 17:37:01 ip
Jos nyt saa avautua niin ettei se liity mitenkjään muiden teksteihin niin tässäpä tulee:

On nyt viimeisen kk ajan ottanut pannuun että valuu jo turhautuminen korvista lattialle.
En ollenkaan ymmärrä miten on mahdollista tämä sokerien heittely, aamulla matalaa, päivällä korkeaa ja illalla jompaakumpaa. Mittaan yli 6 kertaa per päivä mutta ei auta.
Virtsatieinfektioon söin tossa kuurin mutta ei sekään hirmuisesti auttanut.
Retinopatiakaan ei tästä tykkää, verta on tullut aika reippahanlaisesti lasiaiselle.
Anteeksi jos tän oli tarkoitus olla hyvien uutisten palsta mutta oli pakko saada vuodattaa jonnekkin tunnontuskat.
Toivottavasti teille muille kuuluu parempaa oman d:nne kanssa pimenevään syksyyn  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 02, 2009, 17:40:03 ip
Eli tähän ketjuun jatketaan? Niinköstä?

Täällä käyty polilla ja kaikki ok, tai siis inskoja taas tipautettu reilusti. Mutta Hobis oli hyvä. Silmäpuolen jutuista ei tietoa, koska kuvia ei ollut lausuttu (yli kk sitten kävin kuvauksessa)! Argh  

Mutta uunista tuli juuri otettua ihanan muhkea suklaakakku! Ja eilen siivottu, joten tervetuloa viikonloppu! Tosin mies töissä ja itse olen lasten kanssa kotosalla. Kivaa silti.

Ja ihanaa nää kuulaat ilmat Pientä pakkasta aamuisin. Tää tykkää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 02, 2009, 17:42:22 ip
Auts!  

Tottakai saat vuodattaa tunnontuskat! Tsemppiä sinulle ja voimia taisteluun sokereiden kanssa. Toivottavasti syykin heitteleviin sokereihisi löytyy. Rutistus!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 02, 2009, 18:41:29 ip
pitäsköhän sitä lämmittää sauna vai ei?
tuolla osastolla ne on laittanu mun sokerit ainakin ojoon  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 02, 2009, 20:51:46 ip
Lainaus:


tuolla osastolla ne on laittanu mun sokerit ainakin ojoon  




Vähennettiinkö annoksia vielä lisää?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 02, 2009, 20:57:56 ip
Lainaus:

Lainaus:


tuolla osastolla ne on laittanu mun sokerit ainakin ojoon  




Vähennettiinkö annoksia vielä lisää?




no joo, suoraan sanottuna menee niin vähän ruuallakin ettei mitään rajaa, vähimmäismäärä on 6 yks mitä meni yks päivä ruualla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 02, 2009, 21:31:46 ip
Täytyy nyt kyllä kertoa, että kun olen kolmensorttista Fazerin suklaata ostanut ja maistellut, niin mustikka vei voiton. Vaihtoehtoina oli puolukka, mustikka ja vadelma, joista vadelma oli ihan hirveetä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 02, 2009, 21:33:55 ip
Mustikka on parasta varsinkin kahvin kanssa, puolukka on ihan hyvää,mutta vadelma ei oikein innostanut.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 03, 2009, 00:12:40 ap
Jee jee. Kauheat univelat ja huomenna on sitten talonyhtiön talkoot (asun ekassa kerroksessa meteliä kuuluu taatusti) ja illalla yläkerran naapurin tuparit (lisää meteliä!) Pääseekö kellekkään nukkumaan päiväunia? En kuorsaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: ajattelija - Lokakuu 03, 2009, 03:04:56 ap
TERVETULOA    Toki en saanut profiilistasi näin äkkiä tietääkseni, missä päin suomea asut. Me ollaan saunassa 14.45-15.30, sitä ennen otetaan myös itse ruokanokoset (lue= päikkärit) myös ennen sitä tai sen jälkeen on majoitusmahdollisuus, tai vaikkapa meidän saunavuoron aikana    Täällä ei ole tiedossa tupareita, joskin vastapäiten asuva naapuri on himotupakoitisija, ja käryt tulee aina rappukäytävän kautta meille asti, mikä ärsyttää sekä on lisäksi laitonta! Naapurin tupakointi EI SAA aiheuttaa terveydellisiä ongelmia, eikä savu saa levitä ilmastoinnin, tms, kautta. rappukäytävässä tupakointi on kielletty, kuten myös rappukäytävään tuulettaminen. Kuitenkin osa korvausilmasta kulkee "postiluukun" kautta, joten käryt kulkee samaa reittiä. Hankala asia astmaatikolle!

Otahan yhteyttä, niin osaan olla ovella vastassa   Sen verran vielä, että asustellaan Kanta-Hämeessä, Hämeenlinnan liepeillä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 03, 2009, 09:28:30 ap
Naapuri käväs kännissä tuolla etuovella ja pahoitteli, että on kuullut, että hän muka häiritsee minua. Sanoin siihen vain, että minä en tykkää, että mun makkariin kyylätään pihalta ikkunan takaa. Se ei kuulema ollut hän, vaan... No, jäi kesken kun tiuskasin, että "ai, et vai???" (Toukukuussa hän paljasti itsensä ikkunani alta. Nähtävästi hänen vieraatkin harrastaa samaa perverssiä käytöstä). Paiskasin oven takani kiinni, kun otti niin päästä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 03, 2009, 09:48:50 ap
Huomenta tännekin tänään meinasin lähtee kaupungille ja kattoa mitä otan huomenna sairaalaan mukaan ku meen sinne takas.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Lokakuu 03, 2009, 11:36:13 ap
Onpa kaunis ilma ulkona   Tosin ulkokukat paleltuivat viime yönä   mutta semmoistahan se on. Talveksi kukat pois pihalta. Olen ollut paljon työmatkoilla ja tehnyt pitkää päivää, jälleen kerran. Ja käynyt fysioterapeutilla hoidattamssa selkääni. En ole tiennyt, että mahaa pitää vetää sisään niin paljon. Kuulemma käytämme yleensä vain selkälihaksia, maha pullottaa vapaana ja sitten selkä rasittuu ja kipeytyy. Mahalihaksia pitää käyttää kans, kuulemma. Opettelen siis vetämään mahaa sisään kävellessä, istuessa - mutta eihän se ole niin helppoa. Maha siis sisään ja lavat taakse ja selkä suoraksi  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 03, 2009, 11:39:39 ap
Oho, niin minäkin olen luullut, että vatsan pitäisi antaa olla rentona ja harrastaa palleahengitystä. Mutta pakko tässä on vetää vatsaa sisään, että mahtuu farkut jalkaan  

Ps en päässyt lentokentälle turvatarkastajaksi, nyt olen hakenut metrokuskiksi  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 03, 2009, 13:01:40 ip
Kiitos tarjouksesta   Valitettavasti täältä Helsingin suunnasta on hieman pitkä matka sinne. Kokeillaan aluksi korvatulppien voimin löysin apteekista sellaiset jännät "sienen" malliset joiden pitäisi olla normitulppia tehokkaammat. No kohta se nähdään ,tai kuullaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 03, 2009, 14:55:50 ip
Tuolla pihalla on aika raitis ja hyvä ilma (: varauduin ulos lähtiessä kyllä lapasilla ja kaulaliinalla : D
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 03, 2009, 16:49:21 ip
Lainaus:

Jee jee. Kauheat univelat ja huomenna on sitten talonyhtiön talkoot (asun ekassa kerroksessa meteliä kuuluu taatusti) ja illalla yläkerran naapurin tuparit (lisää meteliä!) Pääseekö kellekkään nukkumaan päiväunia? En kuorsaa  



Voi että, olisit päässyt mun luo hyvin tänään nukkumaan päiväsydämeksi ja rauhakin ois ollut melko täydellinen.

Olin nimittäin itse Tikkurilan markkinoilla reilut kuusi tuntia Markkinareissu oli erittäin onnistunut, MiniMin kanssa ensin käveltiin koko matka Tikkurilaan, sitten käveltiin pitkä "markkinäkatu" päästä päähän ja kotimatkallakin käveltiin osa, tosin ei ihan kokonaan, koskapa toinen meistä sai aikaan niin paljon löytöjä markkinoilta, että kantamukset vähän painoivat

Ja tietenkin markkinafiiliksen kruunasi muurinpohjalettu(+hillo+kermavaahto)kahvit ulkosalla upeassa säässä

Markkina-alueen jätimme vielä käymällä Tikkurissa vadelmatorttukahveilla ennen kotimatkaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 03, 2009, 17:00:53 ip
huomenna sitten sairaalaan takas ja jatkamaan hoitoa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 03, 2009, 17:42:09 ip
Mulla oli aamulla pitkät kalsarit, toppatakki, lapaset, pipo ynnä normivaatteet kun lähdin töihin klo 6.30. Ihanan raikas ilma!  

Pidähän Tanjaleena lippua korkeella!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 03, 2009, 17:51:59 ip
Toukkis, toki piän (: jos vaikka tulis jotain..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 03, 2009, 22:57:56 ip
No niin, myötätuulta sinne ja otat relasti! Sekä kaiken avun mitä sulle tarjotaan ja vähän tarjonnan ulkopuoleltakin   Nyt et likka ala jänistää tai pidätellä!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 04, 2009, 08:19:40 ap
Eilen käväsin kaupassa ja siellähän törmäsin erääseen naiseen. Hän kysäis, että alkaisinko minä alueen diabetesyhdistyksen puheenjohtajaksi, nähtävästi kaipaavat siihen nuorennusta, kun keski-ikä todellakin on tuolla 60:n paremmalla puolen. Jaa-a, aloin sitten puhua kaikkea äidin sairastumisesta ja että kiirusta pitää Olishan siinä sarkaa, yrittää saada nuoria toimintaan mukaan, tuskin olen ainoa nuorempi diabeetikko tällä alueella
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 04, 2009, 09:44:25 ap
Tuolla pihalla on tänään vähemmän ihana ilma ku satelee ja tuulee ja on +4
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 04, 2009, 14:35:59 ip
Voihan kääk. Tulin perjantaina kotiin Berliinistä jossa olin elänyt viikon täysin metsässä ruokavalion suhteen eli mussutettu suklaata, sipsejä hotellin isot aamiaiset jne. Hiilareita varmaan triplat normiaikaan. No tänään kävin jumpassa ja paino on laskenut kilon!

Mistä johtuu? Siitä että olen kotona auttamaton näpsijä (siis ei ruoka-aikoja vaan syön miten sattuuu) Reissussa oli kuitenkin suht ruoka-ajat mutta olen järkyttynyt että olen mussuttanut noin paljon "ohi vaan" eli paino laskee vaikka viime viikon ruuat oli mitä oli.

Nyt loppui mussutus ja alkoi säännölliset ruoka-ajat.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 04, 2009, 14:53:46 ip
Mä taas olen sallinut itselleni herkuttelun, koska olen jo pari viikkoa ollut flunssassa. Kuumetta välillä , kurkkukivulla alkoi tämä ja nyt on nuha. On tullut maisteltua kaikkia Fasun Gourmet suklaita ja erästä "terveyskeksiä". Kaikenlaisia kurkkupastilleja kaupasta kaksin käsin kantanut mukanani. Liikunta on jäänyt ja tänään jätin askelmittarin kotiin suosiolla. Palaan ruotuun tervehdyttyäni.

Sikainfluenssarokotuksen saa Helsinkiläiset ilmeisesti lokakuun kahdella viimeisellä viikolla. Jäämme odottamaan lisätiedotteita asiasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 04, 2009, 14:54:05 ip
Minulla paino saattaa heilahtaa vuorokauden aikana 1-3 kiloa. Tosin nestetasapaino heittelee, kun on tuo nefropatia. Mutta mielestäni kilo sinne tai tänne ei tunnu missään!  

Mutta silloin aikoinaan nuorena naisena kun söin miten sattui enkä juuri välittänyt diabeteksestä, olin langanlaiha.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 04, 2009, 15:07:38 ip
 
Lainaus:

 Sikainfluenssarokotuksen saa Helsinkiläiset ilmeisesti lokakuun kahdella viimeisellä viikolla. Jäämme odottamaan lisätiedotteita asiasta.
 



Ultsi, sulla on jotain vihiä tuosta possuinfluenssarokotteesta, mutta entäpä se normaali kausi-influenssarokote? Tuliskohan yhdellä käynnillä vai saako ravata kahdesti?

Miten muuten olette viettäneet tälläistä melko tuulista ja sateista (siis rankkaa kuuroa kuuron perään ) sunnuntaipäivää? Mä olen hyvällä omallatunnolla vain loikoillut sisätiloissa tekemättä oikein mitään. Ja hyvä omatunto taasen johtuu eilisestä lähes kuuden tunnin ulkona olosta eikä ihan pelkkää seisomista ollut vaan kilometrejäkin taisi kertyä toistakymmentä yhteensä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 04, 2009, 15:29:16 ip
Misty, musta tuntuu, että mulla tippuu matkoilla paino aina vähän, vaikka söis mitä ja kuinka. Ehkä sitä kuitenkin tulee kuin huomaamatta käveltyä aika reilusti ja ruokailut tuppaa aina myöhästymään.

Tänään olen leiponut ja kohta lähden ulos reippailemaan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Lokakuu 04, 2009, 15:30:04 ip
Kävin juoksulenkillä ja kastuin   Mutta ei se mitään, lämpimään ja kuivaan oli ihana tulla juoksun jälkeen. Ja koko ajan yritin vetää mahaa sisään, on siinä muuten aikamoinen homma.

Sikainfluenssarokotukset alkavat, kun rokote tulee maahan, ja näinhän on luvattu tapahtuvan lokakuun lopulla. Kukaan ei tiedä tarkkaa päivää, riippuu täysin rokotteen saamisesta. Valmius rokottamiseen kyllä jo on (siis pelit, vehkeet ja henkilökunta valmiina).
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 04, 2009, 15:53:17 ip
Töitä olen tehnyt aamusta alkaen!  

Klo 6.10 lähdin kävelemään sysipimeään, sateiseen ja tuuliseen aamuun työpaikkaa kohti ja hyvin karisi unet silmistä!  

Päivä oli kiireinen, joten nyt lekottelen loppuillan kotona jalat koholla tyynyjen päällä. Antaa sataa vaan!  

PS. Toissa yönä paleltui amppelitomaatit ulkona. Onneksi suurin osa oli jo syöty...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 04, 2009, 15:58:10 ip
Lainaus:

 Ja koko ajan yritin vetää mahaa sisään, on siinä muuten aikamoinen homma.




Mulla tulee usein vatsalihakset kipeiksi lenkillä, varsinkin jos juoksen tavallista nopeammin, vaikken mitenkään yrittäisi vetää vatsaa sisään. Olen kuullut sanottavan, että juoksu on tehokkain vatsalihasliike, pitänee sitten paikkansa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 04, 2009, 16:15:06 ip
 
Lainaus:

 Sikainfluenssarokotukset alkavat, kun rokote tulee maahan, ja näinhän on luvattu tapahtuvan lokakuun lopulla. Kukaan ei tiedä tarkkaa päivää, riippuu täysin rokotteen saamisesta. Valmius rokottamiseen kyllä jo on (siis pelit, vehkeet ja henkilökunta valmiina).
 



Näinhän se on.

Onkos sulla tietoa tuosta kausi-influenssarokotteesta, että koska sitä saataisiin maahan? Hesa taisi viime vuonna rokotella montaa muuta paikkakuntaa myöhemmin.

Mun kiinnostus johtuu tietty siitä, että olen marraskuun 13 päivä (muistaakseni ) lähdössä lomalle vähän kauemmas ja ois kiva, jos ois voinut saada molemmat piikit sopivan verran ennen lähtöä.

Toisaalta ne tulevat sitten kun tulevat... ja ainahan ne voi jälkijunassakin hakea, jos viralliset ajat ei onnistu. Viime vuonnakin sain vasta pitkälti joulukuun puolella virallisen rokotusajan jälkeen

Mulle on hyvinkin tuttu tuo "napa kiinni selkärankaan" -harjoitus, on muutaman kerran siitä tullut mainintaa fysioterapeuttien puolelta, vaikkei varsinaisia selkäkipiuja olekkaan ollut. Monet selkäongelmathan ovat osittain heikkojen vatsalihasten syytä. Kun muistaiskin aina esim. työpöydän ääressä istuessaan sen vatsan, ettei retkottaisi (kuten mä) vaan tosiaan muistaisi sen vatsan vedon kohti selkärankaa. Yksinkertaisella jutulla saa kyllä ryhtinsäkin näyttämään ihan toiselta, kuin sen normaalin omppumahan kanssa, siis nyt puhun itsestäni
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 04, 2009, 16:23:27 ip
Terveydenhoitaja sanoi minulle samaa pari viikkoa sitten sikainfluenssarokotteesta.

Normi influenssarokote annetaan yleensä marraskuussa, mutta hänen sanojensa mukaan myöhemmin eli ilmeisesti joulukuuhun menee.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 04, 2009, 18:00:53 ip
Reipas kävelylenkki tuulisessa syysilmassa, ihanasti piristi vaikka vaikka vähän kastuttiinkin. Tai ehkä juuri siksi piristi. Ulkoilun ajan uunissa hautui kauraryyni-omenapaistos Että se on hyvää ja epäterveellistä  
Nyt hellalla hautuu omenasosekattila.

Kohta on ensimmäinen viikko työttömyyttä takana. Lähinnä on rento olo, kuin olisi lomalla. Ei mitenkään ahdista. Mutta aina kun kuuntelee uutisia, niin hetkellisesti ahdistaa. Että mites jos ei oikeasti saakaan töitä pitkään aikaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 04, 2009, 18:26:44 ip
Ilmeisesti teit omenasoseen kotimaisista omenista. Poistitko siemenet vai miten teit soseen? Mulla olisi nyt hieman kotimaisia omenia odotellen kunhan tässä sais soseinspiraation.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 04, 2009, 18:54:47 ip
Saanhan kertoa oman omppusoseohjeeni?  

Toissapäivänä kuorin reilun kilon kotimaisia omenoita ja palastelin ne kattilaan ilman siemenkotia. Lisäsin desin vettä, keittelin sekoitellen kunnes alkoi tulla höyryä. Lisäsin puoli pakettia hillosokeria ja taas keiteltiin hiljakseen ja välillä sekoitellen puolisen tuntia.

Kökkäreet survoin vielä perunanuijalla ja jäähdyttelin hillon, laitoin pakastusrasioihin ja pakkaseen odottamaan herkkuhetkeä. Tuli 6 pikkurasiallista ihanaa, tummaa hilloa! Joukossa oli muutama luumukin...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 04, 2009, 18:57:08 ip
Minkä kokoinen kattila sulla on? Jos meinaan kans tehdä omppuhilloa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 04, 2009, 19:04:01 ip
Minäkin tein ompuista ja tummista luumuista sosetta, hillosokerin kera. Mulla tais olla lähes 2kg tekoaineita ja kattilana oli sellainen 4 litran emaloitu kattila (isoin mitä multa löytyy ).

Minä muuten laskin kökkäreet kohtuu tasaiseksi sauvasekoittimella lopuksi Pikkasen sai jäädäkin niitä kökköjä, ne kun minusta ovat sellaisia mun tekeleeseen kuuluviakin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 04, 2009, 19:18:14 ip
Viime vuonna mun omenasoseessa oli kanssa kökköjä. Sauvasekoitinta käytin ihan vaan nimeksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 04, 2009, 19:18:27 ip
Täälläkin on tehty kaura-omenapaistosta ja kyytipoikana vaahdotettavaa vaniljakastiketta. Mutta ei kotimaisista omenoista, on ne niin pirun kalliita, vaan puolalaisista  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 04, 2009, 19:23:31 ip
Mä sain omat omenani suoraan ystävättären puusta. Tosin ne on jo jonkin aikaa kypsyneet sisällä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 04, 2009, 20:10:16 ip
Joo, kotimaisista ompuista tein, sain ne vanhemmiltani. Poistin siemenkodat mutta en kuorinut. Viiden litran kattila tuli lohkoja täyteen. Loraus vettä sekaan ja sitten keittelin jonkun aikaa. Sitten kun lohkot olivat pehmenneet, niin soseutin ne moulimella. Kuoret jäi ritilään siinä samalla. Sokeria oman maun mukaan. Jos omput viitsii kuoria, niin parempaa sosetta saa. Tässä versiossa ehkä hieman pistävä jälkimaku. Mutta kun on laiska niin ei jaksa kuoria  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: rasvis - Lokakuu 05, 2009, 10:07:33 ap
vettä sais sadella ENEMMÄNKIN...että vanhempien mökin kaivoon tulis vettä vielä tänä syksynä ja pystys mökkeilemään talvellakin...tämmönen törkeen "itsekäs" näkökulma.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 05, 2009, 14:09:11 ip
Lainaus:

Minkä kokoinen kattila sulla on? Jos meinaan kans tehdä omppuhilloa




Viiden litran.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 05, 2009, 16:33:20 ip
KOHTAA NE TAAS ALKAA KESKIVIIKKONA JAHUU  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 05, 2009, 17:48:02 ip
Jep, jep.

Mausteita, lohta, ripsiväriä . . . ja ehkä jotain heräteostona kunhan kauppaan kerkiää! Kantsii mennä klo 20.00 - 21.00.  paitsi lauantaina.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 05, 2009, 17:49:49 ip
Tuli tehtyä omenasosetta. Hieman aikaisemmin keittelin puolukkakiisseliä. Ihanaa herkuttelua tiedossa!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 05, 2009, 20:59:52 ip
Lainaus:

Jep, jep.

Mausteita, lohta, ripsiväriä . . . ja ehkä jotain heräteostona kunhan kauppaan kerkiää! Kantsii mennä klo 20.00 - 21.00.  paitsi lauantaina.




Hih meikä on siellä ovenkahvassa jo 7.55  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 05, 2009, 21:03:25 ip
Keskiviikkona keskustassa? Huh!

Onks sulla jotain speciaalia mitä aiot ostaa? Tai jotain vakkaria sieltä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 05, 2009, 21:06:21 ip
Ei mä oon eastsidella   Ei keskustaan viitsi ängätä sivussa on vähemmän väkeä   On parikin juttua mitä menen katsomaan (vaatteita) mutta ennen ostopäätöstä pitää tsekata livenä kuvastosta kun ei kuitenkaan osaa sanoa  

Mutta toisaalta voisi tehdä kaksi reissua ja käydä illalla sitten tyhjäämässä tuon Herkun  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 05, 2009, 21:19:02 ip
Lainaus:

Kantsii mennä klo 20.00 - 21.00.




Ehdottomasti paras aika mennä kauppaan, jos nyt on pakko kauppaan mennä. Tulin just liitelistä ja hyvin rauhassa sai tehdä ostoksia eikä yhtään kassajonoa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 05, 2009, 21:24:14 ip
Lainaus:

Ei mä oon eastsidella   Ei keskustaan viitsi ängätä sivussa on vähemmän väkeä   On parikin juttua mitä menen katsomaan (vaatteita) mutta ennen ostopäätöstä pitää tsekata livenä kuvastosta kun ei kuitenkaan osaa sanoa  

Mutta toisaalta voisi tehdä kaksi reissua ja käydä illalla sitten tyhjäämässä tuon Herkun  



No Herkkuun mäkin voisin mennä, mutta muuten kierrän kaukaa "sekopäivinä"
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 05, 2009, 21:33:26 ip
Herkun lohi Hulluilta on hyvää! Haettu monena päivänä ja toivottavasti myös tällä kertaa!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 05, 2009, 21:54:21 ip
Mä olen huomenna koko päivän ensiapukertauskurssilla, mukavaa

Saapi nähdä saanko taas esittää "diabeteskohtausta", tässä tapauksessa hypoglykemian kourissa olevaa diabeetikkoa. Viimeksi kertoi kouluttaja, että harvoin näkee niin toden tuntuista näyttelemistä - siis sokerit oli todellakin ihan ok
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 05, 2009, 22:14:40 ip
  Miten sä sitä diabeteskohtausta näyttelet? Mulla ei ole itselläni sellaista vielä koskaan ollut enkä ole sellaista edes nähnyt kenelläkään toisella että on vähän aukko sivistyksessä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Lupita - Lokakuu 05, 2009, 22:50:24 ip
http://www.youtube.com/watch?v=cFCnKlXpb2g&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=prxscwQOpe0&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=xkSWhkSK9TY&feature=related

Surffatessa noita opin, että "ataco de hipo" ei ole hypo vaan hikkakohtaus .
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 05, 2009, 23:26:33 ip
Oho ilmankos oli se toinen ketju niin lyhyt sitten viime käynnin, kun olin koneelta pois 4 pvää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 05, 2009, 23:31:00 ip
No onhan niissä oirelistoissa paljon sellaisia juttuja, joita pystyy näyttelemään, toki ei kaikkia mahdollisia, mutta aina muutamaa, esim:
- Vaikeus ajatella ja laskea  
- Hämmennys  
- Huono koordinaatio  
- Keskittymisvaikeus  
- Väsymys, uupumus  
- Huimaus  
- Pyörrytys  
- Ärtyneisyys  
- Epätavallinen tai riitainen käytös  
- Raukeus  
- Epäselvä puhe  

Jos noistakin vaikka muutaman valitsisi eli olisi vielä jonkinlainen kommunikointikin mahdollinen, niin siitä se varmaan tulisi Ja paljonhan tilanteessa vaikuttaa se miten se auttajaporukka (siis muut kurssilaiset) käyttäytyy, mitä tekee, mitä osaa kysellä ym.ym.

Mutta kerron huomisen jälkeen lohkesiko mitään roolia vai olinko vain auttajan asemessa kaikissa tapauksissa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 05, 2009, 23:43:22 ip
Hih mä oon joskus aamulla (en ole ollenkaan aamuihminen) töissä nii-in pehvalle potkittu nalle että työkaverit aina epäilee matalia  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 06, 2009, 09:29:50 ap
Ja mulle laitetaan kohta sensori.  

Varmaan pyörryn kun joudun laittamaan sen kiinni. Olen niin tottunut tähän pumppujutun "ampumislaitteeseen".  

Jännittää ihan kauheasti!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: E O J - Lokakuu 06, 2009, 09:58:50 ap
Lainaus:

Ja mulle laitetaan kohta sensori.  




Lue: "Minä saan kohta sensorin..."  

Näiden sensorointien katsotaan ainakin toistaiseksi olevan niin kalliita juttuja, että kutsuisin sitä diabeetikkoa onnekkaaksi, joka saa itsensä sensoroitua... Sensoroinnin kustannukset eivät rajoitu ainoastaan näihin (jo sinänsä kalliisiin) vehkeisiin, vaan tarvitaan myös tulosten mielekkääseen tulkintaan perehtynyt lääkäri, ja näitähän ei ihan joka oksalle riitä

Minä itse olen kylläkin siinä mielessä onnekas, että jostakin käsittämättömästä syystä vs-tasapainoni on aiemmista siedettäviksi kutsuttavista arvoista hissun kissun muuttunut melkeinpä mallikelpoisiksi - esimerkiksi aamuverensokerit ovat viimeisen vuoden ajan keikkuneet jokseenkin tarkalleen tuossa seitsemän nurkilla - ilman sen kummempia ponnisteluja
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 06, 2009, 10:32:08 ap
Hmmmm... muudamana vuonna olen nuoruudessani niillä käynyt, siellä on ihan mukavasti silmänruokaa ollut tarjolla, vaikka niistä varsinaisista myyntituotteista en olekaan koskaan ollut kovin innoissani.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 06, 2009, 10:42:21 ap
No onhan siinä sensorissakin "ampumislaite" jota mä ainakin käytän joka kerta kun sensoria joudun pistämään itseeni (vaikka kovin huonosti tomii mulla ampuminen, mun oon niin paksunahkainen, että melkeen aina kuitenkin joutuu käsivoimin väkisin neulaa ihon läpi tunkemaan )
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 06, 2009, 10:53:12 ap
Mä oon ollu nyt lauantaista lähtien vanhempien luona kylässä lännessä. Sunnuntaina käytiin sienessä isän ja siskonpojan kanssa ja saatiin niin suuri kanttarelli- ja suppissaalis että on sientä syöty muutaman päivän kaikissa mahdollisissa muodoissa ja kotiinkin on vietävää melko säkillinen . Ilma on ollut mahtava melkeen koko ajan. Kyllä syssy on ihanaa aikaa !! Kohta hyppään junaan ja huristan kohti kotia, sitten myöhemmin iltapääivällä suuntaan vielä kohti keskustaa kun on ruotsinkielinen D-tapaaminen Strindbergissä
Sensori "kuoli" sunnuntai-iltana, joten täytyy ehtiä sellanenkin uus laittaa jossain vaiheessa..... Huomenna taas Kirralle kontrolliin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 06, 2009, 11:04:20 ap
Oooohhhoijjaa!!! Taas ois iltavuoro edessä. Onneks töihin lähtöön on vielä parisen tuntia aikaa niin kerkiää tuo karjalanpaisti muhia uunissa sopivaksi ennen lähtöä Lipsahti vähän pippuria mutta toivottavasti kotiväelle kelpaa... Koira on taas syönyt jotain sopimatonta hajusta päätellen. Eilen oli ihan ripulilla, tänään jo hiukan parempi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 06, 2009, 11:46:04 ap
Nyt mä SAIN sensorin!  

Ja ihan vapaaehtoisesti lähdin hommaan mukaan (ja tyytyväisenä).  

Kanyyli tosiaan ammuttiin eikä tehnyt kipeetä ollenkaan, turhaan taas luulin kauheita tapahtuvan...  

Nyt sitten jännätään miten alkaa pelittää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 06, 2009, 18:58:45 ip
Hemmetti, miksei sokerit aina mee niin kuin yleensä. Mä olin lähdössä kuntosalille, kansalaisopiston kuntosalikurssille siis ja sokerit oli 3,6, kun yleensä siihen aikaan ne on aivan mitä muuta tahansa En mä sinne voi täydellä mahalla mennä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Lokakuu 06, 2009, 19:02:12 ip
Kuuluu hyvää ja huonoa. Osastolle piti pariksi päiväksi tulla makaamaan ei-diabeettisen vaivan takia. Iloa arkeen toi tänään 2 hemaisevaa nuorta naiskandiaå jotka kysyivät voisivatko he tehdä minulle täydellisen terveystarkastuksen, kun KYS on siis opetussairaala. Sanoin että tehkää ihan mitä vaan haluatte, kaikki käy ! Meni siinä sellainen puolitoista tuntia...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 06, 2009, 19:06:40 ip
Juupajuu. Kuulostaa niin tutulta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 06, 2009, 20:02:20 ip
Eipä tarvinutkaan tänään näytellä hypo-diabeetikkoa Iahn riitti tajottomana makailun näytteleminen kylkiasentoon kääntämisen ajan

Ja diabetesta matalan verensokerin muodossa kun käytiin läpi, niin mä sain ohjeen olla alussa hiljaa. No hyvin onnistui siihen asti, kunnes joku sanoi "se insuliinikynähän on yleensä mukana, joten sillä sitten vähän lisää" . Siinä vaiheessa mä jo suunnilleen huusin ei, ei ja vielä kerran EI kurssin vetäjän säestäessä minua hivenen hillitymmin

Tais tulla pidetyksi melkoinen palopuhe
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: zebra1 - Lokakuu 06, 2009, 21:47:11 ip
Lainaus:

Ja diabetesta matalan verensokerin muodossa kun käytiin läpi, niin mä sain ohjeen olla alussa hiljaa. No hyvin onnistui siihen asti, kunnes joku sanoi "se insuliinikynähän on yleensä mukana, joten sillä sitten vähän lisää" .  




Voi apua... Tositilannetta ei ole tullut vielä eteen eli en ole koskaan ollut autettavana. Mutta toivottavasti ei ole noin oma-aloitteista väkeä auttamassa, vaan tilaavat suosiolla ambulanssin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 06, 2009, 22:14:00 ip
Olen kuullut tositarinan, jossa myös sitä extrainskaa sitten pistettiin  . Siksi en uskalla luottaa hypoasioissa muihin lainkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 06, 2009, 22:21:08 ip
Se on yllättävän yleinen luulo tuo, että insuliinia otetaan matalaan verensokeriin... Minullekin taannoin opiskelukaverit saattoivat valitella, että meinasivat lainata minulta inskaa, kun oli niin nälkä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 06, 2009, 22:26:32 ip
Onneksi sitä on saanut shokkinsa tuttujen parissa, eli on aina ollut joku sukulainen lähellä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 06, 2009, 22:34:56 ip
No minä olen saanut eikä ole ollut yhtään yliaktiivista auttajaa mukana. Siis ainoastaan on selvitelty pystynkö juomaan/syömään ja yleensäkin jotain järkevää sanomaan. Jos vastaus on olut negatiivinen, niin aina on heti soitettu joko 112 tai sitten esim. työterveysaseman väki paikalle.

En muuten usko, että tän päivän kurssilaisistakaan kukaan tosikápikan tullen lähtisi mitään tuuollaista tekemään. Tuossa tilanteessa yleisessä höpötyksessä on vain niin helppo heitellä vaikka mitä

Aika paljon siellä tuli vastaan hyvinkin arveluttavia ensiapukeinoja, kun vaihtoehtoja käytiin läpi. Oli nimittäin erittäin puheliasta porukkaa eli "sana luisti"... Ja toki ne pahimmat ylilyönnit aina torpattiin heti vetäjän puolelta sekä osittain kurssilaistenkin puolelta. Vetäjä vielä perustelikin kaikki "torppaukset" ihan selkeästi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 06, 2009, 23:00:29 ip
Lainaus:


Aika paljon siellä tuli vastaan hyvinkin arveluttavia ensiapukeinoja, kun vaihtoehtoja käytiin läpi. Oli nimittäin erittäin puheliasta porukkaa eli "sana luisti"... Ja toki ne pahimmat ylilyönnit aina torpattiin heti vetäjän puolelta sekä osittain kurssilaistenkin puolelta. Vetäjä vielä perustelikin kaikki "torppaukset" ihan selkeästi




Kerro toki näistä ensiapukeinoista, millaisia? Ei tietenkään saa vakavalla asialla pelleillä, mutta olis hauska tietää. Kuinka pahasti ammuttiin yli?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 07, 2009, 17:03:49 ip
Kyllä mä tiedän nuorekas kovasti olevani, mutta nyt menee liian pitkälle   KORVATULEHDUS tuntuu tekevän tuloaan ja ankarasti, ja sehän on sentään lastentauti!!!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 07, 2009, 17:19:16 ip
Niin - nuorekashan minäkin. Sikotaudinkin sairastin kolmekymppisenä. Mutta sitäkään en oikein ymmärrä, että minua pidetään muuten lapsellisena. Vaimokin sanoo, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä kakaramaisemmaksi muutun.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 07, 2009, 17:21:08 ip
Lainaus:

Kyllä mä tiedän nuorekas kovasti olevani, mutta nyt menee liian pitkälle   KORVATULEHDUS tuntuu tekevän tuloaan ja ankarasti, ja sehän on sentään lastentauti!!!  




Äläs nyt, mun isä vetelee vieläkin korvatulehduksia ja on sentäs jo ens vuonna eläkkeelle jäämässä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 07, 2009, 18:45:19 ip
Pöh   Hain kesällä lentokentälle turvatarkastajaksi ja nyt sama firma hakee heitä taas. Silti hakemukseeni ei ole edes vastattu. Kun näitä työhakemuksia lähettelee, niin 90%:iin ei tule minkäänlaista vastausta edes. No saa nähdä, tuleeko tuohon metrokuskihakemukseen vastausta. Se on tietenkin niin, että työttömiä on niin paljon ja hakemuksia tulee niin paljon, ettei ehditä vastata hakijoille, mutta nyppiipähän vaan.

Mutta uunissa on kauraomenapaistosta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 07, 2009, 19:00:55 ip
D1-nainen, oletko selvittänyt, saako metrokuski olla diabeetikko?

Ratikkaa meikäläiset nimittäin eivät saa ajaa bussista puhumattaaan, eikä meitä huolita junaan edes konnareiksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 07, 2009, 19:52:54 ip
Minä laitoin tänään hakemuksen 2-vuotiseeen suunnittelijan asistentti-koulutukseen. Ennenhän nuo olivat piirtäjiä, kuten omakin, alkuperäinen ammattikoulutukseni on. Mutta nyt on siis tuolla nimellä ja toimenkuvakin aika paljon laajempi. Ainoa huono puoli on se, että koulutuspaikka on osin Järvenpäässä...

Hieman kyllä hirvittää mennä takaisin koulun penkille. Mutta jotenkin innostuin kun olin eilen siellä aikuiskoulutustapahtumassa Vanhalla Ylioppilastalolla. Aika mielenkiintoinen tapahtuma ja paljon eri alojen edustajia. Ne taidetyöt olivat kyllä upeita! Samoin artesaanien ja verhoilijoiden työt. Pisti vain silmään että suurin osa yleisöstä oli meitä keski-ikäisiä naisia. Miehiä ei nimeksikään. Mitähän se tarkoittaa...?  

Yhden panelikeskustelun nimi oli; Potkut 50-vuotiaana, mitä nyt eteen. Pirkko Lahti ja muut osallistujat kyllä puhuivat yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Että pitää katsoa eteenpäin ja hakea ja "myydä" itseään firmoille. Joopa joo, menkää kertomaan se myös työnantajille. Jos samalla "viivalla" on dynaaminen ja kouluja käynyt kolmekymppinen mies ja sitten tällainen keski-ikäinen diabeetikkotäti niin kummankohan mahtavat ottaa töihin? Saatte kaksi arvausta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 07, 2009, 20:54:16 ip
Lainaus:

D1-nainen, oletko selvittänyt, saako metrokuski olla diabeetikko?




En ole enkä aio edes selvittää, paitsi tietenkin jos tulee kutsu haastatteluun. Ainoa pääsyvaatimus oli AB-ajokortti.

Muoks, joo mäkin olen hakenut vaikka kuinka monelle kurssille. Tuloksetta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Lokakuu 07, 2009, 21:30:46 ip
Olen ollut muutaman päivän nettiyhteyspimiössä. Yhteydet vaan lakkasivat toimimasta ja sitten yht´äkkiä palasivat.

Olen syönyt nyt Lyricaa pari viikkoa selästä johtuviin hermokipuihin.
Tuntuu, että kivut eivät ole juuri vähentyneet, mutta inskantarve on. Alkoi tulla hypoja päivittäin useitakin kertoja. Vähensin ja vähensin basaalia ja nyt menee käyrät kauniisti vitosen pintaan.
Mikä ihme ominaisuus tuossa Lyricassa on, kun tuommoista tekee?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: H1 - Lokakuu 07, 2009, 21:33:03 ip
Lainaus:

 Ainoa huono puoli on se, että koulutuspaikka on osin Järvenpäässä...




Jaahas, ja mitä vikaa on Järvenpäässä? Kysynpähän vaan...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 07, 2009, 21:58:58 ip
Lyricalla on vaikutusta sokeriaineenvaihduntaan. Yleensä tämä näkyy lihomisena. Näin mua valistettiin apteekissa, kun hain lääkkeitä, näistä yhtenä siis Lyrica jota en voinutkaan huippauksen takia syödä. Lyrica oli kipulääkesatsin ainoa, jonka vs-vaikutuksesta varoiteltiin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Lokakuu 07, 2009, 22:16:57 ip
Paino ei noussut, mutta huippausta kesti viikon. Siedin sen, kun olin ajatellut, että syön Lyricaa ainakin sen kaksi viikkoa, mitä sairauslomaa annettiin.
Se harmittaa eniten, että hermokipu on jäljellä. Lääkäri soittaa perjantaina, pitää miettiä, kannattaako jatkaa pillerinsyöntiä.
Olen leikkausjonossa, mutta OYS on lopettanut kiireettömät leikkaukset vuoden loppuun asti.
Sain esimakua lumentulosta ja hermokivusta, kun kolasin lumia, että sain auton ulos tallista.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 07, 2009, 22:21:46 ip
Jos kipu ei ole yhtään helpottanut, niin onhan niitä muitakin lääkkeitä, joita voi kokeilla. Lyricaa vaan määrätään hyvin usein, jostain syystä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Lokakuu 07, 2009, 22:26:09 ip
Valinnan vaikeus on vain siinä, että sokeritasapaino on nyt melkein ideaali.
Voitko kuvitella kauniimpaa käyrää kuin 5.2 - 5.5 -5.1 -5.9 ?
Vaitoehtona sitten kasista neljääntoista.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 07, 2009, 22:28:39 ip
Kaunista käyrää näyttää, kieltämättä!

Kannattaisikohan lääkäreiden alkaa määrätä Lyricaa sokeritaudin tukilääkkeeksi, vähän niin kuin metformiinia tai vastaavaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Lokakuu 07, 2009, 22:33:13 ip
Lyricaa sokeritautiin ja Triptyliä unilääkkeeksi!
Ennen viimesyksyistä selkäleikkausta söin Triptyliä ja nukuin jopa 16 tuntia vuorokaudessa.
Sen verran itsesuojeluvaisto pelasi, että heräilin mittaamaan sokerit ja vähän syömään tarvittaessa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 07, 2009, 22:42:39 ip
Terveisiä Iranista ja Armeniasta.   Mielenkiintoisia maita molemmat!  

Iran oli aivan jotakin muuta kuin länsimaisista tiedotusvälineissä kerrotaan. Huivit oli naisilla päässä, mutta muuten kansa eli ihan normaalia elämää, poliiseja ja sotilaita näkyi lähinnä rajoilla. Historialliset kohteet olivat upeita ja ihmiset sivistyneitä, avoimia ja ystävällisiä, useimmat suorastaan tyrkyttivät itseään kuviini. Yhtä paljon meistä otettiin kuvia, kun me otimme, sillä turisteja ei paljon näkynyt, vaikka katsottavaa olisi paljonkin ja palvelu periaatteessa hyvää. Joistakin länsimaalaisista tavaroista on kauppasaarron takia pulaa. Alkoholia ei ollut tarjolla, mutta mm. sitruunan- tai persikanmakuista nollaprosenttista  "olutta" oli seurueen herrojen iloksi.   Olimme maan parhaissa hotelleissa, jotka olivatkin aika hyviä.

Armenian puolella olisi ollut kyllä viiniä ja vodkaa riittämiin, mutta palvelu muuten vielä vähän neukkutyylistä. Hotellitarjonta oli vaihtelevaa, rajaseudun järkyttävän rappeutuneen neukkukylän parhaalle hotellintapaiselle olisin antanut yhden tähden ilman sakaroita, kun taas Jerevanin keskusaukion jenkki-Marriotissa kaikki 5 tähteä olivat paikallaan.

Armenia on luonnoltaan ja historialtaan hieno maa, vuoristomaisemat huikeita ja luostarit upeita, mutta Neuvostoliitosta irtautumisen jälkeen kehitys romahti, eikä edes samaan elintasoon ole vieläkään päästy. Ei ole juurikaan teollisuutta, öljyä, luonnonvaroja, infastruktuuri alkutekijöissään jne. Armeniassa asuu tällä hetkellä 3,2 milj. armenialaista ja maan rajojen ulkopuolella noin 8 miljoonaa!   Nämä ulkoarmenialaiset rahoittavat teitä, lentokenttiä, kouluja. Kun maa pääsee joskus jaloilleen, luontomatkailu voisi olla yksi mahdollisuus.

Diabeetikolle kiertomatka oli hieman haastellinen erilaisen bakteerikannan, huonon wc-hygienian, kuumuuden, tiukan aikataulun (min. 3 tuntia unta yössä), monien lentomatkojen ja poikkeuksellisen ruokavalion takia. Selvisin vähäisillä vatsavaivoilla, kun käytin runsaasti käsidesiä ja söin alkupäivät vain kuumia ruokia.

Summasummarum: suorittelen lämpimästi kumpaakin maata niin diabeetikoille kuin  terveillekin.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Yogi - Lokakuu 07, 2009, 23:29:30 ip
Kiitokset hyvästä matkaraportista!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 08, 2009, 08:38:08 ap
Kiitos raportista

On sulla varmaan ollut mielenkiintoinen reissu. Miten nuo turvajutut monien lentojen aikana, saitko moneen kertaan selitellä mikä "härpäke" sulla on mukana ja menikö selitykset hyvin läpi?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 08, 2009, 08:54:43 ap
Lainaus:

Lainaus:

 Ainoa huono puoli on se, että koulutuspaikka on osin Järvenpäässä...




Jaahas, ja mitä vikaa on Järvenpäässä? Kysynpähän vaan...  




Ei mitään muuta kuin että kotini on liian kaukana sieltä päin katsoen.  
Mutta kiskot vievät!  


Tervetuloa äskoo kotiin ja kiitos matkakertomuksesta!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 08, 2009, 09:42:31 ap
Yhden Jukka Kuoppamäen kapopaleen sanoitustakin muutettiin: "Junan jyskyttää vanhaa ystävää".

On nykyään "vanhaa ystävää en mä nää"

Nim. kielihjero...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 08, 2009, 09:42:59 ap
Tervetuloa ihanaan syksyiseen kotimaahan!  

Pelittikö pumppu reissuissa hyvin ja tuliko ylläreitä ruokien kanssa (hypot, hyperit) ?

Eikös vaan olekin taas mukavaa olla kotona?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 08, 2009, 10:25:01 ap
Lehtimyyjä piristi juuri aamuani... Siellä oli niin älytön häly taustalla, että puolestakaan sen jutuista en selvää saanut. Parin viime viikon aikana on soitettu ties kuinka monta kertaa. Pitäis vissiin hankkia se suoramarkkinointikielto.

Mutta nyt lähden ulkoilemaan Aivan ihastuttava ilma! Varsinkin kun eiliseen vertaa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 08, 2009, 11:33:58 ap
Lainaus:

Äläs nyt, mun isä vetelee vieläkin korvatulehduksia ja on sentäs jo ens vuonna eläkkeelle jäämässä




Kato mitäs me ikiteinit... tai -kakarat. Ja Hesen tavoin senkus kakaroidutaan vaan - kohta saadaan vaippaihottuma, minä ja sun isäsi  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 08, 2009, 12:01:05 ip
Mulla on naamassa joku ihan ku maitorupi   oon yrittänyt vaikka mitä rasvoja siihen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 08, 2009, 15:05:27 ip
Tänään olin 8.02 tikkana paikalla ja sain vikan kappaleen haluamastani tuotteesta. Huomen aamulla oon kyllä 7.58 koska se mitä menen huomenna hakemaan on tosi tosi edullinen ja kysytty. voi olla ettei riitä Hmm... stressiä pukkaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 08, 2009, 16:47:22 ip
Tuo lentokentän turvatarkastusjuttu on silleen, että siellä ihmiset joutuu hakemaan omia paikkojaan yhä uudelleen, joten siitä voi johtua, ettei ne edes vastaa sulle. Siellä kun kilpailutetaan ja muutetaan systeemeitä jatkuvasti, niin paikat menee aina uudelleen hakuun. Jep, viisasta....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 08, 2009, 17:04:40 ip
Joo, just noin se on. Samat tyypit hakee omaa paikaansa uudestaan eri firmasta, mutta pienemmällä palkalla, kun nimike virallisesti muuttuu  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 08, 2009, 17:06:42 ip
Lainaus:

Kiitos raportista

On sulla varmaan ollut mielenkiintoinen reissu. Miten nuo turvajutut monien lentojen aikana, saitko moneen kertaan selitellä mikä "härpäke" sulla on mukana ja menikö selitykset hyvin läpi?



Ei ollut suurempia ongelmia pumpun kanssa, jostakin syystä se ei piipannut kertaakaan tällä matkalla turvaporteissa. Aiemmin on aina vinkunut!? Iranissa oli tietysti turvatarkastukseen eri jonot naisille ja miehille, naiset olivat verhojen takana piilossa.   Kerran käsitarkastuksessa pumppu löytyi vaatteen alta vyötärön paikkeilta ja jouduin näyttämään ja selittämään, mutta naisvirkeilija katseli vaan silmät pyöreinä ja päästi eteenpäin. Jossakin toisessa turvatarkastuksessa pumppu, järjestelmäkamera ja kännykkä menivät läpi, mutta sensijaan Accu-Chekin Compact Plus- mittari kiinnosti kovasti: "Do you have two mobile phones?" Selitin, että olen diabeetikko ja mittaan sillä verensokeriani. Silmien pyörittelyä ja kiivasta supinaa tarkastajanaisjoukossa ja sitten pyydettiin avaamaan mittari. Minä avasin sylinteriluukun, näytin irrallista sylinteriä ja pääsin menemään. Jäivät ilmiselvästi ymmälleen.  

Nesteet eivät Iranin sisäisillä lennoilla kiinnostaneet lainkaan, sai viedä vaikka litran vesipullon mukanaan!

Kuumuus, kova kiire ja vähä nukkuminen (= stressihormonit) nostivat verensokeria niin, ettei hypoista ollut vaaraa. Hypereihin jouduin laittamaan lähes tuplat insuliinia. Iranissa ruoka oli pääasiassa riisiä, riisiä, riisiä ja lammas- tai kanakebabia. Jonkinverran kalaa ja kasvis-lihamuhennoksia. Syksyisen sadonkorjuun takia tarjolla oli paljon munakoisoa, granaattiomenaa ja luumua, jotka maustoivat hyvinhaudutetut lihamuhennokset maukkaiksi. Alkupaloina syötiin kiviuunissa justpaistettua ohuenohutta vaaleata leipää, joka siveltiin jogurtilla, hummuksella tai tahinella ja taiteltiin kääröksi. Vuohenjuustot olivat voimakkaanmakuisia ja hyviä.

Armeniassa ruoka oli melko samanlaista, mutta alkupaloiksi syötiin myös erilaisia salaatteja, tahnoja, tomaatteja kurkkuja, lampaanmaitojuustoja ja runsas keko tuoreita yrttejä. Lämpimät kasvisruuat olivat niin hyviä, etten juurikaan koskenut lihaan enkä riisiin. Hedelmät olivat tuoreita ja raikkaita.  

Pumppu pelitti melko hyvin, mutta kuumuuden takia vaihdoin kanyylin joka toinen päivä ja ampullin joka 5. päivä.

Tunsin itseni oikein sankarimatkaajaksi, kun seurueeseemme kuuluneet pari lääkäriä ihmettelivät rohkeuttani lähteä sellaisiin maihin seikkailemaan. Jatkan samalla tyylillä: seuraava matka on jo suunnitelmissa - jurttamajoitus Mongoliassa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 08, 2009, 22:23:23 ip
Hieno reissu, Äskoo! Voi kun olisi mahdollisuus lähteä jonnekin

Mä käväsin hierojalla, otin riskin, kun nuhassa olin. Uskon kyllä kyseessä olevan allerginen nuha. Hieroja kyllä varoitteli, että jos on flunssaa, niin kipeenä sitten olet. Tähän asti ei ole ainakaan nuha pahentunut tai siis sitä ei enää ole, otin allergialääkkeen päivällä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 08, 2009, 22:41:30 ip
Onpas täällä ollut viime aikoina hiljaista.  

Mun pitäs vielä aamusella jaksaa lähteä töihin, sitten alkaa vapaat!  

Meinattiin lauantaina lähteä karpalosuolle ja mun tekisi vielä mieli mennä kerran tänä syksynä veneellä ongelle.   Kahvit termarissa mukaan ja hyvät eväät...  

Seppo Sensori on toiminut hyvin. Sokeritkin on heitelleet kiitettävästi joten mitään vieraskoreutta ei ole havaittavissa!  

Friita, miten sun äiti jakselee? Toivottavasti hyvin.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 08, 2009, 23:02:52 ip
Hyvin äitee pärjäilee, huomenna kuulema tulee viimesen kerran ruokapalvelu. Lopetti sen itse, kun sanoi, että jaksaa hän ruokaa jo tehdä ja ruokapalvelun ruuat on välillä huonoja. Muisti tosin hällä vähän pätkii, mutta onhan siinä isä, joka sitten neuvoo/opastaa Soitin viikko sitten, että olen tulossa, tuonko kaupasta jotakin, niin vastaus oli, että jotakin puuttuu, mutta ei muista että mitä Hän ihan katsoi jääkaappiin. Isä soitti hetken päästä ja luotteli pitkän listan, mitä tuoda Muuten kyllä toipunut uskomattoman nopeasti. Fysioterapeutti oli kyllä meinannut, että äitee vois tulla kirkonkylään fysioterapiaan, johon äitee oli tajunnut sanoa, että "juu, ei oo ajo-oikeutta, mutta taksin varmaan kunta maksaa". Terapeutti tulee siis kotiin, kun äitee ei viitti 20 kilsaa kävellä Lisäksi 5 kertaa on toimintaterapiaa, eli tosi paljon terapiaan saakin, vaikka en minä tiedä, olisko niin tarvettakaan.

Sitten muoks.
Mäpä sain tänään tehtyä muutaman purkillisen omppuhilloa, ei tullut Irja-tädin hillon veroista, mutta onhan tässä aikaa opetella Irja-täti täyttää ens kuussa 90 vee.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Yogi - Lokakuu 09, 2009, 01:17:14 ap
Lainaus:

 
Meinattiin lauantaina lähteä karpalosuolle ja mun tekisi vielä mieli mennä kerran tänä syksynä veneellä ongelle.   Kahvit termarissa mukaan ja hyvät eväät...



Karpaloita näyttäisi tänä vuonna tulevan tosi hyvin. Kalat vaan olivat viime viikonloppuna häviksissä. Ei nykäystäkään. Tuuli oli kova ja ankkuri luisti pohjassa. Kai se parvi jossain oli, mutta ei sattunut minun onkeni ulottuville. Onneksi on pakastimessa vielä vanhoja.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: E O J - Lokakuu 09, 2009, 11:38:01 ap
Lainaus:

Seppo Sensori on toiminut hyvin. Sokeritkin on heitelleet kiitettävästi joten mitään vieraskoreutta ei ole havaittavissa!  




No mutta sittenhän on aihetta iloon - ei oo tuo sensori turhassa käytössä

Täällä päin maailmaa aurinko porottaa kirkkaalta taivaalta, eikä sateesta ole tietoakaan. Niinpä sitten näinkin unta sienevistä rinteistä (ukonsieniä silmänkantamattomiin). Mutta valitettavasti se oli nyt vain unta...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: rasvis - Lokakuu 09, 2009, 12:59:55 ip
kävin Stockan hulluilla päivillä...luulin pääseväni hetkeksi eroon diabetesaatoksista,mut EI...heti silmiin osu A.Heikkilän diabeteskirja tarjouksessa (en ostanut,olen kyllä lukenut),Lindtin tumma suklaa tarjouksessa (ostin),sitten silmä osu heti tarjouksessa olevaan ver.paine mittariin (en ostanut),sitten menin kahvioon ja alko himottamaan ja oli pakko ostaa herkkuleivos ja piikittää pikaa ihmisten nähden lähes "overdoset".
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 09, 2009, 15:22:50 ip
Sittenhän olit ihan järjissäsi hulluilla päivillä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 09, 2009, 15:39:39 ip
Toimintaterapiakin kehittää muistia! Äitisi kannattaa nyt ottaa kaikki annettava apu vastaan jotta hän toipuisi mahdollisimman hyvin.  

PS. Mä en osaa vieläkään tehdä niin hyvää kaalilaatikkoa kuin äiti vaikka resepti on sama!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 09, 2009, 20:05:05 ip
Mulla alkaa nyt perjantai-illan iltapalaherkuttelu: kauraomenapaistos ja vaniltakastike, nam-nam
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 09, 2009, 21:36:01 ip
Mulla smurffin vai minkä smörffin laki lieneekään toteutuu niin kaikissa muodoissaan tällä hetkellä ettei paremmasta väliä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 09, 2009, 22:06:41 ip
Mä teen sensoritestin pizzalla ja parilla lasillisella kuoharia. D-hoitaja neuvoi sensoroimaan kaikkea mahdollista...  

No, pizzaa syön tosi harvoin, mutta tänään vapaapäivien kunniaksi vähän herkutellaan.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 09, 2009, 22:10:13 ip
Silloin kun mulla oli sensori, niin teki mieli kokeilla alkoa, kun kuitenkin sitäkin juon joskus. Mutta koska sensorointi oli viikolla, niin eipä sitä työpäivää viitti pilata alkoilemalla Ehkä seuraavalla kerralla, jos vielä sensorin saan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 09, 2009, 22:30:35 ip
Mie kyllä täällä ihan vähän alkoilen no pari perjantai-illan punkkulasia...

Työ on alkanut vaihdilla ja hyvin. Henkilöstökämpän varasin huomiseksi, ihanan erämaajärven rannalla, saunotaan ja tulistellaan. Jospa sillä vielä tämä vkonloppu kuluisi, ennen kuin mies palaa piitkältä työmatkalta maanantaina. Lailakin alkaa jo itkeskellä, että "isi ikävä.."
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 10, 2009, 00:31:02 ap
[quote kauraomenapaistos ja vaniltakastike, nam-nam




Täällä oli samaa. Lisäksi: suklaatäytekakkua, tuulihattuja kerma-vadelmatäytteellä, cocktailpiirakoita, juustokasvispasteijoita, dippivihanneksia kermaviilidipillä, popcornia, suolapähkinöitä, superhessun pähkinöitä, englantilaista toffeeta, lehmäkarkkeja, cokista, jääteetä ja teetä. Niin, meillä oli siis 2 x 13v synttärit  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 10, 2009, 09:21:54 ap
Huomenta ja hyvää sellaista.
Olipas mukava nukkua näinkin pitkään. IHme ja kumma kun koira ei alkanut aikasemmin vinkumaan pihalle. Kuuntelin, kun tasanen kuorsaus vaan kävi ja jatkoin itsekin unia.
Nyt on molemmilla sitten virtaa 8h unta keskeytymättä - aika luksusta meilläpäin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 10, 2009, 10:16:38 ap
Kuulostaa ihanalta!  

Mulla meni yö ihan pipariksi.  

Chili-pekoni-valkosipulipizza sekoitti sekä vatsan että verensokerit.    TIESINHÄN  minä, että pizza ei mulle sovi, mutta näin raju reaktio tällä kertaa oli järkytys!  

En ole nukkunut oikeastaan ollenkaan, kun sokerit ovat menneet tasoitteluyrityksistä huolimatta hypoista hyperiin, vatsaan koskee ja päätä särkee. Sitä kuohariakin meni loppupelissä vain lasillinen...  

Mutta mitä tästä opimme: Syö ruisleipää 2 palaa niin olo on hyvä ja sokerit tasaiset koko yön!  

PS. Näkisittepä sensorin käyrän viimeiseltä 12 tunnilta...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 10, 2009, 10:48:50 ap
No oho   siis mitä oikein tapahtui? Sokrut syönnin jälkeen matalalla ja sitten meni korkealle? Pizza on kyllä ihmehommaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 10, 2009, 10:59:57 ap
Pizzassa VHH:n perustotuus koetaan ikään kuin negaationa. Silloin kun syödään paljon rasvaa on syytä välttää suuria määriä hiilareita. Se, luetaanko vaikeudet hiilarin vai rasvan syyksi on määrittely- ja koulukunta-asia, koska kyse on näiden yhteisvaikutuksesta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 10, 2009, 11:37:16 ap
Mulla meni pizza-kokeilu tuossa joku aika sitten ihan kohtuullisesti (ilman sensoria). Siis vältyin alkuajan hypoilta, vaikka vähän alaspäin tultiinkiin. Mutta, mutta, en osannut arvioida sitä loppuhäntää ihan nappiin. Eli tuolla viiden tunnin paikkeilla, kun jatketun boluksen loputkin olivat jo menneet, niin lähtivät sokerit nousemaan.

Mulla on nyt hyvä kokeilla kaikenlaista, kun oikein käskystä pitelen verensokereitani normia korkeammalla. On sitä pelivaraa ja saa monista jutuista hyvin tietoa ilman hypoja. Esim. pizza kertoi, että vieläkin vähemmän alussa nopeana ja pidempi hidastetun osuus

No eipä näitä pahemmin tarvi toteuttaa, koska tuokin pizza taisi olla muutamaan vuoteen eka eli en tosiaankaan ole mikään pizza-immeinen

Millasella bolustuksella sä muuten pizzaa yrittelit hoidella?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 10, 2009, 11:37:34 ap
Mutta onko siinä pizzassa jotain erityistä vielä rasvan lisäksi? Itse syön jatkuvasti paljon rasvaa ja kuitenkin tuo pizza tahtoo tehdä temput, vaikka jättäisi reunat syömättä. Itse kun teen pizzaa, niin koko pizzaan menee 1 dl vehnäjauhoja eli koko pizzassa on 40g hiilihydraattia ja syön siitä ehkä puolet. Ai niin, mutta eihän tuota pizzaefektiä tule itse tehdystä pizzasta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 10, 2009, 12:02:11 ip
Pizzerioissa laitetaan todella paljon sokeria siihen lätyn päälle levitettävään tomaattikastikkeeseen. Sen lisäksi epäilen, ettei pohja ole pelkkää vehnää vaan siinä on lisäksi jotain muutakin tärkkelyspitoista jauhonjatketta joka nostaa hiilarimäärää.

Sikäli kun muistan, mulla pizza vaati näkyviin hiilareihinsa nähden suunnilleen tuplat Humalogia. Sama efekti mihin olan taas törmännyt Unicafe-syöttölöissä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 10, 2009, 15:32:55 ip
Ja se pekoni vielä käiken muun päälle, huh huh.  

Hirveä tunne kun vatsa on täynnä ja nälkä on! Ja tosiaan alun hypoilun jälkeen sokerit lähti nousukiitoon.

Heräsin kyllä alkuyöstä mittaamaan ja lisäsin basaaliakin, mutta silti meni metsään.  

Nyt karpalosuoreissun jälkeen olo on onneksi ihan hyvä ja lenkin jälkeen sokrutkin nätisti 7,1.

Suokävely on tehokasta ja se syksyinen metsäntuoksu huumaa!  

Yksi hirvikärpänen löytyi.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Saaga - Lokakuu 10, 2009, 20:33:32 ip
Hyvää kuuluu. Kaunis ulkoilupäivä. Äsken otin tomaatti-pinaattipiirakan uunista ja kohta siirryn tv:n ääreen sitä nauttimaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 10, 2009, 20:34:05 ip
Tulipa taas tehtyä kotireissu Kaupan kautta menin ja tein makkarasoppaa huomiseksi. Onneksi pakasteet vielä riittävät ja isä kantaakin valmisruokaa kotiin. Pääasia, että ruuassa pysyvät. Äitillä on ilmassa pientä masentuneisuutta ja voivotteli, ettei ole entisellään ja palaako entiselleen. Hän ei sitä huomaa, miten hyvin on kuntoutunut. Tulipa sitten makeloitua lakanoita ja vähän imuroitua sekä viihdytettyä kohta 1-vuotiasta veljenpoikaa. Nätit on hymykuopat poskissa, jos hymy ilmestyy naamalle Vanhin veli valitteli alakerrassa, että kaikki asiat on rempallaan. Onhan ne, kun äiti on tehnyt sellaista näkymätöntä työtä koko ajan, nyt mä yritän paikata tilannetta jotenkuten Yöksi olisin jäänyt, mutta kun en tajunnut ottaa tarpeeksi inskaa mukaan ja kävin vielä tänään apteekista hakemassa täydennystä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 10, 2009, 20:45:06 ip
Minä olen tänään reippaillut hyötyliikunnan parissa

Vihdoinkin on huhtikuussa alkanut katto- ja varastoremontti valmistunut ja tänään sitten raahasin pihan nurkasta pressun alta terassikalusteet takaisin paikoilleen, tosin suoraan "talviasentoihin".

Ja kaikkea mielenkiintoista sitä pressun alta paljastuikin, mm. kymmenittäin jotain kovia pähkinänkuoria, joissa oli lieni reikä jollain sivulla

Sitten kukkalaatikosta pyrähti karkuun pari pientä hiirtä, olivat myllänneet kovasti multaa ja ilmeisesti rakennelleet talvipesää, kun löytyi iso kasa kuivia lehtiä.

Noista "vieraista" seurasikin sitten maton pesu, oli nimittäin terassin muovimatto, sellanen isohko, myös siellä pressun alla ja niinpä levitin maton kylppärin lattialle ja sitten pesin lämpimällä vedellä, saippualla ja oikein kunnon pitkävartisella karkealla terassiharjalla, mikä nyt sitten sellaisen oikea nimi olisikaan Oli muuten mukavaa paljain jaloin heilua sen pitkävartisen harjan kanssa, kun ei tarvinut roiskeitakaan pahemmin varoa

Nyt taidan ottaa vielä lasillisen punkkua remontin valmistumisen kunniaksi tai no eihän se ihan valmis vielä ole, kun itse pitäisi uuteen varastoon vielä hyllyt jotenkin kehitellä. Mutta siltikin, punkkulasillinen odottaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 10, 2009, 21:13:58 ip
Koitin tuossa kotona nukkua päiväunet, kun on tämä yövuoro. Sain sentään 2h nukuttua ja ois nukuttanut enemmänkin, mutta naapurissa oli jotain lapsivieraita, jotka leikkivät hevosia. No, eiköhän tämän yhden yön jaksa valvoa vaikka päällään seisten On sentään tekemistä. Tämä päiväkoti sulkee ovensa ensi viikon jälkeen ja siirtyy kaikkinensa upouuteen rakennukseen (johon siirtyy myös 4 muuta ryhmää yhdestä toisesta päiväkodista). On meillä siellä sitten vilinää ja vilskettä Täytyykin lähteä katsomaan joko edelliset lelut on kuivia, jotta voi laittaa uusia kuivumaan tilalle...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 11, 2009, 15:35:09 ip
Tulipa nukuttua yövuoron jälkeen hyvin! Kämppä ja naapurusto ihan hiljanen; ei vieraita missään, kukaan ei pimpotellut meidän ovikelloa, poika on syysloman vietossa tätinsä luona, koira on ukkelin kans mökillä. Ah! Unta 6.30-14.40, ei voi valittaa Jahka tästä tokenee niin pitäs tarttua imurin varteen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 11, 2009, 16:52:58 ip
Mulla on leipomispäivä.  

Kuopus täyttää tiistaina huikeat 16 vuotta ja tulossa on niin kinkkumuffineita kuin juustokakkuakin vadelmakastikkeen kera. Tyttären toivomuksesta tietenkin.  

Täytyy vähän ennakoida kun huomenna ei ehdi!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: VUORISTORATA - Lokakuu 11, 2009, 17:23:01 ip
Lainaus:

Jos nyt saa avautua niin ettei se liity mitenkjään muiden teksteihin niin tässäpä tulee:

On nyt viimeisen kk ajan ottanut pannuun että valuu jo turhautuminen korvista lattialle.
En ollenkaan ymmärrä miten on mahdollista tämä sokerien heittely, aamulla matalaa, päivällä korkeaa ja illalla jompaakumpaa. Mittaan yli 6 kertaa per päivä mutta ei auta.
Virtsatieinfektioon söin tossa kuurin mutta ei sekään hirmuisesti auttanut.

Hei!

Voi sun kanssasi! Kyllä tänne saa purkautua ja pitääkin purkautua. Mä itse kirjauduin tänne keväällä ja sain kauheesti apua omaan vaivaani. Mullakin heitteli sokerit ihan kauheesti vielä keväällä. Sitten rupesin vakavasti miettimään perusinsuliinin vaihtoa. Löysin vanhoja d-lehtiä ja luin tätä palstaa. Vihdoin päätin vaihtaa lantuksen levemiriin. Se olikin hyvä päätös, koska sen jälkeen mun sokerit on olleet paljon paremmat. Lantus ei yksinkertaisesti sopinut mun vaihtelevaan ja liikkuvaan elämänrytmiin. Se ei joko riittänyt tai sit sitä oli liikaa. Ja sen muuttaminen vei niin monta päivää, ettei siitä ollut mitään hyötyä.Sen annoksen voi muuttaa nimittäin heti seuraavasta pistoksesta ja se näkyy heti, mikä tekee elämän tosi paljon helpommaksi. Eli: jos sulla on esim. joku tulehdus, joka jo itsessään nostaa sokereita, niin sä voit yhdeksi tai kahdeksi päiväksi nostaa levemir-annosta ja palata taas vanhaan annosmäärään kun tulehdus on parantunut.   Mulle siitä on tosi paljon iloa ja hyötyä. Tietysti, jos sua hirvittää pistää sitä useammin kuin kerran päivässä, niin se ei sovi, mutta mun vaakakupissa ainakin painoi se, että elämä muuttuis helpommin säädeltäväksi, mitä tulee sokereihin. Ihan yks hailee, vaikka joissakin tilanteissa joutuis pistämään kolmekin kertaa päivässä, kunhan homma toimii
En tiedä, onko perusinsuliini sun ongelmas, mutta ajattelin vaan ehdottaa tota vaihtoehtoa,koska se on parantanut mun henkilökohtaista elämänlaatua ainakin 100%

Koeta jaksella ja pura vaan lisää tänne palstalle! Sen takiahan tää on, että me terveet sairaat toisiamme voimme tukea
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 11, 2009, 18:39:20 ip
Ehtoota kaikille. Eilen tulin suomeen,kyllä oli rasittava työmatka.Ei tullut paljon nukuttua,paras valvominen oli 22tuntia yhteenmenoon ,ja siintähän sokrut tykkäsivät,no hengissä ollaan,eli eipä valiteta .Heh,eivät tahtoneet uskoa,että lähden lätkimään,inittävät kovasti vastaan,alkoi pari kaveriakin suunnitella työpaikan vaihtoa ja yksi sanoi jäävänsä eläkkeelle marraskuussa,sen jälkeen,kun kerroin vaihtavani työnantajaa.Nii-i olisi viikonverran mahdollisuus olla lomilla,sit uuteen työpaikkaan,6 vko:a pois kotoa eli joulukuussa taas suomeen,ellei mitään yllättävää tapahdu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 11, 2009, 19:57:47 ip
Oho!

Sullapa on ollut putki!

Ja mielenkiintoinen työ varmasti Onnea uuteen työpaikkaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 11, 2009, 20:11:20 ip
Juu,mä yleensä tulen 6 tunnin yöunella toimeen,mut noi yli 18 tunnin työputket vaikuttavat jopa minuun .
No,uudessa työpaikassa ei tule noita pitkiä putkia,onneksi ,on siellä sen verran uudemmat laitteet.
Hmh..eivät noi lähisukulaisetkaan meinaa uskoa,että mä lähden kohta suomesta pois,no,pitäishän niiden mut tuntea,mä tuun ja meen ,vieläkö mä pystyn.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 11, 2009, 21:17:41 ip
Lähdet sitten talvea karkuun?  

Huomiseksi on luvattu lumisadetta.  

Mulla on huomenna sensorin purku ja aamuun asti aion konetta pitää. Lopun lähestyessä käyrä vaan tasoittuu tasoittumistaan. Olisiko alun jännitys tehnyt käppyrään vuoristorataa kun nyt on niin tylsän tasaista?  

Syysmarkkinoilta löytyi kotimaisia omppuja, karpaloita Kesälahdelta ja saaristolaisleipää.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 11, 2009, 22:30:59 ip
Vai talvea karkuun ,kenties. ,jee, joulu joskus suomessa.

Mä en nyt välitä mistään,satakoon lunta huomenna,aivan sama.
Luin systerin luona,että ois ollut syysmarkkinat,ei jaksannut kiinnostaa,tulin lauantaina lentäen,Espoossa vietin eka yön,pikku "neidit"(5ja7v.)veivät voimia,pakkohan niiden kanssa oli telmiä.
Enpä osaa sanoa tohon sensori hommaan mitään,ei mulle ole sitä ehdotettu,varmaan mun kohdalla ne ottais välittömästi "mäelle"vähintään
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 12, 2009, 15:35:24 ip
No niin,nyt sitä "mannaa"sataa taivaalta alas,onneksi jaksoin raahautua ajoissa kauppaan.

Huoh..pitäisi lukea 60 sivuinen opus lävitse(uuden työpaikan turvallisuus ym.kaaviot) ja lähettää valokuva henkilökorttia varten.No,eiköhän se tästä,väsyttää vaan ja laiskuus taitaa olla tänään mun intohimoni
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 12, 2009, 15:41:36 ip
Lainaus:

laiskuus taitaa olla tänään mun intohimoni




Sitä on kuules liikkeellä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 12, 2009, 20:54:48 ip
Onpa sulla Taitsa ollut pitkä työpäivä! Itse olen jo 10 tunnin duunipäivän jälkeen ihan sippi.

Mun tämän viikkonen lomautus siirrettiin Marraskuulle,hyvä juttu.Toivottavasti peruuntuisi kokonaan  

Ois nimittäin kiva tuhlata veronpalautukset johonkin mukavaan ,eikä sijottaa niitä "elämiseen".Metalliliiton kassassa on kuulemma 5kk jono,niin sieltäkään ei rahaa tipu,jos ja kun lomautukset toteutuu.

Hyviä uutisia sain d-polilta,Krea oli laskenut 180 ja hemoglobiini oli 146  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Sus - Lokakuu 12, 2009, 21:05:54 ip
Mun jalka on enää vain pikkasen poikki, ja koiralla on syntymäpäivä - eli hyvää kuuluu, kiitos!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 12, 2009, 21:13:26 ip
Hyvin menee mutta menköön  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 12, 2009, 21:41:31 ip
Mäkin sain d-polilta hyviä uutisia paitsi se kohollaan oleva kalium-arvo. Mut mehän oltiinkin siellä yhtäaikaa!  

On sulla mahtava hemoglobiini!   Mä oon saanu vaivoin hinattua omani 127:aan rautakuurilla.

Tänään purettiin sensoria ja saan sen varmaan vielä uudestaankin. Tai ehkä sillä mun kinuamisella oli vaikutusta, Ilona ei kehdannut kieltää!  

Toivotaan että se lomautus peruuntuu. Peukut pystyssä!  

Mun keskiviikon vapaapäivä siirtyi henkilöstövajeen vuoksi ensi viikolle. Tää on sitä "lyhennettyä työviikkoa" sitten!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 12, 2009, 21:42:15 ip
Onnea koiralle!  

T. Tuisku ja Tarmo  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Lokakuu 13, 2009, 09:46:06 ap
Lainaus:

Mun jalka on enää vain pikkasen poikki, ja koiralla on syntymäpäivä - eli hyvää kuuluu, kiitos!  


   Pakko kysyä että miten jalka voi olla pikkasen poikki ? Kuulostaa vähän kuin Jopen laulussa oli "ihan vähän aidsia" !
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 13, 2009, 12:25:42 ip
Ohhoh! Täällähän on melkoinen kaiku
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Lokakuu 13, 2009, 12:49:36 ip
Lainaus:

Ohhoh! Täällähän on melkoinen kaiku


   Katos perkele, niin näkyy olevan ! No, kertaus on opintojen äiti...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 13, 2009, 16:38:40 ip
Juu on mulla mahtava hemoglobiini!

110 kieppeillä se oli pitkään,mutta nyt oli pompsahtanut noin korkeelle.Kuulemma todella hyvä arvo munuaispotilaalle.

Meinasin sanoa lääkäri-sedälle,että pyttipannu on varmaankin tehnyt tehtävänsä.Söin sitä nimittäin varmaan viikon putkeen ennen verikokeita.(halpaa ja hyvää   )

Lapset on ihan intoa täynnä kun lunta on tullut maahan ihan pikkiriikkisen,Oi Onnea  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Sus - Lokakuu 13, 2009, 19:08:57 ip
Lainaus:

   Pakko kysyä että miten jalka voi olla pikkasen poikki ?




No kun tuo koipi oli ihan päreinä pari vuotta sitten ja nyt se on lopulta alkanut ihan selvästi (=niin, että rtg-kuvissa näkyy) luutua, niin nyt se on enää pikkasen poikki.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 13, 2009, 19:34:58 ip
Lainaus:



Mun tämän viikkonen lomautus siirrettiin Marraskuulle,hyvä juttu.Toivottavasti peruuntuisi kokonaan  

Ois nimittäin kiva tuhlata veronpalautukset johonkin mukavaan ,eikä sijottaa niitä "elämiseen".Metalliliiton kassassa on kuulemma 5kk jono,niin sieltäkään ei rahaa tipu,jos ja kun lomautukset toteutuu.





Toivottavasti peruuntuisi sun lomautus tai kenen tahansa.
Taitaa olla yks sun toinen työttömyyskassa "lirissä".

No joo,veronpalautusta jopa 96.76€,mihinkähän se tuhlaisi,heh.

Kiva,että d-polilta sait hyviä uutisia

Jep,lapset varmaan ovat innoissa tuosta lumesta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 13, 2009, 20:08:50 ip
Nojoo. Minä saan veronpalautusta about 20 €. Olen sen jo tuhlannut. Ostin uuden PA - vahvistimen kaiuttimineen (tarkoittaaa Pers Aukisen vahvistinta - eiku ei tarkoitakkaan). Tosin siihen meni suurin osa vaimonkin veronpalautuksesta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 13, 2009, 20:11:34 ip
Meikäläinen teki viime vuonna ison keittiörempan, joten verottaja muisti nyt oikein mukavalla joulurahalla

Ja minähän en enää muistele mitä viime vuonna jouduin koko remontista pulittamaan, elän tätä päivää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 13, 2009, 20:23:19 ip
Lainaus:

Ostin uuden PA - vahvistimen kaiuttimineen (tarkoittaaa Pers Aukisen vahvistinta - eiku ei tarkoitakkaan). Tosin siihen meni suurin osa vaimonkin veronpalautuksesta.


Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 13, 2009, 20:23:37 ip
Niin, ja jos joku ihmettelee, miten nyt jo on voinut veronpalautukset tuhlata, niin en halua jättää mitään viime tinkaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 13, 2009, 20:29:53 ip
Sullekos ne antoivat sen mun maksaman jäännösveron?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 13, 2009, 21:25:34 ip
Ääh että voi olla sippi töissäkäynnistä! Ei sitä parin vuoden tauon jälkeen muistanutkaan. Mutta en kyllä muistaakseni silloin ollut näin sippi, tosin silloin ei ollutkaan pientä lasta.. onneksi mies palasi pitkältä työmatkalta, tosin sen jalkansa venäyttäneenä.. Miten te joilla on enemmän lapsia oikein jaksatte käydä töissä?! joka päivä, vuoden ympäri, monta vuotta..huhhuh
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tea - Lokakuu 13, 2009, 21:37:40 ip
Heh, näiltä tulilta onkin hyvä vastailla: mies reissussa viikon, duunia on tullut väännettyä useamman viikon öitä myöten (kuten nytkin, viikonloppuna pidin päivän vapaata), 3-veellä on 4-v tai joku väliuhma ja 6-v on keksinyt jo, miten kerrotaan muunneltua totuutta esim. siitä, missä on oltu koulupäivän aikana ja missä ei. Meno on välilä varsin armeijamaista (terveisiä vaan t. Kersantti Karoliina), mutta ei kai näitä aikoja turhaan kutsuta ruuhkavuosiksi?

Tsemppiä kovin arkeen - ja ne lapset ovat kuitenkin ihan sieltä parhaasta päästä tässä elämässä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 13, 2009, 21:43:47 ip
Pyttipannua hemppalääkkeeksi?  

Kiitti vinkistä ja huomenna painelen kauppaan!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 13, 2009, 22:08:18 ip
Konstit ne on monet,pääasiahan on ,että ne toimivat,vai mitä?

Mut en mä tiedä,viikko pelkkää pyttistä,mul tulis ainakin ähky

No,olemme onneksi? jokainen oma yksilö,se mikä sopii mulle,ei sovi kaikille tai päinvastoin,eläköön se pieni ero. .


Pirrrkule,puhelin soi yhtämittaan,kaveri soittelee,teretulemast Belgiaan,Englantiin ja Epsanijaan,huoh..ens maanantaina sitten...johan mä oon levännyt tarpeeksi ,ainakin toisten mielestä
Ravataan sitten,noissa maissa,sano..kele.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Lokakuu 14, 2009, 11:41:48 ap
Mä yritän kerätä rohkeutta, että saisin varattua ajan YTHS:n psykologilta. Aika pitkään sitä olen tässä jo miettinyt, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Masentaa ja itkettää joka päivä, ja ihan järkyttävä opiskeluahdistus sen lisäksi .
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Lokakuu 14, 2009, 12:28:49 ip
Lainaus:

Niin, ja jos joku ihmettelee, miten nyt jo on voinut veronpalautukset tuhlata, niin en halua jättää mitään viime tinkaan




Ja eihän tuo nykyään olisi enää mitään ihmeellistä tuhlata veronpalautukset etukäteen, eikös niitä ole nykyään vippifirmojakin, jotka lainaa palautuksia vastaan rahaa ? Jotenkin kyllä tuntuu aika järjenköyhältä....

No, kun itse joutuu maksamaan, niin ei pelkoa että tarvitsee tuhlata....  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 14, 2009, 13:45:48 ip
Niillä vippifirmoilla näyttää olevan aika huikeat korot lainoilleen, niin myös tässä veronpalautukset nyt-jutussa. Minusta se oli itse asiassa aika hauska (surullisella tavalla) juttu, kun jostakin firmasta selitettiin ihan vakavalla naamalla, etteivät he peri korkoa, kun ei niitä "palvelumaksuja" sillä nimellä kutsuttu...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 14, 2009, 19:04:49 ip
Vähän sattuu selkään. Yläosaan. Tai tuohon lapaluiden väliin. Ehkä ei ois pitänyt nukkua päiväunia tossa sohvalla. No, vähän ajan päästä saunaan lämmittelemään ja venyttelemään, niin jospa se sitten siitä.
Tänään oli polikäynnit keskussairaalassa. Sain itse kiikuttaa potilaskansioni vastaanottojen välillä ja siinä odotellessa kahlasin sitten papereitani läpi. Sattui löytymään epikriisi ajalta jonka olin hoidossa kun sairastuin diabetekseen. Aika karua luettavaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 14, 2009, 21:24:22 ip
Rohkeutta vaan! Ei siinä mitään menetä. Se avun hakemisen eka kynnys onkin usein se korkein.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 15, 2009, 07:26:15 ap
Soita vain, siitä se lähtee. Tiedän kyllä, että vaikeeta se on, mutta kannattaa. Mä yritän koko ajan olla sellainen, kyllä minä jaksan, vaikken jaksakaan.   Onneksi sai lähetteen tuon diabeteskeskuksen kautta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 15, 2009, 18:52:27 ip
Hu huu,onkos täällä ketään? Missä te olette? On niin pimeääkin,enhän minä teitä näe.Sanokaa nyt jotain vai onkos tämä joku yleinen mökötyspäivä.Jos on,niin olisette sanoneet ajoissa,en minäkään olisi tänne tullut.

