Kohtauspaikka

Kohtauspaikka => Hoitovälineet => Aiheen aloitti: Konrad - Marraskuu 18, 2007, 19:45:26 ip

Otsikko: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Konrad - Marraskuu 18, 2007, 19:45:26 ip
Suomessa on eri kunnissa vaihtelevat käytännöt verensokerimittausliuskojen jakelussa. Monessa kunnassa saa liuskoja tarpeen mukaan, mutta monissa ei edes D-liiton tai käypähoitosuosituksen mukaan. Ei, vaikka hoitava lääkäri kuinka asiaa puoltaisi.

Mitä jos homma olisikin järjestetty niin, että hoitava lääkäri antaa liuskoista reseptin, jonka avulla apteekista tai muusta jakelusta saa reseptin mukaiset liuskat. Hoidettava maksaisi kelakorttinsa koodin 103 mukaan kerrasta 3 euroa. Järjestelystä olisi se etu, että kuntakohtaiset erityispiirteet häviäisivät ja liuskojen jakelu olisi tasapuolista. Toiminnan muuttaminen tällaiseksi vaatisi tietysti hallinnollisia toimenpiteitä, mutta sitä vartenhan ovat byrokraatit.

Mitä arvoisa raati tuumii tällaisesta hahmotelmasta? Ruotikaa!
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 18, 2007, 19:55:35 ip
Hyvä, että toit asian tänne. Olen ajatellut samaa.
Aiemmin syksyllä oli tuolla otakantaa-sivulla keskustelu, johon pyydettiin mielipiteitä sosiaaliturvan parantamisesta. Esitin sinne, että kaikki hoitovälineet, vaipoista ja haavanhoitotarpeista sokerinmittausliuskoihin jaettaisiin Kelan kautta. Tuota 3 euron omavastuuta ja apteekkijakelua en tullut edes ajatelleeksi.
Epäilen tosin, että nuo virallistahon kysymykset ovat sitä varten, että kun ihminen saa sinne purkaa mieltään, niin hän on vähän aikaa tyytyväinen ja pitää suunsa kiinni, kun luulee, että pääsi vaikuttamaan.
Kuten huomaat, olen näissä asioissa inhorealisti.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 18, 2007, 21:22:14 ip
Hyvä asia. Miten vaan saadaan eteenpäin?

Molemmat varmaan tiedätte, miten liuskajakelu tökkii eri kunnissa. Jos se ei tökkisi, niin silloinhan olisi valmis jakelusysteemi valtakunnallisesti? Vai?

Olenko minä liian sinisilmäinen?

Näinhän se menisi - me saamme lääkkeet (määrätyt) omavastuulla. Miksei esim. liuskoja?

Kysykääpä sitä päättäjiltä, jotka sanovat, että me tulemme jo nykyiselläkin liian kalliiksi yhteiskunnalle.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 18, 2007, 21:32:05 ip
Ruvetaanpa miettimään. Ketä siinä on jäseninä, siinä eduskunnan ns. "d-ryhmässä"? Ovatko he tosissaan vai keräävätkö poliittisia irtopisteitä? On harmi, kun ei voi enää luottaa luottamushenkilöihin.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 18, 2007, 21:40:08 ip
On siellä paljonkin ns. 'päättäjiä' mutta tuo oli TODELLA mahtava ajatus. Saadaanhan me lääkkeetkin, miksei siis ?????

Liian kallista sanotaan ensimmäiseksi. Mutta, jne - jos ei meidän sairauksia hoideta?

Minä vien tämän ajatuksen D - liiton valtuustoon.

Olen ihmeissäni, ettei (jollei) kukaan ole ennemmin huomannut???)
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 18, 2007, 21:43:55 ip
'Kyynikko'

Minä siis olen huomannut tasan ja tarkkaan, ettei politiikalla VOI parantaa asioita. Siksi minä en osallistu. Mitä voidaan tehdä? Puhalletaan kaikki yhteen hiileen, unohdetaan kaikki politiikka jme. Se on mahdotonta - sanotaan minulle. Niin onkin, niin kauan kun ihmiset yrittävät vain ja pelkästään ajaa omia etujaan.