Taitaa reilunkaverin kerho kokoutua taas jossain.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 15, 2009, 19:26:31 ip
Jaa, minä ainakin olin koko valoisan ajan talvirenkaiden hakureissulla. Olivat nimittäin kesävarastossa aina siellä teidän pohjoisessa naapurikunnassa asti, kun oma varasto oli koko kesän rempan alla. Tai ei rempan alla vaan rakennettiin kokonaan uusiksi

Nyt pitäisi enää löytää jostain paikka, jossa saisi renkaat alle, mutta sen onneksi jäi kaverini tehtäväksi, siis paikan vaihtajineen löytäminen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 15, 2009, 19:48:37 ip
Ja meikä on rynninyt maasta toiseen shoppailemassa  kaikkea enemmän tai vähemmän tarpeellista (käytiin anopin kanssa Haaparannalla, Torniossa ja Kemissä) ja sen jälkeen ottanu pitkät päikkärit koira kainalossa On se elämä ihanaa, vaikkakin melko kallista
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 15, 2009, 20:07:32 ip
Mulla on ollut tänään ulkoilu ja kyläily päivä. Naureskeltiin tossa avomiehen kanssa, että pitää ottaa tällaiset päivät tavaksi, jossa lounas syödään toisen vanhemmilla ja päivällinen toisen vanhemmilla. Että kun minä olen työtön ja avomies lomautettuna, niin tulee halvaksi, kun menee äitien ruokittavaksi
No, ei se autolla ajelu kuitenkaan ihan ilmaista ole...

Maanantai lähenee ja viiden päivän Tampereen reissu myös
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 15, 2009, 20:23:19 ip
Jassoo,Haaparannan puolella luulis olevan halpaa,1€ on yli 10 kurnua (10.15 muistaakseni viime lauantaina). Helppo jopa minun "kääntää" ruåttin hinnat kaupassa,euroiksi siis (1000 kurnua =100 eeroo,ungefärd ).

Paikallisuutisissa oli Iittiä koskeva jutska.Siellä pelaa toi LÄÄKÄRIPALVELU,no nytten Päijät-hämeen sairaanhoitopiiri
haluaa sen loppuvan.Muualla kun se ei pelaa,niin Iittiläiset joutuvat kanssa huonontamaan omaa palvelua.Ottavat yhden lääkärin pois ja tulee ajanvaraus systeemi. Haastattelivat yhtä miestä,oli aamulla soittannut terveyskeskukseen 08:10,olis saannut ajan jo 08:20. Jessus,olisipa joka paikkakunnalla yhtänopea palvelu,aivan älytöntä jos systeemi pelaa,niin annettaisiin sen pelata. Niin,siellä on vielä omalääkäri systeemi.


Kyllähän se olis aika pistää suvikummit narikkan,mut kyllä mä käyn ihan tossa 10 km.päässä vaihtamassa ne.Oon meinaan sen verran laiska,etten niitä mistään Mäntyharjulta käy hakemassa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 15, 2009, 20:26:28 ip
Hyvä systeemi,niin kauan kun se pelaa

Äitien tekemää ruokaa!!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 15, 2009, 20:37:15 ip
Minäkin vedin hernettä nenään aamukahvilla tuon Iitin jutun vuoksi.   Siskoni perheineen asuu Iitissä ja lääkäripalvelut on siis tähän asti pelanneet loistavasti ja omalääkärisysteemi on koettu hyväksi.

En ymmärrä tätä mualiman menoa!  

Mies kävi verkoilla ja toi tullessaan 17 isoa kuhaa. Huomenna on juhlat!  

Mä tein pihatöitä ja leivoin mustikkapiirakkaa. Ihan hyvä vapaapäivä, varsinkin kun huomennakin vielä on!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 15, 2009, 20:51:29 ip
Lainaus:

Paikallisuutisissa oli Iittiä koskeva jutska.Siellä pelaa toi LÄÄKÄRIPALVELU,no nytten Päijät-hämeen sairaanhoitopiiri
haluaa sen loppuvan.Muualla kun se ei pelaa,niin Iittiläiset joutuvat kanssa huonontamaan omaa palvelua.



Samanlaisia uutisia saa joka päivä lukea lehdistä. Täälläpäin kilpailutettiin maalaiskuntien sairaankuljetus ja yllätys-yllätys - hommat sai helsinkiläinen firma!   Oman kunnan yrittäjä jää kalliin kalustonsa kanssa työttömäksi. Paikallistuntemus olisi ollut kova sana hätätapauksissa: asikkalalainen tai hämeenkoskelainen sairaankuljettaja tuntisi omat seutunsa ja ihmisensä. Mikä hinta tässä säästöyhteiskunnassa on sillä, että joku sydänpotilas kuolee ambulanssia odottaessaan, kun navigaattori taas kerran vie vieraspaikkakuntalaista kuskia harhaan?!!!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 15, 2009, 20:58:35 ip
Näin on,pattiin ottaa.Varmaan me kohta kuulutaan Toukkiksen ja Santsun kanssa tuonne rajan takaisen Viipurin terveyspalvelujen piiriin.Olis varmaan halpaa,palvelusta viis. Eikä me heti tultaisi valittamaan palvelusta jos yleensä enää tultaisiin,todennäköisesti ei

Toukkis,teillähän on todelliset kalabileet,en ole katkera,mutta...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 15, 2009, 21:20:24 ip
Riitelin taas vaihteeksi systerin kanssa, tää käski mun hakeutua psykologin juttusille ja että mä olen narsisti sekä mikä mä olen häntä käskyttämään. Mä laitoin vain viestin, että mitä tehdä meillä kotona, kun menee sinne huomenna. Eihän siellä tarvi kuin huolehtia pyykeistä, käydä kaupassa, vähän imuroida ja laittaa ruokaa   Vanhin siskon oli käynyt poikansa kanssa siivoomassa tänään, kun äiteelle soitin, eli ei tarvi imuroidakaan. Se poitsu on suloinen, vähän kun puhuu siivoomisesta, niin matot on rullalla   On kyllä todella kiltti ja serkkupoika meinas viedä karkitkin viime kesänä. Mä sitten otin 8 kuukauden ikäseltä karkit pois ja sanoin kehitysvammaiselle siskonpojalle, ettei vauvat karkkia syö
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 15, 2009, 21:35:30 ip
Voimia sulle kanssa,et sä mikään narsisti ole,voin sanoa sen sun viesteisi perusteella,sorry vaan, aivan tavallinen dippendaali, iloineen ja murheineen,sanokoon sun systerisi mitä vaan.

Toivottavasti äitisi paraneminen jatkuu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 15, 2009, 21:36:32 ip
Mitähän sanois kun heittäis että käyn jo, otanpa tämän vanhemmista huolehtimisena ja sen muiden siskojen kanssa jakamisena ilmenevän narsismini puheeksi siellä ensi kerralla

Mie en sano muuta kuin että PALKKAPÄIVÄ!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 15, 2009, 21:45:48 ip
Joo, mä pidän joka tapauksessa vapaa viikonlopun murheista sun muista ja oon päättänyt nauttia olostani. Paikallisessa leffateatterissa menee joku hyvä pätkäkin, vielä kun löytäis sen teatterin Mä tiedän suurinpiirtein missä se on, mutta ei sinne mitään kylttiä taida olla, kun ajoin kolmesti siitä tänään ohi ja yritin katsella ympäristöä  Oli tään ks. sisko soittanut äiteelle, että mitä tuo kaupasta, mutta se on vähän turha äiteelle soittaa, kun se ei jotenkin hahmota jääkaappia tai sen sisältöä. Eikä ole kaupassa itse käynyt kuukauteen, mutta laittelee kyllä ruokaa, jos joku tarvikkeita tuo
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 15, 2009, 22:07:17 ip
Lainaus:

Joo, mä pidän joka tapauksessa vapaa viikonlopun murheista sun muista ja oon päättänyt nauttia olostani.




Oikein,nyt sulla on oikea asenne,nauti täysin rinnoin.Mene sinne elokuviin ja yritä sen päälle keksiä jotain tekemistä,oli se sitten aivan hullua tai ei. Yritä katkaista normaali arki ja elä ainoastaa itsellesi.
Ei ihminen elä pelkästä kärsimyksestä,häätyy olla jotain ilonkin aihetta.Käy vaikka kurmottamassa paikallisia "kolleja"
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 15, 2009, 23:32:25 ip
Evät kasvaa kohisten, pyrstö vielä puuttuu mutta eiköhän sekin tätä menoa ole kohta paikallaan!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 16, 2009, 13:28:42 ip
Mä tein tänään jotain, mitä vannoin vielä vähän aikaa sitten karttavani mahdollisimman pitkään

Kävin apoteekissa kuluttamassa noin 200 euroloista ja tuohon summaan mahtui sitten kunnon dosettikin

Nyt täytyy vaan kokeilla miten hyvin sinne mahtuu nää päivittäiset arsenaalit, mittailtiin kyllä silmämääräisesti farmaseutin kanssa, että pitäis mennä, mutta jospa tässä viikonlopun aikana yrittäisi täytellä ensi viikon, niin siinähän se sitten selviäisi

Pikkuhiljaa aikaa muuten tuo omavastuurajakin täyttyä. Tämä vuosi jää vielä alle, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu (nyt noin 620€), mutta ensi vuonna mennään sitten kyllä yli, jos ei raja ihan mahdottomia nouse.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 16, 2009, 14:09:45 ip
Mitä, eiks sulla ole ollut kunnon dosettia? Mulla oli ensin sellainen pieni, viininpunainen (teko)nahkaa oleva, mutta kun tuli 9/2006 isot diabeteslääkkeet kuvioon mukaan niin pahempi puolisko osti lahjaksi mulle ison dosetin!

Sunnuntai-iltapäivien/iltojen huvi tai riesa on dosetin täyttö, keltaisten muistilappujen täyttö mitä puuttuu ja apteekkireissu seuraavalle viikolle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 16, 2009, 14:11:26 ip
Tulinpa yhen yön kotilomalle nytten. tuolla on menny ihan hyvin. Sain viime viikolla pumpun kuivaharjotteluun kolmeks päiväks ja sit hoito on muuttunu sillain et laitan novomixiä kaks kertaa päivässä ja levemirin iltasin. sit menee myös masennus ja rautalääkitys.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Lokakuu 16, 2009, 14:12:42 ip
Tervehdys toverit!

Palasin eilen rankalta duuniviikolta kotiin,7x10h päivät syyslomien aikaan veivät mehut(toisaalta käyt.katsoen olen ollut duunissa koko lokakuun ja samalla poissa kotoa...).

Korvat melkein soi "lasten"(somasti sanottuna)kirkumiseen ja oma asenne järkyttynyt,sillä ne yleisimmät sanat vanhemmille olivat "OSTA,ANNA RAHAA".

Nyt aika rauhoittua ja olla itsekseen,pitäis kapristautua=pukeutua syyskylmään ja mennä kaupoille,jääkaapissa vain vähän evästä valon lisäksi.Vanha kunnon simpukkapuhelinkin sammui toista viikkoa sitten ,kuulen muttei mua kuulla.Pitäis kait keskittyä uudenuutukaisen hankintaan,kaikki aikanaan.

Ei kummempia keskisestä Hgistä käsin,rauhanomainen viikonloppu edessä,sitä samaa KPläisille toivottaen Pate
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 16, 2009, 14:27:42 ip
Hienoa, Tanjaleena, että menee mukavasti!  
Vai oikein pumppukin koekäytössä? Saatko myöhemmin vakituiseen käyttöön?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 16, 2009, 14:29:51 ip
PateT, hauska kuulla sinustakin pitkästä aikaa!  
Mielenkiintoisia havaintoja lapsi/vanhempisuhteista.  

Mitä kuuluu Patelaan? Sato tallessa/syystyöt tehty?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 16, 2009, 14:33:56 ip
Lainaus:

Hienoa, Tanjaleena, että menee mukavasti!  
Vai oikein pumppukin koekäytössä? Saatko myöhemmin vakituiseen käyttöön?




joo se oli koekäytössä viime tiistaista perjantaihin mut sieltä ei tullu mitään kuitenkaan ja en saa pumppua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Lokakuu 16, 2009, 14:54:56 ip
Kiitos kysymästä,Patela on ja pysyy,satoa korjattu aikoinaan ,mutta nyt en ole ehtinyt/jaksanut tehdä mitään.

Luulen,että pakkanen purassut,mitä jäi nostamati,mutta pitääs viikonloppuna käydä katsastamassa miten maa-artisokat jaksaa ja nostaa ne veks.

Vietin syyskuussa puolella välillä kaksi ihanaa viikkoa lounais-Ranskassa Bordeauxin lähellä unohtaen mun palstan,internetin,kaiken  .
Campingcarilla viiniviljelmien lomitse ja Atlantin rannan dyyneillä kulki tiet.Maistellen mainioita viinejä  ja kaikkea mahdollista mitä Ranskanmaa tarjoaa.Uusia makuelämyksiä tuli roppakaupalla mmssa eläviä otuksia( )kehtaan tunnustaa,mutta mun periaate on ollut,että lähes kaikkea pitäisi maistaa(paitsi ei matoja eikä hämmähäkkei).

Siinä mun syksyn kuulumiset ja nyt pitkääkin rankempi duuniputki.Terveenä olen säilynyt,muutamia kiloja kevyempänä,mutta onnellisena kaikista uusista kokemuksista,mitä tullut matkan varrella.
A bientot!
Pate
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 15:04:52 ip
Hienoa Tanjaleena!  

Sait rautalääkityksen joten sun hemppa on varmaan matala? Sekin voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä ja voimattomuutta. Tiedän kokemuksesta!   Santsu tuossa aikaisemmin kertoilikin, että  PYTTIPANNU  on oiva hemppalääke!   Sitäkin voi tietysti kokeilla.  

Kiva, että pääset välillä kuulumisia kertoilemaan ja tuo pumppujuttu on ihan huippu!  

Huomaatko, että sut on otettu siellä ihan tosissaan?  

Muoks: no nyt vasta luin koko ketjun loppuun ja huomasin, ettet ilmeisesti saa pumppua?   No, pidä silti häntä korkealla!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 16, 2009, 15:27:11 ip
Lainaus:

Hienoa Tanjaleena!  

Sait rautalääkityksen joten sun hemppa on varmaan matala? Sekin voi aiheuttaa väsymystä, päänsärkyä ja voimattomuutta. Tiedän kokemuksesta!   Santsu tuossa aikaisemmin kertoilikin, että  PYTTIPANNU  on oiva hemppalääke!   Sitäkin voi tietysti kokeilla.  

Kiva, että pääset välillä kuulumisia kertoilemaan ja tuo pumppujuttu on ihan huippu!  

Huomaatko, että sut on otettu siellä ihan tosissaan?  

Muoks: no nyt vasta luin koko ketjun loppuun ja huomasin, ettet ilmeisesti saa pumppua?   No, pidä silti häntä korkealla!  





Mun hembba oli 109 joten siks alotettiin rautalääkitys. Pumppua ei kuulemma tipu näköjään ja nyt tällä hoitomuodolla sokerit huitelee kahenkymmenen pintaan. keskiviikko-iltana oli jopa 29.1 et tää hoitomuoto ei tuu toimimaan näin. masennuslääkkeetkään ei oo vielä auttanu yhtään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 16, 2009, 15:29:44 ip
Lainaus:

Mitä, eiks sulla ole ollut kunnon dosettia? Mulla oli ensin sellainen pieni, viininpunainen (teko)nahkaa oleva, mutta kun tuli 9/2006 isot diabeteslääkkeet kuvioon mukaan niin pahempi puolisko osti lahjaksi mulle ison dosetin!

Sunnuntai-iltapäivien/iltojen huvi tai riesa on dosetin täyttö, keltaisten muistilappujen täyttö mitä puuttuu ja apteekkireissu seuraavalle viikolle.



No katsos kun mä olen aina pitänyt sitä dosettia lähinnä sellaisten huonomuististen ja lähes dementoituneiden mummojen ja vaarien vempaimena (no tuo nyt kannattaan kuitenkin lukea ainakin osittain vitsinä ).

Eli ilmeisesti minusta on nyt sitten tullut tuollainen huonomuistinen, puoliksi dementoitunut täti-immeinen. No ei vaineskaan. On vaan noita erilaisia pillereitä jo sen verran montaa laatua, että pilleripurkki ja läpipainoliuskarivistö alkaa viemään keittiön pöydältä turhan paljon tilaa. Seitsemän erilaista ja vielä erilaiseen tahtiin otettavaa sai mut sitten ajattelemaan tuon dosetin käyttöä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 16, 2009, 15:36:14 ip
mä sain nyt dosetin käyttöön ku mulla on aamusin enemmän lääkettä ku ennen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 16, 2009, 17:37:41 ip
Juu, eli just niinkuin minä ;( Mutta ihan totta. Kun minullakin noita lääkkeitä on, niin havaitsimme (=vaimo havaitsi) parhaaksi, että hankitaan dosentti. Eiku - dosetti. Aina sai miettiä, että olenkohan tuon ja tuon lääkkeen ottanut. Ja sen dosen... dosetin piti olla iso.

Tosin täytyy myöntää, etten laita (niinkuin se jotenkin helpottaisi = miehen logiikkaa) kuin päivän tarpeet kerrallaan. Paitsi, kun lähdemme reissuun.

Ja täytyy myöntää sekin, että siltikin niitä lääkkeitä tuppaa unohtumaan. Varsinkin illan viimeiset tangot (mahalääkkeet + kolesteroli) aika usein löytyvät aamulla dosetista. No sehän ei noissa ole vaarallista. Jos esim. maha vaatii, niin takuulla yöllä herättää ottamaan sen lääkkeen.

Mutta -

Sanomattakin on selvää, aloitti puhuja. Käytti sitten tunnin sen sanomiseen, joka oli selvää jo sanomattakin. Eli sanomattakin olisi ollut selvää, että minä olen dementoitunut, kalkkeutunut ukko, joka vaatii dosetin (huom! kerralla oikein) ja vielä vaimon tarkkailemaan, että se do- do- lokerikko on illalla tyhjä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 16, 2009, 17:38:41 ip
Kyllä se siitä. Usko vanhaa ja kokenutta setää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 16, 2009, 18:06:34 ip
Olipas kiva päivä Mä tilasin ajan työterveyshuoltoon ja kerjäsin rasvakokeet ja HbAc1:n mitattavaksi. No, tunnin päästä lähdin syömään ja pomo haukkui työterveyshuollon ja sen, että sieltä tulee kalliita laskuja   No, jätin sitten kertomatta, että meen sinne ens viikolla   Ottaa vaan päästä, että aivan niinkuin se olis meidän vika, että hänen on lain mukaan työterveyshuolto järjestettävä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 16, 2009, 18:17:17 ip
On noita pomoja joka lähtöön.

Minullakin oli tänään koepäivä. Otettiin kuusi ämpärillistä verta, yksi pissaa ja vielä sydänfilmi.

Diabeteshoitaja passitti oikein lääkäriin kuulemaan tuloksia. Ei muuten, mutta kun tuo minun poloveni pettää. Ei uskalla oikein lenkillekään lähteä. Tulee sellainen pistävä kipu ja jalka pettää alta pois. Naapurit pian katsovat, että 'onkos Hesekin ruvennut ryyppäämään. Sitä ne eläkepäivät teettävät.'

Onkohan kellään muulla (varmasti) ollut moista vaivaa?

Tuli vaan mieleen, että meillä aikoinaan pomo oikein muistutti, että oletko muistanut kontrollit? Kirjoitti myös sen koepäivän sairaslomaksi, kun siellä kuitenkin meni pitkän aikaa. Nykyinen pomo (entinen työkaverini) on kuulemma ihan yhtä fiksu ja reilu.

Näin ne vaihtelevat.

Tosin en tiedä, onko sinun pomosi ihan itse työnantaja vai...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 16, 2009, 18:22:32 ip
Kyllä mä joudun kontrollipäivät palkattomana pitämään, tosin sen verran inhimillisyyttä on, ettei niitä vähennetty palkasta, vaan SAAN tehdä ne ylitöinä sisään Nyt teen minuutti-aikataululla töitä ja joka ylimenovartti on plussaa Tuntui tosi inhottavalta, kun mä keväällä lipsautin, että työterveystarkastuksessa pistettiin jäykkäkouristusrokotus. Siitäpäs elämä syntyi ja ihme ettei noita rokotuksia vähennetty meidän palkoista. Että sellaista ja auta armias, jos olet aamulla vartin myöhässä, meillä on muka liikkuva systeemi, mutta pomon naamasta kyllä näkee, että ajoissa pitäis olla. Se ei ole mitään, että tekee sen vartin myöhempään duunia, minkä myöhästyy.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 16, 2009, 18:46:11 ip
Oikein uskomattomalta tuntuu minusta, kun olen viimeiset vuosdet ollut oikein reilun, oikeudenmukaisen ja fiksun pomo alaisuudessa. Mitenkähän sitä olisi sopeutunut sen jälkeen tuollaiseen? Olisi meikäläinen voinut sanoa suorat - tai, kuten minut tuntevat voisivat sanoa - kierot sanat. niin pahaa v''''lua, ettei pomo olisi tajunnut sitä kuin kuukauden pääastä.

Valitettavasti olen ollut siinä hyvä. Onneksi vanhemmiten rauhoittuu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 16, 2009, 19:37:17 ip
Joo, joskus tuntuu, että sairastella ei saa Tosin, en mä sitä teekään   Tällä viikolla oli puheena nämä alkavat influenssarokotteet ja pomo kysäs, että meinaanko ottaa sen. Vastasin, että kyllä ja hän siihen, että hän ei ainakaan ota, kun ei sairastele (tässä hetki sitten oli kovassa flunssassa ja töissä). En viitsinyt muistuttaa, kun hän viime keväänä kovassa flunssassa vikisi, että ensi syksynä viet hänet kanssa otattamaan rokotusta   Mutta kukin sinne voi itsekseen mennä ottamaan rokotteen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 16, 2009, 20:22:29 ip
Huomenna meen sit takas sairaalaan ku tulin vaan yheks yöks kotiin, jos sokeritkin sais jotenkin ruotuun taas vaihteeks.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 20:51:50 ip
Ei ne sokerit hetkessä korjaannu. Oletko kysynyt lääkäriltä, miten masennuslääkkeet vaikuttaa verensokereihin? Voi vaikuttaa paljonkin ainakin ihan hoidon alkuvaiheessa.

Pärjäilehän Tanjaleena!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 20:54:24 ip
Mäkin sain kilpparikokeitten tulokset. Ihan normaalit on nekin.

Ilon päivä kun labratulokset on hyviä!  

Mietin täällä kovasti ottaisinko sikainfluenssarokotteen vai en. Tauti taitaa nyt ruveta tosissaan leviämään ja mua pelottaa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 16, 2009, 21:03:58 ip
Lainaus:

Mietin täällä kovasti ottaisinko sikainfluenssarokotteen vai en. Tauti taitaa nyt ruveta tosissaan leviämään ja mua pelottaa.  




Samoin, mä olen sitä funtsinut. D-hoitsu, joka antoi viime viikolla tarvikkeita sanoi, että suositellaan, että se otetaan. Mutta mä olen jotenkin epäilevä ja pelokas. No, ens lauantaina 7.15 mä meen jonottamaan normi-influessarokotetta kuitenkin Niin ja sitten lähden isoihin synttäribileisiin, veljenpoeka täyttää 1 vuotta


Kiva, että kaikki on ok, toukkis
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 16, 2009, 21:05:22 ip
Lainaus:

Ei ne sokerit hetkessä korjaannu. Oletko kysynyt lääkäriltä, miten masennuslääkkeet vaikuttaa verensokereihin? Voi vaikuttaa paljonkin ainakin ihan hoidon alkuvaiheessa.

Pärjäilehän Tanjaleena!  




en oo kysyny ku se osaston oma lääkäri ei tiiä niinkään diabeteksestä mut polillahan ne tietää ja ens viikolla pitää ainakin mennä hoitajalle. voihan ne lääkkeet tietysti vaikuttaa ku uus lääke tulee elimistöön.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 21:20:40 ip
Kiitti, Friita!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 21:23:26 ip
Kannattaa varmaan tarkistaa asia ettei tee turhaan liian hätäisiä johtopäätöksiä sokereitten ja inskojen kanssa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 16, 2009, 21:30:48 ip
Ai,täällä on muitakin "epäileviä Tuomaksia",tuon puttepossu rokotteen kanssa Ottaako vai ei,kas siinäpä pulma,sanoi aikoinaan englantilainen tri.Shakemilk,vai mikä se nyt oli ja mitä se sano  

Kiva,että sun labrat oli ok.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Lokakuu 16, 2009, 21:50:07 ip
Enpä ole joutanut sikoja ja rokotuksia miettimään. Olen niin innoissani kolannut lunta, se kun on minulle sitä himoliikuntaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 16, 2009, 22:01:28 ip
Oi,täällä ei ole enään sitä lumen tapaista.Lumitöistä mäkin pidän,hyvää hyötyliikuntaa.

Niinpä,kuuma sipulimaito,sillä lähtee flunssa,meinaan jos pystyy juomaan.Mä en,tuli pakosta pentuna sitä juotua,nykyään ei toi pötsikään kestäisi.Mutta pelkästään ajattelemalla sipulimaitoa,mä saan varmaan putet ym.flunssat kuriin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 16, 2009, 22:12:17 ip
Mulla on ollut tänään koko päivä vapaata ja päätin käyttää sen viemällä koirulimme nauttimaan vapaasta juoksusta Rajasaaren koirasaareen. Kylläpä se nauttikin telmimisestä ilman narukytkyä ja vapaana suuressa luonnollisessa ympäristössä ja kun viimen ajattelin että nyt se on saanut tarpeekseensa ja sosialiseerannut oikein mallikkaasta muutenkin, paikalle tuli kolme suurta vinttikoiraa.

Almalle taisi nyt käydä ensimmäisen kerran elämässään niin, että se tajusi joidenkin koirien olevan sitä nopeampia. Oli aika hassu näky, kun kolme isoa paahtaa edellä saaren toiseen laitaan ja pieni valkoinen nappula melkein pysyy kannoilla, sitten ne kolme tulevat täyttä vauhtia takaisin ja pieni valkoinen nappula seuraa edelleen melkein kannoilla. Working russelit ovat tosi nopeita, ovat aina voittaneet minisarjan roturacen ylivoimaisesti, mutta metrin korkuiset vinttikoirat vievät niistä toki voiton.

Alman naama oli loppuvaiheessa sillä tavalla rutussa, että ego oli saanut tosi kovan kolauksen, yleensähä tuo on tottunut juoksemaan koirapuistoissa ympyrää muiden ympäri samalla kun edetään karsinan päästä päähän. Tuo oli sellainen paikka, että menen uudestaankin kunhan vain pääsen.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 16, 2009, 22:20:46 ip
Lainaus:



Alman naama oli loppuvaiheessa sillä tavalla rutussa, että ego oli saanut tosi kovan kolauksen, yleensähä tuo on tottunut juoksemaan koirapuistoissa ympyrää muiden ympäri samalla kun edetään karsinan päästä päähän. Tuo oli sellainen paikka, että menen uudestaankin kunhan vain pääsen.  




Voi Alma raukkaa,toivottavasti se on jo toipunut järkytyksestä.Kyllä eläinrakas ihminen osaa aika hyvin tulkita eläimiä,niillä on ja jokaisella oma luonteensa,kuten meillä ihmisilläkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 16, 2009, 22:24:28 ip
Tanjaleena; onko tarkoitus jatkaa tätä uutta hoitomuotoa myös sitten tulevaisuudessa, vai onko tarkoitus löytää nyt "helpompi" hoitomuoto että voimia riittäisi tuon oman olon tutkiskeluun? Kysehän voi olla ihan vain liian pienistä annoksista. Mielialalääkitys voi varmasti nostaa sokereita, eikä kyse ole välttämättä elimistön tottumuksesta vaan lääkeaineen vastavaikutuksesta inskantarpeeseen. Myös mieliala sinänsä, esim. paniikkioireet voi nostaa sokruja. Toki nuo arvot nyt on liian korkeita, turhauttavia ja ihan konkreettisesti väsyttäviä, mutta kyllä saa myös väliaikaisesti sietää vähän "huonompia" arvoja jos on muita isoja asioita mietittävänä.

Mie kävin tänään silmänpohjakuvauksissa, ja ne raskauden aikana ilmestyneet muutokset jotka vielä vuosi lailan syntymän jälkeen oli ennallaan oli kadonneet TÄYSIN! Silmänpohjat oli kirkkaat ja kauniit, jopa niin kirkkaat että kuvaaja ihmetteli että harvoin näkee hermotuksen niin selvästi. JESH!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 16, 2009, 22:26:11 ip
Voi se koirasaari onkin mainio paikka, missä mekin Ukon kanssa käydään toisinaan. Kesäsin mulla on usseesti picnick sekä mulle että Ukolle mukana ja viihdytään oikeen urakalla telmien ja seukkaillen muitten koirien ja -omistajien kanssa .
Huomenna päivällä tuo ajopeli meitsin takasin kotiin, mutta valitettavasti ilman Ukkoa joka jää vielä kuukaudeks anoppilaan hoitoon . Nyyh, mulla on nyt jo ikävä !
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 16, 2009, 22:28:06 ip
Lainaus:


Mietin täällä kovasti ottaisinko sikainfluenssarokotteen vai en. Tauti taitaa nyt ruveta tosissaan leviämään ja mua pelottaa.  



Minä otan varmaankin molemmat, vaiken nyt voi sanoa sen kummemmin possuinfluenssakaan pelkääväni.

Ei vaan ole Hesassa vielä mitään tietoa milloin olisi eka mahdollisuus saada se. Normaali kausi-influenssarokotus nyt kuitenkaan alkaa 26.10., joten sen käyn hakemassa ainakin.

Olisin halunnut molemmat hyvissä ajoin ennen marraskuun lomaa (alkaa 13.11.), mutta saapas nähdä miten käy.

Helkatti että mä kutisen Siis olen raapinut ihoa niin, että jälkiä näkyy. Milloin mistäkin, siis ympäriinsä... apua... Ja lisäksi oikean käden kolme peukun puoleista sormea (peukku mukaanlukien) pistelevät ja puutuvat vähän väliä. Ja aina välillä on koko kämmen sellainen, ettei oikein mitään voi tehdä Onneksi on fysioterapeutin käynti vajaan kuukauden päästä. Käsikirurgille kun tulee kutsu vasta joskus 4 kk:n päästä (jos en sitten itse kylklästy tähän jatkuvaan sormenpäiden pistelyyn ja ajoittaiseen kipuun koko kämmenessä).

No niin, tulipas valitusvirttä näin perjantai-illan pääätteeksi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 16, 2009, 22:41:24 ip
Jostain kuulin, että rokotteet diabeetikoille alkais viikolla 45.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 16, 2009, 23:18:15 ip
No tuo kausi-influenssatieto on peräisin ihan kaupungin sivuilta:
http://www.hel.fi/wps/portal/Terveyskeskus/?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/Terke/fi/Etusivu

Ja sitten vielä on maininta, että sikainfluenssarokotuksista kertovat myöhemmin - en ainakaan vielä onnistunut mitään löytämään.

Oletan, että tuo on ihan virallinen tieto, siis tuo kausi-influenssarokotus. Oliskin hyvä, jos saisi possupiikin samalla kertaa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Lokakuu 16, 2009, 23:22:35 ip
Jeps Rajasaari on aivan yliveto,siellä kävin Arttu-pojan kanssa aikoinaan ja oikein väsytti seurata koirien temmellystä,joka vähän väliä johti mereen syöksyyn.Ihanaa,että se on säilynyt koirille pyhitettynä eikä loistohuviloiksi rakennettuna niinkuin monet merenranta paratiisit.
MiniMi,elikkä Ukko jäi pohjoiseen ja sinä tulet etelään,onks näin?Terkkui Ukolle  ,kun soitat sinne seuraavan kerran!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 16, 2009, 23:32:09 ip
Lainaus:

 Tulee sellainen pistävä kipu ja jalka pettää alta pois.





No,mulla on toi vasenjalka etenkin temppuillut,mut kipu alkaa ens tuolta nilkan suunnalta,seuraavana on pohje ja loppujenlopuksi reisi.Kipu "vaeltelee" edestaas nilkasta reiteen,kunnes jämähtää reisilihakseen.Alko syyskuun alussa (oli toki aikaisemminkin ilmaissut olemassa olostaan) ollessani lenkillä,kotiin pääsin,mutta jalka meinasi pettää alta,sai seinästä tukea,hitsi vieköön mä pelästyin.

No,ei siinä mitään,töihin,mutta sielläkin jalka vihoitteli,pelkkä yrityskin ottaa juoksuaskelia oli tuskan takana,oli pakko kävellä hitaasti

Tänään kävin pitkästä aikaa todellisella kävelylenkillä,en
 uskaltanut juosta..hmh..kipua esiintyi,muttei niin pahaa,kai se tästä.

Epäilen tuota suurta "öljynkiertoa" ja varmaan mulla on noi suola ym.vastaavat arvot aivan pielessä.Olen monena yönä herännyt molempien jalkojen kramppeihin,hitto kun ei voi välillä edes venytellä ja kämmenissä esiintyy suonenvetoja tai sit mulla on noi hermokanavat tukossa.

Sokrut ovat olleet ok.Mitäs mä tässä valitan,olenhan suomalainen mies,joka menee vasta sitten lääkäriin, kun muut vievät väkisin,eikä itse pysty hanttiin panemaan.

Aamuisin mun pohkeet ovat kuin puupölkyt,ennen kuin ne "lämpiävät".
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 16, 2009, 23:54:09 ip
Hyvää yötä taspuolisesti kaikille,herätään aamulla,uuteen päivään ja uusiin koitoksiin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 23:58:31 ip
Mikä sua kutittaa?  

Kuulin sisäpiirin tietoa alkuviikosta, että hoitohenkilökuntaa aletaan täällä päin pian rokotella. Pakko miettiä valmiiksi tahtooko sen piikin vai ei. Ja kun tavallinenkin influenssarokote pukkaa päälle niin siinä sitä onkin! Eihän niitä tahtoisi kuitenkaan ihan päällekkäin ottaa tai voi tulla muutama petissäolopäivä.  

Hiivatin influenssat!   Alan erakoksi!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 16, 2009, 23:59:12 ip
Kauniita unia kans!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 17, 2009, 01:09:22 ap
Kotona on kiva olla  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 17, 2009, 06:26:16 ap
HUOMENTA!!

Enpä tajunnut tänä aamuna kattoa lehdestä milloin täällä aletaan jakamaan sitä kausi-influenssarokotetta. Sen ajattelin käydä hakemassa, mutta en sitä possupiikkiä. Sitten vasta jos se rantautuu näille seuduille oikein urakalla. Kai sen voi myöhemminkin hakea niin halutessaan.
Noista koirista ja niiden temmellyspaikoista... Mä niiiiiiin haluaisin käyttää meidänkin hauvelia jossain missä se sais vapaasti juosta ja leikkiä ilman hihnaa. Mutta kun ei juurikaan tykkää toisista koirista tai mistään muustakaan kahdella tai neljällä jalalla liikkuvasta, niin olis varmaan parempi olla sitä viemättä mihinkään yleisiin paikkoihin. Ois oma talo ja oma iiiiiiiiso piha - ah sitä onnea!
Jep, viimestä työpäivää tässä yksikössä. Ensi viikosta sitten sinne uutuutta hohtavaan paikkaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 17, 2009, 09:09:20 ap
Tulipas nukuttua aika paljon viime yönä ku ei ollu kukaan sörkkimässä sormeenkaan. menin ennen kymmentä nukkumaan ku väsytti niin jumalattomasti. Sokeritkin oli tänä aamuna 9.3 sillä uuellä hoitomenetelmällä mut kyllä ne iltaa kohti alkaa taas nousemaan aika kivasti. tänään myös meen takas sairaalaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 17, 2009, 10:36:17 ap
Lainaus:

Mikä sua kutittaa?  




Kun tietäs
Olen arvellut esim. sukkahousujen kuvaan tulon vaikuttaneen jalkoihin, muttei selitä muuta kroppaa. Sitten olen miettinyt lämmityksen lisääntymistä ja mahdollista sisäilman kuivumista, muttei tuo kosteusmittari sitäkään ajatusta tule.

Ihossa ei ole mitään näkyviä merkkejä (ennenkuin olen raapinut/hinkannut niin, että punoittaa tai on naarmuja ).

Olenkin pikkuhiljaa kääntymässä tähän "syyhyn" aiheuttajana:  
Lainaus:

 Kroonisiin munuaissairauksiin liittyy kutina noin 13 %:lla potilaista. Dialyysissä kävijöistä 70–90 % kutiaa. Kutinan esiintyminen tai voimakkuus ei liity selvästi mihinkään mitattavaan suureeseen, esimerkiksi urean (virtsa-aineen) tai kreatiniinin määrään veressä. Siitä huolimatta puhutaan ureemisesta eli virtsa-aineen aiheuttamasta kutinasta. Osa potilaista hyötyy antihistamiineista, kortisoni- ja kosteusvoiteista, UVB-valohoidosta tai akupunktuurista. Aneemisia, kutiavia potilaita on hoidettu vaihtelevin tuloksin myös punasolujen tuotantoa lisäävällä erytropoetiinilla.




Oishan mulla tuota Ataraxia, mutten ole sitä vielä ottanut käyttöön. Mulla nuo unenlahjat on onneksi niin hyvät, että kunhan vaan saan raapimiselta nukahdettua, niin yöt sujuvat hyvin ja jotenkin tuon Ataraxin käyttö ei päiväsaikaan innosta sen punaisen kolmionkaan vuoksi. Kosteusvoiteita menee, mutta niiden apu on vain niin lyhytaikainen.

Täytynee ottaa esille tuolla nefrologin vastaanotolla, joka onkin parin viikon päästä. Samalla saa tietysti tietää labratkin, jotta näkee onko siellä mitään uusia muutoksia.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 17, 2009, 10:49:05 ap
Oletko muuten vaihtanut pyykinpesuainetta tai huuhteluainetta vast'ikään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 17, 2009, 11:02:28 ap
No eipä ole tullut vaihdetuksi oikeastaan vuosikausiin, ja jo vuosikausia sitten jätin kaikki huuhteluaineet kokonaan pois
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 17, 2009, 11:25:52 ap
Toinen pesuaineista mieleen johtuva juttu on, että jos iho on munuaisten tai muun syyn takia herkistynyt, niin pesuaineen mahdollinen zeoliitti voi lisätä syyhytystä.

Zeoliitti on käytännössä savea, jota nykyään käytetään fosfaattien sijasta vettä pehmentämässä. Ja kun pyykkikoneet ovat nekin ekoja eli säästävät vettä, ei kaikki zeoliitti huuhtoudukaan pois vaan jää vaatteeseen. Varsinkin atoopikot eivät yleensä siedä zeoliittipesuaineita ollenkaan.

Zeoliitti myös liettyy ja jämähtää ajan kanssa pesukoneen reunamille ja voi rikkoa koneen. Kone kannattaakin putsata käyttämällä sitä etikan tai zeoliitittoman pesuaineen kanssa tyhjänä 90-asteessa muutaman kerran silloin tällöin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 17, 2009, 11:25:54 ap
Lainaus:

Jostain kuulin, että rokotteet diabeetikoille alkais viikolla 45.



Täällä Lahdessa oli ennakkotieto kuukausi sitten, että kausi-influenssarokote ja possurokote annettaisiin alle 65-vuotiaille riskiryhmäläisille samalla kerralla eli todennäköisesti marraskuun ekalla tai tokalla viikolla. Ja mä olen just silloin (hankkimassa possuflunssaa?) toisella puolella maapalloa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 17, 2009, 11:27:05 ap
Lainaus:

Kotona on kiva olla  




Niin on!   Työpäivän jälkeen on ihana tulla kotiin ja heittää pitkäkseen...  

Nimim. Taas iltavuoroon  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 17, 2009, 11:43:37 ap
Lainaus:

Lainaus:

Jostain kuulin, että rokotteet diabeetikoille alkais viikolla 45.



Täällä Lahdessa oli ennakkotieto kuukausi sitten, että kausi-influenssarokote ja possurokote annettaisiin alle 65-vuotiaille riskiryhmäläisille samalla kerralla eli todennäköisesti marraskuun ekalla tai tokalla viikolla. Ja mä olen just silloin (hankkimassa possuflunssaa?) toisella puolella maapalloa!  



Mä en pahemmin enää jaksa noita ennakkotietoja edes kysellä. Joskus kyselin kausi-influenssarokotteesta terveydenhoitajalta ja sain tiedon millä viikolla omalle terveysasemalle saapuisivat. Sitten varmistelin asiaa aja koittaessa ja vastaus olikin, että no ei ole vielä tulleet... jotain myöhästymisiä...

Päätin, että odottelenpahan vaan rauhassa sitä virallista ilmotusta milloin jakaminen alkaa. On vaan yleensä niin hyvin upotettuna tuonne terveysviraston sivuille (ainakin täällä Hesassa), että löytäminen on vähän sattuman kauppaa. Ja minä kun olen niin huono lehtien lukija, että nekään ei pahemmin auta. Ei myöskään ole esim. tällä hetkellä minkäänlaisia käyntejä kaupungin terveyspalvelujen puolelle, kun kaikki on tuolla yliopistollisella.

Niin, sullahan taisi olla lähtö aiemmin kuin mulla, mulle tuo marraskuun alkukin vielä sopisi hyvin, ja tokakin, jos ei mitään oireita tule (ei ole koskaan tullut, mutta tiedä hänt miten tää "possu" vaikuttaa). Ja tosiaan lomaahan en minäkään haluaisi mitenkään pilata sairastelulla.

Pidetään peukkuja, että homma ehtisi kummallekin selvitä ja positiivisesti päin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 17, 2009, 12:15:27 ip
Täälläpäin (Kouvola) alkaa noi kausi-influenssa rokotukset kohtapuoliin.Ovat porrastaneet niitä vähän, mä saisin 26.10-6.11 välisenä aikana,mut mä oon kanssa ulkomailla.

Possuflunssa rokotteesta ilmoittelevat erikseen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 17, 2009, 12:16:36 ip
Tuun taas ilmottelemaan ittestäni täällä ku selviän sieltä hengissä. varmaan ens viikon loppupuolella pääsen kokonaan pois.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 17, 2009, 12:18:36 ip
Okei,pärjäilehän ja hoida itsesi kuntoon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 17, 2009, 12:31:16 ip
Lainaus:

On vaan yleensä niin hyvin upotettuna tuonne terveysviraston sivuille (ainakin täällä Hesassa), että löytäminen on vähän sattuman kauppaa. Ja minä kun olen niin huono lehtien lukija, että nekään ei pahemmin auta.




Vähän sama juttu mulla, mutta tänä vuonne terveyspuolen sivuja ei ole kunnolla päivitetty ja kysäsin sitten d-hoitajalta, kun kävin tk:ssa, että koska niitä aletaan pistää. Hän sanoi, että näillä näkymin viikon päästä. Kivasti ovat täällä järkänneet, että sen pistetään kahtena lauantaina.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Lokakuu 17, 2009, 12:45:55 ip
ATTENTION ÄSKOO! =14 huomiomerkkiä
Sun postiloota on täynnä tai jotain....
t.Pate
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 17, 2009, 15:08:06 ip
Siivosin postilootaani, ny mahtuu...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Lokakuu 17, 2009, 17:11:07 ip
Tihuttaa vettä,aika ankea ilma,lenkille tekis mieli.No,kävin mä autoa ulkoiluttamassa,ihan näissä kotinurkissa pyörin.Valkealassa oli vielä motoristeja liikenteessä,vanhempaa porukkaa,mihin lienevät olleet matkalla.

Huoh..mä taidan mennä hunningolle,kävin taas ulkona syömässä,jo 4 kerta tänä vuonna.Oli ihan hyvä pippuripihvi,oli kunnolla "potkua",ei mikään lälly.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 17, 2009, 17:34:44 ip
Pienestä tihkusateesta huolimatta mekin puuhailtiin ulkona: nyt on nurmikot leikattu ja lehdet kerätty, pensasmustikat ja luumupuut suojattu verkoilla jäniksiltä jne. Kukkasipuleja laitettiin maahan 150 kappaletta ja köynnösruusut suojattiin. Talvirenkaatkin saatiin vihdoin vaihdetuiksi, kesärenkaat pestiin ja varastoitiin. Moottoripyörät on tallissa ja lumikolat kaivettiin esiin. Talvi voi tulla...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 17, 2009, 17:35:26 ip
Täälläkin on alkanut tihuttamaan jotain. Onneksi ehdin tuossa iltapäivällä kannella viimeisiä pihajuttuja suojaan ja toisaalta ekan haravointikierroskin on tehty. Eka siksi, että valitettavasti lehtiä on paljon vielä puissa. No tulipahan ainakin hetkeksi mun pikkupihasta taasen siisti

Oikeastaan tuli ihan hyvä mieli tuosta yhden tunninkin ulkoilujaksosta rukkasten ja haravan kanssa Tuli sellainen fiilis, että taidan napsauttaa saunan päälle sekä sen jälkeen herkuttelen vähän punpulla, cracoteilla ja aurajuustolla... mitähän vielä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 17, 2009, 17:37:53 ip
Lainaus:

..sekä sen jälkeen herkuttelen vähän punpulla, cracoteilla ja aurajuustolla... mitähän vielä



Aurajuuston tiedän kyllä, mutta mitä noi muut ovat?  
Punkku? ...?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 17, 2009, 17:47:24 ip
Jaahas, minä ja mun sormet...
siis herkuttelen punkulla, ja näillä: http://www.lu-suomi.fi/kuluttajapalvelu/tuote.cfm?id=198 sen aurajuuston lisäksi

Mä olen täysin ihastunut noihin cracotteihin tai mikä nyt sitten olisikaan oikea tapa tuota sanaa taivuttaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 18, 2009, 09:19:07 ap
Olipas yö Oli tipalla, ettenkö tarvinnut amppareita. Mä napostelin liikaa illalla ja jotenkin vain tuntui, ettei ruoka imeytynytkään ja niinpä siinä sitten kävi, että maha täys ja hypo päällä. Aamusta olin ollut lisäksi vähän ripulillakin ja päivän ajan maha oli vähän outo. Ahdoin sitten itteeni vain lisää ruokaa ja onneksi siripirejä rouskutellessa viimeisenä vaihtoehtona, niin sokerit alkoivat nousta ja uskalsi käydä nukkumaan Ei tässä mitään, eräs kaveri soitteli (nainen lähtenyt, jne.) siinä samoihin aikoihin ja mä jouduin sanomaan, että mä en voi nyt jutella, en oo kunnossa ja voi olla, että tartteen amppareita. Hän olis ne mulle kyllä sitten soittanut, mutta sanoin, että kyllä mä tän hoidan ja nopeestihan ne on paikalla, kun ne soittaa Puoli neljän aikaa sokerit sitten oli 19 pinnassa ja pistin vähän korjausta kehiin ja heräsin 12 pintaan aamusta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 18, 2009, 17:20:17 ip
Oijoi...   Inhottavaa!  

Mä taas heräsin iltavuoron jälkeiseen aamuun klo 5.30 ja aattelin että  TÄÄ EI VOI OLLA TOTTA!!! MÄ EN JAKSA NOUSTA!!!  

Noustava kuitenkin oli ja polkaisin pyörällä (räntäsateessa) töihin. Aamupalalla nautiskeltiin riisipuuroa ja kahvia hiljaisessa ruokasalissa kun vanhukset olivat jo syöneet. Sunnuntaiaamun iloja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 18, 2009, 18:37:12 ip
Kohta männöö hermot!! Mutta ei se mittään. Laitetaan sauna tulille ja piiskataan kiuasta oikeen kunnolla, niin jospa se siitä sitten.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 18, 2009, 19:22:01 ip
Lainaus:

Mikä sua kutittaa?  




Lainaus:

 Kroonisiin munuaissairauksiin liittyy kutina noin 13 %:lla potilaista. Dialyysissä kävijöistä 70–90 % kutiaa.




Minä epäilin heti tuota syytä kun luin ekan kutina-viestisi. Myös minulla on noita kutinoita aika ajoin ja ne ovat sellaisia "kohtauksia" että meinaa tulla hulluksi. Atoopikkona olen toki tottunut näihin mutta tuo sietämätön kutinakohtaus ei ole kuivan ihon syytä ja on erilainen kuin atooppinen kutina. Minulla saattaa tulla raajoihin sellaisia isoja alueita, jotka muuttuvat punaiseksi ja kutiavat ihan hirveästi. Atarax auttaa ja nukuttaa.  

Olen huomannnut, että tulevat usein silloin kun olen syönyt todella suuren määrän proteiinia, kuten esim. juustoja. Joten ainakin itse yhdistän siihen.

Minä tässä olen nyt taas viettänyt sellaisen hemmottele-itseäsi-viikon. Olen käynyt kampaajalla, ihonpuhdistuksessa ja -hoidossa, geelikynnet on laitettu, tukipohjalliset kävin Respectassa kokeilemassa ja saan ne ensi viikolla ja huomenna on jalkojenhoitaja. Joten matkaan voi lähteä hyvillä mielin ja pyöreitä täyttää siellä auringossa.

Koirillekin saatin kiva ihminen hoitamaan ja pitämään huolta huushollista ettei jää tyhjäksi. Joten siltäkin osin kaikki kunnossa.

Nyt alkaa jo matkakuume nousta ja olen lukenut kaikki käsiini saamani Madeira-oppaat. Voi, siellä olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa ettei oikein tiedä, mitkä valikoi viikon aikana.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 18, 2009, 19:42:31 ip
Ja me jäädään tänne räntäsateeseen!  

Mutta ihanaa matkaa teille, olette sen ansainneet ja onnea synttäripäiväksi!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 18, 2009, 19:52:37 ip
Törkeetä!

Hautarauhan rikkominen isäni hautakivellä. Siihen on isäni entinen työpaikka laittanut noin 50X60mm kullanvärinen pellitetyn karhunpään. Se on väkivalloin otettu pois siitä hautakivestä. Ruuvimeisseliä siis käytetty ja isohko jälki hautakivessä. Tein rikosilmoituksen tänään. Näpistyksenä poliisi sanoi asiaa käsiteltävän.

t. kiukkuinen Ultsi  

muoks Huomenna ajattelin mennä kuvan kanssa uudelleen samalle poliisiasemalle. Olemme ottaneet aikanaan hautakivestä kuvan digikameralla. Tulostusjälki ei ole paras mahdollinen, mutta kuva kuitenkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 18, 2009, 19:54:17 ip
Lainaus:

Oijoi...   Inhottavaa!  




Kieltämättä olo on vieläkin outo, en tiedä, onko jotakin mahataudin poikasta liikkeellä. Kävi mielessä yöllä myös gastropareesi, tupla-inskat ja ruuan imeytymiset. No, kyllä se siitä Epäitoivo meinas kyllä yöllä iskeä

Käväsin taas kotona ja sain tehtyä paljon, nyt on vanhempien yritysasiat kunnossa, kun ne on olleet viime aikoina vähän retuperällä Kun mulla ei ole ollut voimia niitä hoitaa. Kuukausi sitten menin niitä hoitamaan, mutta äiti vietiin silloin ensi-apuun ja siinä meni se päivä. Sukulaisia poikkesi kylässä ja lähtevät joulukuun puolessa välissä Espanjaan puoleksi vuodeksi, kokeilemaan eläkepäiviä sinne. Mä aattelin mennä kyläileen niille talvilomalla, ostais vaan lentoliput, en kyllä tiedä, missä he asuvat, mutta luultavasti semmoisessa paikassa, missä on eläkeläisiä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 18, 2009, 19:55:30 ip
Mä visiin syön koko ajan liikaa protskuja, no ei vaineskaan. On nyt vaan viimeaikoina ollut suunnilleen koko ajan joku kohta joka kutiaa niin helkatisti Mulla ei ihossa näy mitään, vasta sen raapimisen/hinkkauksen jälkeen punoittaa ja nytkin on alaselässä toisessa pohkeassa sekä toisessa kyynärvarressa punaista naarmua oman kovakouraisen käsittelyn jäljiltä , siis iho rikki vähän

Sulla alkaa lomavalmistelut olemaan jo loppusuoralla. Ainakin tuntuu siltä, että rouva on valmistautunut hyvin hyppäämään erään rajapyykin yli Toivotaan, että säät suosivat teitä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 18, 2009, 19:59:46 ip
Törkeetä toimintaa, mitä ihmiset oikein ajattelevat
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 18, 2009, 20:01:05 ip
Eilen illalla yskitti ihan vähän, ja tänään ihan älyttömästi. Ja yskiessä tuntuu siltä, kuin joku vetäisi hiekkapaperilla keuhkoputkissa  

Viikonloppu on ollut täynnä ohjelmaa ja nyt pakkaan Tampereen reissua varten tavaraa Ja toivon, että yskä ei tästä pahenisi tai kuumetta ilmaannu... Korkeat odotukset seuraavilta viideltä päivältä on, kun käytännössä kaikki täällä aina D-keskuksen kursseja kehuu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 18, 2009, 20:13:55 ip
Mukavia matkoja: Leppikselle D-keskukseen ja Geelikynsi-Keijulle Madeiralle!  

Nauttikaa täysin rinnoin ja ottakaa kaikki ilo ja hyöty irti!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 18, 2009, 20:14:15 ip
Juu, kivaa siellä on ja aivan ihanaa panostaa itseensä koko aika. Ei ole pahemmin häiriötekijöitä, mikäli ei satu huoneeseen kuorsaavaa kämppistä Ruoka oli ihan maittavaa, tosin mausteita olisi voinut olla enemmän, edes pöydissä Mä odotan jo toista viikkoa, mikä alkaa marraskuussa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 18, 2009, 20:14:21 ip
Toivottavasti tekijät saadaan edesvastuuseen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Lokakuu 18, 2009, 20:16:03 ip
Tositörkeätä, Ultsi. Eikö enää mitään kunnioiteta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 18, 2009, 20:28:32 ip
On kyllä syytäkin olla kiukkuinen! Uskomatonta touhua!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 18, 2009, 20:55:29 ip
Hyvää matkaa!

Hyvin olet valmistautunut reissuun!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 19, 2009, 11:49:44 ap
Terkut Roomasta, josta kotiuduin aamuyöstä   Vaikka en olekaan mikään italialaisen jäätelön ystävä, niin löytyihän se suosikkimaku mullekin, kun tarpeeksi montaa laatua maisteli eli kookos   aion tehdä sitä lähiaikoina Suomessa sekoittamalla kookoshiutaleita vaniljajätskiin. Matka oli siis syysloma/syntymäpäivälahja lapsilleni (tässä omia pyöreitä odotellessa  )

Ultsi, olipas tylyä, toivottavasti asia selviää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 19, 2009, 13:00:10 ip
Jos omistaa jäätelökoneen, voi myös tehdä itse ihanaa kookosjätskiä kookosmaidosta ja kermasta, (voi laittaa myös tavallista kermaa), kananmunankeltuaisesta ja makeutusaineesta tai sokerista. Maustaa voi vaikka vanilijalla ja rakennetta saa kookoshiutaleilla.

Olen saanut kerran tällaista, ja siitä lähtien olen miettinyt koneen hankintaa utten ole saanut aikaiseksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Lokakuu 19, 2009, 14:20:25 ip
mäkin haluaisin jäätelökoneen. Ja voileipägrillin. Ja hyvän tehosekoittimen. Ja yhtä ja toista   Mutta onneksi jätskiä voi tehdä ilman konettakin, vaikka onkin hieman työläämpää.
Mulle oli suuri pettymys, kun testasin kevytglögiä (no, kevyt ja kevyt, mutta hiilaria joku 6g/dl) ja se oli kamalan pahaa   Meillä on ollut tapana lipitellä aika paljon glögiä joulun alla, mutta taitaapa siinä tavallisessa olla liikaa sokeria meikäläiselle tätä nykyä. En kyllä tiedä paljonko, kun ei tuossa toisessa tölkissä ole ravintosisältöä, mutta veikkaisinpa kuitenkin, että paljon on. Höh. No, onneksi oli jo jouluteetä kaupassa, litkin sitä sitten. Mistä tämä ihmeen joulufiilis on mahtanut pöllähtää kun vasta lokakuussa mennään ja mulla on jo pitkät listat joululahjoja suunniteltuina ja osa toteutettuinakin ja kauhee hinku on kaikenlaista pakertaa..! Hassua. Paitsi jos se ennakoi sitä, että mä judun tässkin raskaudessa makaamaan viikkokausia, sitten ei paljon naurata. Mutta ehkä on ihan hyväkin aloittaa valmistelut ajoissa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 19, 2009, 14:27:34 ip
Välillä kyllä tuntuu, että ehtii joulufiilis mennäkin jo ennen joulua. Alkaa se joulukoristeiden esiinmarssi kaupoissa olla jo melkoista

Mulla on joulutortut sellainen juttu, joka on eka merkki itselleni joulun tulosta. Täytyykin ostaa pussi luumuja, jotta saa torttutäytteen venaamaan valmiiksi päähänpistoleipomista, joka kyllä alkaa ihan just kohottaa itseään, siis tuo -pisto-
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tea - Lokakuu 19, 2009, 16:27:59 ip
Lainaus:


Mulle oli suuri pettymys, kun testasin kevytglögiä (no, kevyt ja kevyt, mutta hiilaria joku 6g/dl) ja se oli kamalan pahaa  




Pieni vinkki: noita light-glögejä on useammalla valmistajalla, joten jos yksi ei maistu, kannattaa kokeilla toista, eroja on
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: liitäjä - Lokakuu 19, 2009, 16:33:51 ip
Hyvää kuuluu, vaikka lihakset huutaa hallelujaa, tuli taas kuntopyörä pölyteltyä. Nyt huomaan lonkan ilmestyneen kahen puolen persusta, kivusta päättelen niin.
Huoks, pitäs muistaa liikkua hiukka tasasemmalla tempolla. Eikä liikkua niinkuin tosimies, kojaa ja ähisten, kunnes aamu koittaa ja kipu voittaa...
Kauniita sumuisia aamuja ollut, kontrastit laimentuneet harmaaseen kaikkeuteen. Kummasti alkaa kaihota kesää, vanhuuden merkki. Rakastan yhä ritiseviä juuri jäätyneitä rapakoita, raikasta syysilmaa keuhkoissa. Kuulaita väreijä maassa, jonne lehdet menneet lepäämään.
Naisilla paksut vaatteet. Masentaa. Kaipaan keväisiä naisia temmeltämässä peppuaan mäkeä ylös ohuissa hameissa.
Mutta vaaditaan pimeä ja kylmä jakso, tajutakseen ohuiden vaatteiden ilmestymisen riemu keväisin
Aistien herääminen kesään. Kohta se taas tulee, kunhan vähärasvainen kinkku ensin on syöty ja rosolin puna pyyhitty huulilta

Muuten ihan kivasti menee
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 19, 2009, 16:46:44 ip
Mä taas inhoon lähes kaikenlaisia sähkölaitteita, en omista edes hiustenkuivaajaa, kun en sellaista tarvi. Nippa nappa suostun omistamaan imurin ja pesukoneen; tv:tä ilman pärjäisin vallan mainiosti, vaikka sellainen onkin.

Oon tehnyt joskus jäätelöä kermasta ja kananmunasta itse, siihen ei tule juurikaan hiilareita, mutta tuo raa'an kananmunan syönti hieman arveluttaa. Ihan hyvää kevytglögiä olen tehnyt hiilarittomasta funlightista laittamalla siihen glögimausteita ja lämmittämällä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 19, 2009, 22:03:19 ip
Ultsi: Törkeää todella ! Minkälainen ihminen oikeen tekee moisen teon ,saisi hävetä  

Mulla on huomiselle tiedossa Hesan reissu tyttäreni kanssa.Mun isäni piti myös lähtä matkaan,mutta hään ratkesi ryyppäämään.Harmittaa,mutta eiköhän me selvitä!



Tänään tuli lunta oikein urakalla taivaalta,ja tuli vähän kiire siivota pihalta kaikki työkalut ja Badenbadenit  
Pihalla on Muumitalon rakennus meneillään ja siellä on kaikkea asiaan liittyvää rekvisiittaa pitkin ja poikin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 20, 2009, 10:03:32 ap
Eipä mulla muuta kuin että terveisiä Pohjois-Suomesta! Täällä on lunta ja pakkastakin vähäsen. Julkkisbongaus: Veeti Kallio ja Lenni-Kalle Taipale samassa "kuvassa". Että niin tärkeitä tällä erää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 20, 2009, 10:46:10 ap
Voi ei!  

Mutta Hyvää Helsingin reissua sulle ja tyttärellesi Pitäkää hauskaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Lokakuu 20, 2009, 11:08:56 ap
haa, kiitos vinkistä Tea! Etsinpäs nyt sitten toisen light-glögin ja sitä sentään juo ihan mielellään. Ja hiilareitakin on vielä vähemmän kuin siinä kamalassa. Välillä aina ottaa vähän koville tän d:n kanssa kun vaan olen (ja olen aina ollut) niin perso kaikelle makealle herkulle. Ja nyt ekan sairastamisvuoden aikana pitää kohdata kaikki vuodenaikoihin liittyvät herkkutilanteet ekan kerran diabeetikkona. Kaipa se siitä... Mutta on se niin väärin, että mun suurimmat jouluherkut on piparit, Finlandia-marmeladit ja glögi, kun taas puolisko tulee onnelliseksi silleistä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Lokakuu 20, 2009, 13:05:05 ip
  Olin tapaamassa äitiä ja isäpuolta ja velipoikaa viikonloppuna vanhimman tyttären kanssa. Nyt olen yrittänyt palautua takasin "lomasta". Minulla oli viime  viikolla korvatulehdus ja sokerit oli korkealla koko ajan. Se hieman väsytti, mutta onneksi nyt ollaan jo paremmassa kuosissa.
   Nyt on tytär syyslomalla ja taitaa kölliä vieläkin sängyssä. Itse ajattelin mennä leipomaan omenapiirakan vanilijakastikkeella. NAM:
  silmälääkärin aika tuli tänään. Vasta joulukuussa. Ikävää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: H1 - Lokakuu 20, 2009, 14:43:33 ip
Lainaus:

Ihan hyvää kevytglögiä olen tehnyt hiilarittomasta funlightista laittamalla siihen glögimausteita ja lämmittämällä.




Minkämakusella funlightilla oot kokeillu? Ja tuleeko siitä oikeesti hyvää.. jaa ehkä se pitää itse kokeilla.

Kiitos vinkistä kuitenkin   Ja kiitokset myös jollekulle joka sanoi että on olemassa valmiita light-glögejä - ma ei tietanu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 20, 2009, 15:44:08 ip
Ainakin vadelma-fun lightilla olen kokeillut, mutta nythän noita makuja on kaupoissa enemmänkin, voisi löytyä joku sopivampikin. No ei se nyt samaa ole kuin oikea glögi, mutta eipähän ainakaan ole hiilareita eikä alkoholia.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Lokakuu 20, 2009, 16:00:25 ip
tähän mennessä mä löysin Riitan herkun light-glögin, josta en tykännyt, ja nyt sitten kylmähyllystä Valion vastaavan, joka oli mun mielestä ainakin paljon parempaa, ja siinä on hiilareita 3g/100g.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Lokakuu 20, 2009, 16:04:27 ip
Mä olen tehnyt glögiä mansikka -mehuihin - toimii. Light-glögejä oli viime joulun seutuun hankala löytää kaupoista, joten join jonkin verran tavallistakin. Eihän sitä sitten tietysti litratolkulla...
Laittiglögistä ja luumuista tulee ihana kiisseli. Tosi herkku, mutta kohtuullisen kevyt.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 20, 2009, 22:11:45 ip
Minä teen glögini aina punaviiniin...se on valmiiksi hiilaritonta

Saksassa myyvät glögimausteita teepussimaisessa ratkaisussa, se vain sitten punaviinin kanssa kattilaan lämpiämään. Oisipa täälläkin!

Mut ei vielä oo glögiaika, mulle..

Friita, tuo talvilomaidea kuulostaa hienolta! olet pikku matkan ansainnut.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 20, 2009, 22:20:21 ip
Ja minä olen laiskempi, ostan valmista glögiä pitkäripaisesta, en kuitenkaan sitä vahvaa hehkuviiniä, vaan niitä normiviinin vahvuisia.

En ole mikään glögi-fani, mutta pitäähän sitä muutaman kerran kuitenkin nautiskella
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Sus - Lokakuu 20, 2009, 22:23:21 ip
Lainaus:

 Saksassa myyvät glögimausteita teepussimaisessa ratkaisussa, se vain sitten punaviinin kanssa kattilaan lämpiämään. Oisipa täälläkin!




Pitääpä varmaan tuoda Berliinin tuliaisina joulukuussa. Ite en glögistä välitä, mut jospa puoliso tykkäis...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 20, 2009, 23:06:17 ip
Lainaus:



Mulla on huomiselle tiedossa Hesan reissu tyttäreni kanssa.Mun isäni piti myös lähtä matkaan,mutta hään ratkesi ryyppäämään.Harmittaa,mutta eiköhän me selvitä!
 




Tehän selvisitte hienosti!   Niin kuin kait mekin, vaikka ollaan ihan väsyneitä nyt.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 20, 2009, 23:09:00 ip
Voihan glögin tehdä myös sokerittomaan mustaviinimarjamehuun. Lisää vaan mausteet. Tulee ihan hyvvee.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Lokakuu 21, 2009, 08:42:47 ap
juu, mulla on vaan nyt tämä pikku rajoitus kun olen raskaana   Muuten kyllä tykkään punkkupohjaisesta glögistä. No nyt olen kuitenkin tyytyväinen kun löysin sen paremman light-glögin ja jouluteen, kyllä tässä ihan kelpaa joulua odotella. Viime joulu meni hieman erilaisissa merkeissä, se oli aikaa juuri ennen diagnoosia, paino oli pudonnut seitsemän kiloa ja olo oli kauhea   En jaksanut mitään ja muistan, miten piti suunnilleen joka piparin jälkeen juoda puol litraa vettä! Huh. No, loppiaisen kieppeillä sitten sairaalaan päädyinkin. Mutta nyt menee hyvin, tasapaino on hyvä, maha kasvaa ja vauva potkii   Hauskaa päivää kaikille!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 21, 2009, 10:56:01 ap
Ihanan positiivinen tuo viestisi loppuosa!  

Kiitos hyvästä päivänaloituksesta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Lokakuu 21, 2009, 18:00:27 ip
Vähän paska homma, kun koiraa käytettiin lekurissa, ja keuhkokuume on, ja kuvissa näkyy jotain, muttei tiedetä että mitä. 2 viikon hevoskuuri ja sitten kuvataan uudestaan. Tosi kiva olla pari viikkoa ns. löysässä hirressä...pahin vaihtoehto on tietysti jos on keuhkoissa kasvain.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 21, 2009, 18:08:06 ip
Voi ei...  

Toivotaan nyt kuitenkin, että olisi lääkkeillä hoidettavissa tuo karvatassun tauti.

Kun lapset ja lemmikit on kipeenä, niin omakin olo on vähän niin ja näin.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 21, 2009, 18:48:59 ip
Jape, jos yhtään lohduttaa: minulla oli se keuhkokuume possuflunssan jälkitautina tuossa jokin aika sitten. Ja myös minulla näkyi keuhkoissa varjostuma tai "jotain". Oli hävinnyt antibioottikuurin jälkeen, joten oli luultavasti limaa joka oli kuivunut/lähtenyt pois tuolla "hevoskuurilla". Joten ole luottavainen; haukku menee kohta kuin entinen tekijä! Nyt on vain vähän kehno olo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 21, 2009, 21:46:32 ip
Keuhkokuumepotilaan keuhkokuvassa näkyvä varjo on tulehduksen aiheuttama muutos ja se kyllä häviää hoidon myötä. Mulla tilannetta seurattiin parilla kontrollikuvauksella, koska varjostuma kyllä pieneni muttei heti hävinnyt. Olisikohan koko prosessiin mennyt noin kuukausi, mutta tautikin oli kova.  

Ja kuten kuin olen kertonut aikaisemminkin, niin mun keuhkokuume tuli influenssan jälkitautina.  

Toivotaan, että Japen haukku paranee!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 21, 2009, 22:19:26 ip
Toukkis: Juu selvittiin hienosti reissusta.Päivä oli pitkä mutta tosi mukava  

Eräs tuntemattomaksi jäänyt henkilö sanoi matkalla mulle,että lapsesi/lapset on sokerihumalassa Fazerin reissun jäljiltä,(äidistä nyt puhumattakaan  )

Löysin meidän pikku-miehelle hienon synttärilahjan eli kauko-ohjattavan vihreän monsteri auton,jollaista hään toivoi  

Tänään olen pyöräyttänyt kääretortun ja mokkapaloja,poitsun 4.v synttäreille.

..Ja nyt sohva selkään..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 21, 2009, 22:21:31 ip
Voi miten ikävää    

Toivottavasti lääkkeet tepsii.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 21, 2009, 22:28:26 ip
Lainaus:



Eräs tuntemattomaksi jäänyt henkilö sanoi matkalla mulle,että lapsesi/lapset on sokerihumalassa Fazerin reissun jäljiltä,(äidistä nyt puhumattakaan  )






Älä välitä! Kyseinen henkilö kuului sanovan sen kaikille muillekin äideille ja lapsille myös. Pah! Pääasia, että lapsilla (isommillakin  ) oli reissussa kivaa!  

Ja kuka Fazerilassa pelkkää leipää söisi,( vaikka se hyvää olikin! )
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Lokakuu 21, 2009, 22:37:20 ip
Lainaus:

Voi miten ikävää    

Toivottavasti lääkkeet tepsii.


  Toivotaan niin ja kiitos kaikille kannustuksesta. Sitä vaan kun on omalla kohdalla tottunut siihen että vaivoja on ihan riittämiin niin aina pelkää pahinta. Katsotaan, jospa se siitä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 22, 2009, 12:15:55 ip
Hello!

Kaikenlaista kuuluu.

Olen mennyt naimisiin... taas...
Olen muuttanut takaisin Helsinkiin, JIPPII!
Työmatka on nykyään vain 800 metriä, kiva kävellä

Olen hankkinut koiran: nyt 8 kk vanha ruskea labradorinnoutajapoika, Wäinö. Wäinö on valloittanut sydämeni ja syönyt muutamat kengät ja sukat. Sohvaakin on maisteltu. Mutta se yrittää kovasti toimia meidän perheen "sääntöjen" mukaan. Aina ei vain muista
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 22, 2009, 12:41:19 ip
No mutta PALJON ONNEA Kerttuli sekä naimisiin menosta että Wäinöstä ja tervetuloa taas palstalle.  
Olenkin jo ihmetellyt, missä piileskelet.

Tosi kiva, kun palasit.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Yogi - Lokakuu 22, 2009, 12:50:13 ip
Terve vaan!

Vitsialue onkin ollut aika aneeminen. Laitoin sulle kakkosten alueelle hieman linkkejä, ettei lukeminen lopu.

Yogi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 22, 2009, 13:47:30 ip
Moikka Kerttuli, pitkästä aikaa

Ja roppakaupalla onnea monesta positiivisesta tapahtumasta, joita sulla tuntuukin olevan oikein reilusti
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 22, 2009, 15:27:30 ip
Tulin just laseroinnista, tällä kertaa operoitiin molempia silmiä. Piti laittaa   päähän, vaikka on pilvistä. Tänään ei voi mennä kirjamessuille, kun ei näe mitään, mutta huomenna ehkä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 22, 2009, 16:05:58 ip
IHANAA ja MAHTAVAA, Kerttuli! Onnea paljon ja runsaasti, kaikista tapahtumista! Olenkin välillä miettinyt, että mitenhän teillä menee - mutta ilmeisesti hyvin, kun et ole paljon ehtinyt täällä notkua ja näköjään hyvin...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 22, 2009, 19:28:49 ip
Jee onnea ja kiva kun palasit!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 22, 2009, 19:46:48 ip
Onnea, Kerttuli!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 22, 2009, 20:40:14 ip
OIKEEN PALJON ONNEA sekä aviosta että uudesta Wäinöstä! Kylläpäs sua onkin kaipailtu palstoilla ja livenäkin, mm. Antsulta oon välillä kysässyt "onko Kerttulista kuulunu mittään?" Pitäiskö meitin nyt tutustuttaa Wäinö ja Ukko toisiinsa niin sais tekosyytä muutenkin tavata (toisaalta sulla taitaa olla tapaamiskortti melko täytetty "uuden" aviosiipan myötä ) Kiva kun oot palanu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 22, 2009, 20:41:50 ip
Jep onnittelut minunkin puolestani  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: zebra1 - Lokakuu 22, 2009, 21:17:47 ip
Hei mahtavaa! Onnea uuteen elämään!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 22, 2009, 21:52:41 ip
Hyvä Kerttuli ja hyvä Wäinö  

Ihania uutisia ei ole koskaan liikaa. Onnea!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 22, 2009, 21:53:39 ip
Voi kun pääsiskin kirjamessuille...  

Särkikö päätä laseroinnin jälkeen?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 22, 2009, 21:56:28 ip
Kiitos kovasti kaikille onnittelijoille!

Tämä avioituminen oli oikeastaan yllätys kaikille lähimmillenikin.... kaikki tapahtui niin nopeasti. Kerroin muistaakseni siitä kolmekymppisestä miehestä, jonka kanssa seurustelin. Hän oli kuitenkin liian nuori minulle ja suhde loppui.
Minulla oli yksi miespuolinen ystävä, joka antoi minun kuukauden verran surra päättynyttä suhdettani ja sitten alkoi vihjailemaan (aika suorasti) että hän on ollut rakastunut minuun jo jonkin aikaa ja haluaisi alkaa seurustella kanssani. Sitten hän muutti luokseni ja muutosta kolmen kuukauden sisällä avioiduimme. Tämä mies on nelikymppinen ja paljon aikuisempi.

Wäinö tuli meille toukokuussa. Olemme kumpikin koiraihmisiä ja jonkin aikaa harkittuamme menimme katsomaan yhtä pentua. Niinhän siinä kävi että palasimme kotiin koiranpennun kanssa. Sitten kolmen viikon kuluttua siitä muutimme uuteen kotiin. Eli aikamoista pyöritystä tässä on ollut.

Työssänikin on tapahtunut muutoksia, nykyisin on helpompaa kun saan enimmäkseen olla toimistossa eikä tarvitse kierrellä ympäri pääkaupunkiseutua tietsika olkapäällä.

Energiaa on sitten jäänyt vähän yli ja olenkin ammattiyhdistyksemme tiedotussihteeri. Siinä tulee viikottain lähetettyä satoja sähköposteja kaiken muun ohessa.

Diabetes hoituu siinä sivussa. Olen huomannut että diabeteksen myötä saa "extrabonuksena" kaikenlaista kremppaa. Onneksi ei kuitenkaan mitään vakavampaa. Oikea olkapää jäätyi keväällä (vasenhan oli jäätynyt jo aiemmin). Muutakin pikkuvaivaa on aina silloin tällöin mutta kyllä ne kestää.

Mitäs teille muille kuuluu?

Olen lisännyt oman kuvani oheen pari kuvaa Wäinöstä tuohon "kotisivu" -osoitteeseeni.

Kerttuli
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 22, 2009, 22:01:15 ip
Onpas ollut ripeetä ja on suloinen koirus
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 22, 2009, 22:02:27 ip
Ihana koira!   Muistuttaa vähän meidän Tuiskua pienenä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 22, 2009, 22:08:35 ip
Lainaus:

Voi kun pääsiskin kirjamessuille...  

Särkikö päätä laseroinnin jälkeen?




Ei särkenyt eikä operaatiokaan sattunut muualle kuin niskaan, jota en osannut pitää rentona.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 22, 2009, 22:17:07 ip
Lainaus:

OIKEEN PALJON ONNEA sekä aviosta että uudesta Wäinöstä! Kylläpäs sua onkin kaipailtu palstoilla ja livenäkin, mm. Antsulta oon välillä kysässyt "onko Kerttulista kuulunu mittään?" Pitäiskö meitin nyt tutustuttaa Wäinö ja Ukko toisiinsa niin sais tekosyytä muutenkin tavata (toisaalta sulla taitaa olla tapaamiskortti melko täytetty "uuden" aviosiipan myötä ) Kiva kun oot palanu




Kiitos toivotuksista, tuntuu niin ihanalta että otetaan näin lämpimästi vastaan!

Wäinö tutustuu  erittäin mielellään toisiin koiriin. Välillä illalla on läheisessä koirapuistossa kymmenenkin koiraa ja Wäinö haluaa leikkiä kaikkien kanssa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 23, 2009, 08:11:47 ap
Onnea!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Sus - Lokakuu 23, 2009, 17:42:58 ip
Onnea, Kerttuli!

Onpa mukavaa kuulla sinustakin pitkästä aikaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: vivianv - Lokakuu 23, 2009, 18:02:02 ip
Heit, onnet ja tervetulot lämpimästi täältäkin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 24, 2009, 09:37:10 ap
Dodii... Kausi-influenssarokote haettu ja kahden viikon päästä alkavat tökkimään sikaa Pitää siihen mennessä miettiä, ottaako se vaiko ei. Mä oon vaan niihin aikoihin Tampereen suunnalla, että saapi nähdä. Sen voi kyllä käydä ottattamassa D-hoitajallakin.

Housut lyhennetty, paita silitetty ja lahja odottaa jo autossa, nyt voi lähteä yhden hurmurin synttäreille 1-vuotisjuhlat on kyseessä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 24, 2009, 12:41:01 ip
terve tännekin. oon harrastanu aikamoista episodia parina iltana ku ne meni yli kolmenkymmenen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 24, 2009, 13:00:32 ip
Eilen illalla kotiuduin Tampereelta. Oli kyllä aivan loistava viikko Porukalla hyvä yhteishenki ja huumori kukki.
Tietoa sai paljon ja kysymyksiin vastattiin oikeasti, eikä vain olan kohautuksella, kuten paikallisessa terveyskeskuksessa. Että saisi kyllä omalääkärikin käydä vähän päivittämässä tietojaan siellä...

Mittaustulokset paranivat loppuviikkoa kohden lähes oppikirjamaisiksi, mutta tuskin ihan niin tasaisena jatkuu täällä kotioloissa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Lokakuu 24, 2009, 13:37:59 ip
Hyvä, että oli kiva viikko Diabeteskeskuksessa.

Mä olisin myös nyt sellaisen mukavan diabeteskurssin tarpeessa. Olin just tänä vuonna tammikuussa, joten en pääse pitkään aikaan, mutta kyllä tekisi hyvää päästä sinne. Saisi vähän motivaatiota diabeteksen hoitoon ja mielen pirteämmäksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 24, 2009, 14:51:47 ip
Mä taas olisin mukavan dee-tapaamisen tarpeessa ihan muuten vaan!  

Tuli ikävä kesää ja sitä ihanan lämmintä päivää kun tavattiin porukalla Kouvolassa.  

Onkohan millekään suunnalle järjestetty vastaavaa vai haluaako ihmiset pysytellä piiloissaan possuflunssan vuoksi?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 24, 2009, 17:15:02 ip
Lainaus:

Mä taas olisin mukavan dee-tapaamisen tarpeessa ihan muuten vaan!  




Tää kans vois mönkiä kammiostaan, jos ois tiedossa d-tapaamista  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 24, 2009, 17:24:24 ip
 
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Lokakuu 24, 2009, 17:27:59 ip
Mä olin d-tapaamisessa viimeksi toukokuussa, joten ihan mielellään sellaiseen taas menisin. Useimmiten ne kyllä järjestetään mun kannalta vähän väärällä suunnalla, ettei pääse osallistumaan.

Mulle on varmaan jokin flunssa iskemässä. Eilen oli jo hirveen väsähtänyt olo, ja meinasin jo jättää tänään jumpan väliin, mutta menin sitten kuitenkin siskon kanssa kun oli sovittu. Mutta sitten voimat oli kuitenkin niin vähissä, että piti lähtee kesken kaiken kotiin. Nyt olen sitten vaan torkkunut kotona.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Lokakuu 24, 2009, 19:07:40 ip
Hei Kerttuli ja roppakaupalla onnea moneen
onnelliseen tapahtumaan!!t.Pate
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 24, 2009, 21:21:09 ip
Onnea  

Labbikset syövät kuulemma kaikkea. Myös aikuisina koirina kuten puuroa, lakuja, suklaata ja porkkanoita!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 24, 2009, 21:41:59 ip
Mulla on ollut ihan tyhmä päivä tänään. Ei mitään järkevää tekemistä ja lotostakaan ei tullut muuta kuin kokemusta koko rahalla Tänään on vaan väsyttänyt ja olo on ollut nuutunut. Pojan kanssa ollaan kaksisteen oltu. Se olis halunnut kävästä sellaisessa käärme- ja matelijanäyttelyssä mutta oli niin kalliit liput.
Huomenna jos on hyvä ilma niin vois kiskoa etupihan "kukkapenkistä" kaikki ne ylimääräset pois. Takapihankin vois tietenkin haravoida.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 25, 2009, 11:45:00 ap
Nyt on ihannan laiska olo! Mies lähti aamulla isäni kanssa hirvimettälle ja oli tarkotus että mäkin oisin lähteny mukaan ajo"mieheks", mutta ku ei JAKSA eikä KIIINNOSTA ! niin jäin kotiin sluibaileen. Tosin nyt kun juttelin äidin kanssa luurissa niin hän sanoi että oli kutsunu 2 siskoani lapsineen syömään ruokia, jotka olin lähettäny mieheni kanssa mukaan, niin iski pienoinen katumus päälle, mutta alea jacta est ....
Ulkonakin harava kyllä oottelee seuralaista puuhun nojaten, mutta toivoisin että se kerrankin ois oma-alotteinen ja hoitais homman ihan itte Toinen vaihtoehto ois tietty vetasta joku hammastahna suuhun houkuttimeks ja "pokata" jotkut ohikulkevat äijät tekeen työt mun puolesta  No, eiköhän se toimeliaisuus hiivi yllättämään vielä iltapäivällä (tai sitten ei.... kumpi parempi...) Lepposaa sunnuntaita kaikille!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 25, 2009, 12:25:55 ip
Kello on jo vaikka mitä, enkä oo saanu juurikaan mitään aikasiksi tänään   Oikein alkaa itteenikin hävettää, mutta onhan tässä vielä aikaa touhuta. Pyykit on sentään pesty ja edelliset laitettu kaappeihin.
Kanat heitin äsken uuniin. Ajattelin tehdä kastikkeen kyytipojaksi ja keitellä vähän perunoita. Ja salaattia jääkaapin antimista  
Huomenna sitten iltavuoroon töihin. Kiinnostus iltavuoroa kohtaan on tällä hetkellä tasan 0.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 25, 2009, 12:36:07 ip
Mulla on huomenna edessä ilmeisestikin elämäni viimeinen "työmaanantai", pitäsköhän sitä jotenkin juhilstaa jo etukäteen

Ruokaa on nyt masu täynnä - täytyy vähän antaa lasehtia ja sitten voisi tarttua haravan varteen. Mä nimittäin en edes kuvittele haravani olevan yhtään omatoiminen näissä jutuissa, toimii ihan vaan apurina lähinnä käskystä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 25, 2009, 12:37:28 ip
tulin taas käymään kotona ja parin tunnin päästä lähen takas sinne osastolle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Lokakuu 25, 2009, 12:44:00 ip
Lainaus:

Kello on jo vaikka mitä, enkä oo saanu juurikaan mitään aikasiksi tänään  




Sama vika... Nukuin tosi pitkään kun nukutti niin hyvin. Olin aamiaisella/lounaalla kun entinen työkaveri soitti ja kyseli kuulumisia. Kaipaili mua töihin, ja harmitteli, kun porukkaa on hurjasti sairaslomalla ja kohta väki ihan puhki poikki. Minä kaipaan työkavereita, mutta sitä työtahtia en kyllä yhtään.

Vettä satelee, niin taitaa mennä sisätiloissa tämä päivä. Tekemistä on, mutta ristikko tai kirjan lukeminen kiinnostaa paljon enemmän   Ja ainahan voi kirjoittaa pari työhakemusta...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 25, 2009, 12:44:44 ip
Miltä on osastolla olo tuntunut? Tuntuuko, että asiat olisivat alkaneet selkiytymään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 25, 2009, 12:53:26 ip
Lainaus:

Miltä on osastolla olo tuntunut? Tuntuuko, että asiat olisivat alkaneet selkiytymään?




kyllähän tää olo alkaa helpottaa mut se mitä ne kokeili uutta sokerien hoitomuotoa niin ei auttanu ja nyt vaihettiin takas siihen entiseen hommaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 25, 2009, 12:55:30 ip
Lainaus:

Lainaus:

Mä taas olisin mukavan dee-tapaamisen tarpeessa ihan muuten vaan!  




Tää kans vois mönkiä kammiostaan, jos ois tiedossa d-tapaamista  




Pistettäisiinkö pystyyn pikkujoulut? Marraskuussa voitaisiin joukolla tavata jossain kivassa paikassa. Muistaakseni ainakin kerran ollaan oltu siinä Hakaniementorin kupeessa olleessa paikassa (vaikka minä en sinne tullut niin kivaa oli kuulemma ollut).
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 25, 2009, 12:57:18 ip
Teimme miehen kanssa retken Turkuun.

Ensin kävimme katsomassa jääkiekko-ottelun, sitten syömään ja sen jälkeen standup -komiikkaa katsomaan.

Kotona oltiin (kesäaikaa) klo 3.20

Hauska reissu!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 25, 2009, 15:34:41 ip
Mä olen vuorostani ollut taas tämänkin viikonlopun töissä.  

Luulisi, että viikonloppuna on rauhallista (vanhustentalossa), mutta kattia kanssa! Aamu oli niin kiireinen ettei mitään rajaa...  

Onneksi oli  IHANAA  ruokaa töissä, se on iso ilo kiireen keskellä ja nytkin on kyljykset+kasvikset uunissa. Mietin vaan et tekiskö muusia vai keittäiskö potut? Ehdotuksia?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 25, 2009, 15:43:37 ip
Muusi on aina hyvää!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tea - Lokakuu 25, 2009, 16:33:22 ip
Myyyyyssiä! Me vaadimme
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 25, 2009, 17:04:25 ip
Muussia, ehdottomasti

Mä tein systerinmakkarasoppaa, pitkästä aikaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 25, 2009, 17:12:50 ip
Muussia, tottakai, etenkin jos joku muu sen tekee kuin minä itse

Täällä on elelty koko viikonloppu taas sellaisen "mössön" kanssa: possun suikaleita, sipulia, kuviopastaa, suikalejuureksia, kesäkurpitsaa ja purkki paksua kasviskermavalmistetta (4%) maustettuna yrttisekoituksella ja pippurisekoituksella. Lisukkeena vaan normi-vihersalaattia - paljon

Ei ole ollut monipuolisuudesta tietoakaan, mutta masu on täyttynyt
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 25, 2009, 17:57:35 ip
No niin... Mä oon unohtanut siirtää makkarin kelloa ja pistin ilta-inskan sen mukaan Hieman liian etuajassa siis, ei kai tuo suuria vaikuta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 25, 2009, 18:21:27 ip
Ei varmaan ja ainahan voit aikaistaa aamun pitkää (jos sulla menee) vaikka puolella tunnilla. Kyllä se siitä tasaantuu.  

Ja KP voitti! Muusia tuli!   Oli hyvää kyljysten kanssa kun kastikkeessa oli sipulia, porkkanaa, palsternakkaa (mun lemppari), valkosipulia, ruokakermaa, soijakastiketta, suolaa, mustapippuria ja salviaa.

Jälkiruuaksi luumurahkaa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 25, 2009, 18:48:17 ip
Lainaus:

Lainaus:

Lainaus:

Mä taas olisin mukavan dee-tapaamisen tarpeessa ihan muuten vaan!  




Tää kans vois mönkiä kammiostaan, jos ois tiedossa d-tapaamista  




Pistettäisiinkö pystyyn pikkujoulut? Marraskuussa voitaisiin joukolla tavata jossain kivassa paikassa. Muistaakseni ainakin kerran ollaan oltu siinä Hakaniementorin kupeessa olleessa paikassa (vaikka minä en sinne tullut niin kivaa oli kuulemma ollut).




Mulle kyllä sopis, paitsi että olen vähän huono järjestämään. Onkohan yleistä mielenkiintoa vai onko porukalla liikaa pikkujouluja?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 25, 2009, 18:51:58 ip
Mä haluun jälkiruokaa! Pliis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 25, 2009, 19:56:10 ip
Muussi on kyllä ihanaa,kunhan joku ystävällinen henkilö kuorisi ne perunat valmiiksi  

Me käytiin katsomassa tänään teatterissa piilomaan pikku aasi näytelmä ja sepä olikin kiva  

Huomenna olisi paluu arkeen tiedossa,johan tässä tulikin viikko relattua!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 25, 2009, 20:09:21 ip
Lainaus:

Muussi on kyllä ihanaa,kunhan joku ystävällinen henkilö kuorisi ne perunat valmiiksi




Ai, pitääkö ne kuoriakin?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 25, 2009, 20:14:43 ip
Ja tää jäättää varmaan nyt välistä (ellei osu ihan lähistölle), tahtoo päästä tapaamiseen ilman lapsukaisia, niin pystyy keskustelemaankin... Muutakin kuin lasten kanssa  

Kuulumisia: Lähes kaikki ylimääräiset kilot poissa   Ihan pieni aavistus vain enää... Jee! Tuulettaa kovasti!  

Huomenna farkku ostoksille ja ehkä jos löytyisi uudet korvikset ja kello...

  Joo, ja tällä on tänään ollut synttärit! Joka meni lasten kanssa kotosalla (mies illassa töissä). Onneksi kävi kakkukahviseuraa illasta, virkisti mieltä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 25, 2009, 20:38:33 ip
Onnea kaikista kivoista jutuista sulle! Eniten synttäreistä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 25, 2009, 20:46:46 ip
Lämpimät onnittelut synttärisankarille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 25, 2009, 21:03:48 ip
Kävin tietty kurkkaamassa ihan uteliaisuuttani niitä sun kuvia. Söpö koira! Ja sie itehän vaan kaunistut entisestäänkin

Plääh flunssassa makoillaan... kun pysys tuo lapsukainen terveenä. Taitaa jäädä työmatka väliin, huominen työpäivä ainakin.

Hyvä Tanjaleena että tajusivat vaihtaa se hoitomuodon entiseen, ei tainnut oikein sopia se uusi. Vissiin yrittivät sillä hoitokuormaa vähentää mutta ei ne korkeat sokrutkaan piristä..

Muusia saa muuten valmiina pakkasesta, ihan oikeaa pottua eikä mitään kuivattua lisää-vain-vesi-jauhetta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Lokakuu 25, 2009, 23:57:23 ip
Lainaus:

Kävin tietty kurkkaamassa ihan uteliaisuuttani niitä sun kuvia. Söpö koira! Ja sie itehän vaan kaunistut entisestäänkin




Kiitos, Wäinö on kyllä kivan näköinen koira, yksi vastaantulija halusi ottaa Wäinöstä kuvan kun hänen mielestään se oli niin kivan näköinen.

Mutta minä   ... ihan tavallinen pulliainen olen... kuvaa ottaessa jännitti kun on tämä kamerakammo  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Lokakuu 26, 2009, 10:18:16 ap
nonniiin, taas maanantai... Viikonloppu meni vikkelästi. Eilen oli kivaa, käytiin koko perheen voimin katsomassa Ponyo rantakalliolla, sen jälkeen saunaan ja sitten kalkkunaa ja valkosipuliperunoita   Oikein mainiota. Lapset simahti illalla hienosti, kiitos talviaikaan siirtymisen ja tänä aamuna mies lähti tuntia liian aikaisin töihin   Kyllä mä kaikki muut kellot siirsin, mutta kuvittelin sen hoitavan kännykkänsä itse  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Lokakuu 26, 2009, 10:44:56 ap
Minulla on tänään vapaapäivä   Eilen nukuin kolmet päiväunet ja tänään tähän menenssä jo yhdet. Jokohan sitä nyt olisi oppinut vähän hellittämään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 26, 2009, 11:02:46 ap
Jos ne sun mielestä on päikkärit, jotka oot ottanu ennen varttia vaille yhtätoista aamulla niin sä et oo oppinu vielä hellittämään Monet herää vasta noihin aikoihin yöuniltaan vapaapäivinä Muttei sun mun mielestä tarvii muutta tyyliä - oot hyvä juuri sellasena kuin olet !
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 26, 2009, 11:22:13 ap
MiniMi, kirjoitat kuin mun suulla

Pitkävaikutteisen aikana tietenkin joutui heräämään vapaapäivänä sen verran, että sain pitkävaikutteisen inskan tökättyä, mutta mä en sen jälkeen ottanut päikkäreitä, vaan jatkoin unia

Mulla alkaa vasta iltapäivällä päikkäreiden otto
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Lokakuu 26, 2009, 13:16:05 ip
Asiaa tytöt,paitsi mun ei tarvi pitkiksenkään takia herätä,sillä laitan sen puolen päivän aikoihin,just laskelmoitu aika .
Antsu,pistin sulle jonnekin meiliä,mutten muista minne
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 26, 2009, 13:24:29 ip
Odottaisko illalla kotona, siis kotisähköpostin avausta... Ei ainakaan yksärinä ole tänne tullut
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Lokakuu 26, 2009, 14:48:03 ip
Höh, kun herää tarpeeksi aikaisin, ehtii ottamaan monet päiväunet   Opettelen hellittämään, siihen nähden päiväunet on hieno saavutus.

Luen muuten kirjaa, jonka otsikko on jotakin siihen suuntaan kuin Onnellinen sellaisena kuin olet - kuinka irtaudut täydellisyyden tavoittelusta. Just sopivaa tekstiä minulle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 26, 2009, 15:42:02 ip
Lainaus:

Eilen nukuin kolmet päiväunet ja tänään tähän menenssä jo yhdet.




Päiväunet on ihan must - just heräsin niiltä   Melkein mistä tahansa voin tinkiä, mutta en päiväunista.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 26, 2009, 15:50:55 ip
Lainaus:



Päiväunet on ihan must - just heräsin niiltä   Melkein mistä tahansa voin tinkiä, mutta en päiväunista.




Ja hyvästä ruuasta...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 26, 2009, 16:00:46 ip
Lainaus:

Lainaus:



Päiväunet on ihan must - just heräsin niiltä   Melkein mistä tahansa voin tinkiä, mutta en päiväunista.




Ja hyvästä ruuasta...  




Ruoastakin voin tinkiä, olen ehdottanutkin d-lääkärille, että jos alkaisin pitämään oikein tiukkaa ruokavaliota, että saisin sokrut kuntoon, mutta hän ei kannattanut ajatusta. Eli juustokakkuja menee  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 26, 2009, 17:22:18 ip
No en minäkään  juustokakuista  tinkisi ikinä...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 26, 2009, 19:00:32 ip
Kiitos Toukkis ja Kerttuli!

Farkut, takki ja parit kivat puserot löytyi... Ja muuta rompetta

Huomenna lääkäriin. Huoh... Iloisin mielin kuitenkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 26, 2009, 21:30:18 ip
 

Mä tulin saunasta ja join yhden siiderinkin...  

Huomenna on vapaapäivä ja saa nukkua vähän pitempään. Mukavaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 26, 2009, 23:15:35 ip
Mua tympii, en jaksanut/viitsinyt edes kuntoliikuntaan lähteä, en oo siellä kovin montaa kertaa näkyillyt. Sokerit taas tempoili töistä tulon jälkeen miten sattui No, jos huomenna yrittäis kuntosalille   Mietityttää tuo Tampereen reissu, kun ennustetaan sitä sika-influenssaa koko maahan siihen mennessä ja en tiedä, onko piikitykset jo silloin käynnissä täällä Tänään olen sitä mieltä, että otan piikin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Lokakuu 27, 2009, 08:11:16 ap
HUUUOOOAAAHHH!!! Voi elämä kun ois väsyttänyt!! Uni ei tullut, ei sitten millään. Ja sitten kun se vihdoin tuli joskus puolen yön jälkeen, ensin reilun tunnin pyörittyäni sängyssä niin eikö nakannut hypon päälle
1 pillimehu ei riittänyt mihinkään, joten piti kömpiä keittiöön ottamaan lisää. Kello piipitti armottomasti seiskan jälkeen. Nyt on poju laitettu koulutielle ja tässä pähkilen, että heittäiskö pitkäkseen tohon soffalle vai en. Omat työt alkaa "vasta" klo 10.15 joten kerkeishän tässä välissä hyvinkin torkahtaa. Mutta onko sitä sitten ihan töttöröö töissä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 27, 2009, 14:13:29 ip
Nyt minua saa onnitella

Vihdoinkin saan taas virallisestikin auton ratin taakse asettautua

Kaksi ja puoli kuukautta tässä menikin autoa vain haikaillessa ja katsellessa, mutta nyt taasen baanalle - kunhan tulisi vaan joku tarve
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 27, 2009, 14:16:02 ip
JEEEE JIPPII Antsu!!! Eiköhän me sulle jottain kuskihommia keksitä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 27, 2009, 18:08:41 ip
Lainaus:


Kaksi ja puoli kuukautta tässä menikin autoa vain haikaillessa ja katsellessa, mutta nyt taasen baanalle - kunhan tulisi vaan joku tarve




Siis olitko jonkun sortin ajokiellossa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 27, 2009, 18:48:45 ip
Prrkele tätä pimeyttä ja sadetta!!!!  

Ensi viikolla tähän aikaan ollaan toivottavasti Madeiran auringon alla. Nyt jo jänskättää kun pelkään lentämistä, mutta eiköhän se siitä.  

Hain eilen väliaikaisen eurooppa-kelakortin kun ystävät neuvoivat, että kannattaa hakea ja matkavakuutuskin tuli hankittua.

Mutta vielä roikun palstalla jonkin aikaa...  

muoks: Ja onnea Antsu ajokortista.. taas!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 27, 2009, 18:53:27 ip
Lainaus:


Ensi viikolla tähän aikaan ollaan toivottavasti Madeiran auringon alla.




*vihertää*
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Yogi - Lokakuu 27, 2009, 19:49:55 ip
Lainaus:

 Nyt jo jänskättää kun pelkään lentämistä, mutta eiköhän se siitä.  




Funchalin lentokenttä on todella haasteellinen. Madeira kun on paikka, jossa ei tasaista maata löydy.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 27, 2009, 21:03:45 ip
Kivoja uutisia sulla Mimmi1  

Mulla on kilojen karistus vielä kesken....  

Tänään mun pikkumies täytti 4-vuotta, mutta jännä miten tuntuu että hään ois ollut luonamme aina  

Sain tiedon että 6.11 saan uuden pumpun,kun vanhassa on taasen halkeama.Takuuta on onneksi vielä jäljellä.Kiva kun saisi jonkun muun värisen kuin sinisen pumpun    olis vähän vaihtelua!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Eppuli - Lokakuu 27, 2009, 21:34:33 ip
Se on kumma homma tuo lentojännitys, kun ei se minullakaan tunnu juuri vähenevän vaikka kuinka lentelisi. Madeira on ihana paikka ja kyllä sen takia kannattaa vähän jännittääkin! Minulla lentostressi nostaa aina sokerit ihan pilviin, vaikka pinnalta olisi kuinka tyyni tahansa... :/ Ja se eurooppalainen kelakortti on kyllä ihan ehdoton. (Minulla on ollut huonoa tuuria ja olen tarvinnut sitä jo kahdesti ja on säästänyt pitkän pennin.)
Itsellä lähtö New Yorkiin maanantaina. Eniten jännittää nyt, että paraneeko tässä poskiontelotulehdukset kunnolla ennen sitä (ja tietty se pitkä lento myös vähän). Kuuri on päällä, että eiköhän se siitä. Vähän pelottaa myös, että hankkiiko sitä influenssan kentillä pörrätessä, kun ei rokotuksia saanut vielä, mutta sillehän ei sitten mitään mahda jos näin huono tuuri käy.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kutis - Lokakuu 27, 2009, 21:37:53 ip
Moi kaikki,

en ole tänne muistaakseni ikinä mitään kirjoittanut, mutta nyt ahdistaa sen verran, että toivon kai saavani kohtalotovereilta vinkkejä.

Olen sairastanut n. 25 vuotta diabetesta (ikää nyt 34) ja olen aina ollut hieman shokkeihin taipuvainen eli about kerran vuodessa haetaan tiputuksesta vauhtia. Viime vuodet olen elänyt avioliitossa ja vaimo on tarvittaessa soitellut ambulanssin aamuyöstä tilanteen mennessä siihen pisteeseen.

Pari viikkoa sitten tuli avioero ja muutin omilleni toiselle paikkakunnalle. Itsestään pitäisi pitää huolta ja saada fyysinen kuntokin hieman paremmaksi, mutta kun pelottaa niin perkeleesti, että liikunnan vuoksi tulee taas yllätyksiä ja kuka sitten soittelee sitä ambulanssia? Muutenkin ahdistavaa olla yksin ja lisäksi vielä jatkuva "kuolemanpelko" päällä. Toisaalta välillä masentaa niin, että kuolema hypon kautta olisi helpottava ajatus. Toisaalta voisin pitää kunnon turvamarginaalit sokereissa, jotka kyllä tällä liikunnalla ja oluen määrällä tulee ihan luonnostaa, mutta en haluaisi kitua vanhuusvuosi dialyysikoneessa tms. Tämmöistä pirteää tekstiä täältä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Eppuli - Lokakuu 27, 2009, 21:45:30 ip
En osaa sinua ongelmassasi hyvin neuvoa, kun itsellä ei hypopelkoja ole ollut tai muutenkaan tilanteeni ei ole samankaltainen, mutta halusin vain kommentoida juttuasi sen verran, että laita se ihmeessä ihan omana uutena keskusteluna! Sieltä se on helpompi bongata, kuin täältä kuulumisten välistä. Varmasti hyviä vinkkejä täältä saat. Hypopelot ovat yleisiä ja hoitoon/hoitamattomuuteen liittyvä masennus myös.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 27, 2009, 21:47:12 ip
Samaa meinasin ehdottaa, mutta tervetuloa porukkaan Kutis ja mahtavaa kun sait kirjoitettua noin vaikeista jutuista!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 28, 2009, 08:36:27 ap
Voi hitsin bitsi, kun ei saanu yöllä nukuttua kuin tunnin . Eikä syy siihen löydy muualta kuin että miehellä on tänään synkkärit ja mä mietiskelin koko yön kaikenlaista kivaa millä mä sitä tänään yllätän
Suunnitelin mm. "juhlaillallisen" (päätin tehdä Hirven sisäfileestä File Wellington suppilovahveromuhennoksella, valkosipulikermaperunat, punaviinikastike ja pekonipapuja) ja tein voitaikinan valmiiks + file pakastimesta jääkaappiin "sulamaan" esivalmisteluina.
Nukahdin sitten epäonnekseni vähän ennen viittä aamulla ja kun kello soi 6.50 olin niin väsynyt etten tienny missää oon ja millä maksaa Nyt mä varmaan oon niin väsyny illalla kun se tulee kotiin töistä että meen varmaan heti ruoan jälkeen nukkumaan ja jätän miehen punkkupullon kanssa juhlistamaan "vanhuuttaan" ihan itsekseen.
Pahinta jutussa on, että kasilta kun soitin onnittelulaulun kera niin herätin mieheni hieman väsyneen ärtyneen oloisena. Eipä ollut vielä mennyt ees alakertaan tsekkaamaan hienosti katettua aamiais-lahjapöytää, johon olin jopa lehden asettanu lämpimäks silitettynnä (eihän se enää lämmin ollut kasilta, kun olin silityshommat tehny ennen töihinlähtöä puol seiskalta). Nyt se varmaan on kiireessä lähteny töihin edes käväsemättä keittiössä ja jättäny kahvinkeittimenkin päälle......
Mitenköhän vanhaks mun täytyy elää ennenkuin mä opin ettei kannata suunnitella mitään ylläreitä mieheni varalle Saan nähdä miten illalla käy......
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 28, 2009, 08:48:23 ap
Sä olet parhaasi tehnyt. Yritä jaksaa illalla tuo hieno juhlamenu.

Mä en pidä tästä talviajasta. Sunnuntaina söin koko päivän jotain. Öisin ei saa unta. Aamuisin herää joko liian aikaisin tai sitten ihan turhan myöhään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 28, 2009, 10:19:57 ap
Lainaus:

Ja onnea Antsu ajokortista.. taas!  



No eihän tuo ajokortti pois ole ollutkaan. On ollut ihan voimassakin koko ajan eli poliisi ei olisi missään vaiheessa saanut minua kiinni kortitta ajosta. Kyse ei siis poliisin tiedossa olleesta ajokiellosta, vaan ihan sellaisesta "kevyemmästä" eli lekurin määräämästä, joka näkyi vain mun yhden hoitotahon epikriiseissä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 28, 2009, 10:24:44 ap
Näinhän se joskus tahtoo mennä kun liikaa suunnittelee!  

Kyllä se mies kuitenkin sun huomiointiasi arvostaa, usko pois! Ja meette vaikka yhdessä ruuan jälkeen köllöttelemään. Rapsuttelet päivänsankarin uneen!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Lokakuu 28, 2009, 10:41:20 ap
Lainaus:


Funchalin lentokenttä on todella haasteellinen. Madeira kun on paikka, jossa ei tasaista maata löydy.




Eikös sinne ole jo tehty uusi kenttä? Joku vuosi sitten meille kerrottiin, että on tarkoitus tehdä.

Silloin, kun me olimme, tuntui kuin olisimme laskeutuneet mereen ja lentoon pääsi vain kevyellä kuormalla, joten piti Portugalin Farossa käydä tankkaamassa polttoainetta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Lokakuu 28, 2009, 10:52:49 ap
Lainaus:

ihan sellaisesta "kevyemmästä" eli lekurin määräämästä, joka näkyi vain mun yhden hoitotahon epikriiseissä




Siis lääkäri sanoi, ette saa ajaa autoa? Ja sun piti sitten odottaa lääkärin lupaa, että saat taas ajaa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 28, 2009, 12:01:20 ip
Niin tietty tätä talviaikaahan tää huonounisuus on! Tieten tällä helevatan yskimiselläkin on osuutensa asiassa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Lokakuu 28, 2009, 12:09:37 ip
Voimia Kutis!

Kiva, kun uskaltauduit kirjoittelemaan. Toivottavasti löydät täältä apua noihin vaikeisiin kysymyksiin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 28, 2009, 13:20:28 ip
Lainaus:

Lainaus:

ihan sellaisesta "kevyemmästä" eli lekurin määräämästä, joka näkyi vain mun yhden hoitotahon epikriiseissä




Siis lääkäri sanoi, ette saa ajaa autoa? Ja sun piti sitten odottaa lääkärin lupaa, että saat taas ajaa?



Just noin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Lokakuu 28, 2009, 15:39:12 ip
Kerttuli, sulla on aivan ihana koira! Tuommoinen suklaanruskea labradorinnoutaja on mun ehdoton suosikki. Ja semmoinen mulla on itselläkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Lokakuu 28, 2009, 18:08:02 ip
Kovasti tsemppiä sulle Kutis.

Koita ottaa päivä kerrallaan.Mä kannatan myös sitä uuden ketjun aloitusta,siten se tulisi paremmin huomioiduksi.

Tältä palstalta saa kyllä tarpeellista vertaistukea kohtalotovereilta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Lokakuu 28, 2009, 21:42:12 ip
Onnea Antsu   Hieno juttu  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 29, 2009, 17:43:53 ip
Mä ostin Fazerin Marianne -karkkeja pussillisen, niitä sinisiä ja voin sanoa, että pussi on kohta tyhjä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 29, 2009, 21:32:51 ip
...siis hyviä?

Mulla menee hermo tän flunssan kanssa; koko viikko töistä pois, lämpö vaan sitkeesti roikkuu ja yskä. Saa nähä jääkö sukulointireissukin väliin, oltais samalla juhlittu munkin synttäreitä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karlip11 - Lokakuu 29, 2009, 22:52:18 ip
Täällä alkaa maanantaina tavalliset flunssapiikit.Aion käydä hakemassa.En vielä tiedä milloin alkavat sikaflunssapiikit Otan ilmanmuuta sen kuulunhan riskiryhmään.Kun on diabetes ja kainalosta on syövän takia poistett imusolmukkeet.Muuten olen elämäni kunnossa.Verenpine on ollut liian korkea.Lääkitystä lisättiin ja nyt sekin on kunnossa.Olen päättänyt jättää ne vikeat vuodet taakseni.En halua olla niin sairas kun paperit väittävät.Minut terveyteni on nyt tätä.Periksi ei pidä antaa.♠
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 29, 2009, 23:03:24 ip
dadda, liian hyviä, en aio ostaa niitä enää, kun eivät säily

Äiti on tänään päättänyt kanssa, että ottaa sika-influenssarokotteen, kun omien sanojensa mukaan, kai kuuluu riskiryhmään. Sanoi myös, että eihän hän sitä kotona saa, siis sika-influenssaa, mutta kun isä kulkee töissä ja tuo kaikki taudit kotiin. Isä kyllä lupas olla ajamatta kovin usein naapurin sikalan ohi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Lokakuu 30, 2009, 09:46:24 ap
Hyvä asenne!!

Aattelin tässä josko tää mun tauti olis sittenkin sitä tavallista, jospa mies toikin sen työmatkaltaan Kanadasta eli siksi olisin saanut sen jo nyt. Oli nimittäin sen verran sitkas kuitenkin kuumeineen, että influenssaksi arvelisin, ei vaan pikku flunssaksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 30, 2009, 13:58:19 ip
=))(//&&%%¤¤#E##%&&/()))!!!!

Toimiiko muilla tällä hetkellä Elisan matkapuhelinverkko?
 

Minulla ilmoittaa että Ei yhteyttä verkkoon!!!!

Onko vika puhelimessani vai verkossa ihan oikeasti?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 30, 2009, 15:38:15 ip
Hienoa karlip! Pidä vaan lippu korkealla!  

Tulin just töistä kotiin ja pötkötän sohvalla kahvimuki vieressä. Koko viikonloppu vapaa, jes!

Nää on näitä elämän (pieniä) suuria iloja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Lokakuu 30, 2009, 15:55:05 ip
täh!!
minä kun luulin, että vika on minun henkilökohtaisessa verkossa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 30, 2009, 16:03:39 ip
Nyt pääsin kotiin sit lopullisesti tuolta osastolta. Tai keskiviikkona pääsin sieltä psykiatrian osastolta pois mut piti mennä vielä sisätaudeille tasottamaan sokereita.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 30, 2009, 19:01:43 ip
Miltäs kotona olo maistuu ja koetko, että osastojaksosta oli sulle hyötyä?

Kerrohan kuulumisia!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 30, 2009, 20:01:46 ip
Lainaus:

Miltäs kotona olo maistuu ja koetko, että osastojaksosta oli sulle hyötyä?

Kerrohan kuulumisia!  




Joo, nyt on ihan hyvä olo. En tiiä onko se sitten lääkkeiden vai levon vaikutusta. Osastosta oli tosiaan hyötyä mulle. Myös sekin pistää mielen hyväks ku nuo metallit poistetaan tuolta jalasta jossain vaiheessa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 30, 2009, 20:25:54 ip
Kiva kuulla!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 30, 2009, 20:28:12 ip
Satuin eilen törmäämään siihen mun leikkaavaan lääkäriin illalla niin se sano et tuo jalka on luutunu tarpeeks ja metallit voidaan poistaa lähiaikoina. 16.11 meen sille lääkärille.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 30, 2009, 23:20:31 ip
Hitto mikä ilta. Olimme oopperassa ja välitauon jälkeen aloin voimaan huonosti. No katsoin verensokerit kännykän valossa (paikat olivat keskellä riviä joten en halunnut lähteä pimeässä ryysimään) sokerit oli yli mittarin asteikon. Seuraavaksi operaatio pistä pimeässä. Olo sellainen että voisi lähteä yrjöämään. No reissu opetti että varajärjestelmä pitää olla mukana ja onneksi oli. Mutta kyllä kettuttaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 30, 2009, 23:28:10 ip
Toivottavasti sait kuitenkin jotain irti esityksestäkin, siis toisestakin puoliajasta vai menokö koko toinen puolikas pieleen Eli saitko olosi tokenemaan nopeasti?

Onko sulla mitään arvelua mikä sotki kuviot?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 31, 2009, 00:04:08 ap
Hyvä kun kysyit Antsu kirjoitin tuon viestin niin nopeasti että jäi mainitsematta mistä tämä härdelli johtui   Yritin lähteä korjaamaan korkeita boluksella mutta pumppu alkoi huutaa tukoshälytystä eli ilmeisesti tukos oli ollut kauemmin aiheuttaen sokerien salakavalan nousun mutta vasta boluksessa inskan määrä nousi niin suureksi että hälytys tuli. (Tietysti tämän hälytyksen jälkeen pumppu alkoi hälyttämään koko ajan no deliveryä basaalissakin -> päätyi käsilaukkuun hälyttämään  )

Sain kyllä itseni puolessa tunnissa aika hyvin takaisin kartalle ja katsoimme tippa lississä oopperan traagisen lopun  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 31, 2009, 10:19:12 ap
No, kiva, että oot kunnossa jälleen

Mä säikähdin aamulla totaalisesti, siis kun jostain syystä verensokerimittari näytti päivää 1.11. samoin puhelin, onneksi tietokone näytti 31. päivää. Ehdin jo ajatella, että mihis se yks päivä tässä katos Kun tiesin, että 1. päivä on sunnuntai ja viimesin muistikuva on kuitenkin tekstareiden vaihtoa kaverin kanssa iltamyöhällä perjantaina ja ennen sitä kaupassa tapasin työkaverin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 31, 2009, 11:41:03 ap
Että nuo rautalääkkeet voikin olla pirulliset   maha kovalla niitten takia koko ajan ja sit nuo masennuslääkkeet mitä lääkäri määräs niin ne sisältää sokeria aika kivasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 31, 2009, 11:48:10 ap
Ootko kokeillut nestemäistä rautalääkettä?

Mä en pysty ollenkaan syömään rautatabletteja. Jos syön niin vatsa ei toimi ollenkaan.  

Nyt olen pari kuukautta ottanut päivittäin pienen mittalasillisen nestemäistä, appelsiininmakuista rautavalmistetta ja hemoglobiini on noussut hyviin lukemiin. Lääkityksen alussa hemppa oli noin 110 ja viime tiistaina jo 126!

Tiesitkö, että rautavalmistetta on syötävä ainakin kolme kuukautta jotta elimistön rautavarastot ehtii täyttyä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 31, 2009, 11:49:44 ap
Misty, inha tilanne ja olo!  

Tuommoinen sotku voi kyllä pilata fiiliksen täydellisesti. Onneksi sait homman haltuun nopsasti!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Lokakuu 31, 2009, 12:06:37 ip
Kivaa, Tanjaleena, että oot taas kotosalla ja toivottavasti jatko on parempaa eli homma kannatti. Tosiaan kuten Toukkis kirjoitti, rautavalmisteita on menelaisia, kannattaa kokeilla muitakin, jotta löytyy se paras vaihtoehto juuri sulle.

Ja Misty, kiva, että homma selkeni nopeasti. Tylsää vain, että illan kulkuun tuli tuollainen tylsä episodi Kyselen vielä uteliaisuuttani, että kuinka pitkä aika sulla oli edellisestä mittauksesta, kun ymmärsin, että ois ihan basaalin puutteesta (se tulos) johtunut tuo hurja nousu.

Meikä tässä odottelee muutaman tunnin päästä vierailulle veljeä vaimonsa kera. Ruistaikina on jo sulamassa ja kanttarelli-sipuli -seos valmiina odottamassa. Enää kermaviili, creme fraiche ja munat sekaisin, sitten lopullinen valmistus ja uuniin...

Itse odotan vesi kielellä tuota kanttarellipiirakkaa, saas nähdä miten uppoaa vieraisiin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 31, 2009, 12:23:52 ip
Toukkis, en oo kokeillu nestemäistä rautalääkettä vielä. mun maha kyllä toimii mut vähän viiveellä ku syön noita tabletteja ja lisäks nuo masennuslääkkeet nostaa sokereita ku ne sisältää sokeria itessään jo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Lokakuu 31, 2009, 12:47:06 ip
Lainaus:

Ruistaikina on jo sulamassa ja kanttarelli-sipuli -seos valmiina odottamassa. Enää kermaviili, creme fraiche ja munat sekaisin, sitten lopullinen valmistus ja uuniin...





Hieman tarkempi ohje tuonne resepti-ketjuun..? b

Minulla matkakuume nousee ja jännitän nyt jo ihan kauheasti sitä lentomatkaa!  

Koirien hoitajan huoneen olen jo saanut valmiiksi, mutta nyt pitäisi miettiä mitä ottaa mukaan ja mitä ei. Minulla kun on tapana laittaa matkalaukkuun "varmuuden vuoksi" vähän kaikkea. Näkisittepä tuon lääkearsenaalin joka menee matkalaukkuun ja vielä suurempi määrä käsimatkatavaroihin!  

Mutta kun mielestäni kaikkeen pitää varautua ja siksi minulla on mm. GlugaGel-ampulli, tulehdusta varten antibioottokuuri, peräpuikkoja ripuliin ja oksennustautiin ja allergisen reaktion vuoksi vielä piikki. Lisäksi vielä inskat ja verenpaine- ja särkylääkkeet. Olen varsinainen kävelevä apteekki!  

Mies nauroi ettei tulli päästä tuon ruiskuarsenaalin kanssa minua maahan lainkaan! Toivotaan että reseptit ja lääkärintodistus riittää noiden viemiseksi.

Maanantai aamupäivällä pitäisi olla kaikki valmista. Ja matkalaukut on vielä tyhjänä!

P.S. Mies antoi jo nyt synttärilahjan: yhdeksän timantin sormuksen! Halusi antaa sen nyt, koska vei sen vielä kaiverrettavaksi ja tiedusteli, mitä siihen laitetaan. Ja ajatteli ettei uskalla pitää koteloa matkan ajan joten voi olla sitten sormessani jo matkalla. On se  Ihana . Sekä mies että sormusb. Vasempi nimetön sai siis uuden sormuksen. En ole koskaan oikein tykännyt vanhasta vihkisormuksestani joten se meni nyt vaihtoon!b
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Lokakuu 31, 2009, 13:02:38 ip
Waude!  

Saitpa ihanan lahjan, miehestä nyt puhumattakaan!  

Mäkin odottelin melkein 15 vuotta ennen kuin sain eräänä jouluna yllätyslahjaksi tosi kauniin timanttisormuksen. En ollut edes toivonut sitä.  

Mä pelkään myös lentämistä jopa niin paljon, että se rajoittaa reissaamista. Ikävä juttu.  

Mutta koita nyt päättää mitä sinne matkalaukkuun pakkaat!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Lokakuu 31, 2009, 13:03:31 ip
Voi että oikeen käy kunnolla katteeks! On se sun mies todellakin ihana (ihan voit sannoo sille sellasii terkkuja ) Millonka oot sitten palaamassa siitä matkalta? Toivottavasti ei koirilla tuu ihan hirmu ikävä pitkän eron aikana. Ja toivottavasti on suora lento, jotta et joutuisi kokemaan useampaa nousua ja laskua tuossa lentokoneessa. Tuo sun arsenaali on kyllä ihan paikallaan, mutta tietty reseptit ja todistukset on syytä muistaa, kuten varmasti kyllä teetkin!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Lokakuu 31, 2009, 13:16:42 ip
Hyvä, että sulla on lääkearsenaali mukana. Mä taisin saada siellä auringonpistoksen, mutta silloin olimme huhtikuussa reissussa eikä ollut lippis päässä.

Ihana mies sulla. Kateeks käy.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 31, 2009, 14:31:09 ip
Mun huone oli laitettu uuteen uskoon sillä aikaa ku olin pois kotoo. seinät tapetoitu ynnä muuta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Lokakuu 31, 2009, 15:17:24 ip
vaude, hieno lahja. Mä en saa yleensä koruja lahjaks, mikä on kyllä ihan ok, koska käytänkin niitä niin vähän ja mulla on aika tiukka oma maku. Mutta on yks timantti"laji", joita mä mieheltäni saan ja se on sitäkin merkityksellisempi. Mun vihkisormukseen tulee uus timantti jokaisesta lapsesta, joka meille syntyy  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 31, 2009, 16:00:09 ip
Hieno lahja, mäkin omistan yhden timanttisormuksen Ostin sen, kun täytin 30 vuotta ja vanhemmat antoivat hieman rahaa, jäi jokin muisto siitä päivästä. Tosin, sitä timanttia saa etsiä suurennuslasin kanssa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 31, 2009, 18:36:36 ip
Huoh, mulla menee hermot ku sokerit ei suostu nyt laskemaan millään täytyy maanantaina manata sille hoitajalle tästä.. en tiiä onko masennuslääkkeellä vaikutusta asiaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Lokakuu 31, 2009, 18:50:17 ip
Sehän oli sitten varmaan kiva palata ihan "uuteen" huoneeseen, vai mitä? Koita ottaa iisisti, kyllä sä ne sokerit kuosiin saat.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Lokakuu 31, 2009, 19:20:53 ip
Saa nyt nähä et miten käy mut pahoin pelkään.. uus huone on tosiaan kiva. =)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Lokakuu 31, 2009, 20:25:30 ip
Mulla oli reilut 4 tuntia edellisestä mittauksesta ja sokerit oli silloin 8.9.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Lokakuu 31, 2009, 20:57:31 ip
Tosi nopeeta oli nousu, oliko sitten jotenkin letkut kunnossa tai tukosta? Mua jännittää viikon päästä oleva pikku-joulu, mennään teatteriin klo 19.00 ja teatterin jälkeen syömään. Eli mitens noi mun sokerit käyttäytyy, kun kuitenkin tahdon syödä ihan kunnon aterian ja päälle parit snapsit Ja syönkö mitä ennen sinne menoa ja mitä syön
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Lokakuu 31, 2009, 22:00:13 ip
Samat jännitykset pikkujoulusta ja kaiken kamalan pahimpana painajaisena tuo pumppu, nääs kun minut on tanssikaveriksi kutsuttu. Varoittanut olen puoliksi outoa "kavaljeeria", että on möykky jossain kohtaa vartaloa. Ei sitä pumppua tuntumattomaksikaan saa.
Pitää yrittää huumorilla.

Tein muuten hyvää pullapiirakkaa:
Pikkuruinen pullataikina veteen tehtynä ja sokeria vain ruokalusikallinen, että hiiva toimisi.
Kaulitseminen ohueksi lätyksi ja päälle kotitekoista porkkana-päärynäsosetta. Siihen ei tarvittu sokeria, koska päärynä on niin imelää. Puolukoita sitten päällimmäiseksi, ettei tullut liian makeaa.
Voi, että on hyvää! Siis oli.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: astrakan - Lokakuu 31, 2009, 23:49:01 ip
Pitkästä aikaa katsomassa mitä täällä tapahtuu...

Tenavien D:t on jokseenkin hallinnassa ja pitkät sokerit menossa sopivaa vauhtia alaspäin. Futarin munuaishommaa ihmetellään edelleen. On varauduttu s-influenssa-aaltoon sairastamalla ihan tavallista syysversiota, että kotisohvapöydän varustus on valmiina siihenkin koitokseen.

Nyt odotellaan lähinnä lunta  

...pakkasterveisin, astrakan...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 01, 2009, 07:40:37 ap
Huomenta Harmi, ettei munuaisjutut ole vieläkään selvinneet, astrakan. Kai poika on edelleen positiivisellä mielellä?

Sainpas eilen paljon aikaan, vaikka aamusta laiskottikin, itseasiassa yöpaitaa en saanut vaihdettua, mutta siivottua kämpän aikalailla kuitenkin. Olkkarissa on nyt kaksi jätesäkillistä kaikenmaailman paperia poltettavaksi, entisen tietsikkanurkkauksen epäsiisteyden sijasta Muutenkin sain imuroitua ja pyyhkittyä lattia, lakanat unohtu vaihtaa, mutta ne voi vaihtaa tänäänkin. Pitäis muutama kaappi vielä käydä läpi  Tänään pitäis lähteä vielä siskonpojan synttäreille, sellainen 160 kilsaa on ajomatkaa edessä. Äitee oli kyllä vähän sitä mieltä, että hän taitaa bileet jättää väliin, kun sillä alueella on sika-influenssaa paljon liikkeellä. Mä meen kun olen luvannut
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 10:00:44 ap
Eihän tässä saa enää nukuttuakaan ku sokerit on korkeella yölläkin. saa nähä passittaako hoitaja takas huomenna sisätautiosastolle, ois pitäny vaan viikonlopun siellä niin ehkä vois tää hommakin olla tasottunu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Rouva -77 - Marraskuu 01, 2009, 10:09:01 ap
Kertokaa nyt joku, että viisaudenhammasleikkauksesta selviää hengissä...   On puhkeamaton alaviisuri, jossa koukkujuuret luun sisällä ja pientä tulehdusta näkyvissä!! PELOTTAA!!!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 01, 2009, 10:35:40 ap
Kiva kuulla teistäkin!  

Lunta ja pakkasta saisi tosiaan tulla tai pakkasta on kyllä jo, tänään -7 astetta.

Kurakelit on hirveitä kahden ison koiran perheessä!  

Nimim. Kuka käski ottaa valkoisen koiran...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 01, 2009, 10:39:02 ap
Kyllä siitä selviää hengissä. Multa otettiin kerralla kaikki neljä viisuria ja näytin sen jälkeen ihan pallolta!  

Eiköhän tulehdus hoideta ensin alta pois?

Tsemppiä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 01, 2009, 10:40:07 ap
Mutta valkoisessa koirassa sentään kura näkyy, joten sen muistaa pestä lenkin jälkeen. Mulla on ruskea koira enkä aina tajua, että se on tosi kurainen, kun vasta siinä vaiheessa, kun koira ravistaa kaikki kurat ympäriinsä. Siinä saa sitten koiran pesemisen lisäksi pyyhkiä myös seiniä ja lattioita kurasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 10:49:27 ap
Tuolla pihalla on ihanan valkosta ku eilenkin piti pakkasta koko päivän ja nyttenkin on pakkasta jonkin verran siellä mut ei se mitään haittaa ku on marraskuu kuitenkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 01, 2009, 10:50:44 ap
No, on meillä musta koira myös joten toisen muistaa pestä siinä kuin toisenkin.  

Koirat tykkää lumesta ihan hirveästi, peuhaavat kuin pienet lapset ja sitä on kiva katsella!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 10:57:49 ap
Jostain syystä mäkin tykkään lumesta vaikka oonkin näin iso jo. Viime viikolla hoitaja mittas ja pisti muhun insuliinia ku olin niin huonossa kunnossa ku ne sokerit oli siellä kolmenkymmenen pintaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kerttuli - Marraskuu 01, 2009, 11:01:40 ap
Lainaus:

Kertokaa nyt joku, että viisaudenhammasleikkauksesta selviää hengissä...   On puhkeamaton alaviisuri, jossa koukkujuuret luun sisällä ja pientä tulehdusta näkyvissä!! PELOTTAA!!!  



Kyllä viisaudenhampaanpoistosta selviää. Minulla oli yhdessä koukkujuuret ja eräänä vapunaattona se poistettiin. Hammaslääkäri laittoi reilut puudutukset ja otti hampaan pois. Inhottavinta siinä oli että se kesti niin pitkään, piti maata siinä suu auki ja kaikki "kamat" suussa. Hammaslääkäri laittoi siihen sitten tikin sanoen että kun on tuo Vappukin tulossa niin juhliminen onnistuu. Tosin en juhlinut mitenkään, lepäilin vain ja olin tyytyväinen että seuraava päivä oli vapaa. Sain särkylääkkeitä ja surutta niitä sitten söinkin. Sain myös antibioottikuurin varmuuden vulksi. Viikon kuluttua entisen viisaudenhampaan kohta oli jo melkoisen terve.
Milloin sinulta tuo kiusankappale poistetaan?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 01, 2009, 11:05:17 ap
Heh, meille satoi tässä pari päivää sitten ensilumi, joka on ja pysyy vielä kun pitää pientä pakkasta. Meidän koira (6kk) on ihan ihmeissään tuon lumen kanssa   Tuntuu tykkäävän. Ja mikäs siinä, hauskahan sitä on katsella Ennen tuota lunta jonkun haravoimat lehtikasat oli kanssa yksi suosikki. Se nyt vaan oli niiiiiiiiin kivaa juosta kasan läpi tuhatta ja sataa, käydä jossain kääntymässä ja saman kasan läpi uudestaan   Lapsethan on terveitä kun ne leikkii  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 11:07:45 ap
Huoh, sokerit aamupalan jälkeen 21.2 mikä ihme niitä voi nostaa   nyt alan kyllä minäkin olla ihmeissäni ku laitoin kuitenkin 25 yksikköö eikä riittäny ollenkaan..  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 01, 2009, 12:21:33 ip
Ei hätää, todellakaan!
Toissa keväänä minulta otettiin koukkujuurinen hammas, kunnon puudutus, tikki ikeneen, kolme päivää sairaslomaa ja antibioottikuuri.
Kuulin jälkeenpäin muilta kohtalotovereilta, että täällä on tapana ottaa nämä jutut tiistaisin, että kolmen päivän saikun jatkona on viikonloppu, että varmasti ehtii naama tasoittua.
Toimenpide ei ollut kivulias, rasittava vain, kun jännitti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Rouva -77 - Marraskuu 01, 2009, 13:19:27 ip
Huomenna! Yritän myös selvitä ilman antibioottikuuria...kiitos tsempistä Kerttuli ja kriisikko!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 01, 2009, 15:02:02 ip
Jos saat antibioottikuurin niin pyydä varmuuden vuoksi hiivatulehdukseen resepti.

X X X

Tänään kävelimme hautausmaalle hienossa ilmassa. Harmitti vaan kun askelmittarista patteri oli lopussa joten en saanut tarkkaa askelmäärää, mutta netin perusteella teimme arvion matkasta ja laskimme siitä noin arvion. Pari viikkoa sitten kirjoitin kiukkuisena kun isäni haudalta oli varastettu muistolaatta. Nyt se oli paikalla ja siitä on kuva otettu. Tarkkailimme päivänvalossa kohtaa ja tiedän missä pitää seistä, että näkee hautakivessä laatan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 15:48:39 ip
kaupungissa tuntu et henki loppuu ku korkeet sokerit on rasite elimistölle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 01, 2009, 16:03:31 ip
Lainaus:

Kertokaa nyt joku, että viisaudenhammasleikkauksesta selviää hengissä...   On puhkeamaton alaviisuri, jossa koukkujuuret luun sisällä ja pientä tulehdusta näkyvissä!! PELOTTAA!!!  




Kyllä siitä hengissä selviää mulla on kirurgisesti poistettu 4 viisaudenhammasta joista yksi koukkujuurinen. Muistan kun menin leikkaukseen ja siellä oli lauma hammaslääketieteen opiskelijoita eka ajatus ei näytä hyvältä. Kyllä siitä selvisi ainakin mä sain heti lisää puudutusta kun pyysi ja sitä kannattaa pyytää lisää jos tuntuu yhtään. Leikkauksen jälkeen kannattaa mennä kotiin ja heti nukkumaan kun lekurin puudutteet vielä toimii.

Ai juu se horror story liitty ekaan leikkaukseen (ei tämä koukkujuurihammas) kun lääkäri kieltäytyi määräämästä antibioottikuuria ja en saanut vaikka sanoin että olin diabeedikko. No sitten samana iltana mentiin terveysaseman päivystykseen naama jalkapallona. Sen jälkeisissä leikkauksissa ovat olleet antibioottitabun kanssa jo ovella vastassa suunnileen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 01, 2009, 16:22:50 ip
 En tiedä koetko samalla tavalla mutta mä en päässyt koskaan sokereiden kanssa tasapainoon kun olin osastolla kumminkin minulla on elämä niin erilaista kuin osastolla. Itse sain sokerit tasapainoon niin että kokeilin aina lisäämällä tai vähentämälle inskaa, erilailla syömistä ja nyt on kaikki ok. Pitkäaikaissokrut on nyt 7-8,2 välillä ennen mulla pyöri ne 13-15 lukemissa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 16:25:41 ip
Lainaus:

 En tiedä koetko samalla tavalla mutta mä en päässyt koskaan sokereiden kanssa tasapainoon kun olin osastolla kumminkin minulla on elämä niin erilaista kuin osastolla. Itse sain sokerit tasapainoon niin että kokeilin aina lisäämällä tai vähentämälle inskaa, erilailla syömistä ja nyt on kaikki ok. Pitkäaikaissokrut on nyt 7-8,2 välillä ennen mulla pyöri ne 13-15 lukemissa.




mä lisään ja lisään koko ajan mut mitään ei tapahu kuitenkaan..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Reacher - Marraskuu 01, 2009, 17:35:36 ip
Pääsin sitten sikainfluenssan riskiryhmään, kun sain perjantaina kuulla sairastavani myös astmaa. Dieettihoitoisena diabeetikkona en olisi tuohon sakkiin kuulunut, mutta nyt ollaan siinäkin messissä. Ei tässä vissiin auta kuin yrittää nostaa omaa pelitasoaan että tästäkin päästään yli.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 01, 2009, 17:58:12 ip
Ota ihmeessä se antibioottikuuri. Miksi yrittäisit selvitä ilman sitä jos kerran on jo tulehduksen alkuakin olemassa?

Pääset helpommalla kun leikkauskohta paranee nopeammin, usko pois!  

Mullakin oli koukkujuuri joka kiemurteli viereisen hampaanjuuren väliin. Hammaslääkäri ei suostunut viisuria poistamaan ja leikkaus tehtiin keskussairaalassa.

Toisena päivänä leikkauksesta mentiin Mäkkärille ja söin kuin söinkin hampparia vaikkei suu vielä kokonaan auennutkaan!  

Haava parani tosi nopeasti.

MUOKS: Ja koska "pääsin" keskussairaalan hammaspolille, niin veivät sitten kaikki viisurit kerralla.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 01, 2009, 18:01:12 ip
Mikä koira teillä on?

Me tultiin juuri siskoni luota. Heillä on 10-viikkkoinen borderterrieri. Huh, mikä epeli!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 01, 2009, 18:47:06 ip
Meillä on kaanaankoira. Mukava kodinpuolustaja, mutta toisinaan puolustaa vähän liikaakin. Toissa viikolla mm. hyttynen ovenkarmissa oli kamala uhka meille ihmisille  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Rouva -77 - Marraskuu 01, 2009, 18:57:53 ip
Siksi ilman ab-kuuria, kun olen penisiliiniallerginen ja muutamasta ab-kuurista on tullut clostridium-ripuli...pitäisi välttää kuureja, koska ripuli voi olla vaarallinen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 01, 2009, 18:59:28 ip
Ou nou!    

Harmillista, mutta nyt ymmärrän kyllä...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 01, 2009, 19:48:18 ip
Minä kävin tänään pitkästä aikaa moikkaamassa isovanhempiani! Yhtä pariskuntaa hymyilytti kun menin ekaks ettimään niitä väärästä paikasta ja ihmettelin, että "onkohan ne muuttaneet jonnekin muualle ?" (siis oikeesti virnistyksen kera) Kyse oli nimittäin Hakaniemen hautausmaasta ja hautapaikan "hukkumisesta" No, löytyipä se hautakivi pienen etsiskelyn jälkeen ja vietin sielä sitten lähes tunnin jutskaillen heille, haravoiden ja laittaen kaikkia "tulliaisia" oikeille paikoilleen. Pittäis ehdottomasti käydä useammin, ettei tulis yhtä hoopo olo kun ei hauta löydykään sieltä mistä sen viimeks luuli jättäneensä Oli kyllä ihana ilma ja paljon oli porukkaakin liikkeellä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 01, 2009, 20:21:39 ip
Sanokaas oisko osasto hyvä paikka mennä tasottamaan sokereita ku ne ei oo kotona tasottunu yhtään viikonlopun aikana vaikka laittais kuinka.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 01, 2009, 21:33:19 ip
Lainaus:

Pääsin sitten sikainfluenssan riskiryhmään, kun sain perjantaina kuulla sairastavani myös astmaa. Dieettihoitoisena diabeetikkona en olisi tuohon sakkiin kuulunut, mutta nyt ollaan siinäkin messissä. Ei tässä vissiin auta kuin yrittää nostaa omaa pelitasoaan että tästäkin päästään yli.




Joo, kävin siskolla ja hän kertoi, että poika oli saanut rokotteen viime viikolla ja oli just just päässyt riskirymään. En sitten kysynyt, että millä kriteereillä. Pojalla tosin on vieläkin korvatulehduskierre ja erästä operaatiota on siirretty koko syksyn, kun aina on tulehdusta korvissa No, en nyt usko, että pelkällä kehitysvammaisuudella siihen riskiryhmään pääsee  

Mä tapasin kissan sekä koiran ja nyt on hirvee nuha päällä Huomisaamuun mennessä pitäis miettiä, että käynkö ottamassa rokotteen vaiko en Taii viimeistään lauantaina on päätettävä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 01, 2009, 21:35:28 ip
Lainaus:

Sanokaas oisko osasto hyvä paikka mennä tasottamaan sokereita ku ne ei oo kotona tasottunu yhtään viikonlopun aikana vaikka laittais kuinka.




Mulla menee useampi viikko saada hoito kuosiin, jos jotakin isompaa muutosta tulee hoidon suhteessa. Mä en todellakaan yhden viikonlopun aikana saa yhtään mitään aikaseksi, mikäli inskoja on vaihdettu, tullut uusia lääkkeitä, jne. Osastolla mun hoito yleensä saadaan entistä enemmän rempalleen, mutta kukin meistä on yksilöitä ja kaikkilla meillä on erilaiset tavoitteet.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 02, 2009, 04:59:04 ap
Sormia ja varpaita paleltaa. Kurkku on omituisen karhea. Yövuorosta napsahtaa ihan just viimenen tunti käyntiin. Kuinkahan jäässä auton ikkunat mahtaakaan olla, kun en saanut sitä reppanaa mihinkään lämmitykseen...
Tässä sitä odotellaan aamun ensimmäisiä lapsia saapuvaksi. Kulunut yö on ollut todella pitkä ja hiljainen!! Yhtäkkiä tuntuu ettei jaksakaan enää valvoa. Alkaakohan raskaus tehä tehtäväänsä, siis että keho huutaa YÖunta... En tiiä.
No, taidan tästä pakata kimpsut ja kampsut. Kai tuo aamuhukikin kohta lampsii töihin   Ja -ah- tää akka pääsee unille... Hyvää yötä!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 02, 2009, 09:26:11 ap
Ohhoh, taisi tulla hypo. 3,2 ! eli ei koskaan tuollaista arvoa aikaisemmin. Onneksi mittasin ennen asioille lähtöä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 02, 2009, 09:57:36 ap
mulla oli sokerit tänä aamuna 11.9 et suhteellisen korkeella vieläkin mut tänään pääsen kuitenkin käymään siellä hoitajalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 02, 2009, 11:22:06 ap
Hyvä juttu!  

Mä heräsin yöllä jalkaterän särkyyn. Oli noustava ottamaan kipulääkettä.  

Nyt on jalkaterä turvoksissa ja siinä päällä on iso punainen KIPEÄ läntti.  

Hohhoijaa, meni vapaapäivä pipariksi.   Toivottavasti kipu hellittää huomiseksi kun on taas mentävä iltaan töihin. Luulin jo, että nää kummalliset säryt olisi olleet taaksejäänyttä elämää.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 02, 2009, 11:25:31 ap
Tervehdys Aucklandista, Uudesta Seelannista. Verensokerit ovat seilanneet yhtä lailla kuin aikataulu ja ulkolämpötilakin. Hongkongissa hikoiltiin ja sokerit olivat pitkän yölennon ja huonon nukkumisen jälkeen taivaissa. Melbourneen oli onneksi päivälento ja kohtuullinen keli mahdollisti kävelyn, joten sokerit olivat taas ruodussa. Viikonloppuna täällä oli aivan ihanat kevätilmat ja tuli reippailtua paljon pikkusaarilla. Tänään on ollut melko tuulista ja sateista, mutta huomenna lennettään Sydneyhyn, jossa luvassa noin 30-35 astetta.  

Meidän porukastamme aika monella on kurkkukipua, kuumetta ja nuhaa. Syy taitaa olla kuitenkin ilmastonvaihdoksissa, ilmastoiduissa kokoustiloissa ja hotelleissa. Minä olen toistaiseksi ollut ihan terve ja olen pysynyt hyvin myös aikarytmissä.  
Väsymys tulee varmaan vasta kotona viikon päästä, jos nyt palaan ollenkaan, sillä Uusi Seelanti on aivan ihastuttava maa...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 02, 2009, 11:33:34 ap
Kiva kuulla sinustakin - sieltä "Down Underista" Miten on pää kestänyt tuota suurta verimäärää Siis täällä vaan vähän kadena heittelen

Hienoa, että reissu on sujunut hyvin. Sulla onkin sitten paljon kerrottavaa matkan jälknee eli matkakertomusta täällä jo innolla odotellaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 02, 2009, 17:48:58 ip
Nyt on käyty siellä hoitajalla ja ei se mitään muuta sanonu ku annoksia vaan isommaks. mulle kokeiltiin tosiaan sitä kolmipistoshoitoa mut se ei toiminu sitten.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Marraskuu 02, 2009, 19:26:46 ip
Lainaus:

Nyt on käyty siellä hoitajalla ja ei se mitään muuta sanonu ku annoksia vaan isommaks. mulle kokeiltiin tosiaan sitä kolmipistoshoitoa mut se ei toiminu sitten.




Onkos pumppuhoitoa kokeiltu tai edes harkittu ?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 02, 2009, 20:18:19 ip
Lainaus:

Lainaus:

Nyt on käyty siellä hoitajalla ja ei se mitään muuta sanonu ku annoksia vaan isommaks. mulle kokeiltiin tosiaan sitä kolmipistoshoitoa mut se ei toiminu sitten.




Onkos pumppuhoitoa kokeiltu tai edes harkittu ?  




no annoin sille hoitajalle sen lapun missä oli potilaan näkökulmasta se et miks pumppu ois parempi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 02, 2009, 20:34:26 ip
No mitkäs sun näkökulmasta olis sulle ne pumpun edut?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 02, 2009, 20:52:25 ip
Lainaus:

No mitkäs sun näkökulmasta olis sulle ne pumpun edut?




koulussa se helpottas, antas motivaatiota hoitoon, sokereiden mittaaminen vähenis jos siinä ois se sensori samassa ja jtn muutakin mä siihen kirjotin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 03, 2009, 12:51:43 ip
Mä olen nyt aloittanut tehostetun hiilarinlaskukampanjan (siis suhteessa inskat ja hiilarit) ja kah kummaa verensokerit nakuttaa niin nätisti 7-8 väliä koko ajan  

Pyh meninkin kehumaan...nyt ne on sitten 15:sta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 03, 2009, 13:25:10 ip
Löytypä se syy et miks sokerit on koko ajan korkeella. Noissa mielialalääkkeissä ja rautalääkkeissä on sokeria.. Tänään oon kuitenkin menossa apteekista hakemaan semmosta rautalääkettä missä ei oo sokeria ollenkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 03, 2009, 13:27:22 ip
Miten paljon niissä lääkkeissä sitä sokeria on? En uskoisi sen suuresti vaikuttavan kokonaisuuteen, eikö se ole häviävän pieni määrä???
Ehkä ongelma on kuitenkin inskan ja hiilareiden suhteessa? Meneehän sulla metformiini edelleen???
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 03, 2009, 13:49:17 ip
Mä tulin kotiin, kun koko päivän sellainen huono olo, kuvotti. Olis sitä voinut tosin aiemminkin lähteä, mutta pöytä piti siivota roikkuvista töistä Ihmeellinen olo ja käsi on kipee pistoskohtalihaksesta vieläkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 03, 2009, 14:05:37 ip
Lainaus:

Miten paljon niissä lääkkeissä sitä sokeria on? En uskoisi sen suuresti vaikuttavan kokonaisuuteen, eikö se ole häviävän pieni määrä???
Ehkä ongelma on kuitenkin inskan ja hiilareiden suhteessa? Meneehän sulla metformiini edelleen???




menee sekin mut ei tästä tuu enää mitään ku sokerit pyyhkii kahenkymmenen pintaan melkein koko ajan. mä lähen kuitenkin hakemaan semmosta rautalääkettä missä ei oo sokeria.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 03, 2009, 14:49:27 ip
Lainaus:

Mä olen nyt aloittanut tehostetun hiilarinlaskukampanjan (siis suhteessa inskat ja hiilarit) ja kah kummaa verensokerit nakuttaa niin nätisti 7-8 väliä koko ajan  

Pyh meninkin kehumaan...nyt ne on sitten 15:sta



No voihan nenä Mutta tää on niin tätä, just kun ehtii hehkuttaa, niin ei muuta kuin...

Minä sain tänään taas yhdeltä hoitotaholta kehut pitkäaikaisesta, joka siis mulla on ollut LIIAN MATALA. Taas todettiin, että alle 7% ei saisi laskea ja nykyinen 7,5% on vallan mainio. Nostin omat tavoiterajanikin vähän ylemmäs, jotta keskiarvo menisi paremmin tuonne 7%-7,5% hobikseen.

Ja uudelta lekurilta sain taas todella ihailua, kun läväytin hänelle näkyviin verensokerimittauksieni kokooman tältä vuodelta kk-tasoisena. Tuli niin positiivinen mieli, että oikeastaan jopa unohtui ne vähän negatiivisemmat asiat. Pienellä saa lekuri potilaansa tyytyväiseksi, kun vaan tunnistaa mistä naruista pitää kenenkin kohdalla vetäsitä Oli muuten eka tapaaminen tämän ruovan kanssa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 03, 2009, 15:37:56 ip
Pikkusen oudolta kyllä kuulostaa, että sun lääkkeissä olisi niin paljon sokeria, että verensokerit on koko ajan koholla. Ehkä sun kannattaisi noudattaa sitä diabeteshoitajan neuvoa ja nostaa insuliiniannoksia. Vaikka lääkkeissä olisikin sokeria, niin tuskin se merkittävästi verensokereihin vaikuttaa. Mä olen nyt syönyt kohta 7.5 kk rautalääkkeenä Obsidania eikä se ainakaan mulla nosta verensokereita.

Ethän ole vielä kovin pitkään ollut kotona sairaalasta kotiutumisen jälkeen, niin ehkä menee vähän aikaa ennen kuin taas totut erilaiseen elämänrytmiin. Sitten varmaan verensokeritkin tasoittuu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 03, 2009, 16:50:29 ip
Mä oon tänään tumpannu varmaan kohta 100 yksikköö lyhyt vaikutteista ja edelleen sokerit 20.9 että alkaa pikkuhiljaa menemään hermotkin ku ne ei laske. tungen kohta koko kynän päivässä jos ei ala tapahtumaan. mä ostin nyt elivon rautalääkettä missä ei oo sokeria.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 03, 2009, 17:16:08 ip
Tietysti stressikin korkeista sokereista voi aiheuttaa korkeita sokereita  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Marraskuu 03, 2009, 17:22:51 ip
Mutta kyllä sata yksikköä on jo senverran huima luku, kun päivä ei ole vielä edes pulkassa, että jossain mättää ja pahasti. Ettei oo sitten mitään flussantapaista...? Possua ?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 03, 2009, 17:24:57 ip
Mitä olet tänään syönyt ja muistitko aamulla pistää pitkävaikutteisen?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 03, 2009, 18:13:52 ip
ei oo mitään flunssaa eikä stressiä et ne ei voi nostaa ainakaan.

oon syöny tänään kotiruokaa ja oon muistanu laittaa aamupitkän.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 03, 2009, 18:19:59 ip
Jospas sun insuliinit ois päässeet kuumenemaan tai jäätymään jossain välissä. Ainakin tuo lämpiäminen kait vain huonontaa vaikutusta, ei siis lopeta kertaheitosta.

Kuinkas paljon sulla on määrä suhteessa kasvanut siihen kun kotiin pääsit ja paljonkos niitä hiilareita on mennyt? Eihän ne pelkät kokonaisinskamäärät, vaan pitäisi myös tietää paljonko on hiilareiden määrä muuttunut. Oothan laskenut niitä ja kirjannut ylös. Pääsisi d-hoitsukin paremmin kiinni asiaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 03, 2009, 18:33:40 ip
  mulla kävi just niin että insuliinit jääty kun muutimme uuteen asuntoon ja jääkaapissa oli joku osa rikki. Mä jouduin parhaamana päivänä pumpun kautta laittamaan 132 yks inskaa. Sillon mulla katsottiin kaikki uudestaan verikokeet, pissakokeet ja kun ne oli ok ettei ollut tulehduksia niin sitten enää ei ollut muuta kuin insuliinissa vika.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 03, 2009, 18:59:59 ip
jaa'a, kyllä se melkeinpä menee joka ruualle 3/10 hh kohti. meni mulla sairaalassa aikalailla paljon kans.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 03, 2009, 21:51:52 ip
Lääkkeissä on sokeria tosi pieni määrä antamassa makua ja yleensä sokuri onkin siinä lääkkeen pinnassa.

Mutta voihan mielialalääkkeet vaikuttaa varmaan aineenvaihduntaankin ja sitä kautta nostaa sokereita? Lisäksi jotkut mielialalääkkeet vaikuttaa aivojen kylläisyyskeskukseen eli ihminen syö ja syö eikä tunne oloaan kylläiseksi. Siitähän seuraa painonnousu.  

En nyt sano, että sulle kävisi näin mutta ei varmaan haittaisi, jos puhuisit asiasta d-hoitajan kanssa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 03, 2009, 22:03:03 ip
meen seuraavan kerran hoitajalle ens maanantaina.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 03, 2009, 22:32:46 ip
Lainaus:


Mutta voihan mielialalääkkeet vaikuttaa varmaan aineenvaihduntaankin ja sitä kautta nostaa sokereita?



Varmasti näin on, koska jotkut mielialalääkkeet voivat jopa laukaista diabeteksen. Kannattaa myös olla hieman varovainen suurten inskamäärien noston kanssa, ettei tule sitten yhtäkkistä romahdusta ja jatkuvia hypoja.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 08:55:14 ap
Eilen laitoin aika ronskilla käellä tota lyhyttä eikä menny kertaakaan alle kymmenen. tänä aamunakin oli 14.1
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 04, 2009, 09:32:28 ap
Lainaus:

Eilen laitoin aika ronskilla käellä tota lyhyttä eikä menny kertaakaan alle kymmenen. tänä aamunakin oli 14.1




Eikö sinulla kuitenkin ollut tuossa sellainen jakso, jolloin oli koko ajan hypoja, vaikka kuinka vähensit insuliinia. Pistätkö nyt enemmän kuin siihen aikaan?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 09:37:55 ap
Lainaus:

Lainaus:

Eilen laitoin aika ronskilla käellä tota lyhyttä eikä menny kertaakaan alle kymmenen. tänä aamunakin oli 14.1




Eikö sinulla kuitenkin ollut tuossa sellainen jakso, jolloin oli koko ajan hypoja, vaikka kuinka vähensit insuliinia. Pistätkö nyt enemmän kuin siihen aikaan?




oli semmonen jaksokin tästä alkusyksystä et koko ajan meni matalalle mut nyt tuntuu ettei riitä mikään määrä eli menee paljonkin enemmän.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 10:32:50 ap
voi jumankekka, sokerit oli äsken 26.7
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tuuletar - Marraskuu 04, 2009, 12:20:44 ip
Tanjaleena,
voisiko mitenkään olla mahdollista, että insuliini oli heikkotehoista jo apteekista hakiessa?? Oletko vasta avannut paketin, vai onko paketissa olleet muut kynät/säiliöt pelittäneet hyvin? Itse nimittäin palautin viime viikolla apteekkiin Novorapid-säiliöt, lähes täyden paketin. Sokerit huiteli siellä lähes 30:ssä, ja pari kertaa oli niin, että mittari ei näyttänyt lukemaa. Pistin, pistin, ja pistin, ja teho oli todella heikkoa ja hidasta Multa otettiin tulehdusarvokin, joka oli täysin normaali.
Apteekissa tehtiin reklamaatio, ja sain uudet inskat tilalle, ja johan alkoi sokerit tippua. Insuliinit lähetetään tutkittavaksi Tanskaan, ja vastaus tulee noin 2kk:n kuluttua. Mielenkiinnolla odotan, sillä jos niistä ei vikaa löydy, on asia todella mystinen..
Sinuna miettisin myös tätä vaihtoehtoa, sillä on todella vakavaa, jos markkinoille on todella päässyt heikkotehoista insuliinia!!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 04, 2009, 13:36:16 ip
Mä tulin äsken kampaajalta, jossa leikattiin ainaskin 2 cm pitkistä kutreistani veks . Viimeks kävin tasan kuukausi sitten, joten kyllä mun hiukset kasvaa kohisten haitaks asti..... saas nähdä nyt montako kertaa joudun käymään vielä tän vuoden puolela, riittäisköhän yks kerta.....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 16:49:18 ip
En saa uutta insuliinia vasta ku 19.pv tätä kuuta ellei ne sitten vaiha aiemmin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 04, 2009, 17:05:48 ip
Ettei ois vaikka muutossa sattunu joku moka? Kantsis ehkä käydä apteekissa jutteleen aiheesta "mikään inskamäärä ei riitä - voisko inskassa olla vikaa"
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 17:09:41 ip
Mä hain nuo kynät muuton jälkeen ettei ne muutossa ollu ainakaan, mut katotaan nyt miten tilanne etenee.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Marraskuu 04, 2009, 17:13:58 ip
Mutta tuohan alkaa olla jo oikeasti vaarallista jos koko ajan sokerit on huippukorkealla....luulisi kai niiden nyt ymmärtävän että pitäisi ainakin kokeilla toista erää insuja...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 17:41:08 ip
sitä ku en tiiä onko tuo tosiaan huono erä mitkä on ihan tehottomia.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 04, 2009, 17:42:36 ip
No, eikö silloin kannata mennä kysymään apteekista, että olisiko niissä inskoissa vikaa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 17:52:15 ip
Täytyy tässä mennä ku viittii raahautua sinne, oon hypänny tähän mennessä kaupungilla joka päivä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Marraskuu 04, 2009, 18:37:35 ip
Lainaus:

No, eikö silloin kannata mennä kysymään apteekista, että olisiko niissä inskoissa vikaa?





Toki tietysti apteekki ei voi millään todentaa onko vikaa vai ei, voivat vain lähettää erän jonnekin missä se tutkitaan. Mutta en tiedä saisiko ne sitten lupaa antaa toisesta erästä kokeeksi...jotainhan tuossa nyt pitäisi tehdä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 20:02:47 ip
Sokerit oli nytten 16.4 et kyllä nuo lääkkeet vaikuttaa näihin sokereihin aika paljon. Vaihoin sokerittomaan rautalääkkeeseen nytten.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 04, 2009, 20:13:56 ip
Kiitos hyvää kuuluu.Espaniassa ollut mukavan lämmintä ,no huomenna pitäisi lähteä kohti Hollantia,Amsterdamiin.Hollannista joutuu vielä menemään Englantiin,ennenkuin pääsee Suomeen,joskus 18 pvä. marraskuuta.Eläkäähän ihmisiksi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 04, 2009, 20:19:43 ip
Jos mulla olis sokerit jatkuvasti noin korkeella, kuin mitä oot nyt kirjotellut, niin en kyllä odottelis hetkeäkään apteekkiin menemistä jne. Ja niinkuin moni muukin on jo todennut, ettei niissä sun lääkkeissä varmaankaan niin paljoa sokeria ole, että arvot nousevat 20:n tienoille, jopa yli. Tai saa olla aika tujua sokeria lääkkeissä jos vs ei edes insulla laske  
Ja toisekseen, äärimmäisen huono tekosyy olla menemättä apteekkiin vedoten siihen, että oot ravannut kaupungilla joka päivä....  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 04, 2009, 20:27:08 ip
Ei monissa lääkkeissä sokeria ole, vaikka nostavatkin sokereita, esim. kortisoni ja monet mielialalääkkeet. Siis voivat jopa moninkertaistaa insuliinintarpeen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 20:36:11 ip
Saa nyt nähä et miten tilanne alkaa tästä kehittymään, voi olla et noissa lääkkeissä on tosiaan sen verran sokeria et ne nostaa sokerit ylös.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 04, 2009, 20:48:53 ip
No,hei. Asiahan ei mulle kuulu,mutta eikös sun kannattaisi ottaa yhteys lääkärin tai muuhun vastaavaan instanssiin ja hetimiten.Ei sun kannata kärsiä korkeista sokeriarvoista ja niiden tuomasta muista oireista. Mun mielestä apua pitää pyytää,jos ei omat ja muiden konstit tuo helpotusta asiaan,siis sun olotilaan,mut sinä itse siintä päätät.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 04, 2009, 21:04:45 ip
Lainaus:

Saa nyt nähä et miten tilanne alkaa tästä kehittymään, voi olla et noissa lääkkeissä on tosiaan sen verran sokeria et ne nostaa sokerit ylös.




Niin tarkoitin siis, että voivat nostaa kovasti sokereita, vaikka niissä ei olisikaan yhtään sokeria. Sen takiahan esim. jotkut mielialalääkkeet on jenkeissä kielletty diabeetikoilta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 21:31:08 ip
pitäs varmaan hoitajalle soitella, meen kuitenkin taas ens maanantaina siellä käymään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 04, 2009, 21:50:21 ip
Maanantaihin on vielä pitkä aika. Soita hoitajalle huomenna, jooko?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 22:10:34 ip
äitillä on sen toisen hoitajan numero. Mikä ihme mun elimistöä vaivaa ku laitoin pitkän, lyhyttä ja otin tabletin niin sokerit vaan 24.8  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 04, 2009, 22:19:44 ip
Äiti sitten soittamaan! Pakosti jossain mättää kun sokerit on tota luokkaa.

Oletko saikulla nyt?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 04, 2009, 22:20:33 ip
Vielä huomiseen asti oon mut sitten loppuu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Marraskuu 05, 2009, 10:59:00 ap
Lääkkeet voi hyvin nostaa inskantarvetta, mielialalääkkeet varsinkin. Pitkävaikutteista ylös.

Työmatkalle pitäs raahautua...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 10:59:58 ap
Hoitajalle on soitettu ja nyt ootan et se soittais takas ku se sano keskustelevensa lääkärin kanssa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 05, 2009, 12:02:50 ip
Lainaus:

Hoitajalle on soitettu ja nyt ootan et se soittais takas ku se sano keskustelevensa lääkärin kanssa.




Ois mielestäni pitänyt kyllä heidän ensin selvittää, onko kyseessä lääke, joka huonontaa sokeritasapainoa ja sitten vasta määrätä eikä näin päin. Lääkärit kyllä usein väittää, ettei nämä lääkkeet mihinkään vaikuta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 12:12:35 ip
Edelleen tässä ootan et se hoitaja soittas, ettei vaan järjestäs siellä osastopaikkaa tai jtn. mut olo alkaa olemaan kyllä aika karsee.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 05, 2009, 12:57:07 ip
ootko ottanu inskat samoista ampulleista tai kynistä koko ajan nyt ku hipoo pilviä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tuuletar - Marraskuu 05, 2009, 14:08:45 ip
Aiemmin jo kerroin oman tarinani, miten epäilin, että insuliini oli jo apteekista haettaessa normaalia todella paljon tehottomampaa, joten en sitä nyt tässä enää viitsi toistaa, mutta eikö nyt kannata edes käydä siellä apteekissa juttelemassa asiasta (riippuen mitä sun lääkäri ja hoitaja ovat ko. jutusta mieltä). Apteekista ne lähettää insuliinit Tanskaan tutkittavaksi, ja ainakin minä sain paketin uutta insuliinia tilalle. Ei tällaisen asian kanssa kannata kärvistellä! Kokeilin saman "huonotehoisen" paketin kahta säiliötä noin parin viikon ajan, eikä tehoa tuntunut olevan. Noissa noin parissa viikossakin hukkasin omasta mielestäni ihan liikaa aikaa, ja sokerit oli turhaan liian korkealla, sillä uudet inskat saatuani ne laski. Ja tiedän, että ne ei ole mulla jäätyneet tms, sillä säilytän niitä samassa paikassa levemirin kanssa, ja Levemir on pelittänyt hyvin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 17:01:26 ip
Mulla on kertakäyttökynät käytössä. päivystyksessä on nyt käyty ja lääkärin mukaan annokset pitäs pitää ennallaan mut eihän tästä mitään tuu sillä menolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 05, 2009, 17:06:44 ip
Kokeilehan toista kynää - ja laske hiilareita vaikka paperilla... Ottiko lääkäri mitään kantaa? Millä sokerit saa alas?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 17:58:46 ip
lääkäri oli niin tyhmä että ei ees nostanu annoksia yhtään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 05, 2009, 18:02:21 ip
Eihän se lääkäri nosta niitä annoksia, vaan sinä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 18:25:28 ip
eihän se nostakkaan mut se ei nyt sitten sanonu et paljonko niitä nostetaan joten kai se on sit ite sovellettava.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: lona92 - Marraskuu 05, 2009, 18:41:24 ip
Eiköhän jokaine ite tunne parhaiten kroppansa, ei niit lääkäreit tarvii aina noudattaa. Mua ainaki ihan kehotetaan aina tilantee mukaa nostamaa/laskemaa annoksii iha ite, tietenki.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 19:14:16 ip
Niihän sitä ite sääteleekin oman kehon toimintaa mut tuntuu ettei mulle riitä vaikka tunkisin koko kynän päivässä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 05, 2009, 19:17:36 ip
Pitkää vaiko lyhyttä? Siis onko sun perusinsuliinitarpeesi nyt ihan varmasti kohdillaan? Monet mielialalääkkeet nostavat sokereita, nehän eivät ala heti vaikuttamaan elimistössä, ja olisiko niin, että nyt niiden teho on voimaikkaimmillaan. Eihän siitä varmaan ole kovinkaan kauaa kun ne aloitettiin sinulla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 05, 2009, 19:22:56 ip
Minua mietityttää sekin, että millaiset ne sokerit oli sitten siellä osastolla? Eikös siellä saanut kuitenkin oleilla/ulkoilla/puuhastella kaikenlaista eli ei ollut mitään vuoteessa makoilua. Oliko sokerit poskellaan silloinkin koko ajan?

Onko inskamäärät muuttuneet siitä paljon ja miten ne arvot on sitten kehittyneet? Onko ruokailu muuttunut paljon? Ja onhan varmasti hiilihydraattilaskenta kunnossa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 05, 2009, 20:06:20 ip
Kyllähän ne siellä osastolla meni ihan sekasin ku ne koitti kokeilla sitä kolmipistoshoitoa mut äsken sokerit oli peräti 10.5 et laskusuunnassa ollaan mut oon kyllä laittanu aikamoisen määränkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 05, 2009, 21:01:41 ip
Kurkku kipee vähän Käväsin kaupasta hakemassa limsaa ja mehua sekä jogurttia, karkkia ja shipsejä. Katsoo nyt, mitä tapahtuu Oon varautunut viikon kotona oloon ja valmiiksi Kuhan joku käy katsomassa, että hengissä ollaan, mikäli possutauti kuitenkin iskee. Tällä alueella se tuntuu riehuvan jo todella ja naapurikunnassa on pari kouluakin kiinni.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 05, 2009, 21:20:55 ip
Niin, että pari kouluakin kiinni.
Pantaispa meidänkin työpaikka kiinni, aluksi vaikka pariksi viikoksi.
Nukkuisin kuin karhu sen ajan. Väsyttää niin nuo työkuviot.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 05, 2009, 21:24:12 ip
Vähän samoilla fiiliksillä, toivottavasti ei kuitenkaan ens viikolle tuu mitään tauteja, kun Tampereelle pitäis mennä viikoksi. Huomenna on sitä paitsi meidän pikkujoulu, että huomisenkin pitäis olla terveenä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 05, 2009, 21:42:34 ip
Lauantaina pitäisi olla kello 19 valmiina lähtöön sinne himputin pikkujouluun.
Kaikkea sitä tulee luvanneeksi. Kun tuli otettua tuo rokotekin, niin ei voi vedota juuri saatuun sikatautitartuntaankaan.
Voi että minä olen kypsä vähän kaikkeen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 05, 2009, 21:55:23 ip
Mun verensokerit on ollu lähes erinomaiset aika pitkään, mutta nyt kun seuraava d-lääkärikäynti alkaa lähestyä, niin verensokeritkin menee jostain syystä ihan sekaisin. Eilen mittari näytti pitkästä aikaa 1.4. Viime yönäkin iski hypo, 2.2, ja edellisenä yönä myös. Sitten pitkästä aikaa mittailin muutaman kerran verensokereita lounaan jälkeen ja ei hyvältä näyttänyt, kun aina oli yli 12. Jotenkin mä olen kuvitellu, että diabeteksen kanssa menee ihan hyvin, mutta ei se nyt kuitenkaan siltä näytä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 07:26:50 ap
Tää on yhtä taistoa tän diabeteksen kaa, koskaan ei oo oikein hyvä olla. mun sokerit oli tänä aamuna peräti 9.0 ku nostin illan pitkää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 06, 2009, 09:14:11 ap
Kannattaa ehkä olla niiden annosten muutaman päivän samassa eikä nostaa ihan joka päivä reilusti, ettei ala taas niitä hypoja sitten tulemaan. Varsinkin, jos sinulla on pitkävaikutteisena Lantus, koska siinä muutokset näkyy vasta muutaman päivän viiveellä. Naisillahan tuo insuliinintarve myös vaihtelee kuukauden eri aikoina, joillakin melko paljonkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Marraskuu 06, 2009, 12:09:35 ip
Lainaus:

Kurkku kipee vähän Käväsin kaupasta hakemassa limsaa ja mehua sekä jogurttia, karkkia ja shipsejä. Katsoo nyt, mitä tapahtuu Oon varautunut viikon kotona oloon ja valmiiksi Kuhan joku käy katsomassa, että hengissä ollaan, mikäli possutauti kuitenkin iskee. Tällä alueella se tuntuu riehuvan jo todella ja naapurikunnassa on pari kouluakin kiinni.