Mikä poliittinen puolue tekee tätä?
Jne?
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Viljo - Marraskuu 18, 2007, 22:20:47 ip
En kannata koska Kelan toimista erittäin huonoja kokemuksia.

Kelan virkailijat eivät esimerkiksi ymmärrä niin yksinkertaista asiaa että insuliini on nestemäinen lääkeaine elämän ylläpitämiseen hoitoon ja sen puuttuminen aiheuttan potilaan kuolema 1-tyypin diabeetikolle 48 tunnin aikana.

Terveisin Viljo
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 18, 2007, 22:29:36 ip
Apteekista minulla on ainakin nykyään jo ihan positiivisia kokemuksia, ei siis ole tarvinnut aikuisena lähteä ilman inskaa sieltä pois. Niin sinnehän voisi jakelun keskittää
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 18, 2007, 22:35:16 ip
Minunkin mielestäni hyvä ja harkitsemisen arvoinen ehdotus.

Mitä tulee paljon parjattuun omien etujen ajamiseen, niin eikö näissä liuska-asioissa diabeetikkojen juuri pitäisi ajaa omia etujaan? Joku kyseli tuosta eduskunnan d-ryhmästä. Tietääkseni kaikki sen jäsenet ovat tavalla tai toisella tekemisissä diabeteksen kanssa? Mielestäni se on hyvä asia, mutta joku muu voi olla sitä mieltä, että ovat puolueellisia ja siihen pitäisi kuulua vain sellaisten, jotka eivät ole tekemisissä diabeteksen kanssa, etteivät vaan ajaisi omaa etuaan.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Tea - Marraskuu 19, 2007, 09:33:31 ap
Teoriassa oikein kannatettava ajatus, mutta Kelan toiminnan laadussa on niin rankasti parantamisen varaa, että mahtaiskos tämä mennä ns. sukkana läpi vaikka olisi lainsäädäntökin takana..?

Nimim. Valitettavasti yhtä huonoja kokemuksia kuin Viljollakin Kelan toimista  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 19, 2007, 11:01:50 ap
Kyllä on liian utopistinen ajatus, että kela saisi parannettua liuskojen jakelua.
Kela ei pysty tai halua hoitaakseen niin yksikertaista asiaa, kuin sairauspäivärahan oikeus on tullut täyteen, jolloin sairas ihminen täytyy mennä työnvälitykseen ilmoitusmaan sairaaksi työ hakijaksi. Muussa tapauksessa putoaa kaikista sosiaali- etuuksistaan jopa ansiosidonnaisesta päivärahasta.
On siinä hymy kaukana, kun jollain ilveellä sairaana raahaudut työkkäriin pitkään jonoon.
   Saattaa olla, että valtiolta saa ennen veturin ennen kuin Kela saadaan yhden luukun palvelukulttuuriin toimimaan.    

On vielä tiedossa monia henkilöitä joille on käynyt niin, että vasta kolmantena sairaus vuotena kelan luukulle sattunut osumaan ystävällinen virkailija ja kysynyt miksi ette ole ilmoittautunut työnvälitykseen saadaksenne päivärahaa. Kumminkin henkilö on joutunut tekemään valitusta valituksen päälle saamistaan  Kelan päätöksistään?!!!!  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: tapsa - Marraskuu 19, 2007, 13:23:15 ip
Lainaus:

Kyllä on liian utopistinen ajatus, että kela saisi parannettua liuskojen jakelua.
:




Varmaan liuskojen hintakin tuplaantuu, jos apteekit pääsevät rahastamaan välistä. Ja siitähän KELAkin hermostuu lisää.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 19, 2007, 14:24:06 ip
 
Lainaus:

 Kyllä on liian utopistinen ajatus, että kela saisi parannettua liuskojen jakelua.
:  
 



Lainaus:

 Varmaan liuskojen hintakin tuplaantuu, jos apteekit pääsevät rahastamaan välistä. Ja siitähän KELAkin hermostuu lisää.  




 
Tapsa nyt ei minulle aukene tuo apteekki kommentti, voisiko lainata kohtaa missä minä ehdotan että apteekista pitäisi vielä liskoja lähteä hakemaan, vai asutko Tapsa apteekin yläkerrassa?