Nykyään kun juomat tulee pääasiassa hankittua Lidlistä (tai lidistä, liidelistä jne jne. riippuen keneltä kysyy  ) niin sitä on AINA varastossa vähintään 10 litraa, ei tartte lähtee kauppaan...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 06, 2009, 12:12:03 ip
Kun juo Pepsi Maxia semmoisen 2litraa per dagen ei tuon 10 litran kanssa kauan nokka tuhise  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 06, 2009, 12:45:04 ip
Ja tuoretta tutkimustietoa jenkeistä

Runsas ligt-limujen juonti vaarantaa munuaisia, etenkin naissukupuolella (tai siis tutkimus tehty nimenomaan naisukupuolella). Ja muistaakseni tuossa jutussa tuo "runsas" ei edes ollut ihan mikään valtava määrä.

Ja lisätään vielä linkkikin IP-lehteen:
http://www.iltalehti.fi/terveys/2009110310532080_tr.shtml
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 12:45:38 ip
Lainaus:

Kannattaa ehkä olla niiden annosten muutaman päivän samassa eikä nostaa ihan joka päivä reilusti, ettei ala taas niitä hypoja sitten tulemaan. Varsinkin, jos sinulla on pitkävaikutteisena Lantus, koska siinä muutokset näkyy vasta muutaman päivän viiveellä. Naisillahan tuo insuliinintarve myös vaihtelee kuukauden eri aikoina, joillakin melko paljonkin.




Mulla on käytössä Levemir ku lantus ei sopinu mulle ku käytin sitä ennen. levemirin vaikutukset alkaa näkymään heti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 06, 2009, 14:22:18 ip
Auzs  

Kaksi lasia päivässä siinähän saisi jo ihan hirveät vieroitusoireet  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 06, 2009, 15:31:46 ip
Paraniko kurkku sipseillä ja karkilla?  

Mun koipi on ollut koko viikon kipeä ja punainen, turvoksissa koko jalkaterä. Olen kumminkin sinnitellyt töissä ja nyt on kokonaista kaksi vapaapäivää edessä. Ihanaa!  

Lääkäriin en mennyt, koska työterveyshuoltoon ei saanut aikoja ja terveyskeskuslääkärit ei näistä niveljutuista mitään tajua.  

Sairaslomaa olisi tietysti saanut mutta kun luotin siihen, että kyllä tää taas itsekseen paranee. Nyt vaan kestää vähän pitempään.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 06, 2009, 15:48:50 ip
No, en mä niitä ehtinyt syömään, mutta burana auttoi. Nyt on vähän nuhanen olo, limaa kurkussa Ei paha, ja meinaan kohta lähtee viettämään pikkujouluja
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Marraskuu 06, 2009, 15:58:03 ip
Lainaus:

Auzs  

Kaksi lasia päivässä siinähän saisi jo ihan hirveät vieroitusoireet  




Toisaalta :

-----------------------------------------------------------
Tutkimuksen mukaan turvallisen käytön raja menee kahdessa annoksessa light-limua per päivä. Annokseksi laskettiin lasi, tölkki tai pullo limonadia.
-----------------------------------------------------------

Ethän sinä hyvä Misty juo kuin puolet tuosta rajasta, kun isoin max-pullo on 2 litraa !  

Ja täytyy muistaa myös se, että jos kaikkia maailman tutkimuksia on uskominen, niin mitään ei saisi syödä eikä juoda kun kaikki on myrkkyä....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tea - Marraskuu 06, 2009, 15:59:16 ip
Vaan, ehkäpä se oleellisin viesti tuossakin tutkimuksessa on, jotta kohtuus kaikessa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 06, 2009, 16:39:14 ip
Ota rommitoti niin pöpöt taintuu.  

Mukavaa iltaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 17:04:58 ip
Tämä nyt on tarkoitettu ihan yleisesti - ei pelkästään Toukkikselle....

Vanha suomalaiskansallinen sananlaskentahan sanoo, että pojalta polvi pahennee. Tai jotakin sinne päin.

Sain röntgenistä tiedon, että oikeassa polvessani on paha kuluma. (On kiva kipu ollut jo ison aikaa ja silloin tällöin pettää kokonaan alta pois. Kiva istahtaa esim. vessan pöntölle, kun usein n. puolen meetrin korkeudella polvi pettää ja mätkähtää siihen pytylle - yleensä matkalla jo ehtii toivomaan, että se istumakansi olisi alhaalla  ). Nyt on lähete ortopedille, mutta varoiteltiin, että saattaapi olla ainoa keino tekonivelen laitto. Mahtaakohan titaanipolveen tulla vettä  

Kummallista, että näin nuorella, liki keskenkasvuisella alkaa polvi loppua - ja kun nuorna poikana lopetin korkeushypynkin, kun alkoi mennä vasemmasta povesta kierukka, niin nyt sitten oikea tekee loppuaan???
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 17:17:49 ip
Ihanaa ku pihalla tuiskuttaa lunta mut on tässä kuitenkin niin paha olo et vois tappaa ittensä tältä istumalta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 17:23:56 ip
No mutta - hyvänen aika....

Täällä kun tulee märkää räntää vaakasuoraan?

Mikäs nyt noin masentaa - jos saa kysyä? Paha kieltääkään, kun kysyin jo....

Tiedän toki, että kukko ei käskien laula, joten turha minun on vain yksinkertaisesti (minähän en muuten pystykään kuin yksinkertaiseen) tokaista: 'Piristy hyvä tyttö!'

Siis mikä nyt on?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 17:28:29 ip
En mä vaan tiiä, jokin vaan masentaa. ainakin se ku sokerit on korkeella eikä tuu millään alas ja joku muu asiakin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 18:16:04 ip
Lueskelin näitä tämän ketjun juttuja. Minä en ole masennuksen asiantuntijoita, mutta JOS tuolta tuntuu, niin.....

Oletkohan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi? Äläkä naura - olen nyt ihan tosissani!

Sen verran minä tiedän, että masennus pitkittyessään on hengenvaarallinen tauti. Muista aina, että jopa täällä virtuaalitodellisuudessa on sinun ystäviäsi, jotka haluavat sinulle kaikkea hyvää ja vieläkin parempaa. Todellisessa elämässäkin varmasti on.

Minä aikoinani piristin veljeni tyttöä näin: (tosin hän oli n. 2 - 3 v.) Menin mahalleni lattialle, laitoin peukalot korviini, pikkusormet suuhun, venytin suupieliäni minkä pikkusormilla voin ja loihen lausumaan: "Bööööö, Bööööö."

Toki sinä et ole noin nuori, mutta kuvitteleppa minut 61v (melkein 62) turhan lihava ukko tekemässä noin!!!!!

Yritä, sinnittele, jaksele - jokaisen pimeän tunnelin päässä näkyy valo. Taikka - mustimmallakin pilvellä on kultareunus (vai oliko se hopea? noh, anyway - jotakin jalometallia kumminkin - ei ainakaan läkkipeltiä).
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 06, 2009, 18:22:24 ip
Lainaus:

Auzs  

Kaksi lasia päivässä siinähän saisi jo ihan hirveät vieroitusoireet  



Haa, mä uskon tuon

Muistan, kun silloin parisen vuotta sitten käveltiin Porkkalanniemen metsissä hetken aikaa. Olit muistaakseni ainoa meistä, joka taittoi matkaa puolentoista litran Pepsi maxi kainalossa .

Oli muuten upeat maisemat siellä niemen ulkomeren puolella
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 18:24:25 ip
Minunkin on tarkoitus mennä silmälääkäriin. Lasi päivässä tuntuu ihan liian kalliilta. Varsinkin, kun on vielä nuo soittolasitkin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 18:44:54 ip
Lainaus:

Lueskelin näitä tämän ketjun juttuja. Minä en ole masennuksen asiantuntijoita, mutta JOS tuolta tuntuu, niin.....

Oletkohan varmasti muistanut ottaa lääkkeesi? Äläkä naura - olen nyt ihan tosissani!

Sen verran minä tiedän, että masennus pitkittyessään on hengenvaarallinen tauti. Muista aina, että jopa täällä virtuaalitodellisuudessa on sinun ystäviäsi, jotka haluavat sinulle kaikkea hyvää ja vieläkin parempaa. Todellisessa elämässäkin varmasti on.

Minä aikoinani piristin veljeni tyttöä näin: (tosin hän oli n. 2 - 3 v.) Menin mahalleni lattialle, laitoin peukalot korviini, pikkusormet suuhun, venytin suupieliäni minkä pikkusormilla voin ja loihen lausumaan: "Bööööö, Bööööö."

Toki sinä et ole noin nuori, mutta kuvitteleppa minut 61v (melkein 62) turhan lihava ukko tekemässä noin!!!!!

Yritä, sinnittele, jaksele - jokaisen pimeän tunnelin päässä näkyy valo. Taikka - mustimmallakin pilvellä on kultareunus (vai oliko se hopea? noh, anyway - jotakin jalometallia kumminkin - ei ainakaan läkkipeltiä).




oon muistanu ottaa lääkkeet. Marssin huomenna päivystykseen hakemaan apua jos on samanlainen olo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 06, 2009, 18:48:55 ip
MUISTATHAN sinä nyt myöskin olla itsellesi armollinen ja antaa itsellesi sekä aikaa että tilaa?? Se osastojakso oli vasta alkua, ja nyt sinun vaan täytyy antaa itsellesi aikaa toipua ja päästä alkuun hyvin monen asian kanssa. Askel ja asia kerrallaan, ja muista, että sinä olet elämäsi tärkein ihminen - hoida häntä rakkaudella!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 18:57:45 ip
Hyvä Apple - on syytä muistaa, että paraneminen ei taphdu ikäänkuin sormia napsuttamalla - NYT minä olen terve. Ei. Jos joku on ollut leikkauksessa, niin kuntoutustahan siinä vaaditaan. Samoin masiksessa. Äläkä ihmeessä ole liian ankara itsellesi. Kyllä se siitä! Hese - Setä lupaa

Öh - nääviimeisetolitarkotettu Tanjaleenalle - niinkuin et mukamas tietäis!

Missä Apple on muuten luurannut?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 06, 2009, 19:06:13 ip
Määäää olen jotenkin joutunut jotenkin semmoiseen ihmeelliseen hömpötykseen, että on joutunut matkailemaan sinne jos tänne eikä siellä ole ollut pääsyä nettiin, tai sitten kaiken maailman aktiviteetit on pitäneet mut jossakin aivan kummallisissa paikoissa, kuten esimerkiksi livekontaktissa ihmisten kanssa   kauheeta kamalaa. Naamakirjassa olen päässyt pikaisesti välillä käymään, mutta siinäpä se on ollut.

Täällä mekkaloiminen vaatii ajatusta ja aikaa, niin on joutunut välillä olemaan hissuksiin, mikä on varmasti toisille ollut pelkästään iloinen asia. Mutta ilotulitukset sikseen, määääää aion silti roikkua täällä aina tilaisuuden tullen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 20:10:05 ip
Sanokaa oisko hyvä mennä huomenna päivystykseen hakemaan apua jos pääsis juttelee vaikka jonkun kanssa siellä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 06, 2009, 20:10:17 ip
Ihanaa    
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 06, 2009, 20:51:00 ip
Lainaus:

Ihanaa    




Jaajaa, nyt mulla herää kymysysi että kumpi - se että oon ollut poissa vai se että en kuitenkaan ole poissa   nomäääää ikuisena itseoptimistina otan tuon kuitenkin tervetuloatakaisinlyhyeltäahniinlyhyeltätauoltatakaisin-toivotuksena!

Ja Tanjaleena. Mä en voi tietää, olisko huominen hyvä aika mennä päivystykseen, mutta sen tiedän, että on se voi olla parempi kuin ylihuominen. Jos mielessäsi on kiireellinen asia, mikä askarruttaa, niin kyllä. On se hyvä aika. Mutta muista nyt hyvä lapsi se asia, että asiat vaativat myös aikaa. Äkkiliikkeillä ei toisinaan saa aikaan kuin äkkiäväistöjä ja niistä voi tulla vastaan metsäänajo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 20:51:59 ip
Ei tässä muuta ku kaipais nyt vähän jutteluapua jonkun kanssa.. ja kai siellä on päivystävä terapeutti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 20:53:23 ip
OLISI - ehdottomasti - näin ystävänä sanoisin???
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 06, 2009, 20:55:45 ip
Onko sulla siellä osastolla ketään omahoitajaa tai vastaavaa, joka tuntee sun tilanteen ja olis ikään kuin hollilla? Se vois olla parempi vaihtoehto, kun se tuntisi sun tilanteesi eikä sun tarttis kertoa kaikkea alusta asti? Päivystyksessä voi olla aika kiire - mitä jos soittaisit sinne osastolle ekana? Antoiko ne sulle mitään "ensiapunumeroita" pahimpaan hätään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Scorpio_80 - Marraskuu 06, 2009, 20:55:55 ip
Ei hyvää.

Lyhyesti:
7.8 jäin sairaslomalle telottuani polveni
10.8 viikoksi sairaalaan vatsataudin takia ja sairaslomaa leikkaukseen asti
07.09 Oikeasta ranteesta leikattiin hermopinne, viimeinen sairasloma päivä 30.10
30.10 Leikattiin kitarisat pois, sairaslomaa 5.11 asti
6.11 Pään- niska- ja nielusäryn takia toista kertaa lääkäriin, todettiin tulehdus, antibiootteja ja sairaslomaa 13.11 asti.

Tuntuu siltä että saa jostain syystä sairastaa seuraaan viiden vuoden sairaudet kerralla.
Sen lisäksi mut on osa-aikaistettu, joten hyvin menee...

Ottaa päähän ihan armottomasti, kipulääkkeistä tulee huono olo, ruoka ei maista, eikä mitään hajua tulevaisuudesta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 06, 2009, 20:56:03 ip
En pysty nyt yhtään enenpää auttamaan. Voin yrittää, mutta  . mutta - voit laittaa yksäriin. Haluan sinulle kaikkea hyvää - ihan totta....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 06, 2009, 21:03:34 ip
Samaa mietin kuin Apple. Soita sinne osastolle. Tietävät ja tuntevat sinut eikä päivystyksessä välttämättä ole terapeuttia.  

Totta on, että korkeat sokerit tekee viheliäisen olon mutta älä luovuta!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 06, 2009, 21:04:51 ip
No huh huh!  

On sullakin riittänyt vastoinkäymisiä.  

Mutta samat sanat kuin Tanjaleenalle: Älä luovuta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 21:10:01 ip
Ei oo omaa hoitajaa eikä oo numeroakaan sinne. mut kyllähän ne mun paperit löytää koneelta ku ne löytää kaikki lääkärit yleensä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 06, 2009, 21:25:32 ip
Hei haloo neiti, nyt sä olet menossa taas siihen samaan vaiheeseen, kuin ennen osastolle menoasi, eli "mä en tee mitään kun kukaan ei hoida mua ja paapo". Ihan oikeasti nyt aletaan jo vaatia sinultakin vähän yrittämistä ja tekemistä omasta puolestasi, vaikka olen edelleenkin sitä mieltä, että sun pitää antaa itsellesi aikaa ja armoa. Mutta se tarkoittaa nimenomaan sitä, että sä annat itsellesi mahdollisuuden tutustua itseesi ja siihen, miten asioihin reagoit - kukaan muu ei kykene siihen kuin sinä. Et sinä loputtomiin voi vastuuttaa omaa pahaa oloasi muille tai sitä, että sokerisi heilahtelevat - ne eivät välttämättä ole kenenkään vika, niin vain tapahtuu, ja sinun on opittava elämään sen kanssa ja reagoimaan siihen terveellä tavalla. Ja siitä olet yksin sinä vastuussa. Kuten minä aikaisemmin sanoin - SINÄ olet elämäsi tärkein ihminen, ja sinun täytyisi kohdella häntä rakkaudella. Kuuntele itseäsi, rakasta itseäsi ja tee itsellesi hyvää - sinä olet loppujen lopuksi vastuussa itsestäsi.

Vaikka sinä et pääsisikään millekään päivystävälle tai sinulla ei olisikaan minkään osaston numeroa, niin sinulla on varmasti ainakin alustavat ohjeet siihen, miten voit insuliinihoitoasi ohjailla. Noudata niitä ja kuuntele kehoasi, anna sillekin aikaa. Ei kaikki ole tunneista kiinni, kun et ole pumpulla ilman varasysteemiä erämaassa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 06, 2009, 21:34:49 ip
Ja lisäyksenä edelliseen vielä, että mielialalääkkeet ei vaikuta tuosta vaan simsalabim!

Voit joutua odottamaan vaikutusta viikkoja ja nyt tarvitaan tahdonvoimaa jaksaa ja sinnitellä eteenpäin.

Ei tää elämä kenelläkään helppoa ole, usko pois, mutta oma suhtautuminen on kaiken a ja o. Jos heität pyyhkeen kehään tässä vaiheessa, niin eniten kärsit sinä itse.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 06, 2009, 21:36:11 ip
Nuo mielialalääkkeet nostaa ainakin sokereita jos ei muuta paitsi mulla taitaa olla se resistanssi nyt päällä ku tuntuu ettei mikään annos riitä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Erica79 - Marraskuu 06, 2009, 23:42:55 ip
Ei ne mielialalääkkeet nyt niitä sokereita niin paljon nosta, kyllä siinä on stressillä sun kaikella muulla mitä siihen tilanteeseen liittyy, niin paljon enemmän vaikutusta. Aikamoista pelottelua myös jos sanotaan että mielialalääkkeet saattaa laukaista diabeteksen. Asiat tuppaavat kulkea vähän käsi kädessä eikä aina tiedetä kumpi on muna ja kumpi kana.
Jos masennuslääkkeet ei tahdo tepsiä, niin lääkettä voi myös vaihtaa, kaikki ei aina tehoa kaikille. Ja toisekseen, aina ei välttämättä ole kyse masennuksesta vaan myös muunlainen psyyken problematiikka voi kuvautua masennuksena. Näin usean vuoden psykiatrian ja diabeteksen hoidon kokemuksella.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 07, 2009, 01:51:31 ap
Jo on kotiuduttu pikkujoulusta ja nähty muutama julkkis Jorma Kääriäinen ja Mikael Konttinen olivat syömässä samassa paikassa. Jussi Lammen kintut on hirveet, semmoset rimppakintut, sekin tuli havaittua teatterissa Kivaa oli, syöty liikaa ja verrensokeita en oo vielä kotiin tullessa mitannut. Pitää mennä nukkumaan ja korjailla, mikäli taivaissa mennään Keli oli surkee ja kotimatkaan tuhraantu varmaan 1,5 tuntia, pääasia että kotiin selvittiin.

Kaikista huvittavinta oli, että pomo tajus yhdeltä yöllä mun olevan ens viikon poissa töistä No, eihän siitä ole puhuttu montaakaan viikkoa. Jäi aika kasa töitä tekemättä, kun pomo ei viime viikolla jaksanut ottaa yhteyttä asiakkaisiin ja me emme itse saa niihin ottaa. Siinähän tekevät ne, mä tein viime viikon lomautetun hommia, ottakoon sen takaisin töihin

Niin ja limaa on kurkussa Kaverin kanssa juttelin äsken, pelkää, että hällä on possutauti. Ei uskalla nukahtaa, mikäli kuolee. Käskin ottaa särkylääkkeen ja mennä nukkumaan, lupasi tehdä niin. On torkkunut kyllä illan ja laskeskeli, kuinkahan moneen tartutti päivän kauppareissulla taudin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 07, 2009, 09:50:17 ap
Olin kuulemma viime yönä nujakoinu seinää ku sokerit on korkeella nyt koko ajan, ku ei ne tuu alas vaikka mitä tekis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Primrose - Marraskuu 07, 2009, 13:20:54 ip
Täällä on viimeisen viikon ollut räkivä ja köhivä opettajatäti, joka sai flunssan opettaessaan pieniä räkiviä ja köhiviä tokaluokkalaisia. Nyt alkaa olo onneksi olemaan parempi: viime yönä vaaka-asennossa oleminenkaan ei ollut enää niin tuskaista. Toivoa sopii, ettei tähän iskisi possuflunssa heti perään. Tänään oli nautin aamulla pitkästä ja rauhallisesta aamusta sekä parantuneesta olosta. Ihailen ikkunan ääressä kahvikupponen kädessä lumihiutaleiden leijailemista jo valmiiksi valkoiseen maahan. Luonto tulee kauniin valkoiseksi ja mielikin muuttuu valoisammaksi, kun ei ole enää niin pimeää.
Samalla siinä lehteä lukiessa osui silmään mielenkiintoinen juttu, jonka voi käydä lukemassa myös
 netistä.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 07, 2009, 14:59:28 ip
Huomenna pitäisi mennä tankotanssikurssille  

(ei mikään virallinen jumppapaikan pitämä tehdään jumppatangolla)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 07, 2009, 19:26:48 ip
Nyt sokerit osottaa laskun suuntaa ku lisäsin aamupitkää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 07, 2009, 20:23:40 ip
Mä olin koko päivän Kokkolassa shoppailemassa. Ostinpa sitten takin ja kengät talveksi, joita olin jo haeskellutkin. Lisäksi tuli ostettua käsilaukku (niitähän ei ole koskaan liikaa), sukkahousut ja mekko Tapasin vanhimman siskon perheineen ja kävimme syömässä Ruotsalaisella yläkoululla. Paikallinen jalkapalloseura oli hommannut hyvän ruuan, sai syödä niin paljon kuin kehtas lautaselle latoa, 8 eurolla Mä ymmärsin, että keittiöhenkilökunta teki ruuan talkoilla, ehkä. Meni raha ainakin hyvään tarkoitukseen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Edward - Marraskuu 08, 2009, 13:20:10 ip
Taas viikko sairaalassa. Ilmeisesti se ESBL yrittää ottaa voiton minusta. Edellinen kuuri ei saanut bakteerikantaa tarpeeksi pieneksi.

Jonkin tiedon mukaan tämän bakteerin leviäminen on pahempi uhka ihmisille kuin sikalunssa konsanaan. Nykyisin ESBL leviää myös avohoidossa, joten kannattaa olla tarkkana.

Nyt olen kotihoidossa pari viikkoa ja saan antibiootin aamuin illoin kotisairaanhoidosta. Vain viikonloppuiltaisin joudun hakemaan annokseni polilta.

Kaikesta huolimatta oloni on parempi kuin vuosiin, mikä johtunee siitä, että sydämen päävaltimo, joka oli 80%sesti tukossa, pallolaajennettiin.

Eetu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 08, 2009, 18:11:39 ip
Voimia Eetulle! Ja hali!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 08, 2009, 18:36:47 ip
Huomenna saa hoitaja noottia taas kerran ku esitän sille kysymyksen et onko normaalia et ajattele sokereita koko ajan ja sit tulee välillä hätä sokerien kans ja kolmanneks että mä en jaksa enää tapella tän kaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Edward - Marraskuu 08, 2009, 21:22:11 ip
Kiitos Toukkis!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 08, 2009, 21:24:39 ip
Kannatan suoraa puhetta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 08, 2009, 22:36:52 ip
Stemppiä!


Hieman huolissaan, kaveri on sika-flunssassa ja nyt on paineen tunnetta rinnassa, käskin tilata ampparit tai ainakin soittaa päivystykseen. Toivottavasti tekee niin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 08, 2009, 22:44:39 ip
Huomenna ei näköjään pääse metrolla eli pitää ottaa käyttöön suunnitelma b. Mahtaakohan olla ruuhkaa maan päällä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 00:22:41 ap
Törmäillään siellä ruuhkassa. Hitsi metro on täältä missä asun ainut kulkuväline (kyllä korvaavaa bussia ei ole)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 10:20:24 ap
Mää mun sokerit on ihan tajuttomia ku nyttenkin oli aamupalan jälkeen 28.6  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 09, 2009, 10:26:10 ap
Ihan uteliaisuudesta kyselen:
- paljonko oli ennen aamupalaa?
- mikä oli aamiaineen (sisältö ja arvioidut hiilarit)?
- paljonko pistiti pikaa?
- kuinka pian aamiaisen jälkeen oli tuo mittaus, 28,6 mmol/l?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 10:42:01 ap
Lainaus:

Ihan uteliaisuudesta kyselen:
- paljonko oli ennen aamupalaa?
- mikä oli aamiaineen (sisältö ja arvioidut hiilarit)?
- paljonko pistiti pikaa?
- kuinka pian aamiaisen jälkeen oli tuo mittaus, 28,6 mmol/l?




ennen aamupalaa oli 14.7. söin leipää ja mehua et arvioisin et 60 hh ja laitoin 30 yksikköö. tuon mittauksen tein 1,5 h syönnin jälkeen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 10:49:28 ap
Sulla on pakko olla noissa inskoissa häikkää ja aika reilusti. Minä jolla on todella kova aamunkoitto ja insuliiniresistentti inskan kulutus 10 g hh kohti on aamulla ennen puoltapäivää 2,1 yksikköä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 11:10:30 ap
sokereissa se vika on ja pahasti. mulla saattaa mennä aamulla 4 yks 10 hh koti ku yleensä on menny 2 yks 10 hh kohti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 09, 2009, 11:25:22 ap
No ei minusta vikaa voi sokereista hakea, korkeat sokerithan on merkki siitä, että joku muu ei toimi. Siis joko inskat tai sitten esim. pistoskohdat on sellaisessa kunnossa, ettei inska kertakaikkiaan imeydy nopeasti.

Eli ei ne sokerit sinänsä sitä vikaa tee, vaan joku muu... Esimerkiksi inskojen hidas imeytyminen kudoksesta voisi juuri aiheuttaa tuota suurta nousua aterian jälkeen, etenkin noinkin nopeasti mitattuna kuin 1,5h ateriasta.

Siis verensokerisi oirehtivat ja pahasti kertoen, että jossain on vikaa... se vika vaan on löydettävä...

Toivottavasti hoitotaho todella ottaa ja yrittää ratkaista ongelmaa, ei pelkästään kertoen, että nosta inskamääriä vaan myös perustellen miksi sun kohdalla näin on.

Ja ennenkaikkea toivottavasti pääset ainakin noista yli 20 arvoista eroon.

Olethan jo varmuuden vuoksi muuten vaihtanut ne inskat, hakenut uudet tilalle apteekista, jos vain mahdollista?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 11:45:54 ap
Tuolla polilla lääkäri vaan kattoo et lisätään inskaa ja ei ne tee mitään muuta ku ne on niin tyhmiä yksinkertasesti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hula1 - Marraskuu 09, 2009, 11:57:10 ap
Oletko kysynyt, että vaikuttaako ne mielialalääkkeet insuliinintarpeeseen? Sano vaan suoraan lääkärille tai hoitajalle, että olet neuvoton ja että nyt on pakko saada apua sokereitten kanssa. Toivotaan, että saat sokerit laskuun!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 09, 2009, 13:56:30 ip
Mä tulin just labrasta. Oli taas aikamoisen työn takana se veren saaminen niihin putkiin. Lopulta sitten otettiin 5 putkee, joista kaksi päätyi suoraan roskiin. Nyt sitten tässä jännitän, että mikä mahtaa olla mun uusi HbA1c.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 16:47:48 ip
Hoitajakaan ei oikein enää tienny et mitä tehään mut se sano vaan et lisää ja lisää insuliinia -.- alan ajamaan alas noita mielialalääkkeitä kuhan saan siltä lääkäriltä sen reseptin siihen pienempään annokseen. ja mun hoba oli 9.1 %
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 16:54:13 ip
Se oli hyvä neuvo koska jos olet hakenut uudet inskat niin voimme olettaa että ne ovat toimivat. Nyt vaan alat järjestelmällisesti pistää enemmän. Ja ilmeisesti varaa on kun sokerit ovat noin korkeat.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 17:11:12 ip
ärsyttää ku menee puolet enemmän inskaa mitä ennen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 17:12:09 ip
Sitä saa lisää. Pistä nyt tarpeeksi suuria määriä niin saat sokerit alas ja olo paranee.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 17:32:34 ip
ja sitten se lihottaa aika kivasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 09, 2009, 17:42:00 ip
Hei, älä lisää syömisiä samassa suhteessa kuin inskaa... Niin pitkään kun ei matalia ole mukana, niin ennemminkin pidä syömiset hyvin samoina, kun inska lisäilet.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 09, 2009, 18:49:33 ip
Kahtena iltana päänsärkyä. Eilisestä painon tunnetta rinnassa ja hengitettäessä tuntuu kipua, pistelyä. Osaako kukaan sanoa mitä tää on?

Aamulla soitin sikanumeroon, sekä paikalliseen terveyskeskus numeroon ja kuulema ei sikaa. Koska yleiskunto hyvä, ei kertaakaan kuumetta, ei edes lämpöä. Nenä ei vuoda, ei aivastuta, päänsärky myös hävisi.

Sanoivat vaan, että seurailet. Kysyin saanko lähteä yleiseen liikenteeseen, siis esim. rokotusta hakemaan ja sanottiin, että siitä vaan.

Ilkeeltä tuntuu possupelossa, kun painaa rintaa.... Mut olo muuten tosiaan on mitä mainioin ja voisin vaikka spinning tunnille hypähtää...

Angiinaa? Keuhkoputkentulehdusta?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 09, 2009, 19:15:03 ip
Tulin Tampereelle kurssille ja sain "kivasti" saman kuorsaavan akan Pikkasen on sellainen fiilis, etten enää hae näille kursseille. Talo on täys ja ylimääräisiä huoneita ei ole, eli siirryn varmaan oleskelutilaan yöllä viettämään aikaa. Kai sitä nyt viikon jaksaa taas valvoa, onhan tässä saanut olla kotona nukkumassa pitkän tovin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 09, 2009, 19:35:18 ip
Onneksesi et ole joutunut/päässyt minun kanssani samaan huoneeseen. Minä puren hammasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 09, 2009, 19:42:41 ip
Voi ei  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 20:04:37 ip
Korkeiden sokerien takia sain myös taas nuhan -.- lääkärin syytä ku se kokeili sitä kolmipistoshoitoa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 20:41:23 ip
Mä en ole pätkän vertaa hienotunteinen ihminen mutta voitko ottaa asiaa esille esim huonetoverisi kanssa? Vaadit että huonetoveri käyttää jotain kuorsauslaasareita onhan Tampereella apteekkeja josta niitä saa. Helppo tietty täältä etänä sanoa mutta nosta katti pöydälle ja vaadi ratkaisua. Tietysti voisi kysäistä jos joku mukava lääkärisetä voisi avata tädin röörit jos ne ovat tukossa niitä lääkärisetiä riittää siellä kurssikeskuksessakin...   Sinulla on oikeus nukkua yösi rauhassa. Piste.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 20:43:30 ip
Ei ei ei ei ei ei.

Korkeiden sokereiden syy on, että pistät liian vähän inskaa. Eli nyt annoksia isommaksi ihan huru mycket.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 20:48:14 ip
Täytyy sitten kai nostaa edelleen vaan vaikka lyhyttä menee varmaan päivässä 150 yks ainakin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 20:51:53 ip
Hyvä Tanjaleena! Juuri näin! Ja sitten seuraat Sherlockina sokereita  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 21:06:07 ip
Ei niitä joka hetki kerkee mitata ku sormenpäät on ihan rei'illä seuraavaks sitten eikä tuu verta kunnolla enää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 09, 2009, 21:10:53 ip
Lainaus:

Mä en ole pätkän vertaa hienotunteinen ihminen mutta voitko ottaa asiaa esille esim huonetoverisi kanssa? Vaadit että huonetoveri käyttää jotain kuorsauslaasareita onhan Tampereella apteekkeja josta niitä saa. Helppo tietty täältä etänä sanoa mutta nosta katti pöydälle ja vaadi ratkaisua. Tietysti voisi kysäistä jos joku mukava lääkärisetä voisi avata tädin röörit jos ne ovat tukossa niitä lääkärisetiä riittää siellä kurssikeskuksessakin...   Sinulla on oikeus nukkua yösi rauhassa. Piste.




Joo, positiivista tältä illalta, että kämppis on ympäripäissään ja nukkuu sängyssä mahallaan. Mä taidan kertoa kyllä tästä akasta nyt tuolle yövalvojalle, vituttaa sen verran paljon  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 21:14:42 ip
Anna palaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 09, 2009, 21:19:27 ip
Mun muistaakseni Diabeteskeskuksessa on alkoholinkäyttö kielletty, joten sun kämppishän on rikkonut sääntöjä, jos on nyt ympäripäissään. Että sano ihmeessä vaan yövalvojalle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 09, 2009, 21:22:17 ip
Sun HbA1c on kyllä noussut tosi paljon, jos se on 9.1 %. Eikö se viimeksi ollut n. 6 % tai allekin?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 09, 2009, 21:23:38 ip
Lainaus:

Joo, positiivista tältä illalta, että kämppis on ympäripäissään ja nukkuu sängyssä mahallaan. Mä taidan kertoa kyllä tästä akasta nyt tuolle yövalvojalle, vituttaa sen verran paljon  



Jaa, että ympäripäissään kurssilla? Kai siellä on joskus takkahuoneessa saunaillan päätteeksi yksi olut otettu, mutta känni ei kuulu hyviin tapoihin yhteiskunnan maksamalla kurssilla.  
 
Kannattaa puhua asiasta yövalvojalle, koska yleensä ongelmapaikoissa talosta löytyy kuitenkin se yksi varahuone!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 09, 2009, 21:37:51 ip
Lainaus:

Sun HbA1c on kyllä noussut tosi paljon, jos se on 9.1 %. Eikö se viimeksi ollut n. 6 % tai allekin?




joo, se oli tässä heinäkuussa 5.8 % mut korkeiden myötä on noussu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 09, 2009, 21:56:06 ip
Mutta eikös tuo matala taas ollu jatkuvien hypojen seurausta vai muistanko väärin?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 09, 2009, 21:58:54 ip
  Onhan se kieletty, mutta parilla kurssilla kin olen ollut niin ainoastaan hiukan varoiteltiin asiasta erästä miestä. Kela on kieltänyt ihan ehdottomasti alkoholin kursseilla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 09, 2009, 22:07:43 ip
Lainaus:

Törmäillään siellä ruuhkassa. Hitsi metro on täältä missä asun ainut kulkuväline (kyllä korvaavaa bussia ei ole)




Joo aika ruuhkaista oli aamulla 7-8 aikaan ja vasta nyt himassa. Että on tää työttömän elämä aika työntäyteistä   Kerran tuossa ehti syömäänkin pitkän lautamiespäivän aikana, ettei sinne kannata hypoilemaan mennä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 09, 2009, 22:20:03 ip
Mitä sillä on väliä kuinka paljon sun tilanteessas sitä pikaa menee vuorokaudessa? Apteekista sitä saa just oman tarpeen mukaan, kunhan resepti vaan on ajan tasalla. Mitä nyt tuommosta murehtimaan. Ei muuta kuin tykittelemään vaan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 09, 2009, 22:27:35 ip
Ai niin sulla on tällä viikolla tiukasti lautamieshommia. Bussilla ilmeisesti pääsee sinne parhaiten tai kasilla kun ei metro kulje.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 10, 2009, 10:59:04 ap
Lainaus:


Kannattaa puhua asiasta yövalvojalle, koska yleensä ongelmapaikoissa talosta löytyy kuitenkin se yksi varahuone!  




Kyllä, kerroin valvojalle ja muutin sitten toiseen huoneeseen. Vapaita huoneita ei kyllä ollut, mutta mahdutin itseni erään yksinnukkuvan kämppikseksi Oikeastaan mukavaa on ollut, olemme liki samanikäisiäkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 10, 2009, 11:17:20 ap
Hyvä, että sait uuden kivan kämppiksen. Mä en olisi Diabeteskeskuksessa edes halunnut omaa huonetta, koska mukavan kämppiksen kanssa tuli kaikkea juteltua siellä huoneessa ja sellasistakin asioista, joista ei olisi suuremmassa porukassa tullut mieleenkään puhua.

Toivottavasti sulla on siellä kivaa. Mä olisin niin mielelläni itsekin taas Diabeteskeskuksessa. Oli se sen verran mahtava viikko.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Marraskuu 10, 2009, 15:51:53 ip
Lainaus:

Lainaus:

Joo, positiivista tältä illalta, että kämppis on ympäripäissään ja nukkuu sängyssä mahallaan. Mä taidan kertoa kyllä tästä akasta nyt tuolle yövalvojalle, vituttaa sen verran paljon  



Jaa, että ympäripäissään kurssilla? Kai siellä on joskus takkahuoneessa saunaillan päätteeksi yksi olut otettu, mutta känni ei kuulu hyviin tapoihin yhteiskunnan maksamalla kurssilla.  
 
Kannattaa puhua asiasta yövalvojalle, koska yleensä ongelmapaikoissa talosta löytyy kuitenkin se yksi varahuone!  




Joo, yövalvoja on antanut jollain kurssilla oman huoneensa tuossa tapauksessa käyttöön ja nukkunut itse TV-huoneessa!

Kurssi on ainakin osin Kelan korvaama, joten alkoholin käyttö on siellä kielletty. Jos siellä on päissään, voi joutua pulittamaan itse koko kurssin ja vielä heitetään pihalle.

Itse olen ollut kurssilla, jossa eräs herra aloitti kännäämisen jo ekana kurssipäivänä. Kun asiasta hänelle huomautettiin, meinasi lähteä autolla juovuksissa ajamaan kotiin. Talon henkilökunta yritti saada rauhoittumaan, mm. psykka mutta loppujen lopuksi poliisit herran sitten hakivat. Ei tiedetä mihin, mutta auto katosi pihasta vasta parin päivän päästä.

Nefropatiakurssilla taas oli keski-ikäinen, suupaltti kaveri, jonka kännisiä hörinöitä ei jaksanut oikein kukaan kuunnella (maikki69 muistanee...?). Hänelle annettiin vakavia varoituksia parikin kertaa ja kun oli lähdössä myös kesken kaiken kotiin sieltä, kerrottiin, että kurssin hinta lankeaa hänen maksettavakseen. Onneksi kaveri hieman hiljeni toisella viikolla...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 10, 2009, 16:04:41 ip
Mä yskin täällä keuhkot kohta pellolle ku iski nuha ja yskä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 10, 2009, 16:40:34 ip
No jos ne nyt pellolle asti karkaa, ni ilmoita ihmeessä - tullaan talkoilla niitä takasin jahtaamaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 10, 2009, 18:06:34 ip
Toki ilmotan sitten mut tuskin ne sentään karkaa sinne asti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 10, 2009, 18:32:02 ip
No hyvä, mä oonkin vähän huono juoksemaan keuhkojen - tai minkään perässä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 10, 2009, 21:08:11 ip
Keuhkoputkentulehdushan sieltä löyty ja 6 pv antibioottikuuri.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 10, 2009, 21:15:22 ip
oiskohan syynä sokerin pomppimiselle?
lisäähän inskoja maltilla, kun antibiootti alkaa purra
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 10, 2009, 21:20:46 ip
Saattaapi olla, kentietää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 10, 2009, 21:23:01 ip
Minäkin oon tänään hypännyt lääkärissä.  

Työterveyslääkäri laittoi lähetteen aluesairaalan ensiapuun kun näki kipeän jalkani. Ihmetteli korkeaa kipukynnystäni, kun kerroin olleeni töissä toista viikkoa jalkakipuisena.  

Ensiavussa toimittiin ripeästi. Kävin lääkärissä, jalka kuvattiin, otettiin verikokeita, epäiltiin jopa charcot-jalkaa ( FIKSU  lääkäri), koipi sidottiin, sain kipulääkekuurin ja sairaslomatodistuksen. Aikaa kului 1 1/2 tuntia!   Niin ja koko ajan kohtelu oli tosi ystävällistä! Vointiani kyseltiin ja lepopaikka järjestettiin pyytämättä vaikken olisi sitä tarvinnutkaan...

Jalkapöydässä on kaksi murtumaa, kipu ja turvotus johtui niistä. Nyt olen saikulla kolme viikkoa, saan kävellä sen minkä koipi kestää kunhan jalassa on kovapohjaiset kengät.

Verensokerit on olleet korkeella. Johtuu varmaan murtumasta ym. Tai sitten possu vaanii nurkan takana...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 10, 2009, 21:25:21 ip
Hyvä Friita ,että pääsit toiseen huoneeseen  

Mulla on käsi hiukka kipeä sikapiikin jäljiltä,saas nähdä miten jaksaa huomenna nostella duunissa tavaroita.

Sensorointi jatkuu,kaikki hyvin sen osalta.Hyvä laite,mutta jotenkin tuntuu että maha on täynnä teippiä ja ym. rekvisiittaa    mutta kai tähänkin tottuisi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 10, 2009, 21:30:09 ip
No voi hitsi,murtuma jalassa..

Hyvä että sait ystävällistä kohtelua osaksesi,se kun ei ole aina ihan itsestään selvää.

Pikaista paranemista!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 10, 2009, 22:00:20 ip
Mulla on kanssa käsi vielä tänään kipeä sikapiikin jäljiltä. Päänsärkyä tänäänkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 10, 2009, 22:57:09 ip
Toukkis, hyvä että oot hoidossa , mutta ihan huomaamattako se on murtunut? Epäiltiinkö osteoporoosia?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 11, 2009, 08:55:28 ap
Tänään hakemaan antibioottikuuri ja toivotaan että sitten helpottas ees vähän ettei tarvi yskiä keuhkoja pellolle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 11, 2009, 10:24:35 ap
Pikaista paranemista toukkikselle ja tanjaleenalle!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 11, 2009, 10:34:28 ap
Toivotaan et helpottaa tolla kuurilla ettei muutu pahemmaks tästä enää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 11, 2009, 10:45:21 ap
Viime viikolla keuhkoputkeen sattui ja hengitys rohisi ja sokerit seilasivat välillä 20-30, vaikka pumpun basaali oli säädetty jopa 200%:lle ja nappailin lisäboluksiakin. Antibioottikuuri pudotti lukemia roimasti jo 1,5 päivän kuurin jälkeen. Kannattaa olla tarkkana, ettei lähde menemään siinä vaiheessa liian alas! Tiheitä mittauksia siis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Rouva -77 - Marraskuu 11, 2009, 10:56:12 ap
Olikos sulla se possuflunssa? Selvisikö kokeista?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 11, 2009, 11:11:38 ap
Ei ollut possuflunssaa!  

Hyvä palvelu siellä possuvastaanotolla kuitenkin oli. Lääkäri tutki ja kyseli perusteellisesti ja otatti kokeet. Soitti ITSE illalla kertoakseen, että ei possua, mutta crp vähän koholla. Ja painotti kovasti sitä, että, jos olo huononee, pitää minun  diabeetikkona mennä arkailematta uudelleen vastaanotolle.

Possukoe otettiin muuten sellaisella pitkällä pumpulipuikolla sieraimesta. Ei kovin kivaa, mutta huomattavasti helpompaa kuin nielusta ottaminen, joka minulta ei olisi onnistunut yökkäämisen takia ollenkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 11, 2009, 11:27:34 ap
Kyllä se ihan lenkillä murtui kun tallustelin "tyhjään" eli astuin harhaan tyhjän päälle. Luulin jalan jo parantuneen kun pari vapaapäivää sain huilata ja lähdin koirien kanssa lenkille epätasaiseen maastoon. Räts ja koipi oli kuin tulessa!  

Tuonkin jälkeen olin vielä viikon töissä...

Osteoporoosia ei pitäisi olla. Popsin kalkkia ja D-vitamiinia päivittäin mutta varmahan ei voi koskaan olla.  

Muoks: Kiitti Misty ja Santsu ja muut tsemppaajat!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 11, 2009, 13:01:07 ip
Voi jumaliste sentään ku vedin ekan kerran lipat tänä talvena ja sit astuin hemmetin kuoppaan niin nilkka nyrjähti. ja antibiootit on haettu kans.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 11, 2009, 13:27:53 ip
No onneksi et katkaissut mitään!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 11, 2009, 13:46:26 ip
onneks en, tässä ei oo semmoseen aikaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 11, 2009, 17:26:01 ip
Heh heh...  

Ei olis ollu mullakaan aikaa luitten katkomiseen, mut nyt on kiireet vähäks aikaa loppu.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 11, 2009, 18:19:12 ip
Nyt alkaa helpottaa vähän olokin jo että lieneekö antibiootit alkaa vaikuttaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 11, 2009, 19:55:21 ip
Toivottavasti sun sokerit tasoittuu, kun saat AB:n puremaan. Voimia

Toukkis: Halaukset ja jaksuja sulle! Olet kyllä tosi sissi ollut sen jalan kanssa töissä. Pikaista paranemista

Itseltäni painon tunne rinnalla hävisi. Olo hyvä, eikä possurokote tehnyt kuin olkavarren kipeäksi (tosin erittäin kipeäksi), mutta nyt on jo paranemaan päin.

Ja ihanaa, että maa on valkea ja on lunta Jotenkin hyräilyttää joulubiisit... Ja olen niin onnellinen,kun olen saanut ne liiat kilot pois. Jee, ravitsemusterapeutilla kävin myös ja painoa ei kuulema tarvii enää saada pois. Rypsiöljykuurille kuulema joudan. Peräti 4rkl/vrk. Iloinen mieli!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 11, 2009, 20:05:16 ip
  Juu, kyllä muistan ja muistaa isäntäkin. Kyseinen henkilö soitteli vielä muutaman kerran meille, mutta lopetimme vastaamisen kun oli aina kännissä. tämä sanakari on muuten seikkaillut samalla tavalla Iiriksessä ja sai kenkää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 11, 2009, 20:08:25 ip
Sokerit oli jo nytten 7.5 ku oon vähän laitellu että jos tuo tulehus on nostanu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 11, 2009, 21:22:06 ip
Näin on,mahtavaa kun on lunta maassa.
On paljon kivempi käydä illan pimetessä koiraa ulkoiluttamassa,kun on valkea maa.

Mä sain pari kiloa painoa pudotettua vihdoinkin,ja ilokseni huomasin mahtuvani yhtä kokoa pienempiin farkkuihin    

Perjantaina meinaan mennä pikkujouluihin,viime kerrasta onkin vierähtänyt vuosia.
....Ja Maaantaina alkaakin sitten viikon kesäloma.
Toivottavasti säät suosii  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 11, 2009, 22:37:25 ip
Kiitti mimmi!  

Tyhmähän minä olin kun näin kauan vitkuttelin lääkäriin menoa.   Mutta kun sitä vaan toivoo että paranisi muutenkin.

Kivoja uutisia sulla!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 11, 2009, 22:43:22 ip
Lainaus:

 ....Ja Maaantaina alkaakin sitten viikon kesäloma.
Toivottavasti säät suosii  




Hyvää kesälomaa sulle! Nythän ne on rantakelit kohdallaan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 11, 2009, 23:55:54 ip
En hevillä luovuta, laitoin taas hakemuksen lentokentän turvatarkastajan hommaan   Ei pitäis ainakaan olla kielitaidosta kiinni  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 12, 2009, 10:00:14 ap
Oisko teillä keinoa millä lievittää nuhaa ja tätä yskää? tuntuu olevan niin karsee olo että.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Rouva -77 - Marraskuu 12, 2009, 10:03:01 ap
Höyryhengitys! Lievittää yskäkohtauksia ja avaa nenää! Toimii!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 12, 2009, 10:11:53 ap
Tai sitten pitää lähtee ostamaan limaa irrottavaa yskänlääkettä ku limaa mä yskin koko ajan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 12, 2009, 10:39:05 ap
Nasolin-nenäsumute auttaa tukkoiseen oloon. On helpompi olla!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 12, 2009, 10:56:16 ap
Ei mulla kovin tukkosta oo olo mut kuitenkin yskittää ja hengenahistusta on vielä mut jospa nuo lääkkeet tehois.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 12, 2009, 11:18:17 ap
Lainaus:

Nasolin-nenäsumute auttaa tukkoiseen oloon. On helpompi olla!  



Mä olen käyttänyt Otrivit-sumutetta, yleensä öisin silloin kun nenä on ollut tukkoisin. Helpottaa just oloa ja esim. nukkumista vaakatasossa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 12, 2009, 11:52:12 ap
Mulla on ollu nyt kaks tyynyä ettei tarvis yöllä yskiä niin paljoa ja kyllähän tää olo on nyt jo paljon parempi ku tiistaina. Mut aikaa tää vie.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 12, 2009, 12:20:46 ip
Jep. Aikaa toipuminen vie mutta vois olla asiat huonomminkin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 12, 2009, 12:22:07 ip
Sokeritkin näyttäs olevan vähän paremmin, ei ollu ees yli kahenkymmenen nyt aamupalan jälkeen vaan ne oli 19.0
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 12, 2009, 20:35:58 ip
Taas Visakorttini oli joutunut kansainvälisen väärinkäytön kohde-epäillyksi ja se jouduttiin sulkemaan. Voihan räkä viimeksi oli kesällä samanlainen tilanne  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 12, 2009, 21:52:53 ip
Lainaus:

Taas Visakorttini oli joutunut kansainvälisen väärinkäytön kohde-epäillyksi ja se jouduttiin sulkemaan.  



 , miten ne siitä ilmoitti? Ja tuleeko uusi kortti heti tilalle?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 12, 2009, 22:13:40 ip
Lainaus:

 , miten ne siitä ilmoitti? Ja tuleeko uusi kortti heti tilalle?




Olivat yrittäneet soittaa mutta en ollut juuri sillon paikalla. Eli kotiin tuli kirje. Vanha kortti laitettiin kiinni ja uusi kortti tulee kun ehtii. Viime kerralla taisi mennä vähän vajaa kaksi viikkoa. Jotenkin tuntuu, että Luottokunta sulkee kortteja aika herkästi, koska olen kuullut että muillakin tutuilla on näin tehty.  Itse en usko väärinkäytön mahdollisuuteen koska ulkomailla maksoin kortilla vain hotellissa/isossa tavaratalossa ja netissä käytän aina paypal:ia/ kauppaa joka vaatii verkkopankkivahvistuksen.

Eli mene ja tiedä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 12, 2009, 22:38:15 ip
Ois vähän tylyä, jos tuo tapahtuisi matkoilla ollessa. Tai siksipä juuri ei kannata jättää kaikkea yhden kortin varaan. Mulla juuri viimeksi Roomassa yks kortti ei toiminutkaan, mutta toinen onneksi toimi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 13, 2009, 00:02:04 ap
Itseasiassa Luottokunta ei sulje korttia ilman asiakkaan suostumusta juuri tuon takia, esim voit olla matkalla ja saatat tarvita korttia. Niissä tapauksissa vain mahdollisista väärinkäytöksistä on tehtävä kirjallinen reklamaatio Luottokuntaan -> enemmän duunia. Siksi annoin sulkea kortin heti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 06:22:29 ap
Nyt mä oon kyllä tyytyväinen ku mun sokerit oli 7.8 tänä aamuna.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 13, 2009, 10:27:39 ap
Hyvä, että sulla alkaa verensokerit laskea. Antibioottikuurikin varmaan siihen auttoi. Ja olo nyt varmaaan paljon parempi.

Mulla on seuraava d-lääkäriaika maanantaina. Pikkusen jännittää mennä, kun en ole oikein mitään saanut aikaiseksi diabeteksen suhteen. Mittauksia on tullut tehtyä epäsäännöllisesti, ja yhtään verensokerilukemaa en ole koko syksyn aikana vihkoon saanut merkattua. Nyt vielä kun jokin aika sitten verensokerimittari hajosi, niin kaikki arvot muistista meni mittarin mukana roskiin. Verenpainettakaan en ole mittaillu, vaikka siitäkin lääkäri aina sanoo. Painokin on noussut, tosin se johtuu todella ahkerasta kuntosalilla käymisestä eikä lihomisesta, mutta sitähän lääkäri ei tiedä. Reisien pistospaikat on ihan mustelmilla ja pahkuroilla, vaikka kuinka yritän pistää hellävaraisesti ja laajalle alueelle. Mutta eipä multa kyllä lääkäri ole tähän mennessä kertaakaan reisiä vilkaissut, joten tuskin nytkään. Ja sitten mä pelkään, että lääkäri rupee kyselemään, jotain mun opiskelusta tai muusta. Opiskelu ahdistaa niin älyttömästi ja muutenkin on kurja olo, niin pelkään, että rupeen itkemään siellä vastaanotolla, jos jotain ruvetaan kyselemään. Eikä asiaa helpota yhtään se, että mun opiskelukaveri on töissä siellä poliklinikalla ja todennäköisesti kirjoittaa sen lääkärin sanelun siitä käynnistä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 13, 2009, 10:34:48 ap
Kyllä se hyvin menee.

Minäkin mittaan verenpainetta säännöllisen epäsäännöllisesti eikä ole ollut lääkärille näyttää arvoja. Viimeksi ei ollut verensokeriarvoja mukana.

Olen itsekin itkenyt lääkärissä. Isäni kuolema oli niin lähellä ja ensimmäisen kerran kävin samalla silmälääkärillä kuin isäni joten itku tuli. Lääkäri suhtautui hienosti asiaan.

Muista, että lääkärillä ja tällä sanelun kirjoittajalla on vaitiolovelvollisuus.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 13, 2009, 10:44:38 ap
Mutta ei ole kiva, että opiskelukaveri on perillä kaikista sairausjutuista. Musta ne on aika henkilökohtaisia. Lääkärissä ei ole mitään vikaa. Se on tosi mukava ja pätevä. Mutta sattuu olemaan mun isän työkaveri ja tuntee mun vanhemmat. Se hyvä puoli siinä kuitenkin on, ettei se todennäköisesti viitsi mulle mitään valittaa niistä puuttuvista verensokeri- ja verenpainearvoista. Sitä paitsi mun HbA1c on 5.9 % ja muutkin verikokeet kunnossa, että siinä mielessä mitään valittamista ei edes ole.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 13, 2009, 11:02:23 ap
Ymmärrän tuon sairausasioiden henkilökohtaisuuden. Toivottavasti siellä joku muu purkaa sanelun.
Sulla on tosi hyvä hobis. Lääkärillä ei pitäisi olla mitään sanomista siihen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 13, 2009, 12:23:36 ip
Kuten Ultsikin sanoi, tuskin lääkärillä on mitään sanomista noin hyvään hobikseen.

Ainoastaan varmaan kyselee, että eihän hypotuntemuksia ole liikaa, siis ihan kunnon hypoarvoja, esim. alle 3mmol/l Ja noin yleisemällä tasolla niitä alle 4mmol/l arvoja.

Jaa, lähden jatkamaan ihmettelyä, että mitä tuonne vielä tyhjään matkalukkuun pitäisi oikein laittaa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 13, 2009, 12:40:35 ip
Älä laita liikaa tavaraa, sillä perillä on monta, edullista ihanuutta ostettavana!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 13, 2009, 12:44:34 ip
Lainaus:



Jaa, lähden jatkamaan ihmettelyä, että mitä tuonne vielä tyhjään matkalukkuun pitäisi oikein laittaa...




Mä voin tulla sinne salamatkustajana!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 13, 2009, 13:10:01 ip
No, ei nuo verensokerit nyt olekaan mikään ongelma, ja muutenkin olen fyysisesti varmaan paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan, mutta sitten toisaalta taas psyykkisesti menee paljon huonommin. Ihme, että HbA1c onkin noin hyvä. vaikken paljon ole diabetesta jaksanut hoitaa.

Oikein ihanaa matkaa! Siellä on varmaan tosi lämmintä ja aurinkoista, suorastaan helteistä. Tekee varmaan hyvää lähteä sinne näin keskellä pimeää marraskuuta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 13, 2009, 13:32:06 ip
Kiitti kaikille hyvän matkan toivotuksista

Aurinkoa varmaan riittää, kun on tilastojen mukaan vuoden aurinkoisin ja kuivin kuukausi (sademäärä 2mm/kk ja sadepäiviä pyöreä nolla, siis ainakin aurinkolasit tarpeen Lämpötilakin ihan ok, vaihtelua +11 - +28, joten ei sentään mitään valtaisia helteitä.

Terkuin bussissa istuskelua (kiertomatka) odotteleva Antsu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 13, 2009, 14:52:13 ip
Jep jep hyvää matkaa täältäkin (ja hyviä sokereita tietenkin  ). Mä meen tänään lasten kanssa katsomaan maailmanlopun ensi-iltaa pe ja 13. pv:n kunniaksi. Leffa on K-13 ja mun lapsethan on 13v  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 15:27:18 ip
Tuntuu et multa loppuu henki kohta ku hengitys käy vaan raskaammaks koko ajan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 13, 2009, 15:54:56 ip
Onkohan sulla sikainfluenssa? Käy nyt ihmeessä lääkärissä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 15:58:57 ip
kävin tiistaina hengitysvaikeuksien takia mut sanottiin et se on vaan keuhkoputkentulehus, pitäs varmaan soittaa amppari niin pääsis hoitoon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 13, 2009, 16:58:56 ip
Ala mennä jo jos olo on noin huono!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 18:02:47 ip
Hengitysvaikeuksia on ja lämpöäkin on vähän mut ei paljoa. pitäsköhän soittaa amppari.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 13, 2009, 19:46:08 ip
aah.. Ihanaa olla taas kotona Vaikka olihan hauskaakin reissussa, mutta aina on ihana palata kotiin uudella tarmolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Marraskuu 13, 2009, 19:54:56 ip
Lainaus:

Tuntuu et multa loppuu henki kohta ku hengitys käy vaan raskaammaks koko ajan.




Jos sinulla ei ole läheisiä jotka eivät voi tai eivät tajua viedä sinua sairaalaan, tilaa ambulanssi! Minulla sikainfluenssan jälkitautina tuli keuhkokuume jossa on oireena kuume (joka ei aina välttämättä kova tai ei ole kuumetta ollenkaan) ja hengenahdistus joka vain paheni.

Keuhkokuume on hengenvaarallinen tauti joka vaatii AINA antibiottihoidon! Keuhkoputkentulehdus kehittyy hetkessä keuhkokuumeeksi. Jotkut ammatti-ihmiset näytttävät puhuvan samana sairautena. Joten hopihopi hoitoon. Asia selviää CRP:llä ja keuhkokuvalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 20:05:29 ip
Mulla on nyt keuhkoputkentulehukseen antsat jotka ei oo vielä tosiaankaan auttanu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 13, 2009, 20:08:31 ip
No kiireellä sitten päivystykseen, jossei kerran lääkkeet auta. Tilaa vaikka ambulanssi itse, jossei kukaan vie sinua. Ei sairauksien ja diabeteksen kanssa leikitä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 20:17:08 ip
mut tuo kuuri ei oo vielä ees lopussa asti, sunnuntaina loppuu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 13, 2009, 20:21:24 ip
Joopatijoo. Tulipa tänään käytyä vähän shoppailemassa tilipäivän kunniaksi. Itelleni en löytänyt mitään ellei leivinpaperia ja hengareita lasketa, enkä edes liiemmin etsinyt. Poitsulle vähän paksumpaa ulkokampetta ja tälle masuasukille unilelu, pari vaatetta ja itkuhälyttimet. Ja samalla reissulla tarttu matkaan pari joululahjaakin. Niin ja joulukortit. Tänä vuonna kyllä tyydyn ihan vaan lähettämään valmiit. Viime vuonna askartelin itse ja se oli niin aikaa vievää touhua, että ei kiitos tänä vuonna.
Tänään hokasin, että mulla on maksimissaan 3 viikkoo enää töitä ennen äitiyslomaa, että äkkiä tää aikakin on taasen mennyt... Pikanen vierailu vakiosaiteilla, sitten hampaiden pesulle ja unille. Kello herättää huomenaamuna 05:20  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 13, 2009, 21:01:58 ip
Lainaus:

mut tuo kuuri ei oo vielä ees lopussa asti, sunnuntaina loppuu.




Mitä jos ihan todella kysyisit äitisi mielipidettä asiassa, että olisiko hän sitä mieltä, että pitäisi lähteä päivystykseen vaiko odotella.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 13, 2009, 21:04:43 ip
Se sano et sit ku kuume nousee niin sit lähetään. ja lämpö on seilaillu ylös ja alas tänään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 13, 2009, 22:45:24 ip
Lainaus:

aah.. Ihanaa olla taas kotona Vaikka olihan hauskaakin reissussa, mutta aina on ihana palata kotiin uudella tarmolla.




Niin on ihanaa olla kotona. Kävin saunassa ja nyt köllöttelen puhtaissa petivaatteissa  TARMO  jalkoja lämmittämässä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 13, 2009, 22:53:09 ip
Jotenkin ihmeellinen viikko takana, jotekin vaikea palata takaisin arkeen Tartee taas kaivaa suomi-diabetes -sanakirjan esiin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 13, 2009, 23:16:51 ip
Kyllä se siitä taas...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 13, 2009, 23:21:04 ip
 Tänään on käyty ottamassa koko perheen kanssa sikapiikit ja onneksi ei tarvinnut jonottaa oikeastaan yhtään.
Tyttärelle tuli käsi kipeeksi, mutta muilla ei ainakaan vielä ole mitään.
 Tässä valmitaudutaan viettämään diabetespäivää, kuinaks moni teistä meinaa ottaa vs klo 14 ja liikkua sitten 14 min ja mitata uudestaan vs ja julkistaa sen. Itse kyllä mietin että voisin mitata, kun huomenna olisi taas sensorin laittopäivä.
  Muuten tässä ollaan suunniteltu tyttären valmistutumisjuhlaa ja samalla omia 40 vuotisjuhlia. sitten joulu heti siihen päälle.
 Nyt täytyy mennä nukkumaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 14, 2009, 01:51:48 ap
olkoon ehkä tää juttu ei ollu julkaisemisen arvoinen...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 09:30:05 ap
Tässähän tää diabetespäivä menee sairastaessa mitä nyt särkee korvaakin välillä ja poskee kans.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 14, 2009, 12:54:58 ip
  Hyvää diabetespäivää kaikille !
  Eilisen jälkeen käsivarsi on kipeä hiukkasen, mutta kaipa tuo menee pian ohi. Muita jälkioireita  on ollut päänsärkyä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 15:20:35 ip
Nyt mulla on varmaan sit korvatulehus ku korvassa tuntuu jumalaton paine ja sitten sitä pakottaa ja sillä ei kuule kunnolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 14, 2009, 17:27:20 ip
Laittelin ulos siniset lyhdyt ja dippailen kasviksia nauttien Diabetespäivän kunniaksi (tai murheeksi) sokerit on niin sevon kuin olla voi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 17:36:36 ip
Mulla on sokerit ollu korkeella tän päivän, johtusko taas lienee jostain tulehuksesta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 14, 2009, 17:46:30 ip
Mä oli Picassoa katsomassa. Mielenkiintoinen näyttely, väkeä kauheasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 14, 2009, 17:47:22 ip
Eikös sulla ollu antibioottikuuri päällä? Vai loppuiko se jo?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 14, 2009, 17:48:44 ip
Mulla on sininen lyhty keittiön pöydällä.  

Otin just uunista jouluntuoksuisen maustekakun ja kohta keitän kahvit. Vai ottaisko glögiä...?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 14, 2009, 17:51:43 ip
Illalla aattelin nauttia pari lasillista kuohuvaa Ostin mä sisällekin sinisen kynttilän, kolmannesta kaupasta itseasiassa löytyi vasta sinisiä ulkokynttilöitä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 14, 2009, 18:00:22 ip
Mä kaivelin viime vuotisista varastoistani sinisiä venetsia-lyhtyjä.  

Punaiset on jouluksi!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 18:09:01 ip
Lainaus:

Eikös sulla ollu antibioottikuuri päällä? Vai loppuiko se jo?




se kuuri oli keuhkoputkentulehukseen ja nyt saattaa olla toinen tulehus taas päällä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 14, 2009, 18:38:50 ip
  Jos oot noin kipee kannattais sun mennä päivystykseen jos vaikka ne laittais sulle iv-tippana sen antibiootin. olet vaan aika moisessa kierteessä jos noita tulehduksia ei hoida kunnolla. Saa ne sokeritkin nopeemmin kuntoon kun saa tulehdukset pois alta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 18:55:08 ip
eihän ne siellä päivystyksessä ota mua kunnolla hoitoon, sanoo vaan et syö tosta tuo antibiootti niin sitten helpottaa. tiistainakaan ei tutkinu sen enempää eikä ottanu ees verikokeita tarkistaakseen et onko se sikatauti mahollisesti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 14, 2009, 18:57:05 ip
Niin, että susta on sitten parempi vain valittaa täällä asiasta, kuin hakea edes se jokin antibioottikuuri?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 19:01:51 ip
en mä nyt enää jaksa lähtee mihkään ja katon huomenna uuestaan tilannetta et jos pakottaa niin lähen käymään siellä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: liitäjä - Marraskuu 14, 2009, 19:36:53 ip
Luin sokerikertomustasi äsken kuin jotain jännitysromaania!
Samoin muitten ykkösten elämän arkikokemuksia. Täytyypä sanoe etten ole tajunnut miten hankalia tilanteita voikaan syntyä ykkösille! Jotenkin aina ajatellut, että kokemus opettaa pitämään sokerin suht haarukassa, kuten eräs ystäväni kertoo omasta ykkösen elostaan. Mainittu kaveri puputtaa päivästä toiseen samaa ruoka-annosta ja laatua sekä pitää insuliinin vakiona. Eipä siinä ole vaihtelua!

Näin kakkosena tulin toivottamaan hyvää diabetepäivää kummiskii teille urheille piikittäjille!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 14, 2009, 19:46:02 ip
 Mulle tulee sellanen olo, anteeks ny vaan, että haluat valittaa, mut et halua mennä hoitamaan asiaa esim. päivystykseen. Se valittaminen ei vaa auta, selityksiä on vaikka minkälaisia. Sun kannattais ottaa nyt äitiä kädestä kii ja sanoa että nyt mä haluan hoitoa, kyllä sitä hoitoa saa jos sitä vaatii. Mene nyt sinne päivystykseen ennenkuin on kaikki asiat sekasi ja niin pahasti ettei niitä solmuja saa auki.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 14, 2009, 19:52:34 ip
Miten multa on mennyt kaikki diabetespäivät ohi? Hööö...

No tänään on siivottu kunnolla. Leivottu pullia ihan oikealla voilla Ja paistettu kakkupohjaa yms. Maustekakkua väänsin jo etukäteen. Huomenna olisi muut tilpehöörit ja leipomukset edessä. Poika täytti 3v ja syntsyjä juhlitaan maanantaina

Mukava päivä, mutta nyt on väsynyt olo. Sohva kutsuu...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 20:17:09 ip
Lainaus:

 Mulle tulee sellanen olo, anteeks ny vaan, että haluat valittaa, mut et halua mennä hoitamaan asiaa esim. päivystykseen. Se valittaminen ei vaa auta, selityksiä on vaikka minkälaisia. Sun kannattais ottaa nyt äitiä kädestä kii ja sanoa että nyt mä haluan hoitoa, kyllä sitä hoitoa saa jos sitä vaatii. Mene nyt sinne päivystykseen ennenkuin on kaikki asiat sekasi ja niin pahasti ettei niitä solmuja saa auki.




mä oon jo sekasin ku en välttämättä tiiä mones päivä on menossa tai viikonpäiväkään. mulla on se ongelma etten osaa vaatia sitä hoitoa kunnolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 14, 2009, 21:35:30 ip
Eli taitaa olla ihan turhaa touhua tää meidän jankuttaminen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 14, 2009, 21:56:41 ip
meen huomenna sitten jos tilanne vaatii.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Erica79 - Marraskuu 14, 2009, 21:59:11 ip
Lainaus:

Eli taitaa olla ihan turhaa touhua tää meidän jankuttaminen.




Juuri näin. Lukekaa epävakaasta persoonallisuudesta kertovaa kirjallisuutta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 14, 2009, 22:16:48 ip
  Näinpä taitaa olla, että ei ota kantaa mitenkään enää kyseiseen asiaa.Piste.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 14, 2009, 22:27:37 ip
Kiitti liitäjä! Samoin Sinulle hyvää diabetespäivää!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 15, 2009, 07:38:47 ap
Tänään on mun diabetesyhdistyksen toinen vuosittainen tapahtuma, syyskokous siis. Huhtikuun tienoilla on sitten se toinen, kevätkokous. Pitää käydä kaffilla
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 15, 2009, 09:15:04 ap
Millonkahan sitä oikein oppis, ettei toi puuro ole mulle kaikkein sopivin aamupalavaihtoehto??  
Aamuvuoroissa kun ei jaksa kotona alkaa väsäämään mitään evästä, kun töissä saa aamupalan ja lounaan. Muksuille pitää tehdä puuroa ja sitten siinä itsekin saa syödäkseen... mutta... ei nää jälkitunnelmat kyllä kovin herttaisia ole   No, ehkä seuraavalla kerralla sitten!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 15, 2009, 14:40:37 ip
nyt on käyty lääkärissä ja siellä mitään ihmempää tullu esille paitsi verenpaine oli vaan 161/109 ja syke oli 101 että korkeella mennään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kivitatti - Marraskuu 15, 2009, 15:16:55 ip
Puuro ei todellakaan ole paras aamupala!! Jos haluaa itselleen saletisti huonon olon ja korkeat sokerit, niin sillon se on hyvä. Munat ja pekoni olis vissiin sitten se meille sopiva aamupala...
-Vitsit kun missasin ton diabetespäivän! Olis ollu kiva laittaa sininen ympyrä pihalle lyhdyillä... No, ens vuonna sitten. Pitää kerätä pilttipurkkeja siihen mennessä että on mitä maalata siniseksi.   No, oli mulla sentään siniset varpaat!   Ei ihan veri kiertäny kunnolla.
-Mun mielestä kyllä uutisoitiinki tosta Diabetespäivästä aika heikosti. Kukaan tuskin olis tienny miksi mulla on sininen ympyrä pihalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 15, 2009, 16:06:26 ip
En kyllä tarkottanu omalla huonolla olollani mitään korkeita sokereita johtuen puuron syönnistä. Kyllä mulla vaan sokerit pysy aikalailla normi lukemissa, ei tullu mitään korkeita piikkejä tms. Maha vaan tuppaa menee sekasin enemmän tai vähemmän  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 15, 2009, 19:05:26 ip
Huomenna se arki sitten koittaa, ei jaksais mennä töihin, mutta pakko on Ehdotti ne mulle Tampereella osa-aikaisuutta, mutta kun ei ole taloudessa kuin yksi elättäjä, niin aika mahdottomaksi käy. Tuskin sitä ihan terveydellisinkään perustein kovin helposti osa-aikasuuteen pääsis. Kattoo nyt.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 15, 2009, 19:29:03 ip
Meikäläinen ei taida kelvata enää muihin kuin ns ilmaistöihin (joita ensi vuoden alusta voidaankin teettää työttömille jo 24kk). Varokaa vaan kaikki palkkatöissä olevat, ilmaistyöntekijät tulee ja jyrää   Ei vaan ihan aidosti, onko se nyt palkkatöissä olevienkaan etu, jos porukkaa otetaan ilmaiseksi töihin, kuka sitten enää haluaa maksaa palkkaa kenellekään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 15, 2009, 19:55:22 ip
Kyllä tuo mun työtehtävät on ihan ok ja kivaa puuhaa, jne. Mutta... Mä en henkisesti vain jaksa työnantajaani Maanantait on ihan kamalia, siis kun kehtais kaiken kirjoittaa, mutta paha on olla välillä. Ei vaan ole alan töitä lähistöllä tarjolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 15, 2009, 21:13:37 ip
Tarkoittiko ne osatyökyvyttömyyseläkettä jolloin voit tiettyyn eurorajaan asti tehdä myös töitä. Vai esimerkiksi 6 tuntia päivässä töitä nykyisen 8 tunnin sijaan?

Täällä KP:lla on muutama osatyökyvyttömyyseläkeläinen. Eräs asuu yksin , toinen naimisssa ja muista mahdollisista en tiedä. Itse sain viime viikolla tiedon, että pääsen osatyökyvyttömyyseläkkeelle, siis ennakopäätöksen asiasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 15, 2009, 21:43:44 ip
Wau, sait siis aika nopeasti päätöksen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 15, 2009, 21:45:36 ip
Ei me mitenkään syvällisesti asiasta juteltu, kunhan vain ehdottivat, että oman hoidon kannalta voisi olla hyvä pyrkiä osa-aikatyöhön terveydellisin perustein. Tietysti se, että minulla lievät lisäsairaudet ovat hyvällä mallilla (kai, silmien tilanne selviää taas vuodenvaihteessa), niin ne eivät ole sellaisia, että suoraan pääsisi osa-aikaeläkeisyyteen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 15, 2009, 21:48:12 ip
Onnea, Ultsi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 15, 2009, 21:48:31 ip
Juttele lääkärin kanssa mahdollisesta osatyökyvyttömyyseläkkeestä. Minäkin mietin asiaa peräti pari vuotta ja työsuhde loppui 31.3.2009.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 15, 2009, 22:06:46 ip
Häätyy ottaa asia esille
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 16, 2009, 06:44:38 ap
Niin se taas alkas arki ja pitäs lähtee kouluunkin tässä piakkoin ja sit ois myös diabeteshoitajakin tänään ei mulla oo sille kyllä paljon mitään sanottavaa..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 16, 2009, 09:43:31 ap
Onhan sulla vaikka mitä sanottavaa! Esim. korkeat ja heittelevät sokerit, korvakipu, oma olo muuten, miltä kouluunmeno taas tuntuu jne.

Pistä vaikka paperille niin muistat kaikki!  

Mukavaa päivää vaikka harmaata onkin.  

Mä meen kohta sikapiikille...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 16, 2009, 09:57:20 ap
Onnea Ultsi    mahtavaa!

Mä olen tämän viikon kesälomalla,ja huomenna lähdetään perheen kanssa tallinnaan     ..katkaisemaan arkinen aherrus.

Lapsosille tämä on ensimmäinen laivareissu,eli elämyksiä tiedosssa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 16, 2009, 10:26:16 ap
Santsu!  

Mietinkin jo missä piileksit?  

Tuliko sulle possupiikistä mitään ihmeitä? Mä menen piikille tänään ja jännittää vähän...  

Mukavaa reissua teille! Lapset on varmaan innoissaan!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 16, 2009, 11:14:17 ap
Heippa!

Käsi oli piikin jäljiltä 2 päivää aika kipeä.En tiedä johtuiko piikistä vai mistä,mutta oli vähän sekava olokin sinä päivänä jolloin rokotteen sain.Samaa sanoivat 2 työkaveria,riskiryhmäläisiä hekin.Kuumetta tms. ei tullut.Hyvä niin.

Sensorointi harjoitukset jatkuu.En erityisemmin pidä tuosta viistoon ammuttavasta "neulasta"...onkohan sensoreita olemassa pystyyn ammuttavalla neulalla? Onko kellään havaintoa asiasta?

Parikertaa onnistuin ampumaan sensorin neulan vain pari milliä ihon alle,ja eikun uutta yritystä
  hiukan on hakusessa tuo homma.Taisin survoa asettimen liian syvälle vatsamakkaraan,jolloin se neula ei lävistänyt kunnolla edes ihoa...onpas vaikea selittäää  

En ole aiemmin tiennyt potevani mitään neulakammoa,mutta aika järkyn pitkä neula on tuossa sensorointi jutskassa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 16, 2009, 11:52:50 ap
No mitäs tässä, ihan hyvää kuuluu tänään! Sikapiikkinuha on podettu ja kaikki oulsprait. Mukavaa viikkoa kaikille, kiirettä meinaa pitää, mutta välillä on hyvä hengähtää ennen kuin pyrähtää taas jonnekin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 16, 2009, 13:12:34 ip
Kiitokset kaikille onnittelijoille.

Tää aamu on sitten mennyt migreenikohtauksen merkeissä. Likkaa eilen tummaa suklaata vai mikä lie aiheuttajana?Kyllä se tästä taas . . .
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 16, 2009, 16:39:18 ip
Mä kans onnittelen!  

Voi voi, migreeni on inhottavaa.   Joko on helpottanut?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 16, 2009, 17:08:41 ip
A mie kans onnittelen Ultsia

Huoh..väsyttää,mut mikäs nyt on ollessa, sweet sweet home,kuukausi lomaa,oi ihannuuttaa

Meni tosi nopeasti kuukausi ulkomailla,hmh..uudet "sydeemit",uudet kasvot ja uutta tekniikkaa,mikäs oli pojan ollessa .

No,ainoa mistä en tykännyt, oli espanijassa liikkuminen viikonlopun ruuhkassa.Oli meinaan kiva ajaa autolla "spanjureitten" ruuhkassa.Toivottavsati ei enään ikinä,on niillä aivan mahdoton liikennekulttuuri.Vai onko tämä oppia ja ikää kaikkea,tiedä häntä (lehmän ,kissan tai koiran)

Perskuta rallaa,oon lihonnut 2kg.lisää,nyt tarttee tehdä jotain,etteivät ne elävältä syö tammikuussa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 16, 2009, 17:19:38 ip
Tervehdys Taitsa!  

Mukavaa kuulla sinustakin. Nyt olet sitten ladannut itsesi täyteen auringonpaistetta ja D-vitamiinia vai mitä?  

Kestät Kouvolan hyrskyt ja myrskyt. Joko olet lehtiä lukenut?   (Kiinaa ja Ahtia sun muuta...)  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 16, 2009, 17:32:08 ip
Mulla oli d-lääkäriaika tänään. HbA1c oli hyvä 5.9 % ja muutkin arvot kunnossa. Lääkäri oi oikein tyytyväinen. Paino oli taas noussut, tosin nyt syynä on todennäköisesti lisääntynyt lihasmassa eikä lihominen, kun käyn niin ahkerasti kuntosalilla. Verenpaine oli korkea ja siitä lääkäri taas kyseli, ja täytyi myöntää, etten ollut verenpainetta mittaillut koko syksynä.

Sitten lääkäri kyseli opiskelusta. Mä menin sitten sanomaan sille, että mun yliopisto-opinnot on nyt tauolla. En tajunnut sanoa mitään näistä syksyllä aloittamistani opinnoista, ja nyt mun sairaskertomuksessa sitten lukee, että mä en opiskele enkä käy töissä. Mä tunnen itseni tosi laiskaksi lusmuksi!

Sitten mä mokasin pahasti. Olen tässä jo pidemmän aikaa yrittänyt saada kerättyä rohkeutta, että saisin varattua YTHS:stä psykologiaikaa, mutta en ole saanut varattua. Nyt lääkäri sitten ehdotti, että kirjoittaisi lähetteen psykologille. Mä en saanut sanotuksi siihen yhtään mitään ja niin se lähete sitten jäi tekemättä ja mä sain kehotuksen miettiä asiaa, että sen voi tehdä sitten ens kerralla vaikka. 4 kk:n kuluttua siis! Mua niin harmittaa, kun olisi ollut mahdollisuus saada se lähete heti ja olisin sen tahtonut, mutta mä en vaan saanut sanotuksi sitä. Lääkäri sanoi, että kun mä hoidan diabeteksenkin niin superhyvin, niin olisi mukava, että muutenkin menisi hyvin. Ei kovin paljon lohduta superhyvin hoidettu diabetes, jos muuten elämä menee ihan pieleen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 16, 2009, 17:34:35 ip
Heh..Ahti ym.Mä aina olin sitä mieltä,että niissä kiinakaupoissa oli jotain mätää (myytiin alihintaan Valkealan B-sairaala ym.)

Myrskyistä en tiedä,kai se on pakko kestää,tätä suomen luontoa,on se vaan niin mukavaa,säästä riippumatta(olenkohan mä jokin sadomakismi ?)

Hei,nykyin työnantaja on hommannut sateliitti tv-n,kyllä kolmonen näkyy,jossei muuta,niin salatut elimet,vaimikäsenytoli
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 16, 2009, 17:34:54 ip
Mitä jos soittaisit sinne ja sanoisit, että tahdot lähetteen? D-hoitajatkin saavat noita asioita eteenpäin, siis kerrottua lääkärille ja sitä kautta lähetteen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 16, 2009, 17:41:07 ip
Tsemppiä Kaisa,älä lannistu,elämä koettelee meitä kaikkia tavalla tai toisella,jälkeenpäin voi nauraa omille mokille(toiset eivät ole edes kiinnittäneet niihin huomiota).

Et sinä ole mitään mokannut,uusi yritys(mahdollisemman pian),kyllä se siintä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 16, 2009, 18:00:08 ip
Mua tänään D-hoitaja onnitteli siitä et oon saanu sokerit alas ja paremmalle tasolle mut työtähän se on vaatinu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 16, 2009, 18:01:27 ip
Mä yritän vielä saada soitettua YTHS:ään. Se ajanvaraus sinne mielenterveyspuolelle vaan on mukavasti klo 9 - 11, joten siinä on niin helppo pitkittää sitä soittamista aamulla sinne yhteentoista asti ja sitten täytyy odottaa seuraavaan päivään ja sitten voi taas pitkittää soittamista niin, että aika menee umpeen. Muu ajanvaraus on klo 8 - 15, joten mä tajua miksi mielenterveyspuolella on noin lyhyt aika.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 16, 2009, 18:04:35 ip
Niih, musta tuntuu, että mielenterveyspuolelle on pitkät jonot ja näin kun soittoaikoja supistetaan, niin saadaan sitten ihmiset vähentymään. Anteeksi, karrikoidusti
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 16, 2009, 18:15:26 ip
YTHS:lläkin pisimmät jonot on just mielenterveyspuolella, joten kovin pikaista apua sieltä tuskin saa. Vuonna -05 marraskuussa kävin YTHS:n terveydenhoitajalla kovan väsymyksen takia. Terveydenhoitaja ehdotti mulle psykiatria ja totesi sitten, että ekat ajat sinne olisi joskus maaliskuussa -06. Että ei vaikuta kovin hyvältä. Sillloin -05 mulla ei onneksi ollut mitään psyykkisiä ongelmia, vaan paha anemia. Mutta tuskin ne jonot on yhtään lyhentyneet, päinvastoin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 16, 2009, 18:16:13 ip
Onneksi olkoon Tanjaleena,kuten tiedät,tää ei todellakaan ole niin helppoa.Se (diabetes)antaa sun välillä tehdä mitä tahansa,eikä se millään tavalla ilmoittele siintä.Mutta sitten,yksi kaunispäivä,kun olet tuudittunut hyvänolon tunteeseen,se iskee täysillä "puun takaa" ja todella kovaa.
Sen jälkeen olet taas "lirissä" ja diabetes nauraa täysillä päin sun kasvojasi,ainakin mun mielestä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 16, 2009, 19:28:52 ip
Stemppiä vain Mä odottelen kans lähetettä, kun itse en ole saanut mitään aikaseksi. Diabeteskeskuksen psykologi oli sitä mieltä, että mä olen terapian tarpeessa Käski vaan itse olla aktiivinen hoitopaikkaan, mikäli aikaa ei ala kuulumaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 16, 2009, 19:38:54 ip
Mä en tajua, kuinka mä voin olla niin tyhmä, että kun tarjotaan apua, niin mä en ota apua vastaan. Oikeasti mä mokasin jo toistamiseen. Mä olin tammikuussa Diabeteskeskuksessa, jossa hoitaja ehdotti mulle psykologia, mutta mä tyhmä kieltäydyin, vaikka se psykologi olisi ollu siellä paikan päällä ja pikaisesti tavattavissa. Ja olin oikeasti sen tarpeessa. Ja nyt sitten TYKS:ssä d-lääkäri ehdottaa psykologia, niin mä en saa sanaa suustani, vaan tuijotan vaan hiljaa lattiaa. Ja kun lääkäri kysyy, että oonko mä miettiny koskaan mitään psykologia, niin mä sanon, että en ole, vaikka oon miettiny sitä varmaan miljoona kertaa.