Kyllä kunnat ovat EU- pakottamana joutuneet kilpailuttamaan hankintansa jo aikoja sitten käsittääkseni ei Kela niitä kilpailuta korkeintaan asettaa max. hinnan.  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: tapsa - Marraskuu 19, 2007, 16:56:42 ip
Ajattelin, että vaikka KELA korvaakin liuskat poislukien tuo 3 euron omavastuu, niin apteekithan sen jakelun hoitaisivat.
Ei kai KELA:lla ole mitään myymälöitä eikä jakelupisteitä, ja jos olisi, niin niidenkin kustannukset lankeavat liuskahintojen päälle.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 19, 2007, 17:27:28 ip
Kannatan edelleen tuota aloittajan ajatusta. Toimiihan inskajakelukin apteekkien kautta. Kolmen euron toimitusmaksulla kolmen kuukauden liuskat apteekista. Siis ihan samalla kertaa hoituisi niin liuskojen kuin inskankin hakeminen. Resepti molemmista. Vähenisi siinä hakureissujenkin määrä.
 Sitä vain en ymmärrä, että pitää inskaresepti uusia vuoden välein, jos muutosta tarpeessa tai merkissä ei ole tapahtunut. Luuleekohan joku, että tästä taudista yllättäen parantuu?
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 19, 2007, 19:54:11 ip
Nyt minäkin pääsin Tapsan kanssa samalle aaltopituudelle eli kustannuksista jos pitää säästää, niin minusta liuskat ja insuliinit olisi kunnille edullisin tapa jakaa terveyskeskuksista, jolloin toimintaa voitaisiin pyörittää lähes nolla katteella.

Jk...mutta kun se ei käy.....mutta kun se ei käy....mutta kun se ei käy....sanotaan jossain laulussa

kriisikko, vaikka apteekista insuliinit saa, mutta ei niitäkään anneta kulutusta enempää. Sama tulisi liuskojenkin jakelussa. Sanoisin liuskajakelun perustuva aika pitkälti diabetes hoitajan asiantuntemukseen ja kuinka hyvä luottamus ja henkilö kemiat on tk. johtaviin lääkäreihin (myös potilaisiin) näillä elementeillä homman luulisi toimivan.


 Varmasti näitä asioita monessa kunnassa katsellaan norsunluu tornista missä ei asian tuntemusta tahdo ko. asiassa löytyä.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 19, 2007, 20:31:14 ip
No, minulla ajatus kulkee niin, että kun Kela vastaa liuskakustannuksista, eri kunnissa asuvat ovat samalla viivalla, siis yhdenvertaisia hoitovälineiden saannissa elikkä yhdenvertaisia lain edessä. Miten se nyt oikeaoppisesti sanotaankaan? Nyt ollaan yhdenvertaisia vain insuliinin saannissa.
Eikös tuossa aikaisemmin ollut puhetta, että lääkäri kirjoittaisi liuskareseptin? Liuskathan ovat osa lääkärin määräämää hoitoa.
D-hoitajalle jäisi aikaa perehtyä hoidon neuvomiseen, kun aika ei tuhlaantuisi purkkijakeluun ja liuskakirjanpitoon.

Tuskin kukaan meistä on niin himputin pösilö, että huvikseen pistelisi ylimääräisiä reikiä sormiinsa, vaikka kuntapäättäjät tuntuvat niin luulevan.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 19, 2007, 22:54:53 ip
Liuska- ja tarvikejakelun keskittämistä apteekin kannatan

Mutta luulenpa ettei sillä noihin liuskamääriin parannusta saada maksoipa kulut sitten kunta tai Kela.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 20, 2007, 08:15:58 ap
Hmmm tuleeko ihmisestä sitten ihan hirviö, jos menee kelaan töihin? Olen itsekin joskus hakenut töihin kelan asiakaspalvelijaksi, en tosin päässyt  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 20, 2007, 11:07:28 ap
En tiedä, tuleeko niistä työntekijöistä siellä hirviöitä, vai onko se joku ehto sinne pääsemiseksi, ettei esim. saa koskaan hymyillä? (Ehkä sinä et siksi päässytkään?)

Täällä kuitenkin on KELAn konttorissa tyyli, että pitää näyttää asiakkaalle todella yrmeätä naamaa ja olla epäkohtelias. Eli asiakkaan pitää tuntea itsensä pahimman laatuiseksi rikolliseksi asioidessaan siellä.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Antsu1 - Marraskuu 20, 2007, 11:19:03 ap
Mä en ole joutunut KELAssa asioimaan paljoakaan - siis paikan päällä. Viime syksynä piti tosin käydä ja oli kyllä ihan positiivinen käynti

Oli erittäin ystävällinen ja avulias virkailija, kun piti saada apua yhden pyydetyn selvityksen laadintaan. En oikein ymmärtänyt mitä KELA kirjeitse halusi (liittyi siihen ranteeni murtumiseen) ja virkailijakin ihmetteli vähän miksi moisia kysellään, kun ihan selvä tapaus. No selvitys laadittiin ja jatko meni sitten ihan ok
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 20, 2007, 13:23:17 ip
Omista kelakäynneistä olen huomannut, että jos olen itse jo valmiiksi vittuuntuneella asenteella , saan huonoa palvelua ja jos oma olo on hyvä , saan hyvää palvelua. Mistä sitten johtuneekaan?
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: PateT - Marraskuu 20, 2007, 13:27:14 ip
 Oisko näin:Niin metsä vastaa kuinka sinne huutaa  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 20, 2007, 15:37:20 ip
No, jos nyt väitätte, että minulla on itselläni se kyräilevä ja murjottava asenne mennessäni KELAan asioimaan, niin olette kyllä totaalisesti väärässä.

Toisaalta, minä en tiedä mistään muusta konttorista, kuin tämän oman kylän, ja muilla on siitä vastaavia kokemuksia kuin minulla.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 20, 2007, 16:22:06 ip
En me Paten kaa mitään väitetä  . Kerroin vaan, miten mulla on ollut.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: E O J - Marraskuu 20, 2007, 20:42:36 ip
Lainaus:

Mitä jos homma olisikin järjestetty niin, että hoitava lääkäri antaa liuskoista reseptin, jonka avulla apteekista tai muusta jakelusta saa reseptin mukaiset liuskat.




Hieno ajatus. Mutta epäilen sen toteuttamismahdollisuutta. Syy: Suomessa on tällä hetkellä käytössä niin suuri joukko erimallisia liuskoja, että ihan pää menee sekaisin
Liuskavalikoimaa reippaasti supistamalla päästäisiin varmaan helpommin sanoista tekoihin
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Konrad - Marraskuu 20, 2007, 21:03:10 ip
Lainaus:

Lainaus:

Mitä jos homma olisikin järjestetty niin, että hoitava lääkäri antaa liuskoista reseptin, jonka avulla apteekista tai muusta jakelusta saa reseptin mukaiset liuskat.




Hieno ajatus. Mutta epäilen sen toteuttamismahdollisuutta. Syy: Suomessa on tällä hetkellä käytössä niin suuri joukko erimallisia liuskoja, että ihan pää menee sekaisin
Liuskavalikoimaa reippaasti supistamalla päästäisiin varmaan helpommin sanoista tekoihin




Tuo valikoiman supistaminen olisi varmasti välttämätöntä, jos Kela alkaisi korvata liuskoja. Lisäksi Kela asettaisi vaatimuksen liuskojen maksimihinnalle, jotta se korvaisi liuskat. Korkeammallakin hinnalla voi myydä tietysti ilman reseptiä ostavalla.

Jakelukanavanahan tietysti apteekit olisivat nopeasti mieleentuleva. Muitakin mahdollisuuksia on, esimerkiksi maahantuojien posti/verkkomyynti. Laskutus pitäisi tietysti saada hoidettua Kelan kanssa.

Heitin koko ajatuksen Kelasta vähän koepallona, jotta kuulisin mielipiteitä. En millään lailla ollut asiaa ajatellutkaan loppuun asti, koska tiedän, että siihen liittyisi paljon järjestelyjä. Tärkein syy oli kuitenkin se, että diabeetikko saisi liuskansa hoitavan lääkärin määräyksestä eikä liuskojen saaminen olisi kiinni kotikunnasta. Nythän käytännöt ovat suoraan sanoen todella sekavia. Siis liuskat olisivat samassa asemassa kuin reseptilääkkeet.