Nyt mä talletin mun kännykkään sen YTHS:n mielenterveyspalveluiden numeron ja yritän ihan tosissaan saada huomenna soitettua. Kun ei tästä muuten tule yhtään mitään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 16, 2009, 20:19:29 ip
Soita suoraan d-hoitajalle, kerro lyhyesti keskustelusta lääkärin kanssa ja sano, että haluat lähetteen HETI.

Varmasti onnistuu! Pidän peukkuja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 16, 2009, 23:05:58 ip
Soita Kaisa ihmeessä D-hoitajalle hän varmaan auttaa sua asiassa eteenpäin.

Pelkästään Puhumisella jonkun kanssa on kyllä uskomaton voima saada solmuja auki mielestään,huomattu on!

Taitsalle: Tervetuloa takasin kotikonnuille.
Täällä tosiaan Kiinailmiö jyllää    ja Ahdin valtakunta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 17, 2009, 06:50:51 ap
tää tautikin alkaa helpottaa jonkin verran mitä yskittää yleensä aamusin enemmän mut muuten vähemmän, nenää saa niistellä koko ajan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 17, 2009, 08:39:27 ap
Kaisa,
YTHS:n kautta on turha odottaa pikaista apua, jos nyt koskaan edes pääset sinne puhelimitse. Nyt sassiin soittamaan sille d-hoitajalle!! Sanot suoraan, että tarvit sen lähetteeen ja jostakin syystä menit ihan lukkoon lääkärin asiaa kysyessä, vaikka olet jo pitkään pohtinut asiaa.

Älä lykkää asiaa yhtään, niin juttu hoituu!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 17, 2009, 09:29:47 ap
Mä soitin tänään aamulla YTHS:ään. Oli loppujen lopuksi aika helppo soittaa. Mutta en mä sieltä mitään aikaa mihinkään saanut, vaan pääsin jonoon. Yritin kysellä jonon pituutta, mutta siihen ei osattu sanoa mitään. Mä nyt katson tässä ehkä muutaman viikon ja soittelen sitten d-hoitajalle, jos mitään ei kuulu. Tosin eihän noista TYKS:n jonoistakaan koskaan voi tietää, että kuinka pitkät ne siellä on.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 17, 2009, 09:34:29 ap
Mulla oli taas eilen ihan uusi d-hoitaja. Sellaiselle on tosi vaikee mennä mitään sanomaan. Ennen kun oli tuttu mukava d-hoitaja, niin oli paljon helpompi kaikkia juttuja kysellä. Tosin en mä silloinkaan pahemmin soitellu, vaan laitoin sähköpostia. Nyt en voi laittaa sähköpostiakaan, kun en tiedä tämän uuden d-hoitajan sähköpostiosoitetta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 17, 2009, 10:06:32 ap
Lainaus:

Mä soitin tänään aamulla YTHS:ään. Oli loppujen lopuksi aika helppo soittaa. Mutta en mä sieltä mitään aikaa mihinkään saanut, vaan pääsin jonoon. Yritin kysellä jonon pituutta, mutta siihen ei osattu sanoa mitään.  



Jono YTHS:llä voi olla tuskastuttavan pitkä: Helsingissä vähintään puoli vuotta ja silloinkaan ei välttämättä tuloksena ei ole kuin yksi käynti psykiatrisella sairaanhoitajalla tai lääkäri ja purkki lääkkeitä!  

Lainaus:

Mulla oli taas eilen ihan uusi d-hoitaja. Sellaiselle on tosi vaikee mennä mitään sanomaan.  



Mutta se uusi voi ihan hyvin olla yhtä mukava kuin entinenkin!      
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 17, 2009, 10:41:04 ap
Mitä jos soittaisit kuitenkin sille uudelle d-hoitajalle ja kysyisit "varmuuden vuoksi" hänen s-postiosoitettaan? Ja laittaisitkin sitten hänelle heti viestiä...  

Älä anna hyvän tilaisuuden nyt mennä ohi kun lääkärinkin voisi vielä asian tiimoilta tavoittaa ja hän muistaisi, mitä jutteli kanssasi.

Rohkeutta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 17, 2009, 10:41:58 ap
Hyvä kun alkaa helpottaa.  

Joko olet ollu koulussa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Marraskuu 17, 2009, 11:16:37 ap
Voimahali Kaisa81!

Viitsinkö omista asioistani purnatakaan...

Tänään tuli postissa kaksi laskua, molemmissa oli vaan vähän häikkää. Ensin tuli yhden lehden lasku, jota en tiennyt edes tilanneeni. Muistan kyllä kun sieltä soitettiin, ja sanoin mielestäni aika selkeästi, että en tilaa nyt mitään. Vähän vihainen soitto lehtifirmaan, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja irtisanottiin tilaus.

Ja sähkölasku. Luulin, että mulla on ihan eri sopimus ja hinnat tällä hetkellä, kuin mitä laskussa luki Sinne ei kannata asiakaspalveluun soittaa, niin naputtelin sähköpostia. Toivottavasti joku ehtii niitä lukea, kun puhelimeen ei yleensä ehditä vastata.

Mutta jotain positiivistakin: aamulla tuli tekstiviesti kassasta, että saan ekat rahat jo tämän viikon lopussa. Eli ei kestänytkään kuin puolitoista kuukautta papereiden käsittely

Seuraava ongelma on se, että jos alan tehdä vuokrafirman kautta keikkatöitä, niin miten paljon "kannattaa" tehdä, että saan soviteltua päivärahaa. Lisätietoa aiheesta löytyy varmaan netistä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 17, 2009, 11:37:37 ap
Purnaa vaan, se helpottaa. Ja sitten kun muutkin purnaa, niin tajuaa, että ei ole ainoa, jolla ei asiat mene ihan nappiin.

Tuntuu kyllä kivalta, kun täältä saa toisilta kannustusta. Mä aloin nyt ihan vakavissaan miettiä sitä d-hoitajalle soittamista. Sen takia se kirjoitti mulle taas sen puhelinnumeron lapulle, että jos tulee jotain, niin voi soittaa. Mun d-lääkäri pitää vastaanottoa seuraavan kerran ens maanantaina, joten silloin se ehkä voisi sen lähetteen kirjoittaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 11:55:52 ap
Kiitti,onhan se aina mukava tulla kotiin

Tulipa käytyä kokokansan marketissa,oi ihanuutta,tosi vähän ihmisiä ja kassat veti
No,muovikassissa jo hyvän Joulun toivotus,pirskatti,taas se on alkannut ja se vaan yhä pahenee,meinaan toi Jouluhössötys,kas kun ei heti juhannuksen jälkeen

Ahdin valtakuntaa hyvinkin,ettei vaan rysä repeäisi

Onko kukaan menossa tänään Kouvolan kuntotalolle,sinne vammaisjärjestöjen tilaisuuteen? Taisi alkaa 13:30 local time,päättyiköhän 17:30 tai niillä main.

Muoks.Näkyy päättyvän klo.16:30,Asahi-jooga(mitähän se on?),Pilataksen esittelyä,MALIKEN:n toimitavälineiden esittelyä ja tientenkin pari puhetta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 17, 2009, 16:10:50 ip
Lainaus:

Hyvä kun alkaa helpottaa.  

Joko olet ollu koulussa?




oon ollu tällä viikolla molempina päivinä mut siellä on ollu kuitenkin tosi voimaton olo ku en oo jaksanu tehä paljon mitään ja oon sit nukkunu melkein kans.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 17, 2009, 16:33:28 ip
Kannattaa varmaan sitten vielä olla kotona ja toipua rauhassa.  

Mulle tuli possupiikistä käsi kipeäksi mutta muuten olo on ihan hyvä! Ainakin vielä...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 17, 2009, 16:48:38 ip
mä en oo vielä ees ottanu sitä rokotetta. hoitaja sano eilen et tämmönen tavallinen flunssa antais vähän vastusta sille sikataudille.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 17:38:41 ip
Räkänen olo saavutti minutkin Täytyy kai perua huominen hieronta, sillä nyt tuntuu, että olis kuumetta, vaikkei olisikaan. Työkaverin ukolla ja tyttärellä on sikatauti ja kävin mä systerillä lauantainakin, eli toivottavasti sikapiikki nyt puree
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 17, 2009, 18:10:41 ip
Koska sä sen piikin sait?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 18:13:34 ip
Kaksi viikkoa ja päivä sitten Työpaikalla kai yks ihminen on ihan tavallisessa flunssassa ja meiltähän ei voi olla pois, jos on kipee

Lauantaina kävin systerillä, siellä kai tautia on ja sunnuntaina porokoilla ja siellä miehet kipeenä, äiti terveenä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 17, 2009, 18:32:00 ip
Hyvä juttu!  

Luulisi sitten, että vastustuskykyä possutaudille löytyy tai jos tauti iskee, niin tulisi ainakin lievempänä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 19:03:55 ip
Nuh,tulipa käytyä Kuntotalolla.

Olihan se ihan ok.tapahtuma.Paikalliselta d-yhdistykseltä ei ollut mitään "toimintaa",muut vammaisjärjestöt olivat ihan kivasti esillä.

Keskustelua käytiin sairaanhoitopiiristä ja mahdollisesti uudesta rakennettavasta sairaalasta.

On muuten halvat hinnat kuntsin kahvilassa,kahvi+lohileipä 3€,halpaa sano.

Höh..ei siellä mitään jooga hommaa ollut,ei sen puoleen,enhän mä saisi jalkojani "solmuun" tai jos saisin,niin semmoiseen umpisolmuun,ettei niitä aukaisisi edes vanha Erkkikään  

Muoks. Sain hyvät oppaat niskahartia-jumpalle ja niska-selkäjumpalle ja terveelliset luonnonmarjat.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 19:19:31 ip
Joo, on vain nuhanen olo, mutta varuulta kävin taas täydentämässä varastoja. Voin olla varmaan kaksikin viikkoa eristyksissä noilla eväillä   En muistanut, että ostin viimeksikin, kun tunsin nuhaista oloa, mehukeittoja, että niitä nyt on sitten Mulla vaan ruokahalu kasvaa kipeenä, joillakin onnekkailla se ruokahalu häviää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 17, 2009, 20:09:06 ip
Toivotaan ettei iske vaan tota tautia ollenkaan, säästyis siltäkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 20:51:54 ip
Tais tauti iskeä, sokerit on koko ajan liian matalalla
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 21:34:55 ip
Nuh,sukulainen on siassa?,ei ole varmaa,eivät testaa.Hänen tyttönsä oli ihan siinä itsessään (puttea),onneksi tyttö toipui siintä Toinen tyttäristä on terve ja toivottavasti pysyykin,vaikka sitä epäilenkin.Milläs se puten välttäisi,jos perheessä on sitä

Hympf..enpä taida mennä kylään,onneksi väliä on n.130km.Pitäisköhän sittenkin käydä arvauskeskuksessa jos sais sen piikin,tiedä mitä tässä tekee.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 21:39:18 ip
En mä usko, että tää puttea on, ehkä ihan normi-lentsu vain Kotonahan miehet oli kipeenä ja naisväki terveenä Mitenhän noin päässyt käymään. Äiti kyllä selitti, että isä on lapsena pidetty niin kapaloissa, ettei mitään tautia ole iskenyt, mummo suojellut niin ja hän on lapsena juossut kylässä, vaikka erilaisia tauteja on ollut. Sikotaudinkin sairastanut, eikä siellä kyläpahasessa oltu tiedetty, mikä on kyseessä ja lääkäriinhän ei viety No, sitten kun omat lapset sairasti saman, niin kuuli nimenkin taudille
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 21:55:16 ip
Tuskin sulla on puttea,rokotuksesta on sen verran aikaa,että se on kehittännyt sulle vastustuskyvyn puttea vastaan.

Nää on niin hemmetin vaikeita juttuja(influenssat),normi vai putte ja nykyään kaikki pistetään puten piikkiin.

Aina luodaan lisää hysteriaa,hmh..kuolee sitä kumminkin,halusi tai ei.

Niinpä ne ennen vanhaan
(viina,sauna,terva aikaan ja sen jälkeekin).Sitä ennen kerättiin paiseista se "valkoinen sydän osa" talteen,en muista minkä takia,liittyiköhän eläinten lääkitykseen? ei muista niin ei muista
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 17, 2009, 21:55:50 ip
Mulla oli tänään yks ATK-koe. Tuntui, että meni ihan hyvin. Että kyllä mä nyt sentään jotain opiskelen, vaikka mun yliopisto-opinnot onkin tauolla. Sitä paitsi todennäköisesti noista ATK-jutuista on paljon enemmän mulle hyötyy tulevaisuudessa kuin monestakaan yliopiston luentokurssista.

Mä yritän saada soitettua huomenna d-hoitajalle siitä lähetteestä. Jotenkin kyllä hirvittää soittaa, mutta ei kai siinä muu auta. Jos olisin ollu järkevä, niin olisin jo eilen vastaanotolla sanonut, että tahdon sen lähetteen, kun lääkäri sitä ehdotti. Mä en tajua, mikä muhun meni, kun vaan tuijotin hiljaa lattiaa ja vielä kielsin koskaan edes mitään psykologia miettineeni, vaikka ties kuinka kauan olen yrittäny saada aikseksi varata aikaa!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 21:58:07 ip
Lainaus:

Sitä ennen kerättiin paiseista se "valkoinen sydän osa" talteen,en muista minkä takia,liittyiköhän eläinten lääkitykseen? ei muista niin ei muista




En oo ikinä tuollaista kuullutkaan... Örks...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 22:05:18 ip
Niin,nää oli niitä "joka kylän tee se itse lääkintä ohjeita".Sitä en tiedä,kuka on ollut "pääpoppamies",samanlaisen jutun oon myös kuullut porilaiselta kaverilta,ei se ole ollut ainoastaan meidän suunalla ollut lääkintäneuvo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 17, 2009, 22:06:31 ip
Mä alan lukea sun tekstejä kohta oksennuspussin kanssa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 22:22:03 ip
Koita saada Kaisa se lähete.Hmh..itse olen myös pitännyt leipäläpini kiinni,kun olisi ollut aika/mahdollisuus puhua asioista jotka mieltäni painavat(monessakin asiassa).
Sen jälkeen kun sai asiat hoidettua (puhuttua),tuntuu moni asia jälkeenpäin,ettei ne ollutkaan tyhmää puhua niistä.Jotkut asiat jopa naurattavat nykyään,mitä minä niitä oikein pelkäsin.
Se on aina vaikeaa,ottaa se ensimmäinen askel kohti apua,jälkeenpäin sen sitten tajuaa,kun saa asiat kuntoon.

Tsemppiä Kaisa81-tää on sitä deen elämää,kaikkine iloineen ja suruineen,mutta mehän ei periksi anneta,niinkauan kuin henki pihisee ja pumppu rohisee,vai mitä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 22:24:07 ip
No,ennen oli ennen,nyt on nyt,sanoi harjoittelija kun ei ollut keittännyt kahvia.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 17, 2009, 22:29:25 ip
Et kyllä menetä mitään kun soitat sille d-hoitajalle, päinvastoin!  

Sun täytyy nyt pitää huoli itsestäsi!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 17, 2009, 23:23:20 ip
Hyvää yötä tasapuolisesti kaikille ja kauniita oman kullan unia.
PS.Eletään vaikka piruttaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 18, 2009, 10:14:11 ap
Yritin tänään soittaa kahdesti d-hoitajalle, mutta ei vastaa. Kiva, kun saa lopulta rohkeutta soittaa, niin kukaan ei edes vastaa. Inhottava, kun en tiedä, että mihin aikaan olisi hyvä soittaa. D-hoitajalla on kuitenkin paljon töitä, ettei se varmaan useinkaan ehdi puhelimeen vastailemaan. Ennen oli niin helppoa, kun oli d-hoitajan sähköpostiosoite.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 18, 2009, 10:38:05 ap
No hitsin hoitsu!  

Voisikohan hänelle jättää soittopyyntöä vaikka sisätautipolin toimistoon/ajanvaraukseen. Sano, että asiasi on kiireellinen!  

Älä nyt hyvä tyttö luovuta kun olet jo noin pitkällä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 18, 2009, 14:15:50 ip
Mä sitten lopultakin sain soitettua ja tuntuu tosi hyvältä. Yritin aika monta kertaa soittaa ja kun ei vielä iltapäivälläkään vastattu, niin soitin sisätautipolin sihteerille ja kysyin d-hoitajan sähköpostiosoitteen. Olin just aikeissa laittaa sähköpostia, kun d-hoitajan mumerosta soitetaan mulle. Siellä soitti kaiken lisäksi yks tosi mukava hoitaja, joka aina välillä toimii d-hoitajana. Siis sellainen ihan älyttömän mukava, joka on itsekin diabeetikko. Mä sitten sanoin sille mun asian. Pidättelin siinä koko ajan itkua ja sen kuuli mun äänestäkin. Se hoitaja oli aivan ihana. Sen mielestä oli tosi hyvä, että soitin, että on ihan turha odottaa seuraavaan vastaanottoaikaan asti ja sitten lupas laittaa asian eteenpäin. Oli niin mukavaa, että just se hoitaja sattui soittamaan mulle eikä mikään ihan vieras d-hoitaja. Mutta nyt sitten asia on hoidossa. Tosin mun d-lääkäri on tällä hetkellä sairaslomalla, joten lähete voi sen takia pikkusen viivästyä. Mutta tuntuu kyllä heti paljon paremmalta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 18, 2009, 14:19:36 ip
Voi että miten ihanaa!  

Mullekin tuli vedet silmiin kun luin viestisi.  

Loistavaa Kaisa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 18, 2009, 14:19:49 ip
Hienoa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 18, 2009, 14:32:23 ip
Täällä Kohtauspaikalla on aivan ihania ihmisiä. Oikeasti mä en olisi varmaan saanut aikaiseksi yhtään mitään, jos ei täällä olisi niin moni kannustanu soittamaan. Nyt tuntuu tosi hyvältä, vaikka itkettääkin samalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 18, 2009, 14:37:40 ip
Hienoa, että sait asian hoidettua eteen päin - se jo auttaa kun tietää että apua on tulossa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 18, 2009, 14:52:08 ip
Onnekkaat saatte ainakin apua. Mä en.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 18, 2009, 17:43:45 ip
Sain tahtoni läpi noitten metallien poistosta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 18, 2009, 18:32:04 ip
Johan tuli tänään "siivottua" ripeesti, kaveri laittoi päivällä viestin, että tulis kahville puol viiden maissa, kun ajaa tästä ohi Kukahan siivois nyt ton mun vaatehuoneen

Tänään pistin 2 yksikköä vähemmän Lantusta, kun tuuppas eilen menee ilta syömisen puolelle. Aika hyvin lääkäri arvioi nappiin tuon mun inskatarpeen, oisko hieman kokemusta pelissä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 18, 2009, 20:16:39 ip
Juu,noi yllätysvieraat aiheuttavat mullekkin pientä liikettä .

Kiva,että Lantus pelittää on onneksi vaihtoehtoja (muutama)inskoissa.

Härre gyyd,että ottaa pattiin noi immeiset jotka,liikkuvat ilman heijastinta tai jotain muuta vastaavaa "tuikkua".
Tuli lenkillä vastaan polkupyörllä ajava henkilö,sillä oli ihan mukavasti vauhtia alamäessä.Kaiken lisäksi sillä oli koira hihnan päässä,koiraparka,enpä muuta sano.Onneksi oli tilaa väistää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 18, 2009, 20:20:24 ip
Ylättävän hyvin Lantus pelittää, vaikka hypoja pelkäänkin, niin eilenkin menin nukkumaan seiskan arvoilla, mitä en ole tehnyt aikoihin  

Mä meinasin ajaa yhden heijastittoman päälle äsken, kun kipasin Kelan postiluukulla Muutenkin, kun keskustassa on tietyö, niin ei voi nähdä kaikkea. Paljon tulee ihmisiä ilman heijastimia vastaan ja monesti on autossa pitkät päällä, minkäs teet, kun et näe kuin vasta kohdalla
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 18, 2009, 20:30:17 ip
Jep,nyt on etenkin niin pimmeetä,ei ole lunta maassa ja vettä tiuhutellut ja sumetta ilmassa.Mä en tykkää ollenkaan näistä keleistä,saa tosissaan olla tarkkana pimeällä autoillessa. Tuntuu,että valo katoaa avaruuden pimeyteen tai minne lie
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 18, 2009, 21:24:02 ip
Vaikka en aja autoa niin hoen  kaikille heijastimen tärkeyttä. Mutta kun ei vaan kaikkia tajua vai maksaako heijastin liikaa?

Käytiin katsomassa Kulttuurikeskuksessa Skavabölen pojat -leffa. Ihania lapsinäyttelijöitä. Kivaa 70-luvun puvustusta. Martti Suosalo oli upea osassaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 18, 2009, 21:27:32 ip
Tuota, tuli noista heijastimista mieleen, että eilen soittelin kotio ja äiti kertoi saaneensa pyyhkeitä kun oli vaihtanut pankkia. Valkoisia, ei kuulema voi käyttää rasvanäppien kanssa No, ehdotin, että antaa jollekin joululahjaksi, johon äiti sanoi, että niissä on pankin logot, ei niitä voi antaa joululahjoina ainakaan. Mä siihen, että "hei, anna yhdelle pyyhkeet ja hae lopuille lapsille heijastimet pankista"
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Sus - Marraskuu 18, 2009, 21:50:27 ip
Heijastimista edelleen: mä ostin aiemmin syksyllä hienon, pitkän, mustan sadetakin. Liimailin sen selkään kolmionmuotoisista heijastimista hienon, pitkän lohikäärmehännän. Hihii!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 18, 2009, 21:55:50 ip
Mulla on takissa semmonen vaaleenpunanen kukkaheijastin vasemmalla puolella ja oikeella puolella tummansininen sydänheijasti ja koululaukussa vielä yks.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 18, 2009, 23:25:09 ip
No kun heijastimista alettiin puhua niin mulla on noutaja-heijastin ja poliisiheijastin. Sitte on ihan heijastinliivitkin ja niitä hihaan kieputettavia nauhoja.

Koiranmuotoinen on lemppari.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 18, 2009, 23:26:36 ip
Kiva että sait apua täältä. Niin minäkin olen saanut.    
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 19, 2009, 06:08:06 ap
Sais alkaa toimimaan tuo yskänlääke jos et loppus tää yskiminen ku tää on ihan kamalaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 19, 2009, 10:43:04 ap
Mä olen alkanut nyt nostaa tietyllä yksikkömäärällä inskan yöannosta joka yö.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 11:35:51 ap
Que?

Miten on,onko kenelläkään samanlaista ongelmaa kuin mulla.

Mun on todella vaikeaa hengittää noitten pesuaine (pulveri ym.)luona.Käy todella henkeen ja aivastuttamaan niin mahottomasti

Yritän pidätellä hengitystä ja melkein juoksen niiden ohi,enemmän tai vähemmän naama punaisena.

Kävin eilen uudessa Kouvolan Sokoksessa toista kertaa.Eka kerralla oli pakko kääntyä takaisin,ne viisaat ovat laittaneet parfyymi ym.hajusteet heti ovien jälkeen.Huoh...öylen oli vähemmän porukkaa ja pääsin nopeasti hengitystä pidätellen kauppaan peremmälle.

Ei se ole kivaa käydä määrätyissä kaupoissa kun on sellainen tunne,että ilma loppuu ja pierettää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 19, 2009, 11:45:12 ap
No kumisaapasosastolla ainakin meinaa migreeni iskee päälle (eli en pystyis oleen sellaisella töissä), mutta ei siellä nyt mitenkään pierettämään ala. Parfyymiosastolla tulee harvemmin käytyä, kun hajuvedetkin aiheuttaa migreeniä eli ei ole sieltä mitään ostettavaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 11:56:50 ap
No,ei minuakaan ala pierettämään ,happi vaan menee ransuunille.

On se niin kivaa kun esim.hajustomattomat pesuaineetkin on siellä "pesuainehelvetissä".

Jahas,pitänee valmistautua päiväkerhoon lähtöön,tädit odottavat
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 19, 2009, 12:02:58 ip
On. Siis ongelma. Hajuista.  

Voimakkaat pesuaineet, parfyymit ym. tekee pahanolon ja päänsäryn.

Mutta joskus ison automarketin pitkässä kassajonossa meinaa tulla oksu muistakin hajuista.   Halvalla hajuvedellä peitetty hiki on ehkä pahin. Tai lika... Huh.  

Mutta mitäs se sitten on kun kauppojen valotkin saa pään särkemään? Oonko mä vanha vai muuten vaan outo otus?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 12:09:18 ip
No,minä ainakin kuulun omituisten otusten kerhoon,vanhuutta vai mitä lie
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 19, 2009, 18:20:07 ip
Miten ihmeessä tää flunssa voikin ottaa näin koville taas vaihteeks vaikka sokerit onkin hyvät.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 20:39:23 ip
Tää mun tasapaino tökkii Joka toinen päivä mennään korkeella ja joka toinen matalilla. Korkeilla ei nyt viittaa normi-korkeita, vaan ihan tälläisiä kympin pinnassa olevia. Kun yrittää pikalle löytää annosta, niin eilen mä pistin liian vähän hiilareihin nähden ja tänään taas liikaa. Mikään ei oo hyvä. No, pääsin eroon (ainakin väliaikaisesti) noista yli 15:n arvoista Aamusta vaan tuuppaa sokerit nousee liian rivakkaa tahtia, mutta eipä tuo haittaa kun pistää 4 yksikköä 10 grammaa hiilareita kohden
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 20:48:32 ip
No,se flunssa syö välillä miestä/naista,onneksi sun sokrut on ok!

Heh,päiväkerho meni melkein nappiin,kahvit ym. Mutta meinaessani lähteä pois,"täti" sanoi,et lähde mihinkään.Minä jo ääneen kysymään,mitä pahaa nyt olen tehnyt(kerhossa eka kerran).No,"täti" istui viereeni ja haukkui mut rontiksi,en ollut ollu viimeisessä kokouksessa,missä päättivät puheenjohtajan+muut. .Mä olin jo aikaisemmin sanonnut,ettei semmoinen mua kiinnosta. Nyt se sai "kiristettyä" mun puh.nro. ynnä sähköposti osoitteen  

Päästiin jonkinlaiseen sopimukseen,katotaan nyt miten käy.
PS.Puhjonranta kesällä,alustavasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 20:51:50 ip
Se on sitä hienosäätöä,Lantus vaikuttaa todella pitkällä viiveellä,ei toivoakaan että heti.Koeta saada"säädetyksi" kohdalleen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 20:54:52 ip
Jaa sulla oli sellainen päiväkahvijuttu, jos se ihan senssimielessä niin numeroita kyseli
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 20:58:03 ip
Lainaus:

Se on sitä hienosäätöä,Lantus vaikuttaa todella pitkällä viiveellä,ei toivoakaan että heti.Koeta saada"säädetyksi" kohdalleen




Joo, en mä ihan heti aio luovuttaa, kun päässyt pikkasen matalalemmalle tasolle. Tuntuu vain odolta, kun iltapiikistä ei tarvi huolehtia Sen oon huomannut, että jos korjaan liikaa, niin sokerit tipahtaa tosi nopsaa alas, ennen ei riittänyt 15 arvon korjaamiseen 10 yksikköäkään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 21:00:51 ip
Heh,totta tosiaan,nuorin paikalla,mun lisäksi toinen mies paikalla,sekin mua vanhempi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 21:02:19 ip
Jep,näin on
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 21:02:59 ip
Mua kans kaupassa tässä kerran kosiskeltiin varmaan samoihin puuhiin. No, kai ne sunnuntaina valihti henkilöt, mä vaan ollin silloin muualla Minäkin nuarin paikalla aina, muuta siinä 6-kympin ja kuoleman väliltä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 21:07:45 ip
Musta ei ole tommosiin tehtäviin,ei kiinnosta ja olen 1/2 vuotta suomesta poissa vuodessa.Kyllä mä voin mennä "talkoisiin" ym.tapahtumiin,jos olen paikalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 21:10:44 ip
Mitä mä siellä tekisin, muut on näitä D2:sia ja ihan intona, kun apteekkari tulee toistamiseen pitämään samasta aiheesta luentoa Pistäisin niiden villasukat ihan kokonaan sekaisin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 21:21:37 ip
Niinpä,meillä on muutamia ykkösiä,taitaa enemmän olla tuolla nuori/lapsi puolella enemmän toimintaa,ykkösten parissa

Tai mistä minä niitä kaikkia tunnen(640),jotenkin vaan vaikuttaa toiminta semmoiselta.

Mä haluaisin kaikille jotain sopivaa toimintaa/tapahtumia,ikärajoista viis
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 21:24:05 ip
Mun yhdistyksen toiminta on aika pientä Se vähänenkin on päivä aikaan, ettei muut kuin eläkeläiset pääse niihin. Toimintaa on yhdessä sydänyhdistyksen kanssa, jonka ikärakenne on sama kuin tämän diabetesyhdistyksenkin. Lapsille täällä ei ole kai mitään, sitä varmaan kaivattaisiin tai en usko, että nää mummelit sitä järkkäis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 21:30:01 ip
Sepä ikävää,mä lupauduin menemään moottoripyörän kanssa d-lasten kesäleirille,ajattelin kyllä hommata muitakin moottoripyöräilijöitä paikalle.Lasten takia mä teen melkein mitä tahansa,niissä on suomen tulevaisuus
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 19, 2009, 21:50:18 ip
pitää miettiä, miten saisi nuoria mukaan, en usko olevani ainoa ykköstyyppiläinen ja nuori täällä. Kerran tarvikehakureissulla, joku tuli vastaan, samanlaisia kantaen, mitä minä hain En vaan ehtinyt niin pitkään katsoa, että tuntisin vastaisuudessa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 21:56:16 ip
Niin,kaikki eivät halua olla missään tekimisessä d-yhdistyksen kanssa,pelkäävätkö leimautumista?
Hmh...yhdessä meissä on enemmän voimaa,jotta voimme vaikuttaa päättäjiin/ajaa omia etujamme,luulen ma
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 19, 2009, 22:30:06 ip
Siivouskärpänen pääsi puraisemaan ja päivä on mennyt kotia siivotessa ja sisustaessa.  

Iltapäivällä iski ilkeä päänsärky, kuin olisi kipeäksi tulossa. Ajattelin säryn johtuvan possurokotteesta, kun maanantaista lähtien on pientä jomotusta nupissa ollut. (Maanantaina kävin piikillä).

Pakko oli ottaa puolikas Burana ja se auttoikin.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 22:56:46 ip
No,mä otan ton selän takia 4kpl.800mg buranaa,onneksi ei enään päivittäin,joka toinen päivä,suunnilleen.

Possusta ei vielä mitään ihmeellistä,röh,röh.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 19, 2009, 23:08:59 ip
   Kävin perjantaina possupiikillä. Ja nyt tiistaista asti on ollut niin  flunssanen olo, kuumetaki, nenä vuotaa ja päätä särkee. Katsotaan mitä tää nyt sitten on. Huomenna mennään taas verikokeeseen ja katsotaan onko sytostaatin määrä kohallaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 19, 2009, 23:16:07 ip
Toivottavasti stytostaatit on kohdallaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 20, 2009, 06:08:21 ap
Mä oon ottanu panadolia aamusta et jaksan olla koulussa..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 20, 2009, 07:18:31 ap
Lainaus:

Niin,kaikki eivät halua olla missään tekimisessä d-yhdistyksen kanssa,pelkäävätkö leimautumista?
Hmh...yhdessä meissä on enemmän voimaa,jotta voimme vaikuttaa päättäjiin/ajaa omia etujamme,luulen ma




Niin tai eivät koe, että yhdistys tarjoaa mitään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: H1 - Marraskuu 20, 2009, 15:59:46 ip
Mittarin lukemat joko 2 ja 3 alkavia tai sitten 11 alkavia....   Siis vuoristorataa ja kovaa vauhtia - huoh.

t. nimimerkki sensoriin tottunut, nyt ilman
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 20, 2009, 20:45:51 ip
Alkaa pikkuhiljaa menemään hermot tähän flunssaan.. sokerit on ollu nyt aamusin yleensä kuuen pintaan että suhteellisen hyvin =)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 20, 2009, 21:15:15 ip
Älä Tanjuska hermostu,kyllä se siitä ohi menee.Ajattele positiivisesti,sullahan on sokruarvot nyt hyvät aamuisin

Ne flunssat menee ohi niistämällä,räkimällä,yskimällä ym.konsteilla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 20, 2009, 21:51:23 ip
Nii tuntuu tekevän. kyllähän tota limaa irtoo jo aika kiitettävästi että jospa tää tästä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 20, 2009, 22:52:06 ip
Varmasti olet jo voiton puolella!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 20, 2009, 23:15:38 ip
Meinaatko mennä huomenna joulunavaukseen? Kaikkea ne keksiikin (ei Haangon).En tiedä meniskö,riippuuu/roikkuu aamufiiliksestä.Tänään oli "mättöpäivä",nyt ihan ok.fiilis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 21, 2009, 09:49:16 ap
Lainaus:

Varmasti olet jo voiton puolella!  




Joo, nyt alkaa olemaan rään irtoomisvaihe mut epäilen et mulla on vuorostaan korvatulehus nytten ku korvaa pakottaa, kuumottaa, painetta tuntuu ja kuulee huonosti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 21, 2009, 10:54:44 ap
Se on sitten "mättökaks" eli en lähde joulunavaukseen.  

Mätöttää siis ja muutenkin ärsyttää ne pärskivät ja tungeksivat ihmiset. Argh!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 21, 2009, 15:59:23 ip
Tervehdys ystävät

Antsu on palannut maisemiin ja lähes heti olen jo täällä peräti 2 tuntia olen tainnut olla kotosalla

Nyt pitänee lähteä jääkaappia täyttämään ja terveyskeskusksen päivystyksessä käymään - hei, älkää luulkokkaan, että minä tällä kertaa matkakumppani tarvii vähän apuja ja vinkkejä palovammoihin. Kaikkea sitä voikin matkalla tapahtua, ainakin Intiassa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 21, 2009, 16:13:53 ip
Tervetuloa Antsu!  

Kerrohan kokemuksistasi kun jaksat, me jo odotellaan vesi kielellä täällä sumussa ja harmaudessa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 21, 2009, 19:40:22 ip
Voi kökkönen, että voikin ihmislasta väsyttää!! Jos tässä vielä reilun tunnin jaksaisi olla ja möllöttää niin sitten vois hyvillä mielin kömpiä peiton alle. Huomenna vielä aikainen herätys aamuvuoroon. Ensi viikko on onneks suht helppo noin niinkun töiden osalta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 21, 2009, 19:42:33 ip
Eipä tässä ihmeitä.Mä käväsin manskilla+hansassa,tuli taas tuttu tunne,mitä ihmettä mä täällä teen,pyörin siellä päätömänä,ennen kuin tajusin lähteä pois  

Oli se siitä jotakin hyötyä,muistin käydä kaupassa takaisin tullessa.Oho..nythän herääkin kysymys,pitikö mun ainoastaan käydä kaupassa,mutta kaasujalka olikin liian raskas?

Muuten mennyt ihan hyvin,lenkillä ja saunassa on tultu käytyä.

Antsu: Tervetuloa kotimaahan,juu kerro kun ehdit,miten matka meni.

PS. mulle on kehuttu tuota K.kosken teatterin tankki täyteen esitystä,siis kerrohan Santsu tai joku muu,oliko se hyvä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 21, 2009, 20:05:15 ip
Saunassa tuli jopa parempi olokin nuhan ja yskän suhteen. kävin myös parturissa tänään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 21, 2009, 20:05:59 ip
Mä olin päivän systerin ja sen pojan kanssa Seinäjoella shoppailemassa. Jos mulla olis samanikäisiä lapsia ja olisivat pitäneet samanlaista narinaa, niin ne oli istuneet kiltisti autossa soppailun ajan   Mä yleensä vältän näitä tilanteita, sillä siskoni lapsilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja tai mitään käsitystä kuinka ihmisten ilmoilla käyttäydytään. Lapsuuden kodissani olis kyllä saanut ympärikorvia   Mutta siskoni kasvattaakin lapsensa ihan päin vastoin kuin vanhempani, heidän tapansa kasvattaa on kuulema brutaali. Tosin muut sisarukseni kasvattavat lapsensa aikalailla samoilla metodeilla kuin vanhempani  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 21, 2009, 20:10:56 ip
Sepä hyvä,vanha sanontahan on,jos ei viina,terva ja sauna auta,se on kuolemaksi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 21, 2009, 20:13:39 ip
Juu,ei pidä noihin toisten lasten kasvatukseen puuttua,vaikka mieli on monta kertaa tehnytkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 21, 2009, 20:31:38 ip
joo, mä olen puuttunut pari kertaa Kummankin lapsen kohdalla siinä vaiheessa, kun tenava on ollut yli 4 -vuotias ja vaipoissa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 21, 2009, 20:34:04 ip
Eihän nyt yli 4-vuotias vaipoissa kulje,eihän?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 21, 2009, 20:38:56 ip
  Kyllä mun siskon mukulat kulki, pojalle se ei uskaltanut edes tuttipulloa antaa, kun likan kanssa siitä vierottaminen kesti tuonne liki 5 -vuoteen asti Sisko suuttui molemmilla kerroilla, kun ilmaisin mielipiteeni vaipoista. Hän närkästyneenä laittoi pojasta tekstarin, että meinaavat päiväkodissa opettaa sen pois vaipoilta. Mä vastasin siihen, että "hyvä juttu, kun sä et viiti opettaa sitä kuivaksi, että joku viittii". Meni viikko ja tuli tekstari, että poikalla ei ole enää vaippoja

Likan kohdalla, tuumasin vain, että eiköhän sun olis aika tehdä jotain, että ei tolta likalta kukaan koulussa suostu vaippoja vaihtamaan. Tuntu jotenkin hölmöltä, kun terveellä oli vaipat ja samanikäisellä serkulla, joka kehitysvammainen, oli enää öisin vaippa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 21, 2009, 20:43:16 ip
Oh-hoh,vaikenen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 21, 2009, 20:52:35 ip
No, musta tuntuu, että jos mä lapsia saisin, pitäisin niille aivan liian kovan kurin Nehän alkais mua inhoomaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 21, 2009, 21:37:03 ip
No,ei nyt kai
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 22, 2009, 09:37:05 ap
Johan alkaa maku ja hajuaisti palaamaan että taitaa olla pahin vaihe kohta ohi, onneks on. kyllä mä tän vielä lannistan ku en luovuta koskaan kovin helpolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 22, 2009, 12:02:53 ip
Hyvä asenne Tanjuska!  

Mä lähden kohta käymään Jaalan syysmarkkinoilla ja Iitin maatilatorilla.  

Ukkokulta tätä ehdotti kun huomasi, että vaimolla alkaa seinät kaatua päälle sairasloman ja pöpökammon seurauksena.  

Kaksi viikkoa olen kohta tepastellut vaan tässä pihapiirissä. Postilaatikkoa kauemmas ei oo kärsiny mennä mutta tänään yritetään! Jalka on sidottu ja särkylääkkeet on mukana  ja aurinko paistaa!

Ei kun menoks!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 22, 2009, 12:27:24 ip
Tänään on tosiaan pitkästä aikaa kiva ilma mä lähen kaupungille tapamaan yhtä niistä sairaalakavereista joka oli samassa huoneessa mun kaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 22, 2009, 13:38:42 ip
Jos aurinko paistaa niin ota aurinkolasit. Mulla oli tänään sauvakävelyllä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 22, 2009, 15:46:56 ip
Olihan mulla arskat mukana mutta lainasin ne miehelle jolla ei ollut.   Hänen silmänsä ovat vielä aremmat kuin mun.

Teki kyllä hyvää olla ulkona ja nähdä aurinko!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 22, 2009, 18:41:04 ip
Oli tosi hyvä tuo Kuusankosken teatterin tankki täyteen näytelmä.
Tupa oli aivan täysi väkeä ja hauskaa oli.

Näyttelijät oli hyvät ja parituntinen meni että heilahti.

Suosittelen lämpimästi  

Tänään on käyty kaksilla synttäreillä,eli kiirettä on pitänyt.Huomenna lapset päiväkotiin,ja sitten mars pihatöihin,kun vaan saisi ittensä liikkeelle.Se aloittaminen on mulle aina vaikeinta  

Toivottavasti huomennakin aurinko näyttäytyy  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 22, 2009, 18:48:53 ip
No niin, tässä sitten pieni matkakertomus Intiasta. Matkamme kohdistui vain yhteen pieneen kolkkaan maata, joka on noin 10 kertaa Suomen kokoinen pinta-alansa puolesta (ihmisiä on ihan vähän enemmän…).

Eli Delhistä käsin kiersimme ns. kultaisen kolmion eli Delhi – Acra – Jaipur – Delhi. Intiassa kulkuvälineemme oli koko ajan bussi. Varsinaisesti näiden paikkojen välillä kulkee ihan hieno moottoritie, muttei se paljoa matkan tekoa nopeuttanut. Eka päivä Delhistä Acraan oli 204 km ja vei kuutisen tuntia. Toisena esimerkkinä Acra – Jaipur, 260km ja noin 8h).

Oppaamme oli vallan mahtava. Bussimatkojen aikana tuli kuultua todella monipuolisesti Intiasta ja etenkin sen monista uskonnoista sekä hallitsijoista. Ja se mahtava tarinaperinne… tuli kuultua vallan ihania tarinoita (usein rakkaus-sellaisia) mogulihallitsijoiden ja muiden ylhäisten elämästä.

Ja ne nähtävyydet… Ykkönen oli tietenkin Acrassa Taj Mahal, jonka mogulihallitsija Shan Jahan pystytti rakastettunsa Begum Mumtaz Mahalin viimeiseksi lepopaikaksi. Jos oikein muistan, niin puoliso menehtyi 14. lapsensa synnytettyään lapsivuoteeseen.

Jaipurin parasta antia oli varmaankin Amberin linnoitus, jonne nousimme norsujen kyydissä. Linnoitus kun sijaitsi melkoisen korkealla vuorella kaupungin lähellä. Myös kaupungin vaaleanpunaiseksi maalattu (maalattu prinssi Albertin vierailun v. 1876, kunniaksi)  vanha muurien ympäröimä keskusta oli näkemisen arvoinen.

Yksi nähtävyys oli tietenkin joka paikassa liikenne. Tai sanoisin mieluummin kaaos kaduilla/moottoriteillä/missä nyt jollain kulkuneuvolla joku liikkuikin. Ja ne kulkuneuvot: länsiautoja, vanhoja autoja, kuorma-autoja, skoottereita/moottoripyöriä, hevosia, polkupyöriä, aaseja, kameleita, norsuja, ihmisiä. Kaikenlaisia lasteja, joissa ei kyllä mitään rajoja ollut,…

Jostain kumman syystä tuo liikenne kutenkin toimi jotenkin, siis ilman suurempia kolhuja. Yksi pieni kahden monon kolari nähtiin livenä, tosin kolhiintumattomia autoja ei pahemmin liikkeellä ollut. Pahimmat onnettomuuden olivat varmaan rautateillä tapahtunut yöjunan radalta suistuminen, jossa taisi menehtyäkin 8 henkilöä. Olivat vaunut kyllä sikin sokin radan molemmin puolin kaatuneina, kun ohi ajoimme. Yksi tankkiauto myös oli täysin pyörät kohti taivasta.

Koko matkan huopentuma meillä oli yöpyminen Samode Palacessa, jossa meillä oli illalla gaala-illallinen. Ihan piti minunkin asu teettää kyseiseen tilaisuuteen asu, joka oli paikallinen toinen perinneasu eli salwar kameez (jaa, meniköhän oikein).  Sarin jätin väliin, koska en varmaan olisi saanut sitä 6m pitkää kangasta mitenkään järkevästi päälleni kiedottua. Jo koko palatsi oli näkemisen arvoinen ja etenkin se sijaintipaikka, vuoren kupeessa. Meillä oli oikein paikallisen matkatoimiston puolesta hankittu ”hovivalokuvaaja” paikalle ja hän sitten ikuisti meitä, kun saavuimme pareittain samettikukin (Intian kansalliskukka) koristeltuja portaita pitkin palatsiin, kun nautimme alkukoktaileja yhdessä palatsin salissa ja kun sitten lopuksi nousimme ylös kattoterassille, jonne oli katettu juhlaillallisemme. Isot tulipadat valaisivat terassia, paikalliset tanssivat meille ja kaiken kruunasi vallan mahtava ilotulitus.

Noihin tulipatoihin liittyi sitten myös se eilinen käyntini täällä Suomessa terveyskeskuksen päivystyksessä kuskin ominaisuudessa. Oli nimittäin vähällä ettei kahden ryhmämme jäsenen reissun päättynyt vallan huonosti, mutta nyt molemmat selvisivät vain kärähtänein vaattein ja pienin palovammoin. Omalla matkakumppanillani on nyt oikea käsi (kämmen) melkoisessa sidoksessa ja pieniä kärähtäneitä pisteitä löytyy sieltä sun täällä, mm. kasvoista. Onneksi oli silmälasit, ei tullut sentään silmäongelmia. Henkiläkunta nimittäin heitti yhteen ”nuotiapataan” ison puun ja silloin sieltä räjähti jotain (epäilemme, että jotain sysysytnesteen aiheuttamaa) kahden kaverin päälle niin, että sellaisia pieniä sinisiä liekkejä oli miehissä useita ja maassakin paloi pieniä sinisiä kohtia. Nopeasti me lähimmät ryntäsimme kaatamaan vettä kavereiden päälle ja saimme homman haltuun, mutta palovammojahan siinä ehti tulla, etenkin kaverilleni, joka oikealla kädellään heti yritti pyyhkiä/painella tulta pois käsivarreltaan ja housujen lahkeesta. Yhtenä esimerkkinä kerrotakoon, että hänen silkkisolmioonsa ilmestyi sellainen 3x5 cm reikä pintaan, jotta tuon lämmön vaikutuksesta saisi edes jonkinlaisen kuvan.

Tästä pitä tulla lyhyt matkakertomus, mutta ei siltä näytä

Sen verran vielä lisään, että pahemmilta vatsataudeilta vältyimme. Ruoka oli hyvää ja onneksi minulle oli valittavina joko punatäpläisiä tai vihreätäpläisiä ruokia. Arvaatte varmaan, että minä pysin kiltisti vihreätäplisissä ja niistäkin löytyi ytyä ihan tarpeeksi. Keitettyä vihanneksia oli paljon joka paikassa tarjolla, joten ei mennyt pelkäksi riisin syönniksi. Niin ja tietenkin lämmintä nan-leipää.

D:n kannalta ei mitään pahempia ongelmia. Yksi kunnon hypo tuli juuri ennen norsumatkaa ja kerrankin minä siinä kiireessä tankkasin ”varmasti tarpeeksi”, koska en missään nimessä hallunnut jättää norsukyytiä väliin. No lopputulos oli sitten yli 26 mmol/l sokrut. Toinen ongelma tuli, kun sokrut onnistuvat nousemaan taas yli 20 eivätkä millään lähteneet alenemaan. Siinä meni yksikkö poikineen boluksia ja majapaikassa sitten huomasin, että kanyylin tarra oli vähän veressä ja märkä. Oli kait jotenkin fuskannut myös inskoja pellolle. Kaikki tuli hetkessä kuntoon, kun vaihdoin uuden kanyylin.

Ja pumpusta sanottakoon, etten koskaan ole ollut niin monessa ”turvatarkastuksessa”, kuin tän reissun aikana. Nimittäin jokaisessa hotellissa joka kerta, kun sisään meni, oli kassin läpivalaisu ja turvaportti, jonka jälkeen olin aina sermin takan käsikopeloinnissa, koska pumppu hälytti. Tämä on kuulemma ihan yleinen käytäntö sen yhden hotelliin kohdistuneen attentaatin jälkeen ainakin isoissa länsiketjujen hotelleissa.

Myös paluumatkalla lentoasemalla oli tarkin turvatarkastus ja se Medical Sertificate oli todella tarpeen. Varsinaisesti inskat menivät ihan ok, mutta se ”käsikopelonainen” tarttui tuohon pumppuuni ja jouduin hakemaan läpivalaisun jo ohittaneesta käsikapsäkistäni tuon certificaten, jotta tyttä tavasi hartaudella. Tienetkin hän tarttui siihen antamispäivämäärään, joka oli vuodelta 2007. Vasta keskusteltuaan toisen henkilön kanssa, sain luvan jatkaa menoani.

Huh, jos joku jaksoi tänne asti lukea, niin myönnän kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

matkaterveisin aina monisanainen Antsu1
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 22, 2009, 19:02:01 ip
Kiitti pisteistä ja papukaijamerkistä!  

Olisin kyllä lukenut pitemmänkin jutun, niin mielenkiintoinen tarinasi oli.  

Mutta voi kamala tuota palovammaa.   Onneksi olette nyt Suomessa ja matkakumppanisi saa hyvää hoitoa. Oliko toinenkin "potilas" Suomesta?

Ja jos jaksat/viitsit, niin kerro vielä lisää vaikka ilmastosta, oliko paljon kerjäläisiä, millaiset aamiaiset hotellissa oli, ihan mitä vaan...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 22, 2009, 19:16:55 ip
Sullahan mielenkiintoinen matka on ollut pumppuineen kaikkineen, hyvä ettei kuitenkaan ihan ongelmaksi asti tuon pumpun kanssa kulkeminen mennyt.

(Meikä on istunut viikonlopun puoluevaltuuston kokouksessa, Porissa kyllä aurinko paistoi täyttä päätä eilen, nyt jo takaisin tsadissa)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 22, 2009, 19:44:59 ip
Hieno reissu ollut ja papukaijan merkki ansaittu

Porukat kävi muuten tänään, kiva juttu, kun en oo viittinyt niitä pyytää kylään, äidin sairastumisen vuoksi. Tulevat kun jaksavat ja tänään jaksoivat. Isä teki vähän sähköhommia ja nyt näkee taas lähtee töihin aamulla   Jouluvaloja ei suostunut alkaa laittaa mulle, mä sanoinkin, että laitan sitten seuraavaan paikkaan nuo yhdet, mitä etupihalle viime vuonna meinasin Harmi, ettei täällä ole sopiva asuntoja myynnissä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 22, 2009, 19:49:06 ip
Mä vähän luulen et mulla saatto olla sikatauti mut kuumettomana vaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 22, 2009, 20:08:42 ip
Lainaus:


Ja jos jaksat/viitsit, niin kerro vielä lisää vaikka ilmastosta, oliko paljon kerjäläisiä, millaiset aamiaiset hotellissa oli, ihan mitä vaan...  



Molemmar potilaat olivat Suomesta, koska kyseessä oli vain meidän ryhmää (25 henkilöä) koskeva juhlaillallinen. Toinen taisi selvitä paljon vähemällä, häneltä kärähti kait eniten toinen pousun lahje. Lääkäri muuten totesi, ettei yhtään ihmettele miksei kaverini jo intiassa hakeutunut lääkärin puheille. Bacibactilla vaan voideltiin kärähtäneitä kohtia ja tosiaan lentomatkan aikana alkoivat sitten isoimmat rakkulat sormien rystysissä ja nivelissä rikkoutua. Muutama nenäliina siinä meni, kun kuivailtiin aina tihkuvaa nestettä (älkää kysykö minkä väristä ) pois. Nyt on antibiootit menossa.

Ilma oli mielestäni oikein hyvä. Illat viileitä, siis pitkähihaista tarvi, ja päivät sellaista +25 celciusta. Ilma sinänsä oli etenkin kaupungeissa aika kamalaa, pakokaasuja täynnä. Ei ollut riksa-ajelu autojen seasssa mitään nannaa, etenkään kun liikenne jumittui ja sitten istit siellä kaikkien pakokutkien keskellä avoimessa riksassa.

Yhtenä aamuna sateli vähän, muuten aurinko paisteli, tosin vähän usvaiselta taivaalta.

Hotellimme olivat paikallisen tason mukaan viiden tähden paikkoja, siis ruoka todella hyvää ja esim. aamiaiset vallan mainioita. Parasta oli tietenkin aamiaisella tuoreet hedelmät, olenkin syönyt varmaan vuoden papaija-annoksen, niin paljon sitä vetelin aina aamuisin Kaduilla oli paljon kurjuutta, mutta varsinaisesti kerjäläiset antoivat olla melko rauhassa, paljon pahempi oli tilanne esim. Kambutseassa. Intiassa pikemminkin oli tapana, että kaikki yrittivät myydä jotain, siis ihan pikuisesta alkaen. Melkoisia slummejakin näimme, mutta eivät ne pahemmin erottuneet slummeista muualla. Minua oli varoitettu, että Intian kurjuus on aivan kamalaa, mutta tosiaan samanlaista se on monissa missakin maissa, niin Indo-Kiinassa kuin esim. Etelä-Afrikassakin.

Mielenkiintoista oli paikallinen "yhden homman periaate", jokapaikassa oli jokaisella vain oma hommansa, sii joka hommalle oli oma tekijänsä ja toisten tehtäviin ei saanut puuttua. Niinpä esim. ravintoloissa tarvittiin monta henkilöä töihin. Esimerkkinä yksi jakoi nan-leipää, yksi toi juomia, yksi antoi laskun, toinen otti rahat, kolmas löi kassaan ja neljäs toi rahasta takaisin laskun antajan seuratessa vieressä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 22, 2009, 22:01:06 ip
Kiitos tiedosta,ei muutako "tiatteriin" ja......

UIT (uusi iloinen teatteri,utti))esittää Laila Kinnusen elämästä jonkunlaisen näytöksen.Mutta se on ensivuoden puolella...

Juu,nautin täysin rinnoin aurinkoisesta päivästä
Ilman muuta lisää aurinkoisia päiviä.

Sumua oli paljon ilmassa,kun ajeltiin tuolta savon suunnalta pois.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 22, 2009, 22:20:06 ip
Kiitti Antsu!  

Koskas olet Heinolaan päin ajelemassa? Voitais vaikka katsella matkakuvia KSNK-talolla?  

PS. Eihän mulla nyt mitään matkakuumetta ole...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 22, 2009, 22:43:11 ip
Kiitän ja kummarran,hyvä matkakertomus

Ei teillä ollut ongelmia noista lehmistä? Makaavat keskellä tietä ja "suma" seisoo. Aikoinaan oli tuolla Mumbaissa (ex.Bombay) ja Alangissa. Hmh...siellä olisi toivonnut,ettei hajuaisti olisi pelannut

ps.Eikös huomenta ollut "namaskara" tai jotain sinne päin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 22, 2009, 23:20:12 ip
Kiitti Antsu, matkaraportista!

Hui ja hyvä, että palovammasta ei tullut pahempaa.

Intia on vastakohtien maa: voi sitä kauneutta ja voi sitä kurjuutta! Mutta kuitenkin niin kiehtovaa ja erinomainen oppaanne teki varmaan matkasta vieläkin kiehtovamman.

Olen vuosia sitten käväissyt pikaisesti Samoden palatsissa ja silloin ajattelin, että voi kun tänne pääsisi pidemmäksikin aikaa. Hienoa, että sinä pääsit!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Marraskuu 23, 2009, 08:07:17 ap
Kiitos mielenkiintoisista matkakertomuksista   Oli tosi mukava lukea ja mielellään lukisi vaikka lisää. Varmasti Intia on uskomaton ja upea maa, olisipa mukava käydä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 23, 2009, 11:28:28 ap
Kiitti ihanasta matkakertomuksesta!!!! Hölmöä, nyt en osaa kasvotusten kysyä yhtään mittään
Itsehän palasin lauantaina Nykistä, mutta tuntuu, ettei sieltä ole mitään raportoitavaa sun mielenkiintosen matkakertomuksen jälkeen .
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 23, 2009, 11:37:11 ap
Lainaus:

Itsehän palasin lauantaina Nykistä, mutta tuntuu, ettei sieltä ole mitään raportoitavaa sun mielenkiintosen matkakertomuksen jälkeen .



Minä suunnittelen kevätpuolelle viikon matkaa Nykiin, joten olisin kovasti kiinnostunut, mitä teit siellä: ostoksia, bailausta, teattereita, konsertteja??? Mitä siellä ylipäänsä kannattaisi ja ehtisi viikossa tehdä?

Sujuvatko turvatarkastukset ym. hommelit pumpun kanssa yhtä sujuvasti kuin Euroopassa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 23, 2009, 11:59:29 ap
Mä en tajua mun verensokereita ja insuliiniannoksia. Olen nyt vähentänyt koko ajan  ilta-Levemiriä, kun on ollut niin matalia aamuja ja yöhypojakin. Parhaimmillaan olen pistänyt joskus 14 ky Levemiriä illalla, mutta eilen pistin enää vain 4 ky, tosin olin käynyt kuntosalilla illalla, jolloin pistän aina pikkusen vähemmän. Silti jouduin heräämään yöllä syömään, kun mittari näytti 3.1. Aamulla heräsin ihan mukavissa noin vitosen lukemissa. Mutta mä en tajua, kuinka mä voin nyt pärjätä noin vähällä Levemirillä, kun ennen sitä on mennyt paljon enemmän.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 23, 2009, 12:40:14 ip
Kiitokset Antsulle matka raportista!
 Oli tosi mielenkiintoista luettavaa.

Voi että mä haluaisin myös norsu ajelulle  


Mä olen tänään heilunut haravan varressa..parempi myöhään kuin ei silloinkaan,vai miten se nyt oli??

Itseasiassa omppopuussa roikkuu vielä pari omenaakin

 

..sekä sain myös siivottua parit kaapit keittiössä.

Odottelen kyllä puhelin kourassa soittoa,että pääsisin takaisin töihin.Viimestään Joulukuussa kuitenkin pääsen sorvin ääreen.(Olen lomautettu 2vk)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 23, 2009, 13:51:51 ip
Harava heiluu meilläkin!  

Joulukuun 11.päivä mennään työkavereitten kanssa katsomaan Tankki täyteen. Kävin tänään viemässä töihin s-lomatodistuksen ja heti ropisi kutsuja sinne ja tänne!  

Lauantaina on miehen kummisedän hautajaiset. Tänään käytiin tilaamassa kukkavihko.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 23, 2009, 14:24:21 ip
Kävin tänään pikaisesti Sanomatalossa kahvilla. Siellä on kiva, ilmainen näyttely Helsingin Sanomien kuvaajan otoksista sekä toimittajien saamista/hankkimista esineistä selityksineen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 23, 2009, 15:02:18 ip
Oukkidoukki, kerronpa nyt sitten pienesti matkasta (vaikken yllä lähimankaan Antsun tasolle ).
Mun mielestä viikossa ehti yllättävänkin paljon, vaikka jäi sitä kokematta montaa sellasta asiaa, jotka olin listannu "haluu tehdä"-luetteloon. Mehän ei oltu millään järkätyllä reissulla, vaan kaikki oltiin buukattu netistä erikseen itse. Oltiin New Yorkissa perjantaista perjantaihin, eli tasan viikko.Kolme iltaa oli ennakkoon varattu, eli Metallican keikat Madison Square Gardenilla lauantai ja sunnuntai-illat (sunnuntain keikka oli paras ikinä kokemistani) ja tiistai-ilta oltiin samasessa paikassa Rangersin jäkisotelussa. Hotelli oltiin strategisesti valittu MSG:a vastapäätä, joka myöss siis sijaitsee Pennsylvania-juna-aseman yllä joten matkat lentokentiltä hotelliin sujuivat "käden käänteessä" ongelmitta.
Tulli- ja turvatarkastukset sujuivat niin loistavasti, ettei sitä oikeetaan huomannutkaan. Lentokoneesa vaan piti täyttää lappuset ja sitten luukulla jutella mukavia, niin avot, sillä selvä.... (Heathrow, jossa meillä oli koneen vaihto olikin ihan toinen juttu. AAAAARGH!)
Me kun ei olla minkäänlaisia shoppailufanaatikkoja ei käytetty aikaamme pahemmin shoppailuun. Käveltiin "ympäriinsä" sitäkin enemmän. Viikon aikana mieheni laski että oltiin kävelty reilut 45 kilsaa yhteensä, joka on meitin mittapuun mukaan tosi paljon. Ei silti, etteikö Nykissä julkiset kulkuvälineet toimis loistavasti; metroa käytettiin reippaasti ja systeemi toimii mainiosti (kannattaa ostaa valmis metrokortti ja ladata siihen tarpeeks matkoja, niin ei tartte sitä sen enempää murehtia). Ilma vaan oli niin loistava ja oli kiva hipsiä syrjäkaduilla, joten kävely tuntui luonnollisemmalta.
Yhtenä päivänä käytiin junalla "upstate" mun vanhassa "kotikaupungissa" (Cityn esikakupunkialue) tapaamassa tuttuja ja tsekkaamassa paikkoja.
Palljon jäi vielä kyllä tietty kokematta: ei syöty kertaakaan "hienossa revintolassa" (no mä kävin kyllä kerran yhden vanhan ystävän kanssa syömässä, mutta mieheni kanssa yhteistä illallista ei koettu missään tarjoilupaikassa) En siis saanut syödä hummeria, jota rakastan! Ei myöskään käyty musiikaalissa tai oopperassa tai näytelmässä, joita kans rakastan..... No täytyy varmaan pian kävästä uudetaan Suosittelen New Yorkia kaikille! Ihmiset on kivoja ja ystävälllisiä (ja puheliaita - saatta toki johtua siittä että itsekin oon melkosen puhelias) ja palvelu pelaa (kunhan muistaa tippejä antaa). Nähtävää on paljon joka makuun! Kyllä viikossa ehtii vaikka mitä. Itse kyllä suosittelen hieman pidempää aikaa, sillä kotiin palatessa Jetlag on niin rankka, että tuntuu ettei se viikko ole sen väärti .....
ps. voi tsiisus että tästä kuitenkin tuli pitkä taru (en jaksa tarkistaa tekstiä, joten anteeksi kirjotusvirheet.....)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 23, 2009, 15:52:11 ip
Ihan mukava matkaraportti,ei ollenkaan liian pitkä

Heathrow,tuo minun inhoama lentokenttä.Välillä joutunut kolmann..eikun viidennen asteen kuulusteluun."Kuulusteliana" nainen,tuntui vaan,että se oli entisiä KGB tai STASIN asiamiehiä,joka oli loikannut länteen,muttei ollut päässyt entisestä työpaikasta eroon.Ajatteli varmaan,että lännessäkin kannattaa kaikkia epäillä,mieluiten ampua ensin kuoliaaksi ja sen jälkeen kysyä,mitä sinä täällä teet tai voinko jotenkin auttaa teitä....

No,enpä ollut ainoa,joka joutui samaan piinapenkkiin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 23, 2009, 15:53:06 ip
Mä oon saanu annokset nyt aika hyvin kohilleen..
lima ei tuu näköjään muuten ulos ku oksentamalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 23, 2009, 16:35:14 ip
Jeo, Heathrow'lla minuakin epäiltiin laittomaksi siirtolaiseksi, joka yrittää salaa muuttaa britteihin asumaan. Piti yrittää todistaa, että olen joskus menossa poiskin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: pippa - Marraskuu 23, 2009, 17:18:37 ip
Ihan muuten vaan, tiedätkö missä Tonnin Stiflat on?
Terv. sielunsisar
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 23, 2009, 18:25:23 ip
Kiva MiniMi kun kerroit reissustanne!  

Musta on niin mukava lukea näitä matkakertomuksia teidän seikkailuista kun itse olen vähän tämmönen kotihiiri...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 24, 2009, 06:37:31 ap
Vettä satelee ja pitäs lähtee vaan sinne tallustelemaan että ei siinä toki mitään. en jaksa ottaa sontsaa ku on nii lyhyt matka pysäkille.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 24, 2009, 13:02:26 ip
Nyt tämä saa riittää  ,tämä siivoaminen.Olen aamu yhdeksästä alkaen siivonnut ja nyt alkaa näyttää hyvältä.Oli pakko siivota,villakoirat alkoivat siihen malliin liikkumaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 24, 2009, 13:18:05 ip
No ei niistä villakoirista (paitsi nelijalkasista)tartte välittää niin kauan kuin eivät näyki kinttuihin ja pyydä murkinaa (tää on meitsin periaate, jonka on moni vierailijakin havainnut )
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 24, 2009, 13:46:13 ip
Ystävät hyvät! Tartteisin apuva...

Kuinka saan alkoholisoituneen ihmisen hoitoon, jos itse ei mielestään ole addikti ja putket alkaa olla jo rankkoja (ainakin ympärillä oleville ihmisille). Ei ole vaaraksi itselleen eikä muille henkilöille. Itse kieltää asian ja pystyy kuulema lopettamaan milloin vain! Todellisuuden kuva on karissut aikaa sitten häneltä pois, ei kuule/ei halua nähdä ympärillään tapahtuvia asioita vaan lähes jo elää jossain hallusinaatioissa ja omissa kuvitelmissaan.

Rankka viikonloppu takana ja illat menneet itkiessä. Onneksi kotona on oma rakas mies (ja ihanat lapset), joka tukena ja kuuntelijana. Eli läheisestä kuitenkin kyse, vaikkei mun omasta perheestä.

Mitä voi tehdä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Marraskuu 24, 2009, 13:57:12 ip
  laitoin sinulle yks. viestin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 24, 2009, 13:59:30 ip
Voi mimmi!  

Itse joudun kamppailemaan ajoittain ihan saman asian kanssa. Kyse on myös hyvin läheisestä ihmisestä.  

Mutta vastausta en ole löytänyt.  

MUOKS: Yksäriä laitoin myös...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 24, 2009, 14:35:02 ip
Valitettava totuus on monien kohdalla, että käännettä ei tule ennen kuin itse huomaa olevansa syvällä, syvällä, syvällä. Joillakin tässä vaiheessa tulee sitten ns. mitta täyteen ja ihana raittius koittaa.
Se on vähän niin että kannettu vesi ei kaivossa pysy: ongelma pitää itse huomata, tunnistaa ja tunnustaa. Hoitoon on ehkä aika turha hakeutua, jos ei tiedä että miksi olisi lähdettävä.
Mutta asiallinen, rauhallinen keskustelu voi avata ystävän silmiä. Asiaa kannattanee lähestyä minä-keskeisesti: minusta näyttää siltä ja minusta tuntuu tältä, jos sillä tavoin voisi saada ystävänkin näkemään tilanteensa. Ja kyllä kai tiskiin voi ladella faktoja, että on ongelmakäyttäjä, jos alkoholi hallitsee elämää, jos se menee mm. harrastusten ja ystävien, kodin hoidon edelle.
Telkusta tulee joltain kanavalta ulkomaailmasta Intervention - sarja. Siinä kootaan ystävät ja läheiset yhteen ja kutsutaan paikalle ongelmakäyttäjä. Kaikki kertovat mitä ovat hänen kohdallaan menettäneet: ystävyys, luottamus, mutta muistavat myös positiivisia asioita, joita oli ennen ongelmaa. Keskustelun päätteksi tarjotaan mahdollisuutta hoitoon. Jos tästä tarjouksesta kieltäytyy, läheiset yhteisestä sopimuksesta lopettavat auttamisen ja paapomisen. Olisiko toimiva keino?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 24, 2009, 16:21:34 ip
Vitja et tänään on ottanu kaikki asiat päähän ja on sen takia ollu paha olla
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 24, 2009, 17:35:25 ip
Kiitti Toukkis ja Maikki69, vastaan kun kerkeän koneelle paremmalla ajalla.

Soitin tänään kyllä A-klinikalle ja kysyin mitä voin tehdä. Ja enpä voi oikein mitään tehdä, jos ihminen itse ei myönnä addiktoituneen ja alkon olevan ongelma hänelle. Voi pylly!   Toki saan mennä itse juttelemaan, jos asia mua kovin vaivaa ja sitä kautta hakea apua ja lähestymiskeinoja tähän tilanteeseen...

Kävin tänään hänen luonaan ja sanoi pystyvänsä lopettamaan milloin tahansa. Sanoi viinamäärien olevan kohtuulliset ikäisekseen (jota ne ei ole ja tuskin sitä iän mukaan voi perustella) ja myönsi kyllä, että voisihan sen alkon käytön lopettaakin. Silti ei suostu lähtemään hoitoon edes anonyymina. Ei edes yhdelle käynnille, jossa voi käydä kahdenkesken juttelemassa hoitajan kanssa. Ei, niin ei. Sillä selvä.

Tää yhteiskunta tukee ryyppäämistä, kun mistään ei saa apua. Ei edes oma terveyskeskus voi auttaa, koska oma hoitavalääkäri ei voi avata potilaspapereita, jos kävisin toisen puolesta juttelemassa, jos henkilö itse ei suostu mukaan. Tarttee aina vissiin tapahtua jotain aivan kamalaa, ennenkuin ihmiset otetaan todesta. Pyllystä ja syvältä!

Yrittänyt olen, mutta tuloksetta. Annan siis asian olla!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 24, 2009, 18:07:18 ip
Voimia mimmi,sitä sinä tarvitse tuossa asiassa.

Onhan se ikävä katsoa,kun itselleen läheinen juomalla tuhoaa itseään

Juomari itse ei tajua,mitä huolta,surua ja tuskaa hän tuottaa läheisilleen,luulee juomisen olevan vain hänen oma asiansa,johonka muut eivät saa puuttua.

Moni heistä (juomareista ) luulee pystyvänsä lopettamaan juomisen koska tahansa tai haluavat uskoa asian olevan niin. Kyllä se vaan,taitaa olla niin,etteivät he ilman apua tilanteesta selviä

Se,miten ihmisen saa hakeutumaan hakemaan apua,onkin sitten toinen asia.Ihmisen on itse otettava itseään niskasta kiinni ja otettava yhteyttä apua antavaan tahoon.Väkisinhän heitä ei taida hoitoon saada?

Koetahan jaksaa.

ps.yksi sukulainen kuoli ryyppykaverinsa kanssa häkään,laittoivat uuninpellin kännipäissään liian aikaisin kiinni ja sammuivat,sammuivat viimeisen kerran...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 24, 2009, 19:52:21 ip
Joo eihän sille tosiaan voi toinen ihminen tehdä mitään - ei yhtään mitään, ja sen myöntäminen voi olla rankkaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 24, 2009, 21:25:29 ip
Mimmi, jos toisella ei ole halua lopettaa tai mennä edes käymään A-klinikalla niin et valitettavasti voi tehdä mitään. Koeta jaksaa!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Marraskuu 25, 2009, 00:04:28 ap
Kiitos Antsu pienestä matkaraportista!Hieno homma,että olet turvallisesti kotona monivaiheisen kiertueen jälkeen  

Intia ilmeisesti on ihmeellinen,vastakohtineen!
Kuullahan!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: matilda - Marraskuu 25, 2009, 12:43:59 ip
Minulla myös on perhepiirissä alkoholi-ongelmainen läheinen.

Olen yrittänyt keskustella asiasta nätisti ja eräitä kertoja olen jopa menettänyt malttini ja sanonut suoraan, että sun pitää hakeutua hoitoon ja heti.
Tämä vaan on sitä mieltä, että ongelmat on kaikilla muilla paitsi hänellä.siis aivan toivotonta..

Tätä on kestänyt jo kolmisen vuotta.Ite olen totaalisesti menettänyt toivoni ja pakottanut itseni olemaan välittämättä asiasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 25, 2009, 16:19:21 ip
Kuinka kauan tää rään irtoomisvaihe oikein kestää ku oon niistelly lauantaista asti jo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 25, 2009, 16:36:17 ip
Eihän se oo vielä viikkoo... tän syksyn flunssat näyttää olevan pitkäveteisiä. Mut jos ei nyt ala loppua, niin oisko mietittävä allergian mahdollisuutta???
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Marraskuu 25, 2009, 16:44:13 ip
Tuo alkoholismi on kyllä niin kurjaa  

Kokemusta on omasta perhepiiristä ja muualtakin.Tuntuu ettei tässä "meidän" tapauksessa ole mitkään puheet auttaneet.Itsestä olisi se lopettamis halu kai lähdettävä.

Hemmetin rankaa läheisille moinen touhu.Saa olla huolissaan ja sydän syrjällään..

Mulla on takana ns. lasinen lapsuus ja siitä varmaan johtuen en itse harrasta edes viinin juomista, kuin ehkä kerran vuodessa,jos silloinkaan.

...Mutta kohta meinaan lähtä meidän "kyläkoululle" keskustelutilaisuuteen,jossa aiheena koulun mahdollinen lakkautus v.2012.Ihan P#%&#"¤stä tuo lakkautus uhka.Etenkin kun oma esikoinen aloittaa koulutiensä ensisyksynä,tuossa samaisessa koulussa.Katsotaan miten käy,toivottavasti hyvin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 25, 2009, 16:50:37 ip
Lainaus:

Eihän se oo vielä viikkoo... tän syksyn flunssat näyttää olevan pitkäveteisiä. Mut jos ei nyt ala loppua, niin oisko mietittävä allergian mahdollisuutta???




en mä oikein oo millekään allerginen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 25, 2009, 16:53:49 ip
Kerro sitten miten koulukeskustelussa kävi?

Mä ramppasin puoli päivää Kouvolassa etsimässä teatteriin ja hautajaisiin sopivia vaatteita. Löysinkin onneksi ja vielä hyvät, siis tosi hyvät kengätkin!  

Tulee käytyä niin harvoin vaateostoksilla että hävettää. Töissä on työvatteet ja kotosalla mukavat olovaatteet mutta nyt on juhlavampikin puoli kunnossa.  

Ja mulla on tänään nimpparit! K:lla alkaa...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 25, 2009, 17:21:38 ip
Onnea Katja, Katri, Kati, Kaisa, tms...


Ohhoh, kyllä toi lottoaminen vaan joskus kannattaa. Jääkaapin ovessa on roikkunut pari lappua jo kolmatta viikkoa. Äsken kävin kioskilla ja niissä oli yhteensä 27,30e. Jippii!  
Tänään pojukin sai sikapiikin. Vielä ainakin oma ittensä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 25, 2009, 17:45:34 ip
Nimppari onnittelut Katri/Kaija/Katjalle

Sanohan Santsu painava sana siellä koulukeskustelussa,sano vaikka se ruma sana,niinkuin se on
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Marraskuu 25, 2009, 18:02:10 ip
Voi Onnea!   Unohdin ihan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 25, 2009, 19:07:28 ip
Lainaus:

Nimppari onnittelut Katri/Kaija/Katjalle
 




... ja listahan jatkuu...  

Kaunis kiitos onnittelijoille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 25, 2009, 19:33:07 ip
Nooh...een viitsinnyt koko listaa käydä läpi,anteeksi.

Mutta sen mä ainakin tiedän,ettet sä ole ainakaan Kaapo/Kauno/Kauko,luulen ma  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 25, 2009, 21:40:36 ip
Onneksi olkoon vain nimmarin viettäjille

Mun sokerit huitelee taas ihan omia ratojaan Ei auttanut muu kuin aamulla nostaa Lantusta, kyllä tää tästä taas suttaantuu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 25, 2009, 22:05:06 ip
Hih hih...  

Kerran lääkäri oli kirjoittanut mun inskareseptiin etunimekseni Kauko!   Kyllä me naurettiin apteekissa mutta inskat sain...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 25, 2009, 23:06:56 ip
Nimpparionnea kaikille sen ansaitseville!  

Tänään ei täälläpäin ole ollut niitä kuuluisia Kaisan kaljamia = liukkaita kelejä, kun maa on ihan musta.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 25, 2009, 23:12:16 ip
Kiitos nimpparionnitteluista! Mä sain äidiltä nimpparilahjaksi ison hunajamelonin. Ja koiralle heijastinliivin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 26, 2009, 09:03:59 ap
Minäkin lähettelen tässä kaikille Ka...:lle nimppariollittelut näin jälkikäteen, minä "Maija-myöhäinen"

Minä olen tässä viimepäivinä täytellyt roskakoria niin töissä kuin kotonakin punertavilla nenäliinoilla Siis tää on tylsää, nenän limakalvot rikki niin, että verta tihkuttaa vähän (ei siis valuen) koko ajan. Yön jäljiltä aamut pahimpia. Käytössä on nenäöljyt ja kotosalla märkä pyyhe patterin päällä öisin ilmankostuttimena.

Oiskohan Duact syyllinen, siis kahtena päivänä otin yhden pillerin ja sen jälkeen tää alkoi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 26, 2009, 10:11:06 ap
Lainaus:


Oiskohan Duact syyllinen, siis kahtena päivänä otin yhden pillerin ja sen jälkeen tää alkoi




Voihan tuo ollakin, jos olet erityisen herkkä sille tai vaikkapa allerginen (allerginen allergialääkkeelle? ), siis duacthan vaikuttaa just limakalvoihin. Puhutaanko lääkeselosteessa sellaisesta sivuvaikutuksesta?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 26, 2009, 10:25:20 ap
Myöhästyneet onnittelut sulle!  

Meidänkin koirilla on heijastinliivit. Ja tämmöisellä kurakelillä ne pitää myös vatsanalustaa vähän puhtaampana.  

Mustalla koiralla heijastimet on ihan ehdottomat kun märkä tie syö kaiken valon. Tulis jo lunta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Marraskuu 26, 2009, 10:26:01 ap
Lainaus:

 märkä pyyhe patterin päällä öisin ilmankostuttimena.




Pitänee kokeilla tuota.

Mulla on tosi kuivat nenän limakalvot, enkä voisi kuvitellakaan olevani enää ilman nenäöljyä. Silti pelkään kovaa niistämistä, koska muutama vuosi sitten talvisin veren tihkuaminen oli lähes arkipäivää. Eli vaikkei se enää ole ongelma, niin silti pelkään. Ja opiskeluaikana olin leipomossa viikonlopputöissä ja jauhonpöly vielä pahensi asiaa.

Viikko sitten sain puhelun, jossa pyydettiin joulukuuksi töihin entiseen työpaikkaan. Ja tänään sain puhelun, jossa pyydettiin tammikuuksi töihin Tammikuun keikka kiinnostaa ihan älyttömästi, koska se voi poikia hommia lisää, mutta myös jännittää, koska se on niin erilaista. Ihan uusia juttuja, mutta toisaalta juuri sellaista, mistä olen haaveillutkin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 26, 2009, 12:37:34 ip
Onnea jälkikäteen!

Kati ? Katriina ?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 26, 2009, 12:39:29 ip
Onnea jälkikäteen!

Hyvä kun koirakin sai heijastinliivin. Auttaa se meitä hämärässä huonosti näkeviä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 26, 2009, 13:28:19 ip
Mä en tajua, kuinka TYKS:ssä voi päästä näin nopeasti hoitoon. D-lääkäri teki lähetteen psykologille 24.11. ja nyt mulle on aika varattuna 1.12. Mä toivoin tietysti, että saisin sen ajan mahdollisimman nopeasti, mutta en mä nyt tosiaan kuvitellut, että näin nopeasti. Mutta olen kyllä todella onnellisesti yllättynyt ja iloinen. Jos täällä ei olisi ihanat ihmiset kannustaneet soittamaan d-hoitajalle siitä lähetteestä, niin mä varmaan jonottaisin monta kuukautta YTHS:n ylipitkässä jonossa ennen kuin pääsisin yhtään minnekään. Ja on mulla kyllä hyvä d-lääkärikin, kun ei tuijota pelkkiä verensokereita, vaan ehdottaa tarvittaessa myös muunlaista apua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 26, 2009, 13:29:46 ip
Hienoa, että pääset näin nopeasti!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 26, 2009, 13:54:47 ip
Kiva tosiaan että pääsit noin pian! Välillä Turussakin homma skulaa (muuten mulla ei Turun hoitokokemuksista oo kovin hyvää sanottavaa )
Itse kävin eilen Töölöön sairaalassa käsikirurgilla, joka laittoi mut (vaikkakin 1-luokan kiireellisyydellä) arviolta 6 kuukauden leikausjonoon Päsisinpä pian jollekin peuutuspaikalle, sillä kättä nyt särkee välillä ihan sikana eikä Tramaliakaan viitti työpäivinä popsia....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 26, 2009, 16:01:54 ip
Mua oikeesti ärsyttää tosta sikataudista höyryäminen ku oon saanu tarpeeks siitä jo   en oo hankkinu rokotetta enkä hanki.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 26, 2009, 16:43:08 ip
Lainaus:

Mua oikeesti ärsyttää tosta sikataudista höyryäminen ku oon saanu tarpeeks siitä jo   en oo hankkinu rokotetta enkä hanki.




Älä moisesta ärsyynny,anna niiden puhua,kyllä maailmaan ääntä riittää

Kymenlaakson radiossa oli tunnin pituinen lähetys,aiheena swine flu.Vastasivat kuuntelijoiden kysymyksiin,asiantuntijat? Kuuntelin mitä kuuntelin,yksi asia jäi päähäni.Ei kuulema anna mitään suojaa sairastetut aasialaiset,hong kongilaiset ym.,tätä swine fluta vastaan.No,ainoastaan espanijalainen kuulema suojaa,ollut sen verran paha"rutto".Eipä taida moni meistä ollut syntynyt tuossa 1918 paikkeilla,en minä ainakaan

Ihan ite kyllä kävin ottamassa posssupiikin,sika mikä sika
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 26, 2009, 16:47:59 ip
Jaa-a, se taitaa olla sitten sellainen aika taas kyseessä, että pitää ettiä itselleen uus työpaikka Lomautuksista taas pomo jutteli siihen malliin, että joulunseutu lomautettaisiin. No, mä oon päättänyt, että jos mut lomautetaan, niin voi olla niin, etten takaisin tuu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 26, 2009, 16:49:21 ip
Lainaus:

No,ainoastaan espanijalainen kuulema suojaa,ollut sen verran paha"rutto".Eipä taida moni meistä ollut syntynyt tuossa 1918 paikkeilla,en minä ainakaan





Juu, tais aika harva siitä selvitä ainakin meidän suvusta, kun sukukirjaa tutkailee, niin kato on tuolloin käynyt  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 26, 2009, 16:56:04 ip
JUU,espanijalaiseen kuoli suomessa ja maailmalla paljon ihmisiä.Kalman Nestori niitti satoa aivan tosissaan silloin,ei tuntennut armoa.