M: Vielä sen verran, että tässä jos jossakin olisi sellainen asia, joka olisi D-liiton tutkittava ja jota se voisi viedä eteenpäin, jos näyttää hyvältä.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 20, 2007, 21:34:44 ip
Jos Kela huolehtisi liuskajakelusta, liuskojen määrä olisi reseptin kirjoittaneen lääkärin ja Kelan välinen asia. Luotan kuitenkin sen verran lääkärien täyspäisyyteen, ettei liuskamääristä tule ongelmia. Eikä diabeetikon tarvitsisi siitä huolta kantaa. Myös hinnat pystyy Kela kilpailuttamaan valtakunnallisessa mittakaavassa paremmin kuin yksittäinen kunta. Mittareiden määrä tietenkin vähenisi, mutta tärkeintä on lopputulos - mittaustulos siis - ja sen perusteella hoidon säätö.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Misty - Marraskuu 20, 2007, 21:39:07 ip
Olisi hienoa jos tavarat voisi tilata Kelan sähköisen asioinnin sivuilta vaikkapa postiin
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 20, 2007, 21:46:27 ip
Minä hakisin liuskat apteekista samalla kertaa, kun joudun inskatkin hakemaan. Kolmen kuukauden välein siis. Riittäisiköhän siinä yksi kolmen euron omavastuu? Ei vaiteskaan, ei se kuusi euroakaan ole liikaa.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 20, 2007, 21:54:37 ip
Mua ainakin stressaa tämä nykyinen systeemi ja varsinkin se, ettei liuskahakupaikkani mm. ole iltaisin auki. Muutenkin, Lahdessa oli yhtenä iltana myöhempään paikka auki ja siellä kiltisti odottelit vuoroasi. Hankalinta oli siellä yhdessä vaiheessa se, ettei oikein pysynyt mukana, missä liuskahaku sijaitsi kullakin kerralla Nyt vielä on sekin ongelma, että kuljen kaukana muualla paikkakunnalla töissä ja aina ei viitsi vaivata siskoa. Olisi minulla D-hoitajalle asiaakin, mutta ei sitä viitsi systerin kautta asioita selvitellä. (E-mail on hänelle ihan outo systeemi)

Mutta Apteekit ovat joka tapauksessa myöhempään auki ja myös lauantaisin, jolloin yleensä käyn hakemassa inskaa, samalla sitä ne tarvikkeetkin sieltä nappaisi mukaansa.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 20, 2007, 22:04:30 ip
Varmaan sokeritkin laskisivat, kun pääsisi liuskastressistä eroon. Hyvä hoitotasapaino tavoitteena, joskus, nääs.  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 21, 2007, 11:47:53 ap
Lahden kaupungin nettisivu kertoo, minusta ihan normaalilta diabetes hoidon palvelulta.

Lainaus:

 http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/03B71D835EDE2C0AC2256F0300299327




Uskoisin, että teilläkin on, niin ystävälisiä diabetes hoitajia, kun soittaa  "terveysaseman diabeteshoitaja puh.  (03) 818 4070" numeroon ja kertoo mitä tarvikkeita tarvitsee varmasti mielellään vie välineet päivystys vastaanoton henkilölle, että voi itse hakea ne illalla iltalenkillä. Tämmöistä palvelua minä olen saanut, eikä tuntuisi etteikö homma toimisi Lahdessa vaikka aikaisempi kyläpäällikkö pääsi yksityistämään terveyden hoitoa.
 

Vaikka teillä on viisi terveysasemaa, kyllä joka terveysasemasta pystytään potilastiedot katsomaan ja kirjaamaan tarpeen vaatiessa. Eihän päivystävä apteekkikaan monesti ole kodin välittömässä läheisyydessä.  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Miepä vaan - Marraskuu 21, 2007, 11:52:44 ap
Meillä toimii niin, että liuskat voi hakea illalla päivystyksestä. Ainoa vaan, että päivystys on siellä 30 km päässä eikä lähiterveyskeskuksessa, jonne ei ikinä töiden jälkeen ehdi.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 21, 2007, 13:53:25 ip
Miepä vaan, täytyy myöntää, että antamani sivu linkki antoi liian hyvän kuvan palvelusta  minulle Lahdessa.
Katsoi minkä terveys aseman tietoja missään ei kerrota aukioloaikoja. Ainoa tieto mitä löytyy on:
  Päijät-Neuvon puhelinpalvelun kautta arkisin klo 7.30 - 20.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 7.30 - 15.00.