Toivottavasti niistä lomautuksista ei tulisi mitään,ainakaan sinun
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 26, 2009, 17:00:50 ip
En tiedä, kyllähän vieraat ja ns. tois'taitoiset tuolta vaan lomautetaan. Omalle väelle riittää töitä. Mä olen kolmatta vuotta esim. tekemässä tuolla tilinpäätöksiä ja yhä edelleen ne tarkastetaan, vaikka samoille teen ja vuodesta toiseen on liki samat kirjaukset. Viimeksikin sain kommentin sitten, että "toivottaan, että nää on sitten oikein..." Että niin paljon mun ammattitaitoa arvostetaan. Enkä tee niinkään paljon virheitä kuin tytär, sen virheitä saa olla koko ajan korjaamassa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 26, 2009, 17:34:45 ip
Tänä aikana täytyy olla tyytyväinen lomautukseen. Pahempi olisi saada kengänkuva persuksiin.  

Lomautetulla on sentään mahdollisuus päästä takaisin työhönsä, pois potkitulla on edessä mahdottomalta tuntuva uuden työpaikan haku, masennus ja toivottomuus. Muun muassa.  

T. Työttömän miehen vaimo Toukkis  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 26, 2009, 17:40:31 ip
Nyt ois Pääkaupunkiseudun diabetesyhdistyksellä TAAS hakusessa toiminnanjohtajan paikka. Pitäisköhän TAAS yrittää   (kysymys: miksi siellä vaihtuu toiminnanjohtaja niin usein?)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 26, 2009, 17:52:29 ip
Joo, se on vain niin, että tammikuusta toukokuulle juostaan sitten kieli vyönalla Siihen asti kitkutellaan, yks on jo lomautettu. Oon minä harkinnut jo jonkin hetken, että etsin itselleni uuden työpaikan. Lomautuksen aikana on parempi etsiä ja kysellä vaikka kilpailijalta töitä Joulun alla on pahin aika tulla lomautetuksi, sillä siinä ei ehdi saada muuta kuin karenssipäivät kokoon ja kun seuraava hetki on tulla lomautetuksi, on melkein vuoden päästä, niin taas saat olla karenssissa. Tammikuussa ei lomautuksia enää ehdi, kun alkaa tilinpäätöskiireet
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 26, 2009, 20:22:55 ip
On tuo jalkaan pistäminen aikamoista ku ei löydy oikein semmosta kohtaa mihin ei nousis patti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 26, 2009, 22:11:24 ip
Siis mikä patti?? Mulle käy välillä niin että kun annostelee inskan liian kovaa vauhtia niin tulee muhkura. Oisko se sitten sitä? Ajan kanssa laskehtii joten ei kai tuon luulis niin vaarallista olevan...  

Tänään kävin ottamassa kausi-influenssapiikin. Hoitaja oli ensin vähän ymmällään, kun se ei ole ennen kuullutkaan että raskaana oleville annetaan kyseinen. Parin soiton jälkeen heltisi kuitenkin "lupa". Vielä ei ainakaan tunnu missään mitään. Kauhean kuuma vaan kokoajan, mutta se ei liene johdu piikistä. Hoitaja muuten sanoi myös, että sitä ei olis välttämättä edes tarvinnut, jos on edellisenä vuonna sen käynyt ottamassa. Suoja kuulemma säilyy niinkin kauan. Ikinä kuullutkaan moisesta asiasta, mutta nytpä olen.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 26, 2009, 22:23:01 ip
Minkä kokoisilla neuloilla pistät?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 26, 2009, 22:55:02 ip
Näinhän se on.  

Me siivottiin tänään varasto, vietiin autollinen roinaa kierrätyskeskukseen, lämmitettiin sauna ja nyt ollaan tyytyväisiä päivän urakkaan.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kivitatti - Marraskuu 27, 2009, 00:52:00 ap
Mä olen ollu tänään flunssassa, eilen flunssassa, viikon flunssassa. Kilpirauhanen vit**ilee niin että vit**taa. Kaikki ärsyttää ja mitään ei jaksa tehä. En oo kolmeen viikkoon ollu koulussa ku ei jaksa. Koko syksynä en oo tehny yhtään koulutehtävää ku en oo jaksanu. Puntilla en oo käyny ku en jaksa mennä, jos saan itteni sinne asti, niin en saa siellä tehtyä mitään. Ennen tein jalkaprässiä 50:llä, nyt 35 tuntuu liian paljolta. Turvottaa kamalasti, maha on pallo, oon yrittäny laihuttaa, mutta tulee vaan lisää kiloja. Tyhmältä tuntuu kaikki vaan ku mittään ei jaksa ja vit**taa.

Jospa tää tästä vielä iloksi muuttuis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 27, 2009, 06:08:29 ap
Lainaus:

Minkä kokoisilla neuloilla pistät?




8 mm
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 27, 2009, 10:16:58 ap
Lainaus:

 Tyhmältä tuntuu kaikki vaan ku mittään ei jaksa ja vit**taa.

Jospa tää tästä vielä iloksi muuttuis.




Kyllä varmaan iloksi muuttuu,uso pois

Sun pitäisi kuunnella Ismo Alangon: V***u kun v*****aa kappale,parasta olis jos näkisit sen musavideon,heh..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 27, 2009, 16:39:08 ip
taas vaihteeks tuli silmänpohjakuvaukseen aika..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 27, 2009, 20:37:51 ip
Mullakin on pian silmänpohjakuvaus. D-lääkäri oli kyllä viime viikolla sitä mieltä, ettei mun silmänpohjissa pitäisi olla mitään häikkää, kun verensokeritasapaino on niin hyvä. Mulla on kuvaus 8.12.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Marraskuu 27, 2009, 20:43:22 ip
Varmasti olo sitten paraneee, kun saat lääkityksen kilpirauhaseen. Yritä jaksaa siihen asti! Näin pimeään ja sateiseen vuodenaikaan väsyttää muutenkin helposti, ja siihen vielä, kun lisätään temppuileva kilpirauhanen, niin ei kyllä kuulosta kivalta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 27, 2009, 21:57:53 ip
Mä en tajua mikä mua voi väsyttää näin kamalasti vaikka sokerit on kohillaa ja syön semmosta monivitamiini valmistetta joka aamu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 27, 2009, 22:13:08 ip
Mua on hieman mietityttänyt viime yö, nimittäin olen hyvinkin herkkäuninen, mutta viime aikoina oon nukkunut tosi sikeesti. Viime yönä eräs kaveri oli laittanut viestin ja yleensä herään siihen ääneen, kun puhelin on vieressä, mutta viime yönä en. Mietityttää vain, että kun sokerit on aamusta olleet aika korkeatkin, tosin saan ne päivällä laskemaan, että olenko mahdollisesti shokissa yöllä. No, muutenkaan en ole viime aikoina herännyt yöllä, mitä teen normaalisti. Voiko kolestrolilääkitys aiheuttaa sen, että nukkuu tavallista raskaamin?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 28, 2009, 02:56:45 ap
Nyt ei oo yhtään hauskaa Yli puolen yöstä olen valvonut, väsyttää ihan kauheesti mutta uni ei vaan tule..... Onkohan se sitä että tiedostamattani hermoilen kun pitkästä aikaa olen yksin talossa yötä ja pelkään jotain olemattomia hypoja.... Sensoriakaan ei nyt tänä yönä ole käytössä....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: päivikki - Marraskuu 28, 2009, 08:26:16 ap
Tuohon voi olla semmoinenkin selitys, että viesti sattui tulemaan juuri syvän rem-unen vaiheessa. Jos viestin merkkiääni on kovin pikkuinen, niin saattaa ihan vaan jäädä huomaamatta unen syvyyden takia. Herättämiseen tarvitaan vähän enemmän häirintää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 28, 2009, 09:01:42 ap
Hyvin mahdollista, olen vain alkanut nukkumaan harvinaisen sikeesti. En tiedä, kun yleensä herään pieneenkin risahdukseen. Olokin on aamulla ihan erilainen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 28, 2009, 09:48:36 ap
Tuliko uni?  

Meillä on tänään hautajaiset, miehen kummisetä lähtee viimeiselle matkalleen.  

Muistelin oman pappani syksyisiä hautajaisia aamuvarhaisella ja itkin pari nessua jo valmiiksi.  

Jatkuva sade lisää tätä murheellista mieltä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 28, 2009, 10:10:47 ap
Ilmoittele tänne, että kaikki on kunnossa. Jooko?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Marraskuu 28, 2009, 11:52:31 ap
Kiitti Ultsi huolenpidosta Kyllä mä nukuin neljästä puo yhdeksään ja sitten aamulääkkeiden ja ssuden sensorin laiton jälkeen vielä pari tuntia lisää Nyt pittäis juoda aamukaffet
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 28, 2009, 14:33:30 ip
Aah... mun joulusiivous sai tuulta purjeisiin Kohta on keittiön kaapit siivottu ja löytyi yksi laatikkokin, jossa oli astioita Muutostahan on vasta vain 1,5 vuotta kulunut. Kävin kattelemassa tapettejakin olkkariin, jos tapetoisi, onneksi liike meni kiinni ja mulle tuli kiirus pihalle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 28, 2009, 14:51:30 ip
Tämä huusholli lähtee pian pikkujouluun. Pikkujoulun pitäjänä noin 70v naishenkilö. Hyvin reipas edelleen. Hän sairastui muutama vuosi sitten rintasyöpään eikä jälkikaihin leikkaus sujunut ongelmitta, mutta silti jaksaa touhuta. Samalla pienimuotoinen sukukokous.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 28, 2009, 17:25:39 ip
Olin tänään hautajaisissa (ja kyllä, oli D-ihminen) Samalla tuli testattua pumppua kainalossa, kun hautajaisasu oli tiukahko, niin ettei pumppua voinut oikein pitää muualla. Hyvin pystyi painelemaan pumpun nappuloita kainalosta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 28, 2009, 18:18:28 ip
Minäkin olin hautajaisissa.  

Pumppu oli pakko laittaa alkkareihin lonkan kohdalle juhlavaatteitten vuoksi. Eipä tullut kainalo mieleenkään! Pitääkin ensi kerralla kokeilla kun on samat kamppeet päällä.

Mä otin pumpun pois huivin alla ja näpyttelin bolukset ihan näkyvästi. Hyvin sujui.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 28, 2009, 18:31:59 ip
Saakelin VTI!!  
Vein eilen näytteen päivystykseen. Pikatesti osoitti siinä jotain kasvavan. Hoitsu sanoi viljelyn tuloksen olevan tänään valmis. Sen kummempia ihmettelemättä sain ohjeeksi soitella tänään ja tiedustella asiasta lisää.
No, iltapäivällä soitin ja hoitaja kysyi pärjäänkö mitenkään viikonlopun yli oireideni kanssa. Viikonlopun takia näyte lähtee tarkempaan syyniin vasta maanantaina. Panadolia voisin tarvittaessa ottaa. Diabetes ja raskaus samassa pakkauksessa on aikamoinen sekametelisoppa, eikä lääkäri oikein lonkalta uskalla määrätä mitään lääkettä.
No. Tänään oli sitten tullut 4 puhelua kun kävin kaupassa ja kioskilla tuntemattomasta numerosta. Kotiin tullessa luuri soi uudelleen. Suureksi yllätykseksi soittivat päivystyksestä, että tulenko lääkäriin     Tämän hoitajan mielestä lääkekuuri olisi parempi saada alkamaan heti, ennenkuin tulehdus menee munuaisiin asti. Siellä olivat 3 hoitajaa ja lääkäri pitäneet pienen "palaverin" tästä asiasta ja tulleet tähän tulokseen. Meinasivat tyrkätä vielä laskunkin käteen, mutta sitten sieltä juoksi joku toinen hoitsu, joka halusi vaihtaa laskuni reseptiin   On tää vaan ihmeellistä!
Nyt voin sanoa kerrankin saaneeni hyvää palvelua paikallisesta tk:sta ja päivystyksestä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 28, 2009, 18:45:55 ip
Hyvä, että pitivät susta noin hyvää huolta!  

Itse sairastuin raskauden loppumetreillä oireettomaan virtsiittiin joka meni munuaisiin. Oli hengenlähtö lähellä itselläni ja vauvalla.  

Onneksi, onneksi sait lääkkeet ajoissa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 28, 2009, 19:12:17 ip
Lainaus:


Pumppu oli pakko laittaa alkkareihin lonkan kohdalle juhlavaatteitten vuoksi.




Mulla on useinkin noin, mutta nyt oli päällä varsin kapea kotelomekko, josta pumppu olisi pullottanut ikävästi ja siksi kainalo. Mutta hmm, pumpppu tuntui kyllä epäilyttävän lämpimältä, kun otin sen pois kainalosta, vaikka muuten pelittikin hyvin, yleensähän pumppu on mulla aika viileässä vaatteiden ulkopuolella.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 28, 2009, 19:38:45 ip
Noh, mitään edellisiä kommentoimatta totean, että seittemän tuntia on vietetty paikallisessa ostos(nytsaavalita, että onko helvetti vai paratiisi)keskuksessa, ja jalat on vaffelia, olo lapamatomainen ja totean, että eiköhän se taas tätä lajia riitä muutamaksi vuodeksi. Siis siellä on suomalaisen Ikean kokoinen Ikea keskellä sitä kompleksia! Epäinhimillinen kammio maalaistytölle ja aivan liikaa valikoimaa. Mutta sitä mä en ymmärrä, että miksi venäläiset tunkee niin innolla Suomeen soppailemaan? Täällähän on kymmenkertaisesti kaikkea mitä meillä ja puoleen hintaan... ? Häh?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hula1 - Marraskuu 29, 2009, 01:54:23 ap
Lainaus:

Lainaus:


Pumppu oli pakko laittaa alkkareihin lonkan kohdalle juhlavaatteitten vuoksi.




Mulla on useinkin noin, mutta nyt oli päällä varsin kapea kotelomekko, josta pumppu olisi pullottanut ikävästi ja siksi kainalo. Mutta hmm, pumpppu tuntui kyllä epäilyttävän lämpimältä, kun otin sen pois kainalosta, vaikka muuten pelittikin hyvin, yleensähän pumppu on mulla aika viileässä vaatteiden ulkopuolella.




Mää olen keksinyt, että stay up -sukat ja pumppu sopivat hyvin yhteen. Pumppu vain klipsillä kiinni sukan yläreunaan. Ja pysyy oikeastaan kiinni ilmankin klipsiä, kun sukan silikoni tarttuu näyttöön kivasti. Itse asiassa leikkasin vanhoista stay up -sukista silikonireunan talteen ja olen käyttänyt sitä reidessä ihan arkihameidenkin kanssa normaalien arkisukkahousujen alla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 29, 2009, 11:48:18 ap
Mä ootan todella innolla et mitä ne siellä potilaslautakunnassa tai mikä onkaan niin sanoo siitä pumpusta ku kirjotin potilaan näkökulmasta et miks tahtosin pumpun.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 29, 2009, 12:06:41 ip
Lainaus:

Mä ootan todella innolla et mitä ne siellä potilaslautakunnassa tai mikä onkaan niin sanoo siitä pumpusta ku kirjotin potilaan näkökulmasta et miks tahtosin pumpun.




Onpa hyvä, että kirjoitit perustelun. Vastaus kiinnostaa täälläkin monia, varsinkin jos et saa pumppua, että millä ne sen perustelee. Kannattaa pyytää kirjallisena myös se vastaus.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 29, 2009, 12:10:58 ip
Lainaus:


Mää olen keksinyt, että stay up -sukat ja pumppu sopivat hyvin yhteen. Pumppu vain klipsillä kiinni sukan yläreunaan. Ja pysyy oikeastaan kiinni ilmankin klipsiä, kun sukan silikoni tarttuu näyttöön kivasti. Itse asiassa leikkasin vanhoista stay up -sukista silikonireunan talteen ja olen käyttänyt sitä reidessä ihan arkihameidenkin kanssa normaalien arkisukkahousujen alla.




Jos löytyisi kunnon stay upit (siis ei fall downit, niin ku mulla aina ), niin oiskin hyvä, kun inhoon sukkahousuja.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 29, 2009, 13:06:17 ip
Hyvä Tanjaleena! Jos asiat ei mene niin kuin tahtoo, silloin pitääkin toimia!  

Muoks: Lähden kohta vanhemman tyttäreni kanssa joulumarkkinoille ja sitten tullaan meille päiväkahville. Tytär asuu jo omillaan, joten mukava iltapäivä tiedossa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 29, 2009, 13:41:47 ip
Lainaus:

Lainaus:

Mä ootan todella innolla et mitä ne siellä potilaslautakunnassa tai mikä onkaan niin sanoo siitä pumpusta ku kirjotin potilaan näkökulmasta et miks tahtosin pumpun.




Onpa hyvä, että kirjoitit perustelun. Vastaus kiinnostaa täälläkin monia, varsinkin jos et saa pumppua, että millä ne sen perustelee. Kannattaa pyytää kirjallisena myös se vastaus.




pyydänkin sitten ku se vastaus tulee mut niitä kokouksia on kuulemma tosi harvoin että saattaa mennä ens vuoden puolelle ennen ku tulee vastausta mut ootellessa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Marraskuu 29, 2009, 14:07:21 ip
No, eikös sitä sanota, että hyvää kannattaa aina odottaa  
Tuli eilen illalla lähdettyä vähän ex tempore mökille. Oli oikein mukavaa, kun ei tarttenu yksin nukkua. Sängyn patja oli vaan äkkiseltään vähän liian pehmeä, joten raato oli aamulla vähän jumissa. Ja kyllä muuten nukutti hyvin!! Herättiin vasta 11 jälkeen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 29, 2009, 14:34:30 ip
Niihän sitä kai sanotaan. tuntuu et mun mielialakin on parempi nytten mitä sillon aikasemmin syksyllä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 29, 2009, 16:47:56 ip
Tulipa käveltyä tänään.Käväisin tuolla museokorttelissa ja Kouvolatalolla,joku,yllätys yllätys,jouluhappening. Immeiset saivat ostaa käsitöitä ym.lapsille paloauto, poniajelua,heh..

Piti tankata paluumatkaa varten,ostin partiolaisilta makkaran (joulupuuroa oli myös).Makkara turpaan ja takaisin baanalle,eli kotio kohti.

Tuli käveltyä semmonen 8-10 km yhteensä,kahdessa tunnissa koko "operaatio" oli ohi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 29, 2009, 17:03:32 ip
Mä kävin vesijuoksemassa tänään. Kivaa oli. Ärsytti vaan kun kaksi matamia vesijuoksi rinnakkain.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Justjoo - Marraskuu 29, 2009, 17:44:25 ip
Ohi olisi pitänyt päästä ?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Marraskuu 29, 2009, 18:09:00 ip
Tietty. Aina kun joutuu vesijuoksemaan hitaammin kuin oli aikonut ei ole kivaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 29, 2009, 18:41:08 ip
Ekaa kertaa sokeritkin matalalla eikä tunnu missään vaikka äsken oli 3.7
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 29, 2009, 20:59:13 ip
Mua pännii... Ekaks mä ostin liian pitkän laskosverhon (160 cm) ja nyt mittasin kunnolla ikkunan ja ostin muka 140 senttisen, niin se on 3 senttiä liian pitkä Tarvisko kukaan kahta valkoista laskosverhoa, pienellä kuviolla. Mun mielestä todella kauniit ja edullisetkin. En jaksa alkaa niitä lyhentämään, vaikkei se iso homma olisikaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 29, 2009, 22:30:57 ip
Lainaus:

 ostin liian pitkän laskosverhon (160 cm)...



Mää ny ymmärrä? Ei kai laskosverho voi olla liian pitkä? Voihan osan siitä jättää laskokselle kai?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 29, 2009, 22:35:47 ip
Ne on semmoset ikkunanlevyset, eli kiinnitetään ikkunanpokaan. Mäkin aluksi luulin, ettei haittaa, vaikka ne on ns. liian pitkät, mutten osaa niitä kiinnittää ikkunaan/seinään. Hetken kun kertasin ohjetta, niin tajusin, että nehän tuleekin siihen ikkunan kohtaan. Ymmärsitkö? Sekava selitys Ei ne onneksi ole hinnalla pilattuja, kumpikin maksoi 11,90, mutta harmittaa, että ne jäis tonne varastoon sitten roikkumaan. Ovenkohdan pienensin rautasahalla ja ompelukoneella ja en viittis toista alkaa enää pienentää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 29, 2009, 22:41:37 ip
Lainaus:

 Ymmärsitkö? Sekava selitys  



Rehellisesti sanoen: en ymmärtänyt.    

Minullakin on vähän liian pitkät laskosverhot, mutta en päästä niitä narusta ihan alas asti, etteivät jää patterin päälle. Laskos ei jää kovin kauniisti, mutta en ole antanut sen haitata.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 29, 2009, 22:44:07 ip
Juu, eiku mä puhuin sitten leveyssuunasta, verhon pituus ei niinkään haittaa, mutta se, ettei ne mahdu ikkunanreikään
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 29, 2009, 23:05:05 ip
Ok, nyt ymmärrän. Ne olivatkin siis liian leveät, eivätkä liian pitkät!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 30, 2009, 17:13:55 ip
Kamala keli tuolla pihalla   tulis jo talvi kunnolla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Marraskuu 30, 2009, 19:28:45 ip
Ei mitenkään paha keli,vähän oli "kosteutta" ilmassa,ihan hyvä oli lenkillä käydä

Juu,saishan se lunta sataa,olisi valoisempaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Marraskuu 30, 2009, 20:05:50 ip
ainakin tuolla oli kylmä ku missäkin, hyvä ku pipo pysy tuulessa päässä ku tuul aika kivasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Marraskuu 30, 2009, 20:30:59 ip
SAATAAA SAATAAA ROOPISEEEEEEEE TIILITIILITOM, TILITILITOM! PIENENPIENI APPLEFIGURE OLIS NIIN MÄRKÄ IGURE IGURE, mutta onneksi pysyy kämpillä tämänkin illan! Eläköön ilmastonmuutos, ei enää ikinänsä valkeita lumisia ja valoisia talvia, jep! (no niin, vähän mua pääsi pännimään tää keli, sori)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 30, 2009, 22:34:52 ip
Samanlaista täälläkin on eli ei mitään kiirusta kotimaahan, jossei ole muuten kiirusta.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: ergava - Joulukuu 01, 2009, 07:38:29 ap
Tuleekohan pysyvä vesi Jouluksi. Oja on vielä aivan tyhjä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 01, 2009, 08:43:17 ap
Pysyvä vesi... hah   Lähteehän se päivä näin hekottelemallakin käyntiin  

Jaa-a, kai se ois liikuttava tuonne kauppojen ja neuvolan suuntaan. Täytyy lähtee kuuntelee miten papu jakselee tuolla masussa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 01, 2009, 09:22:52 ap
Lainaus:

Tuleekohan pysyvä vesi Jouluksi. Oja on vielä aivan tyhjä.



Vedet ovat tosiaan alhaalla kaikista sateista huolimatta. Mökillä ponttoonilaituri lepää jo pohjan päällä. Tämmöistä ei ole ollut naismuistiin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 01, 2009, 09:57:36 ap
No,täälläpäin on ainakin tuota pintavettä,pohjavedestä en tiedä.

Tuolla,ikkunasta näkyvällä "pläntillä" näkyy vettä olevan joissain paikoissa aivan hulallaan.

Olenkin pohtinut,jos alkaisi sivutoimiseksi riisinviljelijäksi
Täytyisi käydä kysymässä,jos Ahti sois antejaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 01, 2009, 10:46:26 ap
Mä kyllä luulen, että Ahdin hanat on nyt jonkun aikaa kiinni.  

Pimeetä on!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 01, 2009, 12:23:11 ip
Lainaus:

No,täälläpäin on ainakin tuota pintavettä,pohjavedestä en tiedä.

Olenkin pohtinut,jos alkaisi sivutoimiseksi riisinviljelijäksi




Täälläkin on vettä ihan riisiviljelmäksi asti, puut seisoo syvissä vesilammikoissa ja muutekin on lillumarei-meiniki  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kriisikko - Joulukuu 01, 2009, 12:56:33 ip
Autotallin oven edessä on näköjään pienoinen notko.
Kolasin siitä vedet ojaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 01, 2009, 16:52:54 ip
Täälläpäs on pakkasta, kohta tulee lunta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 01, 2009, 17:21:45 ip
täälläkin pitäs alkaa huomenna pakastaa ja poutaantua kans.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Primrose - Joulukuu 01, 2009, 19:38:27 ip
Minä olen niin väsynyt.Teen järjettömän pitkiä päiviä yliopistolla, yritän kirjoittaa gradua ja suorittaa kaikkia kursseja pois alta. Vanhempani ovat tukeneet opiskeluani rahallisesti koko opiskeluajan, ja nyt sieltäkin suunnalta painostetaan, että valmistu nyt ensi kevääksi, että voit alkaa etsiä töitä. Minä en vaan jaksa. Haluaisin yhden viikonlopun, että voisin tehdä jotain muuta kuin lukea tenttiin ja kirjoittaa jotain analyysiä. Tahtoisin muutakin elämää, mutta ympäristön paine ja vaativat vanhemmat eivät anna minulle vaihtoehtoja. Sekään ei ole riittänyt, että sinnittelen päivästä toiseen mielialalääkkeillä ja käyn terapiassa itkemässä jaksamattomuuttani.Juuri nyt mietin vain, miten jaksan joululomaan...
...tosin joululomallakin odottaa melkoinen läjä kurssitöitä, joita pitäisi tehdä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karlip11 - Joulukuu 01, 2009, 23:08:41 ip
Täältä on taas vaihteksi lumi sulanut.Taitaa olla jo neljäs kerta.Lämpöasteita oli päivällä 4,3.Loppuviikosta ennustuksen mukaan ilma viiletä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 01, 2009, 23:40:02 ip
Lainaus:

Minä olen niin väsynyt... Tahtoisin muutakin elämää, mutta ympäristön paine ja vaativat vanhemmat eivät anna minulle vaihtoehtoja...



Voi Primrose, ei 23-vuotiaana saisi vielä olla noin uupunut! Tuossa iässä pitäisi olla lupa ottaa rennosti ja nauttia opiskelijaelämästä. Onko opiskelusi niin kurssimuotoista, ettei tahtia voisi yhtään löysätä? Yhden lisävuoden ei pitäisi kaataa maata, uraputkessa ehtii olla ihan tarpeeksi. Onhan sinulla vielä opintorahakuukausiakin jäljellä.

Meillä oli perheessä vähän samanlainen tilanne viime keväänä, kun patisteltiin 24-vuotiasta tytärtä aina tavatessamme kyselemällä mahdollisesta graduaiheesta jne. Vasta, kun tyttö vihdoin uskalsi kertoa ahdistuneensa painostuksesta, ymmärrettiin hellittää ja sovittiin, että tekee just niinkuin itsestä hyvältä tuntuu ja ottaa vaikka "välivuoden" = löysemmin. Oletko puhunut vanhempiesi kanssa asiasta noilla sanoilla, mitä äsken kirjoitit? Tuskin vanhemmat odottavat taloudellisen tuen vastineeksi nopeata valmistumista jaksamisen kustannuksella. Vanhempien painostus ei välttämättä aina ole suoranaista painostusta, vaan enemmänkin huolta lapsesta, joka tulee esiin väärinä sanoina.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 02, 2009, 07:04:36 ap
Huomenta ja onneksi olkoon Kaisa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 02, 2009, 10:19:50 ap
Kiitos! Paljon onnea sullekin Friita!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 02, 2009, 10:23:46 ap
Aamuja vaan,mielenkiintoinen päivä edessä?

Saapi nähdä,mistä päin suomea itsensä löytää,enpä muuta sano.Eikä mun tartte paljon puhua,kaveri pitää siitä huolen.
Hmh...jos ensimäiseen tuntiin tarvii sanan sanoa (ehtii),eli korvat ovat tänään kovilla

Kaunis päivä tulossa,pikkupakkanen ja kenties arskakin näytäyttyy.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 02, 2009, 16:18:46 ip
Juu, olipa päivä, sain vielä haukut siskoltani, kun vääränä päivänä erehdyin heidät kutsumaan juhliini Saa perhana olla viimeset juhlat jotka ikinä pidän
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 02, 2009, 16:22:14 ip
Voi sua!  

Jos olisit lähempänä, niin tulisin ilomielin juhliin kukkakimpun kera!   Ja Kaisalle tässä samalla onnittelut myös!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 02, 2009, 16:31:37 ip
Kiitos

Mä saan syödä nähtävästi ihan yksin teettämäni kakun, tilasin sellaisenkin Pienellä varauksella mitään olen vielä päättänyt tehdä, kun voipi olla, ettei kukaan tule. No, eipä näitä mun synttäreitä muutenkaan kukaan pahemmin edes muista, mutta nyt aattelin, että kun tasavuosia täytin, niin bileet pidän suvun kesken.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 02, 2009, 16:40:12 ip
Oops,sori,onnittelen myös päivänsankaria(Kaisaa ja muut myös),ei aina tajua luettua tekstiä,mä lahopää.

Selvisin hengissä ,kaveri on varmaan rokotettu pienenä grammarin neulalla.Eikä tarvinnut käydä missään kaukana.

Jahas, tässä pitääkin alkaa valmistautua seuraavaan "papupata" tapaamiseen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 02, 2009, 16:52:05 ip
Onnittelut   (joo mäkin ostin itse itselleni 40v lahjaksi ton Islannin-matkan  , tosin vielä joku viikko siihen aikaa)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 02, 2009, 16:55:54 ip
Mä ostin mustia teema-mukeja ja vaaleansinisiä verna-laseja itselleni
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 02, 2009, 20:01:04 ip
Onnea kaikille juhlijoille, oli sitten synttärit, nimpparit tai jotain muuta aihetta

Tänne kuuluu vallan ennenkokematonta väsymystä . Eilen nukuin kotimatkan bussissa ja päälle vielä kotonakin koko illan lukuunottamatta lyhyitä hetkiä ruoan parissa.

Tänään on uni myös maittanut nyt illalla. Tosin jaksoin kävellä lähikaupasta kotiin (reilut 2km), mutta muuten nousinkin sohvalta ylös tuossa puolisen tuntia sitten.

Täytyy katella jatkuuko samanlaisena, vaiko alkaisi taittumaan normaalimpaan päin, siis että normit 7-9 tunnin yöunet riittäisivät.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 02, 2009, 20:32:41 ip
"Kinkerit" on ohi,onneksi tuli laitettua kanttihousut jalkaan,etten varkuissa pölähtänyt paikalle,oli pappi ja pastorska paikalla.Ohjelma ei nyt kummoista ollut,joululauluja ja puhetta.No,puuroa tuli syötyä ja joulutorttu kahvin kanssa.

Eikä painostettu,pääsin livahtamaan,onneksi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 02, 2009, 20:45:54 ip
Yritin tänään maksaa veron verkkopankin kautta. Tilillä on rahaa, mutta aina vaan hylkääntyi. Ei osannut puhelinpalvelun mies auttaa. Riittääkö selitykseksi verottajalle, että ei vaan pystynyt maksamaan. Toivottavasti huomenna onnistuu paremmin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 02, 2009, 20:48:16 ip
Mulla on täällä vähän mässyä ku kaveri anto jo etukäteis joululahjaks suklaata ja sit ostin turkinpippureita kans mut en pysty vetämään kaikkea kerralla tai tulee huono olo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hula1 - Joulukuu 02, 2009, 21:47:07 ip
Heh, tulipa leivottua oikein diabeetikon pipareita, kun unohdin laittaa taikinaan ollenkaan sokeria! Tuli niin mauttomia, että piti leipoa perään toinen taikina...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: H1 - Joulukuu 02, 2009, 22:50:48 ip
Lainaus:

 kun unohdin laittaa taikinaan ollenkaan sokeria




Hih  

Mulle kävi samoin kun tein täytekakkupohjaa eli  sokeri kakkupohjaa. Ihmettelin vaaan kun oli niin oudon näköstä, ei oikein kunnon vaahtoa ja lopputuloskin oli kummallinen. Maiston ja totesin että sokeri puuttui   - eikun uutta vatkaamaan...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 02, 2009, 23:04:06 ip
Onkos sulla sokerit matalalla vai korkealla
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 02, 2009, 23:51:25 ip
Hih. Mä tein eilen kookoskeksejä, jotka sitten vähän kärähti, niin että reunat oli mustat. Ajattelin, että mitä tuo nyt haittaa, jos vähän hiiltä syö, mutta vatsa oli toista mieltä   eli suostuin sitten kokeilun jälkeen syömään pelkät keksien keskustat (niin en tietenkään roskiin raski heittää)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 03, 2009, 07:40:37 ap
Näyttää taas näköjään että yömatalat alkaa ja muutenkin taitaa mennä liikaa inskaa. vihaan tätä säätöä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: H1 - Joulukuu 03, 2009, 08:15:02 ap
Lainaus:

Onkos sulla sokerit matalalla vai korkealla




Sekä että.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 03, 2009, 11:48:10 ap
Lainaus:

Näyttää taas näköjään että yömatalat alkaa ja muutenkin taitaa mennä liikaa inskaa. vihaan tätä säätöä.




Ootko mietittinyt, että jos sinullakin vaihtelee insuliinintarve kk-kierron eri vaiheissa, kun välillä tarvit paljon enemmän ja välillä paljon vähemmän insuliinia? Joillakin se vaihtelu voi olla tosi suuri.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 03, 2009, 15:54:18 ip
Mä olin tänään kolmen viikon saikkuloman jälkeen töissä.

Jalka tuli tosi kipeäksi mutta en kyllä anna periksi ainakaan vielä! Toki sitten marssin lääkärin puheille jos alkukankeus ei ala hellittää.  

Mummoilla ja papoilla oli ollut mua ikävä! Liikuttavaa...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 03, 2009, 16:38:31 ip
       L O M A !!!!      
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Joulukuu 03, 2009, 18:09:22 ip
Joo sama tuli mieleen tosta kk-kierrosta. Monella on saattanut tuntua että hitto, koko ajan inska-annokset muuttuu, mutta jos noita hypo- ja hyperikausia laittaa ylös, hoksaakin että siellä on selvä kuvio, joko kuukautisiin tai ovulaatioon tai ehkäisyyn liittyvä... ei näin siitä säätämisestä pääse eroon, mutta helpottaa kun tajuaa että siinä on selvä säännönmukaisuus. Ylipäätään en usko että kukaan koskaan pääsee tilanteeseen, että löytysi joku "oikea", pysyvä inskamäärä jota sitten loppuelämä pisteltäisiin..vaan aina joutuu muuttamaan annoskia, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän.

Mulla on ollut kaksi mahtavan hyvää ja tehokasta työpäivää, varmaan johtuu siitä että tuli lunta, raikasta pakkasta ja hiukan lempeää valoa keskipäivään; juuri sellainen sää kuin näillä leveysasteilla PITÄISI ollakin tähän vuodenaikaan Että voi nauttia ulkonaolosta, olin jo unohtanut!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 03, 2009, 18:54:59 ip
Mä tilasin täytekakun viikonlopuksi ja unohdin täysin mainita, ettei siihen saa laittaa pottujauhoja Kyllä systeri taas nostaa metelin, mikälin edes poikansa kanssa saapuu kahville. No, kävin mä ostamassa Daim-kakun, missä ei mielestäni ollut pottujauhoja, ehkä se nippa-nappa kelpaa nirsolle pojalle   Sitten ihmettelin, kun veljenpojan synttäreillä tälle oli omia "shipsejä", joita tutkin kaupassa ja kyllä vaan, niissä oli perunatärkkelystä   Enhän mä semmosia uskaltanut ostaa, tulkoon siis omien eväittensä kanssa, niin ei tartte mua syytellä taas mistään
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 03, 2009, 20:28:40 ip
Hih, jos joku ilmoittaa olevansa allerginen jollekin, ettei missään nimessä voi syödä pisaraakaan juuri sitä ja sitten huomaa, että hän syö juuri sitä, niin siitä jos menee huomauttamaan, niin varmasti suuttuu   että parempi pitää turpaa kiinni vaan. Hmm. vaikka voisi kuvitella, että esim. joku keliaakikko olisi kiitollinenkin, jos huomauttaisi, että hei, tuossa sinun syömässäsi ruoassa muuten on gluteenia, jos et ehkä ole huomannut. Mutta kokemus on osoittanut, että tämä ei kannata  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 03, 2009, 20:33:43 ip
Niinhän se menee, sen vuoksi mä en viitti edes omista kieletyistä ruoka-aineista mainita koskaan mitään, sillä mulle ei pienet määrät nykyään haittaa ja voi olla varma, että niitä on, jos oikein rupaa tutkaileen syömisiään Töissä on vastasairastunut keliaatikko ja voi juma, kun se on (ainakin olevinaan) tarkka. No, kyllähän siinä pitää tietysti tarkka ollakin, mutta kun ei koskaan tiedä, voiko mitään viedä töihin, kun tää on ihan, että onko siinä gluteenia. Eikä me edes muisteta, että sille pitäis roudata omat jutut
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 03, 2009, 20:55:51 ip
Mulla eilen aika kurja synttäripäivä. Mutta oli kyllä kiva, kun eilen täällä pistäydyin, niin heti näin onnittelut Friitalta. Kiitos niistä. Oikeasti tuntui mukavalta, että edes joku muisti mun synttärin. Ja kiitos muillekin onnittelijoille.

Mulla oli kurja päivä ja mun pikkuveljellä oli kurja päivä ja päädyttiin sitten illalla yhdessä baariin. Mä join tosin pelkkää cokista, pikkuveljellä oli vahvemmat juomat. Tuli valvottua vähän liian pitkään, kun tänään oli kuitenkin töitä heti aamusta ja illalla opiskelua ja opiskeluissa vielä tenttipäivä. Mutta niin harvoin käyn pikkuveljen kanssa baarissa, että pitkästä aikaa oli ihan mukavaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 03, 2009, 21:38:18 ip
Nooh, stemppiä Mulle iski hirvee masis tänään, oli vähän kurja eilinen myös, en viitti niitä tänne kirjoittaa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 03, 2009, 22:18:16 ip
Mä oon nyt vähän pelästyny ja järkyttyny myös!  

Kerroinkin jo, että olin tänään töissä 3 viikon saikkuloman jälkeen ja jalka tuntui kipeältä kun tulin kotiin. No, kotona olen lepäillyt ja pitänyt koipia ylhäällä ja olo on ollut ihan ok.

Äsken kun menin iltapesulle ja katsoin jalkaani niin ÄÄK!   Se on niin turvonnut nilkasta ja jalkaterästä ettei taivu kunnolla. Ihan kuin olisi iso taikina jalan päällä. Ja koko jalkaterä punoittaa. Voi apua!  

Huomenna on mentävä aamusta lääkäriin ja haukkumiset tulee ainakin pomolta jos ja kun joudun olemaan töistä pois. Miks tän pitää olla näin vaikeeta?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 03, 2009, 22:33:23 ip
  ehkä se tarvii kuitenkin pitemmän paranemisajan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 03, 2009, 22:59:39 ip
Voi ei,kyllä sinua taas koetellaan. Joo,mene vaan lääkäriin ja jos siltä tuntuu,niin vaikka heti mäelle.

Hoida vaan itsesi kuntoon,älä nyt etukäteen murehdi,mitä pomo sanoo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 08:47:11 ap
On se kivaa ku tänään tulee veronpalautukset nii pääsee törsäilemään niitä sitten kaupungille ku meen sinne kaverin kaa..

Eilen sorruin taas viiltelemään ku on niin paha olla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 04, 2009, 09:45:24 ap
Voi kun osaisin jotenkin lohduttaa sua. Tuntuu kurjalta, että sulla on noin paha olo kaikesta hoidosta huolimatta Eikö sulla ole lääkityksestä ollut apua? Itsekin sain juuri masennus-diagnoosin, joten ei mullakaan niin kovin hyvin mene.

Mä en yhtään muistanu niitä veronpalautuksia. Hyvä kun muistutit!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 09:53:18 ap
Ei oo tosta lääkityksestä apua mut nyt psykologi juttelee lääkärin kaa ja voi olla et meen lääkärille tässä ennen joulua jos tarve vaatii. toisaalta se ois hyvä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 04, 2009, 10:09:06 ap
Toivottavasti pääsisit lääkärille. Munkin piti alun perin mennä vain psykologille, mutta lähete käännetttiinkin psykiatrille. Mä sain uuden ajan TYKS:iin jo reilun viikon päähän, jonka jälkeen mietitään jatkoa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 04, 2009, 11:45:04 ap
Lainaus:

Äsken kun menin iltapesulle ja katsoin jalkaani niin ÄÄK!   Se on niin turvonnut nilkasta ja jalkaterästä ettei taivu kunnolla. Ihan kuin olisi iso taikina jalan päällä. Ja koko jalkaterä punoittaa. Voi apua!  

Huomenna on mentävä aamusta lääkäriin ja haukkumiset tulee ainakin pomolta jos ja kun joudun olemaan töistä pois. Miks tän pitää olla näin vaikeeta?  



Voi Toukkis, otan osaa, kyllä sinua nyt koetellaan

Toivottavasti olet saanut jo tilanteeseen uutta arviota. Ja jatkosaikulle jäät tietenkin, jos tilanne vaatii. Ihan työnantajan mahdollisista negatiivisista mietteistä huolimatta. Sinä olet tässä nyt se tärkein osa, sinä ja jalkasi.

Tsemppihalein Antsu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 12:06:14 ip
Lainaus:

On se kivaa ku tänään tulee veronpalautukset




Ai niin onneks tulee ne. Työttömyyskorvauksesta kun peritään enemmän veroa kuin samansuuruisesta palkkatulosta, niin nyt sitten jotain ainakin  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Joulukuu 04, 2009, 13:19:20 ip
Ei näkyny veronpalautuksia, mistähän se johtuu ?  

No, jospa sitten ensi vuonna. Jotenkin tietysti tuntuu aina ihme vouhkaamiselta sekin saako palautusta vaiko maksua, koska jos saa palautusta, se tarkoittaa vaan sitä että sinun rahasi ovat korottomana olleet valtiolla lainassa....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 04, 2009, 13:45:56 ip
Lainaus:

Jotenkin tietysti tuntuu aina ihme vouhkaamiselta sekin saako palautusta vaiko maksua, koska jos saa palautusta, se tarkoittaa vaan sitä että sinun rahasi ovat korottomana olleet valtiolla lainassa....



Kyllä niille korkoa nykyään maksetaan, jopa 2,5% (=aika hyvä korko nykyään!). Tosin vain ajalta 1.2.-30.11.2009.

Palkansaajallahan on kysymys vain siitä, miten on itse mitoittanut ennakonpidätysprosenttinsa ja ilmoitellut mahdolliset vähennyksensä etukäteen. (Eikä yrittäjänkään verotusperiaatteet siitä paljon poikkea.) Eli ihan omista rahoista ja niiden käyttöajankohdasta on kyse.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Joulukuu 04, 2009, 13:56:19 ip
Lainaus:

Lainaus:

Jotenkin tietysti tuntuu aina ihme vouhkaamiselta sekin saako palautusta vaiko maksua, koska jos saa palautusta, se tarkoittaa vaan sitä että sinun rahasi ovat korottomana olleet valtiolla lainassa....



Kyllä niille korkoa nykyään maksetaan, jopa 2,5% (=aika hyvä korko nykyään!). Tosin vain ajalta 1.2.-30.11.2009.

Palkansaajallahan on kysymys vain siitä, miten on itse mitoittanut ennakonpidätysprosenttinsa ja ilmoitellut mahdolliset vähennyksensä etukäteen. (Eikä yrittäjänkään verotusperiaatteet siitä paljon poikkea.) Eli ihan omista rahoista ja niiden käyttöajankohdasta on kyse.  




Onko se siis ihan jossain määritelty tuo korko ? Ei sillä että ns. tavikselle suurta merkitystä olisi koskaan koska jos palautustakin sattuu tulemaan, ei siitä montaa euroa korkoa kerry...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 04, 2009, 14:05:25 ip
Lääkärissä käyty (työterveyslääkäri).

Aika ympäripyöreä juttu, ihmeteltiin turvotusta, otettiin tulehdusarvo (normaali) ja KÄSKETTIIN JÄÄDÄ SAIRASLOMALLE. Siis ei annettu vaihtoehtoa!  

Kyselin mahdollisia jatkotutkimuksia, Charcot-jalkaakin ehdottelin, mutta lääkärin mielestä siitä ei ole kyse. Jotenkin en vaan oikein luota tavalliseen yleislääkäriin tässä asiassa.  

Loppuviikosta uusi tsekkaus jos mitään edistystä ei ole tapahtunut ja korvissa kaikuu vieläkin lekurin sanat: "Seuraavalla kerralla kun lähdet töihin, niin jalan on oltava IHAN TERVE."  

Pomosta en sano mitään.  

Muoks: Kiitos kaikille tsempeistä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Joulukuu 04, 2009, 14:15:32 ip
Tsemppiä Toukkis!

Toivotaan että jalka paranisi pian.

Mulla on kanssa työterveyslääkärille aika Maanantaina, saas nähdä mitä hään sanoo.Yhtä lausuntoa häneltä lähden anelemaan.Viikonpäästä on sitten aika KOKS:n munuaislekurille,se on aina jännä paikka mennä..lääkäri kylläkin on onneksi tosi hyvä tyyppi!

Ja Vielä JEE! -veronpalautukset tuli ja törsäsin itselleni uuden takin  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 04, 2009, 14:42:45 ip
Mä olen tän viikon elellyt tosi hiljasesti, mitä nyt äänekästä nenun niistämistä välillä.... Mulla on olut ihan tajuton flunssa (oikeestaan ei pitäis yhtään valittaa kaiken tän sikailun keskellä tavallista flunssaa ) Kuumetta on ollut "parhaimmillaan" 38.4, mikä mulla on ihan tajuuton lämpö, ja siis nuha ja kurkkukipu on ollut melkoinen, mutta siis ihan tavisflunssa kyllä on ollut kyseessä. Itseäni oon hoidellut kuumalla sitruunateellä ja valkosipulilla kaikissa muodoissa ja nyt aamulla ei enää ollut kuin 37.2 lämpöä, joten kyllä se siittä..... Tänään olis työpaikan joulujuhlat, mutta enpäs tietty sinnekään mene . Onneks oon ollut tän viikon yksin kotona, niin ei oo tarttunu flunssa kehenkään
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 14:47:04 ip
Onko sulla Minimi tuo flunssa vaikuttanut nyt sokereihin mitenkään? Ja pikaista paranamista  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 04, 2009, 16:18:50 ip
Lainaus:

Ei näkyny veronpalautuksia, mistähän se johtuu ?  






Mä laskin omat verot niin hyvin, että 25 euroa jäin maksun puolelle. Tämän vuoden verot on nähtävästi hieman yläkanttiin mitoitetut, poisjääneen kilometrien vuoksi, että kiva saada vuoden päästä palautuksia Mikäli asuntolainan koroissa ei ole tapahtunut loppuvuodesta radikaalia laskua Ai niin, mä oon ammatiltani joku toimistotuhnari
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 16:39:09 ip
Mä sainkin enemmän veronpalautuksia mitä ootin. kävin ostelemassa vähän joululahjoja.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 16:46:08 ip
Mä olen joinain vuosina tehnyt niin, että ottanut loka-joulukuun palkat nollaprosentilla (kun verokortissa on aina liian iso prosentti enkä ole sitä jaksanut muuttaa aikaisemmin) ja se on loppuvuonna ihan kivaa. No eipä silti, mieluummin maksaisin vähän enemmänkin veroja, jos vaan saataisiin tietyt asiat kuntoon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 04, 2009, 16:56:11 ip
Pikaista paranemista!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 04, 2009, 16:59:58 ip
Kiitti Santsu!  

Mun ei ole vielä tarvinnut munuaislääkärillä käydä, mutta jännityksen kyllä ymmärrän.   Se ei ole kivaa.  

Mä tuhlasin kanssa osan veronpalautuksista ja ostin itselleni ihanan ruskean lepotuolin lukupaikaksi! Se pyörii ja keinuu ja selkänojan saa eri asentoihin. Luksusta!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 04, 2009, 17:09:18 ip
Niin, mä kävin tänään välinehaussa Mun käyttämäni mittariin ei tietenkään enää saa liuskoja, tai saa, jos kehtaa vinkua. Se mittari (accu-chek) on täällä tarkoitettu alle 11 -vuotiaille ja sitten se varamittari (Contour) on tarkoitettu vain ammattikäyttöön, eli henkilökunnalle Ja minulle jäi valittavaksi kolmesta joku. Otin jonkun freestylen, (ei pahemmin kiinnosta), lisäksi vaihtoehtona oli surkea X-meter. Kyllä on kivaa, kun ei saa mitata sillä mittarilla, millä tykkäisi. Noiden, jotka päättää noista mittareista, pitäis itse ihan kokeilla niitä kuukauskaupalla ja miettiä, mikä olisi paras vaihtoehto.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 17:11:01 ip
Multa otettiin taas freestyle mittari pois ku siihen ei saanu enää liuskoja nii nyt mulla on onetouch ultra ja siihen saa sentään liuskoja.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 17:12:59 ip
Täh, alle 11-vuotiaille, miksi ihmeessä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 04, 2009, 17:20:25 ip
En kysellyt tarkemmin, ehkä sen vuoksi, kun liuskat kulkevat siinä mukana Saan mä siihen liuskoja, jos toi freestyle on ihan ylivoimainen. Ei sitten kannata mitään uusia mittareita edes haaveilla, jos markkinat on noi

Enkä edes meinaakaan, ostaa tuohon verkkokaapelia, valmistajan sivuilta sais 27 eurolla moisen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 17:27:14 ip
Mulla makso 26 e se verkkokaapeli tohon mittariin mut mistä saan sen levyn siihen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 04, 2009, 17:37:49 ip
Mikset lataa tuolta?

http://www.lifescaneurope.com/fin/tuotteet/otdms/software/
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 18:19:39 ip
Kiitos Friita tosta linkistä. nyt ootellaan et se lataa sen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 04, 2009, 19:25:44 ip
Lainaus:

Onko se siis ihan jossain määritelty tuo korko ? Ei sillä että ns. tavikselle suurta merkitystä olisi koskaan koska jos palautustakin sattuu tulemaan, ei siitä montaa euroa korkoa kerry...



Onhan se:
http://www.vero.fi/

Lainaus:

Henkilöasiakkaiden veronpalautukset

Veronpalautukset vuodelta 2008 maksetaan saajan pankkitilille 4.12.2009. Ellei pankkitili ole Verohallinnon tiedossa, palautus maksetaan 9.12.2009 alkaen maksuosoituksena.

Henkilöasiakkaiden verovuoden 2008 ennakonpalautuksille lasketaan 2,5 prosentin suuruista palautuskorkoa. Korko lasketaan ajalle 1.2.–30.11.2009.  


Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 04, 2009, 20:44:02 ip
Lainaus:


Pomosta en sano mitään.  




Juu,jos sun pomosi sulle "kettuilee",niin sano sille,että minä tulen sanomaan sille "totuuksia",ja minähän sanon,miten asiat on.

Hoidahan itsesi kaikessa rauhassa kuntoon,kesti se kuinka kauan tahansa,sinä itse olet tärkein,ei sinun pomosi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 21:04:06 ip
Mulla taitaa olla se alle 11-vuotiaiden malli käytössä. Se on mulle just sopiva   Täällä piparkakkutalon seiniä paistellen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 04, 2009, 21:11:30 ip
Mä nyt kokeilen tota yhtä mallia... Saanhan mä siihen "lasten-malliin" kyllä liuskoja, jos ton kanssa elämä on vaikeeta Mun piti ommella piparkakku-jouluverhot, mutta avasin sika-kalliin kuoharipullon (viikolla olleen synttärin kunniaksi) ja nyt ei enää uskalla mitään ommella, kun ei omista edes nuppineuloja
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 04, 2009, 21:19:12 ip
Nam, mä tykkään kans kuoharista.  

Nyt on kyllä tauko kaikissa semmoisissa "herkuissa". Päätin vaan pitää.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 04, 2009, 21:22:08 ip
Lainaus:



Hoidahan itsesi kaikessa rauhassa kuntoon,kesti se kuinka kauan tahansa,sinä itse olet tärkein,ei sinun pomosi.




Kiitti Taitsa!  

Ajattelin etten sano mitään niin ei tarvitse katua. Ei ole minun vikani, ettei sijaisia ole. Silti tulee kurja fiilis kun näytetään mieltä asiasta, jolle en itse mitään voi. Totta kai olisin mieluummin terve!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 21:23:00 ip
millä ihmeellä saan atooppisen ihottuman rauhottumaan ku se ei taho rauhottua millään rasvalla oikein    
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 04, 2009, 21:24:24 ip
Juu, mä oon heikkona kuohariin, enkä oo koskaan ostanut noin kallista ainetta Oon kans päättänyt pitää taukoa, ettei ihan joka viikonlopun juttu olis

Parantele vain itseäsi ja ole itsekäs
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 04, 2009, 21:34:39 ip
Ei todellakaan ole sinun vikasi jos ei löydy sijaisia.

Joo,eihän sitä aina kannata sanoa pomolle päin naamaa,hmh..tullut sanottua ,enkä kadu yhtään .

Niinpä,kyllähän me kaikki haluaisimme olla terveitä

PS.onko teidän työpaikalla naishenkilöä (töissä),jonka etunimi alkaa A:lla,Kausalasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 21:40:18 ip
Lainaus:

millä ihmeellä saan atooppisen ihottuman rauhottumaan ku se ei taho rauhottua millään rasvalla oikein    




Mulla on auttanut SUP-valohoito (ja tietty aurinko, mutta se on nyt vähän kortilla  ) silloin kun oli pahimmillaan. Ja se oli tosi paha silloin, olin asian takia sairaalassa osastollakin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 04, 2009, 21:44:52 ip
mulle sanottiin et tuo ois tavallista ihottumaa mut atooppiselta se enemmänkin vaikuttaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 04, 2009, 22:08:44 ip
Atoopinen ihottuma on kyllä suomalaisilla aika tavallista, mitä ne oikein tarkoitti tavallisella ihottumalla?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 04, 2009, 22:08:55 ip
Lainaus:



PS.onko teidän työpaikalla naishenkilöä (töissä),jonka etunimi alkaa A:lla,Kausalasta.




Eipä ole, ei...   Oiskohan meidän "naapurissa" INVA-talolla?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 04, 2009, 22:15:58 ip
Juu,en mene sanomaan varmasti,on kaverini "vaimoke".Sanoi kesällä,että niillä on d-tapaus,inskaa aamulla muistaakseni 70 ky,mä siihen etten nyt niin paljon heti aamutuimaan . On ihan kiva nainen,tajusi heti mun tilanteeni,kaverini vähän ihmetteli,noita d-keskusteluja,hänellä on mukamas kaikki ok,terveyttä koskien
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 05, 2009, 01:19:01 ap
No ei se flunssa vaikuttanu yhtään mitenkään mun sokruihin. Mun sokrut on nykyään niin tylsissä lukemissa, etten oo edes viitsiny kirjotella tuohon mun "omaan" saarekesoluektjuun mittään kun ei mitään oikeen tapahdu Flunssa on onneks nyt oikeestaan ohi Ja se on kyllä ihanaa, sillä saan luultavasti miehen ja rakkaan koirani kotiin huomenna , eli ukot palaa pohjosesta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 05, 2009, 10:11:27 ap
Lainaus:

Atoopinen ihottuma on kyllä suomalaisilla aika tavallista, mitä ne oikein tarkoitti tavallisella ihottumalla?




että sen pitäs lähtee rasvalla mut eipä se oo lähteny, pitäs olla jtn kunnon rasvaa et lähtis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 10:46:41 ap
Ei kuulosta tutulta.  

Mitäköhän tänään tekisi? Elokuviin menen ainakin. "Postia pappi Jaakobille" pitää ehdottomasti nähdä! Liput on kyllä törkeän hintaiset, 8 euroa, kun ellu kestää vaan reilun tunnin.  

Mutta on se niin toista katsoa elokuvaa isolta kankaalta kuin kotitv:stä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 10:48:23 ap
Tuokohan ne "ukot" sulle mitään tuliaisia?  

Hyvä, että sokerit on tasaisia ja tauti helpottaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 05, 2009, 10:50:39 ap
Mä heti kävin katsomassa, mitä paikallisessa leffateatterissa menee, remontissa on ja esim. Saiturin Joulu esitetään tammikuussa Hieno homma, tosin, miksi mä menisin semmosen silloin katsomaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 05, 2009, 11:03:46 ap
Vai elokuviin,hmh..viimeeksi käynnyt,öh,1994 ,muistaakseni.
Usein olen harkinnut,mutta aina sitä jonkun tekosyyn keksii,ainakin minä

Kai sitä jotain keksii päivän piristeeksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 05, 2009, 11:04:44 ap
Huomenta!
Tai mikäs huomen se enää tähän aikaan on  
Koira antoi nukkua ihmeen pitkään, jopa 10 asti. Sitten piti tulla vähän tökkimään kuonolla naamaan, että nyt ylös, ulos ja pissille  
Kun koira ulisee ikäväänsä meidän ollessa esim. kaupassa, niin onko jollain jotain hyvää konstia millä sitä saisi helpotettua? Ettei siis ulisisi niin kovasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 11:09:37 ap
Eikös Korialla ole tänään joulumarkkinat?  

Muistan aina, kun tyttäreni voitti sieltä kerran valtavan ison herkkukorin heti markkinoiden auettua. Arpamyyjien naamat venähti, kun päävoitto lähti heti käsistä.  

Mutta tyttö oli onnesta soikeana ja niitä herkkuja syötiin pitkään!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 05, 2009, 11:12:44 ap
On kuulemma hyvä elokuva. Täällä elokuvat maksaa kympin ainakin viikonloppuisin. Tosin en ole aikoihin käynyt isommassa elokuvateatterissa käynyt. Skavabölen pojat näin sellaisessa salissa missä normaalisti on kokouksia, mutta se oli hyvä osin ehkä rankka ja totuudenmukainen elokuva.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 11:13:03 ap
Meillä kaksi karvatassua suoritti herätyksen jo seitsemältä. Ja minuthan ne aina herättää, muut saa nukkua.  

Oletteko kokeilleet esim. radion jättämistä hiljaselleen auki? Meillä toinen koira on keittiössä, toinen eteisessä ja väliovi on kiinni kun olemme pois. Pimeällä jätän pienet valot kummallekin. Tarmo, nuorempi, joskus "huutelee" perään mutta se ei kestä kauan. (Olen salakuunnellut).  

Muoks: Ultsi, mekin käytiin katsomassa Skavabölen pojat. Se oli yllättävän rankka ja ne pojat oli ihan huippuja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 05, 2009, 11:15:09 ap
Juu,niinpä onkii No,minä en ainakaan voita arpajaisissa mitään on sen verran huono arpaonni . Mutta,voishan siellä pyörähtää ja samalla reisulla voisi käydä ostamassa pari kirjaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 05, 2009, 11:15:37 ap
Höh - minä luin, että koiralla joulumarkkinat. No, minulla onkin eräänlainen lukihäiriö. Monet hauskat on siitä saatu. Juuri hekoteltiin, kun kaupan ovessa luki, että hiekoitussepeli. Minä sitä ihmettelin, että mikä ihme on hiillostuspeli.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 11:20:38 ap
Voihan ne markkinat olla Koirallakin!  

Hiillostuspeli, hih hih...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 05, 2009, 11:31:03 ap
angst, tekis vaan mieli vajota maan alle ja hävitä pois ku on niin paha olla aina valitetaan ja syytetään kaikesta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 05, 2009, 11:49:38 ap
Eipä oo tullu mikään radio mieleen. Täytyy kokeilla seuraavan kerran kun lähdetään vähäksi aikaa pois. Siis lähinnä kauppaan. Kyläreissuille koiruli pääsee aina mukaan   Keittiöön ollaan aina jätetty valo mutta ilmeisesti se ei riitä. Naapurit ovat vaan valitelleet, että meidän koira ulisee  päivät pitkät yksin ollessaan. En tiedä mistä ne ovat sen yksin olon saaneet päähänsä, koska mies on ollut nyt pidempään työttömänä ja siis päivät kotona. Kaiken lisäksi koiraa käytetään naapurien mukaan tarpeillaan lasten leikkipaikalla!! Niin... En kai mä ihan niiiiiiiin tyhmä ole, vaikka vähän saatan siltä näyttääkin, että antaisin koiran pa*koa leikkipaikalle, jossa mm. oma poikani leikkii  

*muoks* niin tai siis varsinaisesti kukaan ei ole tullut naamatusten mitään sanomaan... meidän taloyhtiössä kun on se trendi ja käytäntö (tai ainakin tuntuu siltä), että asioista annetaan heti kirjallinen huomautus asioista keskustelun sijaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 05, 2009, 11:52:48 ap
Lainaus:


Kun koira ulisee ikäväänsä meidän ollessa esim. kaupassa, niin onko jollain jotain hyvää konstia millä sitä saisi helpotettua? Ettei siis ulisisi niin kovasti.




Mulla on naapurissa haukkuva koira ja se on tosi tuskaisen kuuloista se ulina ja haukkuminen, jota jatkuu joskus tuntikausia päivässä ja joskus myös öisin. Asiaa ei yhtään helpota se, että en todellakaan ole mikään koiraihminen ja herään tuohon ääneen keskimäärin 20 kertaa viikossa. Noi ei kai ne sille mitään voi, mutta mun tekis kyllä mieli tilata sinne jo jotkut eläinsuojelutyypit. Voikohan koirat joutua huostaanotetuiksi?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 05, 2009, 12:36:20 ip
Lainaus:

 Voikohan koirat joutua huostaanotetuiksi?



Eiköhän?,en tiedä sen paremmin.Ottaahan ne eläimiä ihmisiltä pois,kun eivät niitä hoida ja joutuvat aika usein lopettamaankin eläimiä.Kaupan päälle saavat sakot ja kiellon pitää eläimiä.

Koira pitäisi pennusta alkaen totuttaa yksin oloon.Se oppii siihen,ettei ihminen hylkää sitä.

Systeri kanssa jättää radion päälle koiralle jos ne eivät ota sitä mukaan.No,kissakin niillä on,mutta en tiedä onko siitä niin paljon seuraa,koira on jo vanha,kissa "elämänsä kunnossa".Eipä se kissa enää kiusaa koiraa,vaistoaa toisen vanhuuden.No joskus loikkaa koiran yli,toinen kun ei ehdi edes siihen reagoida,koira vaan ihmettelee,mihin se kissa katosi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 05, 2009, 13:05:32 ip
Mutta mahtaako se radio auttaa pitkän työpäivän ajan? Niin, itse olen sitä mieltä, että kerrostaloon ei pitäisi ottaa koiria, jos ne joutuvat olemaan enimmäkseen yksin, mutta moni ehkä ottaa koiran siinä vaiheessa, kun joku on kotona ja sitten jossain vaiheessa kaikki perheenjäneset ovatkin töissä. Kissat on ihanan itsenäisiä, eivät ulise eivätkä meuhkaa, jos vähän yksin ovatkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 14:45:02 ip
Meillä oli aina joku kotona kun koirat oli pieniä. Nyttenkin ne joutuu olemaan maksimissaan 2-3 tuntia yksin. Vuorotyön hyviä puolia!  

Vanhempi koira oikein nauttii yksinolosta kun se hiippailee keittiöstä olkkarin sohvalle...  

Ja on niistä koirista muutakin hyötyä. Tänään oli tytöltä unohtunut ulko-ovi auki kun lähti tallille. Eipä uskaltanut kukaan tulla meille kun eteisessä köllii lähes 50-kiloinen hurtta!

Mutta tyttöparka sai kyllä puhuttelun...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 05, 2009, 15:05:48 ip
Täytyy varmaan tänne kotiin asentaa jonkin sortin nauhuri sitten kun seuraavan kerran tulee se hetki, kun koira joutuisi olemaan yksin kotona. Tai videokamera...   Kuulee ja näkee itsekin kuinka kovasti koira oikeasti metelöi   Sillä alkaa muutenkin olemaan varmaan jonkin sortin "murrosikä". Vai onko koirilla edes sellasia?
Noo, jospa tämä tilanne tästä helpottais, kun koiralle tulee ikää lisää (nyt 7,5kk). Toivottavasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 05, 2009, 15:17:51 ip
Eräs mieshän kertoi, miten viisas koira hänellä oli. Oli kielletty ja opetettu, ettei sohvalle mennä edes silloin, kun isäntäväki on poissa. Koira oppi, että lähti sohvalta aina, kun kuuli, että porukka tulee kotiin. Mutta kun sohva oli lämmin, niin tiesivät, että siinäpä oli oltu ja jälleen kurinpalautusta. Sitten isäntäväki tuli kotiin ja löysivät koiran puhaltelemasta sohvaa, että se jäähtyisi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 05, 2009, 15:52:02 ip
No,jo on ollut viisas koira,enpä muuta sano...jäähdyttelee sohvaa

Kävinpä niillä koirien joulumarkkinoilla,ostin litran sokeritonta suklaata ,en ole vielä maistannut,hinta oli mun mielestä vähän liikaa,5egee litra.
Sitten suklaasta innostuneena ajaa pärähytin Sippolaan,käsityöläispuotiin,sieltä käsiini jäi lasinen henkari ja lintu,eiku enkeli ja lintu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 18:49:08 ip
Koirilla ON murrosikä!  

Silloin kaikki opitut asiat tuntuu menneen Kankkulan kaivoon, mutta silloin jos koskaan emännän ja isännän pitää olla tarkkana ja noudattaa niitä tapoja, jotka koiralle on jo ehditty opettaa.

Murrosiässä koira etsii paikkaansa laumassa ja tietysti yrittää sitä johtajuutta saada itselleen. Mitä johdonmukaisempi koiraa kohtaan on, sen nopeammin se rauhoittuu ja löytää oman paikkansa lauman viimeisenä jäsenenä.

Vaikka tuntuisi kurjalta olla koiralle ankara niin se kyllä kannattaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 18:52:34 ip
Oliko se nyt varmasti suklaata eikä kaakaota kun litran menit ostamaan?  

Meidän koira tuijottelee öisin sohvalla lojuvaa kaukosäädintä. Siis se seisoo lattialla tuijottamassa. Enpä ole koskaan päässyt näkemään, siirtyykö kaukosäädin katseen voimasta, mutta aika usein koira nukkuu aamulla sohvalla kaukosäätimen vieressä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 05, 2009, 19:31:10 ip
Multa on menny tän masennuksen myötä nyt ruokahalukin, en syö enää ku 3 krt päivässä enkä taho välipalojakaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 05, 2009, 19:43:39 ip
No niin Kyllä meillä nätisti tassua osataan antaa ja istua kun niin sanotaan... Mutta tuo kaikenlainen näykkiminen ja kalusteiden nakertelu sais jo pikkuhiljaa jäädä. Tuhoja koira ei ole vielä saanut aikaan, vaikka sitä ehkä yrittääkin. Jossain vaiheessa oli jo parempi hetki, että kun sanoi ettei saa purra niin koira jotenkin uskoi. Nyt tuntuu, että vaan villiintyy entistä enemmän.
Kasattiin meidän makuuhuoneeseen vauvalle häkkisänky alkuviikosta. Eikä sille ollut muuta paikkaa kuin koiran paikka, joten koiran patjaa jouduttiin siirtämään ehkä metrin verran sivummalle. Se mokoma eläin meni ihan sekasin. Nykyään se mönkii sängyn alle. Vielä kun juuri ja juuri sinne mahtuu. Kuuluu vaan todella epämiellyttävä ääni kun on laminaatit, eikä tassuilla saa oikein otetta. Täytyy varmaan teipata pahvit sängyn laitojen ympäri, jospa sitten oppisi nukkumaan omalla paikallaan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 05, 2009, 20:06:32 ip
Kävin lasten kanssa luistelemassa   tuossa läheisellä tekojäällä on sopivasti lauantai-iltaisin mailaton vuoro.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 20:15:27 ip
Eihän se ruoka oikein murhemielellä maistu.  

Oletko kuitenkin jaksanu ulkoilla? Se vois piristää.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 05, 2009, 20:15:55 ip
Kyllä,sokolaatia,irtokarkki mallisia,paperipäällysteisiä

Teidän koiranne on ottannut oppia isäntäväestä.Luulee,että on sallittua nukkua sohvalla,jos on "kaketti" vieressä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 20:18:48 ip
Lainaus:



Teidän koiranne on ottannut oppia isäntäväestä.Luulee,että on sallittua nukkua sohvalla,jos on "kaketti" vieressä




Mutta ei isäntäväki kaukkaria kuitenkaan saa katseella siirtymään.  

Nyt saunaan!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 05, 2009, 20:21:07 ip
Lainaus:

Eihän se ruoka oikein murhemielellä maistu.  

Oletko kuitenkin jaksanu ulkoilla? Se vois piristää.  




en oo jaksanu tehä sitäkään, en jaksa tehä yhtään mitään nytten  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 05, 2009, 20:35:46 ip
Lainaus:

Mutta ei isäntäväki kaukkaria kuitenkaan saa katseella siirtymään.  



No mutta,eikös harjoitus tee mestarin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 05, 2009, 21:08:18 ip
Porukat käväs kylässä ja sain niiden matkaan jo osan joululahjoista ja puolet täytekakusta. Mutsi puhui siihen suuntaan, että vanhin sisko tulis ens viikonloppuna kylään. Mä en kyllä oikein innostu moisesta, kun ei kerran tänä viikonloppuna tulleet, niin mitäs sitä sitten myöhemmin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 05, 2009, 23:45:27 ip
Ystävät voi valita, sukulaisia on pakko sietää.  

Friita, sorruin kuohariin huomisen itsepäisyyspäivän kunniaksi!   Hyvä minä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 06, 2009, 00:01:37 ap
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 06, 2009, 08:41:06 ap
Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Toukkis, kyllä meidän "lakko" muuttaman repsahduksen kestää   Mulla vaan noi sokerit ei tykkää juomisesta, siksi yritän välttää Alkon tuotteita, mutta liha on välillä heikko kuohariin  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 06, 2009, 09:38:01 ap
Munkin puolesta hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ite pysyin eilen limsalinjalla koko illan vaan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 06, 2009, 10:31:20 ap
Lainaus:



Ite pysyin eilen limsalinjalla koko illan vaan  




Hyvä Tanjaleena! Sulla on oikea meininki!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 06, 2009, 10:33:12 ap
Joo hyvin kestää.   Ja lasillinen kuohuvaa saunan jälkeen riittikin hyvin. Ei vaikuta vielä mihinkään.  

Leppoisaa Itsenäisyyspäivää kaikille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 06, 2009, 11:16:58 ap
Lainaus:

Lainaus:



Ite pysyin eilen limsalinjalla koko illan vaan  




Hyvä Tanjaleena! Sulla on oikea meininki!  




ei se ollu pirkan cola lightia ja kasvisuutejuomaa. join sitä jäitten kanssa ja söin loput geishat.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 06, 2009, 12:17:49 ip
Hyvää itsenäisyyspäivää täältäkin!

Myös oma itsenäisyys on tärkeä juttu, ettei riipu toisissa ihmisissä, elä toisten elämää tai ole riippuvainen toisten mielipiteistä, siis tärkeä ainakin mulle, mutta mähän olenkin itsenäisyysfriikki  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 06, 2009, 12:31:17 ip
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: RAR - Joulukuu 06, 2009, 13:13:00 ip
Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Muistakaa sytyttää kaksi kynttilää ikkunoihin klo.18. Varsinkin nuorempi väki ei tunnut tietävän tätä perinnettä.

Meillä kynttilät sytytetään jokaiseen ikkunaan. Ja muistellaan viisi vuotta sodassa ollutta, edesmennyttä isääni.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 06, 2009, 13:15:55 ip
Hyvä muistuttaa tuosta perinteestä. Eli klo 18.00 - 20.00.

Ukkini kuoli sodassa kesällä 1944. Hänellä on sankarihauta Hämeessä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 06, 2009, 15:00:15 ip
Mulla taitaa olla korvatulehdus. No en kyllä aio tänään lähteä lääkäriin, katsotaan huomenna sitten.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 06, 2009, 15:02:44 ip
Pahimmillaan et saa nukuttua. Niin mulle kävi korvatulehduksen puhjettua.

Jos aamulla tuntuu vielä kipeälle mene heti terveyskeskukseen niin saat lääkäriajan samalle päivälle. Toivottavasti ei ole korvatulehdus.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 06, 2009, 15:28:55 ip
Pitikö sun syödä antibiootit? Mulla on tosi arat korvat ja olen muutaman kerran erehtynyt liikkumaan ilman korvaläppiä, että oma vika tää kyl on.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 06, 2009, 16:07:30 ip
 Mulla on ollut sekä ulkokorvan tulehdus- että välikorvan tulehdus. Eka tuli varmaan erään uimahallireissun jälkeen. Toinen taisi tulla flunssan jälkiseurauksena.

 Antibioottikuurin sain ja pyysin samalla myös hiivatulehdukseen reseptin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 06, 2009, 19:28:57 ip
Kaunista tuolla ulkona.Kävin kävelyllä,monissa talon ikkunoissa oli kynttilät,joillakin ulkosoihdut ja niitä jouluvaloja.Yllättäen lenkki venähti,tuli käveltyä paikkoihin,joihin liittyy muistoja tai jalat vaan vei .Käpylän kirkkokin on kaunis,iltavalaistuksessa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Joulukuu 06, 2009, 19:41:47 ip
Uskon Taitsa, et siellä ulkosalla on ollut kaunista!

Mä olen käynyt viimeeksi elokuvissa katsomassa titanicin, milloinhan se on tullut? Varmaan kymmenen vuotta sitten? Ja törkeän kalliita noi elokuvaliput tänä päivänä. Täällä kaikki on järestään 10e kpl.

Meil on lapset olleet kiukkuisia ja pojalle nousi iltaa kohden kuumetta. Huoh. Tyttö haparoi vasenta korvaansa ja on ollut itkuinen. Täytyy käydä tarkistuttamassa oisko tulehdusta? Tosin nukkumaa kävi hienosti ja väittävät, että vauva ei jää vaaka-asentoon nukkumaan, jos korvatulehdusta... Kerää painetta korviin ja itku alkaa. Nyt kyllä nukkuu. Jospa vaan vaikkua tai jotain niin, että häiritsee omaa oloaan. Lääkäri viimeeksi sanoi, että just se korva on tukkeessa Muttei hällä ollut imua paikanpäällä, jolla olisi voinut putsata korvaa...

Jospa söisi muutaman suklaan ja köllähtäisi nukkumaan.

Hyvää itsepäisyyspäivää kaikille
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kivitatti - Joulukuu 06, 2009, 20:54:14 ip
D1-nainen. onko sulla pumppu kun oot itsenäisyysfriikki?  

Mä en kyllä muistanu laittaa kynttilöitä ikkunoihin, eipä kyllä riittäis silmiä vahtimaankaan kaikkia noita ikkunoita, ja kukkia on liikaa, ei mahu kynttilät sekaan. En riskeeraa pikkuisiani kynttilöillä, voivat pian vaikka kärähtää!!  

Tässä oon iltaa istunu kotona, rempataan olohuonetta. Laajennettiin sitä viereiseen huoneeseen, kun oli niin säälittävän pieni tää olkkari. Nyt on 30 neliötä.   Maalattiin tummanharmaaksi tuo päätyseinä, semmosella paksulla maalilla joka levitettiin latalla, eli tuli klimppejä ja näkyy levitysjäljet, ja sit siihen päälle sinne tänne hopealla tuhruja. Saa nähä. Katottiin ukon siskojen kans Joulutarina-leffa. Ihan kivaa on kun on juonu litran lonkeroa ja helvetin kallista konjakkia.  

Huomenna meen hakeen kyttälaitokselta mun lopullisen ajokortin ja sit jouluostoksille veronpalautuksilla.  

Kenellä raukalla se oli korvagtulehdus päällä? Se on kamalaa!! En ihmettele yhtään että lapset itkeksii ku on korvatulehdus! Mun elämän ensimmäinen oli 20v kun olin tarhassa töissä. Inhottavaa se oli. Oli niin kokonaisvaltaisesti huono olo. Mnin töihinki vielä ja en jaksanu mitään, ihmettelin miten on niin vetämätön olo. Mutta sillähän se selitty.

Ai niin, ja täällä on satanu viimisen vuorokauden aikana melkeen 10cm lunta.   Ähäkutti!

Niin ja Mimmi1, jos menee leffaan ennen klo17 niin se on vaan 6.50€, ainaki Oulussa....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 06, 2009, 21:48:40 ip
Jep. Ajattelin ennen pumppua, että en voi ottaa sitä, kun se sitoo liikaa. Nyt ajattelen päinvastoin, se vasta vapauttaakin eli kun on riippuvainen pumpusta, on riipuumaton paljosta muusta.

Täällä on ainakin maanantaisin halvemmat leffaliput, tiedä sit onko muualla.

Ja mulla se korvakin särkee, mutta mitään muita oireita ei ole, joten en tiedä onko tulehdus. Viimeksi on ollut yli 30v sitten  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 06, 2009, 22:06:23 ip
Lainaus:

 Ihan kivaa on kun on juonu litran lonkeroa ja helvetin kallista konjakkia.  



  ,niin ne toiset.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 06, 2009, 22:26:34 ip
Mä tein töitä illan ja kuuntelin telkusta linnankutsuja Ei pitänyt edes niitä katsoa, mutta kun se kanava oli päällä ja mä en voinut nousta ja etsiä kaukoa No, nyt on hyvä mieli, kun sai noi isän hommat tehtyä

Kuudelta paloi kyllä kaks kynttilää ikkunalta, tosin olkkarin puolelta ja koska lenkkipolulla ei ole tänä talvena ollut valoja, niin luulen, ettei se kenellekään näkynyt  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 06, 2009, 22:38:00 ip
No,mä sytytin kynttilät palamaan seitsemän jälkeen,meni lenkki vähän pitkäksi. Eipä sitä tiedä,kuka kynttilät näkee,vaikka tonttu,eli muista olla kiltti
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 06, 2009, 22:38:06 ip
Jos se sun korva on vaan saanu kylmää? Mulla koskee korviin mielettömästi esim. kylmä ja kostea tuuli. Ilman hupputakkia en suostu tällä kelillä edes lähtemään ulos.  

Me käytiin eilen katsomassa Postia pappi Jaakobille. Tykkäsin, mutta mies olisi kyllä nukahtanut, jos elokuva olisi ollut pikkasenkin pitempi.  

Linnan juhlat on taas nähty. Sitä samaahan se oli kun ennenkin.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 06, 2009, 22:41:54 ip
Joo, omat jouluverhot piti ommella, mutta toi isä hätyytti Noo, posti tuo hälle pienen laskun, pyhälisällä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 06, 2009, 22:51:13 ip
Lainaus:

Jos se sun korva on vaan saanu kylmää? Mulla koskee korviin mielettömästi esim. kylmä ja kostea tuuli.




Se voi olla. Pidän usein korvissa pumpulia, kun tuntuu, että tuulee suoraan korviin, vaikka muuten olenkin aika kuumakalle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 07, 2009, 06:46:00 ap
Ja niin se arki alkas taas vaihteeks, tänään pitää mennä psykologille kolmeks. onneks pääsen sille purkamaan kaikki asiat mun mielestä ja ehkä voi paha olokin lievittyä vähän mut en tiiä sitten. Sitten on koulussa pelkkää teoriaa koko päivä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 07, 2009, 15:02:56 ip
Ai jai ja oi joi!! Kylläpä tuli hyvää ruokaa, vaikka itse sanonki... Uunilohta, kastiketta, keitettyjä pottuja ja porkkanoita   Me like!!
Pienen huilin jälkeen jaksaa lähtee vähän käymään kaupassa ja sen semmosta...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 07, 2009, 15:49:38 ip
Tää mun koko korvakipu taitaa olla vaan korvien välissä , kun nyt on jo toinenkin korva kipee. Mutta huomenna on d-lääkäri, jota pyydän katsomaan myös korvaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 07, 2009, 17:11:56 ip
Nyt on käyty psykologilla ja se soittelee koululle tästä mun olotilasta ja siellä sitten ne juttelee mun kaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Joulukuu 07, 2009, 21:29:52 ip
Menin käymään hammaslääkärissä. Reilussa vuodessa on tullut kolme reikää Ja viisaudenhammas ei sovi sekaan, niin se pitää poistaa. Helmikuun alkuun menee jos ei se hermostu ennen sitä.

Mutta ottaa päähän, kun koskaan ei ole ollut hampaissa mitään vikaa ja aina ennen on kehuttu, että miten hyvät hampaat mulla on. Tyhmä D ja sokeripitoinen sylki
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 07, 2009, 22:49:17 ip
Tulipa laajennettua lenkkeily maastoa.Kävin Paaskosken majalla,luullut sen sijaitsevan vähän kauempana.No,eipä se olekkaan,Käyskiltä vie valaistu pururata kyseiseen paikkaan

Muoks.Se Tykkimäen "joulukukka"on hieno,pimeällä toki.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 08, 2009, 12:16:04 ip
Lähikirjastoamme uhkaa lopettaminen. Kävin kyseissä kirjastossa ja laitoinpa nimeni addressiin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Joulukuu 08, 2009, 13:03:15 ip
ULTSI!

Oliko siellä nyt esillä adressi???

Olen täyttänyt adressit.comissa,mutta oikea olis ehkä tehokkaampi,sillä sitä kirjastoa palveluineen EI SAA lopettaa.Viimeksi kävin hakemassa yhden varatun kieliopiskelupaketin,viime viikolla...elintärkeä henkireikä lähiympäristön lapsille,aikuisilla ja iäkkäille henkilöille siis kaikille.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 08, 2009, 13:10:14 ip
Mä kävin Pukinmäessä, mutta teillä on varmaan oma addressi. Jos tulen teidän kirjastoon varmasti allekirjoitan kuten muissakin lopetettavissa kirjastoissa.

Teidän kirjastonne on niin valoisa ja kiva. Kampaajakäynneillä yleensä käyn myös kirjastossasi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 08, 2009, 14:34:40 ip
Jep jep, kirjastoja ei saa lakkauttaa , klo 15.45. alkaa miekkari kirjastojen lakkauttamista vastaan osoitteessa Kalevankatu 6, vielä ehtii  

(paikassa siis kokoontuu kulttuuri- ja kirjastolautakunta klo 16.oo)
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 08, 2009, 15:31:56 ip
Tänään sain kerrottua sille kouluohjaajalle tästä olotilasta ja se kertoo sit yhelle opellekin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 08, 2009, 16:21:14 ip
Viime yö oli kahden hypon yö ja aamusta sokerit oli n. 13:sta. Epäilen, että olisiko maksa ollut ärhäkkäällä tuulella, kun en oo koko päivänä saanut sokereita kunnolla laskemaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 08, 2009, 19:31:55 ip
Lenkillä luulin apinan tulevan vastaan,kaksi oikeastaan,vaan ne olivatkin koiria.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 08, 2009, 20:02:20 ip
Miten saisi itsensä muistamaan kolestroolilääkkeensä? Siis kun aamulla mä otan yhden toisen napin ja sen kyllä muistan, mutta toi kolestrolilääke on sitten semmonen, mitä en muista
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 08, 2009, 20:09:03 ip
Mulla menee siis oikeesti järki ku en koskaan löyä oikeeta insuliiniannosta, menee liikaa tai liian vähän. äsken oli sokerit 3.2 ku oli menny liikaa taas kerran.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 08, 2009, 20:11:52 ip
Mä otan kolesterolilääkkeeni illansuussa ennen päivällistä. Hyvänä muistuttajana pidin aiemmin purkkia ruokapäydän kulmalla keittiössä

Nyt olen kyllä jo siirtynyt dosetin käyttöön (joka siis on aina keittiön pöydällä ja jonka täytän kerran viikossa), kun alkoi noita päivittäisiä purnukoita kertyä liikaa näkyvillä pidettäväksi.