On siellä kuntalainen hienosti pistetty maksajaksi, ei nettisivun tuottaja ole kaivannut aukiolo aikoja  asuu ehkä kaukana Lahdesta.
Mihinkähän me olemme menossa tässä kikkailujen mekassa.
Ei tule muuta mieleen Lahdesta, kuin siellä määrää byrokraatti eikä järki!..........    
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 21, 2007, 14:00:46 ip
 
Lainaus:

http://www.lahti.fi/www/cms.nsf/pages/03B71D835EDE2C0AC2256F0300299327




Jaahas, Lahden kaupungin sivuilla näyttää olevan kovasti vanhentunutta tietoa. Jakelu hoidetaan nykyisin keskitetysti Paavolan terveysaseman diabeteshoitotarvikejakelusta. Osoite Kauppakatu 14 3. krs.
ma ja to 14.00 - 17.00
ti - ke  13.00 - 16.00
pe suljettu
Muita vaihtoehtoja ei tietääkseni ole.

Jakeluaikoja on supistettu entisestään, koska diabeteshoitajat hoitavat jakelun tilapäisesti oman toimensa ohella vuoden loppuun asti. Ensi vuoden alusta on toiveissa saada erillinen hoitaja jakeluun, jolloin jakeluaikoja toivottavasti lisätään.

P.S. Eipä taida Friita enää olla Lahden hoitotarvikejakelun asiakas, vaan muisteli menneitä.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Kuulakas - Marraskuu 21, 2007, 16:20:05 ip
Lainaus:

Miepä vaan, täytyy myöntää, että antamani sivu linkki antoi liian hyvän kuvan palvelusta  minulle Lahdessa.




Renzo ottaa rauhallisesti ja katsoo Hoitotarvikejakelu-linkin alta ja löytyy ajantasaista tietoa myös 5.11.2007 muuttuneesta käytännöstä: http://tinyurl.com/2dmarr
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 21, 2007, 17:28:11 ip
Menneitä muistelin ja viimeksi kun tarvikkeita hain Lahdessa, oli silloin tarvikejakelu Kaupunginsairaalan päädyssä, olikohan entisen veripalvelun tilat. Nähtävästi se on taas muuttanut Onkos se nainen, joka tarvikkeita jakeli jäänyt eläkkeelle?

Olen minä soittanut TK:n ns. d-hoitajalle ja hän on pakannut tarvikkeet pussiin eteiseen. Meillä vaan tahtoo nuo TK:n ovet mennä neljältä lukkoon, ja sinne päivystykseen saattaa olla liki 100 kilsaa matkaa.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 21, 2007, 18:33:06 ip
Lainaus:

 Renzo ottaa rauhallisesti  


 

Arvasit oikein Renzo ottaa aivan rennosti   vaikka Kuulakas  saattoi olla lukematta minun aikaisemmin tekemääni ehdotusta jolloin ei oltaisi sidottu näin huonosti valittuihin aukiolo aikoihin.
Kyllä terveyslautakunnan täytyisi ymmärtää se, että työnantaja on monesti mahdoton hankkia sijainen, kun työntekijä lähtee hakemaan kesken työpäivän hoitovälineitä ja sorvi jää pyörimään!

 
Lainaus:

  "Friita kirjoittaa"
 
Mua ainakin stressaa tämä nykyinen systeemi ja varsinkin se, ettei liuskahakupaikkani mm. ole iltaisin auki. Muutenkin, Lahdessa oli yhtenä iltana myöhempään paikka auki ja siellä kiltisti odottelit vuoroasi. Hankalinta oli siellä yhdessä vaiheessa se, ettei oikein pysynyt mukana, missä liuskahaku sijaitsi kullakin kerralla  


 

 
Lainaus:

 Uskoisin, että teilläkin on, niin ystävälisiä diabetes hoitajia, kun soittaa "terveysaseman diabeteshoitaja puh. (03) 818 4070" numeroon ja kertoo mitä tarvikkeita tarvitsee varmasti mielellään vie välineet päivystys vastaanoton henkilölle, että voi itse hakea ne illalla iltalenkillä. Tämmöistä palvelua minä olen saanut, eikä tuntuisi etteikö homma toimisi Lahdessa vaikka aikaisempi kyläpäällikkö pääsi yksityistämään terveyden hoitoa.
 