Ja varoituksen sana, tätä mun tapaa ei sitten kannata harjoittaa lapsiperheessä , mulla pelaa, kun ei tarvi pelätä jonkun vahingossa napsivan mun "pillereitä"
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 08, 2009, 20:23:34 ip
Sehän se ois liian helppoa, kun ne oikeat annostukset löytyis tosta vaan sormia napsauttamalla... Vaatii aikaa, kokeiluja ja hermoja. Ja juuri kun luulit löytänees suht oikean annostuksen astuukin kuvioon mukaan jokin tekijä, joka sekoittaa koko pakan ihan totaalisesti. Sellasta tää nyt vaan on.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 08, 2009, 20:36:00 ip
Kyllä mäkin unohtelen tuon kolari eiku kolorialääkkeen välillä . Aamulla sitten huomaan,muut tabut oon kiltisti ottannut,mut toi kolorialääke on jäänyt illalla ottamatta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 08, 2009, 20:40:17 ip
Täytyy alkaa pitää niitä tuossa tasolla, jospa ne siitä muistuis mieleen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 08, 2009, 20:41:31 ip
Mulla sekotti tän touhun se ku kokeiltiin sitä kolmipistoshoitoa joka ei onnistunu ollenkaan ja sit siirryttiin takas monipistoshoitoon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 08, 2009, 20:43:04 ip
Hei,pitää varmaakin laittaa kännykkään muistutus,äänimerkkiin luulisi reagoivan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 08, 2009, 21:11:58 ip
Joo,noi kokeilut sekoittavat pakan.Eiköhän se tasapaino löydy ja muista mitata ym.ahkerasti.Sit vaan kaikki ylös vihkoon ja meet anomaan sitä pumppua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 08, 2009, 22:58:19 ip
Juup, mä en yleensä ymmärrä noita muistutuksia

Mulle on tullut joku ihme joulufiilis. Muovinen pikku-kuusi on jo eteisessä koristeltuna, koristeet kämpässä, valot ikkunoissa ja keittiössä jouluverhot. No, saahan näitä kuukauden katella
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 08, 2009, 23:08:09 ip
Niin,mä itse annoin vinkin tosta kännykän käytöstä sukulaiselle,vaan miksen minä voisi käyttää samaa metodia

Totta tosiaan joulufiilis,tuli ostettua jonkinlaiset värivalot ja lähetettyä postikortit,perkule,itse oon ulkomailla Joulun ja Uudenvuoden (´töissä),taas vaihteeksi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 09, 2009, 00:07:06 ap
Öitä,toivottavasti tuleva päivä menee ilman takaiskuja.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karlip11 - Joulukuu 09, 2009, 01:07:50 ap
Minulla on paljon lääkkeitä ja minulla on jo monta vuotta ollut lääkedosetti mihin jaan viikon lääkkeet kerralla.Siitä näkee onlo lääkkeet otettu.Ei tarvitse olla muisti varassa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 09, 2009, 06:19:11 ap
Lainaus:

Joo,noi kokeilut sekoittavat pakan.Eiköhän se tasapaino löydy ja muista mitata ym.ahkerasti.Sit vaan kaikki ylös vihkoon ja meet anomaan sitä pumppua.




oon jo vieny hoitajalle sen lapun jossa kirjotan potilaan näkökulmasta et miks tahon pumpun mut saa nähä millon se kokous on seruaavan kerran missä ne päättää siitä..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 09, 2009, 07:23:31 ap
Minä myös täytän lääkedosettini sunnuntaisin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 09, 2009, 10:46:29 ap
Mulla oli silmänpohjakuvaus eilen. Otettiin ainakin 10 kuvaa, kun aina oli joko liian vaaleita tai liian tummia kuvia tai sitten oli luomi vähän edessä. Hoitajan mukaan tippojen vaikutus kestää n. 2 tuntia, mutta mulla kesti kyllä yli 6 tuntia ja pikkusen häiritsi. Muuten meni ihan mukavasti. Lausunto tulee muutaman päivän kuluessa, mutta ei tässä kyllä mitään pelkoa ole, että silmänpohjissa mitään häikkää olisi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 09, 2009, 11:01:55 ap
Lainaus:


Mulle on tullut joku ihme joulufiilis.




Täällä myös, piparkakkutalon syönti on jo aloitettu ja koristeet paikoillaan (kuusta lukuunottamatta) ja laitan useinkin jouluradion päälle, muta ei kyllästytä joululaulut yhtään   Riisipuuroakin on keitetty jo pari kertaa   ja mikäs tässä on riisipuuroa ja pipereita syödessä, kun sokrut näyttää pitkästä aikaa hyvältä.

Muoks oon menossa poikani kanssa Lastenklinikalle, jossa diabetestutkimuksen vika osa eli 13v on mennyt tutkimuspotilaana.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 09, 2009, 11:47:35 ap
Silmäklinikalla eräs hoitaja kertoi, että joillakin tippojen vaikutus on kestänyt jopa pari viikkoa. Kyllä mulla ainakin saattaa kestää jopa 4-6 tuntia ottaen huomioon häikäisyn.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 09, 2009, 15:47:47 ip
Silmäpolilla normaalissa puolivuosikontrollissa: ensimmäinen laserointi näköpiirissä  

Tippoja piti laittaa 2 kertaa ja vaikutus kestää huomiseen niinkuin aina.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 09, 2009, 17:23:38 ip
Huomenna ois silmänpohjakuvaus ja uskon et mun näkö alkaa palautumaan normaaliks aika pian sen jälkeen tai sitten ei tarvi tippoja ollenkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 09, 2009, 17:41:36 ip
Miten niin sunnuntaisin? Sehän alkaa maanantaista  

Silmäpohjankuvauksista tuli mieleeni, (olen saattanut kertoa tämän jo useastikin, mutta minua huvittaa vielä vuosien jälkeen) kun koulussa juoksin pääni rekkitankoon. Minä olin luokkani pisin (kuvitelkaa - euro kaheksankymmentäsenttiä!!!) ja se tanko oli justiinsa niin, etten huomannut, mutta kajautin pääni täydessä vauhdissa siihen. Siinä lattialla silmiä pyöritellessä tuli ope ja päätti, että pitää kuvata. Kun pää oli kuvattu, lääkäri lohdutti: 'Ei siellä yhtään mitään näkynyt'. Huom. tämä tarina on tosi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 09, 2009, 17:50:11 ip
Lainaus:

Lenkillä luulin apinan tulevan vastaan,kaksi oikeastaan,vaan ne olivatkin koiria.




Mä luulin että sä luulit... taluttajan olevan apina!

Terveisiä Sysmästä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 09, 2009, 18:59:32 ip
No,ei se taluttaja apina ollut Ne koirat oli semmosii isoja ja karvasia ja etujalat olivat kaarevat,kuten sikopaimenen jalat .Mulla silmäkuopat täynnä hikeä ja oli semmonen pimmee kohta pururadalla.Kyllä mua huvitti,apina....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 09, 2009, 19:33:53 ip
Lainaus:

Silmäpolilla normaalissa puolivuosikontrollissa: ensimmäinen laserointi näköpiirissä  





Sama vika rahikaisella   Pelottaa ihan hirveesti että tästä jää "putki" päälle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 09, 2009, 20:03:34 ip
Mua ihan peloittaa lähestyvät kuvaukset
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 09, 2009, 20:30:15 ip
Kukaan eivieläkän ota minua vakavasti....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 09, 2009, 20:34:41 ip
Missä asiassa sua ei oteta vakasti?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 09, 2009, 21:45:02 ip
Mä täytän sunnuntaina koko viikon dosetin. Sunnuntaina otan iltalääkkeen uudesta , sinä päivänä, täyttämästäni dosetista.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 09, 2009, 22:13:16 ip
 
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: H1 - Joulukuu 09, 2009, 22:15:03 ip
Ihan outoja tapahtuu sokeririntamalla.

Olin tänään esiintymässä ja yleensä jännitys nostaa sokereita. Nyt mentiin ihan matalilla (4-5) pari tuntia ennen konserttia vaikka vähensin basaalia (ensin 80%iin ja sitten jo 50%:iin) ja vedin kaksinkäsin pillimehua ja välipalapatukkaa. Koko konsertin ajan jännitin sitä että tuleeko hypo ja alkaako sensori huutaa... ja alkoihan se. Mutta hypoilta vältyttiin.

Nyt sitten kotiin päästyäni sokerit olikin reilussa kympissä eli ilmeisesti stressin päättyminen nosti (ja tietty se basaalin vähennys aikaisemmin).

On tää NIIIN mielenkiintoinen tauti    Ja pah!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 09, 2009, 22:25:02 ip
Jaa, minäkin täytän sunnuntaisin

Täytän iltaisin kun olen viimeisen satsin dosetista ottanut (siis sunnuntain iltatabut ) eli mun dosetti alkaa nimenomaan maanantaiaamusta ollen silloin siis täpötäysi varustettuna koko alkaneen viikon tabuilla

Jokaisella meillä näyttää olevan omat tapamme...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 09, 2009, 23:23:25 ip
Kiitti,mä muisti ottaa kolarilääkkeen  tänä iltana.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 09, 2009, 23:30:59 ip
Samoin, keitin iltakaffeet ja nappasin samalla kokarilääkkeeni
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Joulukuu 10, 2009, 00:03:00 ap
Äh ikävä kuulla Misty ja äskoo! onnea matkaan!

Miekin oon alkanu kaivaa joulujuttuja esiin. Pakko, kun ulkona sataa taas... tosi tuskainen on tämä vuosi joulukaupingissa säiden puolesta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 10, 2009, 00:10:00 ap
  jännittää niin hemmetisti, kun perjantaina joutuu menemään silmäklinikalle ja saa kuulla pystyykö tuota oikeaa silmää pelastamaan enää ollenkaan. Onneksi tytär lähtee mukaan tueksi, ei ole oikein tullut nukuttua. Mutta kaipa se tästä.
  Tuosta suurennustipasta, se vaikuttaa aika erilailla ihmisillä. Mulla se poistuu noin 6 tunnin sisällä, tyttärellä ei poistunut saman vuorokauden aikana ja miehellä ihan parin tunnin sisällä. Kaipa se on vähän kanssa henk.koht.
  Tässä olen myös miettiny että jos lopettais ton sytostaattilääkityksen, mulla on niin  paha väsymys koko ajan ja pari päivää pahoin vointia ja sit se taas sotkee sokerit.. Hitsi kun ei tiedä tekisikö niin tai näin mikään ei oo hyvä. Nyt on pakko laittaa pää tyynyy ja koittaa saada nukuttua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 10, 2009, 06:22:07 ap
Mulla on tänään tuo silmäpohjakuvaus ja yleensä tippojen laiton jälkeen nuo mustuaiset alkaa palautumaan normaaliks aika äkkiä ja yleensä näänkin samanlailla vaikka ne on laajentunu.. Ens viikolle on luvattu taas kylmempää ja lumisadettakin, jospa se talvi tulis tästä kuitenkin..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 10, 2009, 08:33:38 ap
Mä meen tänään silmäklinikalle. Mä taas en ole valmis lopettamaan sytostaattihoitoa silmien takia. Mielenkiinnolla odotan onko huonomman eli vasemman silmän näkö taas heikentynyt. Ja joudunko tilaamaan uuden ajan yksityislääkärille, että saan vahvemman linssin. Tulee kalliiksi harmaan värisävyn, heijastamattoman pinnan ja muiden kommervenkkien kanssa, mutta ei auta.

Se on kiva maikki, että saat kaverin sinne. Siellä on tylsä odottaa ja jos vielä on kunnon tipat silmissä niin ei taida nähdä mitata sokeria , ei lukea lehtiä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 10, 2009, 10:02:11 ap
Maikille tsemppaushali huomista klinikkakäyntiä varten!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 10, 2009, 10:10:55 ap
Täältäkin lähtee maikille voimahali, oikein  ISO !  

Miksi sun pitää sitä sytostaattia käyttää? Ihan mielenkiinnosta kysyn, ei tietenkään tarvitse kertoa jos et halua.  

Mä tein eilen vähän pitemmän harjoituskävelylenkin tän jalkani kanssa. Tuntui aika hyvältä, vaikka särkyä vielä on. Tekisi niin mieli jo mennä töihin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 10, 2009, 10:11:53 ap
Täälläkin oli aamulla maa valkoisena ja parhaillaankin lunta satelee vähän. Mukavaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 10, 2009, 11:10:21 ap
  Kiitos kiitos
  Syön sytostaattia diabeeettiseen rakkulatautiin. Söin ensin kortisonia mutta sen kanssa sokerit olivat koko ajan koholla reippaasti ja niinpä nämä viisaat lääkärit keksivät tämän lääkityksen, mutta tätä unitautia en olisi halunnut mukana.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Joulukuu 10, 2009, 11:18:08 ap
Mä olen joulun lasten kanssa yksin. Siis yksin, kun lapsukaiset niin pieniä Isäntä iltavuorossa ja kaikki muut levinneet omille teilleen

Harmittaa, pakko myöntää!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 10, 2009, 12:39:11 ip
Jep,vähän lunta maassa .
Puuhaavat Repoveden kansallipuistoon retkeä,valtakunnallista,28.8.2010.Makkaranpaistoa(hui kamalaa)yhdessä oloa ja juttuseuraa eli varmaankin aivan kiva d-tapahtuma.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 10, 2009, 13:37:11 ip
Voi sua mimmi!  

Mutta tuleehan se mies illalla kotiin ja sulla on varmasti ihanaa olla kotosalla lasten kanssa. Ja kun lapset on nukkumassa, niin rauha ja hiljaisuus valtaa talon, joulurauha!  

Minäkin olen aattona illassa ja Joulu- sekä Tapaninpäivän aamussa. Kotonaolijat hoitaa ruuat ja tiskit!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 10, 2009, 13:37:39 ip
Kalenteriin laitettu!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 10, 2009, 14:02:48 ip
Lainaus:

Missä asiassa sua ei oteta vakasti?




Ei yhtään missään 'niisk'
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 10, 2009, 14:23:45 ip
Lainaus:

Lainaus:

Missä asiassa sua ei oteta vakasti?




Ei yhtään missään 'niisk'



Voisko syynä ainakin osittain olla tämä toisaalta kopsattu pala viestistäsi
 
Lainaus:

 Ensinnäkin: Älkää hyvät ihmiset ottako minua (aina) ihan vakvasti. Minulla kun tahtoo tuo pilke olla silmäkulmassa jatkuvasti. Tai niinkuin vaimo sanoi: sinä olet yksi vitsi koko mies. Vuosikymenten jälkeen vielä mietin, oliko tuo kehumista vai jotakin muuta???


Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 10, 2009, 14:30:21 ip
Voisi - voisi - kyllä. Mutta sittenkin.....

Eheheheh...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 10, 2009, 15:59:27 ip
Nyt on käyty silmänpohjakuvauksessa ja hyvin nään vaikka laitettiin niitä laajennustippoja mut ehkä johtuu siitä et mulla on lasit käytössä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 10, 2009, 16:20:06 ip
Tänään pomo sitten toi työterveyshuollon laskun mun eteen, että mikä käynti tää on. En kertonut siitä oikeestaan mitään, kai mullakin on yksityisyyden suoja. Sanoin vain, että mä voin maksaa sen laskun käynnistäni. Mutis jotakin ja sanoi soittavansa työterveyshuoltoon, tiedä sitten, mitä saa sieltä vastaukseksi. Saapa nähdä, miten käy, mutta siihen en suostu, että summa vähennetään mun palkasta, sillä näin työnantaja saa Kela-hyödyn siitä laskusta, mikäli hakee sitä Kelalta takaisin. Jotenkin vituttaa, kun työpaikalla "arvostetaan" henkilökuntaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 10, 2009, 16:24:27 ip
Ota yhteyttä liittoon ja/tai luottamusmieheen. Pomosi ylitti valtuutensa ja reilusti. Tuollaista ei tarvitse sietää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 10, 2009, 16:25:45 ip
Lainaus:

Lainaus:

Missä asiassa sua ei oteta vakasti?




Ei yhtään missään 'niisk'




Hese mä otan sut kyllä aina vakavasti  Siksihän meillä onkin niin värikkäitä keskusteluita  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 10, 2009, 16:26:12 ip
 Ny ottaa päähän vielä enemmän, lääkäri oli sairastunut enkä pääse huomen silmälääkäriin. En tiedä kuinka pitkälle aika menee....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 10, 2009, 16:28:52 ip
Harmi! Tuo on kyllä ikävää ensin hermoilla kauheasti ja sitten aika peruuntuu   Toivottavasti saat uuden ajan nopeasti!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 10, 2009, 16:34:10 ip
Katsoo nyt, miten tää etenee. Epäilen kyllä, ettei se saa mitään tietoa työterveyshuollosta, siis sitä, miksi kävin siellä. Hänen mielestään, me emme sais sitä edes muutoin käyttää kuin vuositarkastuksissa. Oikeestaan toi oli oma käynti, sillä otatin Diabeteskeskusta varten verikokeet, mitä pyysivät ja täytätin erään lappusen, jota ei sitten keskuksessa mihinkään käytetty. Noi verikokeet olis varmaan järjestyneet D-hoitajankin kautta, mutta en jaksanut alkaa värkkäämään. Mä alan olla aika loppu taas työssä ja stressiä lisää se, että ollaan joulunalusviikko kiinni ja mä oon palkatta sen ajan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 10, 2009, 16:51:36 ip
Tänään ollut ihan kiva päivä. Sain nukkua niiiin pitkään kun halusin (11:45 asti   ), pojalla oli ollut kiva koulupäivä ja liikuntakerho, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Eikä nää pari palaa suklaatakaan kovin pahalta maistu   Huomenna onkin sitten pankkiin aika. Täytyy käydä vähän keskustelemassa uusista laina-asioista. On tässä pyörinyt mielessä tämän asunnon myyminen, vaikka ostin tän vasta toukokuussa. Saatiinpa tuokin aika hyvään rakoon, kun ensi viikolla pankkihenkilöillä on se lakko.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 10, 2009, 17:29:12 ip
Lainaus:

Mä olen joulun lasten kanssa yksin. Siis yksin, kun lapsukaiset niin pieniä Isäntä iltavuorossa ja kaikki muut levinneet omille teilleen

Harmittaa, pakko myöntää!




No, sulla on sentäs lapset kotona Mä vietän joulun ajan tällä näkymin ihan yksin, ja sitä ennen on vielä joulunalusviikko vapaana, eli tylsää on Mä olisin tahtonut töihin jouluviikoksi, kun ei ole mitään tekemistä. Työkkärin sivuiltakaan ei löytynyt jouluapulaisen paikkoja
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Joulukuu 10, 2009, 20:21:20 ip
Niin, oikeassa olet!

Sitä, kun on jouluihminen ja joulu on perhejuhla (ainakin lapsuudesta saakka ollut), niin harmittaa. Tytön eka joulu ja iskä töissä. Tosin miestä harmittaa varmaan vielä enemmän...

Tosin voi jäädä saunat (niiku jääkin) saunomatta ja perinteiset jouluateriat laittamatta... Hö!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Reacher - Joulukuu 10, 2009, 20:38:11 ip
Mä ajattelin vaan lauleskella tämän joulun uutta hittibiisiä: Ei kätellä saa, ei halata saa, sika saa tulla vaan ikkunan taa!  . Kyllä sillä jo saa hyvän joulumielen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 10, 2009, 20:43:41 ip
Töissä,siinä sitä joulumieltä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 10, 2009, 21:26:33 ip
Tulipas tuossa vähän tehtyä jouluostoksia visan avulla Kahdelle pikkuvesselille joulupukin kirje tilattua ja yhdelle kaverille suklainen joulutervehdys
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 10, 2009, 21:48:49 ip
Kuuluuko särky paranemiseen?  

Kävin äsken taas harjoittelulenkillä kun maanantaina pitäisi töihin mennä. Nyt jalkaterää särkee ja kuumottaa, on se punainenkin.

Uskon ja toivon, että tää kuuluu paranemiseen! En jaksaisi enää olla saikulla!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 10, 2009, 21:54:28 ip
Jaa,sitä on sikaa..eiku visaa vingutettu.

Miellyttävä makunautinto oli piri piri täytteiset oliivit,jos oliiveista tykkää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 10, 2009, 21:57:30 ip
Ei särky kuulu paranemiseen,hitsi vieköön,toivottavasti saat jalkasi pian kuntoon.Ettet nyt vaan rasita jalkaasi liikaa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 10, 2009, 22:00:24 ip
Taisi pesukone mennä rikki. Kuusi vuotta sitten ostettu. Valot vilkkuvat koneessa eikä ota vettä sisään. Että silleen. Jos jollakin on hyvä vinkki minkä merkkinen kannattaa ostaa niin vihjeitä vastaanotetaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 10, 2009, 22:21:43 ip
Lainaus:

 Uskon ja toivon, että tää kuuluu paranemiseen! En jaksaisi enää olla saikulla!  




Saahan sitä uskoa ja toivoa, anteeksi vain, muttei hyvältä kuullosta Mä voisin olla sun puolesta saikulla. Nyt on ihan semmoinen olo, ettei jaksa. Tämänpäiväinen episodi ottaa päästä ja muutenkin menee yöt valvoessa. No, onneksi on viikonloppu edessä ja ens viikolla Poliaika. Voi vaikka lekurille purnata oloaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 10, 2009, 22:24:28 ip
   Samajuttu eilen hajosi 3 vuotta vanha kone, onneksi on vakuutus. Huomenna tulee uusi kone illalla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 10, 2009, 22:47:21 ip
Höh, mulla tuli muka viesti welholta (jonka nettiyhteys mulla on), jossa pyydettiin ilmoittamaan sähköpostin salasana, oma syntymäaika yms tietoja. Kyseessä on kuulemma nettiyhteyden päivitys ja näitä tietoja tarvittaisiin, että saataisiin nettiyhteys toimimaan jatkossakin. Yritin jo soittaa welhoonkin kertoakseni, että tällaisia viestejä tulee, mutta linjat varattu. Toivottavasti kukaan ei mene ilmoittelemaan tietojaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 11, 2009, 06:50:03 ap
Nyt on satanu lunta ja pakkastakin pitelee niin mikäs sen mukavampaa, vois oikeesti pyöriä tuolla lumihangessa ku rakastan lunta niin kamalasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 11, 2009, 11:07:49 ap
Nii-in. Koskaan ei oo hyvä!   Kohta taas kun työt painaa päälle, niin valitan väsymystä...  

Mutta ihan oikeesti tekee mieli jo töihin ja liikkeelle! Jatkuva kotona hissuttelukin käy työstä, varsinkin kun se on pakon sanelema juttu.  

Jalkakipu rauhoittui yön aikana ja tänään jätänkin lenkin suosiolla väliin. Työkavereitten kanssa mennään illalla teatteriin katsomaan "Tankki täyteen".  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 11, 2009, 12:19:46 ip
Lainaus:


Mutta ihan oikeesti tekee mieli jo töihin ja liikkeelle! Jatkuva kotona hissuttelukin käy työstä, varsinkin kun se on pakon sanelema juttu.  

Jalkakipu rauhoittui yön aikana ja tänään jätänkin lenkin suosiolla väliin. Työkavereitten kanssa mennään illalla teatteriin katsomaan "Tankki täyteen".  




Juu,tuo pakosta kotona oleminen alkaa ketuttamaan,kun ei pääse liikkumaan.

Hyvä,että jalkakipu hellitti,nyt vaan varovasti.

Sulla voi kyllä tulla maha kipeäksi illalla,meinaan ton "Tankki täyteen" takia

Vaan nyt korpee,noi arpajaiskeskuksen mätisäkit.....
eli lähdenpä kävelemään paska..eiku Paaskoskelle.Potkin kaikki risut ja männynkävyt paskaksi,mitkä tulevat jalkojeni eteen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 11, 2009, 16:06:26 ip
Mitkä ihmeen  mätisäkit ?   Kuulostaa hirveelle!  

Tuliko sileetä jälkeä kävelylenkillä?   Ja nyt on tietty varvas kipee, sulla?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 11, 2009, 17:19:16 ip
Mitä ihmisillä liikkuu päässä ku ne yrittää autolla murtautua huoltoasemalle ja sitten koko huoltsikka melkein palaa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 11, 2009, 22:18:39 ip
Eikös ne mänttipäät olleet kaljaa varastamassa? Tulikin aika iso lasku!  

Mä tulin just teatterista. Mukavaa oli ja työkaverit näytti niin erilaisilta kun kaikilla oli juhlakamppeet päällä. Hauskaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 11, 2009, 23:38:50 ip
Helkutti kun ahdistaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 12, 2009, 00:04:40 ap
Nyt Friita häntä pystyyn!  
Älä yhtään mieti esim. tylsiä työasioita, vaan tee äkkiä jotain mukavaa (käsitöitä?), sellaista, jossa olet oikein hyvä!
Älä anna ahdistuksen nujertaa!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 12, 2009, 00:07:18 ap
en minä niitä töitä enää mieti Lähinä iski ajatus mieleen noista lähestyvistä silmäpohjakuvista ja kun tämä puolisen vuotta on kulunut niin nopsaa ja ne on taas edessä ja mitähän nyt löytyy Yritän ajatella muuta



Muoks.. Tulihan se uni sitten, juttelin hetken kaverin kanssa mesessä ja hän piristi kummasti, vaikkei edes tiennyt, millaisessa ahdistuksen tunteessa olin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 12, 2009, 09:55:20 ap
Lainaus:

Eikös ne mänttipäät olleet kaljaa varastamassa? Tulikin aika iso lasku!  




Joo, kaljavarkaissahan ne oli siellä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 12, 2009, 11:09:36 ap
Friita, joko helpottaa?

Mä tein äsken pienen kävelylenkin ja posket on nyt ihan tulipunaiset viimasta. Lenkki teki kyllä hyvää ja koirakin oli tyytyväinen.  

Eilen, tai siis yöllä, valvoin puoli kahteen ja katselin boxilta  Kumman kaa -jaksoja.  

Käy Friita hakemassa vaikka havuja isoon maljakkoon. Niistä tulee ihana tuoksu ja ulkona ajatukset rauhoittuu!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 12, 2009, 11:24:29 ap
Mua masentaa niin et voisin vaikka hypätä sillalta alas ja vajota maan alle ja hävitä sieltä johonkin taivaan tuuliin vaikkapa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 12, 2009, 11:52:36 ap
 
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 12, 2009, 11:56:27 ap
Onneks koulussa on tukee ku sain siellä vihon viimein kerrottua tästä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 12, 2009, 12:06:47 ip
Mulla on vähän samanlainen olo. Onneksi on maanantaina seuraava käynti TYKS:ssä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 12, 2009, 15:02:36 ip
Mulla on ens torstaina ja se kouluohjaaja tulee kans mukaan jos tahon niin se sanoo et miten meillä menee koulussa ja tämmöstä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 12, 2009, 22:33:27 ip
Lainaus:

Friita, joko helpottaa?




Kyllä helpottaa Kiitos vain huolenpidosta. Tein pienen maakuntakierroksen ja osan matkasta istuin vain autonkyydissä Nyt hieman väsyttää...

Käväsin facebookissa äsken ja ihmettelin, että mulle ehdotetaan jotakin kaveriksi siellä No, oma isä on näemmä löytänyt facebookin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: kotilo - Joulukuu 13, 2009, 00:05:42 ap
Minä tulin varta vasten kertomaan, että samassa suossa täällä tarvotaan, eikä loppua näy  

Kaikki muut asiat on elämässä kohdillaan, mutta arvatkaa kaks kertaa mikä on iloisesti viturallaan. Lääkäri (huumorimiehiä) ehdotti jotain positiivisuuskurssia, jottei ärsytysadrenaliini sotkisi koko ajan sokereita  
Menisin varmaan psykoosiin semmosella kurssilla  

Mutta oli kiva taas pistäytyä täälläkin ja nähdä, että tyypit on vielä kehissä!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Rouva -77 - Joulukuu 13, 2009, 00:15:42 ap
Kiva kuulla sustakin, kaima!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 13, 2009, 10:31:34 ap
Lainaus:

 Lääkäri (huumorimiehiä) ehdotti jotain positiivisuuskurssia, jottei ärsytysadrenaliini sotkisi koko ajan sokereita  
Menisin varmaan psykoosiin semmosella kurssilla  






Ei voisi päivä paremmin alkaa!   Naurattaa niin että vesi lentää silmistä!   Mä voisin tulla samalle kurssille irvistelemään ja päälläni olisi paita jossa lukee " Positiivisuus on per****tä! "  

Ei vaan, ihan hyvähän tuo lääkärin ehdotus oli jos se vaan toimisi...  

Kiva kuulla Sinusta Kotilo!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 13, 2009, 10:32:46 ap
Ole hyvä!  

Rupesitko iskälle kaveriksi?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 13, 2009, 12:35:28 ip
Lainaus:

jottei ärsytysadrenaliini sotkisi koko ajan sokereita  




Niin, eihän diabeetikolla saa olla tunteita, koska ne voi vaikuttaa sokereihin   Ja sitten on se toinen lääkärikoulukunta, joka on sitä mieltä, että mikään ei vaikuta sokereihin, ei hormonit, ei lääkkeet, ei mieliala ja mullehan sanoi yks d-lääkäri tuossa taannoin, että ei ne hiilihydraatitkaan niin kovin paljon vaikuta sokereihin loppujen lopuksi, että ihan sama kuinka paljon niitä syön.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Wilma - Joulukuu 13, 2009, 12:40:55 ip
No just!
Nythän mä vasta hokasin eli alan ymmärtää, miks menee niinku menee. Ku kerran mikää ei vaikuta mihinkää, nii ei voikaa olla ihme, ettei tilanne korjaannu vaikka mitä tekis.

W
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 13, 2009, 13:01:57 ip
Lainaus:

Ole hyvä!  

Rupesitko iskälle kaveriksi?  




En vielä ainakaan, mulle riittää ihan live-kontaktit
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 13, 2009, 13:46:30 ip
Lainaus:

No just!
Nythän mä vasta hokasin eli alan ymmärtää, miks menee niinku menee. Ku kerran mikää ei vaikuta mihinkää, nii ei voikaa olla ihme, ettei tilanne korjaannu vaikka mitä tekis.

W




Nii-i!   Kun kaikki  johtuu diabeteksestä !!!  

Täällä on ollut joskus ihan ketjukin siitä, mikä kaikki voikaan deestä johtua. Ei kannata etsiä: Tultiin siihen lopputulokseen, että KAIKKI johtuu jotakin kautta deestä. Ainakin ns. "asiantuntijoitten" mielestä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 13, 2009, 17:02:17 ip
Pihalla on jo -12 että taitaa olla tulossa kylmä yö.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 13, 2009, 17:47:46 ip
Tuossa 40 kilsan päässä olis paikka vapaana tilitoimistossa, oon miettinyt, että jos sinne laittais hakemuksen. Tulis taas vaan tota työmatkaa sitten ja vielä aika pientä tietä, mutta kun ei jaksa tuota meidän pomoa, niin... Sitten mietityttää, että jos laittaa hakemuksen, niin soittaako ne tähän nykyiseen paikkaan. Tällä seudulla kun tuntuu, että kaikki tilitoimistot tuntee toisensa. Ens viikko aikaa miettiä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 13, 2009, 18:08:36 ip
Laita vaan hakemus. Saa sitä hakea eikä ne aina kai soita edelliseen paikkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 13, 2009, 18:25:55 ip
No, mä katson huomisen, mikäli pomo on heti aamusta (niinkuin yleensä) pahalla tuulella, niin hakemus lähtee. Muussa tapauksessa harkitsen asiaa torstaihin asti
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Joulukuu 13, 2009, 19:41:37 ip
Aika paha on myös se, kun anoppi ilmestyy naamakirjaan ja pitäis kaveriksi ruveta. Ei siellä mitään salaisuuksia ole, mutta tässä tapauksessa saa live-kontakti riittää.

Voi kun oli ihanaa ulkoilla, kun lumi narskui kengän alla
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Joulukuu 13, 2009, 20:05:28 ip
Miulla/meillä on läppäri vetelemässä viimeisiään. Pitäisi hankkia uusi. Ihan siis peruskäyttöön ja poitsu tykkää dvd:tä katsella. Ei tartte mitään extra hienouksia...

Mutta mistä noista malleista osaa löytää itselleen just sen parhaimman kun valittavana niin monia merkkejä. Täällä ei saanut mainostaa, mutta voiko joku alaa osaava antaa vinkkejä jotain kautta?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 13, 2009, 23:19:19 ip
Mie annan "mätisäkeille" anteeksi,vaan

Paaskoskelta saa taimenta ,pitäneen kaivaa onkivehkeet esiin

Ei toi oikean jalan nilkka tullut sen enempää kipeäksi ,histsi,isovarvaskin puutuu ja nilkasta puhumattakaan  

Tiistaina töihin,ensi vuonna tulee saksa mukaan kuvioihin ja englannista toinen paikka,vaan ei nämä ole vielä kirkossa kuulutettu ,kolleega vaan lähetti sähköpostia:p
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: dadda - Joulukuu 14, 2009, 00:06:25 ap
Olipa mahtava päivä, ihanaa kun ulkona tuoksuu kunnolla pakkaselta!! haettiin aamulla taloyhtiölle metästä kuusi, kun yhteisiin työkuvioihin liittyi ilmainen joulukuusenkaatolupa, oli siis kiva pakkasilma olla metässä ja aurinko kajasteli juuri ja juuri horisontin takaa. Nyt on pihalla jäälyhty ja kuusi valosarjoineen! Sitten pariin joulumyyjäisiin, hyviä lahjalöytöjä, sit sain ommeltua viimevuoden joululahjalupauksia , sitten siivottiin sekä rappukäytävä että sauna ja sitten vielä tuli kivat kaverit kylään korkkaamaan putipuhtaan saunan ja syömään porosoppaa. Nyt kohta köllimään.

Voimia kaikille!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 14, 2009, 05:34:54 ap
Härregyyd, pihalla on -17.1 astetta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 14, 2009, 08:38:18 ap
Kirpakka pikkupakkanen, -18,6.
Kunnolla vaatetta päälle niin jo tarkenee  
Ihanasti narskui lumi kenkien alla kun äsken käytin koiraa ulkona.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 14, 2009, 10:23:49 ap
Koko viime viikko on menottu paukkupakkasista, mikä mun mielestä kyllä tarkoittaa reilusti alle -20 eikä täällä ole kuin -11, no täytyy yrittää ottaa tästäkin ilo irti  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 14, 2009, 10:30:50 ap
-10,outo valoilmiö taivaalla,kuuluuks tämä talveen?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karlip11 - Joulukuu 14, 2009, 11:40:18 ap
Täällä on pakkasta -25 astetta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 14, 2009, 12:37:01 ip
Täällä on vain -11, mutta tuntuu, että sekin on ihan liikaa. Meinasin ihan paleltua, kun aamulla poljin TYKS:iin, vaikka olin mielestäni pukeutunut hyvinkin lämpimästi, ja vaihteet oli tietysti ihan jäässä, mikä vähän hidasti polkemista. Mutta ulkona on kyllä niin kaunista, kun aurinko paistaa ja maa on valkoisena.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 14, 2009, 13:57:16 ip
Lainaus:

...ja vaihteet oli tietysti ihan jäässä, mikä vähän hidasti polkemista.



Koneet ei tykkää pakkasesta. Täällä oli aamulla -15 ja autoni neljästä ovesta vain yksi suostui avautumaan, kun onneton olin pessyt autoni lauantaina ja jättänyt sen ulos.   Könysin sitten sisään apumiehen puoleisesta ovesta paksussa untuvatakissani.

Muuten tykkään tästä kelistä, puhdas lumi ja kirkas ilma piristävät mieltä ja kaamoksen kumaruus vaihtuu hyvää ryhtiin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 14, 2009, 15:52:13 ip
Minäkin poljin aamulla pyörällä töihin. Lähtö oli jo 6.20 ja pakkasta vaivaiset -17. Ei palellut koska pyörän vaihteet eivät toimineet ja poljin koko reilun kolmen km:n matkan ykkösellä!  

Töissä oli muuten ok päivä mutta se pomo, argh!   Mäkin oon kohta valmis työpaikan vaihtoon. Miksi toiset ihmiset on tahallaan ilkeitä?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 14, 2009, 16:15:15 ip
Lainaus:

 Miksi toiset ihmiset on tahallaan ilkeitä?  




Jaa-a, kuuluu kai pomon työnkuvaan? Kyllä mäkin alan olla kypsä omaani, ruodittiin taas mun työterveyskäyntiä. Sanoi ensin, ettei hän maksa kuin kerran vuodessa terveystarkastukset, että kuuluiko tuo mun käynti siihen. No, enhän mä muuta voinut sanoa, että ei, kun se terveystarkastus oli jo keväällä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 14, 2009, 18:58:02 ip
Laitoin sulle yksäriä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 14, 2009, 19:43:52 ip
Juu, kiitos... Yritän tässä vastailla, kunhan saan taukoa eri hommiin Pitää laittaa verensokerivihko ajantasalle, kaventaa laskosverhoa ja tehdä muuta pientä kotihommaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 14, 2009, 20:02:23 ip
Mä olen sitä mieltä,ettei kannata liikaa kuunnella v****ilua pomon tahdolta.Asiastahan saa kenelle tahasa sanoa ja pitääkin sanoa,mut jos se menee henk.koht.vit***lun puolelle,niin se on liikaa.

Eihän siintä mitään tule,pomo hattuilee,sokrut heittelee,alkaa tosissaan ottamaan pattiin hiljaistakin miestä/naista,elikkä kaikki menee pieleen kotona ja töissä ja terveydessä.Kolmoisdraama on silloin valmis.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 14, 2009, 20:32:11 ip
Kummasti alkaa hommia kasaantua aina kun pitäisi laittaa vihko ajantasalle. Sitä on kait liikkeellä?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 14, 2009, 20:36:46 ip
Juupajuu. Töitä tehdään niska limassa ja "kiitoksena" on jotain painokelvotonta. Eikä ainoastaan mulle vaan koko tiimille.  

Jouluaattona kyllä kelpaan iltavuoroon töihin.  

En ota paineita koska tiedän itse tehneeni työni hyvin ja kaikki työkaverit on mulle tärkeitä. Siksi harmittaakin kun koko sakki saa kärsiä yhden kiukuttelusta.  

Mutta: Huomennakin paistaa aurinko!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 14, 2009, 20:55:55 ip
Helpottaa, kun saa vähän purnata ja sitten taas jatkaa töitä Mä puhun lähdöstä, mutta nyt saa olla onnellinen, että on edes työpaikka
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 14, 2009, 21:16:48 ip
Joo, niin se on!  

Mä meen jo nukkumaan, väsyttää. Öitä!  

Ai niin. Ostin itselleni joululahjaksi kirjan "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja" (Linda Olsson).  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 14, 2009, 21:23:27 ip
Purnaus kuuluu asiaan

Mä sanoin edellisessä työpaikassa,että lähden pois.Kaverit vaan naureskeli"joo joo,älä nyt viitti".Työkaverit olivat todella hyviä tyyppejä,vaan pomo kaatoi mun niskaani kaiken.Ei kuulema voinut luottaa mun kolleegaan,eli voi sitä työmäärää mikä aina odotti,tupla hommat

Vaan,eräänä päivänä mun kaveri soitti toisesta työpaikasta,että kiinnoistaisiko,heh..kiinnosti,vaihtelu virkistää
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 14, 2009, 21:54:11 ip
Kyllä munkin lähdöt eri työpaikoista on johtuneet siitä, että mut on rääkätty kasaan En vain jaksa enempää... Mä äänestän aina jaloillani ja heti kun sopiva työpaikka löytyy, niin mä lähden
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 14, 2009, 21:56:05 ip
Oikein
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 14, 2009, 21:57:56 ip
Sitten oon ikävöinyt niitä kivoja työkavereita
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 14, 2009, 21:58:39 ip
Mun edellinen pomo marisi siitä kun jouduin pahimmillaan käymään Silmäklinikalla kolmen viikon välein. Se ei ollut marinan syy vaan se, että "miks siellä menee koko päivä?" Ei sitten tajunnu millään mitä laajennustipat silmissä merkitsevät päätetyöskentelylle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 14, 2009, 22:08:10 ip
No,mulla on noitten vanhojen työkavereiden puh.numerot,vaan ei tule kumminkaan pidettyä tiivistä yhteyttä niihin ,usein kyllä ajattelen niitä.Lähin ois Kotkassa toinen Lahdessa,eli vois mennä käymäänkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 15, 2009, 00:01:38 ap
Tulin just kotiin Hectorin kivasta konsertista Savoyssa Kyllä on aina ihanaa nähdä Hectoria keikalla ja muistella männä aikoja.....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 15, 2009, 10:52:53 ap
.....ja lisää ilon aihetta elämässäni Nuorin siskoni sai tänään aamuyöstä pojan!!! Viihtyi siskoni massussa puoltoista viikkoa yli lasketun ajan, joten taitaa tulla oikee mammanpoika . Mä olin aivan sata varma että sieltä tulis tyttö, joten taidan kuttua sitä "Päiviks" vielä pitkään . Tänään mennään mieheni kanssa juhlistamaan tapahtumaa illalla jäähallille Motörheadin konserttiin  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 15, 2009, 11:18:15 ap
Vauhdikasta menoa sinulla: eilen Hector, tänään Motörhead ja siinä välissä vielä siskonpoika! Onnea Tant MiniMi!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 15, 2009, 12:32:49 ip
Jep onnittelut sinullekin täti! (musta tuli viime viikolla) t. toinen metallitäti  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 15, 2009, 13:02:47 ip
Lainaus:

taidan kuttua sitä "Päiviks" vielä pitkään .




Laulatko sä sille "olet poika nimeltä Päivi, etkä tiedä ootko roomeo vai juulia..."?  

Onnea tätyräiselle ja sano herttaiselle herra Kilmisterille tänään terkkuja! "Rock out, rock out with ur cock out, impress your lady friend..."
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 15, 2009, 15:00:07 ip
En sitten muistanut muistuttaa pomoa poissaolostani No, soitin sitten työkaverille, kun oli eilen vähän puhetta, että tulisin iltapäivästä takaisin ja sen seurauksena sain pomon tyttäreltä hieman kiukkusen viestin, että poissaoloista pitää soittaa työnantajalle, jolle ne asiat kuuluukin. Lupahan poissaoloon oli pyydetty jo viime viikolla, mutta eipä niitä kukaan muista. Vastasin jotakin tyttärelle, että en minä sillä soittanut työkaverille ja olinhan luonnollisesti pyytänyt luvan poissaoloon. Muutenkin vituttaa, ei ainoastaan töiden puolesta ja miksi mun piti edes soittaa sinne
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 15, 2009, 16:32:31 ip
Tänään oli kyllä ihana ilma ulkona. Väsytti, mutta päätin pukea lämpimästi vaatetta päälle ja lähteä koiran kanssa pitkälle lenkille. Kyllä teki hyvää lenkkeillä aurinkoisessa pakkassäässä oman koirulaisen kanssa. Mulla on nykyisin kyllä myös lääkitys masennukseen, mutta kyllä tuo aurinko ja ulkoilmakin kummasti piristi mielialaa.

Mulla on tosiaan ollut pari viikkoa lääkitys käytössä, ja se tuntuu ihan toimivalta. Mutta en tiedä johtuuko lääkkeestä vai mistä, kun päivisin vaivaa ihan mahdoton väsymys ja ruokahalu on ihan olematon. Sitten verensokerit heittelee kummasti. Eilenkin mittari näytti 19.9. Ja se tietysti väsyttää vielä lisää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 15, 2009, 18:04:35 ip
mulla on edelleen tosi paha olo ja viiltelen vaan entistä enemmän ja näkyvälle paikalle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 16, 2009, 11:27:35 ap
Ach, eikö se hoitojakso auttanutkaan sua alkuun   Mitäs jos sä ottaisit asiat uudelleen puheeksi? Ei se helppoa ole tarpoa masennuksen suosta, ja sä tarvit kyllä oikeasti asiantuntevaa apua!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 16, 2009, 12:36:16 ip
No mä taas otin eilen ton mun masennuksen dlääkärillä puheeksi ja kerroin noista aikaisemminta työterveyshuollon kokemuksista. Mutta ikävä kyllä nyt oli hyvä kausi päällä niin enhän mä mitään apua tartte. Hitto mullakin tulee hinku kokeilla jotakin viiltelyä se vois jeesata ees vähän.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 16, 2009, 13:02:51 ip
Mulla hajos puhelin ihan yhtäkkiä, niin ettei toimi eikä mene edes päälle ollenkaan. Tänä vuonna ostettu, tulee ikävä sitä mun ekaa kännykkää (iso sininen), joka sentään toimi vuosikausia. Nyt on tässä vähän niinku leipomukset kesken, niin ettei voi lähtee kännykkäasiaa hoitamaan  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 16, 2009, 13:14:43 ip
 
Lainaus:

 Laulatko sä sille "olet poika nimeltä Päivi, etkä tiedä ootko roomeo vai juulia..."?  



No sitä nimenomaan On kyllä ihana olla täti 11. kertaa!!!

 
Lainaus:

 Onnea tätyräiselle ja sano herttaiselle herra Kilmisterille tänään terkkuja! "Rock out, rock out with ur cock out, impress your lady friend..."



Kyllä se Lemmy vaan pani koko paikan eilen rokkaamaan Oisnpa minäkin vielä 63:na yhtä terävässä vedossa D:stä huolimatta. Onneks mun mies ei ottanu tekstitystä ihan kirjaimellisesti mallikseen. Ois hänen ladyfriend tainnu olla hiemasen muuta kuin impressed .....

Mistyle ja Tanjaleenalle ihan sellanen vaan huomio, että itsensä viiltely ei kyllä mielestäni auta omaa olotilaansa (tosin en ole kylläkään itse sitä kokeillut) eikä anna apua kaipaavasta ihmisestä kovin hyvää kuvaa yleisesti. Vaikka viiltelijä onkin oikeasti avun tarpeessa, leimataan hänet usein "huomionkipeeksi itsesäälin kourissa rypeeväksi". Parempi keino on mielestäni sielä vastaanotolla"lyödä nyrkkiä pöytään" ja paiskata lääkärin nähden vaikka joku maljakko säpäleiksi, jotta saa sen auttavan tahon tajuamaan että on tosi kyseessä.
Onkohan muuten kovinkin yleistä diabeetikoiden keskuudessa kaksisuuntainen mieialahäiriö (tai mikä se nyt olikaan nimeltään oikeesti). Mullakin on se todettu ja olen jo vuosikaudet syönyt siihen lääkkeitä (Psykoterapiassakin kävin vuoden verran, mutta oli pakko lopettaa kun ei Kela sitä tukenut ja tuli omakustanteena aivan liian kalliiks )
Yrittäkää saada apua "järkevin" keinoin, älkääkä viillelkö kaunista itseänne!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 16, 2009, 13:18:05 ip
Ota kännynstä akku ja sim-kortti pariks minuutiks pois,ja kokoa sen jälkeen kännykkä uudelleen. Mulla lähtee yleensä toimimaan sillä konstilla..... Ei oo kiva olla ilman puhelinta ei!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 16, 2009, 13:31:33 ip
Mä olen juuri tuolla keinolla saanut kännyn pelaamaan, kun on alkanut väittämään, ettei löydä verkkoa. On ainakin kokeilemisen arvoinen vähän jokaiseen känny-ongelmaan.

Mulla alkaa just nyt lopullinen joululeipomuspäivä. Siis lopullinen siinä mielessä, etten meinaa ennen tätä joulua enää myöhemmin leipomuksia uuniin laittaa (etukäteen on toki jo tullut leivoskeltua ).

Täytyy vaan kiikuttaa kaikki heti hivenenkin jäähdyttyään tuonne ilmaiseen pakasteeseen eli terassin pöydälle, on nimittäin pakkaset muuta täynnä. Tuolla keinolla saattaisivat riittää jopa jouluunkin asti

Tarkoitus olisi väsätä torttuja, pipareita ja oikein kunnon vanhanaikainen piimäpakku rusinoineen kaikkineen Eli kivaa pientä näpertelyä edessä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 16, 2009, 14:00:41 ip
Lainaus:

Ota kännynstä akku ja sim-kortti pariks minuutiks pois,ja kokoa sen jälkeen kännykkä uudelleen. Mulla lähtee yleensä toimimaan sillä konstilla..... Ei oo kiva olla ilman puhelinta ei!




Joo mä kokeilin, mutta kun se ei vaan mee päälle. Ei ota myöskään latausta vastaan. Vähänkö mulla ois siellä sellaisia valokuvia, joita en oikein haluais hävityttää, mutta ehkä mä nyt sitten suostun ostamaan sen muistikortin...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 16, 2009, 14:18:49 ip
Onko vika puhelimessa vai akussa? Jos mahdollista kokeileppa toisella akulla -> puhelin ei välttämättä käynnisty jos rikkinäinen akku ei anna virtaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 16, 2009, 14:38:47 ip
Lainaus:

Onko vika puhelimessa vai akussa? Jos mahdollista kokeileppa toisella akulla -> puhelin ei välttämättä käynnisty jos rikkinäinen akku ei anna virtaa.




Mulla ei ole toista samanlaista akkua, mutta lapset kokeilee vielä illemmalla, ne tietää paremmin nää jutut   soitin tosin jo kauppaan ja siellä on mulle varakännykkä varattuna.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 16, 2009, 15:31:52 ip
Tallustele sen puhelimen kanssa puhelinliikkeeseen ja pyydä apuja sieltä, niin voit vielä saada pelastettua valokuvat ja muut tärkeät jutut.  

Mulla on koivet ylhäällä uskomattoman työpäivän jälkeen. Huh sitä askelten määrää!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 16, 2009, 16:48:16 ip
Mulle soitteli taas d-hoitaja tänään tuosta lähetteestä psykologille, käski vielä seuraavalla kerralla muistuttaa siitä lääkäriä ja kyseli, onko täällä kotipaikkakunnalla tk:ssa psykologia. Mielestäni täällä on. Lisäksi parista muustakin jutusta soitteli, mullakin oli jotakin ja sanoin, että soittelen takaisin, jos mieleen muistuu, eilen vielä muistin On vielä kuulema maanantaina töissä, että silloinkin voi soittaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 16, 2009, 18:23:02 ip
Lainaus:

Kyllä mäkin unohtelen tuon kolari eiku kolorialääkkeen välillä . Aamulla sitten huomaan,muut tabut oon kiltisti ottannut,mut toi kolorialääke on jäänyt illalla ottamatta.




Mä sain tästä aiheesta satikutia tänään puhelimitse D-hoitsu kai unohti ripittää mut   Ei ne lääkkeet kuulema auta, jossei niitä säännöllisesti ota
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 16, 2009, 18:44:47 ip
Lainaus:

Lainaus:

Kyllä mäkin unohtelen tuon kolari eiku kolorialääkkeen välillä . Aamulla sitten huomaan,muut tabut oon kiltisti ottannut,mut toi kolorialääke on jäänyt illalla ottamatta.




Mä sain tästä aiheesta satikutia tänään puhelimitse D-hoitsu kai unohti ripittää mut   Ei ne lääkkeet kuulema auta, jossei niitä säännöllisesti ota



Riippuu varmaan vähän siitäkin kuinka usein tahtoo unohtua
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 16, 2009, 19:08:18 ip
Lainaus:

Mulla alkaa just nyt lopullinen joululeipomuspäivä. Siis lopullinen siinä mielessä, etten meinaa ennen tätä joulua enää myöhemmin leipomuksia uuniin laittaa (etukäteen on toki jo tullut leivoskeltua ).

Täytyy vaan kiikuttaa kaikki heti hivenenkin jäähdyttyään tuonne ilmaiseen pakasteeseen eli terassin pöydälle, on nimittäin pakkaset muuta täynnä. Tuolla keinolla saattaisivat riittää jopa jouluunkin asti

Tarkoitus olisi väsätä torttuja, pipareita ja oikein kunnon vanhanaikainen piimäpakku rusinoineen kaikkineen Eli kivaa pientä näpertelyä edessä...



Ja homma oli oikein terapeuttista mulle Nautin mitatessani, kauliessani, taitellessani, voidellessani ja maistellessani...
Yksi piimäkakku, kolme pellillistä piparkakkuja, kolme pellillistä joulutorttuja. Vain yksi torttu ja yksi pipari tuli herkuteltua, muut on tuolla luonnon pakasteessa odottelemassa sitä oikeaa aikaa

Ja toki tuli piparkakkutaikinaa raakana vähän naposteltua skeä tietenkin kakkutaikinan loput kaalittua kulhosta suuhun. Bolustinkin peräti 2ky, mutta silti pääsi sokerit heilahtamaan tuonne 13,8 mmol/l lukemiin.

Huomenna pitäiskin saada itsensä taas työmaalle, jotta voisi sitten aloitella varsinaisen jouluvapaan. Tälläiset yhden työpäivän viikot on aikas mukavia, toki palkkapussissa nyt tuntuu kahden päivän verran
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 16, 2009, 20:20:02 ip
Lainaus:


Riippuu varmaan vähän siitäkin kuinka usein tahtoo unohtua




Tuolle hoitsulle tuntui olevan, että yksikin unohtunut tabu viikossa on pahasta No, oon mä nyt muistanut muutaman viikon niitä ottaa, sitten on se ongelma, että otinkos minä, vai enkä ottanut ja sitten en oo uskaltanut ottaa. Äitini tosin syö puolta vahvempia, joten ei kai se pahaa tee, vaikka noita tuplankin ottaa joskus/harvoin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 16, 2009, 20:27:48 ip
Lainaus:


Ja toki tuli piparkakkutaikinaa raakana vähän naposteltua skeä tietenkin kakkutaikinan loput kaalittua kulhosta suuhun. Bolustinkin peräti 2ky, mutta silti pääsi sokerit heilahtamaan tuonne 13,8 mmol/l lukemiin.




Mä tykkään kans taikinoista ja niiden hiilareita on tosiaankin vähän vaikea arvioida. Piparitaikina on ihanaa, samaten murokakkutaikina ja mun suosikki on erityisesti torttutaikina   Ja korvapuustitkin on ihania raakana - tosin myös kypsänä, tänään nimittäin leivoin taas niitä  .
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 16, 2009, 21:50:13 ip
Antsu kiltti!  

Laittaisitko sen piimäkakun ohjeen tuonne ruokaohjeketjuun? Tahtoisin tehdä sitä...

KIITOS!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 16, 2009, 21:53:04 ip
Mä jätän itselleni korvapuustipötkylästä aina päät ja popsin ne raakana.  

Onneksi meillä muut tykkää vaan paistetusta pullasta! Sitä paitsi, sori nyt vaan, hiivaröyhtäykset taikinan syönnin jälkeen on ihania!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 16, 2009, 22:16:22 ip
Lainaus:

Antsu kiltti!  

Laittaisitko sen piimäkakun ohjeen tuonne ruokaohjeketjuun? Tahtoisin tehdä sitä...

KIITOS!  



No niin, nyt ois... Ja täytyy paljastaa, että ihan tuolta netin syövereistä ohjeen löysin. Ei siis mitään omaperäistä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 16, 2009, 22:24:38 ip
Kiitos!   Kokeillaan...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 16, 2009, 22:47:06 ip
   Meillä on juhlat sunnuntaina, kun tytär valmistuu lähihoitajaksi huomenna ja mä täytän 26.12 täysiä vuosia. Itse en ole kauhean innokas leipomaan, mutta onneksi tytöt on. Kakkukoristeen tilasin yhdeltä kondittorilta, joka tekee niitä marsipaanista. huomenna menen hakemaan sen postista. Jännittää millainen siitä tuli, kun annoin vain hiukan ideaa   minkälaisen halua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 16, 2009, 23:05:44 ip
Lainaus:


Mä sain tästä aiheesta satikutia tänään puhelimitse D-hoitsu kai unohti ripittää mut   Ei ne lääkkeet kuulema auta, jossei niitä säännöllisesti ota



Jahas,sit d-hoitsu käskee mun mennä polvilleen ja antaa naganilla niskalaukauksen,sitä ennen huudahtaen "kuole,niin muistat ottaa lääkkeesi"

Väsyttää,työpäivä alkoi 06:00 ja päättyi tunti sitten,öitä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 17, 2009, 09:22:56 ap
Hienoa! Onnea tyttärellesi hyvästä ammatinvalinnasta ja sulle syntymäpäivästä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 17, 2009, 09:34:07 ap
Lainaus:

...sit d-hoitsu käskee mun mennä polvilleen ja antaa naganilla niskalaukauksen...



Jaa naganilla? Teilläpäin on sitten saatu sotasaalista?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 17, 2009, 13:54:18 ip
Eilen onnistuin kaatumaan tossa linkkipysäkillä ja venäytin ranteen sitten   nyt sitä aristaa vaikka se on ollu tukisiteessä tänään..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 17, 2009, 16:13:03 ip
Tänään työnantaja tarjosi jouluaterian eräässä suositussa ruokapaikassa, jossa oli tänään jouluruoka. Mitään muuta sieltä ei saanut. No, siinä vähän ennen sinne lähtöä meikäläinen tietysti kehitteli hypon ja tankkas lähtiessä, että sitten ruokapaikassa ja kyllä on täys olo. Kohta pitää lähtee hierojalle ja musta tuntuu, että mä oksennan siellä vielä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 17, 2009, 18:27:24 ip
Lainaus:

 No, siinä vähän ennen sinne lähtöä meikäläinen tietysti kehitteli hypon ja tankkas lähtiessä, että sitten ruokapaikassa ja kyllä on täys olo.




Just joo! Pala elävää elämää dippendaalin joulunodotuksesta!   Otan osaa.   Maistoitko kinkkua?  

Me oltiin jouluostoksilla ja käytiin oikein hienosti ravintolassa syömässä  kaalikääryleitä .  

Kyllä kannatti, ne oli tosi hyviä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 17, 2009, 18:43:08 ip
Näinpä, tuli ihan jouluaatto mieleen Kinkku oli hyvää, jälkkäristä en tykännyt, luumurahka oli liian makeeta, työkaveri tykkäs kyllä. Ja hierojalla en oksentanut
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 17, 2009, 18:49:55 ip
Höh, oon jo monta kertaa yrittänyt ostaa joulukuusta. Ensin ei ollut kuusia missään, nyt oli jo kuusia mutta ei myyjiä missään - vähältä piti, etten napannut yhtä kuusta mukaani   kun oottelin vaikka kuinka eikä myyjää näkynyt.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 17, 2009, 18:52:32 ip
Meillä seisoo kuus takapihalla ettei sitä ainakaan tarvita nytten tällä hetkellä   kertokaa mikä auttaa rannesärkyyn ku venäytin sen eilen ja se on edelleen turvoksissa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 17, 2009, 19:15:24 ip
Kolmen koon ohje: Koho, kompressio, kylmä.  

Eli pidä kättä koholla esim. tyynyjen avulla. Laita ranteen ympärille tukeva side=kompressio ja pidä kipeän kohdan päällä kylmää käärettä.

Myös tulehduskipulääke, esim. Burana, helpottaa usein.

Jos oireet ei ala parissa päivässä helpottaa, niin mene lääkäriin. Ranteessa voi olla murtuma.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 17, 2009, 19:19:27 ip
Niin eilen sanottiin koulussakin et jos tää ei ala helpottaa niin sitten lääkäriin vaan. täytyy huomennakin laittaa varmaan tukiside.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 17, 2009, 21:19:19 ip
Ihan kiva pakkaspäivä ollut tänään. Aamulla käytiin pankintätin juttusilla ja ihme kyllä, saatais laina taloa varten. Vähänkö niinku kiinnostais Kaupassakin tuli käytyä ja ostettua pojalle yks joululahja. Sitten kävin reilun puolen tunnin kävelyllä koiran kanssa. Tosin loppumatka meinas olla aika tuskaa, koska ei tän mahan kanssa oikein jaksa enää vaappua, ei ainakaan sitä vauhtia mitä koira haluais   Ruuaksi tein kalakeittoo ja leivoin tänään myös pasteijoita. Ai että oli hyviä!!
Kohta vois vaikka kömpiä peiton alle ja heittää kintut kattoon vähäksi aikaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 18, 2009, 06:33:09 ap
Tänään alkas sit melkein 3 viikon joululomakin että tulee kyllä olemaan tylsää ku ei keksi tekemistä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 18, 2009, 11:05:55 ap
Vähän säälien olen katsellut viime päivinä noita mustarastaita, jotka yrittävät mustarastasmaiseen tapaan pyrstöään heilutella/keikistellä, mutta vähän jähmeän oloiselta näyttää.

Ehkäpä niiden olisi kannattanut sittenkin vanhojen tapojensa mukaan reissata vähän etelämmäs talven viettoon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 18, 2009, 11:30:51 ap
Mä olen lähdössä kohta siskon kanssa kaupungille. Käydään yhdessä syömässä ja tarkoitus olisi ostaa isosiskolle synttärilahja ja ehkä jotain joululahjojakin. Mä en ole ostanut vielä yhtään lahjoja. Jotenkin on koko joulumieli ihan kadoksissa ja ajatuskin joulun vietosta ahdistaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 18, 2009, 11:42:40 ap
Lenkille lähdössä tässä ja ajattelin ekan kerran tänä talvena laittaa tuulihousujen alle pitkät kalsarit - saa nähdä tuleeko liian hiki   muoks ja hikihän se tuli, ei oo kiva juosta, jos on liian kuuma  

Illalla onkin sitten luvassa hyytävää kauhua lumisissa maisemissa - Hohto  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 19, 2009, 06:15:35 ap
Se on sitten (taas) kahden hypon yö takana Mä ompelin verhot illalla ja vähän siivoskelin, mutta uskon, että kun toissapäivänä kävin hierojalla, niin veret lähti kiertään Vähensin taas Lantusta pari yksikköä, tulossa shoppailullesesti vilkas viikonvaihde+alkuviikko
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 19, 2009, 09:51:31 ap
Viime yönä meni sokeritkin sit matalalle taas vaihteeks, on se kumma et päivällä saa laitella aika ronskia annoksia mut sit ku illalla laittaa enemmän niin matalalla ollaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 19, 2009, 10:29:44 ap
Mulla tuli aamulla verta nenästä oikein kunnolla.   Inhottavaa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 19, 2009, 11:29:56 ap
No niin. Nyt on mun eppuluokkalaisella sit alkanu ansaittu ja odotettu joululoma   Juhla oli ihan kiva, vaikka tän syksyn ekaluokkalaiset olivatkin osa yleisöä. Todistuksesta, ensimmäisestä sellaisesta, voipi olla ylpeä.
Äsken tultiin kaupan kautta kotiin ja syötiin kalakeiton loput. Viimeset joululahjat pitäs vielä kävästä ostamassa, kunhan saan vietyä pojan papan luo hoitoon siksi aikaa.
Nyt on ulkona sillei sopivasti pakkasasteita; ei liian kylmä mutta kenkien alla narskuu vähäsen. Mittari näyttää -9 astetta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 19, 2009, 11:33:30 ap
Ostin sitten eilen sen joulukuusen kahdella kympillä ja nyt se on jo alkanut imemään - saa nähdä toistuuko *the inevitable* (=kuusen kuivuminen syystä, että jossain välissä en muista laittaa vettä, kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa isompaa kuusenjalkaa  ), mikä on siis toistunut jo monen monta vuotta peräkkäin. Täällä on vielä maanantaina koulua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 19, 2009, 12:49:19 ip
Kuinka kauan venähyksen paraneminen vie? keskiviikkona venäytin ton ranteen ja se on edelleen turvoksissa aika paljonkin.

Ps. silmänpohjakuvauksessa ei todettu silmissä muutoksia eli ne on kunnossa molemmat silmät.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 19, 2009, 13:02:42 ip
Kannattasko mennä ranteen kanssa lääkäriin, jos ei se turvotus kotikonsteilla asetu? Kai se sen parantuminen on yksilöllistä mutta silti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 19, 2009, 15:23:32 ip
Seurailen vielä alkuviikkoon et mitä tuo ranne sanoo et jos siihen mennessä ei oo parantunu niin sitten meen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 19, 2009, 21:18:43 ip
Mulla on myös silmät kunnossa. Silmänpohjakuvauksesta tuli lausunto, jossa luki, ettei näy viitettä diabetes- tai retinopatiasta. Pikkusen vaan ihmettelen, että mitähän tuo diabetespatia oikein tarkoittaa, kun en ole sellaisesta ennen kuullutkaan. Diabeettista retinopatiaa tuossa ehkä tarkoitettiin, mutta sihteeri on tainnut kuulla lääkärin sanelun vähän väärin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 19, 2009, 21:28:18 ip
Hienoa

Mä ajelin tänään suurkierroksen pitkin Pohjanmaata, ensin shoppailua ja syömistä Kokkolassa, sen jälkeen synttäribileet 50 kilsaa Kokkolasta pohjosempaan. Sieltä ajoin vanhemmille (65 kilsaa), ruokin kissan, joka lähti perse keikkuen pihalle, kun ei tykkää olla melkein yksin kotona, sekä vaihdoin hiekat sen laatikkoon Kävi naama nyrpistelen sitä haistelemassa, että tais olla väärän merkkistä hiekkaa, mitä ostin Ja sitten ajelin vanhemmilta omaan kotiin 130 kilsaa. Nyt oon pikkasen väsy, mutta huomenna ajelen taas Lahteen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: upi - Joulukuu 19, 2009, 23:11:33 ip
Kuuluu hyvää.
Kivut olkapäässä on hellittäneet, kiitos fysterapian.
Olen jo voinut ampua Lonkkarilla, jumankauta, mä osuin
ihan ekalla. Vastakaarijousella en ole vielä uskaltanut
kokeilla. Lonkkari = Pitkäjousi samanlainen millä eräs
Robin Hood ampui uskomattomia tuloksia, painaa puolet
minkä painaa vastakaari, siis ns olumpia jousi.

Huonona puolena on se, että vaikka olenkin vaistoampuja,
meikkä ei nykyisillä silmillä näe edes 20y matkalta mihin
osuu vai osuuko mihinkään.
Ampua voi, koska maalin näkee, mutta osumia ei näe.
Ammunkin valkoiseen A4 paperiin, siinä näkyy osumat.

Noin kuuden kuukauden sisällä on kyllä luvattu leikkaus,
joten se pirun glaukooma saataneen kuriin, ja melkein
Hood pääsee taas Elvistelemään.
Kaverit vaistoampujat kyllä sanovat, että ei sun tarviikkaan
nähdä mihin sä ammut, sun pitää tietää mihin sä ammut.
Taitavat vaan flöittaa nuorempaansa  

upi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 20, 2009, 08:57:27 ap
Siis leikataanko sun silmänpaineesi vai onko kyseessä kaihileikkaus? Mun silmänpainetta hoidetaan silmätipoilla, mutta kaihi leikattiin. Kaihileikkauksen jälkeen aukesi taas silmät näkemään kaikkea kaunista. Jo ekan silmän leikkauksen jälkeen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 20, 2009, 09:25:51 ap
No niin, uusi päivä ja uudet kujeet. Tänään en taida touhuta mitään ihmeellistä. Jos vaan oleskelis, tekis ruokaa ja pesis pyykkiä Nii ja kävis koiran kans pihalla.
Koiruli oli eilen ensimmäistä kertaa mun veljen luona hoidossa, kun kävin äitin kanssa jouluostoksilla. Oli mennyt ihan hyvin Paluumatkalla oli sellainen tienpätkä missä ei ole katuvaloja, vastaan tuli autoja, joten ei puhettakaan, että ois voinu ajaa pitkät päällä. Kappas vaan kun huomasin yhtäkkiä että autoni vasemmalla puolella näkyy hirven perse. Ei siis ollu osuma kovinkaan kaukana!   Paniikissa aloin jarruttelemaan, äiti karjuu vieressä että "älä jarruta!". No, onneksi sentään vähän hidastelin vauhtia, kun auton oikealta puolelta meinas loikata tielle toinen elukka. Tais säikähtää jarrutusääntä, koska otti vähän takapakkia. Muutenkan nuo hirvet on niin pöllöjä elukoita, että ne vaan tulee tielle. Jalat oli kokemuksen jälkeen vähän spagettia mutta loppumatka menikin sitten ihan iisisti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 20, 2009, 09:34:44 ap
Mene nyt ennen joulunpyhiä kuitenkin kun vamma on jo sulla ollut jonkin aikaa. Pyhinä joudut oottamaan kauemmin kun et ole "päivystystapaus".  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 20, 2009, 10:13:59 ap
OOOooooOOO!!!! Lintunen tuli syömään talipalloa minkä laitoin viikko sitten puuhun roikkumaan!!
Kelpaahan ne näköjään... Ehdin jo ajatella, että ei eväät kelpaa, kun ei oo ketään näkynyt palleroissa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 20, 2009, 10:27:56 ap
Lainaus:

Mene nyt ennen joulunpyhiä kuitenkin kun vamma on jo sulla ollut jonkin aikaa. Pyhinä joudut oottamaan kauemmin kun et ole "päivystystapaus".  




jep jep, ohan tuo ollu keskiviikosta asti jo ja näyttää siltä et se ois turvonnu enemmän mitä sillon oli.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Joulukuu 20, 2009, 12:01:56 ip
Voi upiseni,gamla kafru,kunnon stadin jäbä,

Kuis sul on sen olan lisäks pyyhkinyt?Embolla tiätty,mut muuten;mulla on ihan ok,tauti on hallinnassa ja safga maistuu ja maga toimaa,mitäs sitä vaatimaton stadin tyyppi muuta.

Tänään olis stadin snygeimmät joulubiisit Paavalin tsyrkassa,mut mä menen viettään julia mun skloddin lua,johonki Espoon korpeen,onneks noukkivat mut messiin ohi ku förää,pääsen oikein bilikalla perille.Me fiirataan julia nyt,kun ne suuntaa sit bilikan nokan Lappiin tsekkaileen joulupukkia ihan livenä ja Petskiä kans.
Tän takia mä en ehdi sjungaamaan niit biisei,kantsuu mennä,se on kliffa tilaisuus,Tarekin oli ainaskin viimevuonna ja Penaki kans.

Kliffaa kuulla sinusta,mä käväsen aika harvoin täällä KPllä,kun ei ole vanhoi staroi näkyny,aikoihin,enkä osaa pamista näiden nuarempien kanssa,olis niin kliffa pamista muustaki kuin taudista ja syämisistä.

Mutta ei täs muuta ku mä toivotan sulle Tosi kliffaa joulunaikaa ja onnekasta uutta vuosikymmentä 2010,samoin kuin muulle KPn väelle!Upi,pidetään kuule Ruotsin lippu korkealla<täähän oli vanha stadin vitsi javascript:void(0)
terveisin Pate
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 20, 2009, 12:03:01 ip
Tää lähtee kohta polkemaan pyörällä töihin!  

Onneksi on enää vaivaiset -7 astetta pakkasta. Tuntuu melkein kesältä jo!  

Leppoisaa lepopäivää kaikille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 20, 2009, 14:58:23 ip
Nyt on siivottu kodinhoitohuone ja laitettu pyykit kuivumaan myös. Siellä kuivaa ku lämmönjako on siinä samassa huoneessa kans.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 20, 2009, 15:58:34 ip
Ihmeen alakanttiin sokruarvot tänään, vaikka olen syönyt kaurapuuroa, makaronilaatikkoa, pullaa ja riisipuuroa ja pistellyt inskaakin vähän alakanttiin. No kelpaahan noita syödä   leivoin kaks komeaa joulukranssia ja samalla tein uunissa leipää ja riisipuuroa. Tuli tällainen hiilaripäivä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 20, 2009, 16:25:20 ip
Eilen ostin joululimpun paikallisesta kahvilasta missä tuotteet tehdään paikan päällä. Se oli tehty glögistä, pomeranssinkuoresta, vehnäjauhosta ja oli kai siinä jotain muutakin. Oli aika jännän makuista aluksi, mutta oikein hyvää. Ehkä haen huomenna lisää. Tänään olen ollut jo tarpeeksi tuossa tuulessa ja nyt sataa urakalla lunta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 20, 2009, 17:28:09 ip
Eli teillä on sitten tänään ollut pullatuoksuinen päivä

Minäkin "harjoittelin" eilen vähän reilumpia kertahiilarisatseja, kun vetäisin illalla riisipuuroa oikein olan takaa, 8ky bolustelin kerralla ja se on kyllä mulle jo kohtuullisen iso kertabolustus-satsi

Vähän olin varuillani, kun alla sokerit oli 5,1 mmol/l, mutta hyvin meni, puolentoista tunnin päästä oli 5,6 mmol/l eli näitti normibolukset ja kunnon keitetty riisipuuro menevän noin niinkuin ajallisesti aikas hyvin yhteen.

Tänään lähdin paikallisille markkinoille tarkoituksena ostaa vähän sinappisilliä/silakoita. Olin ihan varma, että näin lähellä joulua ois torilla ollut myyjiä vähän joka lähtöön, mutta toisin kävi Ei oikein mitään tarjolla ja sainkin sitten tunnin odotella paikallisen Prisman avautumista ja sain kuin sainkin palvelutiskiltä rasiallisen sinappisilliä ostettua.

Kuten Ultsikin taisi todeta, nin olipahan melkoista puhuria jo aamusta, lunta ei silloin vielä tullut.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Joulukuu 20, 2009, 18:08:06 ip
Kinkku on uunissa ja internet täynnä joululeivonnaisten ohjeita. Koitan vähän rajoittaa kuitenkin. Kaksi ihmistä syö kuitenkin aika vähän. Mutta ainahan voi viedä herkkuja tuliaisiksi  

Eilen sulatin pakastimen ja päätin samalla siivota jääkaapinkin, kun on samasta kalusteesta kyse. Virrat takaisin päälle ja tavarat sisään. Ja säädöt ennalleen. Ja kun aloin tänään ruokaa laittamaan, niin ihmettelin sitten kun sipuli on jotenkin kohmeinen. Mittari näytti -1. Kohmeisia olivat myös porkkanat ja perunat. Ja maito aikas kylmää.

Mutta onneksi en ostanut eilen uusia inskoja, vaan päätin jättää apteekkireissun alkuviikkoon. Pitänee siis vs-mittarin lisäksi alkaa tarkkailemaan jääkaapin lämpömittaria  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 20, 2009, 20:05:34 ip
Ostin tänään itselleni kinkun, painoa tuolla kimpaleella on 3 kiloa ja heti kun pääsen kotiin lykkään sen uuniin, sulatuksen jälkeen

Ajelin tänään Lahteen ja heti ekana yhteen kauppaan. Peruutin sitten auton ruutuun ja katsoin taakseni, niin siellä oli entinen työkaveri perheineen Aina täällä johon tommoseen törmää, en kyllä ehtinyt muuta kuin heilauttaa kättä ja tuskin hän edes tuns mua/muisti mua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 20, 2009, 21:04:56 ip
Voe pyhä sylyvi sentään ku koiralla on isäntää ikävä!! Vinkuu ja vikisee ja heittääntyy vallan levottomaksi iltaisin. Yleensä isi on se kuka hoitaa illan ulkoilut, mutta nyt kun on töitä, niin minä hoidan koko päivän ulkoilut yms jutut. No, onneksi pian on tiistai. Voi sitä riemua sitten kun tuttu ihminen astelee ovesta sisään   Toki mullakin on ikävä, mutta en vingu ja vikise...  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 21, 2009, 11:18:19 ap
Mulla ei oo yhtään joulufiilistä, varmaan johtuu tästä masennuksesta. Sanon sille psykologille huomenna et tahtosin päästä vähäks aikaa taas sairaalaan ku en jaksa enää ja oon ajatellu myös itsemurhaakin välillä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 21, 2009, 19:34:20 ip
Ei mullakaan ole yhtään joulufiilistä, mikä johtuu varmaan myös tästä masennuksesta. Mutta en anna sen häiritä, ainakaan liikaa. Olen pitkästä aikaa taas töissä ja tuntuu tosi kivalta, vaikka olenkin työpäivän jälkeen ihan poikki. Jouluna ajattelin lenkkeillä koiran kanssa, käydä kuntosalilla ja tehdä just niitä juttuja mistä tykkään, vaikkei ne niin jouluisia olisikaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 21, 2009, 20:07:37 ip
Olipa reissu, mutta tuli tehtyä Eipä tuolla kovin kurja keli ollut, vaikka ajelinkin ihan pikkuteitä ja ihan omaa vauhtia, eikä minulla ollut mihinkään kiirekään. Taitojeni vastaavalla nopeudella ajelin siis. Tapasin kaverit ja hauskaa oli, emme menneet normi-roskaruokaa syömään, vaan joimme kahvit Rahaa meni, en uskalla edes käydä tiliä katsomassa, onneksi ensi kuussa tulee jo uus tili

Mua on vähän latistanut tämä joulu, oikeestaan eka, jonka vietän ihan yksin. Kutsuin kyllä siskon perheen Joulupäivänä syömään lipeäkalaa, jonka valmistan niin kuin meidän suvussa on tapana
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 22, 2009, 16:15:06 ip
Mä ostin tänään piparit ja tortut valmiina, olis ehkä pikkasen halvemmalla päässyt, jos olis itse tehnyt. 10 kappaletta torttuja maksoi 4,90 Laiskotti niin ja enkä mä osaa tehdä itse suklaapipareitakaan, joita voi kastaa kaffiin. Kinkku on melkein sula, illalla laitan sen uuniin. Tosin ostin mä kalaakin, kattoo nyt, kumman paistelee ekaksi Lipeäkalakin pitäis hakea kaupasta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 22, 2009, 21:00:45 ip
Meilläkin on kinkku jo uunissa ja koti siivottu.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 22, 2009, 21:10:52 ip
Hain kaupasta lipeäkalan ja melkein ajoi joku hurjastelija kylkeen Onneksi se stoppasi sitten muutaman metrin päähän sivuuttain ja mäkin ehdin siinä peruuttaa vähän, kun näin auton lähestyvän kovalla vauhdilla ja ei takuulla tullut sillä nopeudella, mikä alueella oli rajoituksena   Kinkku on vieläkin liian kylmä, laitan sen yöllä uuniin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 22, 2009, 21:28:16 ip
Mä oon jo kolmesti meinannu jäähä linkin alle ku oon niin masentunu etten jaksa kiinnittää mihkään huomiota tuolla liikenteessä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 22, 2009, 21:56:08 ip
Lainaus:

Meilläkin on kinkku jo uunissa ja koti siivottu.  



Minä olen jo ehtinyt maistellakkin kinkkua Ihan hyvä tuli. Jaa, kukahan meillä siivoais
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: ergava - Joulukuu 23, 2009, 01:40:13 ap
Kinkku meni uuniin ja laatikot pois. Gluteeniton perunalaatikko kin imeltyi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 23, 2009, 07:28:32 ap
Kinkku uuniin ja mietin, että aloittaisko pottujen kuorimisen Tosi kauan kesti tuon lihakimpaleen sulatus, yöllä paistomittari näytti vielä 0 astetta, aamulla sitten 12 ja lykkäsin äsken kinkun uuniin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 23, 2009, 09:35:45 ap
Meillä oli kinkku yön uunissa ja aamulla otin sen pois klo 7. Äsken maisteltiin kinkkua aamukahvilla joululimpun päällä ja kyllä oli hyvää!  

Koirien kuolavanat koristaa hellan edustaa, joten luuttu on vielä kaivettava esiin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 23, 2009, 09:37:25 ap
Minä otin eilen illalla savukalkkunan pakkasesta sulamaan, ja kas kummaa, meidän karvakuono päivystää aika herkeämättä siinä tipun lähistöllä, jos se kuitenkin lähtisi lentoon ja tupsahtaisi koiruuden suuhun  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 23, 2009, 10:03:10 ap
Pihalla on ihana ilma ku siellä sataa lunta<3 tuleepahan ainakin valkonen joulu
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 23, 2009, 13:34:08 ip
Hei, löysit jo yhden positiivisen jutun, hyvä!  

Ota levon kannalta nää pyhät. Lueskelet, käyt ulkona, autat äitiä...  

Jos edes pikku hetkeksi unohtaisit kurjan olosi, niin sehän olisi jo itsessään lahja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 23, 2009, 13:55:07 ip
No joo, nyt on semmonen olo ettei millään oo väliä. Siivoukset on tehty, laatikot on valmiina että enää ei tarvi tehä oikeestaan mitään. mut en jaksa tätä masennusta vaan enää ja tästä joulusta ei oo tulossa hyvä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 23, 2009, 15:57:59 ip
Kävin hakemassa vielä yhden lahjan. Siskoni osti saman lahjan pojalleen kauppa-leluna, minkä minä olin jo aiemmin ostanut. Yritin kaupassa sanoa, että ei saa nyt ostaa mitään, kun huomenna tulee pukki, ettei tiedä, mitä se tuo. Niin nappula rähis mulle, että "elä ärsytä mua" No, sai tahtonsa läpi ja serkkupoikansa saa ens vuonna tuon ostamani lahjan ja hän saakin pehmeän paketin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 23, 2009, 20:26:57 ip
Joulusiivous edelleen kesken, lattia kyllä pestynä, mutta sohva, nojatuoli ja sänky täynnä kamaa. Tarkoitus oli siivota vaatehuone Mitenköhän sais itsensä liikkeelle
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 23, 2009, 20:41:44 ip
Kuvittele, että sulla on vaan tunti aikaa siivota!  

Mä en jaksa stressata joulusta yhtään, riittää kun on sapuskaa ja lämmintä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Joulukuu 23, 2009, 20:45:35 ip
Tää on siivonnut, niin että nyt on ihana asettua viettämään Joulua. Saunakin puhtaana

Kinkun isäntä laittaa uuniin töistä tullessaan eli joskus klo 23 jälkeen... Jospa aamulla saisi maistella ihanaa kinkkua

Poitsu ollut ylivilkas ja käynyt pyytämässä näkemäänsä lahjapakettia sen sata kertaa: "Anna, anna, anna"... Tyttö taas kuumeesssa, sai maanantaina sen tehosteen kausi influenssasta, nenä tukkeessa ja yskääkin. Mikäs näin Jouluna sairastellessa. Toivottavasti menee pois yhtä nopeaan, kuin tulikin!

Oikein Hyvää, Ihanaa ja Rauhallista Joulua teille kaikille! <3
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: ergava - Joulukuu 24, 2009, 07:44:45 ap
Hienoa. Valkoinen Joulu tulee tai on jo.

 Kinkusta tuli sitten raaka ja lisäpaistettuna kääpä. Millähän tuotakin leikkaisi.

Kuusi on vielä ulkona. Saunansiivous on edessä. En vain malta vielä kolista ettei kaksi jouluvierasta herää.