 
Lainaus:

  Olin kyllä tämänkin sivun lukenut, mutta kunnilla työnantaja painottaa säästöjen tekemisen tärkeyttä, vaikka sama kuin yksityisellä sekttorilla oivalletaan paremmin tuloksen tekeminen ja silloin ei tule tulosta lähdettäessä kesken työpäivän hakemaan hoitovälineitä. Tiedän tämän olevan erittäin vaikea yhtälö kuntapäättäjälle joissain kunnissa............
 http://tinyurl.com/2dmarr

Aukioloajat:              
maanantaisin              klo 14-17
tiistaisin                     klo 13-16
keskiviikkoisin            klo 13-16
torstaisin                    klo 14-17
perjantaisin suljettu
   




Nämä aukioloajat on hyvät eläkeläisille ja työttömille.  

Päijät-Neuvon puhelinpalvelun kautta arkisin klo 7.30 - 20.00
Jos yllä oleviin aikoihin olisi TK:ta mahdollista hakea  puhelin soitolla tilatut hoitovälineet olisi työpanos tuottoa kaikilla työpaikoilla, mikä vuoden lopussa näkyisi viivan alla plussana  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 21, 2007, 18:54:19 ip
Renzo,
minulla on sellainen mielikuva, että tuo Päijät-Neuvo, joka vastaa erittäin laajan alueen (mm. Myrskylä ja Artjärvi Uudeltamaalta)  puhelinneuvonnasta, sijaitsee fyysisesti aivan muualla kuin jollakin terveysasemalla. Saattaa jopa olla niin, että nuo puhelinpalvelut ostetaan ulkopuoliselta yhtiöltä, kuten monia muitakin terveyspalveluja Lahdessa. Ympäri kaupunkia olevat terveysasemat toimivat klo 8.00-16.00 ja sen jälkeen päivystys kaupunginsairaalassa. Eli levällään kuin Jokisen eväät!

Juu, nuo tarvikejakelun aukioloajat eivät ole oikein koskaan sopineet työssäkävijälle. Itse olen esim. kerran saanut pysäköintisakon jonotettuani toista tuntia!

Friita,
entinen hoitaja jäi juuri eläkkeelle ja jakelupalvelutkin ovat olleet viime aikoina vähän hakusessa. Paikkaa on vaihdettu terveyskeskuksen kellarista kaupunginsairaalan vintille ja rappukäytävään(!). Hyvää uudessa järjestelyssä on se, että nyt diabetestarvikkeet on eriytetty muista hoitotarvikkeista. Esim. pumpunkäyttäjiä on viime vuoden aikana kuulemma tullut  paljon lisää ja pumppumerkkejä ja tarvikkeita monenlaisia, että koulutetaan uusi hoitaja hankintaan ja jakeluun.

Alkuperäiseen aiheeseen palatakseni, jos Kela korvaisi ja apteekit hoitaisivat jakelun, palvelut varmaan yhdenmukaistuisivat ja saatavuus paranisi. MUTTA eivätköhän apteekit ottaisi välistä oman myyntipalkkionsa eli järjestelmä tulisi yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi.  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 21, 2007, 19:03:45 ip
Lainaus:


Juu, nuo tarvikejakelun aukioloajat eivät ole oikein koskaan sopineet työssäkävijälle.




Niin, no....

Jos nyt ruvetaan hiuksia halkomaan, niin kaikkien työajat eivät ole 07,00 - 16,00. Kuitenkin he ovat työssäkävijöitä.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: äskoo - Marraskuu 21, 2007, 19:08:22 ip
Lainaus:

Jos nyt ruvetaan hiuksia halkomaan, niin kaikkien työajat eivät ole 07,00 - 16,00. Kuitenkin he ovat työssäkävijöitä.