Joulupukki ei taida tulla ollenkaan. Työvuorojen- ja exävuorojen takia pienimmät Jouluvieraat tulevat vasta Tapanina.

Kuskasin joulupukin muorinkin äsken töihin.

No nyt ovat jo pikkukaupat auki. Menoksi. Ajovalolamppukin sitten pimentyi. Kamala jos Jouluna sais sakon siitä.

  Hyvää Joulua kaikille. Tonttuillaan ihan sopivasti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 24, 2009, 09:19:01 ap
Mä otan rennosti Mitäs sitä hosumaan, ei mahdolliset joulupäivän vieraat mun vaatekomeroa sentäs tutki
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 24, 2009, 10:02:46 ap
Mä aloitin oikeastaan sen hosumisen jo eilen eli eilinen oli sellainen perunteinen aaton päivä kulultaan. Aattoateria (yhden vieraan kera) oli siis eilen ja aamupäivä sen mukainen Ateria onnistui ihan kohtuullisesti, imelletty perunalaatikkokin pysyi juuri ja juuri haarukassa - siis olisi voinut olla vähän sakeampaa, mutta muuten oli vallan mainiota

Kaiken lisäksi verenpaineet oikuttelivat mataluudellaan niin, että meinasi hommat mennä ihan puihin, ei sitä 80/40 paineissa paljoa puuhasteltu, mutta onneksi nousivat sentään vähän puolen päivän paikkeilla (106/46), tosin saunaan en uskaltautunut pyörtyilemään ollenkaan.

Pitäsköhän nyt virallisena aattona yrittää tuota saunomista uudelleen. Muuten onkin ihan vaan (ilman seuralaista) herkuttelu- ja löhöilypäivä. Ei paniikkia jouluvieraista, ei mitään. Huomenissa pitäisi sentään saada itsensä joululounaalle veljen perheen luo
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 24, 2009, 10:50:13 ap
Mulla ei oo yhtään joulufiilistä, enemmänkin tekis mieli itkeä ku en jaksa enää yhtään mitään. oon liian masentunu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 24, 2009, 11:30:01 ap
^Älä pingota. Jos ei ole joulufiilistä niin se ei ole maailmanloppu. Ja itke pois jos se oloa helpottaa. Jokainen viettää joulunsa tavallaan ja monet eivät vietä sitä ollenkaan. Siitä ei kannata masentua jos ei oo joulufiilistä. Musta joulu on aikaa että saa tehdä tai olla tekemättä mitään. Eli mieti mitä itse haluaisit tehdä tai jos et halua tehdä mitään vedä peitto korviin. Tärkeintä on ettet stressaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 24, 2009, 11:37:45 ap
Ei se mua masenna ku ei oo joulufiilistä vaan se johtuu taas ihan muusta. En tiiä kyllä syytä mut ihan sama.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 24, 2009, 12:28:44 ip
Meillä perunalaatikko oli kauan imeltymässä. Punaista Hyla maitoa ja oikeaa laktoositonta voita siihen. Isossa padassa muhii uunissa. Kinkkua maisteltiin jo eilisiltana.

Mulla on ollut hypoja tällä viikolla aamupäivisin. Syynä ollut parin kilometrin kävely tosin tiistaina osa matkasa ihan umpihankeen. Välillä tunnen, että nyt olis aika mitata ja silloin arvot olleet noin 4,6 - 4,8. Tänään kauppareissun jälkeen mittasin enkä tuntenut mitään huonoa oloa , 3,7!

Nyt olen tankannut kinkkua, ruisleipää, suklaata ja pian jouluaaton ateria.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 24, 2009, 19:08:25 ip
Mä sain lahjaks korvikset, saunatyynyn ja shampoon ja hoitiksen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 24, 2009, 22:47:33 ip
Kivat lahjat.  

Mä sain kirjan, suklaata ja Marimekon pyjaman.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Joulukuu 24, 2009, 23:40:40 ip
Mikä on saunatyyny? Mä sain myös kaikkea kivaa, mm. puseron, lapaset, laukun, keittokirjan ja korvikset.

Koiran kanssa tehtiin vielä illalla pitkä 1.5 tunnin lenkki. Koira oli iloinen ja ulkoilu teki kyllä hyvää mullekin. Ihan mukava jouluaatto loppujen lopuksi, vaikka vielä aamulla olikin vähän erilainen tunnelma. Vähän vaan harmittaa, kun mun pikkuveli ei töiden takia päässyt viettämään joulua Turkuun yhdessä perheen kanssa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 25, 2009, 09:05:35 ap
Perunat kuorittu, että puoli kahdeltatoista laitan ne kiehumaan ja aloitan muiden lisukkaiden keittämisen Onpa ruoka valmista, kun syömäväki saapuu. Sen jälkeen voikin lähteä hakemaan ainoaa joululahjaansa 130 kilsan päästä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 25, 2009, 10:36:47 ap
Saunatyyny on semmonen mitä voi käyttää saunassa niskan, selän tai missä haluakaan niin alla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 25, 2009, 11:38:36 ap
Mä olen ilmeisesti ollut ainoa "tuhma", koska yhtään lahjaa ei ole tullut

No toisaalta vaikea ois ollut tullakaan, koska joulupukki ei tänne ilmeisesti osannut tulla ja toisaalta yhtään elävää sielua en ole nähnyt "lahjanantoetäisyydellä" eilen - en tosin vielä tänäänkään tähän mennessä

Ikkunan takaa olen toki katsellut muutamaa harvinaista "koiran_pissattajaa" tuolla ulkona.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 25, 2009, 11:43:28 ap
No, mä epäilen kyllä, että toi munkin lahja on veljen anopin leipoma leipä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 25, 2009, 12:42:31 ip
Siis voi apua, onkos omatekoisissa lahjoissa jotain vikaa Tuli mieleen tuosta "mä epäilen kyllä, että..."

Mä olin ajatellut viedä velejeni perheelle tänään illansuussa mukanani kolme itsetehtyä "lahjaa". Kyseessä veli kahden aikuisen pojan kera sekä edellisten avio/avo-puoliskot.

Mukaan oli tarttumassa:
- rusinainen piimäkakku
- pikkupurkki luumuomenasosetta
- pikkupurkki luumuomenashutneytä

Olin ajatellut, että saavat ihan itse päättää kuka mitäkin haluaa/joutuu vastaanottamaan. Katson sivusta ilmeet ja miten jako menee (olenkohan mä vähän "kettumianen" )
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 25, 2009, 13:31:32 ip
Lainaus:

Siis voi apua, onkos omatekoisissa lahjoissa jotain vikaa Tuli mieleen tuosta "mä epäilen kyllä, että..."





Ei siinä mitään vikaa ole, päinvastoin Tai sitten ehkä saan veljenpojan leipomia pipareita, joita hän itse on tehnyt, niitä vaan ei voi syödä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 25, 2009, 14:01:53 ip
Nii ja sit sain myös marimekon kylpypyyhkeen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 25, 2009, 14:27:37 ip
Tuohan on kiva lahja. Itse tehty hyvä on hyvä ajatus.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 25, 2009, 14:35:31 ip
mä vaan masennun entistä enemmän nyt lomalla, nytten on semmonen hällä väliä olo eikä mitään jaksas. Tekis vaan mieli työntää pää lumihankeen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 25, 2009, 16:24:23 ip
Eipä tullut pipareita eikä leipääkään Hieman pettynyt. Mutta tuli ihana Kermansaven muki ja kippo, miten se veljenpoika (1 v. ja 2 kk) oli osannutkin valita niin kivat
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 25, 2009, 18:21:14 ip
Päivällä käveltiin hautausmaalle noin viiden kilometrin päähän. Yllättävän paljon siellä oli väkeä. Sokeritkin pysyivät ruodussa liekö syynä se, että nyt oli varmuuden vuoksi Siripirit mukana.

Tän joulun ehdoton herkku on helppo ja hyvä eli luumurahka. Kermavaahdolla tää satsi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: tyyppi2 - Joulukuu 25, 2009, 18:34:25 ip
Lainaus:

masennun entistä enemmän nyt lomalla




Ota iisisti.
Mullakin on aina lomalla ongelmia, kun se on mun työni.

Tänään tuli postista kiva joululahja, ulosottomies oli viemyt odottamani veronpalautukset 47 euroa. Ja kirjoitti siihen lopuksi että olen vieläkin velkaa 367.895 euroa (kolmesataakuusikymmentäseitsemäntuhatta kahdeksansataayhdeksänkymmentäviisieuroa) muummon markoissa noin 2 miljoonaa.

Olen ollut monestikkin masentunut mutta en tuosta asiasta.

Maailmasta löytyy muitakin asuinpaikkoja kun Suomi. En ole ollut varsinaisesti velkojaa karussa koska olen päättänyt etten maksa mitään. Nyt vain kävi huono tuuri 47 euroo meni kun kankkulan kaivoon. Sillä olis elänyt täälläpäin melkein kuukauden.

Onneksi vaimoni ei pistänyt aikoinaan nimeensä takauspapereihin vaan pystyimme sällyttämään talon myös Tampereella.

Tulemme takaisin Suomeen heti kun lumet on sulanut eikä u-mies enää vainoa. Takausvelkani menee vanhaksi keväällä, jolloin voin ottaa taas uutta velkaa ja aloittaa uudestaan maailman valloituksen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 25, 2009, 19:37:07 ip
Lunta maassa Belgiassa,Englannissa ja Hollannissa,siis valkeaa Joulua  maailmalla .Eilen jäi jouluruoka väliin,nukuin univelat pois , nyt vaihteeksi töissä,kyllä se tästä,luulen ma
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 25, 2009, 19:46:36 ip
Luulin jo, että olen ainoa KP:n työjoululainen.  

Huomenna vielä pitäisi jaksaa, sitten on peräti 2 päivän lepo.  

Toitko Belgiasta suklaata?

 
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 25, 2009, 19:46:55 ip
Heh,mä sain villasukat engelsmanneilta joululahjaksi ja toosi iso pipon,mahtuu kahvipannu ja mun pääni samaan aikaan lämmittelemään
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 25, 2009, 19:49:25 ip
Ei mitään suklaata,työ jatkuu edelleen englanissa,tammikuussa suomeen.Saksan kautta suomeen,huoh!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 25, 2009, 19:58:56 ip
Jaksuja sitten vaan!

Äläkä nyt hukkaa saamaasi jättipipoa. Tarvitset sitä ensi kesänä kun mennään dippendaaliporukalla Uttiin tandemhyppimään!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 25, 2009, 20:03:41 ip
Okei,ekas tulen mä alas laskuvarjolla,sit mun pipa,viikon päästä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 25, 2009, 20:05:44 ip
Eikun sä hyppäät pipalla, me muut varjolla!
 

Vai tullaanko kaikki alas samalla myssyllä?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 25, 2009, 20:11:09 ip
Aha,tulee sitten nopein laskuvarjohyppy pipan kanssa,ilman että jalkapohjat leviää,niiden kosketaessa maata.Vaan pipa jää ehjäksi
Mä kokeilen ekas yksin pipan kanssa,sopiiko?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 25, 2009, 20:12:15 ip
Mulla on varmaan nytten ollu kaikista huonoin joulu ku olotilan puolesta en oo pystyny nauttimaan siitä ollenkaan. tuntuu että turhaan ees elän.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 25, 2009, 20:16:45 ip
Et sinä turhaan elä,usko pois.Tänään todella nautin joulusta,oksensin ja mittari nauroi päin näköä,siis HI,mut mä edelleen elän,kaikesta huolimatta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 25, 2009, 20:35:14 ip
Mulla taas meni sokerit matalalle enkä jaksa niistä oikein välittää. Mulle nyt kaikki on ihan samaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 25, 2009, 21:31:00 ip
Lainaus:


Mä kokeilen ekas yksin pipan kanssa,sopiiko?




Katsotaan sitten kesällä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 25, 2009, 22:39:12 ip
Lainaus:

Luulin jo, että olen ainoa KP:n työjoululainen.  




Mää oon kp:n laiskottelija-joululainen Kävin mä porukoilla maksamassa laskuja, en saanut viimeksi siellä isän konetta auki, niin oli pakko lähteä maksamaan vanhempien laskut ja ottaa vanhus mukaan (vanhus=läppäri). Kiva oli ajella ja kuunnella radiosta joululauluja ja pelätä, että hiipuuko auto vaiko ei, perillä oli 25 astetta pakkasta nimitäin ja paikallinen huolttis piti toisen vuosittaisen vapaapäivänsä Kahvilla mä olisin siellä käynyt, kun porukoilla oli lämmöt aika vähissä ja maito kaupassa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: MiniMi - Joulukuu 25, 2009, 23:15:42 ip
Mulla on ollut hieman "outo" olo koko joulunajan. Närästänyt on koko ajan niin, että on ollut pakko käydä välillä oksentamassa. Yölläkin siskon luona heräsin kamalaan närästykseen -> kävin täyttämässä posliinipyttyä ja sitten taas jatkoin nukkumista. Aamulla Nexium naamariin ja taas jatkettiin muutama tunti kunnes taas närästys iski. Nexiumia on tosiaan menny muutama päivässä yli normimäärän, muttei sekään ole kauheesti oloa parantanu
Muuten oli siskon luona aivan mahtavaa viettää jouluaattoa siskon perheen kanssa. Vauvakin oli saanut laitokselta juuri oikean kokosen  "mini"tonttulakin ja kylläpäs oli viiikon ikänen söötti! Joulupukki kävi, lahjoja tuli "tuvan täydeltä" ja laulu raikui
Kotiin tullessani mies röhnötti sohvalla elikä siihen loppu joulufiilikset
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 26, 2009, 15:55:17 ip
Veimme tänään joululahjan äidilleni. Pääsimme matkustamaan uudella lähijunalla. Se oli hieno,hiljainen ja avara tosin ei siellä näin Tapaninpäivänä puolelta päivin ollut paljon matkustajia. Ei kolissut eikä tullut kylmä ovesta sisään. Ja VR oli ajallaan molemmissa junissa mitä käytimme tänään!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 26, 2009, 16:32:40 ip
 
Lainaus:

 Mulla on ollut hieman "outo" olo koko joulunajan.



Voi ei MiniMi, vieläkö tuota "outoa" oloa riittää

Eikös se alkanut jollain tavalla jo vähän ennen joulua.

Pidäppäs nyt hyvä huoli itsestäsi äläkä liian kauaa tuollaista kotioloissa katsele. Ai niin, "kyläoloissahan" sä taisit ainakin osan aikaa olla, mutta siltikin

terveisin yks huolestunut tätiihminen
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 26, 2009, 17:25:07 ip
Mä oon ollut koko päivän yöpaidassa Nauttinut vain olostani ja iltamassa avasin viinipullonkin, tv:tä katsonut, enkä ole pihalle nenääni pistänyt, muuta kuin ikkunasta katsonut Oikea lössöpäivä. Ulkona tuuli niin, että oli pakko laittaa neuletakki päälle, oli kalsaa sisälläkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 26, 2009, 17:42:24 ip
Minä sentään pistäydyin ulkosalla vähän lumitöissä

Kävin putsaamassa tuota oman sisäänkäyntini edustaa (muu lähiseutu oli jo ahkerien nuorten miesten toimesta kolattu) ja sitten piipahdin hakemassa hiekoitussoraa taloyhtiön varastosta ja vähän sitä levittelinkin. Ei voi kunnon ulkoiluksi sanoa, mutta menihän siinä puolisen tuntia.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 26, 2009, 17:52:07 ip
Ihanaa vain laiskotella, jotenkin sellainen olo kuitenkin, että pitäiskö tehdä jotakin, eilen mä sentäs säntäilin sinne tänne ja nyt saa riittää. Mä kolasin aattoiltana oman osuuteni, eikä lunta ole sen jälkeen enää tullutkaan Harmi. Mä kolaan vain sellaisen suorakaiteen muotoisen alueen autotallista oven suuhun, sillä mä en periaatteesta kolaa naapurien hyväksi Jos jaksaa ryypätä, jaksaa kolatakin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 26, 2009, 18:08:02 ip
Joopa, on kyllä ollu aika möllötys päivä tänään
Mutta ei se mitään. En oo vielä pihalla kerennyt käymään, mutta katsellut kyllä ulos ja miettinyt pitäiskö pistäytyä... Sain nukkua melkein 11.30 asti   jonka jälkeen oon vain löhönnyt, käynyt koneella, kokeillut vähän xboxia, kuullostellut vauvaa masussa... Jokohan sitä alkaa kyllästyttää joulusuklaat? Mua ainakin  
No, sain mä sentään äsken laitettua pyykit pesuun.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Joulukuu 26, 2009, 20:32:01 ip
Lainaus:

Ihanaa vain laiskotella, jotenkin sellainen olo kuitenkin, että pitäiskö tehdä jotakin, eilen mä sentäs säntäilin sinne tänne ja nyt saa riittää. Mä kolasin aattoiltana oman osuuteni, eikä lunta ole sen jälkeen enää tullutkaan Harmi. Mä kolaan vain sellaisen suorakaiteen muotoisen alueen autotallista oven suuhun, sillä mä en periaatteesta kolaa naapurien hyväksi Jos jaksaa ryypätä, jaksaa kolatakin




Omalta kohdalta voi sanoa, että arki ei tule hetkeäkään liian aikaisin, koska muuten kuolee tylsyyteen. Laiskottelussakin liika on liikaa...huomenna voisi tietysti lähteä tupeloimaan pikkuisen rahaa vaikka kauppoihin, kun puolipäivä koittaa...sunnuntaiaukiolo rulaa !!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 26, 2009, 21:44:45 ip
Laiskottelupäivä kuulostaa ihanalta!  

Aamulla oli pakko lähteä kävellen töihin (klo 6.10) kun tuuli ja tuiskutti niin, ettei pyörällä päässyt kinosten läpi. Hyvä että kävellen pääsi...  

Ja vieläkin se mun jalka kipuilee.   Maanantaina lääkäriin, taas, äh.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 26, 2009, 22:09:00 ip
Mulla on edelleen kamalan masentunu olo. Tein myös sitten noita jälkiäkin taas, ja on myös semmonen hällä väliä olo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 27, 2009, 00:12:28 ap
Mun vasen reisi on kipeä. Siis kankusta polveen. Ei se haitannut sauvakävelyä eilen eli noin 5 -6 km, mutta illalla. Voiko syynä olla se, että mulla oli tosi painava reppu sekä tiistaina että keskiviikkona. Kannoin niitä bussissa sekä noin puolen kilometrin matkan tuossa liukkaudessa. Vai se, että liian usein on oikealla puolella painava kassi käsissä. Hierojalla käynnistä on liian pitkä aika.
Välillä yritin venytellä ja aamulla se auttoi, mutta viime yönä en meinannut saada siltä säryltä unta ja nyt sama juttu. Ei oo venyttelystä paljoa apua, mutta pari särkylääkettä otin. Ei kai tää oo mikään iskias tai lumbago? Vai onko jollain parempaa tietoa mitä tää on?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 27, 2009, 10:03:33 ap
Ihanaa ku pihalla sataa lunta vaan lisää, ei se kyllä yhtään piristä mutta täytyy vaan kärsiä tässä olotilassa nytten. Rannekin on edelleen kipee vaan ja turvoksissa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 27, 2009, 12:08:29 ip
Tulipa ihana olo, kun lunta on satanut vähän ja kolas sen pois
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 27, 2009, 15:56:51 ip
Hmh..työpäivä loppui tunti sitten,oli möte svedu pettereiden kanssa,huoh..ens torstaina lähtee onneksi tuo murheenkryyni ruåttiin takaisin.Toivottavasti en näe häntä enään ikinä,samaa toivovat muutkin

Jaa-a, taitaa tulla telkkarin katselu ilta,ellen nukahda,kuten yleensä
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 27, 2009, 18:30:28 ip
Kyllä vaan tympii mennä huomenna töihin, vois olla vaikka kuukauden sieltä pois Sitä ei taas tiedä, mitä niskaansa saa huomenna...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 27, 2009, 19:04:04 ip
Välillä tympii,kieltämättä.No,saadaan tuo murheenkryyni pois jaloista,helpottaa vähän.Vaan saa nähdä minkälainen tyyppi tulee sen tilalle Tää svedupetteri on harjoittelija,mutta raja se on pidettävä kerjätessäkin,voi poika parkaa,sillä on kivinen tie edessä kuljettavana, tuolla asenteella,mikä sillä on

Vaan,mä odotan ekas tulevaa lomaa ja ensi kesäkin on jo mielessä

Vaarallisia noi "kauneimmat joululaulut",vanhempi systeri oli käynnyt kuuntelemassa niitä,murtui ranne kotimatkalla,ollut liukasta suomessa,näköjään.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 27, 2009, 19:26:39 ip
Mulla ois lomaa vielä 1,5 vk että kuolen tylsyyteen vielä..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 27, 2009, 19:30:54 ip
Koeta keksiä jotain,jottei tylsyys vie mukaansa .

2 viikkoa töitä,sit tulen suomeen,lomaa viettämään,aah.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 27, 2009, 20:07:27 ip
Mullapa lomaa vielä.... vuoden verran about... eikä kyllästytä yhtään no, tää "loma" onkin työntäyteinen silti, kuhan vauhtiin päästään  

Voi *piip* että on ollu alaselkä kipeä tänään!! Vihlasee mukavasti tuon oikeanpuoleisen kankun yläosaan / yläpuolelle kun astuu. Kävely muistuttaa aika ajoin pingviinin menoa   En tiiä että oonko nukkunut jotenkin huonossa asennossa viime yönä, vai onko se "pershermo" jumissa....  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 27, 2009, 20:12:24 ip
Mä olen tässä miettinyt joulunpyhät, että onko naapurin akka lähtenyt No, kun en oo nähnyt sitä naista moneen kuukauteen ja kesällä hän puhui minulle, että lähtisi pois, eikä takaisin tulis. Yks aamu tässä näin naapirin ukon ja hän ei edes moikannut mua, vaikka mä sitä moikkailin ja muutenkin oli hiukan pahantuulisen oloinen. Keltään nyt ei viitti tuollaista asiaa lähteä kyselemään Ehkä tämä asia selviää jossain vaiheessa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 27, 2009, 22:00:45 ip
 Meillä meni juhlat hyvin meillä oli viiko sitten tyttären valmitujaiset ja mun 40set. Porukkaa oli ja kaikki meni ok. Joulu meni myös hyvin. Nyt on syöty ettei vähään aikaa tee mieli kinkkua ja lanttulaatikkoa. Lahjaksi sain ihanat polvisukat, ne ovat sellaista lämmintä froteeta, yöpaita, tavallinen paita, helmikaulakorun, kultaisen kaulakorun 3 sormusta ja suklaata ja suklaata.
 Nyt aletaan totuttelmaan arkeen taas. Uutena vuotena juhlitaan miehen enon 80 vuotispäivää.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 28, 2009, 00:27:01 ap
Joulu meni "kevyesti", kun oltiin aatto poikkeuksellisesti kaksin tyttären kanssa mökillä. Syötiin vain kalkkunarullaa, bataatti-vuohenjuustolaatikkoa ja salaatteja. Ei myöskään kakkuja, pipareita, torttuja eikä suklaata, kun miesväki ei ollut paikalla perinneruokaodotuksineen!  

Pakkasta oli miinus 10-20 astetta ja paaaljon puhdasta, valkoista pakkaslunta ja timantteja hangella. Tulipa muistikortille paljon hyviä joulukorttikuvia. Tänään ei enää lumi hymyilyttänyt, kun auraa ei kuulunutkaan, vaan piti kolata koko 160 metrin matka umpeentuiskuttanutta mökkitietä! Sain aikaiseksi just kaksi uraa, joita pitkin piti ajaa kieli keskellä suuta.

Parasta joulussa oli se, että tehtiin tyttären kanssa animaatiofilmi, jossa tonttu seikkailee. Noin 4 minuutin filmin tekemiseen meni kaksi kokonaista päivää, kun videokameran sijasta käytettiin digijärkkäriä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 28, 2009, 08:09:40 ap
Kuulostaapa mukavalta - varsinkin tuo animaation teko on varmaan ollut tosi vänkää hommaa   Milloin on ensi-ilta?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 28, 2009, 09:59:10 ap
Animaation teko oli tosiaan vänkää hommaa, minua tarvittiin lähinnä avustajana ja catering-vastaavana ja olisi pitänyt olla vähintään neljä kättä. Valmis filmi on nähtävissä näinä päivinä netissä, laittelen linkkejä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 28, 2009, 10:23:08 ap
Kiva!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 28, 2009, 11:23:04 ap
Huomenta vaan kaikille vähän huonosti nukutun yön jälkeen
Pitäs vaan alkaa venyttelemään paikkoja auki, mutta kun ei oikein kivuilta kärsi. Ainakaan nyt ihan aamutuimaan. Alaselkä, oikea kankku ja oikea polvi on mun murheenkryynejä tänä aamuna. No, jospa huomenaamuna puhaltaa uudet tuulet  
Pakkasta vain piirun verran yli 10 astetta. Tartteis lähteä tuo piha kolaamaan, mutta ei kai silläkään ihan niin tulipalokiire ole...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 28, 2009, 17:37:34 ip
Mä olen viettänyt tänään päiväsydämen ALE-kierroksella Yllättäen ei Itiksessä ollutkaan kauheaa ruuhkaa.

Ja ostokset eivät turhan paljoa lompuukia rasittaneet, pari puseroa tarttui matkaan.

No toki sitten ei-ALEsta eli Luhdan Outletista tarttui matkaan muutama käsipyyhe (haa, saa kohta puhkikuluneita vanhoja roskiin ) sekä parit satiinipussilakanat.

Päälle viimeiset joulusafkojen rippeet (imellettyä perunalaatikkoa, karjalanpaistia, sienisalaattia, silliä ja kinkkua) kunnon vihersalaatin kera. Jälkkärinä kahvit kera viimeisten joulutorttujen.

Nyt on herneet ostettu ja huomenna edessä hernerokan keitto. Ovat vissiin muutkin hernerokan keittopuuhissa, kun oli City-Marketista ½kg hernepussit loppu. Nyt on peräti kilo herneitä odottelemassa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 28, 2009, 17:52:55 ip
Täällä oli alennuksissa kamalasti ihmisiä ja jonoja oli monelle kassalle anttilassa aika kivasti. Nythän on kunnon talvikin ku lunta tulee lisää koko ajan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 28, 2009, 19:16:56 ip
Yksi välipäivinä töissä olemisen parhaista puolista on ehdottomasti se, ettei edes vahingossa, puoliväkisin tai hetkellisessä mielenhäirössä tule lähdettyä alennusmyynteihin   ihana rauha leviää sieluun ja ruumiiseen, kun köllöttelee työpaikalla ja sieltä siirtyy sulavasti kotisohvalle tai muuhun vastaavaan kotioloon nauttimaan kiireettömästä olosta tai vastaavasti kodikkaasta hulinasta  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Joulukuu 28, 2009, 20:21:15 ip
Multa jäi/jää myös alennusmyynnit täysin ohi. Tyttö on kamalassa räkätaudissa ja nyt se iski meikäläiseen kera lämmön, yskän ja sen räkähärdellin (päänsärkyä, niskajumia, korvien kutinaa ym. en viitsi edes mainostaa   ).

Jospa uudeksi vuodeksi oltaisiin terveiden kirjoissa

Flunssan osalta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 28, 2009, 20:25:39 ip
Mua taas alkoi pelottaa silmänpohjakuvaukset, uskalla edes postilaatikolla käydä, kun tiedän, että ne kuvaukset on tammikuussa Ja milloin vain, voi kutsu tulla. Sitten ne on säikytelleet mua jo kahdesti keskussairaalasta, ensin tuli kutsu labraan ja sitten riisi polikäynnistä

Kai mulla tänään oli työhänpaluustressi, kun sokerit on koko ajan olleet 10 paremmalla puolen, vaihdoin inskakynätkin, jos huomenna helpottaisi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 28, 2009, 20:28:11 ip
Mä kävin keskustassa alennusmyynnissä, mutta en ostanut mitään. Kaupungilta muuten tein pikkuostoksia, mutta eivät liittyneet alennusmyyntiin. Mielestäni väkeä ei ollut kovin paljon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Yogi - Joulukuu 28, 2009, 22:53:22 ip
Vietän pitkästä aikaa ansaittuja lomapäiviä. Huomasin, että kaappi oli täynnä tyhjiä pulloja. Pulmana oli kuitenkin, että pitääkö näissä uusissa palautusautomaateissa pulloista poistaa korkit. Syöttelin Googleen sanoja "pullonpalautus", "korkki", "kaulus", "pantti". Sain kymmeniä ohjeita, joissa sanottiin, että lasinkeräykseen menevistä pulloista pitää korkki ja kaulus poistaa, mutta pantilliset palautuspullot neuvottiin viemään Alkoon tai kauppaan ilman mitään sen kummempia ohjeita.

Lopuksi päätin tehdä homman heti enkä tietokoneella. Marssin automaatille katsomaan ohjeita. Siellä sanottiin, että etiketti ja EAN-loodi pitää olla ehjä. Korkista ei sanottu mitään. Niinpä marssin Alkoon kysymään asiaa. Alkon myyjien ammattitaitoon olen ennenkin turvautunut elämän kiperissä kysymyksissä.

Myyjä sanoi, että on ihan sama, onko korkkia tai kaulusta vaiko ei. Helpottuneena tein uuden vuoden ostokset ja lähdin hakemaan pullokuormaa kotoa. Kello kuitenkin ehti tulla paljon ja homma jäi huomiseen. Ei sitä lomalla kauhean paljon ehdi siivota.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 28, 2009, 23:28:07 ip
Lainaus:

Mä kävin keskustassa alennusmyynnissä, mutta en ostanut mitään.




Mä kävin vain yhdessä kaupassa, mutta sieltä ostinkin uudet vaelluskengät   pitää sitten Islannin jälkeen kertoa, ovatko hyvät.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 29, 2009, 08:47:08 ap
Lainaus:

Mua taas alkoi pelottaa silmänpohjakuvaukset,



  mikäs sua niissä pelottaa? Pelkäätkö, että on tullut muutoksia tai jotain? Minä olin nyt joulukuussa, ja vaikka kuinka tarkkaan lääkäri kuvia ja pohjia ja uusia kuvia syynäsi, niin mitään laseroitavaa ei ollut(kaan), mikä tietysti oli hyvä juttu   Nyt vaan oottelen sieltä lappua, että voin mennä optikolle syynäyttämään näköni uusia okulaareja varten.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Philomela - Joulukuu 29, 2009, 09:06:23 ap
Minä mietin myös mikä pelottaa vaikka en kehdannut kysyä  Kävin itse elämäni ensimmäisessä kuvauksessa pari viikkoa sitten ja nyt odotan tuloksia. Mihin tuloksia tarvitaan jos uudet lasit on hankinnassa? On nimittäin ajankohtaista itselläkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 29, 2009, 09:46:49 ap
Optikko ei voi määrätä silimilaseja diabeetikolle, varsinkaan jos tämän siliminpohjia on laseroitu. Ja minusta on aivan turhanpäiväistä mennä silimilasien takia yksityislääkärille, kun kerran oletettavasti maan asiantuntevimpiin lääkäreihin kuuluva henkilö on jo silmät syynännyt ja ottaa hoitopuolesta vastuun. Siihen mä tarvin lupalapun, silmänpohjien kuvauksia tai niiden tuloksia ei sen kummemmin silmälasien hankintaan tarvita.

Tähän vielä selvennykseksi mainittakoon, että ainakaan HUS:n silmäklinikalla ei tehdä näönmäärityksiä laseja varten. Tai ainakaan mulle ei ole koskaan tehty - vain nuo pohjien syynäykset ja mahd. laseroinnit.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 29, 2009, 09:57:12 ap
 
Lainaus:

 Tähän vielä selvennykseksi mainittakoon, että ainakaan HUS:n silmäklinikalla ei tehdä näönmäärityksiä laseja varten. Tai ainakaan mulle ei ole koskaan tehty - vain nuo pohjien syynäykset ja mahd. laseroinnit.



Minä käyn silmänpohjatarkastuksisa yksityisellä silmälääkärillä, kun ei ne valokuvat onnistu. Minulla tuon tarkastuksen yhteydessä tutkitaan aina myös normaalisti näkö. Ja lääkärin kanssa ollaan aina keskusteltu, että onko mulla itselläni tunnetta sitä, että lasit tarvisin. Häneltä siis saisin sitten ne määritykset pokien hommaamista varten.

Vaikka tuo yksityinen on siis kallis, niin on siitä näköjään jotain hyötyäkin. Tulee siis aina näkökin tarkastettua sekä myös silmänpaineet.

Joskus aikoinaan, kun Hesassa vielä pääsi vuosittain silmälääkärille (ei ollut viekä noita kuvauksia) silmänpohjatarkastuksiin, niin tulivat nuo silmänpaineet myös aina samalla. Mites on noiden kuvausten kanssa, ei taida tulla silmänpaineita tsekattua. Toki laseroinnin yhteydessä nekin tsekataan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 29, 2009, 09:58:55 ap
Kävin lasareetin sisätautipolilla ja otettiin luuydinnäyte. Etukäteen jotkut sen kokeneet pelottelivat, että on 'ihan hirveetä.'

Höh. Eihän se tuntunut missään. Ilkeätähän se oli, kun mentiin luusta läpi melkoisen rutinan kanssa, mutta ei tuntunut. Silloin, kun sitä luuydintä imaistiin, pikkaisen vihlaisi, mutta ei mitään hirveästi.

Ainoa, kun ensin yritettiin rintalastasta, ei onnistunut. Siirrettiin vähän paikkaa, mutta ei sieltäkään tullut kuin verta. Sitten otettiin lonkasta ja saatiin. Nyt vaan on rintalasta niin kipeänä, että joka ikinen kerta kun yöllä käänsin kylkeä, heräsin.

Jos jollekin tulee eteen, älkää antako pelotella. Ei mitenkään hirveää.

Onko teillä muuten rintalasta? Jos on, imetättekö sitä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 29, 2009, 10:00:41 ap
Minulle kertoi optikko, että hän ei voi määrätä enää kenellekään sellaiselle laseja, joka on ne kerran saanut silmälääkäriltä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 29, 2009, 10:19:29 ap
Mä kävin silmäklinikalla 10.12. Silmänpohjat tutkittiin ja iriitin uudet ohjeet annettiin. Kysyin tarvitseeko minun mennä yksityiselle silmälääkärille, mutta ei ole kuulemma tarvetta. Edelliset lasimääritykset sain syyskuussa 2008 Näkövammaisten Keskusliiton silmälääkäriltä  ja näillä mennään. Hieman oli näkö huonontunut jo kesäkuussa, mutta koska linssini ovat todella kalliit niin hyvä näin ettei tarvi uusia.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Joulukuu 29, 2009, 10:25:45 ap
 
Lainaus:

 


Tähän vielä selvennykseksi mainittakoon, että ainakaan HUS:n silmäklinikalla ei tehdä näönmäärityksiä laseja varten. Tai ainakaan mulle ei ole koskaan tehty - vain nuo pohjien syynäykset ja mahd. laseroinnit.


  Minulle on määrätty silmälasit Husin silmäklinikalla. Myös laseroinnit on tehty siellä ja huomenna mennään katsomaan tuo oikean silmän kohtalo. Yriettäänkö pelastaa vai saako mennä ihan sumeaksi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 29, 2009, 10:34:29 ap
Näköjään käytäntö vaihtelee lääkärin/potilaan mukaan. Mulle ei ole koskaan silmäklinikalta määrätty laseja, sen sijaan kuvia on siellä(kin) otettu, silmänpaineet on katsottu ja tosiaan tarvittaessa laseroitu. Sitten annetaan se lappu, että voin hakea ne lasit optikolta. Oon joskus ennenkin saanut sellaisen lätyskän, mutta juuri nyt en muista, mihin olen sen survaissut - jäikö optikolle tai jotain. Tikulla silmälasiin sitä, joka vanhoja muistelee. Sitten vanhana sitä tikkua muistellaan, sanoo Repomieskin.

Ai niin, Husissa käyn noin kerran vuodessa. Parhaassa (?) kaksi. Siis silmäklinikalla, muuten en siellä vetelehdi.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 29, 2009, 11:38:20 ap
Lainaus:

Kävin lasareetin sisätautipolilla ja otettiin luuydinnäyte...



Luustokartoitus? Hyvä, että pääsit siihen näin pian. Olenkin miettinyt, että mitä sinulle kuuluu sillä rintamalla?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ruiskaunokki - Joulukuu 29, 2009, 12:24:10 ip
Hmm. Näkojään jotain hyvääkin tämän maan terveydenhuollossa... eli pääsin ilmaiseksi sairaalan silmäpolille, jossa tutkittiin silmänpohjat (ei kuvattu!mutta tutkittiin sillä laitteella kumminkin), testattiin näkö, ja vielä omasta pyynnöstäni tarkistivat silmänpaineetkin! Eli harvinaisen hyvää palvelua täällä päin... Mitään vikaa ei onneksi löytynyt mistään noista!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 29, 2009, 12:39:48 ip
En oikein päässyt selville, mitä kaikkea ne tuosta luuytimestä tutkivat. Siellä etsittiin myös patteja kaulasta, kainaloista ja nivusista. Ei löytynyt. Ainoa patti minulla on tuo neropatti. Vai olikos se niin, että minä olin se nero ja veljeni sitten se patti?

Nojoo. Joka tapauksessa, jos eivät löydä tuosta sitä, mitä etsivät, alkaa se tähysteluhomma. Päästä jos toisestakin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 29, 2009, 12:55:42 ip
Vähän pahalta näyttää tuo Helsinki-Vantaan tilanne. Mitenkähän sais vaellusvaatteet kenkineen mahtumaan käsimatkatavaroihin - ja vielä normaalit pumppuvarusteet varasysteemeineen   Milloinkahan terroristit keksii, että Helsinki-Vantaalla ei nyt ehditä oikein perehtymään turvatarkastushommeleihin. Syyksi sanottiin eilen uutisissa työvoimapula - PAH olen itse hakenut tuolta töitä jo pariin kertaan, eikä ole edes vastattu hakemukseen  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Hese - Joulukuu 29, 2009, 12:58:14 ip
Siksihän se varmaan työvoimapula onkin. Liian vähän porukkaa, eikä uusia palkata, koska voittoa pitää tahkota jos jollakin konstilla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 29, 2009, 13:06:13 ip
Lainaus:

Vähän pahalta näyttää tuo Helsinki-Vantaan tilanne. Mitenkähän sais vaellusvaatteet kenkineen mahtumaan käsimatkatavaroihin - ja vielä normaalit pumppuvarusteet varasysteemeineen




Vaelluskengät jalkaan koneeseen, samoin päälle vaellustakki. Fleece kulkee vyötärölle sitaistuna, yhden paidan voi sitoa kiinni laukun olkahihnaan look a like huivina.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 29, 2009, 13:27:21 ip
Lainaus:

Lainaus:

Vähän pahalta näyttää tuo Helsinki-Vantaan tilanne. Mitenkähän sais vaellusvaatteet kenkineen mahtumaan käsimatkatavaroihin - ja vielä normaalit pumppuvarusteet varasysteemeineen




Vaelluskengät jalkaan koneeseen, samoin päälle vaellustakki. Fleece kulkee vyötärölle sitaistuna, yhden paidan voi sitoa kiinni laukun olkahihnaan look a like huivina.  




Joo niin se on varmaan tehtävä. Toivottavasti eivät ala noiden uusien kenkien pohjia aukomaan, ne kun on aika paksut   Jäänaskalit täytyy varmaan ostaa vasta periltä  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Yogi - Joulukuu 29, 2009, 14:38:23 ip
Meinaat sä mennä ikijäälle kävelemään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 29, 2009, 14:42:30 ip
Itse asiassa kun otit puheeksi niin minäkin sain iriitin ja näkövamman tarkemman tutkimisen aikaan 3/2007 lasit Silmäklinikan osastolta. Linssit ovat kauniit, mutta jo aika pian silloinen Näkövammaisten Keskusliiton eräs työntekijä, optikko mutta ei siellä siinä tehtävässä, totesi, että nuo keltalinssiset eivät oikein sovi töimistokäyttöön - siis kohdallani. Jos joudun hankkimaan lukulasit niin kehykset on valmiina. Syväterävät lasit mulla on, mutta en edes muista milloin ne on hankittu. Joskus 2000-luvulla ja pitkän vänkäyksen jälkeen työpaikka maksoi ne linssit ja kehykset tiettyyn rajaan asti.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 29, 2009, 15:06:47 ip
Lainaus:

Meinaat sä mennä ikijäälle kävelemään?




Täytyy nyt katsoo, mitä kaikkee sitä uskaltaa. Muoks, taitaa olla vähän tuulista tuolla Islannin talvessa. Säätiedotteessa kun sanotaan, että kovaa tuulta, niin se on siellä 37 m sekunnissa , eikös sellainen meillä lueta jo ihan reilusti myrskyksi. Muoks 2 eiku se olikin 37 km/h, mä jo vähän säikähdinkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 29, 2009, 15:25:53 ip
Hehe, eiköhän se 37 m/s katottais Islannissakin myrskyksi - kyllä se sen verran niillä nopeuksilla puhkuu, että nenähän siinä kierähtää poskelle jos ulos erehtyy nokkansa työntämään... Islanti on varmaan jännä paikka!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Joulukuu 29, 2009, 16:27:53 ip
Lainaus:

Lainaus:

Mua taas alkoi pelottaa silmänpohjakuvaukset,



  mikäs sua niissä pelottaa? Pelkäätkö, että on tullut muutoksia tai jotain?




Joo, niitä muutoksiahan minä, puoli vuotta taas kulunut. Sitä ennen oli vuoden väli ja sitä ennen mentiin puolivuosittain Tuntuu vain, että koskahan jotakin tehdään vai tarkkaillaanko vain. Kuitenkin saan joka kerta samanlaisen lappusen, että "hyvällä hoidolla nämä pienet muutokset voivat vielä parantua". Mutta kun sitä mun hyvää hoitoa ei ole
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Philomela - Joulukuu 29, 2009, 16:40:45 ip
Minä sitten sainkin jo lausunnon kuvauksista. Ei mitään diabeteksestä johtuvia muutoksia, mutta eivät olleet puhtaitakaan. Tietääkö joku mikä on liekkivuoto?  Uusi tutkimus puolen vuoden kuluttua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: PateT - Joulukuu 29, 2009, 17:17:42 ip
Moi,kuulostaa upeelta,menet Islantiin,ihan näinä päivinäkö?

Kantsuu varmaan laittaa vaelluskengät jalkaan,koska ovat yleensä painavat,mun ainakin ovat,mutta valmistaudu riisumaan ne(henkisesti etukäteen),koska hälyttävät porteilla,rautaiset nauhalenkit!!

Muistahan ottaa myös osaa islanninhevosvaellukseen,niitä on eripituisia tunneista vuorokausiin,mutta sillä tavalla näet maisemia ja ekologisella tavalla,helppo nakki!
Ja sen jälkeen geysirlähteeseen pulikoimaan...
En ole Islannissa käynyt,mutta ollut monasti mielessä ja ottanut selvää oloista ym.

Tosi kivaa reissua ja älä huolehti turhia niiden tarvikkeiden kanssa,otat mukaan kaiken ;-)
t.Pate
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 29, 2009, 17:55:28 ip
Joo ihan lähiaikoina (40v  ). Aion ehdottomasti mennä uimaan, sinne kun voi käsittääkseni mennä säällä kuin säällä, kun geysirit ei jäähdy, vaikka ois mikä keli.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Joulukuu 29, 2009, 17:56:21 ip
Ootsä jo täyttänyt vai onko tuo maaginen luku vasta edessä?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: d1-nainen - Joulukuu 29, 2009, 18:53:08 ip
En ole vielä täyttänyt eli vielä 30+  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 29, 2009, 19:12:59 ip
Talviaikaan Islannissa on varmasti vielä hienompaa kuin kesällä. Ikijää oli kesäaikaan ikävän harmaata, kun siellä autoilin  Kuumissa lähteissä tarkenee hyvin lillua, mutta höyry saattaa kylmällä ilmalla haitata näkemistä. Issikkaa kannattaa kyllä kokeilla, jos vain aikaa on.

Onnea etukäteen ja onnea myös matkaan!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 30, 2009, 11:56:55 ap
muoks
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 30, 2009, 14:22:31 ip
Huomaa et mä oon seonnu ku kävelin kaupungista yhteen paikkaan johon on aika pitkästi ja mulla ei ollu mukana verensokerimittaria tai jtn syötävää jos sokerit sattus laskemaa. Liittyy tähän olotilaan nääkin hommat.

Ps. sitä osastoa on taas mietitty ku mun olotila huononee koko ajan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 30, 2009, 17:16:11 ip
Mä jatkan tästä kun juttelin lääkäriinmenosta aikaisemmin tuolla Päivän positiiviset-osiolla.

Kävin siis eilen työterveyshuollossa ja lääkäri katsoi jalkaani ja sanoi, että se paranee huonon verenkierron takia hitaasti!   (Jalkaterän kaksi luuta murtui marraskuun alussa.)

Kyselin taas kerran josko ois "Chargottia", ei kuulema ole. Sain manguttua kuitenkin lähetteen röntgeniin tälle päivälle ja lääkärin soittoajan sain ensi tiistaille.

Tänään sitten menin työpäivän jälkeen röntgeniin ja hoitaja käski soittaa HETI HUOMENNA työterveyslääkärille, tiistaihin en saa odottaa.  

Siis jotain on pielessä mutta mitä? Jännitystä riittää ainakin huomiseen.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Taitsa - Joulukuu 30, 2009, 17:27:10 ip
No,voi sinnuu,toivottavasti ei mitään vakavampaa.
Koeta saada jalka kuntoon,miten muuten laskuvarjohypyn käy

Vaan voihan viiksi,mä pääsenkin vasta 15 päivä suomeen,täytyy taas perua/tilata uusi aika lääkärille.Hemmetin sakemannit
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 30, 2009, 17:53:43 ip
Voi Toukkis-kulta, kylläpä se jalka nyt vaivaa Toivottavasti työterveyslääkärisi on asiantunteva noiden jalkahommien kanssa, siis etenkin diabeetikkojen jalkohommeleiden kanssa. No huomennahan se selviää ja toivottavsti ei tosiaankaan ole mitään vakavampaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 30, 2009, 18:10:10 ip
Mä peesaan Antsua: onkohan työterveyslääkäri riittävän asiantunteva tässä asiassa? Olisiko mahdollista saada työterveyslääkäriltä lähetettä jalkaspesialistille? Vaivahan on jatkunut aika pitkään, joten perusteellinen tutkimus rauhoittaisi mieltä. Marssimurtumaksiko se on diagnosoitu?

Toivottavasti juttu osoittautuu kuitenkin harmittomaksi -  tsemppihaleja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Joulukuu 30, 2009, 19:24:14 ip
Toivottavasti toukkis asia selviää! Pidetään peukkuja pystyssä!

Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 30, 2009, 19:48:12 ip
Lainaus:

 Marssimurtumaksiko se on diagnosoitu?
 




Ei vaan kahdessa jalkaterän luussa selvät murtumat, niissä jotka menee ukkovarpaasta kohti nilkkaa. Ja lenkillä ollessa astahdin "tyhjään" ja silloin rusahti. Koira toi mut kotiin, niin hitaasti könkättiin enkä yksin olisi päässytkään.  

Mutta tosi hitaasti vaiva paranee. Enkä oikein usko työterveyslääkärien pätevyyteenkään tässä asiassa. Lääkärit vaihtuvat ja tieto ei kulje. Hoitoa saa kerjätä kun mieluummin annetaan vaan sairaslomaa ja Burana-resepti.  

En tiedä mitä huomenna teen jos en tavoita työterveyshuollon lääkäriä... Reissuunkin pitäisi lähteä pariksi päiväksi. Raketteja pakoon, (koirat pelkää).  

Mutta  KIITOS  tsemppauksista kaikille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Joulukuu 30, 2009, 21:06:01 ip
Kerronpa tässä oman varvas-juttuni. Olin murtanut ukkovarpaani ja se ei sitten meinannut parantua millään. Kuvassa näkyi murtuma ja sen piti parantua ihan silleen itekseen.

No varvas oli hitsin kipeä ja nivel punoitti ollen turvoksissakin. Sattui olemaan d-lekurille vastaanotto ja siinä sitten "miten menee" -kyselyyn totesin, että varvas vaivaa. Mun lekuri tutki jalkaa, kokeili onko lämpöisyyttä ja lopulta päätti kaiken varalta lähettää mut yliopistollisen sairaalan diabetes-jalka -työryhmän pakeille nimenomaan Charcot-jalkaepäilynä (vaikka totesikin, että se kuumotus puuttuu).

No ei ollut Charcot, vaan nivelrikkohan se siellä teki tulojaan tuon murtuman vuoksi, mutta noin herkästi ainakin d-lekuri katsoi parhaaksi lähettää kunnon ammattilaisten jutteille.

En tiedä kuinka hyvin nuo ei-D-lekurit tuota Charcottia osaavat epäillä, siksi tuli mieleeni kysellä teidän duunilekurin ammattitaidosta.

Toivottavasti saat huomenna lekurin kiinni ja voit rauhallisin mielin lähteä raketteja pakoon
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 30, 2009, 21:40:11 ip
Mä en kestä enää tätä oloa :/ ihan sama mitä sitä tekis itelleen nytten.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 30, 2009, 21:54:46 ip
Voimahali Tanjaleenalle!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 30, 2009, 22:08:11 ip
onneks huomenna pääsee sille psykologille ja nyt mietitään sitä osastoo taas kerran, ku tilanne on päässy näin huonoks.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 31, 2009, 08:19:26 ap
Ja sitten tuumasta toimeen, eli koita olla sen verran topakkana, että pääset sinne hoitoon! Sen verran jos jaksat... Toivotaan, että tilanne paranee!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Joulukuu 31, 2009, 09:19:16 ap
Hyvä että pääset juttelemaan pahasta olostasi.

Jaksuja!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 31, 2009, 10:08:17 ap
on se hyvä että pääsen juttelemaan mut äiti ei tykkää ku käyn psykologilla näin usein eli se ei taia tajuta tilanteen vakavuutta taaskaan. soittakoon sille ens viikolla sieltä polilta ku se lääkäri on tiistaina.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Joulukuu 31, 2009, 10:51:19 ap
No voi söh sentään! Nyt kyllä pitäis äiteraukalle valaista, että sinun parhaaksesi se psykologilla käynti ja osastolla hoidossa oleminen on... Kaikki apu kannattaa ottaa avosylin vastaan, mitä vaan saa ja tarjotaan - se on aina eteenpäin! Älä sinä kuitenkaan ala tinkiä senkään puolen hoidoista, sinä tarvitset apua, ja on hyvä, että tiedät sen ja otat sen vastaan!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 31, 2009, 10:55:22 ap
Mä otankin avun vastaan enkä välitä muista ku oon kuitenkin täysikänen niin saan päättää et mitä teen oman hoitoni kaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: santsu. - Joulukuu 31, 2009, 14:17:35 ip
Tsemppiä Toukkis!

 Toivottavasti jalka tulee pian kuntoon  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Joulukuu 31, 2009, 16:19:56 ip
Voi jösses kun on kuuma!! Sitä kun muutaman tunnin häärää tuolla keittiön puolella, hellan ja uunin sopivasti lämmittäessä siinä vieressä... No, saipa ainakin massut ruokittua kanalla, riisillä ja kastikkeella. Illaksi on myös jauhelihapihvit paistettuina   Taian ihan vaan heittää itteni pitkäkseen tohon soffalle. Pikkusen kiristää alaselkää mutta jospa se siitä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Joulukuu 31, 2009, 16:33:29 ip
Kamala tuo Sellon tapahtuma, alkaa vähän pelottaa että jos tännekin tulee tohon kauppakeskukseen pian tommonen ampumis tapahtuma jossa kuolee ihmisiä. vähän ahistaa tommonen tilanne mut kaipa sitä on pärjättävä..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Joulukuu 31, 2009, 16:47:00 ip
Minä olen kökkinyt mökillä hankien ja nietosten keskellä. Pumpulinpehmeää lunta on tullut riittävästi, että on päässyt reippailemaan säännöllisen välein lumikolaa työntäen. Tänään on ollut todella komea talvipäivä: uutta, puhdasta lunta maassa ja puussa, pakkasta 15 astetta, punainen auringonnousu ja nyt kelmeä täysikuu nousemassa. Vuodenvaihdetta voisi juhlistaa vaikka ulvomalla kuulle.

Pellolta löytyi tänään tuoreet ilveksen jäljet! Samanlaiset löytyivät maanantaina myös kaupungista, omakotitalomme pihasta, joka sijaitsee 1,5 kilometrin päässä torilta! Ilves oli "teurastanut" myös naapurin rappusille unohtuneet rukkaset! Ruoka eli rusakot olivat ilmeisesti loppuneet. Ylisuuri rusakkopopulaatio on näet vuoden sisällä houkutellut lähimetsään sekä kettunaaraan että ilveksen! Urbaania elämää 100 000 asukkaan kaupungissa!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 01, 2010, 15:34:34 ip
Mekin oltiin mökin rauhassa raketteja karussa.  

Oli tosi kaunista ja ihanan hiljaista! Taidan olla sielultani maalaismuori, niin rauhoittavaksi koen metsän ja luonnon, täysikuun, pakkasen paukkeen ja eläimet...  

"Jalkarintamalle" kuuluu huonoa.   Chargot-epäily on sittenkin päällä ja nyt otetaan iisisti. Tiistaina pääsen jatkotutkimuksiin. (Murtumat eivät olleet luutuneet, ympärillä oli pehmytkudosturvotusta ja hajonnutta luuta).

En halua ajatella asiaa vielä tämän enempää. Kasailen itseäni ja yritän suhtautua tuleviin päiviin valoisalla mielellä kun henkikulta on kuitenkin tallella.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 01, 2010, 15:36:42 ip
mä voisin mennä tonne ulos ja paleluttaa itteni sinne ja kuolla   on vaan nii kauheen paha olla..
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Matt1 - Tammikuu 01, 2010, 15:54:27 ip
Hei

Siitä onkin aikaa kun viimeksi tänne kirjoittelin. Aika käy usein pitkäksi täällä kotosalla, joten ajattelin taas alkaa kirjoittelemaan. Saa nyt nähdä, kauanko täällä jaksaa tällä kertaa pyöriä...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 01, 2010, 16:11:26 ip
Stemppiä vain jalan kanssa, Toukkis ja pää pystyyn

Mä vietin rauhallisen ja tyypillisen Uuden Vuoden aaton, nukahdin parin kuoharilasillisen jälkeen sohvalle ja heräsin varttia vaille kaksitoista. Kömmin sitten nukkumaan sänkyyn, kun varpaat oli ihan puuduksissa sohvallanukkumisesta   Äsken lähdin autolla ajelee ja oli tarkoitus poiketa yhtä omakotitaloa katsomaan, mutta kun ei ollutkaan karttaa mukana, en viitsinyt omin päin ajella ja käännyin takaisin. Huomenna lähden kunnon kartan kanssa liikkeelle  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Tammikuu 01, 2010, 16:31:17 ip
Me mentiin eilen nukkumaan noin klo 22.00. Aamulla heräsin virkeänä klo 6.00. Hieman myöhemmin kalenreita sekä vaihtamaan että päivittämään.
Tänään lyhyt pakkaslenkki.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 01, 2010, 16:59:58 ip
Pihalla on raikas pakkassää ja pakkasta löytyy tällä hetkellä täältä -18 ja olin ulkona semmoset 45 minsaa. Masentaa vaan kauheesti vaikka olin ulkona.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: suklaarusina - Tammikuu 02, 2010, 16:06:56 ip
mulle kuuluu ihan hyvää   Käytiin nuorimpien lasten kanssa viemässä miehelle puhelin ja eväät töihin, kun oli aamulla unohtanut ne, ilahtui kovasti. Hissukseen lyllertäenhän mä liikun tän paksun mahani kanssa, mutta oli kyllä kiva saada raitista ilmaa   Kädet on tuvoksissa ja se on ärsyttävää, tuntuu samalla kömpelömmältä, tavarat putoilee käsistä   Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Meillä on kiinnostava vuosi edessä uuden perheenjäsenen syntymän ja paikkakunnan vaihdon sekä omaan taloon muuttamisen myötä   Ja nuo toistaiseksi nuorimmaiset menee jo syksyllä kouluunkin, kaikenlaista uutta ja ihmeellistä!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 02, 2010, 16:09:44 ip
täällä pakkasta vaatimattomat 25 astetta, mun ajoreissu peruuntu. Mä en viitti ajella yli 20 asteen pakkasissa, kun pelkään, että auto jysähtää jonnekin. Lumikin on luomatta, kun joku laiskimus iski muhun.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 02, 2010, 17:54:34 ip
Täällä on -20 tällä hetkellä ja tommonen kivan olonen kiprakka pakkassää. Ulkona ei kyllä viiti olla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Tammikuu 02, 2010, 21:36:55 ip
Ulkona on parhaillaan -26 astetta ja pakkanen kirjaimellisesti paukkuu puutalon nurkissa. Tuvassa on lämmintä, kun takassa tuli loimottaa ja kynttilät luovat tunnelmaa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 02, 2010, 21:41:34 ip
Täälläkin on parhaillaan ulkona enemmän miinuksia kuin sisällä plussia Taitaa tulla ainakin mun mittarin max. pakkasennätys ensi yönä, siis täällä Hesassa.

Tilanne nyt: ulkona -21,1 ja sisällä +20,5 tätä celciusta
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 02, 2010, 22:07:52 ip
Meillä on nyt ulkona -21.7 ja sisällä +23

mulla on kauhee masennus päällä ja oon ajatellu noita tappoajatuksia liikaakin :/
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 02, 2010, 22:32:14 ip
Lainaus:

Täälläkin on parhaillaan ulkona enemmän miinuksia kuin sisällä plussia Taitaa tulla ainakin mun mittarin max. pakkasennätys ensi yönä, siis täällä Hesassa.

Tilanne nyt: ulkona -21,1 ja sisällä +20,5 tätä celciusta



Jaa, saas nähdä miten käy, nyt onkin keikahtanut jo toisinpäin: ulkona -20,6 ja sisällä +20,7
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Philomela - Tammikuu 02, 2010, 23:02:27 ip
Ulkona -19 ja sisällä +18.  Hrrr, tarviiko sanoa että palelen  Näin Espoossa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: nulla - Tammikuu 03, 2010, 07:04:51 ap
Toukkis, jossakin ketjussa sanoit, että lupaat uunna vuonna etsiä uuden ja paremman työpaikan. Kaikkea hyvää ja onnea etsimiselle! Ja toivottavasti jalkasi paranee.

Harmittaa, kun tiedän, että hoitotyö on tosi raskasta ja jalkasi on kipeä ja joka paikassa pitäisi olla yhtä aikaa. Ja keljut pomot on kamalia. Hoitotyötä tekevillä ehkä on helpompaa löytää töitä, eikö nyt ole pulaa työntekijöistä? Toisaalta ei välttämättä omalla paikkakunnalla.

Onnea ja menestystä, Toukkis  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 03, 2010, 09:18:37 ap
klo on 9.20 ja ulkona on -20.0 ja sisällä +23.3 ja pihalla sataa kaikenlisäks luntakin =) pitäsköhän lähtee leikkimään vuorenvallotusta ja tulla sieltä käsi eellä alas niin vois ehkä ojentua paremmin tai sitten ei parannu ollenkaan.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 03, 2010, 09:21:01 ap
Lainaus:

Täälläkin on parhaillaan ulkona enemmän miinuksia kuin sisällä plussia Taitaa tulla ainakin mun mittarin max. pakkasennätys ensi yönä, siis täällä Hesassa.

Tilanne nyt: ulkona -21,1 ja sisällä +20,5 tätä celciusta



Ja tulihan se tän talven pakkasennätys, -24,3 astetta . Oli tuossa pari tuntia sitten, mutta nyt ollaan jo lämpenemään päin, just -22,9

Taitaa tänäänkin päästä edes vähän ulos...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 03, 2010, 09:40:23 ap
Lainaus:

klo on 9.20 ja ulkona on -20.0 ja sisällä +23.3 ja pihalla sataa kaikenlisäks luntakin =) pitäsköhän lähtee leikkimään vuorenvallotusta ja tulla sieltä käsi eellä alas niin vois ehkä ojentua paremmin tai sitten ei parannu ollenkaan.




Siis, sä et oo vieläkään käynyt näyttämässä sitä kättäsi missään?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 03, 2010, 10:39:14 ap
Lainaus:



Harmittaa, kun tiedän, että hoitotyö on tosi raskasta ja jalkasi on kipeä ja joka paikassa pitäisi olla yhtä aikaa. Ja keljut pomot on kamalia.  
 




Mistä sä  TIEDÄT ???  

Kiitos kovasti kannustuksesta! Uskon kaiken selviävän ajallaan vaikka nyt onkin raskasta. Pahinta on odottaa "tuomiota" jalasta.  

Sitten kun tietää mikä on ja miten toimitaan, niin nenän voi suunnata taas eteenpäin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 03, 2010, 10:50:10 ap
Eikö hoitopuolelta löytyisi jotakin muuta työtä, joka ei rasittaisi jalkaasi ja henkistä puolta?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 03, 2010, 10:52:33 ap
Toi on kyllä, toi epätietoisuus varmaan pahinta mitä minäkin tiedän . Kun homma selviää ja jatko, niin sitten tosiaan voi taas katsoa helpommin eteenpäin...

Epätietoisen aika on pitkää, yritä kestää ja jaksaa
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: karoliina* - Tammikuu 03, 2010, 11:11:27 ap
Että semmonen yö sitten taasen. Kaksi hypoa, kaksi pillimehua ja jo helpotti   Tosin, että uni oli sitten muuten niiiiiiiin pätkittäistä että hohhoijjaa.
Sen siitä saa kun JOUTUU nukkumaan isossa sängyssä ja vieläpä ihan yksin!! Onneks tätä tapahtuu nykyään äärimmäisen harvoin  
No, ehkä tämäkin päivä tästä starttaa pikkuhiljaa. Meillä pakkasta tuolla pihalla vain -19,8 'c.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 03, 2010, 11:12:18 ap
Mä olen vähän mietiskellyt vaihtoehtoja jo...  

Henkinen puoli varmaan rassaa tällä alalla kaikkialla. Vaikka yrität tehdä kaiken mahdollisen hoidettaviesi eteen, niin aina homma tyssää säästämiseen, väen ja paikkojen vähyyteen, milloin mihinkin. Ihan kuin löisi päätä seinään koko ajan vaikka tekee sitä työtä mihin on koulutuksen saanut ja kutsumustakin löytyy.  

Mutta eteenpäin on mentävä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 03, 2010, 11:13:02 ap
Lainaus:



Epätietoisen aika on pitkää, yritä kestää ja jaksaa




Kyllähän minä. Kiitos!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 03, 2010, 11:19:13 ap
Juu, mulle iski tänä aamuna sellainen olo, että en mä täällä tahdo asua. Mä tahtosin olla vapaa kuin taivaan lintu ja tahtoo isompaan kaupunkiin.  Siis vailla huolia taloudesta Mä tahdon takas opiskelijaksi, mutta mitä mä osaisin enää opiskella, tradenomitutkintokin kesken, enkä sitä loppuun saa tehtyä, vaikka työnantaja miten painostaisi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 03, 2010, 11:51:13 ap
Lainaus:

Lainaus:

klo on 9.20 ja ulkona on -20.0 ja sisällä +23.3 ja pihalla sataa kaikenlisäks luntakin =) pitäsköhän lähtee leikkimään vuorenvallotusta ja tulla sieltä käsi eellä alas niin vois ehkä ojentua paremmin tai sitten ei parannu ollenkaan.




Siis, sä et oo vieläkään käynyt näyttämässä sitä kättäsi missään?




En oo jaksanu, turvotus näyttää vähän laskeneen jo.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 03, 2010, 12:54:52 ip
No, omapa on kätes.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 03, 2010, 13:31:41 ip
Tää lähtee ulos just NYT Pakkasta enää 15,7 astetta, joten eiköhän sitä tarkene ainakin jonkin aikaa...
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Tammikuu 03, 2010, 13:35:05 ip
Siellä oli tosi kiva ilma. Käytiin kävelemässä eikä tuullut noin klo 11.00.  Eikä ollut paljoa vastaantulijoita joita joutuis väisteleen lumihankeen. Muutama hiihtelijä sekä sauvakävelijä. Eipä juuri koirankäyttäjiä liikkeellä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: maikki69 - Tammikuu 03, 2010, 13:58:16 ip
 Jos et viitsi hoitaa itseäsi, käydä lääkärissä jne. Miksi viitsit koko ajan valittaa joka hemputin asiasta. Tee oma keskutelu ihan omalla nimelläsi tai ns nikilläsi, mutta mä luulen että kaikilla (tai ainakin suuremmalla osalla) on mennyt nyt tuo valittaminen yli hilseen.

  No tää on vaan mun mielipide, mutta kannattais miettiä....
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Tammikuu 03, 2010, 14:05:36 ip
Aikuisena osaat varmasti hoitaa itseäsi. Jos haluat.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 03, 2010, 14:07:31 ip
Lainaus:

 Eipä juuri koirankäyttäjiä liikkeellä.




Paitsi minä!  

Kävin koiravanhuksemme kanssa pienellä ja hitaalla kävelyllä. Tyttäreni ulkoilutti nuoremman ja villimmän koiran.  

Tämä "vanhus" sitten yllätti ja teki valtavia hyppyjä isoihin lumikasoihin ja juoksi korvat lepattaen hangessa!   Mulle tuli rutkasti hyvää mieltä ja lisää vuosia naurun myötä.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Tammikuu 03, 2010, 15:14:13 ip
Hyvinhän tuolla ulkona tarkenee, kunhan laittaa riittävästi vaatetta päälle. Ja sitten vielä, jos reippaasti koiran kanssa kävelee, niin ei varmasti tule kylmä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 03, 2010, 15:28:57 ip
No niin, minäkin olen tullut kävelyltä takaisin. Hyvin tosiaan tarkeni (vaikken mitenkään reippaasti edes kävellyt).

Ja pakkanen on lauhtunut lisää, lunti itseasiassa on alkanut hiventelemään
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 03, 2010, 15:37:48 ip
Lainaus:

Aikuisena osaat varmasti hoitaa itseäsi. Jos haluat.




toki, kyllä se siitä paranee ilman lääkäriäkin.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Leppis - Tammikuu 04, 2010, 18:58:33 ip
Ensimmäinen päivä opettajan sijaisena. Oh-hoh. Kaikki meni ihan ok, mutta suunnaton jännitys aiheutti sen, että vs-arvot huiteli päivällä lukemissa 16, 20 ja 17. En nukkunut juuri lainkaan, ja sen vähän aikaa minkä nukuin, näin kouluaiheisia painajaisia

Mutta positiivisella mielellä kuitenkin olen. Olishan opetustyö melko säännöllistä päivätyötä. Mutta tämä oli vasta eka päivä näitä hommia. Katsellaan miten alkaa sujua. Vs-arvot on ainakin asettuneet iltaa kohden.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 05, 2010, 17:40:15 ip
Nyt on käyty näyttämässä tätä rannetta lääkärille ja joku ihmeen jänne siitä oli menny. sit sain myös sain lähetteen sille osastolle millä olin syksyllä.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Tammikuu 05, 2010, 19:51:00 ip
Eli kehotuksemme sinulle, että käyt lääkärissä ranteesi takia ei ollut aiheeton. Hyvä kun kävit. Toivottavasti paranee pian.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: mimmi1 - Tammikuu 05, 2010, 19:57:44 ip
Viime syksynä kirjoittelin, kun koira oli huonossa kunnossa. Tokeni silloin. Tänne saakka ollaan päästy. Nyt takana parisen viikkoa syömättömyyttä, mitä nyt aivan minimaalisia annoksia tai annospaloja, mutta nestettä sitäkin enemmän. Tyyliin 3l/vrk.

Lääkärin tyly tuomio tuli tänään. Epäillään maksassa kasvainta siis syöpää. Maksa-arvot saisi olla n. 80-140 paikkeilla ja meidän koiralla ne olivat päälle 8000! Kuulema seuraavat kaksi viikkoa ratkaisevat koira neidin loppuelämän. Pieni toive voi olla jostain, maksassa olevasta tulehduksesta, joka voi korjaantuakin itsestään. Mutta pahinta pelätään.

Tänään jaksoi jopa olle virkeä ja syödä, kun eilen sai kipu- sekä antibioottipiikit. AB jatkuu vielä kotihoitona ja muuten tilannetta vain seuraillaan Tietty ikääkin yli 9v.
Silti

***

Jouluaatosta saakka kipeänä meidän perhe, mies on säästynyt. Lisäksi itsellä outoja vatsaoireita ja niitä lähden nyt tutkituttamaan tämän kuun puolella. CU -epäily itselläni, mutta katsotaan kääntyykö peräti diabeettiseksi.

Lapset tänään ekaa kertaa ulkona joulun jälkeen ja samoin itse (kaupassa kyl käynyt, muuten mennyt lapsia/itseä hoidellessa sisätiloissa). Ihanaa

Toukkikselle voimia työ juttuihin sekä jalan kanssa!!!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 05, 2010, 20:11:42 ip
Kiitos mimmi ja voimia teillekin!  

Mun jalkavaiva diagnosoitiin tänään CRPS:si eli monimuotoiseksi vamman jälkeiseksi kipuoireyhtymäksi.  

Hoitona vahva kipulääkitys, lähete kipupoliklinikalle ja fsioterapiaan sekä ortopedille. Jalkaa kuntoutetaan pikkuhiljaa ja toivotaan parasta. Onneksi Charcot on nyt toistaiseksi poisssuljettu.  

Nuo lemmikin sairastelut ovat ihan omaa luokkaansa, kun auttaa ei aina voi vaikka tahtoisikin.   Suurinta rakkautta on silloin pystyä luopumaan siitä omasta nöpönenästä ja karvatassusta vaikka se kipeää tekeekin.  

Mutta onhan teillä vielä kuitenkin mahdollisuus jos tauti olisikin vaan tulehdusperäinen. Täällä on hännät ja peukut pystyssä!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Ultsi - Tammikuu 05, 2010, 20:18:10 ip
Hyvä, että sun jalkaan saatiin oikea diagnoosi. Toivottavasti nyt on oikea hoito, että jalkasi paranee pian.

Saitko sairaslomaa?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 05, 2010, 20:25:48 ip
Lainaus:



Saitko sairaslomaa?




Joo, tammikuun loppuun nyt aluksi ja sitten arvioidaan tilanne uudelleen.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: liisukka - Tammikuu 05, 2010, 21:21:14 ip
Hei vaan kaikki!

Aika harvoin tulee enää täällä kohtauspaikalla piipahdettua vaikka tämä onkin ollut mulle tosi tärkeä juttu - varsinkin silloin alkuvaiheessa kun halusi tietää kaiken mahdollisen d:stä.

Olen edelleen käsivaivanen - ilmeisesti jäätynyt olkapää ja niskaiskias, lisäksi olen vähän surullinen ja masis. Aika parantaa kuulemma kaiken ja siihen pitää uskoa!

Ennen joulua kävimme omalla makeiden porukalla (Hämeenlinnassa) syöpöttelemässä ja todettiin koko porukka että tää foorumi on ollut meillä todella vähän käytössä. Itse kyllästyin jossain vaiheessa ruokasotaan jota täällä käytiin ja totesin etten välitä edes sivusta sitä seurata. En tykkää sotaelokuvistakaan. Ollaankin sovittu tapaamiset facebookissa mikä on vallan näppärä väylä.

Jos joku on innostunut lähtemään jonakin kauniina päivänä makeiden kanssa parantamaan maailmaa ja vähän valittamaan omia harmejaan niin tervetuloa mukaan - aika ja paikka katsotaan kaikille parhaiten sopivaksi
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 05, 2010, 21:40:00 ip
Heippa vaan pitkästä aikaa

On mukava kuulla sinustakin ja sääli, että olet/olette siellä Hämeenlinnassa päin jättänyt/neet KP-käynnit väliin ainakin kirjoitusmielessä

Toivottavasti saat jäätyneen olkapääsi helpottamaan ja toivotaan, että se aika hoita muitakin asioita. Se on vaan niin pitkä se aika, etenkin kun siltä oikein jotain odottaa.

Mutta kevättä ja aurinkoa kohti vaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Jape - Tammikuu 05, 2010, 21:44:57 ip
Loppujen lopuksi tänään kuuluu ihan kohtalaista kun kerran on suht täysissä sielun ja ruumiin voimissa !   Asiat voisi olla huonomminkin. Kun katselee parastaikaa tuota kakkoskanavan dokumenttia, ihmettelee että miten joku omainen voi olla niinkin vahva ja jaksaa....ei tuollaista tietysti voi kuvitella kun ei omalle kohdalle ole osunut. Kunniaa heille.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 05, 2010, 23:10:52 ip
Mä ne jaksa edes kertoa, mitä kuuluu... Töissä ei oo kaikista mukavinta tällä hetkellä Taaskaan
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Tammikuu 06, 2010, 00:22:17 ap
Jaa-ah, vähän on sama fiilis rahikaisella, paitsi että mua vaan nukuttaa. Silti ei malttais mennä nukkumaankaan, kun huomenna on vapaapäivä ja saa nukkua ainakin tunnin pitempään.

Mittään ihmeellistä ei kuulu - junat kulki miten kulki, kylymä oli ootellessa, mutta loppujen lopuksi päädyin kotiin, VR:n avustuksella ja osin muilla keinoin. Elämää, ei sen enempää. Kaikesta selviää, ja jos ei selviä niin on joko jumalattomassa kännissä tai sitten kuoleentuu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 06, 2010, 11:26:10 ap
Niin se vaan päättyy joululomakin ja huomenna kouluun taas.. On se kiva olla koulussa ku yölläkään ei saa nukuttua ku pari tuntia vaan.. viime yönäkin nukuin pätkissä, mut jospa se osastojakso sitten auttas mua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 11:30:26 ap
liisukka!!!  

 ISO HALI!!!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 11:33:50 ap
Tee sitten selväksi ettei se edellinen osastojakso paljon sua auttanut. Ainakin sen käsityksen on sun kirjoituksistasi saanut.

Olis varmaan myös syytä miettiä kumpi laitetaan ensin kuntoon: sokerit vai psyyke. Yhtäaikaa hoitaminen taitaa olla mahdotonta.  

Mutta toivottavasti pääset pian osastojaksolle! Koita kestää siihen asti!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Tammikuu 06, 2010, 11:34:26 ap
Mulla on kyllä mukava työ ja aivan ihania työkavereita, mutta en vaan jaksa. Lähes joka päivä töissä itkettää. En vaan millään haluaisi jäädä sairaslomalla, vaikka sitäkin on ehdotettu.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 11:50:08 ap
Voi sua!  

Mikset jäisi saikulle ja itkisi itkut pois? Varmaan auttaisi ja kyllä hyvät työkaverit ymmärtää.  

Teetkö sä osastosihteerin töitä vai muistanko nyt ihan väärin? Eikä ole pakko kertoa uteliaalle tädille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Tammikuu 06, 2010, 12:12:48 ip
Osastosihteerin töitä teen ja niistä tykkään tosi paljon. En mä haluaisi jäädä alle 30-vuotiaana sairaslomalle masennuksen takia. Sitä paitsi mä olen tällä hetkellä sairaslomasijainen, joten aika kurjaa, jos minäkin sitten jään sairaslomalle.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Tammikuu 06, 2010, 12:38:40 ip
Muista että oot kuitenkin itse tärkein eli oma napa ensin   Jos yhtään tuntuu että saikku voisi auttaa sua niin sitten vaan jäät, mutta toisaalta ymmärrän kyllä hyvin että haluat olla töissäkin  

Kovasti tsemmpiä!
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 12:56:12 ip
Ymmärrän kyllä sun tilanteen paremmin kuin hyvin! Mutta kuten Mistykin sanoi, niin itsestäänkin on pidettävä huolta.  

Onko sulla yhtään hyviä päiviä välillä?  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 06, 2010, 13:00:11 ip
Lainaus:

Tee sitten selväksi ettei se edellinen osastojakso paljon sua auttanut. Ainakin sen käsityksen on sun kirjoituksistasi saanut.

Olis varmaan myös syytä miettiä kumpi laitetaan ensin kuntoon: sokerit vai psyyke. Yhtäaikaa hoitaminen taitaa olla mahdotonta.  

Mutta toivottavasti pääset pian osastojaksolle! Koita kestää siihen asti!  





Sanoinkin eilen lääkärille et sain sieltä tosi ison avun. Huomenna koitan jaksaa olla koulussa jotenkin vaikka nukun melkein pystyyn jo, ku väsyttää niin kamalasti. Ne saa tehä jotain sokereillekin siellä ku ne seilaa koko ajan ylös ja alas.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Tammikuu 06, 2010, 13:22:30 ip
Onhan niitä hyviäkin päiviä. Mulla on vaan niin mahdoton väsymys koko ajan, että pitää vähän väliä torkkua. Sitten ensi viikolla jatkuu opiskelukin, mikä ahdistaa ihan käsittämättömän paljon. Onneksi mulla on ihana koira. Sen kanssa kun käy kunnon lenkillä niin johan piristyy. Huomenna on aika TYKS:iin. Pitää sitten taas miettiä sitä sairaslomaa.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 06, 2010, 13:30:09 ip
Munkin ois varmaan pitäny ottaa saikkaria nii kauan ku se osastoaika tulee mut koitan olla koulussa ja jos en jaksa olla siellä niin sitten pitää keksiä jotain muuta.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Kaisa81 - Tammikuu 06, 2010, 13:32:30 ip
Miten sait ison avun sieltä osastolta, jos sun tilanne kuitenkin on nyt ennallaan tai jopa huonompi kuin ennen sitä osastojaksoa? Tarkoitus on kai kuitenkin se, että olo helpottaisi pidemmäksikin aikaa kuin pelkän osastohoidon ajaksi. Mutta toivottavasti pääset pian osastolle ja siitä on sulle apua.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 13:39:31 ip
Jos sua masentaakin opiskelun alku ja se heijastuu jo työhönkin ja siinä jaksamiseen? Mitäs asialle voisi tehdä?

Koirat on ihania, kokemusta on.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 06, 2010, 13:56:21 ip
Sillon siellä osastolla ollessa niin piristyin täydellisesti et jaksoin tehä kaikkea, mut mä en nyt tiiä mikä tän masennuksen aiheutti uuestaan. Voi tietysti olla et lääkitystä vaihetaan, mut saa nähä. Mun omasta mielestä mun tila on nyt huonompi mitä syksyllä ku sillon ei ollu näin pahaa unettomuutta  


en mä sitä työssäoppimista tai opiskelua jännitä ettei se voi johtua siitä ainakaan. Alustavasti on sovittu et oisin joka päivä koulussa 8-12 et jaksan olla.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Tammikuu 06, 2010, 14:09:40 ip
Mä sain pitkästä aikaa hyviä uutisia! Kuten Minimi hyvin jossain ketjussa totesi paistaa se päivä välillä sinne kuuluisaan risukasaankin  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 14:15:58 ip
Lainaus:




en mä sitä työssäoppimista tai opiskelua jännitä ettei se voi johtua siitä ainakaan. Alustavasti on sovittu et oisin joka päivä koulussa 8-12 et jaksan olla.




Sehän ois tosi hyvä juttu että kävisit osastolta käsin koulussa!   Kun se "pelkkä" osastolla olo on kuitenkin ihan muuta kuin stressaava, tavallinen arki. Saisi hoitajat ja lääkäri kuvan sun todellisesta elämästä ja kaikesta, mikä siihen vaikuttaa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 14:16:24 ip
Misty, kiva kuulla!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Tammikuu 06, 2010, 14:35:41 ip
Hieno juttu - maltatko tai viititkö yhtään raottaa salaperäisyyden verhoa, että minkäsorttista uutista tuotiin?
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Misty - Tammikuu 06, 2010, 16:04:12 ip
Kiitos applis ja toukkis!

Eli tosiaan mulla on nyt vihdoin (ja viimein) lähetettä vetämässä ton masennuksen hoitoon   Eli aikaa ammattilaiselle odotetaan   Mutta kyllä tässä kohta tarvitsee aurinkovoiteen suojakertoimella täällä risukasassa se että asiat etenevät nostaa mielialaa  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Friita - Tammikuu 06, 2010, 16:09:54 ip
Upea uutinen, Misty
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 06, 2010, 16:10:43 ip
Hieno juttu, Misty

Välillä todella tuntuu, että se risukasa on niin mahdottoman paksu, ettei pieninkään auringonsäde sinne pohjalle ylettäisi, mutta kuitenkin on sillä risukasalla taipumuksena ohentua... sittenkin
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 06, 2010, 16:11:16 ip
Lainaus:

Lainaus:




en mä sitä työssäoppimista tai opiskelua jännitä ettei se voi johtua siitä ainakaan. Alustavasti on sovittu et oisin joka päivä koulussa 8-12 et jaksan olla.




Sehän ois tosi hyvä juttu että kävisit osastolta käsin koulussa!   Kun se "pelkkä" osastolla olo on kuitenkin ihan muuta kuin stressaava, tavallinen arki. Saisi hoitajat ja lääkäri kuvan sun todellisesta elämästä ja kaikesta, mikä siihen vaikuttaa.  




Siis ehkä selitin vähän oudosti. Teen nyt koulussa sen aikaa työssäoppimista joka päivä 8-12 kunnes se osastoaika tulee.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 16:34:00 ip
Jes! Hyvä!  

Tiedän muuten kokemuksesta että kun aikansa siellä risukasassa mönkii, niin kohta voi näyttää seepralta. Se aurinko kun jossakin vaiheessa paistaa ihan väkisin!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Tammikuu 06, 2010, 16:35:26 ip
Aha. Mä käsitin väärin, sorry!  

Hyvä kuitenkin että osastojakso on tulossa.  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Tanjaleena - Tammikuu 06, 2010, 16:43:23 ip
Lainaus:

Aha. Mä käsitin väärin, sorry!  

Hyvä kuitenkin että osastojakso on tulossa.  




Ei se mitään, oon niin sekasin muutenkin jo ku en saa öisin nukuttua niin selityksestkin menee mehtään vähän. ohan se tulossa mut en tiiä millon.
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: äskoo - Tammikuu 06, 2010, 20:14:09 ip
Kovasti voimia kaikille risukasalaisille!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: applefigure - Tammikuu 06, 2010, 21:14:08 ip
Todella hyvä uutinen ja juttu - eikä tippaakaan liian aikaisin! Hommaa kunnon suojakertoimet sitten kerralla, niin ei pääse klyyvari paisteessa palamaan!  
Otsikko: Re: Mitä teille kuuluu? (Osa 2)
Kirjoitti: Antsu1 - Tammikuu 08, 2010, 16:08:35 ip
Tänne on kuulunut, nukkumista, nukkumista ja vielä kerran nukkumista