Näin on!  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Friita - Marraskuu 21, 2007, 19:17:44 ip
Lainaus:

Friita,
entinen hoitaja jäi juuri eläkkeelle ja jakelupalvelutkin ovat olleet viime aikoina vähän hakusessa. Paikkaa on vaihdettu terveyskeskuksen kellarista kaupunginsairaalan vintille ja rappukäytävään(!).




Joo, olen noissa kaikissa paikoissa ravannut ja aina oli seuraavalla kerralla lappu ovessa, että hakupaikka on jossakin ihan muualla. Niin ja jossain vaiheessa ajatkin muuttuivat vielä Tuolla käytävällä sain aika huonoa palvelua, kun olin juuri sulkeutumisaikaan ja meitä oli useampi jonossa. Hoitsu yritti sanoa, että niillä joilla ei ole akuuttia tarvetta, niin tulisi seuraavalla kerralla jonnekin toiseen paikkaan parin viikon päästä. Sitkeästi jäin jonottamaan ja sain tarvikeita, jotka olivat aivan loppu.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: TonninStiflat - Marraskuu 25, 2007, 09:07:09 ap
"Loka" perus-stadinkundi on kokenut liuska niukkuuden.
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200711236887997_ko.shtml

Meitsillekin ihku oikee d-lääkäri määräs noi 28 liuskaa
viikossa.
Mut kaupungin liuskapäällikkö D-hoitsu tykkää että 1 liuska
per päivä annetaan 2-hyypiöille, ja pulinat pois.

"Loka" on muuten suuri ajattelija, niinku dippendaalit yleensäkin.
Tonni
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 25, 2007, 10:12:52 ap
Juupa juu. Tällaisen toiminnan takia liuskajakelu pitääkin saada pois kunnilta yhdelle toimittajalle. Semmoiselle, jolla on vain yksi toimintaohje, jota ei voi kuka tahansa muuttaa mielivaltaisesti. Liuskamäärän määrittelee diabeetikko itse yhdessä yhden lääkärin kanssa. Muut höpöttäjät siitä välistä himputtiin. Siivosin kielenkäyttöäni.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 25, 2007, 11:36:51 ap
Joo, eikö apteekista kuitenkin aina saa sen verran inskaa kuin lääkäri on määrännyt. Vai onko jollekin kela urputtanut insuliinin korvaamisesta jotain? Jos liuskat olisi samalla tavalla, niin eihän kelassa tarvisi itse käydä, vaan apteekki toimittaisi laput sinne.

Eri juttu on sitten se, määräisikö lääkäri tarpeeksi liuskoja. Kaikki lääkärit ei ymmärrä, kuinka paljon liuskoja voi tarvita, jos tekee elämässään muutakin kuin kevyttä toimistotyötä. Jotkut lääkärit suositteleee vain 4 liuskaa/päivä: mä oisin vainaa tuolla määrällä  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: E O J - Marraskuu 25, 2007, 12:01:26 ip
Mahtaako entisen diabeetikon hautakiveen sopia teksti "Mittaa rauhassa"?
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: kriisikko - Marraskuu 25, 2007, 12:17:14 ip
Tai kuolinilmoitukseen, että rakas vainaja oli mittaamattoman arvokas.
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Hese - Marraskuu 25, 2007, 12:27:40 ip
Tuosta tuli mieleen eräs hautakivi Floridassa, johon vaimo oli laitattanut kirjoituksen: 'Vihdoinkin tiedän, missä mieheni on.'

Oli mies ollut ilmeisesti menevää sorttia
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Renzo - Marraskuu 25, 2007, 13:29:09 ip
Tuosta tuli mieleen seuraava fakta "Lesket ovat ainoat ihmiset mitkä tietävät jos kysytään missä mies on".  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: d1-nainen - Marraskuu 25, 2007, 15:22:46 ip
 

Ehkä vois esittää toivomuksen, että laittaisivat pari liuskapurkkia edes arkkuun mukaan  
Otsikko: Re: Liuska-asiat Kelan kontolle?
Kirjoitti: Toukokuu1965 - Marraskuu 25, 2007, 16:08:25 ip
Tyhjää purkkia?   Ja taas säästettäisiin!